maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kuulumisia

Kuvituksena tässä postauksessa on lisää Levi Arctic Challengen kuvia. PT Peippo käski jakaa niitä, niin jaetaan nyt sitten. Kuvaajina ovat toimineet



Vime viikko meni aika löysästi, koska vietin huoltotaukoa. Mulle piikiteltiin taas polveen Synvisciä. Polvi turposi siitä muutamaksi päiväksi, mutta oli sunnuntaina jo ihan okei. Tulevana viikonloppuna on mun ensimmäinen talvilomani eli treeniviikonloppuni. Olinkin ajoittanut piikin niin, että olen treeniviikonloppuna jo varmasti treenikunnossa.


Huoltotauolla ollessani en tietenkään treenannut. Luin juuri lukupiirissäni ehkä maailmankaikkeuden paskimman kirjan eli KonMarin. Sen viikkausidea on ihan nokkela, mutta kirjalla itsellään ei ole niin mitään kirjallisia ansioita. Sama asia sanotaan noin 50 kertaa uusiksi 123 sivun aikana. Kondo olisi voinut ennemmin kirjoittaa kolmen sivun esseen ja säästää meidän molempien aikaa. 


Sen verran kuitenkin inspiroiduin KonMarista, että käytin huoltotaukoni työnteon lisäksi järjestelyyn. Katselemme Supersuunnistajan kanssa koko ajan uutta asuntoa (vielä ei ole tärpännyt), joten nyt on ihan otollinen aika järjestellä kaappeja ja karsia tavaraa. Pitää mennä tällä viikolla viemään tavaraa Konttiin tai Kierrätyskeskukseen. Ja pitää myös viikata lisää.


Viikon (ja vuoden - tai vuosisadan) mälsin uutinen on se, että meillä ei tämän viikon jälkeen ole luultavasti enää kuin kaksi kuvituskissaa. Miisu-kissan syöpä on levinnyt, ja nyt kisu alkaa olla jo niin laiha ja väsynyt, että se ei taida elää enää hyvää kissanelämää. Lisäksi pojat ovat huomanneet, että kuningatarpomo ei ole enää entisensä, ja ovat alkaneet uhitella sille. Juttelimme Supersuunnistajan kanssa, että viemme Miisun piikille nyt, kun se ei kärsi vielä liikaa. Asiaa on harkittu jo viime viikolla, joten uskon, että viimeinen päivä on koittaa tällä viikolla. Kerron tämän siksi, ettei kukaan ihmettele, kun yksi kissa katoaa kuvista. En taida kuitenkaan jauhaa asiasta tässä blogissa enempää, koska tämä on iloinen blogi.


Totesin Levillä olevani vähän paskassa kunnossa. Voin ihan suoraan sanoa, että sairas kissa on vienyt ajatuksia treenaamisesta, ja olen viihtynyt ihan poikkeuksellisen paljon sohvalla kissa sylissä. Mutta onneksi vielä ei ole kesä, ja edessä on kaksi tehokasta pidennettyä treeniviikonloppua. Eiköhän tämä tästä.


Kisakalenteriin on hakattu jo kolme kisaa, joista yksi olisi tarkoitus kisata vähän enemmän tosissaan kuin muut. Eka kisa, johon olen ilmonnut, on Bodom Night toukokuun alussa. Bodom Teamissa ja Bodom Trailissa olen järkkärinä, joten en usko juoksevani yöjuoksua mitenkään tuhottoman kovaa - tulee varmaan seisoskeltua perjantaina päivällä sen verran paljon.


Toinen ilmovalmis kisa on X-Terra triathlon, minne lähden ottamaan hurjaa revanssia. Se on tällä hetkellä kauden pääkisani, koska en ole vielä innostunut mistään muustakaan kisasta. X-Terra on entinen Base Camp Triathlon, missä minä kävin tekemässä 2015 varsin eeppisen suorituksen. Kolmas kisa on firman fillaristien perinteinen kevätretki eli Giro d'Espoo. Omassa ryhmässä olisi tarkoitus polkea. Herrojen kanssa pääsee varmaan polkemaan lujaa, mutta otan tapahtuman kuitenkin pitkänä treeninä.


Seuraavaksi olisi tarkoitus laittaa ilmoa tulille Turun suuntaan, missä on 28.5. 2 tunnin sprinttiroga. Tähän kisaan saan pitkästä aikaa seurakseni Vuorikiipeilijä M:n. Sitä ennen ajattelin lähteä Supersuunnistajan kanssa Salpaus-Rogainingiin vappua edeltävänä lauantaina. Pitäisi vaan päättää, haluammeko rogata 6 vai 12 h. Olisihan sitä loppukesäksikin kivaa keksiä jotain kisoja. Haluaisin juosta jonkun vähintään puolimaran mittaisen polkujuoksun ja kisata jonkun maantietriathlonin. Ja multisportkin loistaa vielä poissaolollaan kisakalenterista. Onneksi nykyään on noissa kaikissa lajeissa paljon vaihtoehtoja, mistä valita.

Että sellaista tänne. Mitä sulle kuuluu?

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Arctic Challenge Winter Edition

Viikko sitten olin Levillä. Työnantajani on sponssaillut alusta asti vekkulia tapahtumaa nimeltä Arctic Challenge. Ja siitä kisattiin nyt ekaa kertaa talviversio. Tai ei kisattu, koska AC ei ole kisa. Se on sellainen haasta itsesi -tapahtuma, missä hullut saavat olla vapaasti hulluja ilman mitään numerojärjestystä. Paitsi kisanumerot eli pöllit on tietty. Minä sain olla taas numero 33, kuten viimeksikin. Jopas sattui!

Sää oli kisan nimeen sopiva - oli aika arktinen haaste

AY-liike yritti panna kapuloita meidän joukkueemme kisarattaisiin. Kiltti järkkärimme Viikinki P oli säästänyt työnantajan rahoja ja ostanut kalliiden Kittilän lentojen sijaan lennot Kemiin ja sieltä bussikyydin Leville. Kappas vaan, niin tietysti Kemin lento peruttiin lentokettälakon takia (mutta Kittilän lento lennettiin). Me sitten totesimme, että junalla on hauska matkustaa, ja hyppäsimme perjantaiaamuna klo 6:27 Rovaniemelle vievään junaan. Perille siis päästiin, ja osa teki kuulemma ihan tuottoisan työpäivänkin junassa. Minä koetin keskittyä lukemaan duuneihin liittyvää paperia, mutta homma meinasi mennä välillä vähän ikkunasta ulos tuijotteluksi.

Numero on sama - vain blodi parina on vaihtunut (ja sää ehkä hieman)

Perjantai-ilta kului majoittuessa ja ilmoittautuessa. Kokeneimmat alppimatkaajat menivät vielä illalla katsomaan Michel Monroeta Hullu Poro Areenalle, mutta minä painelin kilttinä tyttönä punkkaan. Vastoin odotuksiani myös Miken fanit olivat lauantaina pirteinä lähtöviivalla - vaikka ovatkin ihan keski-ikäisiä setiä. Ilmeisesti treenaaminen auttaa myös turnauskestävyydessä...

Ja eiku matkaan!

Aamulla sää valkeni sumuisena, mutta pilvien ja lumisateen ansiosta ei ollut mitenkään kylmä. Tapasin lähtöalueella kisan äidin PT Peipon. Totesimme, että minä en ehkä käy usein Levillä, mutta aina kun käyn, siellä sataa. Nääs 2015 oli koko Levi Outdoor Festin ajan surkea ja sateinen sää, mutta kuulemma viime kesänä Arctic Challengea kisattiin hillittömässä hellesäässä. Notta olkaa hyvä vaan - saittepahan taas kertakaikkiaan arktisen challengen!

Ensimmäinen tehtävärasti. Suurin osa tehtävistä oli jonkinlaisia
ylityksiä tai alituksia.
Verryttely tehtiin tuttuun tapaan hypellen ja pölkkyä heilutellen. Jumpan jälkeen päästiin vihdoin matkaan. Minä en tällä kertaa sännännyt liikkeelle ihan tuulispäänä, koska muistin viime kerrasta, että eka nousu tuntui yllättävän pahalta. Niin se tuntui tälläkin kertaa. Tosin tällä kertaa pahalta tuntui melkein koko ajan. Lumessa tarpominen toi puuhaan oman kivan lisänsä.

Pics or didn't happen: minäkin koskin pölliin!
Homma sujui ihan samaan tyyliin kuin viime kerralla: minulla oli parina itseäni noin puolet pienempi blondi, joka paukutti menemään ihan kaamella temmolla, vaikka kantoikin pölliä melkein koko matkan. Minä koetin lähinnä pysyä kyydissä. Ei auttanut, vaikka vaihdoin blondiakin.

Toinen este oli parimetrinen seinä, joka piti ylittää.
Minulle tuotti aivan suunnattomia vaikeuksia pysyä hangessa pystyssä. Olen tietoinen siitä, että tasapinoni on aivan surkea, mutta olin kuitenkin vähän toivonut, että koko syksyn ja talven kestäneestä yhden jalan seisoskelutreeneistä olisi ollut edes jotain hyötyä. Parinani ollut Ilopilleri R on entinen suunnistaja, ja tarpoi hangessa suojuoksentelun tuomalla kokemuksella. Oi, miksi tuhlasin nuoruuteni parketeilla pallon perässä juosten? No, oli sekin tosi hauskaa.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: ilmeistä päätellen portaista voi
olla montaa mieltä.
Ihan kamalinta oli kiivetä Levin Panorama-hotellille vievät portaat. 2015 triathlonissa pääsin juoksemaan ne alas puolimaran aluksi. Taisin olla silloin paremmassa kunnossakin, mutta voi kikkeli, kuinka piiputinkaan tähän suuntaan. En kuitenkaan kehdannut kieltäytyä, kun Ilopilleri R pyysi minua ottamaan pöllin hetkeksi kantoon. Hän kantoi sitä kuitenkin lähes koko ajan, joten pakkohan hänelle oli pieni lepotauko suoda.

Tunnelmia ylämäestä
Panorama-hotellilla ylitimme jääseinän, minkä jälkeen jatkoimme kiipeämistä. Emme käyneet ihan Levin korkeimmalla huipulla, mutta sielläkin, missä kävimme, tuiskutti lunta sillai kivasti vaakasuoraan.

Pölkystä tuli matkan varrella lumipallo, josta oli ikävää pitää kiinni. R oli
kuitenkin tosi sissi. Minä olin fotoja ottava turisti. ;)
Esteet olivat suurimmaksi osaksi ylityksiä tai alituksia. Ryömimme vielä ainaki verkon ja lumikissan ali ja kiipesimme verkon ja merikontin yli. Ihan lopussa oli pari erilaista rastia. Ennen viimeistä nousua täytettiin saavia hakemalla vuorotellen lapiolla lunta lähellä olevasta kasasta. Juuri ennen maalia pääsimme kiskomaan moottorikelkkaa ja kantamaan palomiesten letkuja auton ympäri.

Taisteluilme verkonalitusrastilla
Viimeinen nousu oli half pipe, joka oli ihan yllättävän perseestä, vaikka ei nousumetreinä ollutkaan kummoinen. Tossut eivät meinanneet millään pitää jyrkimmissä kohdissa. Jouduin vielä kantamaan pölliä yhden jyrkän kohdan, kun Ilopilleri R:ltä jäätyivät sormet. Lainasin hänelle vaihtohanskani, ja kantelin pölliä hanskojen vaihdon ajan. Lopun matkaa työnsin häntä selästä, koska en uskaltanut ottaa riskiä, ettei hänkään enää jaksaisi kivuta pöllin kanssa. Totesin, että työntäminen on vähemmän rankkaa kuin pöllin kantaminen. Alamäkeen minä jouduin vielä kantohommiin, mutta alamäessä päteekin vanha luonnonlaki: paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa!

Vaikka tämä kuva onkin tasaiselta pätkältä, välittyy tästä jotenkin kivasti
lumessa tarpomisen tunnelma.
Talvinen Arctic Challenge oli vähän lyhyempi kuin kesäversio. Matkaa kertyi noin kuutisen kilometria ja nousuja tuli muistaakseni kolme. Aikaa kului maassa lojuneen valkoisen jutun takia suunnilleen saman verran kuin kesäkisassa 2015. Tai silloin taisi mennä rasteilla odottelun takia vähän yli 2h. Nyt pysäytin kelloni maalissa aikaan 1:57.

Jalkaa toisen eteen, ettei edellinen selkä katoa tuiskun sekaan!
Kisan jälkeen kävimme lillumassa paljussa, ja saatoimme juoda muutaman olusenkin. Iltabileet vietettiin osalle jo tutuksi tulleella Hullu Poro Areenalla, missä julkistettiin myös kisavideo. Se on aika tunnelmallinen. Ja sääkin selviää videolta paremmin kuin kuvista. :)




Hieno kisa oli. Kiitoksia taas kerran järkkäreille! Ja kiitoksia myös työnantajalle, kun kustansi meidät taas kerran toiselle puolelle Suomea edustamaan. Ja kiitos Ilopilleri R:lle, kun kannoit pölliä. Kiitos myös muille työkavereille hauskasta reissusta. Ja kiitos sinulle, kun jaksoit lukea loppuun asti.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Matkalla pohjoiseen

Huomenna lähdetään Leville! Lakon takia junalla on hauska matkustaa. Onneksi on, koska siitä lystistä pääsee nauttimaan kokonaiset 8 tuntia aina Rovaniemelle asti. Sen jälkeen otamme vielä bussin Leville. Juna lähtee jo klo 6:27, joten minun pitäisi olla jo ehkä pakkaamassa tai nukkumassa eikä bloggaamassa...

Lauantaina kisataan itse Arctic Challenge Winter Edition. Tai AC ei ole oikeastaan kisa. Siinä kisataan vain itseä vastaan, ja teemana on ennemminkin #NotMeButWe. Mutta tunturissa juostaan kuitenkin 10 km ja temppuillaan 10 esteellä. Sama juttu kuin vuonna 2015, mutta nyt ensi kertaa talvella.

Te lukijat voitte valmistautua tunnelmaan katselemalla kahta viimeisintä tuottamaani AC-videota. Pyysimme järkkäreitä lähettämään meille yhden "viestikapulapöllin" treenivälineeksi. Pöllin matkasta etelään saikin molemmille tahoille ihan hauskaa some-materiaalia. Yksi tuotos oli tämä video:



Toinen taideteoksemme oli treenien lomassa kuvattu tunnelmakuvaus pääkaupunkiseudun tunturikorvikkeesta. Se on meidän sisäistä tuotantoamme. Value for life! ;)


Pitäkäähän hauskaa. Minäkin koetan. :)

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Uimassa kahdella tapaa

Saikuttelu loppui tänään, kun menin aamulla uimaan. Olisin voinut mennä polvisaikun puitteissa salille treenaamaan yläkroppaa jo viikolla, mutta kurkussani oli pieni kaktus, joten panostin enemmän nukkumiseen. Mutta tänään en enää jaksanut arvailla, alkaako flunssa, ja painelin uimahallille.

Telttasauna Lapinlahden rannassa. Taustalla näkyy avanto.

Yleensä liikkuessa orastava flunssa joko lähtee kunnolla käyntiin tai säikähtää kokonaan pois. Nyt tuntuisi siltä, että olisin onnistunut ajamaan lentsun pois, koska olo on huomattavasti parempi kuin aamulla. Alkuverkan aikana oli vielä vähän hassu olo, joten treenasin tekniikkaa kelausnopeudella. Mutta kavereiden kanssa brunssille lähtiessäni olo oli jo ihan terve.

Lähikuva avannosta ja sieltä kurkkaavasta tsemppailevasta vesipedosta

Tai sitten orastava flunssa kavahti vanhan kansan keinoja. Skippasin tällä kertaa viinan ja tervan, mutta kävin sentään saunassa. Enkä missä tahansa saunassa vaan telttasaunassa. Tänään oli Helsinki Sauna Day, joka on eräänlainen saunojen ravintolapäivä. Yksi mukana olleista saunoista oli siis telttasauna, joka oli Lapinlahden sairaalan pihassa. Hyvät löylyt kruunautuivat hienoilla vilvoittelumaisemilla ja rantaan tehdyllä avannolla.

Vesipeto nousee jäälle. Hyvä fiilis alkaa kunnolla vasta avannon jälkeen.

Minä olen satunnainen avantouimari, ja aina tilaisuuden tullen tykkään käydä dippaamassa. Tänään huijasin puoli seuruettanikin mukaan avantoon. Avantouinti taitaa ihan oikeasti kiihdyttää jotain kropan toimintoja, koska sen jälkeen tulee poikkeuksetta väsy ja nälkä. Tänään ei ollut mikään poikkeus, vaan vatsani kiljui ruokaa päästessäni kotiin, vaikka alla olikin tuhti brunssi. Onneksi Supersuunnistaja oli ostanut karkkia, niin selvisin siihen asti, että sain katsottua loput ampumahiihdosta ja kokattua meille pastaa.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Suunnitelmat muuttuu

Ensi lauantaina piti olla kevätroga, mutta eipäs olekaan. Järkkäreiltä tuli maanantaina tällaista mailia:

Kevätroga ei ole alkuperäiseksi kaavailtuna ajankohtana (la 11.3.2017). Uusi päivä on todennäköisesti joko la 18.3.2017 tai la 25.3.2017. Tiedotamme heti kun saamme päivämäärän varmistettua.


Kuvituskuvina sohvaseuralaiset, ensin Svante.

Höh. 18.3. minä olen Levillä Arctic Challengessa firman kanssa ja 25.3. Vuorikiipeilijä M ei pääse. Lauantaina olisi viimeinen Winter Trail Cupin kisa, mutta enpä pääse nyt sinnekään, kun olen loppuviikon juoksukiellossa. Minulta imettiin keskiviikkona polvesta, Bakerin kystasta 15 ml nestettä ja pantiin kortisonia tilalle. Neste oli kuulemma "kirkasta ja keltaista". Päättelin tästä sitten ihan itse, että ilmeisesti kusipäisyydelläkin on rajansa - jossain vaiheessa kaikki pissa ei vaan mahdu päähän. :D


Unskilla on sentään silmät auki, vaikka ei sitäkään telkkari kiinnosta

Ihan pikkasen harmittaa, että nyt olisinkin päässyt firman fiskaalilounaalle (josta on kirjoitettu ihan lehdessäkin), mutta jätin ilmoittautumatta, kun piti mennä rogaamaan. Ja ilmo sulkeutui jo ajat sitten, niin nyt ei sitten lounastella firman piikkiin eikä suunnisteta omaan piikkiin.

Arctic Challengen jälkeen onkin sitten minun taannoin suunnittelemieni treenilomien aika. Ensimmäinen koittaa maaliskuun lopussa ja toinen treenileiri on rakennettu pääsiäisen ympärille.


Miisu on yleensä sylissä, mutta tänään siinä oli ensin lautanen ja sitten läppäri.

Treenejä onkin kiva odotella, kun polvi tuntuu paremmalta kuin pitkään aikaan. Ylihuomenna sen onneksi saa viedä jo uimaan. Vähän naureskelen sille, että vaivani ovat tällaisia mummelivaivoja, joita googlaamalla saa ET-lehden linkkejä. Ja syksyllä ihkuttamani Synvisc-piikki on saanut suurta suosiota Supersuunnistajan vanhempien tuttavapiirissä - siis seitsämänkymppisten eläkeläisten parissa. Mutta onneksi vielä huvittaa. Myöhemmin voi jo itkettää, kun minulla on luultavasti sitten eläkeiässä itsellä jo toiset polvinivelet menossa.