Yllättävän hyviä testituloksia

Taas on tullut testattua itseä. Osallistuin viime vuonna Esportin ilmaiseen GetFit-ohjelmaan, jonka alussa ja lopussa piti tehdä kuntotesti. Päätin tehdä GetFitistä saamani saliohjelman tänä syksynä uudelleen, ja tein aloitustestin pari viikkoa sitten. Kaunis ajatus oli tehdä testiä muutenkin vaikka kerran kvartaalissa, mutta keväällä se "vähän jäi". Mutta tulipahan edes nyt tehtyä.

Kyykkyjä en tosin uskaltanut vielä tehdä. Koetin virpoa kuntotestiä jalkaprässillä, mutta minulta loppui kiinnostus hinkkaamiseen ennen voimien ehtymistä. Taidan lopputestissä palata kyykkyjen pariin. Olen niitä nyt salilla maltillisilla painoilla vähän ohjelmaani mukaan ottanutkin.

Ilmeeni, kun testit menivätkin yllättävän hyvin.

Tulos ei ollut huonontunut niin kamalasti kuin pelkäsin. Olin suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna ohjelman aloittaessani, vaikka tänä vuonna olen maannut koko kesän sohvalla. Toivottavasti 12 viikon jälkeen teen parhaat tulokset ikinä.

Päivä	28.9.2018	11.1.2019	8.9.2019
kyykky (70 % kehonpainosta)	17 (55 kg)	23 (55 kg)	--
mave (85 % kehonpainosta)	15 (67,5 kg)	23 (67,5 kg)	16 (65 kg)
leuat	4	5	7
hoover	3 min	3 min 15 s	2 min 55 s
soutu 2km	9:28	8:22	8:56

Uintitreeneissä uitiin taas maanantaina 30 minuutin uintitesti. Luulin onnistuneeni välttämään testin, kun missasin pari treeniä uuden tatuointini takia. En olisi halunnut uida testiä, koska koin olevani susipaskassa kunnossa. Mutta ylläripylläri: toinen testikerta olikin tällä viikolla. Lähdin uimaan testiä ihan löysin rantein asenteella "no, kuluuhan tässä edes aika ihan sutjakkaasti". Meille ilmoitettiin 15 minuutin ja 25 minuutin kohdalla aikamerkki tiputtamalla räpylä altaan pohjaan. Ekan merkin nähtyäni vilkaisin kelloani ja yllätyksekseni huomasin olevani ihan hyvässä 1500 metrin vauhdissa. Ja minä kun luulin ehtiväni uida hätäisesti 1400 metriä!

Tässä on syyllinen uimattomuuteeni. Siinä on entinen kuvituskissamme Miisu!

Kilpailuvietti nosti heti päätään, ja kauhoin lopputestin paljon enemmän tosissani. Toki kunto vähän loppui ja hyydähdin, mutta sain silti kiukulla ja lopussa saamallani hyvällä peesillä kauhottua 1510 m, mikä on kuudenneksi paras tulokseni ikinä. Viimeiset kolme vuotta se näyttää olevan minun keskimääräisin tulokseni. Eli ilmeisesti jalkalihaksia ei tarvita uintiin, kunhan on hartiat ja kädet kunnossa - niitähän minä kipsin aikana treenailin vetelemällä leukoja ja punnertelemalla.

Ensi viikolla on muuten taas lääkäri ja siitä seuraavalla viikolla fyssari. Toivon saavani jo kuulla, koska pääsen taas kokeilemaan juoksemista. Sitä odotellessa käyn ahkerasti salilla kuntouttamassa jalkojani.

Supersuunnistaja 40 vuotta!

Miten introvertti juoksija juhlii tasakymppejään? No, hän ei tietenkään järkkää mitään bileitä, vaan etsii kalenterista sopivan ultran ja lähtee lenkille. Tällä kertaa sopiva kisa löytyi vain päivää ennen varsinaista synttärijuhlaa: historian ensimmäinen MRM-polkujuoksu  juostiin Supersuunnistajan synttärien aattona. Niinpä me ajelimme viime perjantaina Mäntyharjulle, jotta Ääsääs pääsi lauantaiaamuna starttiviivalle.

Osallistujia ei ollut ultralla kovinkaan montaa: noin 10 miestä ja kaksi naista. Lyhyemmillä matkoilla (14 km ja mara) juoksijoita oli sitten enemmänkin. Mutta vain tämä 75 km meni Repovedelle asti ja sisälsi siten parhaat maisemat.

Mutta annetaas taas herran kertoa itse kisasta.

Oli niin leppoisaa, että matkalla ehti fotoillakin.

No, oliko kivaa?
No, joo.

Miten meni?
Ihan suunnitelmien mukaan. Lähdin kevyellä vauhdilla ja koetin pysytellä PK2-alueen tuntumassa. Keskisyke huiteli VK1-alueen alarajoilla.
(Niin, sehän voitti. Että suunnitelmien mukaan taisi mennä. Toim. huom.)

Millainen reitti oli?
Ensimmäiset vajaa 20 km oli oikein mukavaa. Sen jälkeen tuli aika paljon tietä ennen kuin päästiin Repovedelle. Paluumatkalla oli paljon tiejuoksua. Eli kaikenkaikkeaan oli vähän liikaa tiejuoksua minun makuuni. Mutta pääsinpähän nopeammin ja helpommalla maaliin.

Lähdetkö toistekin?
*Syvä huokaus* Jaa-a, vähän riippuu. Jos järkkärit muokkaisivat vähän reittiä ja vähentäisivät tieosuita. Tai sitten voisi kokeilla sitä maratonia, jolla oli suhteessa enemmän polkujuoksua ja vähemmän siirtymiä. Tuskin ensi vuonna kuitenkaan.

Pääpalkintona oli LEKA!

Kenelle suosittelisit tapahtumaa?
Sellaisille tyypeille, jotka haluavat juosta pienemmässä tapahtumassa, jossa fasiliteetit ovat kuitenkin kunnossa. Ajankohtahan on silleen hyvä, että keli on jo viileämpi ja luonto voi olla tosi nättinä.

Oliko kivat synttärit?
Joo, oli. Pääsipähän uusiin maastoihin. En olisi ehkä jaksanut juosta vuorokautta Hotelli Nuuksion takapihalla.
(Ääsääs viittaa siis Nuuksio Backyard Ultraan, Toim. huom.)

Oliko kiva voittaa? Oliko hieno palkinto?
Toivottavasti verottaja ei iske. Kai se voittaminenkin on aina kivaa, mutta ei noita ultria kannata juosta sijoitusten tai palkintojen takia - menee liian tuskaiseksi. Leka on aina leka. :)

Paljon onnea sekä voitosta että uudelle vuosikymmenelle pääsystä!

Järkkärinä Nuuksio Classicissa

Olin taas kerran järkkärinä Nuuksio Classicissa. Ekaa kertaa taisin olla mukana 2014, kun ilmoittauduin hommiin juomapisteelle ihan viime tingassa. Sen jälkeen olenkin ollut mukana lähes joka vuosi - ja aina enemmän ja enemmän.

Tänä vuonna otin oikein lomapäivän perjantaille, että pääsin rakentamaan kisakeskusta. Minulla on paljon lomapäiviä jäljellä, koska olin koko kesän saikulla, joten niitä voi nyt käyttää kaikkeen hyödylliseen.

Kisakeskus alkaa muovaantua

Vietin hotelli Nuuksiolla lähes koko perjantain kymmenestä ilta ysiin. Siinä välissä tuli pestyä vesiastioita, kasattua telttoja maalialueelle, pystytettyä lähtö- ja maalikaaria sekä beach flageja ja paljon muuta. Nilkka meinasi loppuillasta vähän väsähtää, kun en ole nyt viime aikoina tottunut olemaan ihan noin pitkään jalkeilla.

Mutta onneksi lauantaina ei tarvinnutkaan enää seistä. Minulla oli nakkina olla gps-seurannassa ja tarkkailla, että juoksijat pysyivät reitillä. Istuin siis koko päivän kisatoimistossa katselemassa eri värisiä palluroita tieskarin ruudulta. Seurasin kilpailijoiden lisäksi ultran ja maratonin jälkipartioita sekä Supersuunnistajaa, joka toimi reitin eisjuoksijana sekä tarkastajana. Viime vuosina Nuuksio Classicin reitti on kohdannut ilkivaltaa, ja siksi reitti esijuostaan ja tarkastetaan vielä aamulla, jotta kukaan kisaaja ei pääsisi eksymään.

Myös Paavo oli rakentamassa kisakeskusta. Paavo edusti Salomonia.
On varmaan siistiä olla lenkkarikauppiaan koira! Oletko ikinä miettinyt,
mitä tapahtuu vanhoille testilenkkareille? Ehkä niille tapahtuu Paavo! ;)

Tänäkin vuonna Supersuunnistaja pääsi merkkaamaan joitain satoja metrejä uusiksi, kun joku todella sinnikäs polkujuoksun vihaaja oli jaksanut raahautua metsään ennen aamukasia ja käydä napsimassa reittimerkit pois. Onneksi myöhemmin päivällä metsä oli täynnä retkeilijöitä ja turisteja, eikä ilkivaltaa enää tapahtunut.

Minun oli tarkoitus aluksi lähteä kotiin jo puoli seiskalta, kun maali meni virallisesti kiinni, mutta en sitten malttanutkaan. Suunnitelma olisi varmaan onnistunut, jos olisin pysynyt poissa maalialueelta, mutta menin sinne norkoilemaan joskus kuuden jälkeen. En sitten malttanut lähteä ennen kuin viimeinenkin kilpailija saatiin maaliin joskus klo 19.20 tienoilla. Viimeisen kilpailijan maaliintulo on aina todella kiva hetki, koska kaikki paikalla olevat järkkärit kokoontuvat hurraamaan hänet maaliin. Tällä kertaa hänelle iskettiin jopa lippu kouraan, koska hän oli matkannut kokemaan Nuuksion erämaan ihan Hollannista asti. Sanoisin, että kannatti jäädä, vaikka vähän pitikin venailla.

Viimeinen urhea kilpailija saapuu maaliin! (Kuva Juha Saatamoinen / Onevision.fi)

Minä pyöräilin pois Nuuksiosta, koska Supersuunnistaja oli 40 km partiolenkkinsä jälkeen ajanut autolla kotiin. Minun kotimatkastani tuli melkoista tempoajoa, koska yritin ehtiä kotiin valoisan aikaan, koska en ollut ottanut lamppua mukaan. Olin tarkastanut, että aurinko laskee klo 20.09. Ensimmäinen tavoitteeni oli ehtiä kevyenliikenteen väylien alkuun ennen pimeää, jotta en jäisi ainakaan autojen alle. Se onnistui helposti, koska olin lähes Ikealla, kun aurinko laski. Ja auringonlaskun jälkeenkin on valoisaa vielä jonkin aikaa. Siksi seuraava tavoitteeni oli ehtiä Tuomarilaan ja sitten Kauniaisiin ennen pimeää. Kauniaisten keskustaan saapuessani alkoi olla jo hämärää. Olin noin kilometrin päässä kotoa, kun kevareiden katuvalot syttyivät. Sen voi ehkä laskea hetkeksi, kun on oikeasti pimeää. Eli melkein ehdin kotiin rikkomatta lakia. Ja melkein ehdin Nuuksiosta kotiovellemme tunnissa, mikä on ihan hyvä saavutus täysjousitetulla maastopyörällä. Illalla piti vähän venytellä, kun jalat olivat niin puhki.