sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Cat Files: Tessa Prinsessa

Olin juuri kipeänä puolitoista viikkoa, joten urheilun saralla ei ole tapahtunut paljoakaan, jos penkkiurheilua ei lasketa. Onneksi oli olympialaiset. Jotta blogiin tulisi edes jotain sisältöä, kaivetaan naftaliinista vanha perinne blogin kuvituskissojen esittelystä. Tänään esittelyvuorossa on syksyllä elämäämme ja sitä myötä myös blogiin ilmestynyt Tessa.

Kuka: FI*Semiramisin Yeliz

Lempinimet: Tessa, Tessa-Terminaattori, Tessa Prinsessa, Turbo-Tessa, Tessukka

Syntynyt: 13.3.2017

Jos et tiedä, missä Tessa on, katso ylös.

Miten törmäsimme: Miisu viihtyi seuranamme hieman odotettua kauemmin, ja ehdimme tottua kolmeen kissaan. Kun Miisun oli aika lähteä vehreämmille päästäistenjahtausmaille, oli aika selvää, että tarvitsisimme kolmannen kissan ja mielellään tytön. Lisäksi olimme sitä mieltä, ettei aikuiseen kissan ikään ehtinyt Unski jaksanut temmeltää pentumaisemman Svanten kanssa ihan tarpeeksi.

Olen viidakon valtias! (Ja kiipesin tännekin ihan itse)

Koska Svanten kesyttäminen oli ollut hieman työlästä, ja Miisun syöpä oli epämukava ylläri, olin sitä mieltä, että tällä kertaa olisi rotukissan vuoro, koska niiden kanssa tietää, mitä saa. Luulin kauan haluavani maine coonia, mutta Supersuunnistajan toivoessa pikkukissaa, myin hänelle ajatuksen turkkilaisesta vanista. Lahdesta löytyi kasvattaja, jolla oli sopivan ikäisiä pentuja ja pentueessa turbovaihteella operoiva tyttöpentu. Ja niin pieni villikkoprinsessa Tessa muutti meille heti häämatkamme jälkeen.

Unski opetti Tessalle ulkoaitauksen käytön, ja siitä lähtien ulkoilu
onkin ollut parasta ikinä.

Erikoista: Turkkilainen van ei ole Suomessa mitenkään kovin yleinen rotu. Se on luonnonrotu, joka on nimensä mukaisesti löydetty Turkista Van-järven seudulta. Sille ominaista on muuten valkea väritys, mutta päässä on kaksi läiskää ja häntä on värillinen. Tessalla on päässä värivirhe, ja sillä on otsalla vain pieni kauneuspilkku. Kompensaatioksi se on saanut hienon tabby-kuvioisen hännän. Rodulle on myös ominaista kiinnostus veteen, ja Tessa tuntuu tietävän tämän.

Turkkilainen van on luonteeltaan vilkas, leikkisä ja oppivainen. Olen vakuuttunut, että Tessa on fiksuin kissa, joka minulla on ikinä ollut. Se oppi kissojen ruoka-automaateille itsestään poikien esimerkistä ja osaa myös noutaa. Me olemme aika laiskoja opettamaan kissoille temppuja - Tessa taitaa opettaa niitä meille.

Tessa tykkää leikkiä vedellä. Ja sillä on hieno häntä!

Lempparit: Tessa rakastaa kiipeilyä, eikä tässä talossa ole montaa paikkaa, minne tämä pikkuapina ei kiipeäisi. Myös ulkotarha on Tessan mielestä ihan mahtava paikka, eikä esimerkiksi 15 asteen pakkanen tunnu missään, kun on mahdollista istuskella aitauksen ylähyllyllä ja tiirailla talitinttejä. Myös kaikki kepin päässä olevat heiluttelulelut ovat parasta maailmassa. Ja vettä valuttava hana on tosi jännä: sitä voi sohia tassulla tai sen alle voi mennä suihkuun.

Inhokit: Paikallaan oleminen. Tessassa on potentiaalia sylikissaksi, mutta nyt teiniprinsessalla on aivan liikaa energiaa pidempiaikaiseen paikallaan pysymiseen. Jos sen nappaa syliin, se alkaa kuitenkin välittömästi kehrätä. Kaikki perinteiset kissojen inhokit ovat Tessan mielestä ihan ok - jopa imuri.

Meillä pitää AINA tarkistaa KAIKKI kaapit tarkkaan ennen oven sulkemista.

Lempiherkku: Royal Caninin Maine Coon -raksut. Tessa ei ollut koskaan oikein penturuoan perään, vaan tunki heti Unskin ruokakupille. Tämä oli Unskin mielestä varsin ok, koska se mussutteli taas mielellään rasvaisia penturaksuja... Tessa tykkää myös kaikenlaisista kissakarkeista kuten jääkuivatusta kanasta ja herkkutikuista.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Uintitesti uimarin käännöksillä

Meillä uidaan triathlonuintiryhmässä pari kertaa vuodessa 30 minuutin uintitesti. Tällä kertaa testipäivät osuivat minulle hyvin hassusti: sain valita, uinko testin heti 24 tunnin hiihdon vai fillariergotestin jälkeen. Valitsin hiihdon.

Olo ei ollut testipäivänä järin energinen, ja lähdinkin testiin ihan takki auki. Mietiskelin alkuverkan jälkeen ääneen, uskaltaisikohan sitä tehdä ihan oikeita volttikäännöksiä, vai menisinkö tutuilla ja turvallisilla "triathlonkäännöksillä" (= valkkuni J:n keksimä nimitys käännökselle, jossa läppäistään kädellä seinää ja höngitään pari kertaa pää pinnalla ennen kuin potkaistaan seinästä uusi liuku). J tietysti yllytti minua tekemään volttikäännöksiä, koska osaan ne kuulemma jo niin hyvin. Lupasin ainakin aloittaa niillä ja tehdä voltteja ainakin ensimmäiset 200 metriä.

Lauantain parhaat: tulevaisuuden sylikissa, anopin neulomat sukat ja Melodifestivalen.

Ja sitten mentiin! Volttikäännökset sujuivat yllättävän kivuttomasti, ja jaksoin tehdä niitä koko puolituntisen. Ainoastaan silloin, kun vilkuilin kellostani kulunutta aikaa ja matkaa, nostin pääni pinnalle. Minä vedin kahden naisen possujunaa, ja pakotin kuulemma peesaajanikin ylittämään itsensä ja tekemään volttikäännöksiä. Muuten hän ei olisi pysynyt peesissä.

Tulos parani viimekertaisesta pohjanoteerauksesta, mutta 1600 m jäi tällä kertaa saavuttamatta. Oli kuitenkin hienoa uida koko testi sujuvasti volttikäännöksillä ja saada ihan ok tulos. Lisäksi peesaajani teki oman uuden enkkansa, mikä sai minutkin hyvälle tuulelle. Uskon vakaasti, että vähemmän väsyneenä päivänä saisin taas 1600 m rikki kohtuullisen helposti, kun volttikäännökset nopeuttavat toimintaa päädyssä aina jokusen sekunnin.

Sellainen päivä ei ollut kuitenkaan eilen. Leikin ajatuksella, että olisi hauskaa uida uintitesti uudelleen, ja kokeilla ihan käytännössä, kumpi huonoista päivistä olisi se oikeasti huonompi. Ergotestissä meni kuitenkin sen verran myöhään, että en jaksanut kiirehtiä kotiin hakemaan uimakamoja, ja skippasin suosiolla uintitreenit. Nyt tietenkin jo harmittaa.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Testattu täti

Olen testannut itseäni viime aikoina oikein urakalla. Ensimmäinen testi tapahtui jo tammikuussa, kun kävin juoksemassa Esport Areenalla laktaattitestin. Laktaatti on se juttu, mitä yleensä kutsutaan maitohapoksi, vaikka se onkin maitohapon hajoamistuote. Eli se on se lihaksia "hapottava" aine.

Testi tehtiin niinsanottuna kenttätestinä, missä juoksin aina pari kierrosta radalla, minkä jälkeen minulta mitattiin laktaatit. Ja sitten juoksin vähän kovempaa, kunnes lopussa juostiin täysiä. Kaikenkaikkiaan sain juosta 6 x 800 m ja laktaatit mitattiin kahdeksan kertaa (ennen juoksua, jokaisen kerran jälkeen ja 10 minuutin palauttelun jälkeen).

Kuvituskuvina on palauttelun ammattilaisia eli pötkötteleviä kissoja

Kynnykseni olivat hyvin tasapainossa toisiinsa nähden, ja eniten minulle iloa toi se tieto, että laktaatinpoistoarvoni oli juuri hyvän ja erinomaisen rajalla. Laktaatinpoistokykykin on kai jonkinlainen kuntomittari. Lisäksi aina on kivaa olla hyvä edes jossain - edes palautumisessa.

Tänään jatkoin laktaattitestailuja ja kävin tekemässä pyöräergotestin, missä mitattiin laktaattien lisäksi hengitysilmaa. Laktaatit olivat levossa ihan samassa lukemassa kuin tammikuussakin. Muutenkin laktaattiarvoni käyttäytyivät ihastuttavan samanlaisesti kuin juoksutestissä.

Tässä Svanten hapenottokyky saattaa kuitenkin olla hieman heikentynyt.

Sykerajat sen sijaan yllättivät. Olen ilmeisesti polkenut suurimman osan fillaritreeneistäni VK-alueella. Hupsista. Pyöräilyn peruskestävyysalueeni onkin huomattavasti kapoisempi kuin VK-alueeni. Jaksoin myös painella Maksimikestävyysalueella kohtalaisen pitkään, mikä kertoo kai kovista treeneistä. Laktaatinpoistoarvoni oli parempi kuin tammikuussa. Tosin en tiedä, voiko se johtua siitä, että istuin satulassa. Myös sykkeeni laski nopeasti testin jälkeen. Olenkin ollut jo pitkään sitä mieltä, että olisin aika hyvä sellaisessa kilpailussa, missä syke pitäisi ensin nostaa korkealle ja sitten puolittaa mahdollisimman nopeasti. Kyseistä kisaa on harrastettu muunmuassa loistavassa tosi-tv-sarjassa nimeltä Mestarien Mestari. Tekisi mieli kokeilla, pärjäisinkö sykekikkailussa ihan mestareillekin.

Pyöräergotestiin kuului myös InBody-mittaus. Minä en ole kovinkaan suuri InBody-fani, koska en usko yksittäisen mittauksen kertovan ihan kamalasti. Varsinkaan, jos mittaus tehdään alkuillasta päivän aterioiden jälkeen, kuten minulle tänään kävi. Useamman säännöllisen mittauksen trendi saattaakin kertoa jotain. Testaaja-Miksu tosin sanoi, ettei hänellä ole lounas heittänyt tuloksia kuin muutaman kymmenyksen. Itse muistan joskus saaneeni paremman lihasprosentin puristamalla kahvoja vähän kovempaa, kun sain testata mittaria kaksi kertaa peräperään. Se oli kyllä vanhempi malli kuin tämänpäiväinen mittari.

Unski palauttelee saatuaan saaliiksi BB8:n.

Mutta ei se mitään. Saa minulle kertoa kivoja asioita, vaikka ne olisivatkin ehkä vain vähän sinne päin. Oli ihanaa kuulla, että lihasmassani on edelleen reippaasti yli normaalin, vaikka olenkin käynyt säälittävän vähän salilla. Muutenkin kaikki oli oikein fantsusti ja kehoni oli terve ja tasapainossa. Jopa perusaineenvaihduntani oli noussut jostain 2000-luvun alusta, mikä tarkoittaa kahta asiaa:

  1. Olen saanut jostain lisää lihasta, vaikka käynkin nykyään vähemmän salilla
  2. Saan syödä huoletta paljon, koska energia palaa kohisten ihan jo sohvalla lojumalla
Ergotestin jälkeen olisin voinut mennä vielä uusimaan viime viikon 30 minuutin uintitestin. Minulle olisi kuitenkin tullut kamala kiire, eikä olokaan ollut varsinaisesti huippuenerginen, joten päätin skipata. Uintitestistä voin kertoa kuitenkin lisää heti huomenna.



sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Päiväni murmelina

Olipas kerrankin oikein teemaohjelmaa Groundhog daylle - sen verran toisintoa oli ilmassa, kun osallistuin Vierumäellä 24 tunnin hiihtoon. Pääsin kiertämään samaa 4,7 km latua sieluni kyllyydestä.

Minä tulossa vaihtoon

Tammikuun puolivälissä masters-uintiseurani Cetuksen sähköpostilistalla huhuiltiin täydennystä 8 hengen hiihtojoukkueeseen. Olin ihastunut jo viime vuonna joukkueen nimeen "Cetuskin hiihtää". Tämän lisäksi olin muutenkin unelmoinut osallistuvani joskus kyseiseen kisaan, joten en voinut ohittaa tilaisuutta. Nopeimpana yhteydenottajana minä pääsin mukaan tiimiin.

8 hengen joukkueella kisa ei ole mitenkään rankka, vaan oman vuoron jälkeen tulee ihan kivasti lepoa. Kisa alkoi klo 18 perjantai-iltana, ja me hiihdimme ensin 2 kertaa koko joukkueen läpi. Tämän jälkeen alkoivat "yövuorot", joissa jakona oli 3, 3 ja 2 henkeä ja saman verran tunteja. Loput saivat nukkua. Minä olin ensimmäisessä yövuorossa, ja me päätimme jatkaa tuttua tyyliä hiihtäen kukin vuorollamme aina yhden kierroksen. Tämä oli kiva rytmi, koska silloin saattoi aina hiihtää "täysiä", koska kiekan jälkeen pääsi huilaamaan edes hetkeksi. Viimeinen yöntaukoni oli vain noin 20 minuuttia, mutta sekin riitti ihan hyvin vessassakäyntiin ja pieneen evästelyyn. Lisäksi se oli ainoa tauko, jonka aikana minulle ei ehtinyt tulla kylmä.

Lepotauko

Meidän yövuoromme loppui kolmelta, minkä jälkeen pääsimme nukkumaan. Majoitus oli lattiamajoitus Vierumäen urheiluhallin juoksuradalla ja neukkareissa, ja minulle tuli siitä aika nostalginen olo: lapsena on tullut vietettyä aika monta yötä luokkahuoneiden lattialla erilaisissa koristurnauksissa. Kävin ennen nukkumaan menoa myös suihkussa, koska pelkäsin, etten saisi unta, jos minulla olisi hien kuivuttua vilu.

Minun seuraava hiihtovuoroni oli vasta yhdeksältä, mutta heräsin jo ennen kahdeksaa. Aivot olisivat ehkä tarvinneet hieman enemmän unta, koska olin ensin menossa ulos melkein puoli tuntia liian aikaisin, minkä jälkeen hukkasin sukseni telineeseen. Onneksi hiihtimet kuitenkin tuli paikannettua ajoissa, ja ehdin ladulle ennen edellisen viestinviejän saapumista vaihtoalueelle.

Iloinen hiihtelijä

Aamun ensimmäinen kierros oli koko kisan nihkein, koska kankean ruumiin lisäksi lumisade haittasi luistoa. Muuten hiihto oli oikein kivaa kisan loppuun asti. Ladun oppi todella hyvin ulkoa. Tiesin aina tasan tarkkaan, missä kohdassa Garmin piippaisi kilometrin merkiksi, ja osasin odottaa jokaista mäkeä ja mutkaa. Toinen ja kolmas kilometri olivat ehdottomasti tylsimmät, koska ne olivat lähinnä pitkää suoraa golfkentän laidalla. Lisäksi "takasuoralla" oli aina vastatuuli. Kivoin osuus oli neljäs kilometri, koska siinä reitti kävi vähän kumpuilevammaksi.

Jee! Tää on niin hauskaa!

Minä hiihdin kisassa pertsaa, koska olen vaparini kanssa vielä tukevasti harjoitteluvaiheessa. Vähän harmitti, etten ottanut myös vapaan kamoja mukaan, koska tasainen kisalatu olisi ollut oikein sopiva vaparin treenailuun. Kilpailuhenkisenä päädyin kuitenkin pertsaan, koska etenen sillä tyylillä nopeammin. Kierrokseni olivat ihastuttavan tasavauhtisia aamun vähiten luistavaa kierrosta lukuunottamatta:

  • klo 18:46: 24:47
  • klo 21:42: 24:23
  • klo 0:38: 24:39
  • klo 1:52: 25:52
  • klo 2:37: 24:59
  • klo 8:58: 27:59
  • klo 12:00: 26:00 (tämä on mun lemppari - on niin kauniita tasalukuja)
  • klo 14:54: 24:04 (tämä jäi harmittamaan - koetin niin kovasti koko kisan ajan päästä alle 24 minuutin)

Viimeisiä vaihtoja viedään!

Kilsoja kahdeksasta kierroksesta kertyi 37,6 km eli ei mitenkään kamalasti. Meidän viimeinen täsysi kierroksemme päättyi kahta minuuttia vaille viisi, minkä jälkeen meidän kolme kovinta hiihtäjäämme kävivät heittämässä vielä yhdet kiekat. Koska vain kokonaiset kierrokset laskettiin, oli meidän joukkueemme valmis klo 17:50. Kilometreja koko joukkueelle tuli 316,8 km , mikä oikeutti 8 hengen sarjassa sijaan 13/17. Minä taisin olla joukkueestamme ainoa, jota sijoitus kiinnosti. Onneksi minulla riitti kilpailuviettiä koko joukkueen tarpeisiin.

Tuloksia voi ihastella tuolla. Jos katselette meidän joukkueemme kierrosaikoja, niin älkää ihmetelkö minun aamuista vajaan 19 minuutin aikaani. Joukkuekaveri kävi unenpöpperöissään ulkoiluttamassa minun chippiäni.

24 tunnin hiihdon ehdottomasti paras untijoukkue!

24 tunnin hiihto oli just niin kiva tapahtuma kuin epäilinkin. Minun on ihan pakko päästä mukaan ensi vuonnakin. Ja ennen sitä minun on ihan pakko opetella hiihtämään vapaata, koska vapaalla mennään lujempaa - ja kaikki tiellä olevat turret olivat pertsaladulla. Ihan varmasti olisin alittanut 24 minuuttia, jos ei olisi tarvinnut ohittaa lomahiihtäjiä.

Kuvat ovat kaikki uintivalkkuni Johannan ottamia - olivat vaan niin paljon parempia kuin omat otokseni (joista parhaat ovat jo instassa).