sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuun uusi laji

Uudenvuodenlupaukseni oli kokeilla joka kuussa jotain uutta lajia. Tammikuun kokeilu meni ehkä hiukan viimetinkaan, kun osallistuin Esportin tämän kuukauden viimeiselle jumppatunnille eli tämän illan cxworksiin. CXworks valikoitui eikaksi lajiksi kyllä jo ajat sitten nimensä takia (sexworks, hihi). En vain ehtinyt tunnille aiemmin.

Hiihtänyt olen ennenkin. Viimeksi eilen.

Cxworks on Les Millsin 30 minuutin torsotreeni. Aussipuljun sivuilla cxworksia kuvaillaan näin:

Exercising muscles around the core, CXWORX™ provides the vital ingredient for a stronger body. A stronger core makes you better at all things you do, from everyday life to your favorite sports - it’s the glue that holds everything together.
All the moves in CXWORX have options, so it’s challenging but achievable for your own level of fitness. During the 30-minute workout trained instructors guide you through correct technique as you work with resistance tubes and weight plates, as well as body weight exercises like crunches, and hovers. You will also get into some hip, butt and lower back exercises.
Tunnin veti Esportin oma tukkajumala Ibrahim. Hänen tajunnanräjäyttävän hienon afronsa lisäksi olen ihaillut hänen energistä ohjaustyyliään, kun olen joskus katsellut combattia polkiessani pyörää. Ohjaajan puolesta tunti oli siis vallan mainio. Sisältöön olisin kaivannut ehkä kylkiä ahteritreenin sijaan, mutta ihan jees treeni oli noinkin. Lankkusarjoja oli moneen otteeseen, mikä on pelkästään plussaa. Voisin mennä toistekin, jos joskus ehtisin ja saisin tunnin sopimaan viikko-ohjelmaani.

Vuorikiipeilijä M ei ollut hiihtänyt varmaan tällä vuosituhannella,
mutta ihan kivasti homma silti sujui.

Kun juttelin töissä tästä vuosihaasteestani, ihmetteli eräs duunikaverini, että ovatko eri jumppatunnit muka eri lajeja. No, ovathan ne. Eihän esim. body balancessa ja body combatissa ole mitään samaa. Jos kuulut työkaverini koulukuntaan (tai olet hän, hahaa) etkä meinaa uskoa, niin nyt on hyvä hetki käydä toteamassa asia itse: Esportissa alkaa huomenna ystävänpäiväkampanja, mihin kuuluu avoimet ovet 1.-14.2. Jumppaamaan pääsee siis ilmaiseksi! Jos kävisi niin hassusti, että hurahdat jumppailuun ja haluat jäseneksi, niin arvostaisin, jos mainitsisit olevasi minun kaverini. Minä saisin silloin nimittäin kuukauden treenit ilmaiseksi. Ja niin saisit sinäkin. Mutta käykääs nyt edes kokeilemassa jotain jumppaa. Voin suositella ainakin Joukon spinningiä ja ilmajoogaa.

En ollut muuten viikonlopun ainoa uuden lajin kokeilija. Vuorikiipeilijä M antautui vapaan hiihtotyylin pauloihin, ja kävimme eilen Oittaalla treenailemassa kuokan tekniikkaa. Kuvitus on siltä keikalta.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Kuinka sielu myydään vahingossa?

Olen Garminin leirissä. Täydellisesti. Ja tämä kaikki kävi ihan vahingossa.

Kaikki alkoi joskus 2012 siitä, kun näin ekaa kertaa mainoksen Garminin Forerunner 910XT:stä. Se taisi olla ensimmäinen kunnon multisport-sykemittari. Suunnon eka Ambitti tuli kyllä heti perässä, mutta ainakin minun tietoisuuteeni Garmin pääsi ensimmäisenä. Minä ihkuttelin Forerunneria ääneen, ja Supersuunnistaja sitten meni ja osti sen minulle synttärilahjaksi tammikuussa 2013. Suunto olisi ollut toki suomalainen valinta, mutta ainakin silloin ekoissa versioissa Garminin toiminnallisuus oli enemmän minun mieleeni. Tosin se on rumempi kuin pahimmat kasaridigitaalikellot, mutta tosi kätevä.

Vanha ja yleensä uskollinen Forerunnerini. Ja paljon kissankarvoja,
koska tämän talouden imuroija on Pohjanmaalla.

Seuraava niitti arkkuun tuli viime syksynä, kun rikoin uskollisen Omronin kehon koostumusta mittaavan vaakani. Meinasin ostaa uuden samanlaisen, mutta googlauksen ammattilainen Supersuunnistaja bongasi, että Garminin vaaka on vain vähän kalliimpi ja paaaaljon parempi. Elimme muutaman kuukauden ilman vaakaa (ja lihoimme kuin pienet porsaat), ja viimein joulukuussa 2015 Garminin Index Smart Scale tuli kauppoihin ja karmaiseva todellisuus iski taas joka aamu vasten kasvojani lukujen muodossa.

Jos 910XT on susiruma, niin Garminin vaaka pieksee muovisen Omronin muotoilussa ihan 6-0. Lisäksi se on ihanan käytettävä, koska se lataa painon sun muut statsit automaattisesti Garmin connectiin, eikä minun tarvitse enää ylläpitää paino- ja rasvaprosenttiexceliä. Garmin tekee sen minun puolestani. Ainoa ikävä puoli vaa'assa on, että sen kiiltävällä pinnalla näkyvät pöly ja kissankarvat vähän liian hyvin.

Vaaka ja suuri mysteeri, miten kissanhiekkaa voi olla
makkarissa, kun vessat ovat työhuoneessa.

Lopullisesti naimakaupat Garminin kanssa tuli viimeisteltyä, kun ostin itselleni synttärilahjaksi Garminin Vivofitin. Halusin aktiivisuusrannekkeen, koska minua kiinnostaa seurata untani ja palautumistani. Tälläkään kertaa Garminin rannehelyt eivät vakuuttaneet minua muotoilullaan, mutta värikkäänä Vivofit on ihan ookoo. Supersuunnistaja myös totesi, että siinä on puolensa, jos myös aktiivisuusrannekkeeni on Garmin, kun kerran kaikki muutkin leluni ovat. Ja Vivofitia ei tarvitse ladata joka viikko, mikä on toki kivaa. Vivofitin huonoin puoli on se, että sille pitää muistaa kertoa, koska menen nukkumaan ja koska herään. Tänään unohdin ensimmäistä kertaa lopettaa nukkumisen, ja hengailin aamulla puolisen tuntia unimoodissa.

Vivofit Jonathan Adler -rannekkeella

Kaikki tietoni treeneistä painooni ja uneni laatuun tallentuvat Garmin Connectiin, joka sijaitsee pilvessä eli kaiketi jollain amerikkalaisella palvelimella. Tämä tarkoittaa luultavasti sitä, että NSA tai vähintään jotkut mainostajat tietävät, mitä treenaan ja paljonko painan. Mutta toisaalta Google ja Facebook ovat tienneet minusta vaikka mitä jo kauan, ja päivitykseni ja hakusanani kertonevat minusta paljon enemmän kuin luvut. Joten en vaan jaksa jännittää.

Joku salaliittoteorioihin taipuvainen voisi alkaa epäillä, että Supersuunnistajalla on vähintäänkin iso kasa Garminin osakkeita tai muita kytköksiä puljuun, koska hän on ollut mukana vaikuttamassa jokaiseen Garmin-hankintaani. Toisaalta herralla itsellään on Polarin rannetietokine, joten joko hän on todella ovela ja harhauttaa, tai salaliittoteoriani mättää. Tosin hänellä on myös Garminin GPSmap 64 s, joten ehkä hän onkin vain toinen viaton - tosin hieman Polarin puolelle hairahtanut - Garmin-narkkari.

Vivofitin vaihtorannekkeet. Oikealla alkuperäinen turkoosi ranneke.

Ei täältä Garminin ikeestä kyllä enää varmaan nousta. Olen huono suomalainen ja kaadan rahani jenkkien taskuun. Polarilta löytyisi rannetietokone, aktiivisuusmittari ja vaaka, mutta valitettavasti se ryntäsi markkinoille liian myöhään. Suunnolla on vain Ambiteja, sukelluskamaa ja kompasseja (minulla on muuten venäläinen kompassi, joten olen maanpetturi tälläkin saralla, haha). Onneksi sentään Forerunnerin tiimi on saanut joukkoonsa jonkun vähän lahjakkaamman teknisen muotoilijan, joten minä voin rauhassa unelmoida tulevaisuudesta kivannäköisen rannetietokoneen kanssa.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Hauska viikonloppu

Onpas viime päivinä ollut taas kaameeta tohotusta. Mutta hauskaa sellaista! Varsinkin viikonloppu oli ihan timanttinen, vaikka Supersuunnistaja olikin humppailemassa Prahassa ja minä siten yksin kotona.

Perjantaina kävin treenaamassa jo aamulla, koska iltapäivällä menin kokeilemaan ekaa kertaa ikinä Vacustyler-alipainehoitoa. Supersuunnistaja bongasi Juoksujalkaa-blogista tarjouksen, ja minä yllytyshulluna innostuin kokeilemaan hoitoa. Alipainesukkula ei tuntunut juuri miltään, mutta kalvojen availu sitten sitäin enemmän. Sanoisin, että se oli noin urheiluhierojan aiheuttamat tuskat potenssiin kaksi. Mutta onneksi rääkki oli myös nopeasti ohi. Pohkeeni menivät keskiviikon synttäritreenissä aivan jumiin ja olivat jankissa vielä perjantaina. Mutta hoidossa ne vihdoin aukesivat. Menen tällä viikolla uudelleen. Ei ole vielä tarpeeksi mustelmia. :D

Otin tuubissa makaillessani selfien

Lauantaina minulla oli aamulla ohjelmassa matkamessut, minne olin saanut töiden kautta vapaalipun. Firmamme on taas mukana Levi Wellness Clubin Arctic Challengessa. Ja kun Levi Wellness Clubilla oli messauilla ständi, olimme saaneet töihin muutaman messulipun. Kävimme työkaverini K.n kanssa moikkaamassa Wellnes Clubin porukkaa ständillä, ja minut suostuteltiin osallistumaan heidän pölkynkannattelukisaansa. Ensin tavoitteenani oli olla vain paras nainen. Mutta kun kilpailijoita tippui alun jälkeen niin nopealla tahdilla, en ehtinyt luovuttaa ennen kuin jäljellä olin vain minä ja kolme miestä. Ajattelin, että pitäähän sitä sitten kolmen parhaan joukkoon päästä - mutta niin taisi ajatella joku muukin: kaksi seuraavaa lopettivat niin yhtä aikaa, etten minä taaskaan ehtinyt luovuttaa ajoissa. Ja eihän siinä sitten enää auttanut kuin voittaa koko kisa. Tosin pakko tässä on sanoa, että pääsin ekana valkkaamaan itselleni kevyimmän pöllin, joten minun taakkani oli kevyempi kuin useimmilla kanssakisaajilla. Facebookissa on video kisan viimeisistä hetkistä.

Ostokset ja messukassi takakontissa

Matkamessujen jälkeen tapahtui ehkä koko viikonlopun magein juttu, kun minä kävin ostamassa itselleni uuden maantiepyödän. Fillari on Ridleyn Helium, eli olemme Supersuunnistajan kanssa fillarisamiksia. Tosin minun pyärässäni on keltaista ja Ääsääsillä on punaista (ja vähän hienompi osasarja). Nyt fillari pitäis jaksaa viritellä traineriin ja kokeilla sitä. Ja pitäisi jaksaa myydä Punainen Paholainen pois tilaa viemästä. 

Tässä uusi perheenjäsen laatutarkastajan kanssa. Fillari sopii hyvin kissan
väreihin, joten se läpäisi laatutarkkailijamme tiukat kriteerit.

Sunnuntaina oli vuorossa treffit Vuorikiipeilijä M:n kanssa, kun menimme Leppävaaraan korttelirasteille. Teimme taas erilaiset reittivalinnat - heti ekasta rastista alkaen. Tällä kertaa minun reittini oli joitain satoja metrejä lyhyempi, mutta Vuorikiipeilijä M juoksi kovempaa ja sai paremman tuloksen. Minulla ei vaan tuo juoksu ole viime aikoina (jos koskaan) kulkenut. Reittivalintamme ovat ainoat, jotka on nyt ladattu rastit.fi:hin kyseiselle radalle. Minusta ainakin oli hauskaa vertailla valintojamme. Käykää kurkkaamassa!

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Synttärityttö

Melkein tunnilleen 38 vuotta sitten Helsingin naistenklinikalla syntyi punainen ja ryppyinen ipana, joka oli kai jotain 50 cm pitkä ja painoi kolmisen kiloa. Perus 70-luvun vauva siis. Se tosin sai tietääkseni vain 9 pistettä. Tarina ei kerro, mistä yksi piste lähti, koska ainakin kaikki sormet ja varpaat ovat edelleenkin tallessa.

Synttärikakut. Molemmat olivat hyviä.

Tänään olen syönyt Supersuunnistajan tekemiä suklaakakkuja (Pitää ihan leuhkia: Minä olin eilen asiakkaan kanssa ravintolassa ja Ääsääs vietti koti-iltaa leipoen minulle töihin kaksi kakkua. Käykö kateeksi?), käynyt ostamassa itselleni lahjaksi uudet kiipeilykengät, uimalasit, nenäklipsin ja Garminin aktiivisuusrannekkeen. Sen jälkeen laahustin Esportiin juoksemaan intervallitreenin eli 4 x 1000 m. Onneksi on ohjelma. Muuten olisi varmaan tullut laiskoteltua. Hurjan vauhdikasta meno ei ollut, koska molemmat pohkeeni / akillesjänteeni / niiden rajamaasto menivät jumiin ja sattuivat suoraan sanottuna ihan saatanasti. Vanhuus se ei vaan tule yksin. Minkäs sille mahtaa. Joissain piireissä on muotia juosta syntymäpäivänään pitkis 1 km / vuosi. Minä olen siihen puuhaan aivan liian vanha ja raihnainen, joten tyydyin intervalleihin.

Sain Esportissakin onnitteluja, kun törmäsin juoksuradalla Piaan. Piaa on aina mukava nähdä, kun hän on niin pirteä persoona. Toisilla se ikä ei tunnu missään. ;) Tosin koen minäkin henkisesti olevani vielä ihan nuorekas. Kroppa vaan prakailee.

Uudet kiipeilykengät. Sovitin melkein kaikki kaupan kengät läpi.

Kiipeilytohvelit tulevat tarpeeseen, koska aloitimme taas maanantaina Vuorikiipeilijä M:n kanssa käymään Kiipeilyareenalla pienen puolen vuoden breikin jälkeen. Triathlontreeni taitaa tukea myös kiipeilyä, koska minulta ei loppunut voimat yhdelläkään seinällä. Köyden varaan piti mennä vasta viimeisellä reitillä. Ja siihenkin syynä oli vain se, että otteet olivat ihan pepusta. Olen kuvitellut jo kauan, että kiipeily tukee uintia, mutta taitaa homma toimia toiseenkin suuntaan. Lisäksi punttiohjelmani saattaa sopia myös kiipeilijälle. Enpä valita.

Kuvituskissa. Se on söpö, kuten aina.

Ikäkriisiä ei tästä osoitteesta löydy sitten millään. Minä lähinnä toivon jo olevani 40, että voin järkätä kivat, urheiluteemaiset juhlat, joihin sain muuten idean eräästä Pian blogitekstistä. Mutta palataan siihen tarkemmin sitten kahden vuoden kuluttua. Nyt minä menen katsomaan tämän hetken parasta tv-sarjaa ja litkimään loput siitä eilen avatusta punaviinipullosta.


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Suksi, suksi ei luista mihinkään

Lumi tuli tänne eteläänkin ihan pysyvästi. Tämä tarkoittaa sitä, että minäkin jaksoin kävellä kellariin ja hakea sukset. Ja eilen me Supersuunnistajan kanssa kävimme lähiniityllä hiihtämässä. Tapiola on kyllä vallan mainio paikka: ei liene kovin montaa mestaa, missä on Stokka lähikauppana ja kävelymatkan päässä hiihtolatu. Niityllä on 1,5 km pituinen lenksukka, joka oli jo ajettu. Tapiolasta pääsee hiihtämään myös vaikka Leppävaaraan asti (minähän hiihdin pari vuotta sitten töihin ja kotiin juuri tuota reittiä). Supersunnistaja kävi vähän tiedustelemassa siirtymälatua, mutta palasi aika pian takaisin niittylenksukalle. Minä luotin latupalvelun tietoon, latu oli huonossa kunnossa, enkä suostunut ollenkaan poistumaan niityltä.

Tämän päivän suunnistuksen hauskin rasti.
Ratamestari on ollut luovalla tuulella. :)

Minun sukseni eivät oikein luistaneet. Tasatyöntö oli aivan tuskaista. Epäilin ensin voiteluani, mutta Supersuunnistaja oli jo ulkona sitä mieltä, että minun sukseni ottavat koko matkalta maahan. Ja kun tarkistimme asian kotona, niin tottahan se oli. Tämä on sinänsä aika mystistä, koska mielestäni olin painavampi, kun ostin sukset vuonna 2011. Ehkä ne ovat vain väsyneet, kun olen pitänyt niitä suositusten vastaisesti nipussa myös säilytyksessä. Pitänee ostaa uudet, koska pertsa on minulle mielekkäämpää kuin vapari. Kun kokeilin hetken Supersuunnistajan suksia, sain lykittyä tasatyöntöä paljon vauhdikkaammin. Eli minun suksissani oli kyllä pitoa, mutta luistoa ei sitten nimeksikään. Hiihtelin loppuajan lähinnä vuorotyöntöä, niin homma sujui jotenkin.Hitaasti, mutta tulipahan tehtyä treeni.

Tänään olin korttelirasteilla, ja suunnistus tapahtui vähän eksoottisemmassa paikassa kuin yleensä: lähtö oli Cafe Caruselilla Eirassa ja kauimmaiset rastini olivat Kampissa. Harvemminpa sitä tulee suunnistettua Kampin metroaseman ohi. :D Tosi hauskaa oli! Jalkani olivat kyllä aika väsyneet, niin hölkyttelin varsin maltillista vauhtia. Kun kävin ottamassa suunnistuksen jälkeen vielä kuvan hauskimmasta rastista, tapasin rastilla pari seurakaveria, jotka suunnistivat ekaa kertaa sitten peruskoulun. Korttelirastit ovatkin kiva matalan kynnyksen tapahtuma tehdä näyttävä paluu suunnistuksen maailmaan. Suosittelen kaikille! Ensi viikonloppuna ollaan Lepuskissa. Sielläkin voi hiihtää, jos ei saa suunnistuksesta tarpeeksi treeniä.

Tässä vielä tämän päivän reitti, niin uskotte, että urbaaneja oltiin:

torstai 14. tammikuuta 2016

Kuka voitti?

Supersuunnistaja lupasi harrastaa kehonhuoltoa viime vuonna enemmän kuin minä. Alkuvuodesta laskimme tilastoja vielä joka kuun lopussa, mutta kesällä se vähän jäi. Oli siis oikeasti jännittävää tarkastaa, kumpi oli säntillisempi venyttelijä ja ahkerampi Mikan asiakas.

HeiaHeiastahan saa tilastoja ulos vain tasatunteina. Tämä on vähän hassua, kun treenit voi kuitenkin kirjata sekunnin tarkkuudella. Aktiivisena kansalaisena lähetin tästä joskus palautetta HeiaHeialle, ja lupasivat laittaa paremmat tilastoinnit mietintämyssyyn. HeiaHeian markkinointiveikkonen lisäksi lupasi kaivaa minulle tarkat minuuttini, jos kisa menee liian tiukille.

Kaunis maisema loppiaiselta, joka ei liity mitenkään tähän juttuun

En oikeasti uskonut, että se menisi. Supersuunnistaja on ollut minua säntillisempi venyttelijä ja hän käy yleensä puolentoista tunnin hieronnoissa, kun minä otan vain tunnin aikoja. Mutta kun minä venyttelen, venyttelen yleensä kerralla pidempään. Lisäksi ilmajooga toimi salaisena aseenani. Lopputulos oli, että Funbeat (josta treenit saa muuten minuutin tarkkuudella) ilmoitti Supersuunnistajan huoltaneen kehoaan 77 h 15 min. Minulle HeiaHeia ilmoitti taas suorituksia tasatunteina 77 tuntia.

Oli siis pakko mailata HeiaHeialle ja vaatia heitä lunastamaan lupauksensa. Palvelu oli noin niin kuin ilmaiseksi palveluksi suorastaan loistavaa, koska noin viikossa joku kiltti koodari ehti oikeiden töiden ohessa kaivaa minun lukuni kannasta. Ja se luku olikin vain 76 h 23 min. HeiaHeia pyöristää ylöspäin! Kamalaa! Minähän voin luulla liikkuneeni vaikka kuinka paljon enemmän kuin oikeasti olenkaan! Ja hieman epäloogistakin se on: kuluvan viikon aktiivisuusmittarissa pyöristys menee aina alaspäin. Minä olin eiliseen mennessä riehunut tällä viikolla 3 h 32 min ja Heiaheian pallura ilmoittaa, että kolme tuntia.

Vuoden 2015 kovin venyttelijä melkein rastilla numero 52

Se ei sentään ole kamalaa, että minä "hävisin". Tämähän ei ollut varsinaisesti kilpailu, vaan minä ainoastaan pistin vähän kampoihin, ettei Ääsääs saanut ihan ilmaiseksi pidettyä uudenvuodenlupaustaan. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin: Supersuunnistajan lupaus piti ja kaikki venyttelivät ja kävivät hieronnassa.

Voisikin kirjata tämän päivän salit HeiaHeiaan - ja venytellä. :)

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Talviretkellä

Nuuksio on Espoon kivoimpia paikkoja. Supersuunnistaja käy siellä tämän tästä juoksemassa, mutta minä hyödynnän kansallispuistoamme lähinnä retkeillen. Tänään ystävämme Akrobaatti H sai taas mobilisoitua kasan kavereita eväsretkelle. Kivaa ja nättiä oli!



Kävelimme Siikajärven rannalta Holma-Saarijärven nuotiopaikalle, missä suoritimme perinteiset makkarangrillailut. Pakkasta oli sen verran (noin -15 kai?), että tauolla tarvittiin vähän lisävarustusta päälle. Toki nuotiokin lämmitti kivasti.



Olemme oppineet jo tässä vaiheessa elämää, että paluumatkan kannattaa olla aina lyhyempi kuin menomatkan. Kiinnostus retkeen lopahtaa aikalailla evästauon jälkeen. Eikä tänäänkään jäänyt kuin puolisen tuntia auringon laskuun siitä, kun olimme autoilla. Kerran olemme päässeet Supersuunnistajan kanssa kävelemään viimeisen kilometrin pimeässä kohti autoa - ja tietysti ilman otsalamppuja. Sen jälkeen olen tavavannut ottaa lampun mukaan, jos on yhtään mahdollista, että emme ehdi ajoissa takaisin.


Facebokissa on käyty nyt viikonloppuna pitkää keskustelua siitä, miten persläskit saa lämpimäksi, jos ne onnistuu lenkillä jäädyttänmään - tai miten sen ahterin syväjäätymisen voisi estää. Itse totesin tänään, että pieni sisäliikunta ja sauna päälle auttaa asiaan. Katsoimme Supersuunnistajan kanssa kotona ensin ampumahiihtoa ja lähdimme sen jälkeen vielä salille. En saanut reisiäni ja ahteriani vielä telkkaria katsellessa lämpimäksi, mutta kun kävelin Esportilta takaisin autolle, totesin, että nyt alkaa olla jo ihan lämmin olo. Alla oli melkein tunnin salitreeni ja kymmenisen minuuttia saunomista. Että vinkkinä vaan kaikille kylmistä kankuista kärsiville: jumppa auttaa.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Eikä palellut yhtään!

Loppiaisesta on ollut ainakin somessa paljon kuuraripsi- ja pakkaslukemakuvia, enkä minä halua tietenkään olla tässä asiassa pekkaa pahempi. Minun ja Supersuunnistajan loppiainen kului iloisesti ulkosalla, kun kävimme viettämässä laatuaikaa ja rogasimme vaihteeksi yhdessä. Joukkueen nimi jatkoi tuttua leffateemaa ja oli tällä kertaa eräs lempileffoistani eli Imperiumin vastaisku. Hieman lämpötila hirvitti etukäteen, koska sää oli vielä kylmempi kuin viime vuonna. Silloin Ääsääs kävi rogaamassa ensimmäistä kertaa ToisenNaisen kanssa.


Lähdön hetkellä: minä ja Hannibal Lecter. :)


Mutta kylmä, kuten muutkin säätilat, on vain varustelukysymys. Pakko hehkuttaa tähän ihan alkuun, että minun varustukseni osui todella nappiin. Ei ollut liikaa päällä eikä tullut kylmä kuin kerran pummatessa. Kyllä kannatti myöhästyä lähdöstä viitisen minuuttia, kun vaihdoin vielä viime hetkellä päällimmäiset tuulipuvunhousut hieman paksumpiin talvijuoksutrikoisiin (kisakynsien somettelu ei tietenkään vienyt aikaa).

Ihana talvisää

Mitä minulla sitten oli päällä? Alimmaisena minulla oli tekninen urheilukerrasto, ja sen päällä jalassa kahdet talvijuoksutrikoot. Yläosassa minulla oli ohut juoksuun tarkoitettu fleecehuppari ja sen päällä talvijuoksutakki, joka on kevyesti topattu. Kenkiin olin tunkenut urheilusukat sekä vaellussukat ja kenkävalinta oli Salomonin varrellinen talvilenkkari, jossa on nastoja juttuja pohjassa. Käsissä minulla oli rapuhanskat, joissa oli sisällä hanskanlämmittimet. Naamalla pidin ihan tavallista buffia ja päässä minulla oli tietysti pipo. Parin tunnin jälkeen lisäsin käsiini vielä ohuet juoksuhanskat, koska oli kivampaa syödä ja leimata rasteilla, kun käsissä oli koko ajan edes jotain. Lisäksi rapuhanskani olivat hieman hionneet ja siksi jäätyneet, joten alushanskat olivat siksikin mukavat. Juomarakon letku jäätyi kaksi kertaa. Onneksi alussa sain sen sulatettua pakkaamalla sen reppuun lämpimällä vedellä täytetyn rakon viereen. Toinen jäätyminen tapahtui vasta kisan lopussa, ja silloin pärjäsin jo pelkillä geeleillä ja Supersuunnistajan vesillä.

Viiden minuutin ulkoilun jälkeen oli jo hienot, valkoiset ripset

Vaatetta oli sen verran rutkasti, että tosiaan ehdimme reittisuunnitteluun käytetystä koulun jumppasalista ulos vasta hieman myöhässä. Mutta eipä tuo haitannut, kun aikaa oli kuitenkin kahdeksan tuntia. Hyvin ehti vielä leikkiä turistia ja ottaa fotoja. Meillä oli muutenkin taktiikkana kävellä noin puolet reitistä, etten minä ihan tappaisi jalkojani. Ja olinhan minä ollut juuri kipeänäkin. Kävelimme kyllä varsinkin metsässä aika paljon, mutta jalat olivat silti ihan puhki lopussa. Mutta palataan siihen myöhemmin. :)

Rastit oli sijoiteltu taktisesti hienoihin paikkoihin

Kylmässä säässä on se hyvä puoli, että on yleensä kirkasta. Ja pakko sanoa, että oli kyllä tähän mennessä kaunein tämän talven päivä. Sää veteli vertoja syksyn KK-rogainingin ihanan kuulaalle syyspäivälle.

Rasteille oli helppo löytää polkuja pitkin

Olimme suunnitelleet reittiimme vaihtoehtoisia poistumisteitä, koska ideana oli, että koska vaan voi luovuttaa, jos tulee kylmä, alkaa sattua liikaa johonkin kohtaan tai alkaa muuten vaan vituttaa. Tämä oli kaunis idea, mutta ei toiminut sitten käytännössä. Supersuunnistaja keksi juuri ennen lähtöä, että mitäs jos sittenkin kiertäisimme reitin päinvastaiseen suuntaan. Minä olin aluksi hieman epäileväinen, koska yleensä reittisuunnitelman kanssa sooloilusta ei hyvä heilu. Mutta suostuin kuitenkin. Lähdimme optimistisina kiertämään vielä pisintä suunnitelmaamme.

Ja löytyihän niitä rasteja!

Valoisan aikaan suunnistus sujui mainiosti. Reittisuunnitelmassa havaittiin vain yksi tyhmä päätös, kun haimme keskellä suota olevan vitosen rastin, vaikka nopeammin olisi voinut kerätä yhden kakkosen ja yhden kolmosen isoja baanoja juosten. Mutta olimme silti neljän tunnin kohdalla melkein reittimme kaukaisimmassa pisteessä. Totesimme siinä vaiheessa, että meidän ei tarvitse jättää kuin pari rastia kartan alakulmasta hakematta, ja ehdimme mainiosti maaliin. Yhtään pummia ei siis valoisan aikaan tullut. Suunnistaminen oli tosin helpompaa kuin Jukolassa, koska kaikille rasteille meni nätti, lumeen tallattu polku, jota oli helppo seurata.

Kuuraiset koivikot olivat henkeäsalpaavan hienoja

Pimeää tuli viiden aikoihin, kun kisaa oli vielä kolme tuntia jäljellä. Mutta otsalamppujen kanssa rastipolut löytyivät helposti myös pimeässä. Meillä oli reitillä myös paljon tiejuoksua, joten vaikka lämpötila laski edelleen, ei meille tullut edes kylmä.

Minä, S&M-henkinen Ääsääs ja aurinko

Kostautuihan se sooloilu kuitenkin lopulta. Meidän piti tosiaan jättää kartan oikea alakulma käymättä ja suunnistaa metsän läpi länteen kohti maalia. Valitsimme kuitenkin keskellä metsää rastilta lähtiessämme väärän polun (kuka nyt kompassia käyttää?) ja löysimme itsemme lopulta juuri sieltä kartan oikeasta alakulmasta, kun aikaa oli enää 1,5 tuntia. Koska olimme jo "ihan lähellä" yhtä viiden pisteen rastia, kävimme hakemassa sen lohdutukseksi. Tämä oli ehkä minun tyhmin päätökseni, koska rasti oli mäen päällä, ja rastille kipuamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Kun pääsimme rastilta takaisin tielle, oli aikaa enää alle tunti, ja matkaa maaliin ainakin 8 km. Minun jalkani luulivat, etteivät ne enää missään nimessä kykenisi juoksemaan, mutta niin sitä vaan sai pistettyä töppöstä toisen eteen, kun oli pakko. Sattui kamalasti ja vitutti sitäkin enemmän.

Liikkeellä oli muitakin

Kun aikaraja umpeutui ja me olimme vielä pari kilsaa maalista, huomasin, että olin kaiken kukkuraksi hukannut emitimme. Pidin koko kisan ajan emitiä oikeassa hanskassani, koska siten se pysyi lämpimänä, toimi ja oli helppo ottaa esille. Loppukirin aikana se oli päässyt tippumaan, kun olin ottanut pariin otteeseen hanskan pois kädestäni syödessäni geelejä. Viimeinen tunti oli ollut muutenkin ihan hirveä, ja tämä takaisku meinasi katkaista kamelin selän, ja saada minut luovuttamaan eli itkemään ja kävelemään. Supersuunnistaja kuitenkin onnistui kuin tsemppaamaan minut jaksamaan maaliin asti.

Aurinko värjäsi taivaan nätin punaiseksi

Onneksi kyseessä ei ollut kuitenkaan oikea kisa, ja saimme tuloksen, kun ilmoitimme maalissa saapumisaikamme ja listasimme hakemamme rastit myöhemmin sähköpostilla. Myöhästyimme lopulta 13 minuuttia, joten eipä sitä vikaa vitosta tosiaan olisi kannattanut hakea. Mutta tällaista tämä rogaining on - aina on varaa jossitella. Matkaa kertyi lopulta hieman yli 40 km ja pisteitä saimme sakkojen jälkeen 60. Tuloksista selviää, että olimme tukevasti tuloslistan puolivälissä, joten ei keikka ihan metsään mennyt. Aika kultasi muistot jo siitä viimeisestä tunnistakin, joten nyt voin ihan pokkana todeta, että olipas mukavaa!