Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Tämä viikonloppu on ollut täynnä polkujuoksua, vaikka en ole juossut metriäkään. Ensi vuoden Bodom Trailin ja Nuuksio Classicin järjestelyt käynnistettiin suunnitteluleirillä Nuuksion Karhunpesässä.

Maisema karhunpesästä lauantaina

Koska teen työkseni asioiden järjestelyä, asiakaskommunikaatiota ja muuta kaaoksen hallintaa, haluan tottakai jatkaa samaa hommaa myös vapaa-ajallani. Eksyin mukaan Nuuksio Classicin talkooporukkaan puolivahingossa muutama vuosi sitten, kun ajattelin, että voisin olla jotenkin hyödyksi kisan katselun ohella. Hiljalleen olen innostunut tapahtumajärkkäilystä enemmän ja enemmän, ja nykyään olen mukana "peruskalustossa", joka pyörittää koko kisapalettia.

Alussa pääsimme askartelemaan myös vähän merkkitikkuja.

Kilpailijat tuntuvat yleisesti arvostavan järjestelijäporukkaa, ja on ollut kiva lukea palautteita iloisista toimitsijoista kisareitin varrella. Parannusehdotuksetkin tulevat kisapalautteissa yleensä todella rakentavasti, joten kisoja on oikeasti todella hauskaa järkätä: itsekin tulee väkisin iloiseksi, kun huomaa, kuika paljon iloa saa aikaan juoksijoiden keskuudessa. Moni ei siti varmaan tiedä, kuinka paljon hommia suuren juoksutapahtuman järjestely vaatii, tai että Bodom Trailia ja Nuuksio Classicia aletaan järjestellä jo edellisen vuoden puolella.

Innokasta suunnitteluporukkaa

Koska koko järkkäriporukka tekee tapahtumia palkatta ja rakkaudesta polkujuoksuun, on tärkeää, että järkkäily on myös kivaa, eikä vain stressaavaa. Tämän viikon suunnitteluleiri alkoi yhteislenkillä (jolle minä en osallistunut, koska totesin tarvitsevani enemmän pitkiä yöunia ja rauhallista aamua) ja jatkui senkin jälkeen varsin leppoisasti tutustumisen ja lounaan merkeissä. Ruokailtuamme aloimme kunnolla hommiin, ja jakauduimme neljään työryhmään. Ryhmien tavoitteena oli dokumentoida ohjeita ja aikataulua ja aiheina olivat:

• maasto
• kisatoimisto
• kisakeskus
• viestintä

Bodom Trailin reitti on käsitelty, nyt puhutaan Classicista

Minä päädyin viestintäryhmään, ja me työstimme loppuillan yleisiä viestintäohjeita ja Bodom Trailin some- ja viestintäkalenteria. Nyt on nätisti ylhäällä, koska pitää tiedottaa mitäkin, että juoksijat saavat kaiken tarvitsemansa tiedon. Ja siinä sivussa nostattelemme fiilistä ja julkaisemme spekulaatiota ja kivoja juttuja kärkijuoksijoista.

Muutkin ryhmät dokumentoivat omia tehtävälistojaan ja muistettavia asioita. Aikaisempina vuosina on ollut hieman ongelmana, että perimätieto lepää lähinnä konkareiden muistissa. Tämän viikonlopun tavoitteena oli ensisijaisesti korjata tämä epäkohta. Päätimme myös molempien tapahtumien yhteislenkkien ajankohdat ja järkkäri- ja talkooporukat saivat molemmille tapahtumille omat keskusteluforumit. 

Sama maisema sunnuntaina. Etelä-Suomen talvi on vähän tällaista nykyään.

Tähän aikaan vuodesta järkkäily on vielä mukavan leppoisaa, mutta lähempänä kisaa työn määrä kasvaa ja innokkaimmat vastuunkantajat painavat kisaviikonlopun duunia kellon ympäri muutamien tuntien yöunilla. Mutta mikäs siinä puuhastellessa, kun on loistava tiimi ympärillä!

Turist? Javisst!

Tänään urheilulliset ambitioni olivat lähellä nollaa. Siksi oli ihan kivaa, että uintitreeneissä uitiin tekniikkaa ja fillarilenkilläkin käytiin katselemassa hiljaisella temmolla maisemia ja ajettiin kahvilaan syömään kakkua.

Tämän päivän pyöräjengi rantakalliolla

Paluumatkalla turistivibat vähän kärsivät, kun alkoi sataa vettä. Posottelimme sitten suorinta reittiä hotellille ja jätimme majakan katselun toiseen kertaan.

Supersuunnistaja kävi koskemassa Välimerta

Huomenna olisi vielä vuorossa kisanomainen vaihtotreeni, missä ensin uidaan kaikki sama aika, minkä jälkeen kukin saa tehdä niin monta pyöräilyä ja juoksua kun huvittaa. Minulla särkee nyt polvea, joten luulen, ettei minua huvita ainakaan juosta kovin montaa kertaa.

Koko viikon mukanamme ollut opasjengi

Ehkä tämä pienoinen väsymys ja paikkojen prakaaminen tarkoittaa sitä, että leiri on tehnyt jo tehtävänsä. Onkin ihan kivaa päästä takaisin Suomeen ja paijaamaan kisuja. Ensi viikolla en tee varmaan paljoakaan muuta kuin vähän uiskentelen ja käyn hierojalla. Hirvittää jo valmiiksi se hieronta.

Lisää polkemista ja läheltä piti -tilanne

Tänään aamulla oli ekan kerran sellainen olo, että nyt ei olla ihan palauduttu. Mutta olihan takana jo 3 ajopäivää, 235 km ja kolme huiputusta. Mutta ei se menoa hidastanut, vaan tänään käytiin polkemassa satku lisää ja käväistiin kukkulalla, jonka päällä oli luostari nimeltä Ermita de Bonany (3,7 km 5% keskivertonousu).

Horisontissa siintää eilinen huippu eli Puig de Randa

Kotimatkalla elettiin vähän jänniä hetkiä. Osa leiriläisistä päätti pitää tänään välipäivän, ja lähti shoppailemaan Palma de Mallorcaan. Olimme jo noin viiden kilsan päässä hotellista, kun heidän autonsa ohitti meidät. Ohitus oli hieman nafti, ja kun takapenkki alkoi vielä huutaa kannustuksia, meidän jonossamme taisi useampikin säikähtää. Joku ainakin jarrutti edelläni ja luultavasti minä tein vahingossa sivuttaisliikkeen - ja osuin eturenkaallani edessä ajavan takarenkaaseen - ja lensin komeassa kaaressa katuun. Muistan ajatelleeni kaatuessani, että nyt mennään - onneksi on ylämäki, niin en aja tämän kovempaa. Vaikka kaaduinkin tien puolelle, ei kukaan (edes perässäni tulleet) ajanut päälleni, ja selvisin tilanteesta naarmuilla ja ruhjeilla.

Idyllinen kuja tältä päivältä

Kannattaa muistaa ihan Koti-Suomessakin, että pyöräilijät pitää ohittaa tarpeeksi etäältä, ja että siitä kuskin paikalta katsottuna on vielä aika paljon autoa ennen oikeaa sivupeiliä. Ja pyöräilijöitä ei tosiaan kannata säikytellä.

Mutta sitten iloisempiin asioihin. Kerron teille pyöräilyoppaastamme Tolosta, joka on aika velikulta. Tolo on noin kuusikymppinen setä, joka on polkenut varmaan koko elämänsä. Hän tuntee kaikki Mallorcan asfalttipäällysteiset tiet ja osaa kuljettaa porukkaa ihanilla pikkuteilllä, joilla ei ole yhtään autoja. Tolo vetää opastuksia ihan oikeille kilpapyöräilijöillekin (joilla keskarit heiluvat siinä 40-50 km/h tienoilla) ja polkee vuodessa noin 35 000 km (eli käytännössä 100 km päivässä). Tänäänkin hän posotteli ensin hotellillemme auton peesissä kuuttakymppiä 50 km matkan, veti meille satasen lenkin, polki sitten vielä kotiinsa (paluumatkalla vauhti oli enää 50 km/h) ja lähti yöksi töihin.

Minä, Tolo ja Supersuunnistaja tänään Ermita de Bonanylla

Tololla on kotonaan 35 pyörää, koska hän saa aika usein opastamiltaan oikeilta pyöräilijöiltä fillareita. Kuulemma kaikki tuntevat Tolon ja hän on "Mallorcan pyöräilyn kummisetä". Lisäksi hänen lookinsa on erityisen cool, koska hän käyttää pilottilaseja ajolaseina. Melkoinen setä!

Tein tänään vielä yhden videon, millä on kuvattuna eilinen nousumme. Koska leffasta olisi muuten tullut liian pitkä, olen nopeuttanut filmin nelinkertaiseksi. Nousu kesti oikeasti puoli tuntia ja oli melkoista runttaamista. Kaikille niille kavereilleni, joille olen puhunut siitä, kuinka mäet pitää ajaa ylös kadenssilla ja satulasta: sääntö ei koske yli 5% jyrkkyyden serpentiinimäkiä, koska niissä vaihteet yksinkertaisesti loppuvat kesken. :D

"Kevyt" fillarikauden avaus

Tuli sellainen pehmeä lasku maantiepyöräilykauteen. Not. 94 km ja noin kilsa nousua. Joku on ehkä puhunut jostain rauhallisesta aloittamisesta, mutta me olemme missanneet sen keskustelun.

Ihan viralliseenkin ohjelmaan kuului pyöräily San Salvador -nimiselle kukkulalle ja sen päälle kipuaminen. Nousu oli 4,6 km pitkä ja nousumetrejä tuli matkalla 337, eli jyrkkyys oli keskimäärin sellaista 6 % luokkaa. Ihan kiva mäki se oli - sekä ylös että alas mentäessä.

Ajelimme hauskoja pikkuteitä, joilla liikkui hyvin vähän autoja.

Ruokatauolla (terassilla toki, olemmehan Espanjassa) isot pojat alkoivat puhua toisestakin nyppylästä nimeltä Castillo de Santueri. Siellä nousun jyrkkyys olisi pahimmillaan 18 %, mutta matkaa olisi vähemmän. Ja kyseinen kukkula olisi ihan kotimatkan varrella. Kukaan ei ole varmaan kamalan yllättynyt, kun meidän perheemme päätti pienen yllytyksen jälkeen lähteä mukaan katsastamaan tuon toisenkin rinteen. Pitäähän sitä tiukempaakin mäkeä kokeilla. Harmittaisi vaan sitten Pohjanmaalla polkiessa, jos sen olisi jättänyt väliin.

Täällä puissakin on lehtiä ja on oikein kesäistä

Toka mäki oli yllättävän lussu. Pelkäsin koko ajan, koska se jyrkkä kohta alkaa, ja sitten oltiinkin jo mäen päällä. Pari kertaa piti nousta putkelle, joten jyrkkyys oli kovempi kuin San Salvadorilla. Mutta tosiaan mäki oli ihan tehtävissä. Jee, hyvä minä! Paluumatkan hotellille opas veti vielä vähän puolisalaa kiertotietä, mutta siitäkin selvittiin, kun minä sain päättää nopeuden.

Iloiset polkijat Castillo de Santuerin huipulla.

Tänään oli vähän sateisempaa säätä, ja siksi tältä päivältä ei ole kuvia. Poljimme 70 km lenksukan ja kävimme välissä kahvilla. Perussettiä siis. Mennessä mentiin välillä aika koviakin rypistyksiä, mutta paluumatkalla jakauduimme kolmeen vauhtiryhmään. Saimme Supersuunnistajan kanssa ihan oman vauhtiryhmän ja poljimme smoothisti mukavuusalueella. Tai vika mäki ennen meidän kyläämme piti vähän revitellä, koska edellä polkenut pyöräilijä piti ottaa kiinni. Rypistyksen jälkeen oli sitten kiva lasketella kylään.

Tässä vielä ehkä hieman pitkä video mun San Salvadorin laskustani. En kuitenkaan raaskinut leikata leffaa, koska mäki oli vähän niin kuin kokonaisuus. Katselu oli jännempää kuin itse ajaminen, kun ei saanut enää "itse olla ohjaksissa". Jos et jaksa katsoa joka kurvia, niin kannattaa kelata loppusuoralle, kun meikä posottelee yli 60 km/h.

Jännittäviä käänteitä lentomatkailussa

Tein viime viikon töitä kuin elukka, koska minulla alkoi nyt viikon loma, ja piti ehtiä "putsata pöytä" eli saattaa kaikki tehtävät siihen tilaan, että joku muu voi niistä hyvin jatkaa. Joten viime viikko meni aika pitkälti työn merkeissä, eikä tarvinnut ihan kamalasti miettiä treenailua. Tai mietin minä kovastikin, mutta suunnitelmia ei tarvinnut toteuttaa. Maanantaina ei uintitreenejä (tai töitä) ollut, mutta tiistaina, keskiviikkona ja torstaina aioin kovasti mennä uintitreeneihin. Mutta enpäs sitten mennytkään, vaan tein aina illalla vähän lisää hommia, koska siitä tuli parempi mieli ja vähän levollisempi olo. No, joskus tällaisia viikkoja on. Onneksi ei aina.

Sinänsä pieni lepo ei haitannut, koska tänään aamulla koitti lähtö kohti Mallorcaa ja Huubin triathlonleiriä. Lähtö oli kaikin puolin vaiheikas.

Jee! Täällä on sortsikeli ja meillä on polkupyörät!

1. Meidän piti olla kentällä kello 4:30, joten olimme menneet ajoissa nukkumaan. Klo 0:30 herään viestiin: Norwegianin lento on peruttu. Ok, siirretään kelloa ja katsellaan aamulla, pääsemmekö ollenkaan matkaan.
2. 01:32 tulee uusi viesti. Järkkärit ovat viettäneet koko yön Norskin ja Finskin puhelinpalvelun jonossa ja hommanneet meille uudet lennot Finskiltä. Norski oli tarjonnut vaihtoehdoksi jotain kahden vaihdon ja 12 tunnin reittiä. Ei kiitos.
3.  Kentällä pitää olla uuden aikataulun mukaan klo 6:30. Siirrämme taas herätystä ja nukumme vielä pari tuntia.
4. Finski ei lennä suoraan Mallorcalle, joten jouduimme vaihtamaan Wienissä. Olemme perillä siten useamman tunnin aiottua myöhemmin. Tänään on ainakin istuttu tarpeeksi. :)

Allas, jossa oli merivettä. Hyvin kelluu, mutta ei kannata nieleskellä vettä.

Laukut tulivat onneksi hienosti perille, vaikka vaihto vähän jännitti. Missasimme tälle päivälle aiotun tunnustelupyörälenkin, mutta saimme sentään haettua pyörät vuokraamosta. Ja ei koko päivä ihan istumiseksi mennyt, kun alkuillasta päästiin uimaan - 50 metrin altaaseen maauimalaan. Tuli ihan kesäfiilis, kun välillä aurinkokin paistoi silmään.