torstai 28. marraskuuta 2013

Cat Files: Unski

Ja sitten taas hömppää! Eikä mitä tahansa hömppää vaan kissahömppää! Tänään esittelyssä se toinen kissa eli Unski.

Kuka: FI* Dollgarden's Coreopsis eli Unski

Lempinimet: Unskipunski, Unskahdus punskahdus, Isäntä, Nuori Herra

Syntynyt: 8.4.2012

Hymyilevä katti

Miten törmäsimme: Kaverini äiti kasvattaa ragdolleja, ja kun minä kiinnostuin kissanhankinnasta, tutustuin myös tähän rotuun. Ja koska lötkö sylikissa kuulosti just mun jutulta, kyselin mahdollisuutta ostaa häneltä kissa tai kaksi. No, odotus vähän venähti, kun Unskin äidille ei tullut kiimaa, ja minä päädyin hankkimaan Miisun. Mutta koska halusin Miisulle kuitenkin kaverin, niin kävin katsomassa pentuetta, kun sellainen vihdoin 2012 keväällä saatiin aikaiseksi. Ja pienet nokinenät hurmasivat minut täysin! Ja niin Unski muutti meille heinäkuussa 2012. Ensin se meni kuivausrummun taa piiloon sähisevää Miisua eikä suostunut syömään itse. Mutta kun sille tuuttasi ruokaa ruiskulla suuhun, se muisti, että syöminen onkin kivaa. Sen jälkeen siitä on tullut yksi Unskin lempiharrastuksista. Ja Unskista ja Miisustakin tuli kavereita noin viikossa.

Vauveli

Erikoista: Unski on meidän perheen rotuvalio ja väritykseltään se on 04 eli blue mitted. Tosin ihan valioyksilö Unski ei taida olla, vaan hyvää lemmikkitasoa. Unski on kerran ollut näyttelyssä, ja oli tuomarin kahdesta III-kategroian kissasta se tokaksi nätein. :) Se on kuitenkin tarpeeksi sievä poika lisääntymiseen, eikä sitä ole leikattu. Kasvattaja omistaa Unskista vielä hännänpään, jotta sitä voidaan käyttää astutukseen. Unskilla onkin nettitreffi-ilmoitus Ragdoll-yhdistyksen sivuilla. Toivotaan, että Unski saa pian tyttöystävän, niin Miisu-parka saa olla välillä rauhassa Unskin iskuyrityksiltä. Onneksi Unski on vähän nössö ja Miisu ei, niin meillä ei tapahdu raiskauksia - korkeintaan hätävarjelun liioitteluita. Unski on tosiaan luonteeltaan enemmänkin herkkä runopoika kuin hurja leijona. Se on vähän sellainen kirjallisuudestakin tunnettu iso, hyväntahtoinen hölmö kuin vaikka Hessu Hopo tai Antti Tykinvalaja. Ja Jason Stackhouse on ihan True Bloodin Unski!

Hohhoi! Kirjoita paremmin!
Lempparit: Huomio, paijaukset ja rapsutukset. Unski on seurakissa ja on siellä, missä tapahtuu. Jos Unskin ihmisellä on esimerkiksi padi liian kauan kädessä, tulee Unski syliin ja pökkää tabletin pois tieltä päällään. Dataaminen on ihan turhaa, kissan paijaaminen ei. Unski tulee myös aamulla kellon soidessa sänkyyn sanomaan huomenta. Palkinnoksi se haluaa rapsutuksia. Tosin mikään ei ole kyllä niin mukava tapa herätä kuin paijailla kehräävää kissaa samalla, kun alkaa harkita sängystä nousemista. Voittaa torkutuksen ihan 6-0.

Inhokit: Autoilu ja pesulla käynti. Unski taitaa olla pieni hippi, koska se on kova poika kertomaan mielipiteensä yksityisautoilusta. Takapenkiltä kuuluu heti, kun auto käynnistetään. Ragdollien ja varsinkin leikkaamattomien kollipoikien turkkia pitää välillä pestä, koska se rasvoittuu. Unskin mielestä kylpeminen on ihan kamalaa puuhaa. Se ei onneksi ikinä kynsi, vaan tyytyy valittamaan surkeana kohtaloaan.

Unski kylvyssä
Lempiherkku: Lahjanaru, joka on niin ihanaa, ettei sen syömisestä seuraava oksentaminenkaan haittaa. Oikeasta ruoasta lempparia ovat paistetut kanapalat.


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Juoksusta

Lääkärihän suositteli, että en enää juoksisi. Kannattaisi keskittyä pyöräilyyn ja uintiin. Mutta ei se ole yhtään hauskaa! Hän kyllä sanoi ymmärtävänsä, ja kehoitti sitten lopettamaan kaiken pelaamisen ja vahvistamaan reiden lihaksia. Totesin itse myös luopuvani rintauinnista, minkä lääkäri sanoi olevan ihan fiksua, koska rinulin potkussa jalan rentoutuessa siihen tulee kiertoliikettä, joka ei ole mulle hyväksi.

Mun polvessani on siis nivelrikko. Se on sellainen vanhojen mummojen vaiva. Mulla se on tullut jo nyt, koska tuo ristisidesiirrännäiseni on hitusen löysä ja ohentunut. Eli kun olen pelannut korista ja säbää, on polvilumpio ja sääriluu päässeet hankautumaan toisiaan vasten kuin sauva morttelissa, ja muussanneet rustoa kuin pippuria. Kun vielä lisää mortteloisin menemään, niin alkaisi kulua ruston lisäksi jo luukin, ja sitten tarvittaisiin tekoniveltä. Se voipi olla edessä vanhempana joka tapauksessa, mutta toivottavasti ei. Siksi tässä on pitänyt vähän miettiä tekemisiään ja sitä, mitä elämältään haluaa. (Olipas teatraalista.)

"Juoksua" Vantaalla. Ei tää voi pahaksi olla, kun ei ees jalka kovasti nouse :)

Mä haluan urheilla ja mä haluan kisata. Piste. Ei joku kuntoliikunta vaan ole mun juttuni. Mun pitää voida kanavoida mun erittäin kehittynyt kilpailuviettini johonkin. Mähän vaihdoin maratonit triathloniin juuri siksi, kun viimeksikin (sama) lääkäri sanoi, ettei tämä polvi ole enää juoksijan polvi. Mutta mä kuitenkin pystyn polvella kivuitta juoksemaan, niin olen sitten juossut. Mutta pitäisi juosta mahdollisimman vähän. Ja viime aikoina on homma lähtenyt vähän lapasesta.

Kun alotin triathlonin, oli tarkoitus harrastaa vain olympiamatkoja ja sprinttejä. Mutta kaikki ympärilläni puhuivat vain ironmaneista, niin minullekin tuli sellainen olo, että pitäähän sitä nyt puolimatka edes suorittaa - vaikka olinkin jo luvannut itselleni, etten juokse enää yli kympin matkoja. No, tuli sitten syksyllä juostua se puolimara ja ilmottauduttua Tahko Triathloniin. Nyt vähän kelailen, että pitäiskö osallistuminen antaa tai myydä jollekulle muulle. Mutta toisaalta ei kai yksi kerta haittaa? Jos toi olisi mun elämäni eka puolikas ja vika kerta, kun juoksen yli kympin... Onneksi mun ei tarvitse vielä päättää. Aattelin ensin vähän kokeilla juoksentelua ja päättää joskus keväällä.

Toinen urpo ostos oli se Aktia cupin sarjakortti. Ei mulle siitä vielä tappiota tule, vaikka missaankin nyt kaksi ekaa kisaa, mutta maantiellä juoksu nyt ei vaan ole se mun juttu enää. Jos juoksen, niin pitäisi juosta pehmeällä alustalla. No, toivotaan, että ainakin tammi- ja helmikuussa on pehmeää lunta pohjalla. Koska en mä varmaan saa pidettyä itseäni poissa sieltä lenksukalta. Olkoon tämä sitten elämäni vika Aktia cup ja maantiejuoksukisat.

Juttelin lääkärin kanssa myös suunnistuksesta. Oletin, että se olisi tosi no-no, mutta ei ollutkaan. Mä siis itse mietin, että vääntääkö epätasainen maasto polvia. Asia ei kuitenkaan ole niin. Epätasaisella alustalla likkuminen on vähän niin kuin luonnon oma tasapainolauta: se vahvistaa niitä polven ympärillä olevia lihaksia, joita mun pitääkin vahvistaa. Ja pehmeällä alustalla juokseminen oli se paras valinta, jos on pakko juosta. Supersuunnistajakin totesi, ettei ole kuullut ikinä, että ihmisiltä menisi suunnistaessa polvet. Se on sellainen nilkkojentelomislaji. Ja jos mulla onkin susipaskat polvet, niin kompensaatioksi mulla on vahvat nilkat! Mä osaan "pysäyttää" nilkan muljahtamisen, jos nilkka meinaa mennä. Eli mä joko kaadun tai vaan vaihdan painon nopeasti toiselle jalalle, ennen kuin nilkkani menee "kunnolla", ja sitten se kipu menee yleensä ohi pienellä kävelemisellä. Tää on todettu monesti. Lisäksi mä en ole rämäpäinen suunnistaja, joka loikkii kielekkeiltä alas ja rynnistää läpi ryteikön kuin hirvi. Mä en ole kovin hyvä juoksemaan maastossa (TJEU), niin yleensä kävelen hankalammissa paikoissa.

Juoksunäyte Jukolasta (oon toi keltsi)

Onneksi mä olen nyt kiinnostunutkin enenevissä määrin polkujuoksusta. Se voisi olla sellainen sopiva tapa mulle treenata juoksemista. Ja siihen voisi aina yhdistää fillarointiakin, koska niitä polkuja ei täällä urbaanissa Tapiolan sykkeessä ihan liikaa ole. Ja jos tekisin juoksutreenini lähinnä tuollaisina yhdistelmätreeneinä, se voisi tukea mahdollisimman paljon triathloniakin. Aattelin siis suorittaa itselläni ihmiskokeen "kuinka vähällä juoksemisella voi harrastaa menestyksekkäästi triathlonia". Menestys on tässä tapauksessa lähinnä sitä, että oma tulos paranee (enkä ole vika ja mieluiten olen puolenvälin paremmalla puolella). Peruskuntoa voi kasvattaa pyöräillen, hiihtäen ja vaikka rullaluistellen (hui!). Juosta tarvii oikeestaan vaan sen verran, että jalat tottuvat.

Tällä hetkellä aattelin siis sellaista suunnitelmaa, että en siis kisaisi enää pelkkiä juoksukisoja. Eli vain triathlonia, duathlonia ja multisportia. Ja suunnistusta saa käyttää juoksutreeneiksi. Jukolan viesti on ihan ok, mutta rogaining saa kyllä jäädä. Ne olivat aivan liian pitkiä kisoja mun polviparalleni. Harmi. Se oli aika metka laji. Mun insinöörimieleni nautti siitä reittisuunnittelusta ihan kybällä.

Multisport on mun sport.

Tein tuossa offilla jo suuria suunnitelmia tulevista kausista. Niitä suunnitelmia pitänee nyt vähän fiksata. Giro (ja muut pyöräilytapahtumat) alkoikin taas kiinnostaa enemmän, ja Vaarojen maratonin tirriäismatka ei mene enää "ei pelkkiä juoksutapahtumia" -seulasta läpi. Mutta kuntoudutaan nyt ensin ja suunnitellaan sitten. Nyt on oikeasti vielä hyvin vaikeaa kuvitella ylipäätään juoksevansa - tai edes aloittavansa treenaamista viikon päästä. No, koipi tokenee kohisten. Olen varmaan ensi viikon alussa ihan tikkana odottamassa tikkien poistoa. Sitten meen uimaan.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Cat Files: Miisu

Tänään en jaksa kirjoittaa mitään vakavaa, koska olen askarrellut koko päivän joulukalentereita. Siksi toteutan jo jonkin aikaa takaraivossa muhineen idean kissaesittelyistä. Koska pitäähän blogin kestofiittaajat esitellä. Ideahan lähti siitä, kun mun kesäisen kisarapsajutun otsikkoa luettiin väärin. Joten koska ainakin kaksi ihmistä maailmankaikkeudessa (mun lisäkseni) on kiinnostunut mun kissoistani, niin härifån tvättas. Aloitetaan mun vanhemmasta kissasta eli Miisusta

Kuka: Miisu

Lempinimet: Miisukka, Katti Matikainen, Tyttönen, Pupukissa, Ilveskissa, Lohikäärmekissa

Syntynyt: Joskus vuoden 2010 lopulla. Tarkka päivä ei ole tiedossa.

Aito virolainen kissamato

Miten törmäsimme: Vuoden 2012 alussa olin himoinnut kissaa jo pari vuotta ja noin vuoden ihan aktiivisesti lueskellut kissojen pitämisestä, säästänyt rahaa ja odotellut, että kaverini äidin kissa saisi pentuja. Kyseiselle kissalle ei vaan tahtonut tulla kiimaa, joten aloin katsella muita kissoja. Näin tori.fi:ssä ilmoituksen kahdestä "pörröpennusta", ja otin yhteyttä. Ilmoittaja oli yhdistys nimeltä Pelastetaan kissat 24, ja he tarjosivat minulle ensin toista "pennuista" sijoitukseen. Puhun "pennusta", koska Miisu oli tuolloin jo vähintään vuoden ikäinen eli nuori aikuinen. Miisun sisko oli saanut jo kodin. Suostuin sijoituskodiksi, joten helmikuussa 2012 Finlandiahiitoa seuraavana päivänä Miisukka muutti meille. Ostin Miisun omakseni seuraavana kesänä.

Ekaa kertaa ulkona

Erikoista: Miisu on maatiainen, mutta siinä on jonkin verran maine coonia. Kuten jo mainitsin, se on eläinsuojeluyhdistyksestä "pelastettu" kisu. Se ei ole koskaan kai ollut katukissa, mutta se on päätynyt jo pienenä virolaiseen eläinsuojeluyhdistykseen, mistä sen siskoineen Suomeen haki nainen, joka ei sitten kuitenkaan tyttöjä kauaa pitänyt. Eli ensimmäisenä elinvuonnaan Miisu-parka on asunut ainakin neljässä paikassa. Ei siis ihme, että Miisulla kesti noin 9 kuukautta uskoa, että minä olen tullut hänen elämäänsä jäädäkseni. Sen jälkeen Miisu antoikin minulle koko sydämensä. Miisu ei ole heti kaikkien kaveri, vaan sen luottamus pitää ansaita. Mutta kun sen luottanuksen saa, tulee Miisusta mitä parhain seurakissa, joka nukkuu jalkopäässä, vatsan päällä tai vieressä ja tykkää halimisesta. Ja syö kädestä - tosin vain minun.

Nokosilla vaatekaapissa

Lempparit: Laatikot! Kaikki ja kaiken kokoiset laatikot! Kun tilaamme jotain netistä, kyttää neiti laatikkoa silmä kovana, kunnes paketti on avattu. Kun laatikon heittää lattialle, on Miisu siellä ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Kämpässämme onkin laatikoita pitkin lattioita, koska emme raaski heittää niistä yhtään pois. Mutta ne ovatkin kaikki kovalla käytöllä. Kovana kakkosena laatikoiden jälkeen tulee jumppakassit.

Laatikollinen kissaa

Inhokit: Kynsien leikkaaminen ja takkujen harjaaminen. Miisu on tosi kiltti kissa, mutta kauneuden hoidosta tämä tyttönen ei välitä. Kynsiä leikatessa pitää aina murista ja kiemurrella karkuun, vaikka välissä saisikin lahjuksia ja rapsutuksia. Samoin toimitaan, jos turkkiin on päässyt muodostumaan takkuja. Harjaaminenkin on vähän mälsää, niin niitä takkuja pääsee joskus muodostumaan. Muriseva Miisu on niin pelottava, ettei supersuunnistaja uskalla leikata Miisun kynsiä. :) (Olen luvannut viedä hänet Michelin-tähtipaikkaan syömään, jos hän joskus niin tekee.)

Lempiherkku: Whiskasin Temptations raksukarkit. Miisu tekee mitä vaan saadakseen karkkia. Antaa jopa leikata kyntensä (ihan vähän sähisten ja riehuen).

Huomenna sitten varmaan juttua tulevaisuuden juoksusuunnitelmista. Ja myöhemmin Cat Files osa kaksi.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Saikun syvin olemus

Unirytmi on edelleen aika kohdallaan, mutta muuten taisin eilen löytää vihdoin sen oikean saikkuolotilan: katselin koko illan leffoja ja tv-sarjoja. Sitä ennen mulla on ollut kauheasti ylimääräistä energiaa, ja olenkin tehnyt askartelujuttuja. Niitä on kuitenkin ihan helppoa tehdä istuskellen. Tosin kenkälaatikot päällystin pöydän ääressä seisoskellen. Toinen aikaansaannokseni on joulukoriste ulko-oveen.

Tollanen siitä tuli. En oo ihan varma, onko siinä liikaa roinaa.

Seisoskelu ja kotona köpöttely sujuu ihan kivasti. Eilen rupesin vähän keulimaan tämän paranemisprosessin kanssa ja kävelin naapurin kangaskauppaan kyselemään, onko siellä myynnissä sukkapuikkoja. Tarvitsisin nimittäin paksummat, jotta voisin tehdä supersuunnistajalle pipon, jota olen luvannut jo noin vuoden. Kotihoitsu itse karkasi eilen Pohjanmaalle lahtaamaan metsän asukkeja, joten häntäkään ei voinut pyytää käymään kotimatkalla kaupassa. No, kertynyt 400 - 500 m kävelyä oli ihan liikaa, ja polvea kolotti loppuillan. Siksi loppuilta meni jääpussin ja leffojen parissa.

Tänään tekisi mieli mennä ostamaan lisää maitoa, mutta ruokakauppaan on pidempi matka kuin kangaskauppaan. Siksi ajattelinkin pyytää palvelusta säbäkaverilta, joka tulee kai tänään jossain vaiheessa ostamaan vanhan ruokapöytämme pois. Hän saa maksaa osan pöydästä maidolla. Vaihdantatalous kunniaan!

Supersuunnistaja osti mulle kukkia (kun pyysin). Gerberat ovat
parhaita. Ja Luxemburgilaiset kaljapullot ovat ihan hyviä maljakoita. :)

Nyt mietin, että pötköttelenkö tämän päivän suosiolla, vai koetanko maalata ruokapöydän tuoleja. Se vaatisi seisoskelua, jonka pitäisi olla ok. Mutta toisaalta eilinen takapakki tuntuu vielä hitusen, joten ehkä tämän päivän voisi ottaa vielä iisisti, ja koettaa maalailua vasta huomenna valoisan aikaan.

Ilmoitin eilen joukkueelle lopettavani säbän. Se oli lääkärin ehdoton suositus: ei enää mitään pelejä. Lekuri oli sitä mieltä, että mun kannattaisi panostaa nyt pyöräilyyn ja uintiin juoksun sijaan, mutta mä en ole kyllä vielä ihan valmis luopumaan juoksusta kokonaan. Pitää nyt miettiä näitä juoksukuvioita uusiksi. Kirjoittelen niistä myöhemmin ihan oman postauksensa, koska juttua tulee varmaan pienen romaanin verran. Minäkö analyyttinen? En kai...

Kämpän suosituin mesta on tuuletusikkunan luukku.
 Eilen siellä oli ajoittain jopa ruuhkaa.

Joukkueurheilun lopettaminen meni yllättävän iisisti. Silloin, kun jouduin lopettamaan koriksen, aloin itkeä. Enkä ollut edes mikään hyvä tai pelannut korkealla sarjatasolla. Mutta kun jotain on tehnyt niin kauan (23 vuotta kai?), niin onhan luopuminen vaikeaa. Tämä säbä on ollut kai jotain saattohoitoa mun joukkueurheilu-uralleni. Ei tässä kolmessa vuodessa ehtinyt rakastua lajiin samalla tapaa, vaikka opinkin sitä jo paljon ymmärtämään. Ja tietty joukkue on jotain ihan mieletöntä. Mutta kai minä jossain takaraivossa tiesin koko ajan, että elin jatkoaikaa. Ehkä olisi pitänyt säbän sijaan valita uppopallo tai vesipoolo, niin olisin voinut pelata kauemmin eikä tätäkään operaatiota olisi ehkä tarvittu. Mutta tehty mikä tehty. Ei sovi mun luonteelle surkutella mennyttä. Pitää suunnitella tulevaa. Ja mietin niitä uppopalloa ja vesipooloa uudelleen, jos juoksu ei tunnu enää hyvältä.

Pitäiskö sittenkin maalata pari tuolia? Nyt on ihana auringonpaistekin, ja parvekkeella tulee melkein sellainen olo, että olisi ulkoilemassa.

torstai 21. marraskuuta 2013

Väriä elämään

Koska en jaksa vielä miettiä kuntoutusta ja tulevia treenikuvioita, niin selailin vanhoja kuviani ja leikin Paint .Netillä. Jenni oli napannut hauskan kuvahaasteen, ja minä plagioin idean nyt tänne meikänkin blogiin. Kaikki kuvat ovat tältä vuodelta, mikä kai on ollut viime aikoina kuvahaasteen teemana. Ja mä valkkasin tietysti kuvia vain omista liikunta- ja ulkoilutapahtumistani (harkitsin kyllä kissakuviakin, mutta säästin teitä tällä kertaa niiltä). En tiedä, oliko tässä alun perin jotkut tietyt värit - minä toteutin kaikki, mitkä keksin. Ja ne tulevat tässä nyt sekalaisessa järjestyksessä.

Vantaa Triathlonin lähtö

Rokua Geopark Challengen coasteering

Melontakurssilla toukokuussa

Meren jäällä maaliskuussa

Korttelisuunnistusta maaliskuussa

Salpaus Rogainingin hiekkakuoppa

Rantakäärme No Limit Adventuressa

Rasti kuntorasteilla joskus kesällä

Koski Kungsledenin varrella

Villejä lupiineja No Limit Adventuressa

Keltapaitainen suojuoksija isolla suolla

Hyvää torstaita kaikille! Ja suosittelen matkimaan. Tätä oli hauska tehdä.
//EDIT: Suurensin vähän kuvia.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Nyt on siisti polvi

Ällökuvavaroitus herkimmille! Nyt paljastan teille jotain sisimmästäni eli kurkataan mun polveen ihan sisälle!

Eilen siis putsattiin meikäläisen polvi. Löytyi sen verran roinaa, että ei pelkkä tähystysreikä riittänyt, vaan sain jopa pari tikkiä, kun aukkoa piti suurentaa isommalle irtopalalle. Magneetissa radiologi oli bongannut yhden irtopalan, mutta oikeasti niitä olikin kaksi. Tällaiset:

Avain ei ollut polvessa.
Mutta sehän menikin lukkoon. Ehhehe.

Eli enpä ihmettele, että polvi välillä meni lukkoon, kun tuollainen kulmahampaan kokoinen palanen siellä nivelessä seikkaili. Toinen pala on kai irronnut kierukasta, mutta toisesta ei lääkärikään osannut sanoa, että mistä se on irronnut. Kumpikaan ei ole kuitenkaan luuta, vaan jotain vähän pehmeämpää tavaraa. Itse epäilen alienien implanttia. Mulla onkin joskus aamulla ollut vähän sellainen abduktoitu olo, kun yht'äkkiä huomaan kadottaneeni elämästäni vartin tai puoli tuntia.

Isompi irtopala rikospaikalla. Oikealla näkyy ruston kulumat: ne on noi
tummemmat kohdat. Ja lääkärinkin käsialasta saa selvää!

Mutta tehtiin mulle muutakin kuin poistettiin nuo palaset. Lääkäri testasi nukutuksessa, kuinka paljon mun ohentunut ja vähän löysä eturistisidesiirteeni antaa periksi. Hereillä kun mä laitan aina lihaksilla vastaan. No, antaa se periksi. Se on kuitenkin olemassa ja ehjä, joten lääkärikielellä siinä on edelleen "endpointin tunne". Ja sivusuunnassa polviparka on sentään stabiili. Mutta lääkäri suositteli, etten enää vääntele polvea, etteivät rustot enää kulu lisää.

Toinen irtopala in action

Ne ovatkin jo aika ohkaiset. Ei puhuta enää rustovauriosta (joka on siis sellaista, että jostain kohtaa puuttuu tavallaan murunen), vaan ihan nivelrikosta. Jossain kohdassa paistaa jo luu läpi ihan neliösenttien osalta. Eli iskunvaimennus on mun polvessani aika olematon.

Vasemmalla on siivottu rustokieleke ja oikealla pois sheivailtu kierukan lirpake.


Sitten mulla oli vielä vähän epätasaisuuksia rustossa, jotka poistettiin sheiverillä. Sillä samaisella vehkeellä sheivailtiin myös mun kierukan eli menskin takasarvesta pieni repeämä. Eli nyt on sheivattu koipi ihan sisältä ja ulkoa. Lopuksi polvi on hoitokertomuksen mukaan huuhdeltu ja niveleen on laitettu puudute.

Polvessani oli myös hapsuja. Näyttää ihan kissankarvoilta - ja niillä on kyllä tapana
eksyä vaikka minne. Ja vikassa kuvassa voimme ihastella lisää kulunutta rustoa.

Pääsin eilen jo iltapäivällä kotiin, enkä saanut edes keppejä. Illalla polvea jomotteli hitusen, muttei niin paljoa, että olisin jaksanut vedellä nappeja. Tänään kotihoitsu lähti töihin, joten olen joutunut ihan itse nousemaan sohvalta, kun olen halunnut syötävää ja juotavaa. Mutta eipä kotona käppäily ainakaan tuota ongelmia. En kyllä ole menossa ulos vielä ainakaan ennen viikonloppua. Sunnuntaina huvittaisi mennä katsomaan meidän säbäturnausta. Mutta katellaan, millainen on vointi.

Saikkua on kaksi viikkoa ja juoksukieltoa neljä. Ja vähän nämä löydökset vaikuttavat mun tulevaan treenailuunkin. Mutta siitä tarinoin lisää myöhemmin. Nyt on aikaa postailla vaikka joka päivä, kunhan keksin aiheita, niin ei panna kaikkea samaan juttuun.


tiistai 19. marraskuuta 2013

Kiireessä ja vähäisillä resursseilla suoritettu marraskuun työmatkaliikunta

Eilen suoritin marraskuun työmatkaurheilun. Viime kuu meni vähän vähäisellä effortilla, joten tähän kuuhun piti panostaa. Ideana oli polkujuosta. Kävimme eräänä sunnuntaina supersuunnistajan kanssa  jopa suorittamassa maastontiedustelua ja etsimässä mulle polkuja. Kuvat ovat aamulta, kun oli valoisaa.

Patikointia espoolaisittain

Ideana oli lähteä tarpeeksi myöhään töihin ja aikaisin pois, että saisin juosta ainakin hämärässä. Tämä onnistuu yleensä ihan hyvin, koska minä voin tehdä etätöitä. Piti vain valita sellainen päivä, mitä ei asiakaskäynnit tai huonosti ajoitetut palaverit dossaa. No, sitten yllättäen loppuikin aika, kun menin skeduloimaan leikkauksen tälle päivälle, eikä loppukuussa liikuta.

Aurinko nousee Laajalahdella

Eilen ei polvi tuntunut juostavalta viikonlopun turistikävelyjen jälkeen, joten suunnitelmia piti sitten muuttaa lennosta. Päätin sitten ihan vaan kävellä töihin. Mutta koska halusin ehdottomasti edes kerran kulkea polkujuoksulenkin lopun pitkospuita töihin (hei kuinka siistiä on, että töihin voi mennä pitkospuita!), niin kävelin sitten juoksulenksukkani vähän lyhennettynä. Ja koska kävelin pääasiassa polkuja, kutsun tätä nyt patikoinniksi, semiurbaaniksi patikoinniksi.

Pitkospuut

Paluumatkalla en mennyt enää kaikille poluille, koska oli pimeää, enkä ollut ottanut otsalamppua mukaan. Kävelin sitten enemmän hiekkateillä. Mutta niistä ei kaikilla ollut valoja, joten tiettyä jännitystä tällaiseen urbaaniin elämään sekin toi. Vähemmän patikointihenkistä paluu kuitenkin oli. Mutta lähtiessäni kotoa meinasin vielä kävelllä ihan tavallisia teitä. Keksin patikoinnin vasta käveltyäni aamulla parisen sataa metriä.

Lisää pitkospuita. Taustalla häämöttää jo meidän toimisto

Eli marraskuu oli nyt vähän semiurheilullinen suoritus, mutta se on ehkä ihan ymmärrettävää, kun polvi oli mitä oli. Ja nyt loppu kuun se vasta onkin. :) Olisi pitänyt keksiä polkujuoksu jo aiemmin kesällä tai syksyllä.

Tässä taas perinteinen kooste tähän mennessä tehdyistä:

  • Tammikuu: juoksu
  • Helmikuu: hiihto
  • Maaliskuu: talvipyöräily
  • Huhtikuu: maastopyöräily
  • Toukokuu: rullaluistelu
  • Kesäkuu: polkupyöräsuunnistus
  • Heinäkuu: höntsäpyöräily hybridillä
  • Elokuu: maantiepyöräily
  • Syyskuu: suunnistus
  • Lokakuu: sauvakävely
  • Marraskuu: semiurbaani patikointi
Joulukuulle minulla on nyt parikin lajivaihtoehtoa. Jos supersuunnistaja on kiltti ja tekee kartan, niin saatan viivasuunnistaa töihin. Se on siitä hyvä valinta, että voin polven kunnon mukaan kävellä tai juosta. Jos taas tulee yht'äkkiä kauhiasti lunta ja kantava hanki, niin voin lumikenkäillä töihin. Tai sitten voin toteuttaa sen polkujuoksun, mikä kyllä olisi ehkä vähän toistoa tälle kuulle. Tosin voisin suorittaa homman molempiin suuntiin pimeässä ja lampun kanssa. Ja onhan viivasuunnistuskin suunnistusta. Ja olen tainnut fillaroida "muutaman" kerran... :) Noh, katellaan. Mulla on nyt kaksi viikkoa aikaa miettiä vaikka mitä. Sitten saan jo alkaa uida ja treenata lihaksia. Eli sitten en enää ehdi ajatella.

Leikkauksesta bloggailen huomenna tai ylihuomenna. Nyt mä saikutan eli lojun sohvalla ja kattelen telkkaria!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Puukon alle vie tie

Aamulla tuli tuomio. Polvelle siis. Siellä on joku irtonainen pala, joka pitää siivota pois. Eli lääkärinlausunnon mukaan "nivelensisäinen irtokappale". Se on luultavasti syypää siihen polveni lukkiutumiseen. Sitä eivät magneettikuvat kertoneet, että mistä se palanen on irronnut. Kierukoissakin oli lausunnon mukaan jotain rosoisuutta, jonka lääkäri katsastaa sitten tähystämällä tarkemmin ja päättää sitten, pitääkö sekin siistiä pois. Lausunnon antanut radiologian erikoislääkäri oli sitä mieltä, että se lienee meniskokapsulaarinen repeämä. Ettäs tiedätte. :) Lausuntoa lukiessa tulee mieleen, että kuulostaako mun nörttipuheeni tavalliselle kansalle vähän samanlaiselta. Toisaalta me puhutaan finglishiä - lekurit latinaa.

"Näissä polvissa arpikin kaunistus olisi ja ristisiteet voi uusiksi laittaa..."
Tällä kertaa ei taida sentään tulla lisää arpia, kun mennään tähystyksellä.

Leikkaus sovittiin ensi tiistaille. Sitä ennen en juurikaan ehdi enää sportata. Tänään piti mennä spinnaamaan, mutta kaveria juhlakammatessa meni kauemmin kuin luulin, ja erehdyin juomaan siinä sivussa yhden "kiitollisen asiakkaan" tuoman olusen. Huomisesta sunnuntaihin olen Tallinnassa, joten ainoa mahdollinen urheilupäivä on enää maanantai. Pitää tosin katsoa, meneekö töissä pitkään, kun pitää delegoida kahden viikon duunit muille.

Mutta nyt olisi sitten aikaa lukea vaikka sitä jo joskus viime keväänä aloittamaani triathlonkirjaa. Luultavasti kuitenkin katselen HBO:a ja jos jotain luen, se on akkainlehtiä tai vampyyrikirjaa. Mutta sitä sentään luen ruotsiksi. Eli henkinen kehitys ei lakkaa, vaikka sohvalla lojunkin.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Iltasalioivalluksia

En ehtinyt eilen spinuun enkä edes RPM:ään, koska piti mennä rautakauppaan ostamaan maalia. Kävimme viikonloppuna Pohjanmaalla hakemassa minulle "pienen käsityöprojektin" eli vanhan ruokaryhmän supersuunnistajan mummolasta. Onneksi pöytä ja tuolit tuli hiottua jo maaseudulla (Kiitos avusta!), joten kaupunkipuuhasteluksi jäi "vain" maalaaminen. Nyt huonekalut ovat keskellä kämppäämme - ihan vain siksi, etten laiskottele liian kauaa.

No, lopputulema siis oli, että tunnit menivät ohi ja ainoa vaihtoehto urheiluksi oli bodailu. Olen käynyt Esportilla saleilemassa lähinnä vain aamuisin. Oli pienoinen järkytys, kun kerrankin jengiä oli salilla samaan aikaan kuin pipoa. Hyi, yäk! Menkää himaanne ja antakaa mun treenata rauhassa!

Treenatessa tuli oivallettua myös seuraavaa:

  • Tykkään nykyään Areenan puolen salista enemmän kuin Centerin. Luulen tämän johtuvan siitä, että olen profiloinut Centerin puolen bodareille ja fitness-pirkoille ja Areenan sitten muille urheilijoille - joihin minä haluan kuulua. Myös cross training -henkiset palloseinä ja renkaat viekoittelevat minua kovin.
  • Salitreeni on ihan pilalla, jos pena on varattu. Vaikka ei olisikaan edes penapäivä, niin siihen pitää olla aina mahdollisuus. Eilen olisi vielä ollut penapäivä, jos se perhanan pena olisi ollut vapaa. Nyyh.
  • Alkuverkkaketkuttelua on kivempi tehdä säbää katsoen kuin telkkaria tuijottaen. Siksikin Areena voittaa Centerin. Ja tämä on ainoa syy, miksi iltasali voisi pärjätä aamusalille - aamulla ei Areenalla pelaa aluksi kukaan ja lopuksi korkeintaan joku höntsäjengi. Iltaisin on usein junnujen pelejä.
  • Tosi harva suoristaa kädet kunnolla alhaalla leukoja vedellessään - eli suurin osa huijaa. Toivottavasti minä teen leuat puhtaasti. Yritän ainakin. Pitäisi joskus leukailla kaverin kanssa tai peilin ääressä ja tarkistaa.
Järvessä olisi tilaa uida. Koskas sinne taas pääsisi?

Tänään uimahallillakin oli kamala ryysis. Koetin uida vain lyhyitä (50 m) vetoja, mutta eihän siitäkään mitään tullut. Piti päästää vielä nopeampi päädyssä ohi tai vähintään tokalla piikillä himmailla, kun tuli jonkun jalat vastaan. Pitääkö tässä alkaa itse joksikin lounastuntiuimariksi, että saa polskia rauhassa?

Odotan kauhulla tammikuuta ja urheiluryntäystä. :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Mäkin haluun valmentajan!

Mua on jo jonkin aikaa himottanut hommata oma valkku. Tämä koko blogihan sai alkunsa siitä, että hommasin personal rainerin. Jukka oli tosi hyvä (silloin), mutta nyt haluaisin vähän eri tyyppistä valmennusta. Toi Jukan reenaus oli sellasta vihersmoothien juontia ja yleistä hyvää oloa. Mitä mä haluan nyt, on leikkiä oikeaa urheilijaa. Eli haluan siis valmentajan enkä personal traineria.

Unski näyttää, miten treenataan haukkaria

Helsinki Triathlon tarjoaa jäsenilleen valmennuspalveluja, ja hintakin on käsittääkseni maltillinen. Tässä ratkaisussa mua vaan mietityttää, että osaako riatloonari valmentaa mua, kun mä olen tällainen häröpallero, joka sporttaa kaikenmoista muutakin kuin tuota pyhää kolminaisuutta. Eli lähinnä siis multisporttaan ja suunnistelen. Ja ehkä säbään (katsotaan, nyt miten tämän polven kanssa käy). Lähinnä siis kai mun pitää sovittaa johonkin väliin myös maastomöyrintää jalan ja fillarilla sekä suunnistusta.

Sellainenhan on olemassa kuin "valmentajan perustutkinto", jolla pitäisi kai osata valmentaa vaikka mitä. En sitten tiedä, miten se oikeasti toimii. Elän tällä hetkellä sellaisessa käsityksessä, että kaikki valmentajat ovat ennen harrastaneet jotain lajia itse ja alkaneet sitten valmentaa sitä. Eli tällä perusteella mä tarvitsisin triathloonaavan suunnistajan. Mutta toisaalta mulla kyllä on ihan pätevä suunnistusvalmentaja täällä kotona. Eli oikeastaan sen triathlonvalkun kanssa pitäisi vain sopia, koska menen kuntorasteille tai juoksemaan metsään. Muuten voisin tehdä sitten ihan mitä valkku kulloinkin käskee.

Miisun badass valkku -ilme. Varmana tulisi kaikki treenit
tehtyä, kun tämmöinen katse porautuisi takaraivoon.

Mutta onneksi tätä valkkuasiaa voi märehtiä vielä rauhassa. Eka mä hoitelen ton mun polven kuntoon, ja sen jälkeen harkitsen, paljonko rahaa voin törsätä kuussa valkkuun. Mutta ajattelin nyt vaan kertoa unelmastani täällä blogin puolella. Jos vaikka joku osaisi vihjata, mistä tai ketä valkkua kannattaa kysellä. Tai kommentoida ylipäätään, ovatko ne valkut mihinkään hyviä. Tai kuka on paras. Tai muuten vaan hehkutella, kuinka kiva asia oma valkku on.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Oho, ilmosin!

Tuli hankittua juoksupassi. Sillä pääsee kirmaamaan kymppejä Sotunkiin pitkin talvea. En kyllä pääse Aktia Maantiejuoksu Cupin ekaan osakilpailuun parin viikon päästä, kun pitää mennä Tallinnaan juhlimaan, mutta joulukuusta maaliskuuhun meinaankin juoksotella oli sää mitä tahansa - muuten kun passin hankinnasta tulee persnettoa.

Maaliskuun kisaan on sovittu pieni keppi/porkkana (miten sen nyt ottaa). Supersuunnistajan sisko on suunnistaja kuten veljensäkin. Ja ihan hyvä juoksemaan: ainakin kesällä hän katosi horisonttiin, kun olimme yhdessä lenksukalla Pohjanmaan lakeuksilla. Jostain ihmeen syystä hän kuitenkin kellotti Göteborgin Midnight Runissa aavistuksen huonomman ajan kuin minä Helsingissä. Tästä innostuneena menin sitten haastamaan hänet maaliskuussa Aktia Cupin vikaan osakilpailuun. Häviäjä joutuu hankkimaan voittajalle jonkun ylläripalkinnon. Haaste otettiin vastaan - ja samalla kehoitettiin alkaa miettiä palkintoa. :)

Mutta ei tässä sitten mitään muuta kuin sanasta sanaan kopioidut terkut Aktia cupin sivuilta:

Tervetuloa Sotunkiin juoksemaan
ketävyysjuoksun aloittelija ja konkari!

Ketävyysjuoksussa mä olen kyllä ihan aloittelija... ;)


maanantai 4. marraskuuta 2013

Lätäkkö

Sellainen pääsi muodostumaan meikäläisen pyörän alle, kun kävin vihdoin kokeilemassa Esportin spinningiä. Uijui, että Esportin spinusali on hieno: siellä on fillarit ikään kuin amfiteatterissa, eli takarivikin näkee muutakin kuin edessä ajavan arsen. Enpä ookaan tällasta ennen nähnytkään! Joskus vuonna kuokka ja kirves, kun viimeksi spinnasin Esportissa jollain kokeilutunnilla, niin silloin sali oli ihan flätti (ja muistaakseni eri paikassakin).

Tunti oli 60 min CardioRide ja ihan jees. Ohjaaja oli JH eli Jarno Härkönen ja soitteli kiksutrancea ja muuta klubimusaa. Nyt herralla oli joku 2011 ihkutunti uusintana, joten soittolistalla oli sellaisia uutuusbiisejä kuten Skrillexin Bangarang. Ihan vähän hymyilytti. Onneksi olen niin oldskuulia, että Skrillexin lisäksi David Guettan ja Sian Titanium upposi meikään kuin veitsi sulaan voihin. Pysyin melkein koko tunnin PK-alueella ja hikoilin kuin hevoinen, eli tunti ajoi asiansa. Voin mennä uudelleenkin - sitten kun olen testaillut muitakin ohjuksia.

Esitin muuten lauantain Halloween-bileissä kolariin joutunutta
pyöräilijää. Hirveksi luultu suunnistaja on rajattu kuvasta pois.
Ainoa, mikä haittasi vähän menoa oli se, että polvi meni pari kertaa lukkoon, kun nousin nopeasti ja huolimattomasti putkelle. Mutta sitten keksin varoa nousua, ja lopputunti meni oikein mallikkaasti. Vikassa mäessä piti ottaa vähän vastusta pois, kun alkoi tuntua polvilumpion yläpuolella. Mutta onneksi vähän himmaamalla voin näemmä osallistua tunneille ihan hyvin, vaikka olenkin rampa. Sehän ei ole vaihtoehto, että jäisin istumaan satulaan: jokuhan voisi luulla, että mulla on huono kunto, enkä jaksa polkea! Eli pitäisi olla vähintään t-paita, jossa lukee, että olen vammainen enkä mikään lahna, että voisin asiaa edes harkita. :)

Polven kanssa menee nyt vielä tovi jos toinenkin: tänään aamulla selvisi, ettei mun maksusitoumuspyyntö ollut päätynyt vakuutusyhtiöön ollenkaan. Elän siinä käsityksessä, että lääkäriaseman olisi se sinne pitänyt toimittaa, mutta joku(tm) siellä oli sitten kämmännyt. Mutta nyt on jo onneksi paperit sisällä. Ekä mä jo tällä viikolla saan luvan varata ajan magneettikuvaan. Tietty mä koko ajan pelkään, että ne kapitalistisiat keksivät jonkun syyn, miksi eivät maksa. Johtunee siitä, kun olen jo tovin päätöstä odottanut...

lauantai 2. marraskuuta 2013

Heijaa!

Katsokaa oikealle! Meitsi loi eilen HeiaHeia-profiilin! Vihdoin Jenni sai mut yllytettyä heiaamaan muiden kanssa, kun hän esitteli mulle tuon plugarin. Olen mä sitä jo joissain blogeissa nähnytkin. Lisäsin profiiliini samoin tein parin viime viikon liikunnat, ettei profiili näyttäisi ihan tyhjältä.

Kuten varmaan huomaatte, mulla ei ole vielä yhtään kaveria. Pari kaveripyyntöä lähetin jo IRL-kavereilleni, joiden tiedän HeiaHeiaa käyttävän. Mutta mainostetaanpa nyt tässäkin, että mua saa kaverata!

Eilen oli firman saunailta, ja ennen sitä osa meistä testasi vähän itseään intin kuntotestillä. Siihenhän kuuluu seuraavia kivuuksia:

  • Cooperin testi
  • Punnerrukset 1 min
  • Vatsalihakset 1 min
  • Vauhditon pituushyppy
Mä en hypännyt, koska polvi. Muut tein. Cooperissa erehdyin kuulemaan väärin, että koska 12 min oli täynnä. Lisäksi mun oma Garminini oli sitä mieltä, että 12 min täyttyi puoli minuuttia nopeammin kuin työkaverin Lumialla. Jännää. Pysähdyin siis hetkeksi ennen ajan loppumista, enkä päässyt tavoitteeseeni 2600 metriin, vaikka juoksinkin sitten vähän lisää, kun tajusin erehtyneeni. 2550 m oli lopputulos. No, jääpähän parannettavaa.


Unski ei bloggaa. Se nukkuu. Ja koska nukkuminen
on kissan työtä, se tehdään työpöydällä
Mä punnertelin ihan solidaarisuudesta polvet irti maasta, vaikka ainakin intin henkilökunnan testissä akat saavat punnertaa polvet maassa. Se on vähän urpoa, koska polvet maassa helpottaa hommaa suhteettoman paljon. Jaksoin 31 punnerrusta. Aikaa jäi vielä melkein puoli minuuttia, mutta kun ei nouse, niin ei nouse. Vatsoja meni 58. Liikehän tehdään tuossa testissä oikeasti reisillä ja lonkan koukistajilla, koska pari pitää jaloista kiinni. Tosin kyllä mulla lopussa vatsatkin hapotti.

Sovimme, että juoksemme ainakin cooperin uudelleen keväällä, ja pyydämme enemmänkin porukkaa mukaan. Voisin mä nuo muutkin testit uusia. Tavoitteena voisi olla esim. punnertaa koko minuutin ajan. :)

Mutta nyt tää lähtis uintitreeneihin. Ja toinen kissa haluaisi näemmä myös blogata (eli käveli juuri näppikselle). Tosin tylysti tuhosin Miisun tuotokset. Eivät sopineet blogin tyyliin.