Kevään pisin lenkki

Mainitsin sunnuntain jutussa, että olin ihan romuna polkujuoksulenkistä. Niin olinkin. Kävimme näet Supersuunnistajan kanssa polkujuoksemassa Nuuksiossa lauantaina, ja lenkki venähti 19 kilometrin mittaiseksi.

Hyvä on ihmisen Nuuksion rantoja koluta

Supersuunnistaja ehdotti jo viikolla, että menisimme lauantaina juoksemaan Nuuksioon, koska minä olin jo jonkin aikaa puhunut, että pitäisi vihdoin juosta joku pidempikin lenkki. Tällä tarkoitin noin 15 km lenkkiä.

Reitille osui useampikin tyylikäs puuinstallaatio

Supersuunnistaja lupasi minulle 15-20 km lenkin, mistä minä oletin, että saisin itse vaikuttaa lenkin pituuteen ja että se joka tapauksessa olisi lähempänä 15 kuin 20 kilsaa. No, olin väärässä.

Pakollinen perhealbumikuva

Supersuunnistajan suunnitelma oli alun perin noin 18 km, mutta kun poikkesimme reitiltä muutamalle geokätkölle, venähti lenkki 19 kilsaan.

Olisko tämä jyrkänne suunnistuskartalla kampa vai viiva?

Geokätköily tuli mukaan kuvioon vasta perjantaina, kun ystävämme Akrobaatti H kertoi käyneensä kätköilemässä pitkästä aikaa. Supersuunnistaja tuli pääsiäisenä kovin iloiseksi, kun ohitimme H:n löydettyjen kätköjen määrässä, kun haimme pitkäperjantaina fillarilla 50 kätköä Espoon keskusken ja Pirttimäen väliltä. H oli käynyt tosiaan pitkästä aikaa hakemassa kätkön, innostunut taas puuhasta ja keksinyt hakevansa kesän aikana 100 kätköä.

Ensimmäisellä kätköllä

Eli Supersuunnistajalle iski paniikki, ja hänen oli pakko kasvattaa turvallista etumatkaamme kätköjen määrässä. Kätköily toi kyllä lenkkiin ihan sopivia taukoja ja suunnistuksen kaltaista mielenkiintoa, kun jokaisella järvellä oli jotain, mitä odottaa.

Supersuunnistaja päätti suunnan, minä nopeuden

Lähdimme lenkille Solvallasta, ja reittimme seuraili pitkälti Nuuksio Classicin ultran ensimmäistä lisälenkkiä. Kiersimme lenkillämme viisi järveä: Orajärven, Urjan, Kattilajärven, Vääräjärven sekä Hauklammen. Kävimme myös Ruuhijärven ja Velskolan Pitkäjärven rannassa.

Ylämäet käveltiin. Lopussa ylämäiksi määriteltiin vähän kaikkea.

Matkalla tuli kohdattua myös vähän harvemmin näkemääni Suomen faunaa: lenkille lähtiessämme näimme Halitian pihassa palokärjen, jollaista minä en muista nähneeni aiemmin livenä. Se oli niin kaukana, etten valitettavasti saanut mukana olleella kalustolla siitä hyvää kuvaa. Jossain Espoon ja Vihdin rajalla tapasimme sitten ukkometson, jonka saimme sentään ikuistettua kännyköidemme muistikorteille. Tapaamisessa kävi kyllä selväksi, kenen metsässä sitä oltiin, ja jatkoimmekin matkaa aika pikaisesti.

Painukaa v***uun mun metsästä!

Vaikka lenkin oli tarkoitus olla ihan leppoisa, olivat tottumattomat koipeni lopussa aika död. Ja se sitten kostautui sunnuntain matsissa. Ehkä Supersuunnistaja taktikoi?