sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Universumin mestaruuskisat ovat käynnissä!

Uuden vuoden dinnerillä keksitty Universumin mestaruuskisa on nyt polkaistu käyntiin: kävimme ystävänpäivän kunniaksi pelaamassa Supersuunnistajan kanssa sulkista. Ja koska pelissä oli mestaruus JA Iso Pätkis, niin kyseessä ei todellakaan ollut mikään ystävyysottelu.



Varasin Esportiin vuoron ysiksi illalla, että Supersuunnistajakin ehtisi varmasti paikalle. Olimmekin paikalla hyvissä ajoin ennen ysiä, niin ehdimme ilman kiireitä vuokrata mailat ja arpoa kivi-paperi-sakset-menetelmällä aloituspuolet. Ja kertasimme me vähän sääntöjäkin.



Kun olimme lämpänneet kymmenisen minuuttia, aloimme pelata ihan tosissaan. Alku lähtikin sitten käyntiin todella lupaavasti, koska Supersuunnistaja voitti suoraan kolme ensimmäistä palloa. Ja hän oli vielä sillä "huonommalla" puolella, missä kattolamput paistavat välillä silmään. Minäkin kuitenkin aloin saada pisteitä kasaan, ja hävisinkin ekan erän vain 21-18.



Vähän huoletti lähteä tokaan erään, koska sain siihen "häikäisypuolen". Erä oli kuitenkin tasaisempi kuin edellinen, ja minä voitin sen lopulta niukasti 20-22. Kolmannessa erässä olimme lähes koko ajan tasapisteissä, kunnes aamullakin treenaamassa ollut Supersuunnistaja alkoi väsyä, ja minä kiskaisin pienen kaulan. Ääsääs saavutti minut vielä kerran, mutta voitin kuin voitinkin lopulta 19-21.



Sulkis oli ainakin minun ennakko-oletuksissani meidän tasaisin lajimme. Racketballissakin olemme tainneet voittaa joskus molemmat, mutta luulen sen kallistuvan nopeuden takia enemmän Supersuunnistajalle. Padelia minä en ole koskaan kokeillut ja Supersuunnistajakin vain kerran. Siinä voi siis käydä ihan miten vaan.



Olemme kyllä aika tasaväkisiä pelaajia: Supersuunnistaja on vähän minua nopeampi ja ehjäpolvisempi. Minulla taas taitaa olla hieman etua koristaustan mukanaan tuomasta oikeanlaisesta koordinaatiosta. Ainakin joskus penskana joku valmentaja kertoi, että koriksessa ja tenniksessä on hyvin samanlaista jalkojen koordinaatiota. Mene ja tiedä. Sen tiedän, että meitsi johtaa 1-0. Seuraavat kinkerit pidetään joskus kesällä. Silloin pelataan racketballia.


tiistai 5. helmikuuta 2019

Testituloksia

Tein tuossa tammikuun alussa viimein Esport Get Fitin lopputestin. Minun Get Fitini vähän venähti, kun heti ohjelman alussa tuli taukoa punttitreeneistä Vaarojen maratonin takia. Lisäksi minä vähän sovelsin eri treeniohjelmien kestoja - osittain Vaarojen maran takia. Ohjelman piti kestää tasan 3 kk ja koostua kolmesta neljän viikon ohjelmasta. Minä tein kaikkia kolmea ohjelmaa, mutta keskimmäistä taisin tehdä vain pari hassua viikkoa. Mutta se olikin kaikken vähiten mieluisin ohjelma. Joka tapauksessa sain treenattua sekä loppujen lopuksi myös testin tehtyä.

Kuvituskuvana talvinen terassimme. Selkeesti terassikeli, kun terden
pöytäkään ei ole edes kokonaan lumen peitossa. 

Koska painoni ei valitettavasti Get fitin aikana tippunut, päätin tehdä sen samoilla painoilla kuin viimeksi. Soudussa käytin vahingossa isompaa vastusta, mutta tällä kertaa sentään jalkaremmit pysyivät kireällä - toisin kuin viimeksi.

On siitä salilla pumppailusta jotain hyötyä ollut: kaikki tulokset paranivat. Enkä taaskaan ole ihan varma, luovutinko lopussa liian aikaisin. Mieli on niin jännä juttu: kun päättä jaksaa tietyn määrän toistoja, ei viimeisen "sovitun" toiston jälkeen uskalla enää lähteä yrittämään lisää. Pitäisi vaan asettaa tavoitteet todella korkealle. Ajattelin ruveta tekemään tätä testiä kerran kvartaalissa ja seurata kehitystäni. Ehkä jopa henkinen kanttini kehittyy jossain välissä.

Päivä 28.9.2018 11.1.2019
kyykky 55 kg 17 23
mave 67,5 kg 15 23
leuat 4 5
hoover 3 min 3 min 15 s
soutu 2km 9:28 8:22

Tammikuun vikalla viikolla uitiin treeneissä taas 30 min uintitesti. Minä en uskonut uivani mitenkään loistavasti, koska hartiani olivat ihan jumissa leuanvetohaasteesta. Mutta onnistuin kuin onnistunkin räpiköimään 15 m enemmän kuin viimeksi. 1600 m on silti edelleen kaukana. Uintitestien tuloksethan näkyvät blogissa omalla välilehdellään.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Uimarit kuivalla maalla

Kuten viime vuonnakin, Cetuksen masters-uimarit lähtivät 24 tunnin hiihtoon Vierumäelle. Ja kuten viime vuonnakin, meitsi niin oli mukana. Tänä vuonna meitä oli reissussa isompi poppoo, kun 8 hengen joukkueen lisäksi meillä oli myös tiimi 4 hengen kisassa. Ja minä olin toki tarpeeksi hullu lähtemään 4 hengen joukkueeseen. Sanoin, että kumpi vaan käy, eikä 4 hengen joukkue ilmeisesti sitten käynytkään kuin neljälle tyypille. Hupsista.

Meidän automme ei ollut paikalla mitenkään "hyvissä ajoin", vaan kaahasimme urheiluopiston pihaan 20 minuuttia ennen starttia. Onneksi uintivalkkuni Johanna oli saapunut paikalle ajoissa ja oli valmiina starttaamaan. Johannan lisäksi meidän joukkueessamme olivat kisakonkarit V&V, jotka olivat myös joukkueemme kovimmat hiihtäjät. Minä ja Johanna olemme molemmat sellaisia vasta luistelua opettelevia tätejä.

Startti: tästä se hauskuus alkaa!

Minä halusin kuitenkin kovasti päästä hiihtämään Vierumäellä myös vapaata. Panostinkin tammikuussa hurjasti vapaan hiihtotekniikan opiskeluun: kävin kuukauden aikana kaksi Suomen Ladun hiihtokurssia ja yhden Electrofitin kurssin, jonka joukkuekaverimme V Vierumäelle lähteville ystävällisesti järjesti. Ostin myös uudet sukset, koska sain Electrofitin kurssilla kuulla olevani liian painava vanhoille suksilleni (tosin kiltti ope muotoili asian siten, että sukseni ovat minulle liian löysät :D). Tämän lisäksi kävin joka viikko hiihtämässä omatoimisesti. Silti ei ollut mikään maailman luottavaisin olo, ja pakkasin myös pertsat mukaan. Mutta luisteluhiihdon teoria oli ainakin hallussa!

Alussa joukkueemme hiihteli vuorotellen yöhön asti. Minä pääsin liikkeelle kolmantena, ja lähdin reteesti matkaan luistellen - olihan edellisen päivän kurssilla ekaa kertaa ikinä mäenkin kuokkaus onnistunut ilman valtaisia maitohappoja, ja usko omaan tekemiseen oli kova. Ilmeisesti opit olivat kuitenkin kadonneet päästä yön aikana, koska hiihto meni hirveäksi räveltämiseksi: käytännössä hiihdin koko matkan käsilläni. Maalissa minulla oli veren maku suussa ja hartiat aivan hapoilla. Päätin hiihtää seuraavan vuoroni pertsaa.

Ja taas on jollakulla kierros plakkarissa. Eiku uutta putkeen!
Pertsakin meni hitaampaa kuin edellisenä vuonna. Tässä vaiheessa olin aivan maani myynyt, ja kauhuissani mietin, miten ikinä selviän koko vuorokaudesta. Mutta hieman ulistuani kiskoin urheasti seuraavalle kierrokselle taas vapaan tyylin monot jalkaan ja lähdin treenaamaan. Toinen kiekka vapaata menikin jo paljon ekaa paremmin. Ja kolmannella vapaan kierroksella hiihdin jo vapaata kovempaa kuin pertsaa!

Hiihdimme yöllä 2 tunnin vuoroissa, jotta muu joukkue sai nukkua. Minä ehdin hiihtää 4 kierrosta ennen yötaukoa, ja olin kahden tunnin vuoroissa viimeisenä starttaava. Olin jo kotona päättänyt hiihtäväni yöllä pertsaa, koska en uskonut jaksavani mitenkään kahta tuntia vapaalla tekniikalla. Tämä olikin varmasti fiksu päätös, koska pertsakin meni ekan kierroksen jälkeen aika pitkälti vuorohiihdoksi eikä ollut mitenkään vauhdilla pilattu.

Minä tokavikan ja nopeimman kierrokseni jälkeen.

Aaamun ensimmäinen vapaa yövuoron jälkeen oli taas hieman raskas, koska ehdin palautella kahden tunnin pertsailun jälkeen vain reilun tunnin. Olin suunnitellut hiihtäväni lauantaina joka toisen vuoroni vapaata ja joka toisen pertsaa, mutta vapaa kulki sen verran helposti jopa ylämäissä, että päätin yhden pertsakierroksen jälkeen hiihdellä loput rundit vapaata. Ja lopussa tapahtui jonkinlainen ihme, ja aloin vihdoin saada jalkaa aika kivasti vartalon alle jopa ylämäissä. Vielä on pitkä matka sulavaan vapaan tekniikkaan, mutta joitain palasia taisi Vierumäen lenkillä loksahtaa kohdalleen. Kaksi vikaa kierrostani olivatkin myös minun nopeimmat kierrokseni koko vuorokauden aikana. Tosin kelikin oli parempi lopussa.

Neljän hengen joukkue ei ollut kokemuksena kamalasti rankempi kuin 8 hengen joukkue. Kun kahdeksalla hengellä omien vuorojen välissä ehti lueskella ja hengailla, niin nyt kaikki tauot menivät aika pitkälti huoltotoimiin. Lepoa tuli kuitenkin ihan tarpeeksi, jotta homman jaksoi vetää kunnialla loppuun asti. Haluan ehdottomasti taas ensi vuonna hiihtämään - mutta vain 8 tai 4 hengen joukkueessa. Sen lupaan, että sooloissa tai duoissa minua ei ikinä noissa kinkereissä nähdä.

Veikkosia vaihtoalueella odottamassa viestintuojia.

Meidän porukkamme on aivan ihana. Olemme kaikki tukevasti keski-ikäisiä (minä olin koko jengin toiseksi nuorin!), mutta hiihto taitaakin olla aika keski-ikäinen laji ainakin kuntoilupuolella. Ehkä iän tuoma viisaus saa meidät ottamaan koko homman sopivasti hauskanpidon kannalta unohtamatta kuitenkaan kilpailuhenkeä. Parhaansa pitää tehdä ja siihen pyritään, että koko ajan on joku ladulla. Ja se on vaan kiva juttu,jos tällä taktiikalla ei hävitä.

Minä hihdin vuorokauden aikana 13 kierrosta, mistä kertyi 62,4 km. Joukkueemme hiihti yhteensä 283,2 km, mikä riitti sijaan 22/24. (Jee, ei hävitty!) 8 hengen joukkueemme oli hienosti sijalla 10/16 ja voitti Triathlon Suomen joukkueen - mikä oli heille kovin tärkeää. Kisa oli kyllä pitkään hyvin tasainen, mutta uimarit voittivat lopulta kierroksella. Tuloksia ja väliaikoja voi ihailla tuolta, jos tarkempi analyysi kiinnostaa.

Tänään on ollut väsynyt ja vähän niin kuin krapulainen olo. Onneksi telkkarista tuli hiihtoa, niin oli sohvalla lojuessa tekemistä.