Ihan yllättävän extreme Finntriathlon

Finntriathlon Levi on saanut lisänimen extreme kai aika pitkälti siksi, koska sen juoksuosuus on polkujuoksua. No, onhan pyöräilykin pidempi kuin normaalilla puolimatkalla. Ja tänä vuonna pyöräily piteni vielä entisestään, kun reitti muuttui.

Aamulla hotellilla lähdössä vaihtopaikalle. Kuva: Jaanaba

Minulle extremeintä olikin tällä kertaa yllättäen uinti. Oli aika ironista, että vielä aamupalalla tokaisin matkaseuralleni Jaanaballe, etten ole ikinä panikoinut uinnissa. Olisi varmaan pitänyt koputtaa puuta. En oikein tajua, miksi minulle iski paniikki. Koen olevani järki-ihminen, enkä ole ikinä pelännyt avovesiuintia - en edes triathlonia aloittaessani. En todellakaan kuulu siihen ihmisryhmään, joka pelkää järvissä lilluvia ruumiita. :D

Fillarit vaihtopaikalla. Edessä Jaanaban ihana pinkkimusta Spessu ja sen
takana mun vähän tylsempi Felt.

Luulen, että osasyynä paniikkiini oli märkkärini. Koska järvi oli lähes kiehumispisteessä (22,5 astetta), päätin käyttää hihatonta märkkäriäni. Olin käyttänyt sitä vain kerran aiemmin joskus muutama vuosi sitten. En tainnut myöskään saada sitä ihan hyvin ylleni, ja siten kaula-aukko kiristi. Vaikka alkuverkka meni ihan kivasti, alkoi lähtökäskyn jälkeen tuntua, etten saa henkeä. Tämän jälkeen kaikki lähellä uivat ihmiset alkoivat ahdistaa (vaikka heitä olikin vain 28) enkä halunnut laittaa enää päätäkään veteen.

PORO! Näitä näin pyöräillessä yhteensä viisi. Lappi <3

Uin pariin otteeseen rinulia ja kävin itseni kanssa vakavan keskustelun järjestä ja tunteista sekä siitä, etten todellakaan ajanut yöjunalla Lappiin asti keskeyttämään. Sainkin taottua päähäni vähän realistisia ajatuksia, ja toisella uintikierroksella homma alkoi sujua ja olla jopa ihan mukavaa.

Mutta uinnin jumalat eivät todellakaan olleet minun puolellani: kun olin saanut pääni järjestykseen, alkoivat pohkeeni krampata. Jouduin uimaan sitten loput 2,5 kierrosta hyvin vähillä potkuilla. 1,9 km uintiin meni siten ruhtinaalliset 48 minuuttia. Tulipahan nautittua Immeljärven kylpyvedestä koko rahalla.

130 km done. Sitten juoksemaan! Kuva: Jaanaba

T1 oli siirretty rannasta Sirkan keskustaan kylpylän eteen, ja sinne sai kipittää 600 m ylämäkeen. Tosi kivaa puuhaa kramppaavilla jaloilla. T1:llä varpaita kuivatessani huomasin ilokseni, etten ollutkaan Levin paskin uimari, vaan vaihtoon jolkotteli vielä minun jälkeeni kolme miestä ja yksi nainen. Miehet ohittivat minut kukin vuorollaan pyöräilyn alussa, mutta kilpasiskon hienoja lettejä en nähnyt enää kisan aikana.

Ja sitten töppöstä toisen eteen ja kännykkä pöksyjen taskusta repun taskuun.
Kuva: Jaanaba

Pyöräreitti oli todella upea. Olin ennen kisaa vähän pettynyt, että Tunturitien nousu Panorama-hotellille ei ollut enää reitillä. Mutta ovelat järkkärit olivatkin löytäneet reitille vieläkin paremman mäen eli Ylläksen maisematien. Sitä sai sitkuttaa ylös ihan sielunsa kyllyydestä. Tämän jälkeen nousu-urakan suorittanut pyöräilijä palkittiin sellaisella alamäellä, että heikompaa alkoi hirvittää. En todellakaan uskaltanut laskea mäkeä jarruttamatta - katselin ilmeisesti anoppilassa liikaa Tour de Francen ulosajoja. Mutta olen minä näemmä 58 km/h uskaltanut päästellä menemään.

Pitkospuita juoksureitiltä

Paluu Kittilään alkoi olla vähän tuskaista. Olen koettanut hieroa fillarissani ajoasentoa aika-ajotankojen kanssa koko kesän, mutta ei se edelleenkään ollut mitenkään optimi. Minulta väsyivät pyöräillessä sekä lonkankoukistajat että alaselkä. Onneksi sain kuitenkin motivoitua itseäni paluumatkalla lupaamalla itselleni geelikarkin aina, kun Garminini piippasi 5 km kohdalla. Huono ajoasento näkyi kuitenkin pyöräilyn keskareissa.

Kätkä-tunturilla

Vaikka sekä uinti että pyörä olivat menneet yli budjetoimani ajan, lähdin juoksemaan todella hyvällä fiiliksellä. Päässäni on tänä kesänä vinksahtanut jotain todella pahasti ja olen oikeastaan halunnut vain juosta (ja suunnistaa). Ennen juoksu oli mielestäni pakollinen paha ennen maaliin pääsyä, mutta nykyään treenaan sitä triathlonin lajeista kaikkein mieluiten.

Iloinen juoksija Kätkällä

Juoksureittikin oli muuttunut, ja Kätkätunturin yli juostiin pituussuuntaan, eikä huipulta käännytty alas Immeljärven toiselle laidalle kuten ennen. Reitin teknisyyteen muutos ei juurikaan vaikuttanut: kivikkoa ja tiukkaa nousua ja laskua oli samaan tapaan kuin vuonna 2015.  Juoksureitti kiersi Kätkän jälkeen vaihtopaikan ja maalin ohi, mikä oli ihan hauskaa - saipahan matkalla taas vähän kannustusta. Vaikka juoksu oli tosi kivaa, olivat koipeni pyöräilystä sen verran väsyksissä, että meno ei ollut kamalan lennokasta.

Kätkän huolto. Sieltä sai sipsiä ja iloista seuraa!

Juoksukin meni siten hitaammin kuin olin ajatellut, mutta ehdin kuitenkin toiselle rundille eli Levi Blackin kierrokselle ennen klo 19 cut offia. Garminin mielestä olin kuitenkin aivan liian hidas, koska sen akku loppui hieman ennen Levin huippua. Näin Levi Blackissa minua edellä menneen kilpasiskoni, mutta valitettavasti paukut eivät riittäneet niin infernaaliseen loppukiriin, että olisin saavuttanut hänet.

MAALIII! Olipas koettelemus. Kuva: Jaanaba

Maaliin saavuin kaikkien koettelemusten karaisemana ajassa 10:31:25 enkä edes hävinnyt (kuten viimeksi, kun meitä oli vain 3 naista kisassa). Pakko kyllä sanoa, että Levi on reitiltään ehdottomasti minun lempparitriathlonini. Harmi, että Levi on niin pirun kaukana täältä Espoosta katsottuna. Vaikka huvittaisi lähteä taas joskus yrittämään Levin triathlonia, niin enpä usko saavani motivoitua itseäni uudelle kisareissulle ihan lähivuosina. Ylläksen ja Levin seutu alkaa lisäksi olla jo niin tuttua, että Lapin lomatkin tulee varmaan jatkossa suunnattua jonnekin muualle.

Polkujuoksua Norjassa ihan turrena

Matkasimme Supersuunnistajan kanssa NUTS Ylläs-Pallaksen jälkeen pariksi päiväksi käsivarren kautta Pohjois-Norjaan. Hurjien helteiden takia tunturien huiputukset jäivät Saanaan, mutta kävimme katselemassa muita luonnon nähtävyyksiä.

Supersuunnistaja etsii tiipiissä seuraavaa majoitusta.

Hauskin Norja-päivä oli, kun kävimme Altan lähellä olevalla Sautson kanjonilla. Päivä alkoi aivan ihanasti tiipiissä hyvin nukutun yön jälkeen, kun pääsimme pussailemaan huskyja - myös pentuja! Olimme yöpyneet huskytilalla, missä doggoja pääsi paijailemaankin. Kesähelteellä ne raukat kun eivät kestä juosta, niin niiden ainoa hupi on olla paijattavana.

Huskyhyökkäys

Helle oli edelleen kova, ja patikointi auringossa ei ollut järin mukavaa. Siksi Supersuunnistaja alkoi empiä, olisiko mitään järkeä kävellä monta tuntia kanjonille, minne oli matkaa lähimmältä parkkikselta melkein 7 km. Koska Sautso on kuitenkin Pohjois-Euroopan suurin kanjoni ja kerrankos sitä Pohjois-Norjassa ollaan, niin minä ehdotin, että juoksisimme kanjonille. Siten pääsisimme nopeammin takaisin ilmastoituun autoon. Myönnettäköön, että tässä vaiheessa luulin matkan kanjonille olevan vähemmän kuin 7 km suuntaansa. Supersuunnistaja suostui, koska minun matkavauhtini on hänelle yleensä kevyttä palautteluhölkkää. Ja hänelle reilu 13 km on ihan kakunpala koska vaan.

Matkalla kohti kanjonia

Ei kun tuumasta toimeen siis! Matka alkoi ylämäellä, jonka näytösluontoisesti juoksimme melkein kokonaan, koska parkkiksella oli muitakin turreja. Sen jälkeen ylämäet taittuivat enimmäkseen kävellen, mutta juostavaa riitti silti. Matkan varrelle osui onneksi muutamia tunturipuroja, joissa saattoi kastaa päähinettä ja vaihtaa juomavettä kylmempään. Meillä oli molemmilla mukana juomareppu. Minun piti ottaa mukaan myös geeli, mutta unohdin. Pärjäsin kuitenkin ihan hyvin pelkällä vedellä.

Pitkospuut olivat aika joustavat eivätkä niinkään juostavat.

Menomatkalla suurimmalla tunturipuron kohdalla totesin, että tuonnehan mahtuisi jopa melkein uimaan ja uhkasin hyppääväni puroon paluumatkalla. Toteutinkin uhkaukseni myöhemmin. Kylpy viilensi kyllä mukavasti, mutta valitettavasti vain hetkellisesti.

Lätsä jokeen ja johan taas jaksaa!

Hölkkäsimme kanjonille reilun tunnin ja pällistelimme siellä maisemia jonkin aikaa. Tämän jälkeen hölkkäsimme takaisin. Kuten jo aiemmin mainitsin, paluumatkalla oli myös uimarasti. Luulin, että vaatteet olisivat kuivuneet paahtavassa auringossa ennen autolle pääsyä, mutta olin parkkipaikallakin vielä ihan märkä. Onneksi olin varannut vaihtovaatteet käden ulottuville. Pysähdyimme hetken autoiltuamme pienen tunturijärven rantaan ja kävimme järvessä pesemässä pahimmat hiet pois ja pukemassa puhtaat vaatteet päälle. Niin oli mukavampaa jatkaa autoilua takaisin Suomeen.

Kilipäät kanjonilla

Juoksu on paljon tehokkaampaa ja siten myös hauskempaa kuin perinteinen patikointi. Saa olla toki aika kova jätkä, jos juoksee rinkka selässä, mutta päiväretket pystyy hoitamaan varsin tehokkaasti juosten. Usein paluumatka on vielä aika tylsä, kun maisemat on jo kertaalleen nähty. Varsinkin siihen juoksu voisi toimia mainiosti. Tätä konseptia tullaan siis varmaan käyttämään jatkossakin.

Kanjoni toiseen suuntaan

Joku muu on keksinyt saman idean: tarkastimme Saanalla oltuamme, onko reitti Stravassa segmenttinä ja mikä on huiputusenkka. No, tottakai se on! Pohja-aika taisi olla 28 minuuttia. Meiltä meni huiputukseen vähän enemmän aikaa, mutta Supersuunnistaja olikin juossut edellisenä päivänä ultran. Lisäksi minun oli ihan pakko saada hyppiä puolimatkassa trampoliinilla.

Uin kuten uhkasinkin!

Supersuunnistajan tunturiultra

Supersuunnistajan UTTF-liivin metsästys jatkuu. Karhunkierros meni fantsusti, ja tänä viikonloppuna oli helteisen Ylläs-Hetan vuoro. Mutta perinteisesti annetaan herran itse kertoa, että miten meni noin niinku omasta mielestä.

Jee jee! Race is on!

No, oliko kivaa?

No joo.

Oliko kuuma?

Alussa ja lopussa kyllä. Sää viileni joskus kello kympin tienoilla.

Sinne ne painelee, kohti Ylläksen huippua.

Miten kuvailisit menoa vuoteen 2014 verrattuna?

Omalta kohdalta sujui paremmin kuin 2014. Silloin minulla oli edessä eka ultra, ja lähdin matkaan turhan kovaa. Lisäksi olin lyönyt polveni ennen 2014 kisaa, ja polvi alkoi vaivata kisan aikana ja esti juoksemista.

Reitti on muuttunut pidemmäksi, kun lähtö on Ylläkseltä Jounin kaupan sijaan. En osaa sanoa, onko muutos hyvä vai huono. Reittimerkinnät olivat kehittyneet vuodesta 2014, jolloin eksyin reitiltä. Eli tällä kertaa pääsin maaliin virallista reittiä, mikä on toki mukavaa.

Miten kulki?

Ihan hyvin. Väsähdin lopussa, kun huoltojen välillä oli pitkiä välejä ja lämpötilat nousivat.

7 km takana ja askel lentää!

Onnistuiko valmistautuminen?

Karhunkierroksen jälkeen piti lähinnä lepäillä, joten ei voinut kamalasti panostaa treeneihin. Kärsin kisojen välissä myös vähän flunssaa ja perinteisiä keski-ikäistyvän juoksijan pikkukremppaa.

Juoksen kotona lähinnä asfaltilla, joten Karhunkierrosta vaativammat polut toivat omat haasteensa menoon.

Millainen taktiikka sinulla oli ja noudatitko sitä?

Taktiikka oli lähteä rauhallisesti liikkeelle ja säästellä jalkoja lopun tiepätkää varten, jotta voisin juosta siellä hyttysiä ja paarmoja karkuun. Tavoite oli vain päästä maaliin ja säästellä jalkoja myös Lapin lomallemme. Suunnitelma toteutui ihan hyvin.

Ekalla eväsatauolla

Lähtisitkö uudestaan?

Enpä usko. Tämä kisa taitaa olla nähty. Eikä se tunnu oikein sopivan minun nykyisille jaloilleni. Ultria riittää kyllä.

Mitäs seuraavaksi?

Nyt lomailen Norjan lapissa ja palauttelen. Seuraavaksi voisin kisata jossain suunnistuskisassa. Ja lokakuussa on sitten UTTF:n viimeinen osakilpailu Kolilla eli Vaarojen maratonin ultra.

Takana noin 132 km ja auringonpistos on juuri iskenyt.
Ääsääs mutisi minun ottaessani kuvaa "vittu", mutta
kuulemma hän vain meinasi kompastua.

Mikä on lemppariultrasi tähän mennessä ja pääseekö tämä kisa lähellekään kärkeä? 

Ei minulla taida olla suosikkia. Kaikki ultrat ovat ihan perseestä. Ylläs-Hetassa on ylivoimaisesti hienoimmat maisemat, mutta ekat 80 km ovat siinäkin mielessä ihan turhia.

Miksi ultraat, jos se kerran on ihan pepusta?

Lyhyemmillä matkoilla pitää juosta niin kovaa, että ne ovat enemmän perseestä. Ja nykyään kroppani kestää paremmin rauhallista hölköttelyä.

Nyt ei ole enää paljoa matkaa - mutta eipä herra taida enempää kaivatakaan.

Millainen fiilis on nyt (1 vrk 5 h maaliin tulosta)?

Ihan ok. Ei väsytä, mutta vasempaan isovarpaaseen vähän sattuu. Siitä taitaa lähteä kynsi.

Se on siinä! Mennääs sitten ensiapuun vähän potemaan.

Kenelle suosittelisit NUTS Ylläs-Hettaa kisana?

Ei sitä voi suositella kenellekään. Sitä pitää tahtoa itse.

Jos ei tykkää juoksusta, niin kannattaako Ylläs-Pallaksen kansallispuistoon tulla eräjormaamaan?

Joo, vaellusreittinä tuo toimii varmasti paremmin. Lisäksi vaeltaessa voi kiertää kaikki turhat huiput kuten Taivaskeron.

Kiitos haastattelusta, kultaseni. 

On se kova! Pisimmän matkan kisaajista miehistä keskeytti noin kolmannes ja naisista 40%. Joten sijoitus 20/82 on tosiaan hyvä suoritus. Tuloksia voi ihailla tuolla.