tiistai 31. toukokuuta 2016

Kesän masokistisin kymppi

Meidän perheessä ollaan suuria Peräkylän Ponnistuksen faneja. Minun lempparikisani heidän repertuaaristaan on toki kaljamaili. Rakastuimme myös molemmat viime syksynä tulenpalavasti Mammuttimarssiin. Mutta Supersuunnistajan monivuotinen toukokuun kohokohta on Stairway to Hell, missä juostaan 10 km kisa nousemalla kuusi kertaa Malminkartanon jätemäen päälle ja kiipeämällä lopuksi vielä portaat ylös.

Kisa järjestettiin taas viime viikolla, ja Ääsääs oli mukana. Mutta annetaas herran itse kertoa tunnelmistaan.

Kisakansa lähtee liikkeelle. Huomaa lastenvaunuja työntävä isi.


No, oliko kivaa?

Mmm, oli

Ekassa nousussa oli vielä seuraa

Kuusi kertaa jättärin laelle ja portaat päälle. Onko tuossa mitään järkeä? 

Tuohan on ihan pieni määrä, vain seitsämän kertaa. Monet muut vetävät moninkertaisesti.

Toisessa nousussa olikin jo enemmän tilaa

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

No, ihan ok. Samalla tasolla olin kuin viime vuonna.

Alamäki alkaa - vaihteeksi

Muistatko enää, mitä ajattelit suunnilleen kolmannessa tai neljännessä nousussa?

Jokaisessa nousussa laskin, kuinka monta nousua on vielä jäljellä. Ei siinä paljoa muuta tule ajateltua. Paitsi, että piti keskittyä juoksemaan, koska en halunnut kävellä.

Kärki porhaltaa menemään

Kumpi on kamalampaa, yös vai alas juokseminen?

Ylös, koska se mäki on paljon jyrkempi.

Supersuunnistaja koetti hymyillä kameralle

Meinaatko lähteä uudestaan?

Joo, jos vaan sopii aikatauluihin.

Viidennessä nousussa piti jo keskittyä

Mitkä muut PePon kisat houkuttelevat?

Mammuttimarssi on kiva, mutta jatkossa se taitaa olla Synkkä Syysunelma. Majakkaa ja sivuvaunua olisi myös joskus kiva kokeilla.


Viimeiset metrit eikä enää yhtään nousua!

Onko muuten seuraava tavoite jo kiikarissa?

En mä tiedä, onko mulla tavoitteita, mutta seuraava kisa on varmaan Jukolan viesti.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

HiQ Half Marathon

Meidän firma täytti vuosi sitten 20 vuotta. Keksin silloin (varmaan suihkussa ollessani, koska parhaat ideat tulevat joko siellä tai vessassa), että vuoden päästä firma olisi sopivasti 21,0975 vuotta ja silloin on mitä oivin tilaisuus juosta kilsa per vuosi. Ja ei kun tuumasta toimeen!

Keskustelua muutaman kerran muutetusta reitistä ;)

Myin idean toimitusjohtajallemme viime syksynä, ja sain innostettua mukaan myös yhden hengen markkinointiosastomme sekä pari muuta ihanaista kollegaa. Ja 28.5.2016 minä järjestelin elämäni ensimmäistä urheilutapahtumaa.

Ennen lähtöä kisaajille järkättiin lämmittelyjumppa

Koetimme tehdä tapahtumasta sellaisen matalan kynnyksen tapahtuman, johon olisi helppo osallistua. Sen lisäksi, että tapahtuma oli osallistujille täysin ilmainen, sai puolimaran juosta myös joukkueena. Reitti koostui neljästä 5,17 km kierroksesta, joten joukkueet saivat vaihtaa juoksijaa aina kierroksen jälkeen.

Juoksijoiden edellä polki talkootöissä ollut Teekkarisuunnistaja

Minä elän varmaan jonkinlaisessa urheilukuplassa, koska kuvittelin saavani paikalle vähintään sata juoksijaa. Ilmeisesti puolimara on kuitenkin suhteellisen kova tavoite taviskuntoilijalle, joten viime hetken sairastapausten ja muiden peruutusten jälkeen lähtöviivalle saatiin melkein 30 yksilöjuoksijaa ja neljä joukkuetta.

Supersuunnistaja tulossa maaliin miesten sarjan voittajana

Vaikka osallistujamäärä oli hieman vaatimaton, saimme kuitenkin kasaan oikein kivan juoksutapahtuman. Juoksijaa saapui kierrokselta suhteellisen tasaisesti, ja saimme nähdä jopa pari loppusuoravääntöä, kun juoksijat kiersivät vielä maaliin tullessaan Otaniemen kentän ympäri. Ja mikä tärkeintä, juoksijoilla näytti olevan kivaa.

Päivän tiukin loppusuorataistelu

Supersuunnistaja oli juoksemassa ja voitti miesten sarjan. Mutta niin oli kotona nätisti pyydettykin. :) Minulla oli pieni pelko persiissä, että muutama muu juoksija saattaisi pistää hänet koville, mutta ainakin eräs kova haastaja joutui perumaan osallistumisensa. Supersuunnistajan taktiikka oli ollut vetää eka kierros niin kovaa, ettei kukaan pääse peesiin ja lopussa vahingossa ohi. Taktiikka toimi mainiosti, ja Ääsääs sai nauttia rauhassa johtopyöräilijän seurasta.

Kisan upein maalituuletus

Reittiin vielä palatakseni: on muuten pirun vaikeaa mitata sitä. Piirsin ensimmäisen version karttapalvelussa pääsiäisenä. Vapun jälkeen mittasin sen livenä Garminilla ja potkupyörällä. Tällöin reitti osottautui liian lyhyeksi, joten tein siihen lisälenkin. Kun juoksin reitin lisälenkin kanssa reitin merkittyäni, se olikin taas liian pitkä. Tuunasin sitä vielä kerran ja sain pyöräilemällä suunnillen haluamani mitan. Tässä vaiheessa oli jo kisa-aamu, joten totesin, että aivan sama, saa luvan kelvata. Mutta ihan hyvin olin kai onnistunut mittaamaan. Kärkikolmikon rannetietokoneet mittasivat matkaksi 21,03-21,2 km.

Supersuunnistaja pääsi podiumille! Jee!

Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Järjestely oli ainakin minun mielestäni tosi kivaa, ja voisin järkätä urheilutapahtumia toistekin. Pitänee soluttautua johonkin järjestelyporukoihin - ellen sitten keksi perustaa ihan omaa tapahtumaa. HiQ täyttää 21 kuitenkin vain kerran, joten ihan samalla konseptilla tätä juoksukisaa ei ainakaan enää tule.

Kiitos paljon kaikille osallistujille ja talkootöissä ollelleille teekkareille! Oli kivaa!

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Firman fillariporukan kesäretki eli Giro d'Espoo

Meidän töissä on ollut jo useamman vuoden perinteenä, että firma maksaa porukan polkemaan Giro d'Espoota. Minä en ollut 2014 enkä 2015 mukana, koska joku muu kisa dossasi giron, mutta muuten olen ollut.

Lähdön hetki

Firmasta meitä oli liikkeellä 9 henkeä: yksi meni ajamaan lujaa vapaan vauhdin porukkaan ja me loput lähdimme kesäretkelle 30 km/h ajoryhmän eteen tavoitteena ajella koko matka noin kolmeakymppiä. Myös Supersuunnistaja tuli polkemaan. Hän ei halunnut ajaa ajorymässä, koska testaili kesän triathlonin täysmatkaa varten, millaisella keskarilla hän mahtaa jaksaa ajella yksinään.

Meidän pinkkioranssi tiimimme näytti hienolta!

Omassa ryhmässä on kiva ajella, koska siinä ei tule ikävää jojo-liikettä, mitä isommissa rymissä ilmenee varsinkin mäissä. Meidän oman ryhmämme keulilla oli terhakkaat SS-joukot (etunimien, ei aatteen mukaan nimettynä :D) ja me vähän vähemmän polkeneet nautiskelimme peesistä ja kauniista kesäpäivästä.

Toinen action-kuva

Kolmenkympin vauhtiryhmä otti meidät kiinni vähän ennen Veikkolaa, ja ajelimme sitten sen mukana taukopaikalle asti. Päätimme päästää ryhmän taukopaikalta edellemme, ettei se ottaisi meitä pian taas kiinni. Oli tosiaan hauskempaa ajella pienessä porukassa kuin ryysiksessä. Supersuunnistaja ei pitänyt taukoja, ja hän oli porhaltanut ohitsemme meidän odotellessamme kolmenkympin ryhmän siirtymistä reitille.

Vielä yksi kuva herrojen hanureista.

Olimme lähteneet ehkä hieman ahnaasti liikkeelle, ja vähemmän pitkiä lenkkejä tehneillä alkoi puhti hiipua tauon jälkeen. Varsinkin Bodomin mäet vaativat vähän jerkkua reisistä. Minä olin ollut alusta lähtien hidas ylämäissä, mutta en juurikaan hidastunut loppua kohden, vaan tein aika tasaisen suorituksen. Toisaalta minä olenkin tottunut jumppailemaan sen kuutisen tuntia putkeen, joten Bodomille päästäessä minun diesel-koneeni oli vasta lämmennyt.

Maalisuora

Olimme sopineet ajavamme kimpassa Jorvin mäelle asti. Mäessä kukin sai revitellä ihan oman jaksamisensa mukaan ja paahtaa viimeiset kymmenen kilsaa urku auki. Porukkamme hajosikin mäessä ihan totaalisesti, kun SS-joukot ja muut kovat jätkät painelivat menojaan ja me muut tulimme sitten omaa vauhtiamme vähän perässä.

Jee! Me tehtiin se! (Kaksi sankaria taitaa olla vielä matkalla)

Minä olen yleensä loppukiri-ihminen ja nytkin sain ihan hyvän haipakan päälle viimeisille kilsoille. Ohitin Jorvin mäessä ja sen jälkeen monta ihmisrauniota - myös Supersuunnistajan noin viitisen kilsaa ennen maalia. Kiristin vielä lopussa ihan viimeiset mehut, koska työkaverini O roikkui peesissäni, ja pelkäsin koko ajan, että hän painelee loppusuoralla ohi. Ei painellut. Sekuntia aiemmin pääsin maaliin. :)

Supersuunnistaja tuli maaliin minuutin minun
jälkeeni. Ehkä siksi hän ei hymyillyt yhtä
leveästi kuin minä. ;)

Peesailemalla pääsee pitkälle: tein oman uuden enkkani Girolla - vaikka ajelinkin ihan nätisti sykkeet pk-alueella. Loppuaikani oli 3:50:41 ja sillä irtosi naisissa 15. sija. Kaikkia tuloksia voi ihmetellä täällä.




lauantai 21. toukokuuta 2016

Toukokuun laji: MOBO

Minulla oli kova aikomus päästä tässä kuussa kokeilemaan uutena lajina skikejä, mutta en löytänyt mistään pääkaupunkiseudulta sellaisia vuokralle. Suomen latu vuokraa skikejä kyllä muualla Suomessa, mutta ei täällä.

Tajusin viikolla, että hitto vie, kuu loppuu kohta. Ja kun niitä skikejä ei löytynyt, piti äkkiä keksiä jotain muuta. Sitten muistin MOBOn eli kännykällä toimivat kiintorastit. MOBO on keksitty Virossa, ja se tuli Suomeen pari vuotta sitten. Minun on pitänyt kokeilla sitä siitä lähtien. MOBO-rasteja on nykyään ihan kiitettävästi ympäri Suomea. Täällä Espoossa reittejä on neljä ja Helsingin puolella niitä on kolme.

Leppävaaran MOBOn starttipaikka. Seikkailupuisto Huipun kopin seinässä oli
ohje kartta ja eka rasti leimattavaksi.

MOBO-suunnistus oli kivaa, vaikka kännykkä kädessä olikin vähän hassua juosta. Rasteja ottaessa saa olla tarkkana, koska MOBOn rastikyltit eivät ole mitenkään isoja. Jos ei ole tosi varma rastipisteestä, ei rastia välttämättä löydä ihan vaan summanmutikassa päätä pyörittelemällä. Oikeat kankaiset rastiliput näkee usein kauemmaskin, ellei ratamestari ole jemmannut niitä jonnekin kuoppaan tai solaan. MOBO-kyltti on lähes poikkeuksetta vähän jemmassa, koska ne olivat ainakin Leppävaarassa kiinni puiden rungoissa.

Rastit löytyivät kuitenkin yhtä lukuunottamatta hyvin. En tosin juossut mitenkään huimaa vauhtia, koska minulla oli tänään todella huono päivä jalkojen suhteen, ja niitä kolotti useammastakin kohdasta. Lisäksi olin muuten vaan jumissa ja väsynyt. Koska huomenna pitää jaksaa polkea taas Espoon ympäri, päätin olla riuhtomatta väkisin kunnon juoksua ja ottaa homman tekniikkatreeninä. Poluilla ja hiekkateillä sentään hölkkäilin vähän.

Ruutukaappaus kännykästä. Ruudulla näkyy
karttaja kompassi. Kamerasymbolista pääsee
leimaamaan qr-lukijasoftan avulla.

Suunnistuksen jälkeen kävin harrastamassa tuttua lajia mutta uudessa paikassa: menin ekaa kertaa Leppävaaran uuteen maauimalaan. Jo oli aikain. Minusta tuntuu, että kaikki muut ovat käyneet testaamassa uuden ulkoaltaan ennen minua. Jopa uintia harrastamaton siskoni ehti maauimalaan jo viikolla. :) Mikäs siinä uiskennellessa, kun aurinko paisteli, radat olivat leveät, eikä ruuhkaakaan ollut. Minun radallani oli kaksi muuta uimaria. Jakauduimme altaan pituudelle hyvin tasaisesti, joten käytännössä tuntui melkein siltä, kuin olisi yksin uinut.

Koska kuukauden uusia lajeja on ollut jo viisi, ajattelin, että olisi kivaa tehdä niistä yhteenveto tämän postauksen loppuun. Kun muutama vuosi sitten harrastin työmatkaliikuntahaastettani, tykkäsin silloinkin kirjata joka kuussa kaikkien edelliset kuukausien lajit postauksen loppuun, joten teen tästä lähtien samoin tässä haasteessa.

  • Tammikuu: CXworks
  • Helmikuu: CrossFit
  • Maaliskuu: Luistelu hokkareilla
  • Huhtikuu: ratsastus
  • Toukokuu: MOBO

torstai 19. toukokuuta 2016

Kurrerundan

Minun piti mennä tänään ainoastaan aamulla uimaan, ja työpäivän jälkeen oli tarkoitus vain lojua sohvalla. Supersuunnistaja kuitenkin kysyi eilen, mitä meinaan tehdä tänään illalla ja ehdotti juoksukisaa Kauniaisissa. Tänään oli Granipäivä ja osana sitä järkättiin Kurren kierros eli Kurrerundan.

Tapiolan uimahalli tänään aamulla

Matkoina oli 10 km tai 5 km kuntosarja. Suostuin toki helpottamaan suoraan töistä tulevan Supersuunnistajan logistiikkaa kurvaamalla paikalle autolla ja tarjoamalla siten säilytyspaikan puvulle ja muille rojuille. Ajattelin sitten, että voisin ihan hyvin myös itse juosta jotain ja ajaa uudet lenkkarini sisään. Uusia kamojahan kannattaa aina kokeilla juuri kisoissa. Minä harrastan sitä tämän tästä.

Mietin kauan, kummalleko matkalle lähden, koska tp-jänteeni oli vihotellut vähän viime viikonlopun juoksentelun jäljiltä, mutta toisaalta kuntosarjoja ei meidän perheessä ihan kamalasti arvosteta. Päätin lopulta kisakeskukseen kävellessäni osallistua siihen sarjaan, missä on enemmän osallistujia - eli potentiaalisesti minua hitaampia juoksijoita. Matka oli sitten femma.

Valmiina juoksuun uusissa tossuissa.

Supersuunnistajaakin kolotti joka paikasta (jopa kuulemma hampaita särki alkuverkan aikana). Hän tunnusti, että oli itsekin harkinnut juoksevansa vitosen, mutta ylpeys ei mitenkään antanut periksi. Ääsääs lähti sitten kympille, vaikka juokseminen kiinnosti kuin kilo kiviä.

Minä olin ensin unelmoinut alittavani 25 minuuttia, mutta alkuverkka sujui niin tahmeasti, että en oikein jaksanut uskoa asiaan. Juoksu lähti kuitenkin kulkemaan aika vauhdikkaasti ja olin vielä jossain kolmen kilsan kohdalla tavoitevauhdissa, vaikka jokainen kilometri olikin edellistä hitaampi. Minä se vaan aina lähden liian kovaa. Jossain kolmen ja neljän kilsan kohdalla väsähdin kuitenkin tosi pahasti, eikä minkäänlaista mainittavaa loppukiriä oikein irronnut. Tuttu (meidän firman käyttämä) rekrytointikonsulttikin paineli ohi loppusuoralla. Lenkkarit olivat kevyet, mutta oikeaan jalkapohjaan tuli rakko. Toivottavasti se on ohimenevää.

Muka innokkaat juoksijat

Mutta ei niin paljon mälsyyksiä ettei jotain hyvääkin. Minua ilahdutti kisassa eritoten kolme asiaa:

  1. Pystyin pitämään koko matkan juoksuasennon melko hyvin kasassa. Eivät ole menneet kaikki talven tekniikkatreenit hukkaan.
  2. Olin suhteessa aika kova mäissä. Juoksin koko matkan parin naisen peesissä ja saavutin heitä aina ylä- ja varsinkin alamäissä. Taas kerran on tekniikka kunnossa, mikä on kivaa.
  3. Tulipahan tehtyä kova treeni. Koska olen sisimmältäni laiskempi kuin meidän kissat yhteensä, en saa juostua kovia VK-treenejä ellei minulla ole lappua rinnassa. Joten välillä on ihan hyvä maksaa 15 euroa, jotta saa niitä VK-lenkkejäkin ohjelmaan.
Eipä tuo tuloksellisestikaan ihan paskasti mennyt. Olin 8/40. Hyvin valittu sarja, koska kympillä olisin ollut varmaan korkeintaan kahdeksas sieltä väärästä päästä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ihmissuden jäljillä

Eilen, ihastuttavassa kesäsateessa oli HiQn äMMien ensimmäinen pidempi treenikisa ennen elokuun SM-rogaa. Virolaiset ovat kovia rogaamaan, ja he olivat ystävällisesti tulleet tänne meidän puolelle Suomenlahtea järkkäämään seikkailurogainingin nimeltä Libahundi Jälg (eli Ihmissuden Jälki). Vantaan suunnistusseura Pihkaniskat jeesailivat.

Valmiina lähtöön. Takana näkyvät Supersuunnistaja ja ToinenNainen
eli huippujoukkue nimeltä Kielimuuri.

Vaikka viikolla oli ihanaa auringonpaistetta, jota oli kiva katsella toimiston ikkunasta, luvattiin koko viikonlopuksi sadetta. Onneksi ennusteet vähän paranivat viikonloppua kohti, mutta oli se lauantai kuitenkin lopulta koko viikon sateisin päivä. Me saimme sitten niskaamme pari vähän kovempaa sadekuuroa ja paljon tihkua siinä välissä. Mutta mitäpä tuosta - kastuu sitä hikoillessakin.

Alku taisi mennä näin ensikertalaisilla edustusurheilijoilla jännityksen piikkiin, kun saimme heti alkuun mojovan pummin. Saimme aikaiseksi myös ensimmäisen kisakärhämän, kun Milka alkoi kitistä, kuinka kaikki menee ihan päin mäntyä, ja minä äidyin ärähtämään, että lopeta se valittaminen tai se tarttuu minuunkin. Mutta lopetti se. Ja rastikin löytyi, kun vähän rauhotuttiin ja paikannettiin itsemme kartalle. Ja me olemme yhä mainioissa väleissä. What happens in the woods, stays in the woods. Minun tunnelmani pääsivät laskemaan myös vähän, kun likastuin kalliolla ja hajotin kompassini. Onneksi ehdin opettaa torstain kuntorasteilla Milkan ottamaan suunnan, niin ei minun kompassitaitojani tarvittu enää mihinkään. Saatoin keskittyä pysymään Milkan peesissä.

Leimaus. Minä menin leimaamaan heti perässä, koska tavallisilla rasteilla
kaikkien joukkueen jäsenten piti leimata.

Seikkailurogainingista seikkailun teki kuusi tehtävärastia, joilla osa rastin pisteistä tuli suoritettavasta tehtävästä. Me kävimme tehtävärasteista neljällä. Ekalla piti ottaa hymyilevä selfie, missä näkyi rastimääreenä ollut jyrkänne, tokalla piti ratkaista sudoku tai irroittaa ketju pulmatehtävästä. Kolmas rasti sijaitsi lammen rannalla, ja siellä piti heittää frisbeetä kaverille lammen yli. Viimeinen ja ihan maalin (eli siis lähdön) vieressä ollut rasti oli kahdeksan yhden pisteen rastia, johon saimme kartan vasta lähtöalueelle mentäessä.

Hymyilyselfie rastilla numero 70. Takana jyrkänne ja näköjään rastilippukin.

Pulmarasti oli tehtävärasteista ihan paras: siellä oli tehtävän lisäksi tarjolla vettä, urheilujuomaa ja naposteltavaa. Suolakurkut olivat siinä kolmen tunnin korvilla ihan sairaan hyviä (ja Milka tsemppasi koko ensimmäisen puolikkaan ihan vain niitä ajattelemalla)! Niiden syömiseen saattoikin käyttää vähän aikaa, koska minä vanhana pulmapelien omistajana ratkaisin tehtävän noin minuutissa. Sinä aikana Milkakin oli jo ehtinyt syödä aika monta kurkkua ja virolaisen herkkumakkaran siivua - ja ratkoa siinä sivussa puolet sudokusta.

Näin leimataan SI-järjestelmällä. Tikku reikään ja se sanoo piip.

Supersuunnistaja oli reissussa ToisenNaisen kanssa, ja he olivat kovempina juoksijoina käyneet lopuillakin tehtävärasteilla.Kuusijärvellä piti suppailla hakemaan rasteja järveltä ja toisella meidän missaamallamme rastilla oli yksi joukkueen jäsenistä kiskottu köydellä puuhun hakemaan rastileimaa.

Suon ylitys. Emmimme ensin tätä reittivalintaa, mutta ToinenNainen markkinoi
tämän suon Sipoonkorven klassikkona. Eivät tossut pahasti kastuneet,
mutta vähän tämän jälkeen tuli ISO pummi.

Meille tuli pari pahempaa pummia, vaikka yleisesti ottaen homma toimi mainiosti. Milka on nykyään jo niin hyvä suunnistaja, että minun tarvitsi perässä juoksijana yleensä vain pysyä vauhdissa ja joskus ihan loppumetreillä vähän auttaa rastinotossa. Vika tehtävärasti oli kuin meille tehty, kun minä luin karttaa ja huutelin edellä pinkovalle Milkalle ohjeita. Ja hänen leimatessaan minä luin jo seuraavaa rastia. Näillä pikkurasteilla vain toisen piti leimata, vaikka normaalisti kaikki joukeen jäsenet leimasivat minuutin sisällä.

Pummien takia meidän piti muuttaa suunnitelmia lennosta ja jättää osa rasteista hakematta. Onneksi suunnitelmien muuttaminen oli helppoa, koska alkuperäiset suunnitelmat sulivat kartasta pois sateessa. Olimme laittaneet kartat suojamuoveihin, mutta alleviivaustussi ei silti pysynyt kartassa, joka oli vedenkestävää matskua. Siihenkin meni vähän aikaa, kun välillä emme olleet ihan synkassa siitä, mitä kautta kullekin rastille olimme menossa. Maaliin kuitenkin päästiin hyvissä ajoin ennen aikarajaa, ja pisteitäkin kertyi ihan mukavat 98.

Niin se sade iloisesti ripsi mutalätäköihin

Ja sitten rogauksen lempiosuuteeni eli spekutukseen! Tuloksia katsellessa tuli todettua, että naisten sarjassa oli meidän edellämme aika tiukkaa vääntöä. Jos olisimme jättäneet yhdenkin isommista pummeistamme tekemättä, olisimme ehtineet edes toiselle kahdesta viiden pisteen rastista, jotka nyt jätimme käymättä. Silloin olisimme olleet naisten sarjassa sijalla 11. (nyt olimme 16.) ja kaikista joukkueista 74. tai 75. (nyt olimme 85.) Jos minä en olisi ollut niin puhkipoikki ennen kuin sain Milkalta saksalaista kofeiinisuklaata (ihan kreisiä ainetta!), olisimme saattaneet olla yhden sijan parempia: meitä edeltävällä naisjoukkueella oli sama pistemäärä, mutta reilut kuusi minuuttia parempi aika.

Maalissa ja jonossa odottamassa SI-tikun purkua

Mutta sehän suunnistuksessa on hauskaa: aina voi parantaa. Voi olla joko fyysisesti paremmassa iskussa tai pummata vähemmän. Tai jopa molempia. Seuraava koitoksemme on kesäkuun alussa Tampereella Yö-rogainingissa. Toivottavasti silloin ei sada, koska yösuunnistus sateessa on kuulemma ihan sika vaikeaa. Minä olen tissiposkena suunnistanut pimeässä vain hyvällä säällä, ja Milka ei ole tehnyt sitä koskaan. Eli eiköhän se hyvin mene. Mikä tärkeintä, on Tampereellakin luvassa ruokaa! Partiolaiset pitävät reitillä yökahvilaa.

Loppuun vielä tilannekuva bloggausvaiheesta. Kartan analysointi oli taas kerran hieman
hankalaa. Kuvassa myös hajonnut kompassi. Tuo pyörylä on nykyään irtomalli.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Polkujuoksua ja uintienkka

Tänään juostiin Espoon keskuspuistossa pieni polkujuoksukisa. Lähtöviivalla oli perinteinesti koko ryhmä rämä eli molemmat HiQn äMMät featuring kiintiömies Supersuunnistaja. Matkaksi luvattiin noin 11 km. Todellisuus vaihteli pummien määrästä riippuen. :)

Tytöt lähtöviivalla ihan valmiina

Homma lähti heti kättelyssä käyntiin loistavasti, kun kisakansa ryntäsi väärälle polulle. Maaliintulopolku näkyi lähtöön (joka oli myös maali) paremmin kuin starttipolku, joten päädyimme kiertämään reitin väärään suuntaan. Tästä luonnollisesti seurasi, että reittimerkit eivät olleet joka paikassa ihan optimisti, ja reitillä pummasi yksi jos toinenkin.

Ainoa heilahtamaton juoksukuva tuli otettua ennen kaatumista,
kun Milka on vielä peesissä. Sitten se meni ohi.

Minä otin jo ennen pummailua vähän parempaa tuntumaa kisareittiin ja kompuroin heti 1,3 km kohdalla. Mutta se jäi kaikkien yllätykseksi ainoaksi kaatumisekseni. Myöhemmin masensin itseäni vain pummailemalla. Vaikka en minä ollut edes pahin eksyjä: kärki juoksi kuulemma jopa kilometrin ylimääräistä. Minulle lisämetrejä kertyi vain muutama hassu sata.

Vahingossa napattu taidekuva :)

Polkujuoksu tuntui melkoisen raskaalta, mutta en minä enää kauhean rasittunut voi viime lauantaista olla. Uin nimittäin eilen taas uuden enkkani 30 minuutin uintitestissä. Enkä saanut siihen edes yhtään vetoapua, koska olin selkeästi nopein meidän radallamme. Taisin ohittaa kaikki muut ainakin kierroksella. Viereisellä radalla uitiin enemmän minun tahtiini, ja nyt spekuttelenkin, olisinko päässyt siellä 1600 metriin. Nyt tulokseni oli 1570 m.

Maalisuoralla sai juosta pätkän ihan isoa baanaa

Jos tämän päivän juoksentelu oli vähän masentavaa, niin onneksi voi aina katsella lauantain tuloksia. Eli nyt ne on julkaistu. Hirveän moni joukkue ei ehtinyt koko rataa - varsinkaan määräajassa. Ratamestari on ollut harvinaisen ketkulla tuulella. Mutta meidän tutusti leffateemainen joukkueemme The Force Awakens keräsi silti kaikki rastit. Hyvä me!

Päivän kisakynnet olivat maastoteemoitetut
Torstaina on muuten kuntorastit samassa maastossa, missä tänään juostiin. Teemana on käyräsuunnistus, joten on hyvin todennäköistä, että tänään ei koettu tämän viikon ainoita vastoinkäymisiä Keskuspuistossa. :D

maanantai 9. toukokuuta 2016

HiQ Stars

Moi! Me ollaan Minttu ja Milka ja me kisataan rogainingia joukkueessa nimeltä HiQn äMMät! Me ollaan molemmat töissä HiQ Finlandilla. Meidän toimari on ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että on fantsumpaa sponssata firman läheisiä toimijoita tai jopa henkilökuntaa kuin jotain geneeristä huippu-urheilijaa, joka käy joskus satunnaisesti viihdyttämässä asiakkaita. Siksi hän lanseerasi tänä vuonna konseptin nimeltä HiQ Stars. Saatesanat firman tiedotustilaisuudessa olivat suunnilleen "jos olette hyviä jossain, niin tulkaa juttelee".


Meillä on firmassa lanseerattu joskus kauan sitten termi "unthink". Unthink tarkoittaa asioiden ajattelemista uudelleen erilaisesta näkövinkkelistä. Joku kutsuu sitä myös laatikon ulkopuolelta ajatteluksi. Meidän mielestämme HiQ Stars on unthinkia parhaimmillaan: meillä on töissä aivan huikeita tyyppejä, jotka osaavat IT-sankaroinnin lisäksi ihan mielettömiä asioita. Heistä (tai meistä, heh) saa varmasti loistavia stooreja markkinointiin ja yleiseen me-hengen nostattamiseen. On myös todella kivaa, että työnantaja tarjoaa työntekijöille muitakin virikkeitä kuin niitä perinteisiä juopottelujuhlia (vaikka on niissäkin aina mukavaa).


Mehän emme toki ole hyviä ainakaan rogaamaan, mutta eipä se ole meitä ennenkään hidastanut. Vanha kansakin sanoo, että yrittänyttä ei laiteta. Kehuimme HiQ Stars -hakemuksessamme olevamme edes sisukkaita. Ja jos emme ehkä suunnista hyvin ja pärjää kisoissa, niin ainakin meillä on tämä blogi ja muutenkin jäätävä somepreesens. Ja kappas vaan: me olemme HiQ Starsin ensimmäiset kiinnitykset ja menossa SM-rogaan (24 h) 6.-7.8. edustamaan firmaamme.


Niin mitä me mennään tekemään?

Rogaining on kotoisin Australiasta ja se on pistesuunnistusta. Kilpailuissa liikutaan 2-5 -henkisillä joukkueilla sarjasta ja kilpailusta riippuen yleensä kahdesta tunnista vuorokauteen. Kilpailijoiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä käymällä eriarvoisilla rasteilla haluamassaan järjestyksessä annetun ajan puitteissa.


Me aloimme rogata yhdessä viime syksynä, mutta sitä ennen olemme käyneet yhdessä polkujuoksukisoissa ja kiipeilemässä. Kiipeilykurssillekin päädyimme tavallaan firman kautta, koska kokeilimme kiipeilyä ekan kerran työpaikan tiimi-illassa ja järkkäsimme kurssin työporukan kesken. Sopii teemaan siis.


Mutta keitä oikein ovat nämä HiQn äMMät?

Minttu tienaa harrastusrahoja palvelupäällikkönä. Niitä tarvitaan, koska lajikirjo on melkoinen. Mintun mottona onkin: "Miksi olla hyvä yhdessä lajissa, kun voi olla keskinkertainen useammassa?" Mintun ensimmäinen kestävyyslaji oli triathlon, mutta nykyään tätä oman elämänsä eräjormaa kiinnostaa enenevissä määrin kaikki metsän puolella suoritettu sportti kuten suunnistus, roga ja multisport. Ennen kestävyysurheiluherätystä hän pelasi yli 20 vuotta korista. Minttu tapaakin sanoa, että koripallo pelasti hänet pissismiltä. Tähän mennessä kovimmiksi saavutuksikseen urheilun sarallla hän laskee 3 junnujen SM-kultaa koriksessa.


Milka sankaroi päivisin projektipäällikkönä, mutta toimiston oven sulkeutuessa tästä blogissa myös Vuorikiipeilijä M:nä tunnetusta naisesta kuoriutuu oikea seikkailija. Myös Milka treenailee monipuolisesti erilaisia lajeja, koska vaihtelu virkistää. Aina puoli vuotta ennen seuraavaa kiipeilyreissua hän alkaa treenata systemaattisemmin vuoren valloitusta varten. Rogaining on pitkäkestoisena kestävyyslajina mitä oivallisinta treeniä. Seuraava reissu suuntautuu jo ensi syksynä Nepaliin Ama Dablamille. Nuorempana Milka harrasti kaikkea baletista nyrkkeilyyn ja lippupalloon. Lippupallosta hänellä on plakkarissa ihan oikea SM-kulta.


Me molemmat tykkäämme suunnistuksesta, koska se on paljon kivempaa kuin juoksu. Suunnistaessa saa juosta luonnon helmassa eikä karttaa lukiessa oikeastaan huomaa juoksevansa. Rogassa kivointa on, että sitä voi tehdä yhdessä joukkueena. Lisäksi rogainingissa saa itse suunnitella reittinsä, joten se stimuloi myös älyllisesti. Melkein yhtä kivaa kuin itse kisaaminen on spekutella kisan jälkeen, olisiko reitin voinut suunnitella jotenkin toisin.


Ennen SM-rogaa meillä on ohjelmassa valmistavia kisoja. Tulevana viikonloppuna 14.5. kisaamme Sipoonkorvessa kuuden tunnin kisassa nimeltä Libahundi jälg. Se on meidän ensimmäinen vähän pidempi yhteinen kisamme. Tätä ennen olemme osallistuneet vain 2-3 tunnin kisoihin (niiden kisarapsoja voit lukea täältätäältä, täältä ja täältä). Kesäkuun alussa pääsemme treenaamaan myös yösuunnistusta, kun vuorossa on Tampereen yörogan summer edition (8 h) 4.-5.6. Virallisten kisojen lisäksi aiomme käydä ahkerasti kuntorasteilla ja polkujuoksemassa. Jos haluat seurata HiQn äMMien edesottamuksia, kannattaa viimeistään nyt alkaa seurata Kunnon kaipuuta FB:ssa. Sieltä bongaat aina helposti blogin viimeisimmät jutut.


HiQ luo palveluita, joiden avulla helpotetaan ihmisten arkea ja elämää. Näitä ovat esimerkiksi veroilmoituksen jättäminen tekstiviestillä, videochat lääkärin kanssa tai yrityksen perustaminen verkossa. HiQ työllistää yli 1400 IT:n ja liiketoiminnan huippuosaajaa Pohjoismaissa ja Venäjällä, Suomessa meitä on n. 250. HiQ Finland on erikoistunut vaativiin ohjelmistokehitysprojekteihin, laadunvarmistukseen ja projektinhallintaan. Tämän lisäksi HiQ:lla on oma tuote: integraatioalusta FRENDS.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Spring Adventure

Eilen kisattiin multisport-kesän avaava Spring Adventure Espoon Oittaalla. Pakkohan sitä oli itsekin lähteä mukaan - varsinkin kun luvassa oli vähän kotikenttäetua. Hauskaa oli tarjolla tässä järjestyksessä: prologi (muistisuunnistus), pyöräily, juoksu, pyöräily, quest (inkkarikanootti), pyöräily, juoksu, quest (tukinkantoa), juoksu, melonta, quest (finnfoamilla uiminen). Questien tekemisiä ei toki ilmoitettu etukäteen, vaan ne olivat aina enemmän tai vähemmän iloisia ylläreitä.

Miesten kilpasarja odottaa lähtöä
Heti prologin jälkeen eka vaihto meni ihan plörinäksi. Supersuunnistaja juoksi prologin pyöräilykengillä, mutta minä halusin käyttää lenkkareita, koska minulla on niissä tukipohjalliset. Olin pyytänyt häntä sullomaan minun kenkäni laukkuuni sillä aikaa kun itse pukisin pyöräilykenkiä, mutta Ääsääs ei ollut kuullut pyyntöäni. Aikaa meni siis hukkaan vaikka kuinka, kun minä tein itse kaiken ja Supersuunnistaja vain hengaili.

Missäs hitossa me ollaan?

Olin vaihdon jälkeen ihan varma, että olimme heti sekasarjan viimeisiä ja sillä sijalla pysyisimme. Vetäisinkin perinteiset multisport-itkupotkuraivarit jo ennätysnopeasti ennen toista rastia, kun kaaduin pari kertaa pyörällä mutaisella ja juurakkoisella polulla ollessani valmiiksi muutenkin henkisesti lannistuneessa tilassa.

Välillä niitä rastejakin sentään löytyi

Fiilikseni nousivat vähän, kun näimme välillä muita sekapareja ja useamman naisten sarjan joukkueenkin (jotka kisasivat meidän kanssamme samalla radalla). Yritin tsempata itseni tällä uudella puhdilla juoksuosuudella ihan ennenkuulumattomaan vauhtiin. Sanoin jotain, että juostaan kovaa, kunnes multa menee nilkka - ja eikös se sitten pyörähtänytkin parin minuutin päästä. Jouduin kävelemään pari minuuttia, mutta onneksi vamma ei tuntunut isolta. Yksi sekapari pyyhälsi kävelyvaiheessa ohitsemme. Minä olin tietysti taas ihan varma, että olemme viimeisiä ja ulisin, kuinka olen täysin epäonnistunut ihmisenä, kun en osaa edes pyöräillä tai juosta.

Luolarastilla oli ruuhkaa ihan jonoksi asti
Vaikka jouduimmekin etenemään hitaammin (minä en uskaltanut juosta enää niin kovaa), näimme metsässä useampiakin pareja, jotka pummasivat kanssamme samaa rastia ja myöhemmin jonottivat luolassa olevalle rastille leimaamaan. Myös pyöräilyssä vastaan tuli selvästi vasta rasteille menossa olevia sekapareja, ja minäkin aloin vähitellen uskoa, että emme ehkä häviäisikään.

Välillä teillä oli suorastaan ruuhkaa, kun kaikki etsivät parasta kohtaa jalkautua metsään

Ekana questina oli inkkarikanootilla soutelua. Supersuunnistaja ei ole ikinä melonut inkkarilla ja minäkin olen tehnyt sitä hyvin vähän. Kanoottimme mutkitteli kuin Tanja Poutiainen olympiarinteessä, ja minä kirosin suoritustamme niin, että järvi raikasi. Tässä vaiheessa virallista kisa-aikaa oli enää pari tuntia, ja minä aloin taas vaihteeksi olla häviämisen lisäksi ihan varma, ettemme ehtisi edes maaliin ja saisimme hylsyn.

Unohdimme myös vetonarun kotiin, mikä hidasti minun juoksuani
Kun saavuimme pyöräilystä vaihtoalueelle ennen juoksu- ja melontaosuuksia, kuulutettiin meidän olevan sekasarjan kolmantena. Pyhä paska! Ei ole todellista! Fiilikset lähtivät hurjaan nousuun ja raivoisa kilpailuvietti nosti päätään. Kuin taikaiskusta meikällä oli taas täysi tsemppi päällä. Ei mun kanssa ainakaan tylsää pääse tulemaan. :D

Juoksuosuudella yksi rasti oli lumivuoren päälle

Tiesimme, että seuraava sekapari ei ole kaukana perässämme, ja pelkäsin koko ajan, koska ohitsemme juostaan. perässämme tullut sekajoukkue ohittikin meidät juoksuosuuden kolmannella rastilla. Vaikka tipahdimmekin podiumilta, ei fiilikseni enää laskenut kamalasti. Emmehän olleet sentään lähellekään viimeisiä. Kun melontaosuudella saimme samaisen parin taas näköpiiriimme, iski minuun sellainen kilpailuvietti ettei moista ole ennen nähtykään. Meloimme ihan apinan raivolla ja ohitimmekin kilpakumppanimme kolmannen melontarastin jälkeisellä pidemmällä osuudella. Melonta muuten sujui paremmin kuin ehkä ikinä ennen.

Tsemppasin Supersuunnistajaa infernaaliseen suoritukseen, koska pelkäsin, että muuten meidät ohitettaisiin taas viimeisellä parin sadan metrin juoksulla maaliin. Tulimme kuitenkin hyvällä etumatkalla rantaan ja taisimme repiä vielä finnfoam-questilla lisää kaulaa, koska en nähnyt takanamme ketään meidän juostessamme maaliin.

Mitä olisikaan multisport ilman Finnfoam-uiskentelua?

Maalissa meidät tosin kuulutettiin neljänsiksi, joten emme sittenkään onnistuneet kirimään itseämme podiumpaikalle. Mutta hyvän tsempin tämä hirvittävä huijaus sai meissä aikaan. Suorituksemme meni noin vartin verran yliajalle, ja siitä tulee jonkin verran sakkoa. Muita sakkoja meillä ei pitäisi olla, joten sijoituksemme oli sitten kai neljäs - mikä on paras multisport-sijoituksemme ikinä. Virallisia tuloksia ei ole vielä julkaistu, mutta linkkaan ne sitten, kun ne vihdoin nettiin ilmestyvät.