tiistai 31. maaliskuuta 2015

Soutuspinnaamassa

Viime perjantaina pääsin kokeilemaan jotain ihan uutta - nimitäin soutuspinningiä. Meillä on töissä Aura, joka on paitsi kova konsultti niin myös hurjan hyvä soutaja. Firmamme alkoi juuri sponssata häntä, ja diiliin kuului, että Aura vetää meille muille soutuspinningin. Tässä oltiin siis ihan mestarin opissa.

Soutustadionilla on pieni soutuspinningsali, missä mekin pääsimme nyt tutustumaan tähän minulle uuteen kuntoilumuotoon. Suomen arktisissa oloissa soutajien on pakko hinkata talvet sisällä, mutta soutu on oikein nivelystävällinen kuntoilulaji myös ihan tällaiselle tavalliselle pulliaisellekin.

Sali ja vehkeet

Tunti alkoi laitteisiin tutustumisella, minkä jälkeen Aura opetti meille oikean tekniikan. Aloitimme soutamisen ensin ihan vain käsillä, minkä jälkeen otimme mukaan selän ja lopuksi vielä jalat. Sitten päästiin tositoimiin eli varsinaiseen treeniin. Ohjelma koostui verrasta ja lyhenevistä vedoista, joista kukin vedettiin aina edellistä settiä kovempaa. Ensin soudettiin 10 min, sitten 8 min ja sitten sarjoja vähennettiin aina kahdella minuutilla, kunnes lopuksi soudettiin kahden ja yhden minuutin vedot urku auki.

Minä soudan

Kaksi ekaa vetoa menivät minulta vähän plörinäksi, koska kurottelin liikaa eteen enkä saanut jaloista tarpeeksi tehoja irti. Aura oli kyllä korjannut minua jo tekniikkaopastuksessa, mutta uskoin lopulta vasta toisella kerralla. :) Lopputreeni menikin oikein mainiosti, ja sain kuin sainkin hien päälle ja sykkeet koholle.

Aura näyttää, miten homma tehdään oikein.

Teenin jälkeen osa tyypeistä lähti suoraan kotiin, mutta kolme meistä jäi vielä saunomaan ja avantouimaan. En ehtinytkään koko talvena avantoon, joten ihan kiva, että pääsin edes nyt. Sää oli ihan kamala, kylmä ja sateinen, mutta avannosta noustessa oli taas niin hyvä olo, että!

Eihän tämä nyt ihan aito avanto enää ole, mutta on tuolla kauempana jäätä. Toimii!

Nyt, kun opin vihdoin oikean soututtekniikan, voisin joskus salilla verrata soutulaitteella muutenkin kuin pelaamalla kalapeliä. Varsinkin yläkroppapäivänä soutu voisi olla kivaa vaihtelua ainaiselle crossarille.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Uintioivalluksia

Viime viikolla tuli käytyä hurjat 4 kertaa uimassa: tiistaina ja torstaina kävin aamulla Tapiolassa, keskiviikkona oli taas perhostelukurssi ja torstaina seuran treenit.

Uintijutuissa on jo lähes perinteenä kiipeilykuvat. Tässä on sekaisin oleva köysi.

Perhostelussa oli vuorossa käsiveto, joka tuntuu aika pöljältä ilman potkua: käsien palautuksessa tulee vähän kiire, kun ei saa jaloista vauhtia. Ope kuitenkin sanoi, että minun käsieni palautus oli rento ja muutenkin näytti hyvältä. Kai minä siis jotain oikein tein. Potkukin oli kuulemma parantunut viime kerrasta. Ensi kerralla potku ja käsiveto sitten yhdistetään. Pitänee treenailla itsekseenkin. Delffaria voi tehdä ihan aamu-uinnin lomassa radalla, mutta käsivetoa en kyllä kehtaa siellä kokeilla: aiheutan kuitenkin niin kovan aallokon, että viereisen radan mummelit hukkuvat. Ajattelin mennä kokeilemaan perhosta terapia-altaaseen. Tai sitten pitää keksiä joku rauhaisa treeniaika.

Ja tässä meitsi setvii köyttä. Sen saa helposti
ojennukseen, kun sen taittelee harteille ja
nostaa siitä sitten nipulle ja kassiin.
Torstain treeneissä meillä oli valmentamassa sijainen, koska oma valkkumme tais olla jo menossa viikonlopun mastersuimarien SM-kisoihin Ouluun putsaamaan pöytää. Minusta on kivaa, kun välillä saa eri ihmisten valmennusta. Jokainen valkku kiinnittää kuitenkin huomiota eri asioihin ja ohjeistaa erilaisilla kielikuvilla. Tämä on hyvä, koska joskus voi käydä niin, että oivaltaakin uusista ohjeista jotain lisää. Kim ohjasi meille potkutekniikan ja lyhyen sarjan lisäksi triathlonuintia, ja minä koin pienen ahaa-elämyksen suunnistamisen kanssa. Olen aina ennen hengittänyt ensin ja kurkannut sitten. Kim suositteli tekemään juuri toisin päin - ja kas, pienen treenin jälkeen palaset loksahtivat kohdalleen ja uinnista tuli sujuvampaa jopa suunnistamisen kanssa.

Koen nyt joulun jälkeen menneeni uinnissa aika huomattavasti eteenpäin. Melkein jo odotan kevään 30 minuutin testiuintia, jotta pääsen näkemään, vaikuttavatko nämä oivallukseni jopa vauhtiin. Siis melkein. :)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Elina Jouhkin muistopyöräily

Elina Jouhki, jonka nimissä olemme keränneet nyt noin vuoden ajan rahaa syöpäsäätiölle, nukkui pois 6.3.2015. Tänään Team Elina Jouhki pyöräili Elinan muistolle. Aamulla klo 10 huikeat 90 pinkkiin pukeutunutta fillaristia starttasi Barona Areenalta, mistä pyöräilimme Hvitträskiin kahville ja pullalle. Minun piti ottaa Gopro-kopioni mukaan lenkille, koska hankin siihen juuri fillaritankotelineen, mutta unohdin. Höh.

Ennen lähtöä järkkärit Baba Lybeck ja Antti Hagqvist toivottivat kaikki tervetulleiksi ja Elinan tytär Ida, joka polki myös kanssamme, kiitti kaikkia paikalletulijoita. Hän oli hyvin otettu paikalle saapuneiden ihmisten määrästä. Ennen starttia otettiin vielä hieno ryhmäkuva, jonka voi nähdä esimerkiksi Facebookissa. Sitten pääsimme vihdoin itse asiaan.

Hvitträskiin ajettiin useammassa porukassa: maastopyörät ajoivat Keskuspuiston läpi ja maantiepyörillä oli kaksi eri vauhtiryhmää, joista nopeampi kiersi vähän pidemmän lenkin. Minä lähdin vauhdikkaampaan ryhmään, koska kovimmaksikin vauhdiksi oli luvattu maltilliset 25 km/h. Keli oli aika vilpakka, ja alussa näppimi ilmoittelivatkin, että hanskani olivat liian ohuet. Olo helpotti kuitenkin myös niissä sormissa, kun veri alkoi kunnolla kiertää, ja totesin, että minulla oli juuri sopivasti pinkkiä päällä.

Perillä saimme tosiaan kahvia ja teetä sekä ihanat voisilmäpullat, joiden voimin jaksoimmekin polkea samaa reittiä takaisin Tapiolaan. Mutta ensin otettiin vähän bloggarikuvia.

Elämäni ehkä kolmas selfie ja siinä Terhi, Pia ja minä.

Yhteislenkki oli todella kiva tapa avata maantiekausi. Vaikka meno oli vielä pidemmällä jonossa vähän nykivää, niin tulipahan saatua taas vähän tuntumaa maantiehen pitkän traineritalven jälkeen. Ryhmässä ajaminen on muutenkin aika kivaa. Pitäisiköhän tässä alkaa ihan sosiaaliseksi ja harrastaa enemmänkin kimppalenkkejä?

Elinan nimissä on kerätty syöpäsäätiölle jo yli 42 000 euroa. Summa on upea, mutta saa kasvaa edelleen, koska pinkit pyörät pyörivät ja keräys jatkuu. Tiimissä mukana olo on ollut todella hieno kokemus. Elina lähetti meille tiimiläisille Baban kautta kirjeitä, jotka onnistuivat aina koskettamaan. Ne huokuivat uskomatonta elämäniloa ja taistelutahtoa, mutta opettivat myös pysähtymään ja nauttimaan ihan tavallisesta arjesta. On ollut myös upeaa seurata, miten valtavan joukon ihmisiä Baba ja Antti ovat saaneet tiimiin mukaan.

Tähän loppuun sopii hyvin Elinan motto, joka on mitä mainioin elämänohje, ja jonka hengessä mekin tänään poljimme: ”Life may not be the party we hoped for, but while we are here, we might as well dance." Lepää rauhassa, Elina.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Oho, ilmosin ja huomenna taas!

Tällä viikolla tuli ilmoittauduttava ensi kesälle perusmatkallekin, kun pistin sähköpostia Kiskon kiskojille. Eli Kisko triathlon 27.6. on nyt virallistettu osa kesän ohjelmaani.

Huomenna, jos sää sallii, menemme taas Winter Trail Runiin. Rännässä ei kuulemma lähdetä Keravalle asti juoksemaan, mutta kisan ajan pitäisi olla poutaa. Supersuunnistaja kirmaa taas kympin ja minä koetan selvitä kunnialla vitosesta. Vuorikiipeilijä M ei valitettavasti pääse tällä kertaa mukaan. Huomiselle on luonnollisesti tehty myös kisakynnet. Niistä tuli aika energiset. Toivottavasti kynsilakka on enne.


Energinen meininki on varmaan todennäköisempi, jos menen ennen puoltayötä nukkumaan. Hyvää yötä siis!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Vähäks noloo

Nyt tunnustan: minä meinaan joskus itkeä spinningissä. En tosin siksi, että treenaisin niin kovaa, että meinaan oksentaa. Tai en edes siksi, että en olisi tyytyväinen suoritukseeni. Olen vaan näin vanhemmiten tullut niin herkkikseksi, että meinaan alkaa itkeä, jos ohjaaja soittaa liian liikuttavaa musaa. Pahin itkettäjä on Kotiteollisuuden Haltin häät. Biisi on aivan loistava tasamaabiisi, mutta minun on aina pakko polkea se silmät kiinni, koska muuten tosiaan alan kyynelehtiä. Minä tulen vain niin kovin surulliseksi Mallan ja Saanan puolesta.


Toinen riskaabeli itkubiisi on Samuli Putron Olet puolisoni nyt. Se oli minulle varsinkin tuoreeltaan takuuvarma kyynelkanavien avaaja. Olen ehkä kuullut sen jo tarpeeksi monta kertaa, koska nykyään liikutun sitä kuunnellessani vain, jos olen muutenkin herkällä tuulella. Ja onneksi se ei ole niin usein spinning-ohjelmissa kuin Haltin häät, jota on soittanut ainakin kaksi Esportin ohjaajaa. Mutta Putronkin biisissä on kyllä oikein mainio tasamaarytmi.



Supersuunnistaja oli hurjan suloinen ja teki minulle spinning-musiikkia sisältävän Spotify-listan, jota voin kuunnella silloin, kun poljen itsekseni. Listalla on paljon helmiä eikä oikeastaan mitään paskaa. Mutta silläkin listalla on "valitettavasti" se Haltin häät, joten jouduin viime viikonloppuna pidättelemään kyyneliä kahdesti: ensin lauantaina Supersuunnistajan listaa kuunnellessani ja sitten sunnuntaina Kerttu-Liisan tunnilla. Nyyh.

Kun tässä nyt päästiin oikein nolojen musiikkitunnustusten makuun, niin revitellään oikein kunnolla. Ihan siltä varalta, että teitä kiinnostaa päivitellä meidän perheen huonoa musamakua tai vaikka polkea 1,5 tunnin oma spinning, päätin jakaa teille linkin tuohon soittolistaan. Best of Spinning, olkaa hyvät! Tuolla listalla on sentään ihan laadukasta rokkimättöä (ja vähän Dj Alligatoria :D) toisin kuin minun itse tekemälläni spinning-listalla: se sisältää kaikkea herkkua kuten Britney Spearsia. Eli jos tuo edellinen lista ei vielä sanaut sinua pyörittelemään silmiäsi ja puistelemaan päätäsi, niin koetas tätä. :)

Uskaltaako joku muu tunnustaa jotain noloja treenimusakokemuksia? Mikä teidän mielestänne on ihan PARAS spinning- tai muu treenibiisi?

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Perhostelua

Viime viikko oli aika uintipitoinen, vaikka jouduinkin työkiireiden takia jättämään torstaille suunnitellun aamu-uinnin väliin. Normaalisti käyn uimassa kaksi kertaa viikossa: tiistaina aamulla ja torstaina ohjatuissa treeneissä. Mutta viime viikolla mukaan kuvioihin tuli keskiviikkoilta, koska minulla alkoi Cetuksen perhosuintikurssi.

Uimahallissa ei ollut kameraa mukana, niin
kuvituksena on viime lauantain kiipeilykuvia. Tässä
rimpuilen 6b-tason seinällä. En topannut. Vielä. :)

Eihän tekniikkakurssi ole ikinä mitään hurjaa uimista, koska nimensä mukaan siellä opetetaan tekniikkaa, mikä tarkoittaa päädyssä seisoskelua ja maksimissaan 25 metrin uintia kerralla.

Kurssi kestää viisi kertaa ja yksi kerta on aina 40 minuutin pituinen. Meitä on ilmottautunut kurssille neljä naista, mutta ainakaan viimeksi meitä oli vain kolme. Saimme siis Pian ja kolmannen osallistujan kanssa hyvin henkilökohtaista valmennusta. Varsin jees.

Nyt on liidauksestakin kuvia! Minä
kiipeän ja Vuorikiipeilijä M varmistaa.

Ekalla kerralla keskityttiin asentoon ja potkuun. Minusta tuntuu aina siltä, että minun delffarini on lähinnä linkkuveitsi ja taitun vain keskeltä. Kuulemma minä aloitan potkun lantiosta, vaikka sen pitäisi alkaa ihan päästä asti. Pitänee katsella vähän juutuub-videoita ja koettaa omaksua myös fleksiibeli yläkroppa. Tällä viikolla otetaan käsiveto mukaan. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee.

Kohta kolmannella pultilla ja voi huokaista
helpotuksesta, kun ei enää tömähdä tippuessa tonttiin

Olen käynyt perhostelukurssin jo kerran aikaisemmin joskus kauan sitten vuonna nakki, mutta en oppinut silloin tekniikkaa niin hyvin, että olisin uinut perhosta ikinä omatoimisesti. Olen sittemmin oppinut uimaan vaparia, joten nyt toiveena on, että oppisin perhostelemaan edes 25 m kohtalaisesti ja voisin jatkaa treenailua itsenäisesti. Tai että oppisin edes sen delffarin, josta on hyötyä ihan triathlontreeneissäkin.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Keväällä tekee mieli juosta - eli aatteita rikkinäisestä ruhostani

Olin viime sunnuntaina taas kuntorateilla ja eilen kävin Esportissa polkemassa spinning-pyörällä 1,5 h, minkä jälkeen juoksin kiertotietä kotiin. Yhteistä molemmille kerroille oli, että juokseminen oli muuten ihanaa, mutta se ei kulkenut ollenkaan.

Syy mun kehnolle juoksemiselleni on toki se, että en juokse. Siihen pääsyynä ovat lääkärin varoitukset povieni tilasta, mutta viimeaikoina polvet ovat olleet ihan yllättävän ok juoksun jälkeen. Niihin tulee kyllä yleensä jotain tuntemuksia lenkin aikana, mutta ei varsinaisesti kipua. Jäykiksi polvet menevät aika usein, kun lihakset jäähtyvät. Tosin olen huomannut, että siihen jäykkyyteen auttaa venyttely. Polvet eivät turpoa tai kuumene, joten en ole kamalan huolissani niistä.

Ei ole tarjolla juoksukuvia, mutta on kuvia parin viikon
takaisen sauvakävelylenkin jälkeisestä jumpasta Pohjanmaalla
koulun pihalla. Leikkipaikka on kuin luotu jumpalle!

Sain myös lääkäriltä resepin vähän jytympään glukosamiinivalmisteeseen, kun olin valittamassa kipeää varvastani - jossa muuten myös on nivelrikko (oliko jollakulla jotain sanomista hyvistä geeneistä, häh?). Se apteekin glukosamiini tuntuisi auttavan paremmin, kuin iHerbistä ostamani glukosamiini-MSM-valmiste - siis ihan kaikkiin niveliini. Lääkäri suositteli syömään sitä kuurin kerran vuodessa, ja ajattelin totella. Muun aikaa mussutan sitten miedompia luontaistuotteita.

Toinen lääkäri suositteli polvileikkauksen jälkitarkastuksessa, että seuraavaksi mulle voisi laittaa polveen öljyä tai hienommin sanottuna nivelnestekorviketta. Operaatiossa yksinkertaisesti ruiskutetaan suoraan niveleen ainetta, joka voitelee nivelä ja vaimentaa iskuja. Vaikutuksen pitäisi toimia jopa 3 kuukautta. Ajattelinkin, että voisin kokeilla sitä ennen kesää, koska nyt säiden parantuessa minun tekee yhä enenevissä määrin mieli juosta. Ja kesällä pitäisi myös vaeltaa,eikä voideilluista polvista varmaan ole haittaa fillaroidessakaan.

Keinu toimii TRX:nä, kun tekee yhden jalan kyykkyjä.
Intouduin jo suunnittelemaan kesälle yhdistettyä JUOKSUlenkkiä
ja kuntopiiriä: eka stoppi koulun pihalla ja toinen Folkhälsanilla,
minkä pihassa on ihan oikeita jumppavehkeitä. Ja sitten juosten
takaisin anoppilaan.

Tällä hetkellä polvia enemmän mun menoani haittaa kuitenkin selkä. Juoksun tärinä ei tunnu selässä kamalan kivalta, ja esimerkiksi eilen pyöräilyn jälkeen oli tosi vaikeaa koettaa saada selkä suoraksi ja juoksuasento kasaan. Tosin selkäkin on ollut todella paljon parempi, kun lopetin töissä työtuolilla istumisen melkein kokonaan ja hengailen sähköpöydän ääressä joko baarijakkaralla tai seisten. Lisäksi sain viimeisimmältä lääkäriltä hyvät jumppaohjeet, joilla aamulla sängystä nouseminen on helpottanut hurjasti. Selän kannalta pelkkä juoksu on helpompaa kuin triathlon, kun ei tarvitse suoristaa sitä selkä pitkän paikallaanolon jälkeen. Aika ironista.

Joka tapauksessa mun tekee hurjasti mieli juosta. Nyt keväällä näkee jatkuvasti iloisia lenkkeilijöitä ja itsellekin tulee kamala hinku lenkkipolulle. Ja nimenomaan poluille: polkujuoksu tuntuu nivelissä paljon mukavammalta kuin maantiellä köpöttely ja on mielenkiintoisempaakin. Siksihän mä sinne Levi Extremelle tähyilenkin. Mutta ajattelin nyt kuitenkin koeponnistaa ne lyhyemmät triathlonmatkat ensin ja katsoa, miltä femma ja kymppi juoksua tunutvat.

Mutta nyt pitää lähteä, että ehdin spinnaamaan!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ny o sopiva fillari

Jouluaaton hauskimmat hetket koittivat, kun avasin supersuunnistajalta saamani joululahjan: paketista paljastui nimittäin aivan sama lahja, mitä olin itse antanut hänelle: bike fitting Kivenlahden pyörähuoltoon. Kävin vihdoin viime viikon lauantaiaamuna törsäämässä lahjakorttini.

Minulla on fillariini kaksi erilaista satulatolppaa ja pyysinkin, että siihen tehdään sekä maantie- että triathlonasetukset. Minulle varattiinkin sitten vähän normaalia pidempi aika, ja maksoin lahjakortin päälle vielä 45 euroa "maantielisää" lisäajasta.

Tässä selviää koko joka suuntaan

Mukaan sovitukseen piti ottaa fillarointivermeet ja mahdolliset kuntotestien tulokset poljinanalyysia varten. Ja tietysti oma pyörä, johon asetukset sitten siirrettiin. Sovitustuokio alkoi henkilötietojen täyttelyllä kaavakkeeseen. Samalla pyörähuollon Anders kyseli minulta, että miten pitkiä matkoja ajelen triathlonasetuksilla ja maantiemoodissa ja mitä fillariltani haluan.

Kun paperityöt oli saatu tehtyä, minut mitattiin. Järkytys oli aikamoinen, kun kävi ilmi, että en ole enää 174,5 cm pitkä, vain vaivaiset 173,8 cm. Syytän tästä rappeutunutta välilevyäni. Olen aina pyöristänyt pituuteni ylöspäin ja sanonut olevani 175 cm pitkä. Nyt en enää voi. Pitää koettaa jatkossa muistaa olla 174 cm. Pituuden lisäksi minulta mitattiin torson pituus eli rintalastan yläreuna, jalan sisämitta eli sain mittatangon jalkojeni väliin, käsien pituudet, jalkaterien pituudet (oikea jalkani on 2 mm isompi kuin vasen, mikä on kenkiä sovitellessa joskus tullut huomattuakin) ja hartioiden leveys. Näitä mittoja vertailtiin sitten muihin ihmisiin. Persjalkaisena suomalaisena minulla on pidempi torso ja lyhyemmät jalat kuin keskiverrolla 173,8 m pitkällä naisella. Mutta hartiani ovat leveämmät ja käteni lyhyemmät. En ole mikään apina siis! Muut pituiseni pysyvät varmaan tuuulisena päivänä paremmin pystyssä, koska jalkani ovat hieman pienemmät kuin muilla tämän kokoisilla. Kiehtovaa tietoa!

Mittojen vertailua muihin samankokoisiin


Sitten tieskari laski minulle suunnilleen sopivat satulan ja tangon korkeudet ja ne säädettiin testipyörään, johon vaihdettiin myös mahdollisimman oikeanlaiset tanko ja satula. Tämän jälkeen pääsin testipyörän kyytiin. Fillaria säädettiin vielä aika paljon fiilisteni mukaan ja ihan vaan sen perusteella, että miltä näytti. Anders katseli, heiluuko lantioni, kun poljen eli onko satula liian korkealla ja miltä käsieni kulma ja selkäni asento näyttivät.

Kun vihdoin olimme saaneet hierottua hyvän tuntuisen ja upean näköisen ajoasennon, tehtiin poljinanalyysi. Siinä poljettiin aina 20 sekuntia samalla kandenssilla ja tieskari teki taikojaan. Tähän puuhaan  olisi tarvittu sitä kuntotetsin tulosta, jos minulla olisi sellainen ollut, koska poljinanalyysissä pitäisi polkea anaerobisen kynnyksen lähellä. Koska minulle ei ole testejä ikinä tehty, eikä Anders sanonut ajoissa taikasanaa "anaerobinen kynnys", poljin minä testini vähän liian kevyellä vastuksella. Siksi minulle saatiin alle 40% hyötysuhteita, vaikka yleensä sen pitäisi olla yli neljänkymmenen. Yhdessä välissä kokeilin polkemista kovemmalla vastuksella, ja silloin hyötysuhdekin pompsahti jo jonnekin 45% tienoille molemmilla jaloilla. Tärkeintä oli kuitenkin verrata eri testikertoja toisiinsa: kierrosten välillä satulaa ja tankoa nostettiin ja laskettiin hieman, mikä vaikutti tuloksiin yllättävän paljon: minulle paras tulos tuli matalimmalla satulan asennolla, ja se satulan korkeus sitten kirjattiinkin minun lopulliseen ohjelappuuni.

Poljinanalyysin tuloksia. Power balance kertoo, missä suhteessa oikea ja vasen
jalkani tekevät työtä ja force ratio taas kertoo polkemiseni hyötysuhdetta. Eli
sitä koetettiin saada ylös,Vaihdoimme triathlonasetuksissa satulan ja tangon
korkeutta ja maantieasetuksilla muutosta tehtiin polkutekniikassa. 

Poljinanalyysissa paljastui myös sellainen seikka, että oikea jalkani ei tuota voimaa suoraan polkimen yläpuolella, vaan poljen vähän liian "ulkona", mikä vähentää hyötysuhdetta. Anders veikkasi, että klossini pääsee heilumaan sen verran, että näin käy. Itse huomasin myös pystyväni hieman heiluttamaan jalkaani kengässäni ja siten vaikuttamaan siihen, kuinka monta milliä sivussa kovin polkaisuni on. Puheeksi tuli, että spedet olisi hyvä vaihtaa ihan oikeisiin maantieklosseihin, niin jalan kiinnityksestä tulisi jämäkämpi. Saan tällä viikolla tarjouksen kengistä, klosseista ja polkimista. Pakko sanoa, että piti jopa yllyttää Andersia myymään minulle ne kengät ja klossit. Eipä ainakaan käytetty lompakostaan löyhästi kiinni pitävää pientä ihmistä mitenkään hyväksi. :)

Täydellisen triathlonasennon oli löydyttyä, aloimme hieroa maantiepyöräasetuksia kohdalleen. Alussa maantieasennossa polkeminen tuntui hassulta, mutta asento alkoi kuitenkin löytyä - varsinkin sitten, kun vaihdoimme satulaa "maantiesatulastani" eli fillarin mukana tulleesta satulasta fast forward -satulatolppani satulaan. Eli taitaa tyttö joutua satulakaupoille ellen halua vaihtaa aina satulatolpan lisäksi satulaakin...

Avaruuspyörä, jota säädetään tolpassa olevan laserin avulla

Sain molempien ajoasentojen mitat mukaani ja ohjeet siitä, kuinka saan ne pyörääni asennettua. Anders vielä viritteli satulani oikealle kohdalle triathlonasentoon. Tankoa hän ei ehtinyt enää asentaa, koska aika loppui kesken ja seuraava asiakas oli jo tulossa. Se ei kuitenkaan haitannut, koska tanko oli helppo mittailla kohdalleen kotona.

Kesä ja pitkät fillarilenkit näyttävät, kuinka paljon hyötyä tästä oli, mutta jo nyt sanoisin, että kokemus oli todella hauska ja uusi asento tuntui sellaiselta, että siinä viipyisi hyvin vaikka koko päivän. Poljinanalyysi oli sellaista insinööripornoa, ettei paremmasta väliä. Jos mietitte pyöräilijälle tai triathlonistille sopivaa lahjaa tai olette itse olleet tosi kilttejä ja ahkeria, niin kannattaa ehdottomasti harkita bike fittingin hankintaa. Se on sekä hauskaa että hyödyllistä!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Liidailua

Olen alkanut alistua siihen tosiasiaan, että en ehdi kirjoitella melkein ikinä viikolla, vaan kaikki bloggailu jää aina viikonlopulle. mutta eipä mulla aina joka viikko mitään ihmeellistä kerrottavaa olisikkaan. Tällä viikolla olisi kyllä ollut. Mutta kerronpa niistä nyt!

Keskiviikkona olin taas (eli kolmatta kertaa) HelTrin yhteistreenissä Esportissa. Tällä kertaa meitä oli paikalla kolme, mikä taitaa olla aika normi. Ekalla kerralla meitä oli kuusi, mutta sen jälkeen 2-3 on ollut kuulemma (ja omankin kokemuksen mukaan) tavallisempaa. Ei tainnut Esportin treeneistä tulla yhtä suosittuja kuin tamperelaisten Pirkkahalli-treeneistä. Mutta heillä taitaakin olla paikalla oikein valkku. Tälle keväälle minä en pääse enää yhteissessioihin, mutta muutkin kävijät ovat seuraavat pari viikkoa etelässä, joten eipä seuraakaan olisi tarjolla. En tiedä, jaksaako kukaan enää parin viikon kuluttua polkea sisällä. Tosin taisivat juuri luvata takatalvea. Jos minä en saa sovittua yhteistreeniaikaa, teen tuon treenin yleensä Esportin spinning-pyörillä, koska onhan se trainerin raahaaminen hallille aika ärsyttävää puuhaa. Viime viikon maanantaina viereisellä pyörällä oli muuten toinen nainen, joka myös vaihteli välissä lenkkareihin. Tyypillisenä suomalaisena en tietenkään sanonut hänelle sanaakaan ja esimerkiksi kysynyt, mahtaako hänkin olla triathloonari.


Tänä viikonloppuna kissoja on koetettu pistää ulkoilumoodiin. Eilen Miisu
vielä karkasi sängyn alle eiä tullut ulos. Unski käveli 20 m päähän ovelta, kääntyi
ympäri ja maukui oven edessä, että päästäkää sisälle

Minun tämän viikon vaihtotreenini oli 20 min pyöräilyä ja 3 kierrosta eli 1200 m juoksua kertaa neljä. Muut tekivät 6 x (15 min + 3 kiekkaa). Minä tein lyhyemmän treenin, koska pääsin paikalle vasta vähän myöhässä. Lisäksi tykkään pyöräillä kerralla vähän enemmän. Ekaa kertaa ikinä vaihtotreeniä tehdessäni sain jokaisen juoksun kulkemaan nopeammin kuin edellisen. Mutta keskiviikkona minä oikein keskityinkin siihen, etten lähtenyt alussa liian lujaa ja että lopussa juoksin kunnolla ja kovaa.

Tänään otin Miisun syliin ennen kuin kaivoin
valjaat esille. Oli kuitenkin hyvin selvää, mitä
mieltä karvahanurit olivat ulkoilusta. No,
kukauden sisään niiden päässä naksahtaa jotain
ja ne alkaat pyytää ulos.

Yleensä olen käynyt keskiviikkoisin kiipeilemässä Vuorikiipeilijä M:n kanssa, mutta tällä viikolla emme menneet, koska menimme torstaina kurssille - nimittäin liidauskurssille. Nyt me saamme ihan luvan kanssa viedä itse köyden mukanamme seinälle ja varmistaa muita liidaajia. Tämä on ihan sikasiistiä, koska nyt meille aukesi ihan hurja määrä uusia Salmisaaren reittejä. Kaikilla reiteillä kun ei ole yläköyttä ollenkaan.

Minusta ei ole kuvaa valjaissa, mutta löysin
liidauskuvan joululomalta, kun olin
Outdoorsy E:n ja hänen poikaystävänsä K:n
kanssa kiipeilemässä. E liidaa.

Liidailu on vähän vaikeampaa kuin yläköysikiipeily, koska välissä pitää pysähtyä ja klippailla köyttä seinään. Ja silloin olisi hyvä olla hyvässä ja tukevassa asennossa. Liidailua ei kannata tehdä ihan yhtä vaikeilla seinillä kuin mitä yläköysikiipeilee. Siksi eilen Salmiksessa me liidailimmekin vain ihan helppoja 4+:n ja 5a:n reittejä, harjoittelimme lähinnä klippausta ja varmistamista sekä totuttelimme tunnelmaan. Tai liidasimme me vahingossa yhden 5b:nkin, kun luulimme sen olevan 5a. Se oli kyllä aika helppo 5b - vain yksi kohta oli vähän kinkkisempi. Siinä minä sitten tipuinkin 3-4 kertaa köyteen ennen kuin osasin. Vuorikiipeilijä M:n mielestä liidailu on hurjan jännää puuhaa. Ja onhan se: siinä olet itse vastuussa siitä, että et tömähdä tonttiin, kun pitää muistaa klippailla. Liidatessa myös putoaa enemmän kerralla, kun köysi venyy ja tietyissä tilanteissa siinä on löysää, jota on sitten varaa humpsahtaa alaspäin. Itse olen kyllä sitä mieltä, että liidailu ei ole yhtään niin pelottavaa kuin boulderointi, joka siis on ihan luonnottoman kamalaa puuhaa. Ihmisen kuuluu olla seinällä kiinni köydessä. Piste.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Oho, ilmosin ja muita kuulumisia

Tässä pitäisi varmaan hiljalleen alkaa päättää, mihin tapahtumiin meinaa ensi kesänä osallistua. Pienimuotoista harmistusta on aiheuttanut se, että kaikki kivat tapahtumat ovat päällekkäin. Tour de Härkätie on helatorstaina, ja joudun siksi jättämään väliin oman seuramme suunnistuskisan. Härkätie dossaa myös seuraavan viikonlopun rogauksen, koska en taida jaksaa polkea silloin vielä 8 tuntia lisää. Supersuunnistaja osallistuu Nuts Karhunkierrokseen ja minä ajattelin mennä sinne toimitsemaan, joten Giro d'Espoo jää väliin. Jukolan viesti on tänä vuonna niin lähellä Espoota, että sinne pitää mennä. Olen aika varma, että sekin menee jonkun tapahtuman kanssa päällekkäin, mutta en nyt keksi, minkä.

Pirkan pyöräilyynkin piti mennä, mutta enpäs menekään. Tuli nääs ilmottauduttua Vantaalle.

Kiitos itsellenne!

Mietin aika kauan perusmatkan ja sprintin välillä, mutta päädyin lopulta sprinttiin ja kisaamaan perusmatkaa sitten myöhemmin kesällä. Pitäisi vaan päättää sekin kisa. Harmikseni Sääksi triathlonia ei tulevana kesänä järjestetä. Hetken mietin myös Sun City Triathlonia, mutta Supersuunnistaja on silloin luultavasti rogaamassa, joten enpä minäkään sitten Pohjanmaalle tule. Pitänee siis mennä Kiskoon. Olisin kyllä halunnut vähän myöhemmin kesällä olevan kisan, mutta en oikein keksi mitään muutakaan. Voimarinne on vähän kaukana, mutta jos emme ole jo sen aikaan Norjassa vaeltamassa, se voisi olla vaihtoehto. Saa siis ehdotella perusmatkan kisoja! Lisäksi edelleen haaveissa on Levi Extreme, mutta en oikein osaa vielä päättää, voiko näillä mun polvillani juosta puolimaraa vai pyydänkö Supersuunnistajaa joukkueeseeni juoksuosuudelle.

"Reeniä, horo, reeniä!" Personal rainer Unski valvoo yleensä aina minun
trainrerisessioitani.

Jännittävä kehonhuoltohaaste, josta on alkanut muodostua ihan kisa, jatkuu. Supersuunnistajan helmikuu oli venyväisempi kuin minun ja hän sai kasaan enemmän minuutteja: Ääsääsin helmikuu sisälsi 365 minuuttia kehonhuoltoa ja minun kuukauteeni sitä kuului 353 minuuttia. Tosin minun piti siirtää hierontani pois työmenon alta, joten menetin siksi helmikuulta tunnin kehonhuoltoa. Kuun lopussa minä johdin yhä 40 minuutilla: minulla on kokonaissaldona 795 minuuttia ja Supersuunnistajalla 755 minuuttia. Tässä kuussa minä olen kyllä ollut jo laiskempi venyttelijä, joten juuri nyt puntit lienevät aika tasan.

Toinen hauska ilmottautuminen viime viikolta tapahtui maanantaina, kun ilmottauduin Cetuksen perhosuintikurssille. Perhostelusta oli joskus alkuvuodesta keskustelua Pian blogin puolella, ja tyypillisinä naisina päädyimme sitten ilmottautumaan kurssille. Kurssi alkaa puolentoista viikon päästä. Hauskaa!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Mäkivetoja Pohjanmaalla

Olemme tämän viikonlopun taas lakeuksilla, kun Supersuunnistajan isä täyttää tasakymppejä. Koska nyt ei ole kesä, en voi harrastaa parhaiten tänne sopivaa lajia eli maantiepyöräilyä. Siksi piti vähän soveltaa. En edelleenkään juokse mitenkään paljoa, koska "säästelen polviani kesälle". Harkitsin kuitenkin lenkkiä vaihtoehtona, mutta sitten keksin, että voisinkin sauvakävellä.

Pienen mutkan matkaan aiheutti sellainen pikkuseikka, että Supersuunnistaja rikkoi minun sauvani viime viikonloppuna. Vanhat sauvani pääsivät välillä lenkin aikana lyhenemään, kun pituussäädöt löystyivät. Koska en itse saanut kierteitä auki, pyysin Supersuunnistajaa olemaan pelastava ritariäijä ja avaamaan sauvat minulle. No, toinen sauva aukesikin ihan vaivatta ja saatiin pidennettyä, mutta toisesta katkesi vääntäessä pää. Hupsista. Tilasin tällä viikolla Varuste.netistä uudet sauvat, mutta en huomannut, että toimitusaika on 7-30 vrk. Eivätpä ehtineet sitten sauvat tähän hätään. Onneksi sain täältä sauvat lainaan.

Lainasauvat
Supersuunnistaja ja hänen siskonsa sanoivat menevänsä tänään aamulla juoksemaan mäkivetoja, ja minä ajattelin, että voisin mennä mukaan ja tehdä vetoja sauvojen kanssa. Tällä kertaa Supersuunnistaja varoitti minua, että mäki on metsässä ja siellä on lunta. Kokemus ei siksi ollut ihan yhtä väkevä, kuin taannoin polkujuoksemassa, mutta melkoisen pohjalainen se oli taas silti. :)

Ensinnäkin sää oli ihan kamala (satoi vaakasuoraan ja oli 3 astetta lämmintä), mutta sille ei edes suomenruotsalainen suunnistaja voi mitään. Ja näinhän minäkin sen sään ikkunasta ja silti lähdin mukaan. Mäestäkin minua varoitettiin, että se on sitten pohjalainen mäki - mutta on se sentään pitkä. Jos joku ei ole ihan varma, niin alla oleva kuva on otettu "mäen päältä" alamäkeen. ;)

Korkeuseroa ainakin yhden käyrän verran!

Supersuunnistaja ja sisko lähtivät alkuverkkaamaan juosten "polkua" pitkin. Minä olin ottanut edellisestä kerrasta opikseni, ja totesin verraavani tietä pitkin. Pääsinkin kääntöpaikkana toimineeseen risteykseen vastatuuleen (joka oli niin kova, että sadepisarat sattuivat naamaan) nopeammin kävelemällä kuin polkujuoksijat suunnilleen tien suuntaisesti kulkenutta "polkua" pitkin. Oli kuulemma kaatunut muutama puu metsässä. Kas, kun ei ollut avohakkuualuetta...

"Tuosta lähtee tuollainen pieni polku"
"Ai sori, en heti huomannutkaan..."

Mäkivedot olivat suoraan sanottuna ihan perseestä. Sohjolunta oli paikoitellen nilkkaan asti, sauva tarttui kerran kiinni ties minne, polku oli täynnä hirvenpaskaa ja märkiä kohtia enkä onnistunut edes tekemään vetojani niin, että olisin kiristänyt vauhtiani joka kerralla. Ekalla kerralla ryssin ajanoton, toka ja kolmas menivät yhtä kovaa ja neljäs veto oli kovempi kuin viides, joka onneksi oli viimeinen. Kävelin ekat vedot, sitten kävelin ja juoksin osittain kolme vikaa. Koetin siis aloittaa rauhallisesti ja lopettaa täysiä, mutta ei se homma nyt mennyt ihan niin kuin Strömsössä, vaikka täällä ollaankin ihan Strömsön huudeilla.

Treenikengät ja vaihtokengät

Supesuunnistaja ja sisko juoksivat seitsämän vetoa ja verrailivat alussa ja lopussa samat 10 minuuttia kuin minäkin. Hekään eivät tainneet tykätä säästä, mutta ovat tottuneet muihin olosuhteisiin, joten he eivät tainneet kärsiä tänään yhtä paljon kuin minä. Mutta aika kultaa muistot, ja tehty treeni on aina parempi kuin lintsattu treeni. Eikä tämä niin synkkää menoa ollut, etten olisi sanut taas revittyä huumoria Pohjanmaan mäistä ja poluista.

Huomenna pitäisi paistaa aurinko. Silloin ajattelin mennä ihan pk-lenkille.


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Winter Trail Run Tuusulassa

Tuli tosiaan lähdettyä eilen Supersuunnistajan seuraksi Tuusulaan ja vielä huijattua ihan viime tingassa Vuorikiipeilijä M:kin mukaan. M ei yleensä tykkää kilpailemisesta ja jännittää tapahtumia tosi paljon. Mutta kisojen jälkeen hänellä on aina ollut hyvä fiilis. Nytkin hän totesi, että mun pitää pyytää häntä jatkossa aina tälleen viime tingassa mukaan, niin hän ei ehdi stressata kisasta. Harmi, kun taisin jo möläyttää, että kuukauden päästä olisi seuraava Winter Trail Run -osakilpailu.

Ällösöpö pariskuntakuva. Mun tän hetken oma suosikkini.

Supersuunnistaja meni juoksemaan kympin ja minä ja Vuorikiipeilijä M kisasimme vitosen. Meillä oli tavoitteena päästä maaliin ennen Supersuunnistajaa, joka meinasi viettää polulla noin 50 minuuttia.

Minä ja Vuorikiipeilijä M heti lähdön jälkeen matkalla polulle. Kuva Olli Laine

Itse en ole juossut mitenkään mainittavasti nyt talvikaudella. Syksy meni polvileikkauksesta toipuessa ja nyt keväällä olen juossut vain HelTriläisten kanssa Areenalla pidetyissä vaihtotreeneissä ja kerran korttelirasteilla. Juoksu sujuikin hyvin sen reilun kilsan, mitä Areenalla aina kerrallaan paukutan menemään. Sitten alkoi jaloissa painaa. Tosin tokalla kilsalla polutkin menivät lumisempaan maastoon, ja juoksusta tuli raskaampaa. Vaikka polku oli jo valmiiksi tallattu, se oli esimerkiksi pellon reunassa melkoisen kapea. Heti, jos askel ei osunut polun keskelle, irtonaisempi lumi liikkui tossun alla ja teki juoksusta hurjasti raskaampaa.

Polulla alkuryysiksessä. Tästä kuvasta mä tykkään, koska näytän vauhdikkaalta. :)
Kuva Julia Jakobsson

Juoksimme alun söpössä "possujunassa", jota veti joku ehkä 13-vuotias poika. Hänen askelluksensa oli vielä leveämpi kuin minun, ja hän hidastui selvästi siinä 1,5 km kohdalla - missä me aikuisemmat ihmiset sitten posottelimme hänestä ohi. Jaksoin muiden peesissä vielä noin kilometrin, mutta koska minun kilometrini 3 ja 4 olivat huomattavasti hitaammat kuin kaksi ekaa, tipuin kelkasta. Puolustukekseni mainittakoon, että niillä kilsoilla olivat myös korkeimmat nietokset, niin vauhdin laskua tapahtui varmaan kaikille. Pahin mäki ("Hyrylän Mt. Everest") oli ihan alussa, mutta se ei painanut vielä niin pahasti kuin pari loivempaa nousua myöhemmin.

Ääsääs painaa niin lujaa, ettei meinaa mahtua edes kuvaan. Kuva Olli Laine

Olin saanut alussa aika hyvän paikan, koska sen nuoren kollin lisäksi minun piti ohittaa koko matkalla vain yksi nainen. Tämä helpotti juoksua huomattavasti, koska hankien takia ihan joka paikassa ei päässyt hyvin ohi. pääsin siis kuitenkin koko matkan juoksemaan omaa tahtiani. Kun jäljellä oli vajaa kilsa, kuulin takaani lähestyvää askellusta ja huohotusta. Kilpailuvietti iski päälle, ja kiristin omaakin vauhtiani. Valitettavasti tällä kunnolla ei olisi pitänyt aloittaa loppukiriä ihan niin aikaisin, koska hyydähdin vähän noin 300 m ennen maalia, ja se alussa "possujunaamme" vetänyt poika ja Vuorikiipeilijä M pääsivät kirmaamaan minun ohitseni. Onneksi yksi takana kytännyt juoksija taisi juosta lopussa sopivasti sen verran harhaan, että hän sentään pysyi minun takanani.

Tässä vaiheessa jo väsyttää, mutta hymyilen, koska näin kameran!
Kuva Olli Laine

Lisää Supersuunnistajan tyylinäytettä.
Kuva Julia Jakobsson

Tulimme Vuorikiipeilijä M:n kanssa maaliin ihan peräkanaa. Tavoite täyttyi hienosti, koska ehdimme käydä purkamassa emitit (niitä käytettiin ajanottoon), juoda kuumaa mehua, ottaa vähän valokuvia ja vaihtaa kuivaa vaatettakin päälle ennen kuin Supersuunnistaja saapui maaliin. Melkein ehdimme jopa katsomaan hänen maaliintuloaan - herra käveli meitä vastaan, kun kipitimme takaisin maalialueelle.

Ja näin hän saapuu maaliin sarjansa viidentenä (mikä kertoo
enemmän sarjan kuin minun tasostani) Kuva Julia Jakobsson

Mulla oli kisan jälkeen sopivan huono olo eli ihan hyvä fiilis. Mutta silti tuli todettua, että ei mulla kyllä ole mitään asiaa puolimatkalle kesällä, jos en saa juostua enemmän. Ja siihen asiaanhan vaikuttavat enemmän mun raajani kuin laiskuuteni. Eilen huonompi eli oikea polveni vähän vihoitteli illalla, mutta tänään aamulla se oli jo ihan ok. Luulen, että kengän alla liikkunut sohjo oli se, mikä sai mun polveni kipeäksi, koska en ainakaan muista, että taannoisilla korttelirasteilla olisi tullut polvikipuja - vaikka alusta oli paljon kovempi kuin eilen. Jos nivelet olivatkin tänään taas kunnossa, niin  jalkojen lihakset olivat aamulla niin jumissa, että jätin ihan suosiolla Otaniemen korttelirastit väliin ja päätin urheilla vasta illalla fillaroiden. Uimaankin olisi kiva menä, mutta en taida ehtiä, kun halli menee kiinni jo viideltä.