Hirveää paukuttelua

Olen tainnut (ehkä?) aiemminkin kertoa, että supersuunnistaja lahtailee joka syksy viattomia luontokappaleita. Tai siis suurimman osan viikonlopuista hän seisoo keskellä metsää ja toivoo näkevänsä hirven. Mutta jos tämä riemukas kohtaaminen sattuisikin sattumaan, pitää osata ampua. Ja sitä pitää toki treenata.

Hirvikoe pitää suorittaa vain parin vuoden välein, mutta hirviradalla pitää käydä treenaamassa joka vuosi vähintään hurjat viisi 10 laukauksen sarjaa. Tällaiselle pistoolinpaukuttajalle 50 laukausta vuodessa kuulostaa aika vähältä. Laskeskelimmekin tässä taannoin, että supersuunnistaja on ampunut pistoolilla (yhden tekemänsä ratakerran aikana) melkein yhtä monta laukausta kuin kiväärillä koko metsästysuransa aikana.

Ampumarata: koppi, missä on ohjaaja ampujan kanssa
sekä hirvitaulu. Näyttösuojassa oikealla on tyyppi, joka laskee osumat
taulusta. Hirvi juoksee lopuksi siis sinne.

Mutta lahjattomat ne harjoittelee. Se tuli todettua itsekin, kun lähdin supersuunnistajan mukaan radalle heinäkuussa. Olen ampunut hirvikiväärillä ennen heinäkuuta tasan viisi laukausta tuelta paikallaan olevaan maaliin. Nyt paukuttelin menemään kolme kymmenen laukauksen sarjaa, joista 4 ensimmäistä ammuttiin paikallaan olevaan maaliin ja loput liikkuvaan. Hirviradalla kun on sellainen hirven näköinen maali, joka viuhuu laidasta laitaan. Kun maali on paikallaan (kuten se nykyään hirvikokeessa on), tähdätään toki keskelle. Hirven liikkuessa kannattaa tähdätä johonkin parran alle (kai). Ja tämä kaikki tehtiin seisten. Hirvikokeessa pyssyn saa muuten tukea, joten se on oikeesti ihan suunnattoman helppo. Kokeilin radalla kahta eri kivääriä: supersuunnistajan omaa ja hänen isänsä kivääriä, joten en päässyt oikein tottumaan kumpaankaan.

Kiväärin rekyyli oli lussumpi kuin muistinkaan. Mutta en minä silti ihan joka paukulla tauluun osunut. Uuden pyssyn kanssa käy aina välillä sellainen "oho", että ase laukeaa nopeammin kuin kuvitteli, kun puristaa liipasinta - ja sitten ei ole ehtinyt tähdätä. Ja älkää nyt säikkykö: toki se sormi siirretään siihen liipasimelle vasta, kun pyssykkä on suunnattu taululle, mutta sitten, kun sitä punapistettä alkaa hengityksen heilutellessa piippua asetella keskelle maalia, voi käydä se oho.

Turisti. Minusta hirvikiväärit ovat hirveän
(hahaa, en vaan saa tästä vitsistä ikinä kyllikseni) kauniita
pyssyköitä, koska niissä on puinen tukki.

Mutta sain sentään kilpailuviettini tyydytettyä: supersuunnistajan viidestä sarjasta vain yksi oli (tosin selkeästi) parempi kuin minun kolme sarjaani. Eli hän ampui yhden hyvän sarjan ja neljä paskaa. Minä ammuin kolmesti välttävästi. Mutta hei, toinen meistä oli tasainen suorittaja, joka vain kaipaa vähän sitä treeniä ja tuntumaa kivääriin, mutta on siis oikeasti kuin Annie Mestariampuja  - ja toisella kävi peikkomainen flaksi. ;)

Olen valitettavasti ainakin hetkellisesti (muuton takia) hukannut lappusen, jolle sarjani kirjattiin. Pistemääräni olivat jotain 40 pisteen tienoilla. Eka sarja taisi jäädä vähän alle ja kaksi muuta olla pikkasen yli. Supersuunnistajan hyvä sarja taisi olla 65 pinnan tienoilla, mikä on siis ihan kelpo tulos, kun osa laukauksista ammuttiin siihen liikkuvaan maaliin.

Supersuunnistaja on muuten tappanut jokaisen hirven, jota on ikinä ampunut, joten voimme nyt tähän loppuun kiltisti todeta, että hän on kuitenkin tarpeeksi hyvä ampuja. :)