torstai 29. elokuuta 2013

Salin vaihto

Tämä on sitten ihan epäkaupallista, innostunutta hehkutusta eikä mikään maksettu mainos. Joudun valitettavasti maksamaan salijäsenyydestä pitkän pennin joka ikinen kuukausi.

Muuton myötä minulla vaihtui kodin lisäksi sali. En jaksa enää lähteä "kauas" (5 km päähän) Leppävaaraan Fressille, joten vaihdoin Tapiolan urheilupuistossa sijaitsevan Esportin jäseneksi. Ostin vuoden jäsenyyden viime viikolla, kun halvalla sai. Tiistaina olin ekaa kertaa Esportissa treenaamassa, ja tykkäsin kovasti. Esportissa on kaksi punttista: toinen Centerin ja toinen Areenan puolella. Molemmissa oli ihan kivasti irtopainoja, kyykkypaikat, penkki ja taljat - eli kaikki, mitä minä perustreeniini kaipaan. Areenan puolella on myös palloseinä, mihin voi siis paiskoa kuntopalloa. Aloin jo mielessäni kehitellä kivoja treenejä sen äärellä. 

Tiistaina treenasin vain yläkroppaa ja kokeilin molempia saleja: tein osan liikkeistä ensin Areenan puolella ja sitten vaihdoin Centerin puolelle. Samalla tuli analysoitua saleja. Centerin puoli on rauhallisempi ja siellä soi musa. Siellä olivat tiistaina myös perinteisemmät salihahmot: simpsakat jumppapuput ja bodarit. Areenan puolella oli säbäkentistä johtuen enemmän meteliä. Sinne pitää jatkossa muistaa ottaa oma poppikone ja luurit mukaan. Areenan puolella näytti treenaavan enemmän sellaisia urheilijoita, jotka treenaavat salia oheisharjoitteluna eivätkä vain salitreenaamisen ilosta. Minä pidin siis molemmista puolista. Pitää vaihdella fiiliksen ja treenin mukaan.


Miisu treenaa CXworxia

Esportissa on myös mukavasti spinning-pyöriä spinusalin ulkopuolellakin, mikä mahdollistaa omat (ei siis spinuohjaajan keksimät) fillarointitreenit talvellakin. Tätä ominaisuutta kaipasin Fressillä eniten, koska kuntopyörällä polkeminen on ihan pepusta. Spinupyörä on enemmän oikean pyörän tuntuinen ja siksi påp. Aina spinningin aikataulut eivät vain sovi yksiin omien aikataulujen kanssa, ja silloin pitää olla itse oman elämänsä spinningohjaaja. Tykkään kyllä käydä tunneilla. Esportissa on muuten yksi ennen Fressillä vaikuttanut ohjaaja, joka vetää tosi kovia tunteja. Jee!

Areena sopii hyvin triathleetin talvitreeneihin, koska spinupyörällä ja juoksuradalla voi tehdä vaikka mimmosia vaihtotreenejä, vaikka ulkona olisi metri lunta.  Jumppatuntejakin on sellainen kattaus, ettei pitäisi tulla tylsä talvi. Lukkarissa oli myös juoksutekniikkatunteja, joita pitää ehdottomasti kokeilla. Oijoi, kaikkea herkkua! Pitää vaan juoksennella äkkiä loput juoksutapahtumat alta pois, että pääsee testailemaan Esportia oikein antaumuksella.

Onko kukaan Esportin jäsen? Keiden ohjusten tunteja suosittelette?

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Eksyin työmatkalla

Ja taas on aika työmatkaurheilun! Nykyään lajilla kuin lajilla pitää tehdä lenksukka, koska asun niin lähellä työpaikkaani. Tänäänkin siis suuntasin maantiepyöräni täysin päinvastaiseen suuntaan, kuin missä duuni möllöttää.

En oikein tiedä, että voiko Espoon semiurbaanissa ympäristössä kevyen liikenteen väyliä pitkin tehtyä pyöräilyä kutsua maantiepyöräilyksi, mutta kutsunpa silti, kun pyöränä kerran oli maantiepyörä. Ja aika hyvin Tapiolasta pääsee posottelemaan ilman valoristeyksiä, niin aika maanteisää meno oli. Vain Matinkylä on ongelma.

Paluumatkalla (kävin siis melkein Espoonlahdessa kääntymässä) Matinkylä tuotti enemmänkin ongelmia. Yritin kiertää Ison Omenan seudun, koska siellä on liikaa ihmisiä. Onnistuin jotenkin eksymään Nuottaniemeen ja muutaman kilsan lenksukan jälkeen löysin itseni samasta kohdasta Nuottaniementieltä kuin aikaisemminkin. Tuli sitten aamulenkistä 10 km aiottua pidempi, ja olin tosi myöhään töissä. No, kotimatkalla piti sitten nipistää lenkin pituudesta, että ehdin kotiin ennen kissoja katsomaan tullutta kummityttöä ja hänen kämppää katsomaan tullutta äitiään (jotka ovat myöhässä, btw). Eli lenksukoiden piti olla nätisti 20 + 20 km, mutta päätyivät olemaan vähän vajaa 30 + vähän yli 10 km. Mitään etukäteisreittisuunnitelmia kun en aamulla harrastanut, niin reittivalinta oli mitä oli. Iltapäivällä mietin reittiä sen verran, ettei minun tarvinnut enää lähteä Matinkylään.

Aika naurettava kilometrimäärä tuo oli noin niin kuin maantiepyöräenkiksi, mutta minulla ei tällä viikolla ole vain aikaa käyttää työmatkoihin sellaista maatiepyörälenksukan vaatimaa paria tuntia. Ja vielä oli muutenkin sellainen olo, että  viime viikonlopusta palautuminen on vielä vaiheessa. Ja se pitäisi saada tehtyä ennen lauantain Midnight Runia.

Kuvitukseksi sisustuselementti kotoamme eli fillariparkki
puuhahuoneen nurkassa. Puuhahuone ei ole sitten mikään
pervokammio, jonka katossa on kiikku ja lihakoukku.
Se on ihan vaan se huone, missä meillä on tieskarit.
Mutta koska siellä ei tehdä töitä, vaan puuhastellaan kivuuksia
kuten bloggailua, on se puuhahuone eikä työhuone.

Onneksi ensi kuussa harrastan työmatkaliikuntaa mitä todennäköisimmin kartta kädessä. Enpähän eksy. Tai jos eksyn, niin sitä kutsutaan pummaamiseksi. :)

Ja kerrataanpa taas meikäläisen työmatkaliikunnat koko vuodelta:
  • Tammikuu: juoksu
  • Helmikuu: hiihto
  • Maaliskuu: talvipyöräily
  • Huhtikuu: maastopyöräily
  • Toukokuu: rullaluistelu
  • Kesäkuu: polkupyöräsuunnistus
  • Heinäkuu: höntsäpyöräily hybridillä
  • Elokuu: maantiepyöräily

Minulla on jo mielessä kaksi lajia loppuvuodelle, mutta kaksi pitäisi vielä keksiä. Ja niiden pitäisi sitten sopia kulloiseenkin säähänkin. Siksi pyöräilin pyöräilyt nyt alta pois. Koska olen mennyt pari viime kuukautta vähän mielikuvituksettomasti siitä, mistä aita on matalin, niin ajattelin koettaa panostaa loppuvuoteen ja keksiä mahdollisimman monipuolisia lajeja. Eli jos vain voin, niin jätän option "kesäjuoksu" käyttämättä ja harrastan tammikuun maantiejuoksun (joka aiemmin oli listassa "talvijuoksu") vastapainoksi ennemmin vaikka maastojuoksua. Pitää vaan tutkailla, kuinka paljon tällä on oikeita kinttupolkuja, ja kuinka paljon minun on ihan pakko juosta teillä, että pääsen toimistolle. Ehkä. Maastojuoksu ei kuulu niihin kahteen jo päätettyyn lajiin.

maanantai 26. elokuuta 2013

Perinteet kunniaan vol 2.

Elokuu on jo melkein ohi, ja samalla olen taas ollut karkkilakossa melkein kuukauden päivät. Tämä karkkilakko on mallia laajennettu eli se sisältää kaikki makeat herkut paitsi hedelmät ja purukumin.

Koko homma alkoi vuonna 2010, kun tuttavapariskunta yllytti minut mukaan karkkilakkoonsa. Viime vuonna olin meistä kolmesta ainoa lakkoilija, joka kesti loppuun asti (käsittääkseni herra V aloitti, mutta jätti leikin kesken) mutta tänä vuonna isäntä on taas mukana lakossa.

Pariskunta lakkoilee aina vain karkista, mutta minulla oli ekana vuonna mukana myös jäätelö. Koska päädyin silloin syömään kauheasti muffinseja, laajensin lakon koskemaan tosiaan kaikkia makeita herkkuja. Lakossa on kuitenkin ollut aina bilepykälä: kavereiden synttäreillä ja muissa juhlissa saa syödä kakkua ja vaikka karkkiakin.

Abiskon LapportenStormarknad -kaupassa oli hyvä palkita itsensä vaelluksen jälkeen

Koska viime vuonna koin käyttäväni bilepykälää vähän liian heppoisesti, asetin tälle vuodelle bilekiintiön: syksyn aikana saa olla 5 bilepäivää. Yksi meni jo rapujuhlissa mökillä, kun söin juustokakkua (ja nuolin leipoessani kulhon!). Kaksi päivää on varattu Luxemburgin keikalle ja struudeleille. Eli vielä voin juhlaista kaksi vapaavalintaista päivää. Ajattelin säästää ne mahdollisiin oikeisiin kissanristiäisiin. Jos vaikka marraskuussa olisi jo jotkut pikkujoulut!

Minä en pidä itseäni kovinkaan mustavalkoisena tyyppinä, ja olenkin enemmän sellainen kohtuudella kaikkea -ihminen. Mutta olen myös sitä mieltä, että pieni itsensä haastaminen ja mind over matter -henkinen sisäinen kilvoittelu tekee ihmiselle välillä ihan hyvää. Ja vaikka karkinsyönnin  positiiviset vaikutukset psyykeen ovat omakohtaisten kokemusten perusteella kiisattomat, niin ei se nyt missään määrin tee pahaa viettää pientä lisä- ja väriainepaastoa muutama kuukausi vuodessa. Ja joulusuklaiden sekä uutuuskarkkien vaikutus psyykeen onkin sitten joulukuussa suorastaan eksponentiaalinen.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Nastola virallisemmin

Eilen illalla oli jo jaossa virallisia tuloksia Nastolasta. Olin 18/29 eli en puolenvälin paremmalla puolella, mikä normaalisti on kakkostavoitteeni. Ykköstavoitteeni eli "kunhan en ole vika" täyttyi kyllä. Ja tässä sitten viralliset ajat:

  • Uinti: 34:19
  • T1: 02:04
  • Pyöräily: 1:27:08
  • T2: 01:56
  • Juoksu: 54:23
Kokonaisaika oli siis 2:59:52 eli pari sekuntia parempi kuin itse kellotettu. Vaihtojen erot omaan kellotukseen selittyvät sillä, että mä taisin rämplätä Garminia vähän eri paikassa kuin siinä portilla.

Ettei homma menisi liian vakavaksi, niin pannaan loppuun kaunis pose eiliseltä. Taustalla taputtava seurakaveri huusi mulle jotain loppukiristä, ja taidan kuvassa juuri huutaa, että tää on mun loppukiri. Jos sitä vaikka edes joskus olisi hiljaa ja keskittyisi suoritukseen. :)


Olisiko ilmanvastus pienempi, jos suu olisi kiinni?

Tänäänkin piti ottaa pieni verryyttelyjuoksu, kun meinasimme myöhästyä Espoo Cinén leffasta. Vaarallista asua festarien naapurissa: olemme lähteneet jokaiseen leffaan aina vähän myöhemmin, ja nyt sitten vikaan näytökseen lähdimme liian myöhään. Leffa olikin Tapiolan kulttuuritalon sijaan Kino Tapiolassa, minne on noin 500 m pidempi matka. Meni sitten juoksuksi. Mutta oli ihan hauska leffa. Kannatti spurtata.

lauantai 24. elokuuta 2013

"Nasta" päivä Nastolassa

Tänään oli Nastola triathlon, missä minä en todellakaan ollut täysmatkalla, vaan suoritin ihan vaan peruksista peruksimman olympiamatkan. En muistanut esifiilistellä kisaa täällä blogissa, koska muuton jälkimainingit ja sellainen pikkukuriositeetti kuin työt varastivat kaiken aikani. Voitte siis vain arvailla, kuinka hyvin valmistauduin kisaan.

Otsikossa onkin lainausmerkit ihan syystä. Koska melkein kaikki mahdollinen meni päin pyllyä. Ei ihan kaikki, mutta melkein. Tämän piti olla minun kauden päätavoitteeni, mutta ei se sitten tainnut olla.

Uinnin lähtö näyttää aina kivalta

Tosiaan valmistautuminen jäi hyvinkin minimiin. Se sisälsi viime viikon fillarimuuton, kaksi noin kilsan (noin, koska toki Garminista loppui akku) uiskentelua mökillä, ja pari säälittävää aamulenkkiä tällä viikolla. Tankkauskin taisi mennä vähän pieleen, koska aamulla vatsa toimi "vähän liian hyvin" ja kisassa nesteet eivät tuntuneet imeytyvän oikein kunnolla. Näistä lähtökohdista lähdin siis lähnnä yrittämään Vantaan ajan (2:59:25) parantamista. Ja ainakin halusin päästä alle kolmen tunnin - marginaaliahan noiden kahden välissä on enemmän kuin runsaasti.

Hyvä karma nosti päätään jo perjantaina, kun seura- ja opiskelukaverini E, jonka piti tulla Nastolaan kyydillä, ilmoitti olevansa kuumessa. No, minä sentään pääsin lähtemään. Tosin omakin perberini ilmoitti perjantaina, että jotain on oikealla puolella vähän jankissa. No, Icepoweria pyllyyn ja nukkumaan! Aamulla kankku oli edelleen hieman hellänä, mutta Icepower siirsi kipua parilla tunnilla.

Hylje nousee rantaan

Myös huoltojoukot osoittivat osaamista: seiskan lähtö myöhästyi, koska huoltojoukon piti käydä kakalla. Minä inhoan kiirettä ja stressaan aina ehtimisestä ihan mahdottomasti. Lahden väylällä nähtiin siis ehkä joku oman elämänsä rallikuski. Aikataulu saatiin kiinni, ja Pajulahden liikuntakeskukseen päästiin hyvissä ajoin.

Ilmottautuminen sujui sutjakasti. Mitä nyt matkalla infoon muistin, että numeropidikekuminauhani jäi kotiin. Onneksi kisoissa on aina tarjolla kuminauhaa ja hakaneuloja. Varustehuoltopa sitten ei mennytkään ihan putkeen. Pyysin huoltojoukoa pumppaamaan fillarini renkaat, kun itse teippailin numerotarroja paikoilleen. Yht'äkkiä ilmassa kiiri pamahdus ja Punaisen Paholaisen takakumi oli tyhjänä! No, onneksi olin a) päässyt treenaamaan renkaanvaihtoa kesäloman loppupuolella fillarilenkillä b) ostanut uuden varakumin. Koska sekä renkaanvaihtotaidoille että sille varakumille tuli käyttöä. Huoltojouko sai liimata loput tarrat, kun minä hellästi täytin fillarin renkaat. Kuvaa renkaanvaihdosta ei ole, kun jostain ihmeen syystä sitä ei kuulemma uskallettu ehdottaa.

Perinteinen strippauskuva

Onneksi kisainfokin oli siirretty myöhemmäksi, ja ehdin sinne sekä hieromaan vaihtopaikkani valmiiksi ihan mainiosti. Ja verratakin ehdin.

Kisa starttasi klo 10 yhdellä 1500m uintikierroksella. Oli kivaa, että uinti oli yhdessä rundissa, koska se puolivälin nousu maihin on aina vähän tylsää. Uinti ei silti sujunut mitenkään ihan loistavasti. Ihan ok se meni (aika oli Garminin mukaan 33 min 32 s, mikä on aika samoissa Vantaan kanssa), mutta ei tuntunut niin hyvältä ja sujuvalta, kuin olisi voinut.

Vaihto tehty, osa geelistä naamassakin ja eiku polkemaan!

Vaihto meni melkein ok. Mitä nyt spruuttasin kolmanneksen energiageelistä sukilleni ja lenkkareilleni. En kuitenkaan jäänyt siivoamaan niitä, vaan lähdin fillaroimaan. Fillarointi olikin sitten ihan arsesta. Ei sujunut niin yhtään! Reitti oli aika mäkinen, mutta mielestäni olin esimerkiksi Vantaalla mäissä ihan hyvä. Nyt en ollut. Tosin enpä minä ole kesällä juurikaan polkenutkaan - varsinkaan maantiellä. Tässä vaiheessa huomasin myös niitä imeytymisongelmia, kun pääsin pariin otteeseen nielaisemaan urheilujuomat uudelleen. Eli ainakaan en mennyt missään mukavuusalueella, kun meinasi tulla negatiivinen nälkä.

Tässä vaiheessa numero on vielä tallella. Setä muuten kuittasi mut heti.

Onneksi fillarointia oli himpan verran yli 40 km. Yleensähän minä tykkäisin siitä, mutta nyt se ei kertakaikkiaan sujunut. Garminin mukaan aikaa kului 1:26:53, mikä on kyllä aika hitaasti. Vaikkakin matkaa oli järjestäjän mukaan 40,4 km ja Garminin mukaan 40,77. En tainnut polkea ihan oikeaa laitaa, kun on tullut noin paljon lisää matkaa. :) Lisäksi numero katosi jonnekin matkalle, kun hakaneulat olivat pettäneet.

Pääsinpäs pois sieltä!

Sitten päästiin meikäläisen lempipuuhaan eli juoksuun! Odotin sitä ihan kammolla, ja olin jo vähän luopunut toivosta, että alittaisin 3h. Mutta kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti juoksu kulki hyvin! Mitään ihan kamalaa fillaroinnin jälkeistä hapotusta ei tullut, vaan askel kulki ekoilla kilsoilla jopa alle 5 ja puolen minuutin kilometrivauhtia. Ainoat hapottelut tulivat ylämäissä, mutta niistäkin toivuin paljon nopeammin kuin Vantaalla. Mitään Vantaan tasoisia mäkiäkään ei kyllä ollut. Juoksumatka oli virallisestikin vähän lyhyempi kuin 10 km, mistä seurasi, että meikä paineli reitin Garminin mukaan 54:36, mikä on meikäläiselle ihan fenomenaalinen aika! Juokin niin nopeasti, että kannatusjouko ei meinannut edes huomata minua, kun kännykkäpelissä oli niin jännä vaihe. Piti huikata, että katso nyt ees tänne päin. Onneksi kannatusjoukokin osaa juosta, niin hän ehti minua ennen maaliin. Oli kuulemma saanut hänkin kannatusta: joku huusi "Hyvä huoltojoukot!", kun kannatusjouko kirmasi maaliin odottamaan minua. :D


Kuinkas kovaa täällä saikaan juosta?

Virallisia aikoja ei nastola triathlonin sivuilla vielä ole, mutta Garmin väittää seuraavaa:
  • uinti 33:06
  • vaihto: 3:38
  • pyöräily: 1:26:53
  • vaihto: 1:41
  • juoksu: 54:36

Tämä kuva pääsi mukaan ihan vain
siksi, koska molemmat jalat ovat ilmassa! :)

Loppuaika oli siis 2:59:54, eli aika taitavasti en parantanut aikaani, mutta en myöskään mennyt yli kolmen tunnin. Koska valmistautuminen oli mitä oli, olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Ja hyvä juoksu lämmittää mieltä.

Loppukiritystä

Triathlonkauteni jäi vähän säälittäväksi, koska osallistuin vain Vantaalle ja nyt Nastolaan. Kiskon jätin väliin Rokuan takia, enkä ehtinyt yhteenkään HelTrin rykäsyynkään. Hitusen harmitta tämä vähäkisainen kesä. Ensi kesänä ajattelinkin tehdä muutaman asian toisin:
  • En muuta. Moneen vuoteen!
  • En mitä luultavimmin lähde Rokualle, vaan joko Joroisille tai sitten useammalle perusmatkalle ja jollekin sprintillekin. Vähän harmittaa jättää Rokua väliin ja pelottaa, että herrat löytävät mua parmman korvikkeen, mutta minä haluan nyt panostaa triathloniin!
  • Ostan aika-ajotangon, koska vielä minulla ei taida olla varaa hyvään triathlonpyörään
Kesä 2014 olkoon siis kaikkien aikojen triathlonkesä! Triathlonkesä 2013 oli sitten tässä. Nyt enää juostaan, multisportataan ja suunnistetaan.

Loppuun vielä kuva päheistä rusketusraidoistani. kamera söi vähän kontrastia. Livenä teippien ja sortsien rajat näkyvät paremmin:

Näytä mulle, missä sull' on rusketusraidat, piirrä ne kartalle!



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Hirveää paukuttelua

Olen tainnut (ehkä?) aiemminkin kertoa, että supersuunnistaja lahtailee joka syksy viattomia luontokappaleita. Tai siis suurimman osan viikonlopuista hän seisoo keskellä metsää ja toivoo näkevänsä hirven. Mutta jos tämä riemukas kohtaaminen sattuisikin sattumaan, pitää osata ampua. Ja sitä pitää toki treenata.

Hirvikoe pitää suorittaa vain parin vuoden välein, mutta hirviradalla pitää käydä treenaamassa joka vuosi vähintään hurjat viisi 10 laukauksen sarjaa. Tällaiselle pistoolinpaukuttajalle 50 laukausta vuodessa kuulostaa aika vähältä. Laskeskelimmekin tässä taannoin, että supersuunnistaja on ampunut pistoolilla (yhden tekemänsä ratakerran aikana) melkein yhtä monta laukausta kuin kiväärillä koko metsästysuransa aikana.

Ampumarata: koppi, missä on ohjaaja ampujan kanssa
sekä hirvitaulu. Näyttösuojassa oikealla on tyyppi, joka laskee osumat
taulusta. Hirvi juoksee lopuksi siis sinne.


Mutta lahjattomat ne harjoittelee. Se tuli todettua itsekin, kun lähdin supersuunnistajan mukaan radalle heinäkuussa. Olen ampunut hirvikiväärillä ennen heinäkuuta tasan viisi laukausta tuelta paikallaan olevaan maaliin. Nyt paukuttelin menemään kolme kymmenen laukauksen sarjaa, joista 4 ensimmäistä ammuttiin paikallaan olevaan maaliin ja loput liikkuvaan. Hirviradalla kun on sellainen hirven näköinen maali, joka viuhuu laidasta laitaan. Kun maali on paikallaan (kuten se nykyään hirvikokeessa on), tähdätään toki keskelle. Hirven liikkuessa kannattaa tähdätä johonkin parran alle (kai). Ja tämä kaikki tehtiin seisten. Hirvikokeessa pyssyn saa muuten tukea, joten se on oikeesti ihan suunnattoman helppo. Kokeilin radalla kahta eri kivääriä: supersuunnistajan omaa ja hänen isänsä kivääriä, joten en päässyt oikein tottumaan kumpaankaan.

Kiväärin rekyyli oli lussumpi kuin muistinkaan. Mutta en minä silti ihan joka paukulla tauluun osunut. Uuden pyssyn kanssa käy aina välillä sellainen "oho", että ase laukeaa nopeammin kuin kuvitteli, kun puristaa liipasinta - ja sitten ei ole ehtinyt tähdätä. Ja älkää nyt säikkykö: toki se sormi siirretään siihen liipasimelle vasta, kun pyssykkä on suunnattu taululle, mutta sitten, kun sitä punapistettä alkaa hengityksen heilutellessa piippua asetella keskelle maalia, voi käydä se oho.

Turisti. Minusta hirvikiväärit ovat hirveän
(hahaa, en vaan saa tästä vitsistä ikinä kyllikseni) kauniita
pyssyköitä, koska niissä on puinen tukki.

Mutta sain sentään kilpailuviettini tyydytettyä: supersuunnistajan viidestä sarjasta vain yksi oli (tosin selkeästi) parempi kuin minun kolme sarjaani. Eli hän ampui yhden hyvän sarjan ja neljä paskaa. Minä ammuin kolmesti välttävästi. Mutta hei, toinen meistä oli tasainen suorittaja, joka vain kaipaa vähän sitä treeniä ja tuntumaa kivääriin, mutta on siis oikeasti kuin Annie Mestariampuja  - ja toisella kävi peikkomainen flaksi. ;)

Olen valitettavasti ainakin hetkellisesti (muuton takia) hukannut lappusen, jolle sarjani kirjattiin. Pistemääräni olivat jotain 40 pisteen tienoilla. Eka sarja taisi jäädä vähän alle ja kaksi muuta olla pikkasen yli. Supersuunnistajan hyvä sarja taisi olla 65 pinnan tienoilla, mikä on siis ihan kelpo tulos, kun osa laukauksista ammuttiin siihen liikkuvaan maaliin.

Supersuunnistaja on muuten tappanut jokaisen hirven, jota on ikinä ampunut, joten voimme nyt tähän loppuun kiltisti todeta, että hän on kuitenkin tarpeeksi hyvä ampuja. :)

lauantai 17. elokuuta 2013

Muutto duathlon style

En antanut muuttomiesten muuttaa kolmea pyörääni, koska ajattelin, että se olisi hauskaa tehdä itse. Keksin, että voisin muuttaa ne saman päivän aikana ja juosta aina takaisin uudelta kämpältä hakemaan seuraavaa. Matkaa uuden ja vanhan kodin välillä on n. 7 km, joten se on ihan juostavissa. Suoritin muuton viime torstaina töiden jälkeen.

Varusteet
Koko homma alkoi sillä, että juoksin aamulla toimistolle. Se ei ollut huimalla 2 km matkallaan mikään oikea urheilusuoritus, mutta mahdollisti sen, että autoni ei jäänyt töihin päivän päätteeksi. Ja saatoin ottaa vähemmän vaatetta mukaan reppuun, kun en tarvinnut takkia tai isoja ulkokenkiä. Koska olen vähän tissiposki sen juoksentelun kanssa, en juossut töistä kämpille (6 km), koska ajattelin, että sitä saisi muutenkin tarpeeksi. Lisäksi reitti on bonuksena käytännössä silkkaa alamäkeä uudelle kämpälle, joten juosta sai sitten ylämäkeen. Koko homma alkoi siis sillä, että ajoin bussilla vanhalle kämpälle.

2/3 muuttokuormasta
Jätin isomman repun vanhalle kämpälle, laitoin lenkkarit ja juomapussin reppuun, ja lähdin polkemaan. Vaihto uudella kodilla ei ollut mikään maailman nopein, koska se sisälsi fillarin kuljettamisen hissillä kahdeksanteen kerrokseen. Ei kallista fillaria viitsi pyöräkellariin laittaa. Kämpillä pakkasin vuorostaan kypärän reppuun, puin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan.

Lähdössä ekan kanssa
Tokalla kiekalla en käynyt ollenkaan kämpillä, koska paskahybridini oli fillarikellarissa. Se kun ei kelpaa edes pitkäkyntisille. Lisäksi sen kanssa ei tarvinnut vaihtaa edes kenkuloita, koska hybridissä on dual-polkimet.

Fillari uudessa kodissa ja pieni pala muuttokaaosta
Ekalla fillarikeikalla poljin 7,5 km, koska en tykkää polkea punaisella paholaisella hiekkateitä. On siinä pistosuojarenkaat, mutta olen silti ylivarovainen. Kerran olen jo saanut lenkuralla kumia vaihtaa. Se ei ole kamalan kivaa puuhaa. Hybridillä tutkailin sitten mahdollisimman suoran reitin, jotta tokalla kerralla ei tarvitsisi juosta metriäkään liikaa. Ekalla juoksukerralla en valinnut ihan parasta reittiä, ja jouduin tekemään pienen kunniakieroksen suojatietä etsiessäni.

Kolmas muuttaja odottamassa noutajaa
Uudella kämpällä vaihto olisi voinut olla vauhdikas, koska hybridi jäi parkkiin kämpän pihalle, mutta sattumalta supersuunnistaja tuli juuri Alkosta ja jäimme suustamme kiinni. Sainpahan samalla kuvan itsestäni juoksuvalmiudessa. Tauko tuli kyllä tarpeeseen, koska toka juoksu oli melkoisen hapokasta menoa. Juoksin kuitenkin jopa viimeisen tappopitkän ylämäen urheasti.

Juoksuaika


 Vikalla pyöräilyllä en käyttänyt enää juoksureppua, vaan pakkasin isoon reppuun loput kamat. Olin aiemmin suunnitellut, että fillaroisin vikalla asiakkaalla eli maastopyörälläni vähän pidemmän kunniakierroksen, mutta olinkin sen verran puhki juoksentelusta, että polkaisin suorinta reittiä himaan.

Stubbi taitaa mennä Kalmarissa aika lujaa. Minä en ehdi sitä nyt seurata, koska olen kavereiden kanssa mökillä viettämässä rapujuhlaa. Ajattelin kuitenkin käydä vähän uiskentelemassa tuolla Päijänteessä ennen kuin päädyn ihan hunningolle, :)






keskiviikko 14. elokuuta 2013

Vaelluksella Ruotsin Lapissa

Puuh! Vihdoinkin mulla on muuton jäljiltä aikaa a) urheilla b) kirjoitella urheiluistani. Kunhan vielä olisi aikaa lukea muiden urheiluista. Vasta yhden Kuopion kisarapsan olen ehtinyt lukea. Ja siellähän oli vaikka ketä bloggareita.

Mutta palataas mun kesälomaani. Sen päätapahtuma oli viiden päivän vaellus Ruotsissa. Tai vaellettiin viiden eri päivän aikana. Eka ja vika päivä olivat sellaisia puolikkaita. Mentiin tuntureille, koska siellä korkealla ei ole hyttysiä. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin ajattelin panostaa niihin.

1. Päivä: 8,67 km, nousua 571 m, laskua 521 m. 

Ensin kiivettiin kirkkaalle ja 36m syvälle vuoristojärvelle ja sitten tultiin osa matkasta takaisin ja pistettiin teltta pystyyn. Sää oli sateinen ja sumuinen, mutta muuten oli kivaa. Poroja ei ekana päivänä nähty, mutta porojen kakkaa sitäkin enemmän.

Juna jätti meidät seisakkeelle, mistä lähti polku Trollsjönille.

Vettä seinästä!

Trollsjön. Saapuessamme siellä oli kova sumu.

Päivällisen aikana sumu vähän hellitti, ja veden kirkkauden näki jo hyvin.

Paluumatkalla näimme kuvan tanssivasta haista ja kamelista.
Kivistä ja kallioista pystyi bongailemaan myös monia vuorenpeikkoja.
 2. Päivä: 9,86 km, nousua 792 m, laskua 245 m

Laskeuduimme melkein takaisin seisakkeelle ja valitsimme poluista toisen, joka johti tunturimökille nimeltä Låktatjåkkastugan. Satoi edelleen. Ylempänä sade ei ollut edes ihan vettä. Yön telttailimme (pakkasessa) mökin pihalla. Maksoimme 95 kruunua saunasta ja mökin olkkarin käytöstä. Mökissä oli myös yöpymispaikkoja, mutta ne olivat kalliita ja vähän tissiposkimenoa. Telttailemaanhan tänne tultiin! Mutta Fjällstation oli kyllä tosi siisti mesta! Ja sauna tuli tarpeeseen heinäkuun arktisen ilmaston ja vaakasuorassa tulleen räntäsateen jälkeen.

Meidän ekan yön leiri.

Eka porohavainto

Eka isompi vesihavainto

Vesihavainto piti myös ylittää. Onneksi oli silta.

Tauko ja maisemien fiilistelyä

Saunan jälkeen oli hyvä olla. Ja mökillä tarjoiltiin kolmen ruokalajin illallinenkin. Ei paha!

Alkupalaksi vohveleita ja porotahnaa.

Pääruuaksi taimenta ja sienitahnaa. Ihan sairaan hyvää!

Tämän takia en ole ruokabloggari. Jälkkärimousse oli niin hyvää,
että se ehti kadota ennen kuvan ottamista. :)

Tunturiasemalla oli myös Ruotsin korkein baari.
Siellä me nautimme minttukaakaota ja viskiä. Hyvää oli.
Ja niiden avulla unikin tuli, kun luikimme hyisen pihan poikki telttaan ja makuupussiin.
 3. päivä: 12,77 km, nousua 376 m, laskua 1035 m

Tämä päivä oli silkkaa alamäkeä - paitsi sään osalta. Kun pääsimme takaisin kasvuston korkeudelle, alkoi aurinkokin paistaa, ja goretexit sai vihdoin kuoria päältä! Sitä ennen sää ja näkyvyys olivat niin huonoja, että tarvitsimme jopa kompassia!

Låktatjokkastugania vahti peikko! Vähemmän selviä naamoja oli tosi
paljon, ja niitä oli hauska bongailla.

Heinäkuun perinteinen lumimaisema.
Sentään osa lumesta on sulanut lätäköksi.

Tämä lumi ei sula ikuna. Se oli merkitty kartallekin.

Kun pääsimme niin alas, että alkoi vihertää (ja aurinko paistaa),
näimme myös reitin upeimman putouksen.

Lounasmaisemat

Lisää vehreyttä

Kolmas leiri seuraavan mökin pihalla. Ja ihana järvimaisema!

4. päivä: 10,22 km, nousua 782 m, laskua 800 m sekä ilman reppuja 4,81 km, nousua ja laskua 344 m

Ensin kiipesimme tunturille, jonka pari huippua kävimme valloittamassa ilman reppuja. Sen jälkeen laskeuduimme tunturin toiselle puolelle aivan Abiskon luonnonpuiston rajalle, minne leiriydyimme vikaksi yöksi. Nousu oli kivaa, laskeutuminen vaatii yllättävän paljon reisiltä, kun pitää koko ajan olla jarrut päällä.
Aamu alkoi vesistön ylityksellä. Mökin pihalla
oli muita retkelijöitä yleisönä.

Ylityksestä ei selvitty ilman vaurioita. Kivet olivat liukkaita ja teräviä

Reittimerkki ja maisema

Supersuunnistaja katselee alas

Linssiludeporo, joka juoksenteli edessämme monta kertaa eestaas

Entinen poro. Tai osa siitä.

Huipulla!

1300 metristä näki Norjaan!

Pieni dippaus 1200 metrissä.

Piti tehdä myös lumiukko, koska
harvoin heinäkuussa on siihen mahdollisuutta.

5. päivä: 18,28 km, nousua 502 m, laskua 1169 m

Laskeuduimme päivän aluksi jyrkän alamäen kaameessa pusikossa Kungsledenille. Kungsleden olikin sitten tasaista ja helposti käveltävää pitkospuilla ja silloilla varustettua Nuuksion tasoista köpöttelyä. Mutta sitä saikin painaa sitten 14 km, että pääsi autolle.

Aluksi tetsasimme ryteikön läpi muutaman kilsan
kaameeta alamäkeä Kungsledenille.

Kungsleden ja pieni silta

Pitkospuita ja teerivauvoja Kungsledenillä

Silta Abiskojokkan (joki allani) yli.

Poro! Löydettiin 1000 metristä muutamat sarvet ja otettiin mukaan.

Supersuunnistaja sillalla

Reitin viimeinen koski oli aika jylhä.

Jee! Maalissa!

Väsyneen onnellinen jälleennäkeminen

Kuvat eivät tee täysin oikeutta maisemille. Kannattaa käydä katsomassa ne livenä! Porojen ja teerien lisäksi näimme jäniksen, paljon korppeja ja minkin. Ja tietty jotain pikkulintuja.

Suunnitelmissa oli valloittaa korkeampikin huippu kuin 1300m, mutta loppui puhti. Ja alastulo olisi ollut varmaan aika hurjaa sieltä 1600 metristä (korkeuskäyrää oli kartalla aika tiheästi), kun se oli aika hurjaa jo 1300 metristäkin. Parhaillaan taidettiin tulla alas 300 m 3 km aikana. Voin sanoa, että se on rinkka selässä välillä aika jännää.

Kivaa oli! Pitää alkaa harrastaa tätä enemmänkin!