maanantai 9. toukokuuta 2016

HiQ Stars

Moi! Me ollaan Minttu ja Milka ja me kisataan rogainingia joukkueessa nimeltä HiQn äMMät! Me ollaan molemmat töissä HiQ Finlandilla. Meidän toimari on ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että on fantsumpaa sponssata firman läheisiä toimijoita tai jopa henkilökuntaa kuin jotain geneeristä huippu-urheilijaa, joka käy joskus satunnaisesti viihdyttämässä asiakkaita. Siksi hän lanseerasi tänä vuonna konseptin nimeltä HiQ Stars. Saatesanat firman tiedotustilaisuudessa olivat suunnilleen "jos olette hyviä jossain, niin tulkaa juttelee".


Meillä on firmassa lanseerattu joskus kauan sitten termi "unthink". Unthink tarkoittaa asioiden ajattelemista uudelleen erilaisesta näkövinkkelistä. Joku kutsuu sitä myös laatikon ulkopuolelta ajatteluksi. Meidän mielestämme HiQ Stars on unthinkia parhaimmillaan: meillä on töissä aivan huikeita tyyppejä, jotka osaavat IT-sankaroinnin lisäksi ihan mielettömiä asioita. Heistä (tai meistä, heh) saa varmasti loistavia stooreja markkinointiin ja yleiseen me-hengen nostattamiseen. On myös todella kivaa, että työnantaja tarjoaa työntekijöille muitakin virikkeitä kuin niitä perinteisiä juopottelujuhlia (vaikka on niissäkin aina mukavaa).


Mehän emme toki ole hyviä ainakaan rogaamaan, mutta eipä se ole meitä ennenkään hidastanut. Vanha kansakin sanoo, että yrittänyttä ei laiteta. Kehuimme HiQ Stars -hakemuksessamme olevamme edes sisukkaita. Ja jos emme ehkä suunnista hyvin ja pärjää kisoissa, niin ainakin meillä on tämä blogi ja muutenkin jäätävä somepreesens. Ja kappas vaan: me olemme HiQ Starsin ensimmäiset kiinnitykset ja menossa SM-rogaan (24 h) 6.-7.8. edustamaan firmaamme.


Niin mitä me mennään tekemään?

Rogaining on kotoisin Australiasta ja se on pistesuunnistusta. Kilpailuissa liikutaan 2-5 -henkisillä joukkueilla sarjasta ja kilpailusta riippuen yleensä kahdesta tunnista vuorokauteen. Kilpailijoiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä käymällä eriarvoisilla rasteilla haluamassaan järjestyksessä annetun ajan puitteissa.


Me aloimme rogata yhdessä viime syksynä, mutta sitä ennen olemme käyneet yhdessä polkujuoksukisoissa ja kiipeilemässä. Kiipeilykurssillekin päädyimme tavallaan firman kautta, koska kokeilimme kiipeilyä ekan kerran työpaikan tiimi-illassa ja järkkäsimme kurssin työporukan kesken. Sopii teemaan siis.


Mutta keitä oikein ovat nämä HiQn äMMät?

Minttu tienaa harrastusrahoja palvelupäällikkönä. Niitä tarvitaan, koska lajikirjo on melkoinen. Mintun mottona onkin: "Miksi olla hyvä yhdessä lajissa, kun voi olla keskinkertainen useammassa?" Mintun ensimmäinen kestävyyslaji oli triathlon, mutta nykyään tätä oman elämänsä eräjormaa kiinnostaa enenevissä määrin kaikki metsän puolella suoritettu sportti kuten suunnistus, roga ja multisport. Ennen kestävyysurheiluherätystä hän pelasi yli 20 vuotta korista. Minttu tapaakin sanoa, että koripallo pelasti hänet pissismiltä. Tähän mennessä kovimmiksi saavutuksikseen urheilun sarallla hän laskee 3 junnujen SM-kultaa koriksessa.


Milka sankaroi päivisin projektipäällikkönä, mutta toimiston oven sulkeutuessa tästä blogissa myös Vuorikiipeilijä M:nä tunnetusta naisesta kuoriutuu oikea seikkailija. Myös Milka treenailee monipuolisesti erilaisia lajeja, koska vaihtelu virkistää. Aina puoli vuotta ennen seuraavaa kiipeilyreissua hän alkaa treenata systemaattisemmin vuoren valloitusta varten. Rogaining on pitkäkestoisena kestävyyslajina mitä oivallisinta treeniä. Seuraava reissu suuntautuu jo ensi syksynä Nepaliin Ama Dablamille. Nuorempana Milka harrasti kaikkea baletista nyrkkeilyyn ja lippupalloon. Lippupallosta hänellä on plakkarissa ihan oikea SM-kulta.


Me molemmat tykkäämme suunnistuksesta, koska se on paljon kivempaa kuin juoksu. Suunnistaessa saa juosta luonnon helmassa eikä karttaa lukiessa oikeastaan huomaa juoksevansa. Rogassa kivointa on, että sitä voi tehdä yhdessä joukkueena. Lisäksi rogainingissa saa itse suunnitella reittinsä, joten se stimuloi myös älyllisesti. Melkein yhtä kivaa kuin itse kisaaminen on spekutella kisan jälkeen, olisiko reitin voinut suunnitella jotenkin toisin.


Ennen SM-rogaa meillä on ohjelmassa valmistavia kisoja. Tulevana viikonloppuna 14.5. kisaamme Sipoonkorvessa kuuden tunnin kisassa nimeltä Libahundi jälg. Se on meidän ensimmäinen vähän pidempi yhteinen kisamme. Tätä ennen olemme osallistuneet vain 2-3 tunnin kisoihin (niiden kisarapsoja voit lukea täältätäältä, täältä ja täältä). Kesäkuun alussa pääsemme treenaamaan myös yösuunnistusta, kun vuorossa on Tampereen yörogan summer edition (8 h) 4.-5.6. Virallisten kisojen lisäksi aiomme käydä ahkerasti kuntorasteilla ja polkujuoksemassa. Jos haluat seurata HiQn äMMien edesottamuksia, kannattaa viimeistään nyt alkaa seurata Kunnon kaipuuta FB:ssa. Sieltä bongaat aina helposti blogin viimeisimmät jutut.


HiQ luo palveluita, joiden avulla helpotetaan ihmisten arkea ja elämää. Näitä ovat esimerkiksi veroilmoituksen jättäminen tekstiviestillä, videochat lääkärin kanssa tai yrityksen perustaminen verkossa. HiQ työllistää yli 1400 IT:n ja liiketoiminnan huippuosaajaa Pohjoismaissa ja Venäjällä, Suomessa meitä on n. 250. HiQ Finland on erikoistunut vaativiin ohjelmistokehitysprojekteihin, laadunvarmistukseen ja projektinhallintaan. Tämän lisäksi HiQ:lla on oma tuote: integraatioalusta FRENDS.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti