Jouluaaton perinnepyöräily

Lähdimme nyt jo toisena jouluna peräkkäin pyörälenkille jäädyttämään kinkkumme ja kankkumme ennen joulusaunaa. Kyseessä on siis jo selvä jouluperinne. Kun viime jouluna saimme pyöräillä lumettomassa mutta aurinkoisessa kelissä, ja minä pannuttelin liukkailla ilman nastoja, oli tänä vuonna tarjolla oikea Winter Wonderland. Ja pystyssäkin pystyyttiin, vaikka nastarenkaiden vaihtaminen odottaa yhä inspiraatiota.

Haukilahden rannassa

Koska keli oli 9 astetta pakkasella, jäi lenkki vain puolitoistatuntiseksi. Siinäkin ajassa ehti kyllä syväjäädyttää niin varpaat kuin persläskitkin, vaikka yritinkin pukea paljon päälle. Supersuunnistajalla oli ihan liian vähän vaatteita, eikä hänelle tullut kunnolla edes hiki - kylmä senkin edestä.

Pakollinen fillariselfie

Noudatimme uskollisesti perinteitä ja suuntasimme tälläkin kertaa Rantaraitille. Liikkeellä oli paljon muutakin porukkaa: oli juoksijaa, sauvakävelijää, koiranulkoiluttajaa ja pulkkailijaa. Mutta me olimme ainoat näkemäni fillaristit. Keli oli todella kaunis, niin ei ihmekään, että epoolaiset lähtivät ulos.

Kauniita maisemia

Olin juuri reilun viikon "huoltotauolla", kun otin polveeni taas Synvisc-piikin ja käytin pakollisen liikuntatauon hyödyksi vahvistuttamalla myös kulmieni kestopigmentoinnin. Pidemmän tauon kyllä huomaa, koska en ole nyt varsinaisesti iskussa. Vaikka poljimme vain sen puolisentoista tuntia, alkoivat reiteni olla lopussa ihan väsyneet. Toivon, että irtolumella oli myös vaikutusta lenkin rankkuuteen, eikä kuntoni ole ihan totaalisen rapistunut.

Supersuunnistaja pyörittää kylmissään käsiään :D

Olisi ihan positiivista, jos kunto löytyisi taas jostain, tai edes juoksujalka alkaisi keventyä. Toinenkin perinne on nimittäin voimissaan, ja joukkue nimeltä Risto Räppääjä ja Pullistelija lähtee ottamaan muista mittaa Loppiaisrogaan. Sinne mennään jalan, ettei vaan varpaat jäädy.

Suomenojan lintualtaalla

Itsarilenkki Espoon luonnossa

Itsenäisyyspäivänä kisattiin vuoden 2018 viimeinen Espoo Trail Run, joka oli myös viimeinen cupin osakilpailu. Meidän perhe sai tämän vuoden Espoo Traileista eheän sarjan, koska olimme molemmat taas tikkana viivalla. Supersuunnistaja oli puolustamassa cupin kakkossijaansa, ja minä lähdin muuten vaan lenkille. Ja onhan omassa lähiluonnossa juoksentelu ihan hyvä tapa juhlia Suomen itsenäisyyttä. Minä kun arvostan Suomessa eniten pohjoismaista hyvinvointivaltiota sekä puhdasta ja kaunista luontoa.

Kipuamassa liukkaalle kalliolle

Keli oli pikkasen pakkasella, ja sudittelin lenkkareillani hieman jo Unskin aamulenkin aikana. Ajattelin kuitenkin, ettei metsässä olisi yhtä liukasta kuin asfaltilla, ja päätin jättää nastat kotiin. No, kyllä siellä kallioilla aika liukasta oli. Nastat olisivat olleet ihan nastat. Saatoin vetää yhdet lipatkin, mutta onneksi isoimman koulauksen kärsi taas kerran itsetuntoni.

Alkumatkan possujunaa

Jos liukkailla kallioilla hoippumisen unohtaa, niin juoksu kulki muuten ihan kivasti. Ei tullut mitään edellisen kerran kaltaista energioiden loppumista tai muuten treenit painaneet jaloissa. Pari kilsaa ennen maalia edelläni juossut tyttö liukastui, kaatui ja satutti reitensä. Minä jäin toki heti kyselemään, että mitä kävi ja pitääkö hakea apua. Kaikki muutkin polkujuoksijat ovat ilmeisesti tosi kilttejä, koska poikkeuksetta kaikki perässämme tulevat pysähtyivät myös kyselemään, että tartteeko auttaa. Kun väkeä alkoi olla kuin Jukolan suunnistusjoukkueessa, vinkkasin, että ihan kaikkien ei tarvitse jäädä jeesailemaan, vaan joku voi juosta maaliinkin. Kun loukkaantunut juoksija vielä sanoi pystyvänsä kävelemään itse, ajoi suunnistuskaverini A minutkin matkoihini ja jäi yksin saattajaksi. Molemmat tulivat kyllä juosten maaliin. Pieni kävely oli ilmeisesti auttanut toipumisessa.

Se kisan toinen iso mäki

Loppuaikani oli 53.15. Puolisen minuuttia siitä olisi saanut pois, jos olisin ollut mulkku ja juossut pokkana pyllähtäjän ohi. Mutta ei aika nytkään vuoden huonoin ollut. Absoluuttiset pohjat juoksin jo toukokuussa, kun Salpaus-Roga painoi jaloissa. Ja viime vuotiseen verrattuna aika on huisin hyvä (tulokset täällä, blogitekstin linkki ei enää toimi).

Tämä on oikein tyypillinen Espoon keskuspuiston polku

Supersuunnistajan olisi ehkä kannattanut jättää tulematta. Hän sai nyt yhden pisteen lisää, koska oli osallistunut kaikkiin osakilpailuihin, ja oli sen turvin cupin kakkonen. Palkinnoksi hän sai väärän kokoiset lenkkarit. Cupin kolmonen taas sai märkäsukat, joissa oikean koon osuminen on huomattavasti todennäköisempää kuin kengissä. Mutta toisaalta: kenkiä saa kaupasta - menestystä vain uurastamalla kisoissa. Hyvä Supersuunnistaja! Hyvä Suomi!

Miesten 14 km cupin ykkönen ja kakkonen

Lopullinen sijoitus suunnistusvuonna 2018

Suunnistuskausi muuten loppui virallisestikin vähän aikaa sitten. Nyt voi siis käydä vaklailemassa lopullisia sijoituksia lopullisilla rankilistoilla.

Minähän löysin FSOM:ssa suunnistuksen, jossa minua ei vituta tai itketä eli sprinttisuunnistuksen, mitä harrastelinkin sitten lisää loppukesästä. Ja sijoitus rankilistalla nousi kohisten. Nyt kauden lopussa olin niin tukevasti keskivaiheilla, ettei omaa nimeä löydä enää ilman searchia. Sijoitus D40-sarjassa oli upea 142/213. Ihan vertailun vuoksi mainittakoon, että olin vuonna 2016 D21-rankilistalla sijalla 647/649. Onhan D21 toki naisten pääsarja, mutta silti. Haluan painottaa myös sitä, etten ole tänä vuonna edes Närpes OK:n huonoin D40-täti, vaan voitin rankilistalla jopa yhden seurakaverin. Kaikenkaikkiaan meitä on listalla kolme. Iso seura. ;)

Rankilistan laskukaava on lähes salatiedettä: siinä verrataan omaa tulosta kisan voittajan aikaan. Pisteisiin vaikuttaa myös se, kuinka hyville tuli hävittyä: eli jos voittaja on rankilistalla korkealla, niin kaikki kisaan osallistuneet saavat paljon pisteitä (minulle saattoi käydä näin...). Ja lopulliseen tulokseen vaikuttaa viisi parasta kilpailua. Siitäkin kai saa jotain etua, jos käy vähintään viidessä kisassa. Minä tiputin loppukesän sprinteillä yhden metsäpummauksen pois listoilta, ja sain lopulta 40,01 pistettä. Voittajalla on D40-sarjassa pisteitä aina tasan 80. Tämäkin on joku hieno suhdeluku, joka on sitä pienempi, mitä vanhempi ikäluokka on kyseessä. Pääsarjan vertailuluku on 100.

Great success @ Jokelan tuplasprintti

Myös sprinttisuunnistuksesta on oma rankilistansa. Siellä olen seuran paras D40-sprinttisuunnistaja johtuen siitä, että olen myös ainoa lajiani. Pohjanmaalla ei taidetta kamalasti sprinttejä järkätä, ja maalaiset suunnistavat metsissä. Sprinttirankilistalla olen myös tukevasti puolivälin tuntumassa sijoituksella 72/115. Pisteitä tuli 45,59, kun metsäpummit eivät ole pilaamassa tilastoja. Sprinttitilastoon lasketaan mukaan kolme parasta kisaa.

Harmi, kun Triathlonliitolla ei ole vastaavanlaista systeemiä. Kuulemma Suunnistusliitto on joskus maksanut itsensä kipeäksi Irma-järjestelmästä, mikä selittänee, ettei ihan jokaisella lajiliitolla vastaavaa kilkutinta ole. Käsittääkseni yleisurheiluliitolla on joku vastaavanlainen systeemi ainakin juoksutuloksista, mistä näkee esimerkiksi ihan kaikki maratonitulokset ikinä.

Alle minuutin päässä pummista, mutta silti oli kivaa!

Triathlonista tuli mieleeni, että nyt taisi käydä silleen, että minä onnistuin osallistumaan kaikkien aikojen ensimmäiseen ja viimeiseen Levin Finntriathloniin. Levin kisa ei ole enää ensi vuonna kisakalenterissa. Sääli sinänsä: Vaikka kisa oli hemmetin kaukana, tykkäsin reitistä ihan valtavasti. Itse ajattelin joka tapauksessa osallistua ensi vuonna vähän lyhyempiin triathloneihin. 1-2 perusmatkaa voisi olla osa ensi kesän ohjelmistoa. Mutta palataan plääneihin joskus ensi vuonna.

Miten juoksu kulkee?

Heippa taas, pitkästä aikaa. Kisakauden ulkopuolella on vähän hankalaa keksiä tikuista blogisisältöä. Siksi olen duunaillut muunmuassa tikuista kaikkea muuta eli käyttänyt vapaa-aikaani bloggailun sijasta askarteluun. Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni, ja kirjoittelen tännekin jotain.

Askartelujen tuloksia

Käytiin eilen taas Tokoinranta park runissa. Se oli kaikenkaikkiaan 10. park run Helsingissä ja minulle 4. startti. Keksin eilen, että voisin käyttää Tokoinranta park runia ikään kuin testijuoksunani, koska lenkki on kuitenkin aina sama. Tulossetti onkin aika informatiivinen:

• 29.9.2018 27:31
• 20.10.2018 28:43
• 3.11.2018 30:07
• 1.12.2018 28:42

Ensimmäinen juoksu meni "tavallisesti". Se juostiin viikkoa ennen Vaarojen maraa, ja olin melkein palautunut SM-rogasta. Seuraava koitokseni oli 2 viikkoa Vaaroista, enkä kokenut olevani ihan palautunut - ja se näkyi tuloksessakin. Kolmannen startin aikoihin olin väsynyt, söin sinkkiä kaksin käsin ja pelkäsin saavani flunssapöpön. En tainnut tuloksenkan puolesta olla silloin ihan iskussa. Mutta flunssaa ei tullut! Eilen vihdoin alkoi näyttää taas hyvältä, ja aika parantua. Olen käynyt nyt loka-marraskuun kohtalaisen aktiivisesti salilla, mikä näkyy jalkajumeina. Mutta tässä alkaa kuitenkin hiljalleen olla juoksullisesti sellainen olo, että alkaisin olla palautunut loppukesän ja syksyn pitkistä kisoista.

Unski aamulenkillä. Minä feilasin, mutta Unskilla oli ihan oma marrasputki.
Se käy nykyään joka aamu lenkillä.

Kun vielä jaksaisi nakutella nämä ja muut kesän kisat tuonne kisahistoriaan, niin voisi vahdata tuloksia helposti. Odotamme vielä inspiraatiota, ja teemme odotellessa huovuttamalla kuusen koristeita.

Tänään käytiin korttelirasteilla. Juoksin 6 km radan, ja eilinen parkrun + punttis kyllä tuntuivat jaloissa. Eka kilometri meni vielä jotenkin, mutta sitten vastaan tuli ylämäki, joka veti jalat ihan tyhjiksi. Sen jälkeen eteneminen muistutti enää etäisesti juoksua. Siihen kun vielä lisäsi pari höpsöä reittivalintaa, niin eipä sitä taaskaan voinut olla tyytyväinen suoritulseensa.

Unski lenkkeilee säässä kuin säässä.

Ensi viikonloppuna olisi Syysroga, mutta Supersuunnistaja on mettällä ja Vuorikiipeilijä M:llä on vieraita. Totesin sitten, että en minä niin paljoa halua 4 tuntia juoksennella, että näkisin enempää vaivaa parin etsintään. Joten roga jää nyt minultakin väliin, vaikka idea siinä olikin tosi hauska: teemana on Suomi 101 vuotta ja kisassa pitää päästä mahdollisimman lähelle 101 pistettä. Sitä ennen on toki itsenäisyyspäivä ja viimeinen Espoo Trail Run. Supersuunnistaja on cupissa ihan kärkikahinoissa, joten kisasta tulee hänen osaltaan mukavan jännä.