Jouluaaton perinnepyöräily

Lähdimme nyt jo toisena jouluna peräkkäin pyörälenkille jäädyttämään kinkkumme ja kankkumme ennen joulusaunaa. Kyseessä on siis jo selvä jouluperinne. Kun viime jouluna saimme pyöräillä lumettomassa mutta aurinkoisessa kelissä, ja minä pannuttelin liukkailla ilman nastoja, oli tänä vuonna tarjolla oikea Winter Wonderland. Ja pystyssäkin pystyyttiin, vaikka nastarenkaiden vaihtaminen odottaa yhä inspiraatiota.

Haukilahden rannassa

Koska keli oli 9 astetta pakkasella, jäi lenkki vain puolitoistatuntiseksi. Siinäkin ajassa ehti kyllä syväjäädyttää niin varpaat kuin persläskitkin, vaikka yritinkin pukea paljon päälle. Supersuunnistajalla oli ihan liian vähän vaatteita, eikä hänelle tullut kunnolla edes hiki - kylmä senkin edestä.

Pakollinen fillariselfie

Noudatimme uskollisesti perinteitä ja suuntasimme tälläkin kertaa Rantaraitille. Liikkeellä oli paljon muutakin porukkaa: oli juoksijaa, sauvakävelijää, koiranulkoiluttajaa ja pulkkailijaa. Mutta me olimme ainoat näkemäni fillaristit. Keli oli todella kaunis, niin ei ihmekään, että epoolaiset lähtivät ulos.

Kauniita maisemia

Olin juuri reilun viikon "huoltotauolla", kun otin polveeni taas Synvisc-piikin ja käytin pakollisen liikuntatauon hyödyksi vahvistuttamalla myös kulmieni kestopigmentoinnin. Pidemmän tauon kyllä huomaa, koska en ole nyt varsinaisesti iskussa. Vaikka poljimme vain sen puolisentoista tuntia, alkoivat reiteni olla lopussa ihan väsyneet. Toivon, että irtolumella oli myös vaikutusta lenkin rankkuuteen, eikä kuntoni ole ihan totaalisen rapistunut.

Supersuunnistaja pyörittää kylmissään käsiään :D

Olisi ihan positiivista, jos kunto löytyisi taas jostain, tai edes juoksujalka alkaisi keventyä. Toinenkin perinne on nimittäin voimissaan, ja joukkue nimeltä Risto Räppääjä ja Pullistelija lähtee ottamaan muista mittaa Loppiaisrogaan. Sinne mennään jalan, ettei vaan varpaat jäädy.

Suomenojan lintualtaalla

Itsarilenkki Espoon luonnossa

Itsenäisyyspäivänä kisattiin vuoden 2018 viimeinen Espoo Trail Run, joka oli myös viimeinen cupin osakilpailu. Meidän perhe sai tämän vuoden Espoo Traileista eheän sarjan, koska olimme molemmat taas tikkana viivalla. Supersuunnistaja oli puolustamassa cupin kakkossijaansa, ja minä lähdin muuten vaan lenkille. Ja onhan omassa lähiluonnossa juoksentelu ihan hyvä tapa juhlia Suomen itsenäisyyttä. Minä kun arvostan Suomessa eniten pohjoismaista hyvinvointivaltiota sekä puhdasta ja kaunista luontoa.

Kipuamassa liukkaalle kalliolle

Keli oli pikkasen pakkasella, ja sudittelin lenkkareillani hieman jo Unskin aamulenkin aikana. Ajattelin kuitenkin, ettei metsässä olisi yhtä liukasta kuin asfaltilla, ja päätin jättää nastat kotiin. No, kyllä siellä kallioilla aika liukasta oli. Nastat olisivat olleet ihan nastat. Saatoin vetää yhdet lipatkin, mutta onneksi isoimman koulauksen kärsi taas kerran itsetuntoni.

Alkumatkan possujunaa

Jos liukkailla kallioilla hoippumisen unohtaa, niin juoksu kulki muuten ihan kivasti. Ei tullut mitään edellisen kerran kaltaista energioiden loppumista tai muuten treenit painaneet jaloissa. Pari kilsaa ennen maalia edelläni juossut tyttö liukastui, kaatui ja satutti reitensä. Minä jäin toki heti kyselemään, että mitä kävi ja pitääkö hakea apua. Kaikki muutkin polkujuoksijat ovat ilmeisesti tosi kilttejä, koska poikkeuksetta kaikki perässämme tulevat pysähtyivät myös kyselemään, että tartteeko auttaa. Kun väkeä alkoi olla kuin Jukolan suunnistusjoukkueessa, vinkkasin, että ihan kaikkien ei tarvitse jäädä jeesailemaan, vaan joku voi juosta maaliinkin. Kun loukkaantunut juoksija vielä sanoi pystyvänsä kävelemään itse, ajoi suunnistuskaverini A minutkin matkoihini ja jäi yksin saattajaksi. Molemmat tulivat kyllä juosten maaliin. Pieni kävely oli ilmeisesti auttanut toipumisessa.

Se kisan toinen iso mäki

Loppuaikani oli 53.15. Puolisen minuuttia siitä olisi saanut pois, jos olisin ollut mulkku ja juossut pokkana pyllähtäjän ohi. Mutta ei aika nytkään vuoden huonoin ollut. Absoluuttiset pohjat juoksin jo toukokuussa, kun Salpaus-Roga painoi jaloissa. Ja viime vuotiseen verrattuna aika on huisin hyvä (tulokset täällä, blogitekstin linkki ei enää toimi).

Tämä on oikein tyypillinen Espoon keskuspuiston polku

Supersuunnistajan olisi ehkä kannattanut jättää tulematta. Hän sai nyt yhden pisteen lisää, koska oli osallistunut kaikkiin osakilpailuihin, ja oli sen turvin cupin kakkonen. Palkinnoksi hän sai väärän kokoiset lenkkarit. Cupin kolmonen taas sai märkäsukat, joissa oikean koon osuminen on huomattavasti todennäköisempää kuin kengissä. Mutta toisaalta: kenkiä saa kaupasta - menestystä vain uurastamalla kisoissa. Hyvä Supersuunnistaja! Hyvä Suomi!

Miesten 14 km cupin ykkönen ja kakkonen

Lopullinen sijoitus suunnistusvuonna 2018

Suunnistuskausi muuten loppui virallisestikin vähän aikaa sitten. Nyt voi siis käydä vaklailemassa lopullisia sijoituksia lopullisilla rankilistoilla.

Minähän löysin FSOM:ssa suunnistuksen, jossa minua ei vituta tai itketä eli sprinttisuunnistuksen, mitä harrastelinkin sitten lisää loppukesästä. Ja sijoitus rankilistalla nousi kohisten. Nyt kauden lopussa olin niin tukevasti keskivaiheilla, ettei omaa nimeä löydä enää ilman searchia. Sijoitus D40-sarjassa oli upea 142/213. Ihan vertailun vuoksi mainittakoon, että olin vuonna 2016 D21-rankilistalla sijalla 647/649. Onhan D21 toki naisten pääsarja, mutta silti. Haluan painottaa myös sitä, etten ole tänä vuonna edes Närpes OK:n huonoin D40-täti, vaan voitin rankilistalla jopa yhden seurakaverin. Kaikenkaikkiaan meitä on listalla kolme. Iso seura. ;)

Rankilistan laskukaava on lähes salatiedettä: siinä verrataan omaa tulosta kisan voittajan aikaan. Pisteisiin vaikuttaa myös se, kuinka hyville tuli hävittyä: eli jos voittaja on rankilistalla korkealla, niin kaikki kisaan osallistuneet saavat paljon pisteitä (minulle saattoi käydä näin...). Ja lopulliseen tulokseen vaikuttaa viisi parasta kilpailua. Siitäkin kai saa jotain etua, jos käy vähintään viidessä kisassa. Minä tiputin loppukesän sprinteillä yhden metsäpummauksen pois listoilta, ja sain lopulta 40,01 pistettä. Voittajalla on D40-sarjassa pisteitä aina tasan 80. Tämäkin on joku hieno suhdeluku, joka on sitä pienempi, mitä vanhempi ikäluokka on kyseessä. Pääsarjan vertailuluku on 100.

Great success @ Jokelan tuplasprintti

Myös sprinttisuunnistuksesta on oma rankilistansa. Siellä olen seuran paras D40-sprinttisuunnistaja johtuen siitä, että olen myös ainoa lajiani. Pohjanmaalla ei taidetta kamalasti sprinttejä järkätä, ja maalaiset suunnistavat metsissä. Sprinttirankilistalla olen myös tukevasti puolivälin tuntumassa sijoituksella 72/115. Pisteitä tuli 45,59, kun metsäpummit eivät ole pilaamassa tilastoja. Sprinttitilastoon lasketaan mukaan kolme parasta kisaa.

Harmi, kun Triathlonliitolla ei ole vastaavanlaista systeemiä. Kuulemma Suunnistusliitto on joskus maksanut itsensä kipeäksi Irma-järjestelmästä, mikä selittänee, ettei ihan jokaisella lajiliitolla vastaavaa kilkutinta ole. Käsittääkseni yleisurheiluliitolla on joku vastaavanlainen systeemi ainakin juoksutuloksista, mistä näkee esimerkiksi ihan kaikki maratonitulokset ikinä.

Alle minuutin päässä pummista, mutta silti oli kivaa!

Triathlonista tuli mieleeni, että nyt taisi käydä silleen, että minä onnistuin osallistumaan kaikkien aikojen ensimmäiseen ja viimeiseen Levin Finntriathloniin. Levin kisa ei ole enää ensi vuonna kisakalenterissa. Sääli sinänsä: Vaikka kisa oli hemmetin kaukana, tykkäsin reitistä ihan valtavasti. Itse ajattelin joka tapauksessa osallistua ensi vuonna vähän lyhyempiin triathloneihin. 1-2 perusmatkaa voisi olla osa ensi kesän ohjelmistoa. Mutta palataan plääneihin joskus ensi vuonna.

Miten juoksu kulkee?

Heippa taas, pitkästä aikaa. Kisakauden ulkopuolella on vähän hankalaa keksiä tikuista blogisisältöä. Siksi olen duunaillut muunmuassa tikuista kaikkea muuta eli käyttänyt vapaa-aikaani bloggailun sijasta askarteluun. Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni, ja kirjoittelen tännekin jotain.

Askartelujen tuloksia

Käytiin eilen taas Tokoinranta park runissa. Se oli kaikenkaikkiaan 10. park run Helsingissä ja minulle 4. startti. Keksin eilen, että voisin käyttää Tokoinranta park runia ikään kuin testijuoksunani, koska lenkki on kuitenkin aina sama. Tulossetti onkin aika informatiivinen:

• 29.9.2018 27:31
• 20.10.2018 28:43
• 3.11.2018 30:07
• 1.12.2018 28:42

Ensimmäinen juoksu meni "tavallisesti". Se juostiin viikkoa ennen Vaarojen maraa, ja olin melkein palautunut SM-rogasta. Seuraava koitokseni oli 2 viikkoa Vaaroista, enkä kokenut olevani ihan palautunut - ja se näkyi tuloksessakin. Kolmannen startin aikoihin olin väsynyt, söin sinkkiä kaksin käsin ja pelkäsin saavani flunssapöpön. En tainnut tuloksenkan puolesta olla silloin ihan iskussa. Mutta flunssaa ei tullut! Eilen vihdoin alkoi näyttää taas hyvältä, ja aika parantua. Olen käynyt nyt loka-marraskuun kohtalaisen aktiivisesti salilla, mikä näkyy jalkajumeina. Mutta tässä alkaa kuitenkin hiljalleen olla juoksullisesti sellainen olo, että alkaisin olla palautunut loppukesän ja syksyn pitkistä kisoista.

Unski aamulenkillä. Minä feilasin, mutta Unskilla oli ihan oma marrasputki.
Se käy nykyään joka aamu lenkillä.

Kun vielä jaksaisi nakutella nämä ja muut kesän kisat tuonne kisahistoriaan, niin voisi vahdata tuloksia helposti. Odotamme vielä inspiraatiota, ja teemme odotellessa huovuttamalla kuusen koristeita.

Tänään käytiin korttelirasteilla. Juoksin 6 km radan, ja eilinen parkrun + punttis kyllä tuntuivat jaloissa. Eka kilometri meni vielä jotenkin, mutta sitten vastaan tuli ylämäki, joka veti jalat ihan tyhjiksi. Sen jälkeen eteneminen muistutti enää etäisesti juoksua. Siihen kun vielä lisäsi pari höpsöä reittivalintaa, niin eipä sitä taaskaan voinut olla tyytyväinen suoritulseensa.

Unski lenkkeilee säässä kuin säässä.

Ensi viikonloppuna olisi Syysroga, mutta Supersuunnistaja on mettällä ja Vuorikiipeilijä M:llä on vieraita. Totesin sitten, että en minä niin paljoa halua 4 tuntia juoksennella, että näkisin enempää vaivaa parin etsintään. Joten roga jää nyt minultakin väliin, vaikka idea siinä olikin tosi hauska: teemana on Suomi 101 vuotta ja kisassa pitää päästä mahdollisimman lähelle 101 pistettä. Sitä ennen on toki itsenäisyyspäivä ja viimeinen Espoo Trail Run. Supersuunnistaja on cupissa ihan kärkikahinoissa, joten kisasta tulee hänen osaltaan mukavan jännä.

Putki katkesi alkuunsa

Piti osallistua tänä vuonna taas marrasputkeen. Viimeksi ja ekan kerran ikinä tein sen pari vuotta sitten. Pakko myöntää, että vaikka marrasputki tuntui todella hyvältä idealta vielä lokakuun puolivälissä, laski innostus hieman marraskuun alkuun tultaessa: jalat olivat jatkuvasti tukossa ja polvikin alkoi taas pitkästä aikaa vihoitella. Päätin siis keventää omaa tavoitetta pelkästä juoksemisesta mihin tahansa ulkoiluun 25 min joka päivä. Juuri ennen marraskuun alkua KPK 24/7 Marrasputken sääntöihin tehtiin sama muutos - great minds think alike.

Ei ole kuvia lenkeiltä, joten käytämme kuvituskissoja. Tässä petausekspertti Tessa.

Mutta nyt putki taitaa katketa. Olen ollut koko viikon aika väsynyt, ja kurkussa on ollut parina päivänä vähän karheutta. Eilenkin kävin vain kävelyllä, mutta tänään on jo sen verran "hassu" olo, ettei oikein huvita mennä edes kävelylle. Eikä tämä tavoite ole minulle niin tärkeä, että lähtisin nyt väkipakolla talsimaan ulos. Totesin, että minulle on tärkeämpää olla terveenä viikonloppuna uintileirillä. Ja se on kuitenkin vielä ihan mahdollista saavuttaa, kunhan otan nyt rauhallisesti.

Tänään kotiin tullessa oli vastassa taas kerran iloinen ylläri: olkkari täynnä
höyheniä. Kissojen ulkoiluaitaukseen eksyy välillä tyhmiä tinttejä, ja silloin
kuvan suuri punainen metsästäjä pääsee suorittamaan darwinistista karsintaa.
Koska olen löytänyt vain kerran  sohvan alta kuolleen tintin, uskon meillä
nautitun lentävää lähiruokaa. Tänään en ole vielä jaksanut katsoa huonekalujen
alle saati imuroida. Kohta on ehkä pakko, koska talon vakkari-imuroija on reissussa.

Minua vähän hymyilytti, kuinka eräs kaveri kertoi minulle viime viikonloppuna instagramin kommenteissa, ettei marrasputkeni ole "hyväksytty suoritus", jos en juokse joka päivä. Tämä hymyilytti erityisesti siksi, koska ainakin oma some-feedini pursusi edellisellä viikolla Frank Martelan kolumnia siitä, kuinka harrastusten pitäisi olla kivoja, eikä niitä saisi suorittaa. Kannattaa muuten lukea alkuperäinen Tim Wun kolumni, jota Martela omassa kolumnissaan referoi. Se on paljon parempi ja vähemmän yliampuva.

Nyt, kun kirjoitin ajatukseni ylös, alkoi putken katkeaminen heti harmittaa. Pidätän oikeuden mielen muutokseen ja myöhäisillan lenkkiin. ;)

Lähdin mukaan tähän kotkotukseen

Koska en jaksa kirjoittaa kolmatta kertaa Tokoinranta park runista (varsinkaan, kun aika vaan huononee joka kerta), niin pyysin tälleen Svenska dagenin kunniaksi omaa suomenruotsalaistani osallistumaan blogimaailmassa kiertävään mies vastaa -kyselyhaasteeseen (mutta suomeksi, että kaikki tajuu). Ihan itseäni varten tän tein: hoen aina, että minä olen lempipuheenaiheeni. Mutta olihan se nyt lystikästä testata, miten Supersuunnistaja mut näkee. Jotta tässä olisi mitään kiinnostavaa teillekin, niin kommentoin itsekin väliin, että oliko vastaus oikein - eiku. :D

1. Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitreffeillämme?
Kaksi asiaa jäi vahvasti mieleen: kilpailuhenkinen (näkyi minigolfissa) ja vähän kaheli (lähdit juoksemaan paskahanhien perään kun oltiin kävelemässä Otsolahden ympäri)

Lähtemätön ensivaikutelma siis. :D

2. Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?
Hmm, miten minä tietäisin sen?

Joo, tää oli ihan urpo kysymys.

3. Pidänkö halailusta?
Varmaan pidät, mutta aika harvoin halaillaan jostain syystä. Enimmäkseen kun sinulla on kylmää.

Sun ja kissojen halailu on kivaa, mutta oikeastihan mä en pidä sellaisesta kaverien moikkailuhalailusta ollenkaan. Onnitteluhalaukset ja muut sellaiset ovat ok.

Urheilun jälkeen voi vähän halailla.

4. Halusinko pienet vai isot häät?
Sopivan kokoiset

Nyt haluaisin ylipäätään jonkinlaisia häitä. Voisko joku mennä naimisiin ja kutsua mut?

5. Olenko koskaan rikkonut lakia?
Totta kai. Suomessa ei voi esim. käytännössä liikkua liikenteessä ilman, että rikkoo lakia.

Olipas kyyninen kommentti. Mutta en ehkä menetä lautamiespaikkaani, jos myönnän kävelleeni päin punaisia.

6. Millainen on voileipäni?
Paksu, paljon vihanneksia. Usein ruis- tai siemenleivästä.

Kuulostaapa terveelliseltä. Upeaa imagonrakennusta!

7. Millaista musiikkia kuuntelen?
Ysäriä, poppia, metallia. Aika laajasti etenkin jos sopii spinningiin.

Hahaa! Meillä on tosiaan lanseerattu termi "hyvä spinningbiisi.

Tammikuussa tuli soiteltua hyviä spinningbiisejä tälle posselle.

8. Mitä pelkään?
Hmm, en oikein tiedä.

Tiedätkös mitä, en minäkään! Minua huolestuttaa joskus, että jos kuolisin, saisitko huolehdittua yksin kissoista. Mutta en kyllä voi väittää pelkääväni kuolevani.

9. Kestänkö stressiä?
Lyhyissä jaksoissa, muttei välttämättä pidemmän päälle.

Kestääkö joku stressiä pidemmän päälle?

10. Oudoin tapani?
Juusto leikkeleiden päällä kun syöt voileipää.

Mullahan menee todella hyvin, jos en tee mitään tämän oudompaa. Varmaan 50% kansasta laittaa juuston päälimmäiseksi. Sitä paitsi en kovin usein syö sekä leikkelettä että juustoa (paitsi just nyt).

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Yksitoikkoiseen työhön, ei taida hermot riittää siihen.

Hyvin mahdollista. Ei taida olla tästä tytöstä maksalaatikonpakkaajaksi.

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa.
Miisun kanssa

Loistava vastaus! Itse kelailin vain jotain ihmisiä, mutta Miisun kanssa  saisi parempaa laatuaikaa kuin kenenkään julkimon.

Parasta seuraa (ja taitaa olla maailman parhaat sortsitkin, jotka mainitaan kohta)

13. Voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Ostaisit naapurikämpän ja hybridin.

Hahaa. Tästä on taidettu puhua. Joo, yksi Volvon plug-in hybridimaasturi tänne, kiitti!

14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?
Punainen. Kilpailuhenkinen, tekee päätöksiä, menee suoraan asiaan, suuttuu ja leppyy helposti

Vain minä olen lukenut Idiootit ympärilläni, mutta sen persoona-analyysimalli on selkeästi sisäistetty koko taloudessa. :D

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
Tyhmyys

Niin totta.

16. Mikä on suosikkiroskaruokani?
Pizza

Mulle tuli itselle ekana mieleen kasvisburgeri ja ranut, mutta on känkkykin aina kova. Pizza sopii kisojen jälkeen.

Kaikki herkut käyvät myös mainiosti!

17. Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?
Under Armourin vanhat shortsit

Voi kamalaa! Onko ne rumat? Olen musertunut.

18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle?
Circka 2650 (auton korjauskulut)

Joo, oli kallis autoremppa. Meillä yleensä whatsappaillaan.

19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan?
Ei nyt erityisesti. Haluat lähinnä, että Unski tulee viereen/syliin.

Helpottavaa, että koet näin. Mä nimittäin olen meillä se, joka sairastaa miesflunssia.

Polvipotilas ja päivystävä hoitsu

20. Kun riitelemme miten käyttäydyn?
Kiroilet ja korotat äänesi

Kiroilenko? Hyi minua.

21. Menemme ravintolaan, mitä tilaan?
Onnellista ruokaa

Kyllä! (Miksi mulle tuli taas mieleen hampurilainen?)

22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
Tosi-TV

Jos voileipä rakensi hyvää imagoa, niin tässä taidettiin menettää peli.

23. Mikä saa minut todella vihastumaan?
Epäreiluus

Niin totta.

24. Entäs piristymään?
Sormukset

Hahaa. Mä tosiaan pidän paljon mun vihki- ja kihlasormuksista.

25. Millainen olen vaimona?
Kannustava ja ymmärtäväinen

Ihanasti sanottu. Lypsetyt kohteliaisuudet FTW!

26. Kumpi sanoi ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui?
Todennäköisesti sinä, mutta en kyllä muista missä ja milloin

Joo, olin se minä, mutta en minäkään muista koska ja missä. Muistan vaan, kun sinä sanoit sen takaisin pihtailtuasi noin kuukauden.

Tähän anopin lempikuva, kun näytetään siinä
sopivan rakastuneilta.

27. Mitä teen heti ekana aamulla?
Menet joko vessaan tai antamaan kissoille ruokaa.

Ja kissoja tulee vessaan mukaan 1-2. :D

28. Millaisia vaatteita käytän kotona?
Verkkareita

Ja lämpimällä säällä sellaisia tosi mukavia Under Armourin korissortseja. <3

29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?
Purkkien avaaminen

Kyllä mä sen OSAAN. Se on vaan rankkaa, joten annan sulle äijäilyelämyksiä. Veitsi auttaa, jos ei ole miestä paikalla.

30. Kumpi määrää kaapin paikan?
Sisustussuunnittelija

Hahaa! Totta! Mutta meidän häissä ei polkaistu kakkua leikatessa, koska meillä keskustellaan kaapin paikasta (sen sisustussuunnittelijan kanssa).

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni?
Innostuneisuus

No sitä onneksi piisaa!

32. Entä paras piirre ulkoisesti?
Paras on vähän epämääräisesti määritelty. Suhteessa muihin varmaan ylävartalon lihakset (selkä, kädet, olkapäät). Itse tykkään toki silmistä jos pystytään painokelpoisella linjalla.

Ja nyt mä en lakkaa miettimästä, onko oikea vastaus tissit vai perse. :D

Abiskossa oli hienot maisemat. Ja Supersuunnistajassa ulkonäölisesti parasta
on hänen sliikki figuurinsa, joka sopii mainiosti tällaisiin kuviin.

33. Ihanin yhteinen muisto?
Abiskon vaellus

Tämähän tarkoittaa siis sitä, että ensi kesänä mennään eräjormaamaan ja hankkimaan lisää ihania muistoja!

Ylimenokautta ja lihasjumeja

Lokakuu on kohta lusittu, eikä mitään järin ihmeellistä ole tapahtunut. Mutta tässä viisi äärettömän mielenkiintoista kuulumista kuukauden varrelta.

1. Kunhan olin palautunut Vaarojen marasta pari viikkoa, palasin Esportin Get Fit -ohjelman pariin. En tainnut lähteä liikkeelle ihan ohjeen mukaisilla orientaatiopainoilla: ekan yläkropan treenin jälkeen käteni olivat niin puhki, että suihkussa oli vaikeuksia jaksaa pestä hiuksia. Vastaava tunne minulla oli viimeksi joskus vuonna 2009, kun kävin vielä potkunyrkkeilyssä. Silloin erään koukkulyöntitreenin jälkeen oli myös vaikeaa jaksaa nostaa käsiä. Salitreenin seurauksena ojentajani tulivat niin kipeiksi, että minulla oli lähes viikon ajan vaikeuksia harjata niskahiuksiani ja avata rintaliivejäni. Nyt jo helpottaa, mutta vieläkin on ojentajat jumissa.

Ylimenokausi on kulunut Svanten tapaan tiiviisti sohvalla.

2. Kävin toissaviikonloppuna toista kertaa Tokoinranta park runissa. Vaikka olin käynyt pari päivää ennen sitä hierojalla, ei juoksu kulkenut samaan tahtiin kuin ennen Vaarojen Maraa: aika huononi noin minuutilla. Yhtä ihana auringonpaiste oli kuitenkin tarjolla kuin ekallakin kerralla. Ja hienompi ruska! Park run on kyllä metka tapahtuma. Suosittelen lauantain ohjattua aamulenkkiä ihan kaikille!

3. Eilen oli syksyn viimeinen Espoorastit, ja meikäläinen kävi pummailemassa 4,5 km vaikean C-radan. On totta tosiaan ihan kivaa, että taas alkaa korttelirastikausi. Tosin sunnuntaisin minulla on tapana olla aina ihan jumissa, joten juoksu ei korttelirasteilla yleensä kulje. Onneksi Akilleksella on ässä hihassa: seuran jäsenille järkätään myös tiistaikortteleita! Oikeastihan minun kannattaisi opetella suunnistamaan myös metsässä. Mutta ehkä sen homman voi opetella ensi keväänä.

Tokoinranta on lauantaiaamuisin nätti paikka. Kannattaa kokeilla.

4. Tänään jäi uintitreeni väliin, koska tänään satoi lunta, ja meidän autossamme on vielä kesägummit alla. Lähdin aamulla ihan suosiolla bussilla töihin. Kun kotimatkalla katselin parin auton sutimisia ylämäissä, totesin, ettei minulla ole mitään asiaa auton rattiin illallakaan. Eikä bussi ole oikeastaan lepakkovuoron kanssa mikään järkevä vaihtoehto. Nukkumaankin kun pitäisi ehtiä.

Kun ei sporttaa, ehtii nikkaroida. Unski testaa uutta kiipeilytelinettä.

5. Olen ahdistunut suunnattomasti viime aikojen ilmastouutisista. Tämä näkyy arjessa siten, että mietin, montako kertaa voin lentää ensi vuonna, koska en halua vähentää autoilua. Hankkisin plug in -hybridin, jos voisin ladata autoa jossain, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Joten päästöjä pitäää vähentää jostain muualta. Totesin jo, etten lähde ainakaan Levin Arctic Challengeen enkä NUTS Karhunkierrokselle, etten turhaan lentele kotimaassa. Pari ulkomaankeikkaa kuitenkin "pitänee" tehdä: Supersuunnistaja antoi minulle 40-vuotislahjaksi pyöräilyloman, ja hän itse haluaisi juosta ensi vuonna ultran ulkomailla: joko sen UTMB:n tai sitten omien 40-vuotissynttäriensä aikaan jonkun toisen. Kai tässä pitäisi vaan luottaa, että niistää lentokompensaatiomaksuista on jotain iloa. Kissoista en luovu. Mieluummin sitten vaikka juustosta.

Ai niin. Piti ehtiä nukkua. Ehkä minä tästä suuntaan yöpuulle.

Kun Supersuunnistaja Ultra Trail Tour Finlandin juoksi

Se on varmaan käynyt selväksi, että Supersuunnistajalla oli tänä kesänä missiona hankkia eräs harmaa liivi. Ja tulihan se poika kotiin. Nyt isäntä saa kertoa itse, kuinka ihanaa ja ratkiriemukasta jokainen hetki tällä taipaleella olikaan.

Karhunkierroksen startti 25.5.2018

Oliko UTTF kiva kokemus?

No joo.

Mistä sait idean osallistua UTTF:lle?

Kyllä se on ollut mielessä jo siitä asti, kun UTTF perustettiin 2016.

Karhunkierroksen menomatkalla Savilammella 

Mikä kolmesta kisasta oli hienoin maisemiltaan?

Varmaan Ylläs-Hetta. Siellä on kuitenkin avotuntureita merkittävä osa matkasta.

Entä minkä reitin koit rankimmaksi?

Varmaan tähänkin pitää vastata Ylläs-Hetta, koska siellä on paljon pitkiä nousuja. Muissa kisoissa nousut ovat jyrkempiä, mutta ne ovat myös lyhyempiä.

Karhunkierroksella. Kuva: Onevision

Mihin kisaan olet tyytyväisin?

Ehkä sekin on Ylläs-Hetta, koska siellä toteutin parhaiten suunnitelmani. Vaikka viimeiset 5 km menivät vähän plörinäksi. Paras suoritus oli ehkä Karhunkierroksella.

Käydään sitten kisa kisalta läpi. Mikä oli taktiikkasi Karhunkierroksella (160 km), ja miten sujui?

Taktiikka oli edetä rauhallisesti omalla vauhdilla ja juosta mahdollisimman pitkään. Toiveena oli jaksaa juosta Kitkaniemen ylitykseen asti paluumatkalla. Ja kyllä minä sinne juoksinkin. Mutta 30 km ennen maalia meni enimmäkseen kävellen. Aikani oli 25 tuntia ja 35 minuuttia ja olin yhdeksäs.

Ylläs-Hetan ensimmäisen huollon jälkeen 13.7.2018

Sitten se ihanan kamala Ylläs-Hetta (134 km). Siitä teimme toki kesällä syväluotaavan analyysin, mutta kerropa, onko kisa edelleen mielestäsi ihan perseestä ja miksi?

Reitti on edelleen aika huonokulkuinen ja sisältää paljon tiejuoksua. Ja ajankohta on keskellä kesää, kun on yleensä turhan kuuma.

Miten kisa meni?

Muuten ihan suunnitelmien mukaan paitsi viimeisen 5 km osalta. Ei ollut tarkoitus vetää ihan täysiä, vaan jätin voimia myös lomareissulle. Aikaa kului hiukan yli 22 tuntia ja sillä irtosi 20. sija.

Urheilun riemua Ylläs-Hetan maaliviivalla 14.7.2018.

Ja viimeisenä Vaarojen ultra (130 km). Millainen kisa oli?

Kisana Vaarat sopii minulle parhaiten: oli viileää ja pimeää. Maastokin sopii suunnistajalle parhaiten näistä kolmesta kisasta.

Lopputulos selvisi jo viime postauksessa, mutta kerro nyt, miten meni.

Ensimmäinen kierros meni suunnitelmien mukaan. Toisen kierroksen aikana ei valitettavasti imeytynyt neste eikä energia. Homma meni sitten väkisinkävelyksi, kun piti varmistaa maaliinpääsy. Aika yksinäistä puuhaa se oli: ensimmäisten 15 km jälkeen liikuin käytännössä yksin. Aikaa kului jopa 25 tuntia ja 17 minuuttia. Sijoitukseni oli 21.

Vaarojen ultran huollossa klo 6 aamulla 65 km jälkeen 6.10.2018

Kannattiko osallistua?

No joo, varmasti kannatti. Mutta onhan tour sinänsä vähän hankala, että yksittäiset kisat pitää vetää varman päälle, jotta voi varmistaa koko tourin läpipääsyn. Ei voi lähteä tekemään maksimisuoritusta. Ja koko kesä menee vain kisoihin kevennellessä ja niistä palautuessa. Ei ehdi harrastaa juuri muuta.

Voiko tästä päätellä, että tämä oli kertaluontoinen kokemus?

Joo, oli. Saatan juosta jonkun yksittäisen kisan uudestaan. Kisoja on maailma pullollaan, niin turha käyttää toista kesää tällaiseen projektiin.

Pedikyyrin tarpeessa?

Mikä on paras muisto UTTF:lä?

Ehkä Ylläs-Hetan yö, kun sain vähäksi aikaa seuraa kuukkelista.

Mitä antaisit vinkiksi ihmiselle, joka harkitsee UTTF:lle osallistumista?

Muista juosta omilla vauhdeilla. Kisat ovat pitkiä. Suurin osa jotka keskeyttävät, keskeyttävät siksi, koska ovat lähteneet liian kovaa liikkeelle.

Mies ja himoittu liivi.

Nyt on UTMB-pisteet kasassa. Joko tekee mieli osallistua arvontaan?

Joo, kyllä mä varmaan osallistun, mutta toivon, etten voita vielä ensi vuonna. Silloin saan tupla-arvan vuodelle 2020 ja voin juosta ensi vuonna jotain lyhyempiä kisoja.

Kiitos taas kerran sisällöntuotannosta,kultaseni!

Vaarojen Maraton

Supersuunnistajan UTTF 2018 huipentui viime viikonloppuna Vaarojen 130 km ultraan. Koska minullakin piti olla Kolilla jotain tekemistä, yllytin Vuorikiipeilijä M:n kanssani Vaarojen maratonille (42,5 km).

Kesärengaskeli

Jo matka Kolille oli aika jännä, koska Lieksan seudulla satoi perjantaina ensilumi. Ja meillä etelän ihmeillä oli toki Hondassa kesärenkaat. Mutta perille kuitenkin päästiin, vaikka vähän jänniä tilanteita lopussa kohdattiinkin.

130 km lähtö perjantaina illalla

Kun Supersuunnistaja starttasi liikkeelle perjantai-iltana, oli tunnelma vielä varsin talvinen. Yöllä metsässä oli kuulemma jäistä ja paikoitellen liukastakin. Minä kävin morjenstamassa aamulla huollossa, kun hän saapui sinne ensimmäisen 65 km lenkin jälkeen. Kuulemma ei tehnyt kamalasti mieli lähteä toiselle kierrokselle, mutta himo UTTF-liiviin oli sen verran suuri, että niin se herra vaan kirmasi keittoannoksen jälkeen kohti uusia seikkailuja ja toista kierrosta.

Meidän lähtö

Mekin pääsimme tositoimiin vihdoin lauantaina yhdeksän jälkeen. Maassa oli vielä lunta, mutta itse polku oli tallattu jo sulaksi ja mutaiseksi. Aamu oli valjennut sumuisena, mutta meidän startatessamme aurinko kurkisteli pilvien raosta ja ruska loisti aivan mielettömän kauniina.

Vuorikiipeilijä M oli ollut SM-rogan jälkeen kipeänä ja hän oli urheillut syyskuussa paljon vähemmän kuin minä. Se selkeästi kannatti, koska hänellä oli huomattavasti keveämpi jalka kuin minulla. Koetin alussa pysyä peesissä, mutta 5 km kohdalla annoin ämmän mennä menojaan.

Ihana syyssää toi alkuun hyvää fiilistä

Minä hölkyttelin menemään omaa vauhtiani jalkojen tuntuessa ihan yhtä väsyneiltä kuin koko ajan SM-rogan jälkeen. Vähän ennen kymppiä reppuni alkoi ikävästi painaa hartioita. 10 km kohdalla aloin harkita keskeytystä, koska fiilis oli niin paska. Päätin kuitenkin jatkaa ainakin Sikosalmeen, koska halusin kokea Vaarojen maratonin erikoisuuden eli venekyydin. Sikosalmesta oli enää pieni pyrähdys Kiviniemen huoltoon, minne keskeyttäessäkin olisi pitänyt jaksaa kävellä. Vaikka fiilikset huollossakin olivat sieltä ja syvältä ja minua alkoi nopeasti palella, päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Minulla ei kuitenkaan ole tapana keskeyttää muuten kuin suunnistuskisoissa.

Ekat portaat ja Vuorikiipeilijä M:n paras puoli

Juoksu ei sujunut huollon jälkeenkään, ja jossain 20 km tienoilla alkoi särkeä jumalattomasti päätä. Hartioita painanut reppu esti verenkierron päähän niin pahasti, että veren ja energian puutteesta iski hillitön hedari. Kun pysähdyin kaivamaan särkylääkkeen repustani, huomasin, että ennen rintaremmin kiinnitystä reppu ei painanutkaan niin pahasti. Fiksuna tyttönä keksinkin löysätä repun remmejä, ja hiljalleen veri pääsi aivoihin asti, ja elämä alkoi taas voittaa.

Suot olivat taas kivoja ja pitkospuilla oli hyvä hölkätä, kun niillä ei ole juuria.

Olo koheni, mutta kompensaatioksi reitti rankkeni. Vaikka päänsärky menikin ohi, en tainnut näyttää Ryläyksen nousuissa mitenkään erinomaiselta: reitillä olleet järkkärit kysyivät pariinkin otteeseen, tarvitsenko lisäenergiaa ja onko kaikki ok. Vastasin, että minulla on mukana tarpeeksi energiaa eikä olokaan ole vielä liian huono.

Kansallismaisema

Vihdoin Ryläyksen alamäessä energiaa alkoi riittää päähänkin asti, ja mielialani alkoi nousta. Koska menoni oli ollut yli 10 km varsin rauhallista, oli minulla myös juoksujalkaa varsin hyvin jäljellä. 30 kilsasta maaliin meno olikin oikein mukavaa, ja otin jopa kiinni muutaman minut ohittaneen tyypin. Viimeisen huollon jälkeen taivalsin pitkän matkan kahden mukavan sauvakävelijäherran kanssa, mutta he taisivat jäädä vauhdistani joskus 5 km ennen maalia, kun ylitimme Kolin laskettelurinteitä.

Matkalla oli jonkin verran mutaa

Supersuunnistaja oli käskenyt minut ottamaan lampun mukaan, mutta pääsin maaliin viimeisillä auringon pilkahduksilla melkein 9 ja puolen tunnin taivalluksen jälkeen. Vaikka reissu oli aika pitkään erittäin perseestä, niin ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin:

1. Kivaa oli, että loppu meni hyvin, koska lopun fiiliksen muistaa parhaiten. Olin jo lauantaina illalla sitä mieltä, että voisin kokeilla Vaarojen maraa joskus uudelleenkin - vähän tuoreemmilla jaloilla ja vähän sopivammin viritetyllä repulla.
2. Tulipahan opittua, että aivoverenkierrolla on iso rooli niin energian imeytymisessä kuin yleisfiiliksessäkin urheilusuorituksen aikana. Sen toimivuudesta kannattaa siis pitää huolta.

Ehdin käydä suihkussa ja syömässä ennen kuin vihdoin Supersuunnistaja gps-pallukka alkoi kivuta Koiln satamasta rinnettä kohti hotellia ja maalia. Kello oli tässä vaiheessa yhdeksän illalla, ja Supersuunnistaja oli ollut reissussa 25 tuntia. Silminnähden väsynyt Ääsääs sauvoi määrätietoisesti maaliviivan yli - ja tuupertui siihen. Hänellä ei ollut toisella kierroksella imeytynyt kunnolla niin neste kuin energiatkaan, joten toinen kierros tuli vedettyä lähinnä sisulla ja periksiantamattomuudella. Maaliin pääsyn jälkeen seuraava tunteroinen tulikin vietettyä sitten tipassa. Ei syöty lauantaina pitsaa ja juotu kaljaa, niin kuin oli suunniteltu.

Silta jossain siellä, missä jo kulki ihan hyvin.

Pussillinen glukoosinestettä, kolme grillimakkaraa, mukillinen karkkia ja kunnon yöunet tekivät kuitenkin ihmeitä, ja aamulla Supersuunnistaja oli kuin uudestisyntynyt ankka. Aamiaisen jälkeen ennen kotimatkaa kiipesimme vielä Ukko-Kolille ottamaan kuvia Supersuunnistajasta UTTF finisher -liivi päällään. Se vaatekappale oli kyllä harvinaisen kovan työn takana. Pitänee muistaa tsekata pesulappu ennen pyykkäämistä. :D

Pic, cause it happend!

Tänään minäkin kävelen portaita alas mieluummin sivuttain ja nukahdin töiden jälkeen ripsihuoltoon. Muuten menee ihan kivasti. Supersuunnistaja on istunut koko päivän palaveripöydässä, niin kuulemma koivet ovat voineet ihan hyvin, kun ei tarvinnut seistä.

Minä ja supersankarini Ukko-Kolilla

Supersuunnistajalla on nyt tarpeeksi pisteitä, että hän voi osallistua UTMB-arvontaan. Ultra-Trail du Mont-Blanc on 171 km polkujuoksuklassikko, joka kiertää Mont-Blancin ympäri käyden Ranskan lisäksi Italiassa ja Sveitsissäkin. UTMB on niin suosittu juoksukinkeri, että siihen pääsee mukaan vain olemalla tarpeeksi kova tai voittamalla paikan arvonnassa. Ja ennen arvontaa pitää kerätä ITRA:n (kansainvälinen polkujuoksuliitto) hyväksymissä kisoissa vähintään 15 pistettä - eli pitää olla päässyt maaliin kolmessa tarpeeksi pitkässä kisassa. Ja nyt Supersuunnistaja on niin tehnyt. Minullakin on Karhunkierroksen sprintin ja Vaarojen maran jälkeen kasassa 4 ITRA-pistettä, ja se riittää OCC-arvontaan. OCC on UTMB:n kanssa samassa tapahtumassa järjestettävä 56 km kisa. Selkeästi jäi vielä paukkuja takataskuun Vaarojen maran jälkeen, koska arvontaan osallistuminen ei tunnu yhtään pöhköltä idealta. Onneksi se on vasta tammikuussa, niin tässä ehtii tulla vielä järkiinsä. 

Tokoinranta Park Run

Urheiluhipsteri täällä taas terve! Nimesin itseni sellaiseksi Saaristo Trailin aikaan, koska bongasimme ihan uuden polkujuoksutapahtuman. Ja koko polkujuoksukin tuli aloitettua ennen kuin suuret massat siitä innostuivat. Ja taas viime viikonloppuna tuli testattua pränikkä juoksutapahtuma ja oltua edelläkävijä.

Tokoinranta Park Run on uusi, joka lauantai juostava viiden kilometrin "kisa", joka ei maksa mitään ja jossa ei voita mitään. Mutta tuloslista julkaistaan.

Alkubriiffi. Kuvan koirat muuten voittivat mut. :)

Park runeja on enemmän muualla maailmassa, ja Suomessa sellaista on juostu jo jonkin aikaa Tampereella. Euroopasta niitä löytyykin jo aikamoinen kasa ja lauantain aamulenkille pääsee vaikka Siperiassa. Tokoinrannassakin oli mukana muutamia "park run -turisteja" muunmuassa Hollannista ja jopa Australiasta asti. Helsinkiin park run ei ole kuulemma tullut aiemmin, kun sopivaa reittiä on ollut vaikeaa löytää. Reitistä on haluttu sellainen, ettei tarvitse ylittää yhtään suojatietä: silloin reitille ei tarvita liikenteenohjaajia ja byrokratia viranomaisten suuntaan helpottuu huomattavasti.

Loppusuoralla

Park runeihin ei tarvitse ilmoittautua joka kerta. Riittää, kun rekisteröityy kerran juoksijaksi ja printtaa itselleen oman viivakoodin. Sen kanssa voi osallistua mihin tahansa park runiin missä tahansa ja saada ajan. Eli jatkossa jos on lauantaina jossain muualla kuin kotona, niin pitääkin tsekkailla onko lähellä tarjolla park runia. Ja jos ollaan kotona, mennään Hakikseen. Tai ehkä ihan joka lauantai ei jaksa juosta kovaa. Mutta välillä ainakin.

Viimeiset metrit

Mites se juoksu sitten sujui? No, sama virsi jatkuu kuin aiemmissakin postauksissa: jalat ovat edelleen väsyneet. Reitti nyt ei ole muutenkaan mikään ennätysreitti, koska sillä pitää juosta pari kovaa mäkeä junarataa ylitettäessä. Loppuaikani oli 27:31, mikä oikeutti kaikista kisaajista 33. sijaan, naisista 8. sijaan ja 40-44-vuotiaissa tädeissä olin toinen.

Maaliläpsy!

Park run oli todella iloinen tapahtuma. Kannattaa mennä! Menkää heti tulevana lauantaina. Minä en tule, koska huomenna lähdetään ajelemaan kohti Kolia ja Vaarojen Maratonia. Jänskättää!