Listaviikko: Parhaat penkkiurheiluelämykseni

Mä en aina urheile itse. Joskus myös katson, kun muut urheilevat. Ja tänään listaan sitten elämäni parhaita / mieleenpainuvimpia penkkiurheilumuistoja.

1. Olin joskus yläasteikäisenä katsomassa Kisahallissa ToPo-LaNMKY-matsia (siis korista). Kyseessä taisi olla joku pudotuspeli. (Tai sitten vaan runkosarjapeli. Stalkkailin vähän Wikipediaa, ja totesin, että kyseessä saattoi olla myös kausi 93-94 ja vastustajana FoKoPo. En muista. Eikä se nyt ole varsinaisesti oleellistakaan.) Olimme kavereiden kanssa istumassa B-kisiksen yläkatsomossa, joten näimme kentän lisäksi ToPon fanikatsomon. ToPo johti vikoilla sekunneilla kaksi pinnaa ja sain 1+1-vaparit. (Silloin sellaisia vielä oli. Eli jos eka menee sisään, saat myös toisen.) ToPo vähän urpoili, eikä laittanut ketään levypalloon, vaan kaikki paitsi heittäjä menivät valmiiksi puolustuspäähän. No, se eka vapari meni ohi, ja peli siis jatkui heti. Ja Namika tietty otti levarin. Pallon saanut LaNMKY:n pelaaja otti pompun, teli setapin ja linkosi pallon suunnilleen oman pään vapariviivan kohdalta kohti ToPon koria. Mä muistan, kuinka ehdin pallon lentäessä kentän yli todeta kavereille, että mitäs, jos toi menis koriin. No, meni se ja LaNMKY voitti pinnalla. ToPon fanikatsomon kollektiivinen ilme oli aika priceless. :) Jos tää olikin FoKoPo, niin tämän voiton takia tuli pudotuspeleihin vielä yksi matsi lisää, koska pelit olivat 2-2. ToPo sitten voitti sen vikan. Tää on tällaisia tilanteita, joita tapahtuu vain kerran elämässä. Siksi ne ovat ikimuistoisia (vaikka ei vastustajaa varmasti enää muistakaan).

2. Olin 2008 futiksen EM-kisojen aikaan Kroatiassa lomalla. Mentiin kavereiden kanssa katsomaan pizzerian terassille Kroatia-Saksa-matsia. Onneksi en vielä silloin ollut mikään varsinainen futistietäjä tai Saksa-fani: Yksi saksalainen(?) katsoja kehtasi taputtaa, kun Saksa teki maalin - ja meinasi saada turpiin. Fanaattisia faneja on kiva katsoa. Ja tunnelma tarttuu. Oli myös kiva seurata kroatialaisten voitonbileitä matsin jälkeen. Lisäksi taisimme saada pari olutta ilmaiseksi, koska tarjoilija unohti laskea seuratessaan peliä niin innolla. :)

Hrvatska teki maalin!

3. Kolmantena ei ole mitään yksittäistä tapahtumaa, vaan kokonainen ToPon kausi. Mä en ole ikinä ollut mikään Dingo-fani tai NKOTB-fani (tai muukaan kiljuva musafani), mutta jonkin asteinen ToPo-fani olin. Mulla oli pari kautta kausikorttikin. Paras ja pahin fanituskausi taisi olla 1990-1991, kun ToPo voitti pronssia. Itse en päässyt pronssiotteluun paikalle, mutta melkein kaikissa muissa peleissä taisinkin istua eturivissä huutamassa. :)

4. Toinen futiselämys oli 2010 keväällä, kun matkasimme duuniporukalla Lontooseen katsomaat Tottenham - Blackpool -peliä. Taas hurja fanitus loi tarttuvaa tunnelmaa. Ja olivathan puitteet huomattavasti isommat, mihin täällä koti-Suomessa on tottunut. Mä ostin Tottenhamin fanibikinit. :)

Meitsi ja Tottenham Hotspursin kukko

5. Harlem Globetrotters kävi Suomessa joskus 90-luvun alkupuolella. Mä menin katsomaan sitä kavereitteni kanssa. Globetrottersia vastaan oli tuotu pelaamaan myös joku geneerinen jenkkijoukkue, jonka vierailijatähdeksi pääsi mun suosikkijoukkueeni (eli ToPon) legendaarinen takamies Kari-Pekka Klinga. Klinga tosin otettiin pois kentältä, kun hän sai liian kovat aplodit heittäessään vaparit sisään. ;) Mutta olivathan ne Ameriikan ihmeetkin tosi vautseja. Globetrottersit osasivat vaikka mitä superveivausdonkkeja ja muuta show-meininkiä.

Taidan lopettaa listaviikon nyt tähän. Nämä aiheet keksin aika vaivattomasti, mutta jatkossa olisi aika väkinäistä - ja varmaan paljon tylsempää listausta. Tokihan mä voisin listata vielä jotain koripallon legendaarisimpia sukkamuoteja tai muuta tosi jännää, mutta epäilen suuresti, kiinnostaako ketään. Eli listaviikko olikin vain työviikon mittainen.

Ensi kerralla taas jotain asiallista. :)

Listaviikko: Kuumat urheilukarjut

Tänään listaan urheilusankareita, joita olen fanitellut muistakin syistä kuin lajilahjakkuuden vuoksi. Osa on vanhoja fanituksia, osasta tykkään edelleen. Supersuunnistaja ei ole mukana skabassa, koska kisa olisi silloin hieman epäreilu. :)

1. Michael Phelps on jumala! Mikä vartalo! Mä tykkään leveistä hartioista ja leveestä selästä. Varsinkin miehillä. Tää vartalo, tää vartalo! Ja osaahan se uidakin.

Kuva http://sports.yahoo.com

2. Juan Pablo Montoya oli mulle 2000-luvun alussa yksi motivaattori katsoa formuloita. Toinen oli se, että silloisen miehekkeen kanssa lyötiin vetoa tuloksista, ja häviäjä joutui imuroimaan. Tämä suklaasilmä voitti mulle monta lorvailuviikonloppua.

Kuva http://www.nascar.com

3. Bastian Schweinsteiger on kirveellä veistetty yrmy. Mä tykkään sellasista. Ja sen nimi on Sianastuja. Ja saksalainen jalkapallo nyt vaan on maailman kauneinta jalkapalloa (preussilainen järjestys <3), niin pakkohan listalla on yksi sakemanni olla.

Kuva The Football database Wiki

4. Antti Kasvio oli mun nuoruuden läählääh-hottis. Mulla on selkeesti joku fiksaatio uimareihin. Antti ei käyttänyt uimalakkia, vaan ajoi kisoihin päänsä kaljuksi. Ja mä olen aina pitänyt kaljuista miehistä.  Ja muutenkin hän oli vähemmän ihkusöpö kuin Sievinen. Se hiljaisempi ja vähemmän mediaseksikäs sidekick - ja mä tykkään myös ernuista.

Ei löytynyt kuvaa uintiajoilta. Mutta tämä kuva vuoden
vesipalloilijasta on Iltasanomista.

5. Tim Howard oli suosikkini 2010 futiksen MM-kisoissa. Hän vahti USA:n maalia. Ja on kalju. Eipä siihen muuta tarvittukaan. Jos peli on tylsä, voi aina katsella komeita pelaajia.

Kuva ESPN Chicago

Aina valitetaan sitä, että naisurheilijat ovat pelkkiä pyllyjä ja niitä esineellistetään. Nyt on pakko todeta, että osataan me naisetkin. :)Tosin nämä kaikki ovat myös hiton hyviä urheilijoita, ja arvostan heitä kylllä saavutuksienkin takia.

Listaviikko: Voimaliikkeeni

Olen maininnut termin voimaliike joskus aikaisemminkin blogissani. Se on siis se liike punttiksella, joka saa sinut tuntemaan itsesi vahvaksi ja sporttiseksi. Tämän loistavan termin minulle opetti eräs nuori vänrikki Kosovon tulihelvetissä. Vänrikki O oli itsekin kova salilla kävijä, joten nuoresta iästään huolimatta hän oli ehdottomasti asiantuntija. Ja onhan tuo nyt ihan mahottoman vekkuli ja kuvaava nimike voimaannuttavalle jumppaliikkeelle. Mutta asiaan! Mistäs mulle tulee salilla voimakas olo:

1. Leuanveto on vaan ihan jeesuksen hauska liike. Ja sillä olen kirvoittanut penkkaamisen lisäksi eniten piilosovinistisia ihmettelykommentteja kanssasalittajilta. Mutta vaikka kukaan ei ikinä sanoisikaan mitään, niin tuleehan siinä nyt vaan tosi vahva olo, kun pakertaa ahterinsa yläilmoihin ja vielä monta kertaa peräkkäin. Ja sitten sama uusiksi myötäotteella.

2. Yhden jalan kyykky tai mikä tää ikinä suomeksi onkaan. Eli takajalka penkille, painoa niskaan ja askelkyykkäystä. Hiiohei ja arse kiittää!

3. Pena on klassikko. Ja penaillessa tulee aina vanhat Testo-man ja Raudo -tarinat mieleen, mikä ei voi olla kuin voimaannuttavaa. Lisäksi penailu on kivaa. Vaikka millainen lorvikatarri iskisi kesken punttauksen, penaa jaksaa aina tehdä.

4. Rinnallevetoa hinkattiin korisvuosina, koska se on avain räjähtävään voimaan. Vaikka siinä koliseekin tanko ikävästi solisluihin ja sääriin, on se helkutin sporttisen tuntuinen liike. Ja siinä hengästyy aina niin pirusti, niin ei se voi olla muuta kuin liikkeiden eliittiä.

5. Kyykkykävely ottaa bärssiin melkein yhtä mojovasti kuin yhden jalan kyykky. Mulla on fanaattinen suhtautuminen ahterin kiusaamiseen jalkatreeneissä, joten kaikki kankkua kurittavat liikkeet ovat lähellä mun sydäntäni.

Noistahan muodostui jo varsin oiva kokovartalon treeni! vain vatsaliike puuttuu. Se olisi sitten torture twist, mutta se ei mahdu nyt listalle, kun kyykkäilyt jyräävät.

// EDIT: Kuvat eivät toimineet upotettuina, joten kuvia ei nyt oo, vaan ainoastaan linkit  ExRX.net-sivulle.

Listaviikko: Suurimmat saavutukseni

Edellisessä listassa ei muuten ollut kaikkia lajeja, joista tykkään. Päätin, että TOP 5 -lista on just hyvä listan koko. Joten tänäänkin listaan viisi juttua. Aiheena on tänään meikäläisen urheilumeriitit. Ja nimenomaan siinä järjestyksessä, missä itse niitä arvostan omaa napaani tuijotellen.

1. Rokua Geopark Challenge x2. Noin 28h ja 30h. Ei unta. Melkein koko ajan liikkeessä. Ja pysyin jätkien vauhdissa. Need I say more? :)

Löysin rastin, niin sain kunnian leimata ekana vuonna Rokualla

2. Triathlonin olympiamatka alle kolmen tunnin. Tämä on mun tähänastisen triathlonurani suurin saavutus, ja siksi mulle tosi tärkee. Aikahan ei ole mikään ihmeellinen, mutta se on mun parhaani ja siksi lovemost suoritus.

3. Koriksen junnujen SM-kullat. Mä en ollut varsinaisesti mikään ihan kantava voima meidän joukkueessamme (taisin olla 2. tai 3., joka pääsi vaihtopenkiltä kentälle), mutta sain kuitenkin ihan kivasti peliaikaa. Siksi pidän kahta A-junnujen kultaa mun hienoina saavutuksinani. 22-vuotiaiden joukkueessa olin enemmänkin satunnainen vaihtopenkin lämmittäjä, niin sitä mitskua en kamalan korkealle arvosta. Mutta joo, onhan mitalit kivoja - ja more the merrier. :)

2:59:25 ja ohitus loppusuoralla. Oli aika magee fiilis.

4. Nuo kolme ekaa olivat itsestäänselviä valintoja. Sitten menee haastavammaksi. Tähän mun on pakko valita Helsingin koulujenvälisten uintikisojen viestikulta ja henkilökohtainen kuudes sija ala-asteelta. Kaikki muut palkitut olivat jotain oikeita uimareita (siis jonkun seuran junnuja), mutta minä ja mun koriskaveri käytiin vähän sotkemassa pakkaa ja uimassa sijoille 4 ja 6. Ja mun luokka tosiaan voitti jonain vuonna viestin. Viestissä taisi olla neljä osuutta. Eikä meistä kukaan harrastanut oikeasti uintia. Oltiin vaan luontaisia vesipetoja. Meidän koululla oli oma uimahalli, niin me uitiin liikunnassa aika paljon. Varmasti paljon enemmän kuin muiden koulujen oppilaat. Mä olen aina pitänyt altavastaajista. Myös, jos olen sellainen itse. :)

5. Sija 8/38 Salpaus Rogainingin 6h sarjassa. Siis ensinnäkin meikäläinen juoksi näillä polvilla 6h. No, en ihan koko aikaa juossut, mutta liikuin jalan. Ja otin loppukirin lopussa! Ja sitten me vielä vahingossa oltiin ihan hyviä. Tai siis supersuunnistaja oli. Mä pysyin mukana, mikä on tosi upeeta! :D

Nyt voi olla, että olen unohtanut jotain mahtavaa. Mutta toisaalta, jos mä olen sen unohtanut, niin ei se kai mahdottoman vau voi olla. Nämä viisi elämäni urheiluhetkeä mä muistan, niin niitä mä sitten varmaan arvostankin eniten. Tosin kaksi niistä ovat tältä vuodelta. Voi olla, että ne latistuvat ajan myötä. Toivottavasti numero kakkonen ainakin - jo heti ensi kesänä. :)

Listaviikko: elämäni urheilulajit

Ajattelin tsempata tällä viikolla bloggailussa ja kirjoittaa ainakin melkein joka päivälle jotain. Ja se jotain on yksi mun lempparijutuista eli listoja! Mä tykkään listata asioita. "Mikä on sun lempi-xx?" On musta kiva kysymys. Supersuunnistajalta meinaa palaa käämit, kun tivailen parasta laittamaani ruokaa tai viime vuoden parasta leffaa. Kaikki eivät osaa listata asioita. Mutta minäpä osaan! Ja tänään aloitan listaamalla lempparini harrastamistani lajeista ikinä.

1. Koripallo: Sitä tuli pelattua aika monta vuotta. Muistaakseni 1988-2010. Tosin välissä taisi olla 2-3 välivuotta. Hain motivaatiota ja hengailin ulkomailla. Koris on ainoa laji ikinä, missä olen ollut melkein hyvä. Pääsin ikäluokkani ekalle maajoukueleirille, eli olin oman vuosikertani 50 parhaan joukossa. Tosin sitten putosinkin heti ringistä. Haha. Väitän myös, että koripallo pelasti mut pissismiltä. Love it 4evaaaa!

Kuva on pöllitty joskus kasvattajaseurani Sykin sivuilta.
Mä olen toi numero 12 takarivissä.

2. Triathlon: Tää on mun lempilajini nyt. En ole mikään mahottoman lahjakas kestävyysurheilija, mutta tykkään nylkkyilystä siitä huolimatta. Aloitin triathlonin 2010 pääasiassa siksi, että polvet eivät kestäneet enää pelkkää juoksemista. Sitä ennen olin juuri innostunut maratoneista. Mutta on niissä vaihdoissakin oma hienoutensa. Ja insinööriä viehättää tekniikka: fillari siis ihan välineenä ja uinti lajina. Se on kuitenkin huomattavasti juoksua vaikeampi laji - noin niin kuin teknisesti.

Vantaalla viime kesänä

3. Multisport: Mun parisuhdelajini! Tässäkin viehättää se, että saa tehdä montaa asiaa eikä tarvitse valita. Lisäksi multisport on mulle jatkuvaa henkistä taistelua, koska kisat ovat mun mittakaavassani pitkiä (myös muutkin kuin Rokua). Joudun kisoissa aina kirmaamaan karkuun omaa blerchiäni, joka haluaisi luovuttaa ja mennä sohvalle syömään karkkia, kun olen kaatunut maastopyörällä taas kerran.

Rokuan köysikoe ennen itse kisaa

4. Salibandy on nykyään mun joukkueurheilukiintiöni täyttävä laji. Tässä mulla ei oikeesti oo kauheen kummoisia tavotteita. Toki olen aina ja kaikkialla tosi kilpailuhenkinen ja olen sitä mieltä, että kaikki vedot ovat torjuttavissa. Eli tietysti haluan kehittyä, eikä mikään höntsäilyjoukkue riittäisi mulle. Urheilu on mulle aina sen verran vakavaa ja tavoitteellista puuhaa, että haluan pelata oikeassa lajiliiton sarjassa. Mutta eniten tää on mulle kivaa yhdessä tekemistä - se kun jää vähän vähemmälle noissa muissa nykyisissä lajeissa. Joukkuelajeissa on se kiva, että joku toinen voi seivaa, jos itse mokaa - ja toisin päin. Ja sitä vanha joukkueurheilija aina kaipaa.

Minä ja mun tamineet

5. Practical: Tyhjennä mielesi. Tähtää. Hengitä ulos, vakauta käsi. Laukaise. Tunne rekyyli. Siis onhan se vaan ihan sika siistiä. Sitten, kun tuo kaikki pitää tehdä vauhdikkaasti ja monta kertaa, koska joku ottaa aikaa - parhuutta! Mua ei kiinnosta golf tai jooga, niin treenaan keskittymistä ja mielen tyhjentämistä mieluummin ampumalla. Olen kuitenkin sen verran Duracell-pupu, että mua ei kiinnosta seisoa loossissa lippa silmän päällä tähtäämässä rauhassa. Tällainen räjähtävä meno, joka kuitenkin vaatii äärimmäistä keskittymistä, on just mun juttu. Se on käsittämätöntä, kuinka kaikki hyvät suunnitelmat radan suorittamisesta unohtuvat, kun piippi kuuluu - vaikka sitä suoritusta olisi kuivaharjoitellut kuinka ennen itse vetoa. IPSC on mulle vähän niin kuin säbä: en ole kamalan vakavissani, mutta kisaan kuitenkin ainakin kerran vuodessa, koska se motivoi. Lisäksi kisoissa on paremmat staget kuin treeneissä. Ja kisaaminen on kivaa!

Toissakesänä Sipoossa. Tän kesän videot ovat susipaskaa
laatua, niin mennään vanhalla matskulla