Ja niin koitti vapaus!

Kävin viime viikon torstaina lääkärillä ja fyssarilla. Jalka oli parantunut upeasti: se oli keskimääräistä paljon vähemmän turvonnut. Sainkin heti paljon lupia tehdä asioita. Sain alkaa kävellä kotona ilman keppejä sekä alkaa nukkua ilman kipsiä. Varsinkin kepittömyys helpotti elämää hurjasti, kun kädet eivät ole koko ajan varattuna.

Ja vihdoin tänään koitti se ihana hetki, kun sain heittää kipsillä citykania ja alkaa opetella kävelyä. Liikkeelle lähtö on vielä ainakin vähän kivuliasta. Mutta kun pääsen vauhtiin, niin kävely sujuu ihan kivasti. Oletan kuitenkin, että alussa jalka kipeytyy, ja pysyttelen tänään varmaan vielä kotosalla.

Ei enää kipsiä! Jee!

Kunhan opin kävelemään kunnolla, saan lähteä uimahalliin. Siellä saan tehdä tuntemusten mukaan kaikkea paitsi räpyläuintia. Luulen, että alussa uiskentelen aika paljon pullarilla. Vesijuoksuakin voisi kokeilla - jos ei muusta syystä niin siksi, että se on minulle perinteinen kuntoutusjumppa jalkaleikkausten jälkeen. Pitäähän sitä nyt perinteistä pitää kiinni.

Mun järeä kantapääruuvini. Kuvassa näkyy myös, mistä kantapään luu
on sahattu poikki, jotta se on voitu vääntää oikeaan asentoon.

Pitänee viritellä myös traineri, koska saan loppuviikosta alkaa polkea. Alussa fyssari suositteli tosin vain 15 min fillarointeja ja varoitti, että jalka voi turvota. Mutta ihanaa päästä kuitenkin vihdoin tekemään asioita. Viimeistään ensi viikolla lähden salille ja alkuverraan sielläkin pyörällä.

I'm back!

Koipi 2.0

Heti alkuun varoitus: jutun lopussa on kuva avoimesta leikkaushaavasta. Jos et kestä katsoa kuvaa jänteestä, niin älä lue loppuun asti. Verta kuvassa ei ole, vaikka koipi onkin ihan auki.

Ajattelin tässä aikani kuluksi kertoilla, mitä koivelleni tehtiin ja mitä sille kuuluu. Ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Ensimmäinen kipsi. Oli kuuma ja hankala.

Kyseessähän oli rasitusvamma eikä mikään tapaturma. Kehräsluun (se kyhmy nilkan sisäsyrjällä) takana kulkee tibialis posterior -jänne. Minulla se on ollut jatkuvasti venyttyneessä tilassa, koska minulla on rakenteellinen latuskajalka. Olen käyttänyt tukipohjallisia jo esiteini-iästä asti, mutta ilmeisesti ne eivät ole enää viime aikoina olleet enää tarpeeksi tukevat. Tp-jänne meni ja repesi pituussuuntaan halkipoks. Lisäksi siitä oli pieni siivu ihan katkennutkin.

Leikkauksessa tehtiin kolme asiaa:

1. Katkennut pala jännettä siivottiin pois, ja loppuosa jänteestä kursittiin kasaan
2. Naapurijänne kaivettiin omasta jännetupestaan ja ommeltiin kiinni tp-jänteeseen tukemaan kaveria.
3. koko jalkateräni käännettiin oikeaan asentoon ja siten luotiin minulle ekaa kertaa ikinä ihan oikea jalkapöydän kaari. Uusi asento kiinnitettiin paikalleen poraamalla kantapäähän iso ruuvi. Olen siis nykyään lähes kyborgi.

Synteettinen kipsini. Mustilla tarranauhoilla voi säädellä kipsin kireyttä.
Kävellessä sen pitää olla kireämmällä kuin rötvätessä.

Minulla oli sellainen old school kipsinen kipsi 10 päivää. Siis sellainen, mihin voi piirtää (ja juhannuksena siihen piirrettiinkin). Viime viikolla sain vihdoin kivan, tarroilla säädettävän synteettisen kipsin. Siihen sai valita värinkin itse, mikä oli yllättävän vaikeaa: tarjolla ei ollut vihreää, mutta monta muuta iloista väriä kyllä oli. Valitsin violetin.

Tuore leikkausarpi. Tätä kautta sörkittiin tp-jännettä.

Uuden kipsin myötä sain alkaa varata kävellessä jalalle raajan painolla. Tätä piti harjoitella vaa'alla. Yhdellä jalalla könkkääminen olikin ihan pepusta, ja uusi kipsi mahdollistaa paljon paremmin normaalia elämää ja kotona liikkumista. Lisäksi jalkaa ei tarvitse pitää enää koko ajan kohoasennossa, niin voin esimerkiksi kokata itse sen sijaan, että käskyttäisin vain Supersuunnistajaa.

Tikeistä pääsin eroon tämän viikon maanantaina. Sen myötä pääsin pesemään ja KUORIMAAN kipsijalan sääreni. Ekan kipsin aikaan taisivat olla tämän kesän lämpimimmät päivät, ja voitte varmaan kuvitella, paljonko jalkani hikosi ja paljonko sitä sitten kutitti. Hinkkasin koipea harjalla monta minuuttia. Voi taivas, kun teki hyvää!

Toinen leikkaushaava. Taustalla näkyy entiset tikit. Kantapäässä oli myös 2 tikkiä.

Kipsiä pidän yhteensä kuusi viikkoa, eli eroon siitä ja kepeistä pääsen heinäkuun lopulla. Saikku loppuu viikko sen jälkeen. Tapaan fyssarin heinäkuun lopulla, ja hän varmaan antaa mulle paljon kuntoutusohjeita. Ilmeisesti liikkuminen aloitetaan kuntopyörällä ynnä muulla kevyellä tekemisellä. Juoksemaan pääsen 4 kuukautta leikkauksen jälkeen eli marraskuussa. 

Minulla on vielä toisessa jalassa latuskajalka, ja kantapään ruuvailu voi olla edessä sillekin joskus tulevaisuudessa. Mutta vasen jalka on kyllä selvinnyt tp-jänteen tulehduksesta jo kerran pelkällä levolla. Eli voi olla, että uutta kipsikesää ei ole tulossa.

Ja sitten se jännekuva: jänteen keskellä näkyy
pitkittäissuuntainen repeämä. Edessä killuva möntti
on katkenneen jänteen osan pätkä. Hyvää ruokahalua. :)

Henkisesti menee ihan kivasti. Tässä on auttanut isosti futiksen MM-kisat. Onneksi niiden jälkeen alkaa Tour de France, niin elämässäni on jatkossakin sisältöä. En jaksa istua kuitenkaan koko päivää sohvalla, joten virvon lähes päivittäin punnerruksia, leuanvetoja, vatsoja ja selkiä. Treenaan myös kipsijalan reisilihasta vemputtelemalla istuskellessani jalkaa suorana ylös alas. Siitä huolimatta jalat ovat jo ihan eriparia, kun vasuri hoitaa kaiken työn kuten portaissa kiipeilyn. No, sama homma oli polvileikkausten kanssa. Kyllä se ero joskus tasaantuu.

Supersuunnistaja kävi juoksemassa satasen

Viime viikonloppuna minä jäin sohvalle makaamaan jalka kohoasennossa, kun Supersuunnistaja lähti junalla kohti Saloa. Siellä järjestettiin Suomi-juoksu, joka on Suomen vanhin ja  maailman toiseksi vanhin vuosittain järjestettävä 100 km juoksukilpailu. Kamalan tunnettu kisa ei kyllä ole, vaan enemmänkin himojuoksijoiden sisäpiirin juttu. Tämä on toisaalta tosi surku, koska on hienoa, että kisa on järkätty jo 48 kertaa. Suomi-juoksun hauska erityispiirre on, että se juostaan yöaikaan. Koska mikäs nyt olisi kauniimpaa kuiin Suomen kuulas kesäyö?

Kisanumero

Mutta mites kisa meni? Annetaan herran itsensä kertoa.

No, oliko kivaa?

No, joo.

Millainen reitti oli?

Pitkä. 

Aha. Oliko mäkiä?

Joo, nousua oli 1,2 km, mikä on aika harvinaista 100 km juoksulle. 

Kisakeskuksella

Miten juoksu kulki?

70 km meni ihan jees. Sen jälkeen meni vähemmän jees.

Oliko kesäyössä kivaa juosta?

Alussa (klo 19) oli vähän turhan kuuma, noin 22 astetta. Yöllä oli oikein mukavan vilpoisaa, ehkä 15-16 astetta. Tämä oli ehkä eka ultra, jossa minulla oli todella tylsää. Harkitsin puolivälissä keskeyttäväni tylsyyden takia.

Et siis tainnut nähdä juurikaan eläimiä?

Näinpäs: 1 valkohäntäkauriin, 1 ketun ja viisi kissaa, joista yhtä pääsin melkein paijaamaankin.

Lähtikö tällä kertaa varpaista kynsiä tai oliko muita vastoinkäymisiä?

Kynsiongelmia ei varsinaisesti ollut, vaikka unohdinkin leikata kynteni. Mutta nyt ei ollutkaan polku-ultra, niin ei tullut lyötyä varpaita kiviin tai juurakkoihin. 

Lievä pahoinvointi alkoi joskus maratonin kohdalla, ja 75 km kohdalla olleen juomapisteen jälkeen tuli lounas ja kaikki sen jälkeen syöty ylös. Vesi sentään pysyi sisällä. Viimeinen juomapiste oli 89 km kohdalla. Sielläkin nautitut eväät nousivat ylös, kun jatkoin matkaa kävellen. Syytän tästä kokista, jota ei olisi ehkä kannattanut ottaa. Mutta kun teki kauheasti mieli.

Oksentaminen muuten piristää noin viiden kilometrin ajan, kun alkaa nukuttaa.

Oletko tyytyväinen suoritukseesi?

No, se oi ihan ok. En ole pariin kuukauteen pystynyt harjoittelemaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Siihen nähden meni ihan hyvin.

Osallistujamitali oli hieno!

Kenelle suosittelisit Suomi-juoksua?

Jos maraton on jo nähty ja haluaa kokeilla pidemmän matkan tasaisella alustalla, niin Suomi-juoksu on ihan hyvä vaihtoehto. Tosin pitää osata huoltaa itse itsensä tai ottaa mukaan oma huoltaja. Reitti ei ole helppo, mutta se on kaunis. Ja kun reitti juostaan yhtenä lenkkinä, ei samaa 1 km lenkkiä tarvitse juosta sataa kertaa.

Meinaatko itse kisata vielä tänä kesänä jotain?

Joo, varmasti jotain, mutta en ole vielä päättänyt mitä. Lyhyempiä matkoja voi tehdä vähän ex-tempore. Jonkun pidemmän matkan voisi juosta syksyllä.

Kiitos haastattelusta! Kivaa, että edes joku kykenee tuottamaan sisältöä tähän blogi-parkaan.