Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Tämä viikonloppu on ollut täynnä polkujuoksua, vaikka en ole juossut metriäkään. Ensi vuoden Bodom Trailin ja Nuuksio Classicin järjestelyt käynnistettiin suunnitteluleirillä Nuuksion Karhunpesässä.

Maisema karhunpesästä lauantaina

Koska teen työkseni asioiden järjestelyä, asiakaskommunikaatiota ja muuta kaaoksen hallintaa, haluan tottakai jatkaa samaa hommaa myös vapaa-ajallani. Eksyin mukaan Nuuksio Classicin talkooporukkaan puolivahingossa muutama vuosi sitten, kun ajattelin, että voisin olla jotenkin hyödyksi kisan katselun ohella. Hiljalleen olen innostunut tapahtumajärkkäilystä enemmän ja enemmän, ja nykyään olen mukana "peruskalustossa", joka pyörittää koko kisapalettia.

Alussa pääsimme askartelemaan myös vähän merkkitikkuja.

Kilpailijat tuntuvat yleisesti arvostavan järjestelijäporukkaa, ja on ollut kiva lukea palautteita iloisista toimitsijoista kisareitin varrella. Parannusehdotuksetkin tulevat kisapalautteissa yleensä todella rakentavasti, joten kisoja on oikeasti todella hauskaa järkätä: itsekin tulee väkisin iloiseksi, kun huomaa, kuika paljon iloa saa aikaan juoksijoiden keskuudessa. Moni ei siti varmaan tiedä, kuinka paljon hommia suuren juoksutapahtuman järjestely vaatii, tai että Bodom Trailia ja Nuuksio Classicia aletaan järjestellä jo edellisen vuoden puolella.

Innokasta suunnitteluporukkaa

Koska koko järkkäriporukka tekee tapahtumia palkatta ja rakkaudesta polkujuoksuun, on tärkeää, että järkkäily on myös kivaa, eikä vain stressaavaa. Tämän viikon suunnitteluleiri alkoi yhteislenkillä (jolle minä en osallistunut, koska totesin tarvitsevani enemmän pitkiä yöunia ja rauhallista aamua) ja jatkui senkin jälkeen varsin leppoisasti tutustumisen ja lounaan merkeissä. Ruokailtuamme aloimme kunnolla hommiin, ja jakauduimme neljään työryhmään. Ryhmien tavoitteena oli dokumentoida ohjeita ja aikataulua ja aiheina olivat:

• maasto
• kisatoimisto
• kisakeskus
• viestintä

Bodom Trailin reitti on käsitelty, nyt puhutaan Classicista

Minä päädyin viestintäryhmään, ja me työstimme loppuillan yleisiä viestintäohjeita ja Bodom Trailin some- ja viestintäkalenteria. Nyt on nätisti ylhäällä, koska pitää tiedottaa mitäkin, että juoksijat saavat kaiken tarvitsemansa tiedon. Ja siinä sivussa nostattelemme fiilistä ja julkaisemme spekulaatiota ja kivoja juttuja kärkijuoksijoista.

Muutkin ryhmät dokumentoivat omia tehtävälistojaan ja muistettavia asioita. Aikaisempina vuosina on ollut hieman ongelmana, että perimätieto lepää lähinnä konkareiden muistissa. Tämän viikonlopun tavoitteena oli ensisijaisesti korjata tämä epäkohta. Päätimme myös molempien tapahtumien yhteislenkkien ajankohdat ja järkkäri- ja talkooporukat saivat molemmille tapahtumille omat keskusteluforumit. 

Sama maisema sunnuntaina. Etelä-Suomen talvi on vähän tällaista nykyään.

Tähän aikaan vuodesta järkkäily on vielä mukavan leppoisaa, mutta lähempänä kisaa työn määrä kasvaa ja innokkaimmat vastuunkantajat painavat kisaviikonlopun duunia kellon ympäri muutamien tuntien yöunilla. Mutta mikäs siinä puuhastellessa, kun on loistava tiimi ympärillä!

Bodom Total

Heti alkuun pieni varoituksen sana, että tästä saattaa tulla aika pitkä teksti, kun ymppään kaikki loput Bodom-kokemukseni samaan postaukseen. Piti kirjoitella yhteislenkeistä jo aiemmin, mutten ehtinyt.

Aina on aikaa tuulettaa, vaikka olisi viemässä tiimiä podiumille

Ehdin yhteislenkeistä kolmelle neljästä: Night, 12 km ja 9 km. Eli juoksin siten kaikki lenkit kerran. Bodom Teamin lenkkihän on ihan sama kuin Nightin. Sanoisin, että oma valintani juosta Bodom Night oli kyllä oikea, koska se oli mielestäni lenkeistä myös kivoin. Bodomin ysi on (kai) tunnetusti eniten perseestä, koska siinä on hyvin paljon suota ja muutenkin vaikeita osioita. Nightin (ja Teamin) lenkille on kuitenkin valittu siitäkin parhaat palat, ja se on reittinä oikein onnistunut.

Seiskalla meiltä oli viisi juoksijaa, tässä heistä kaksi.

Inhoani ysiä kohtaan saattaa pahentaa se, että minulla oli ysin lenkki-iltana todella huono juoksujalka. Lähdin reteesti toiseksi hitaimpaan vauhtiryhmään, mutta tipuin siitä minulle aivan liian teknisessä maastossa. Juoksin jonkin aikaa hitaimman ryhmän mukana, mutta tipuin lopulta siitäkin. Meinasin sitten eksyä metsään noin kilometri ennen maalia. Tältä pohjalta olikin sitten hyvä lähteä juoksemaan Bodom Nightia, kun oli itsetunto lähes kohdallaan.

J:n tuuletustyylinäyte

Mutta minulla oli vielä paljon muuta puuhaa ennen kuin pääsin itse taas poluille. Olen jo pari kertaa ollut Nuuksio Classicilla järkkärinä. Se on ollut niin kivaa puuhaa, että tällä kertaa tungin mukaan Bodom Trailin järkkäriksi jo aikaisemmassa vaiheessa. Sain siten luonnollisesti myös enemmän nakkia: somettelin hieman ennen kisaa, olin kokoamassa kisakylää torstaina, perjantaina tiimikisan aikaan olin reitin varressa ohjaamassa ja lauantaina toimin ruuhka-apuna parkissa ja maalissa. Mutta päänakkini oli olla palkintovastaava. Minun piti koota kaikista yhteistyökumppaneilta saaduista tavaroista sopivat palkinnot kaikkiin sarjoihin. Homma oli kuin palapeli ja siten vallan hauskaa. Ilmottauduinkin jo palkintovastaavaksi myös Nuuksio Classicille. Supersuunnistaja juoksee siellä tämän vuoden uutuuden eli ultran. Mitäs muuta tekemistä minulla sitten olisikaan, kuin hengailla mukana järkkärinä?

T:n ja J:n taktiikkana oli peesata hyvä vauhti ja mennä loppusuoralla ohi?
J ainakin peukuttaa maisemia, joita T taitaa juuri katsella. :)

Bodom Teamiin kokosin töistä ison porukan. Lupasin lähteä itse juoksemaan, jos muuten ei saataisi tarpeeksi isoa porukkaa kasaan, mutta huoleni oli täysin turha. Meiltä lähti mukaan lähes 10 % henkilöstöstä eli 18 juoksijaa kympille ja 5 seiskalle. Kaksi kympin juoksijaa estyivät viime hetkillä. Mutta kaikki matkaan lähteneet pääsivät myös maaliin, ja pitivät ilmeisesti myös hauskaa matkan varrella. Kympin juoksijamme olivat lisäksi niin taitavia, että pääsivät pronssille. Hyvä HiQ!

Viikinki P ja toinen kollegani K hoitelivat meiltä kympin häntäpään tyylillä

Minä hengilin kisan aikaan tosiaan maastossa 10 km ja 7 km reittien risteyksessä ohjamassa juoksijoita oikeille poluille. Napsin samalla vähän valokuvia juoksijoista. Muutama juoksija yritti juosta pois reitiltä, mutta onnistuin estämään heidät ajoissa. Joku näistä muutaman metrin lisää juosseista sankareista taisi olla voittajaksi selvinneessä Avain Yhtiöiden joukkueessa, joten mitään kamalaa vahinkoa ei tainnut päästä käymään.

Palkintojenjaossa

Yksi sankari tosin juoksi Hynkälammen reitin kahdesti. Hän oli ilmeisesti kääntynyt juomapisteeltä väärin seiskan oikopolulle. Tullessaan uudelleen minun pisteelleni hän kysyi vaan, mihin menee kympin reitti. Ensireaktiona viitoin häntä oikeaan suuntaan. Koetin huudella perään, että miten sä sieltä tulit, mutta herra meni jo menojaan. Pahoitteluni. Olisi pitänyt kääntää sinut takaisin samaa reittiä, mutten tajunnut.

Kuva reitistä. Minä olin tuo punaisella ympyröity vihreä ukkeli. 

Illalla oli sitten vuorossa minun oma kisani. Tarkoitukseni oli lähteä höntsäämään, koska jalkani olivat aika väsyneet päivän kävelyistä. Mutta niinhän se aina menee, että kun meikämandoliini saa lapun rintaan, en osaa ottaa asiaa mitenkään lunkisti. Juoksuitsetuntoni ei ollut mitenkään kohdillaan viimeisimmän yhteislenkin jäljiltä, joten jättäydyin lähtöryhmässäni aika taakse. Tämä osottautui isoksi virheeksi, koska jäin pahasti jumiin vielä itseänikin hitaampien taakse. Selvisin vapaammille vesille vasta joskus 5 km jälkeen. No, kerrankin tuli lähdettyä niin hitaasti, että minulla oli vielä hyvin energiaa toiselle puolikkaalle.

Ainoa onnistuneehko itse ottamani kuva koko yöjuoksusta.

Koetinkin juosta varsinkin juomapisteen jälkeen niin kovaa kuin vain osasin. Tämä kostautui viimeisellä kilometrilla, kun jo viime kesänä kiusannut vasen nilkkani pyörähti taas kerran. Hassuinta on, että kyseinen nilkka menee aina vain polkujuostessa eikä ikinä esimerkiksi suunnistaessa. Onneksi matkaa oli enää alle kilsa, josta metsäpolkua oli vain ehkä parisataa metriä. Nilkka ei mennyt pahasti, josten pystyin juoksemaan sillä loppuun muutaman aristavan askeleen jälkeen. Tosin pelkäsin koko ajan, että se menisi uudelleen ja kyllähän nilkkaan sattui epätasaisella alustalla tämän tästä. Mutta kun vihdoin pääsin hiekkatielle, oli nilkka ihan juostava. Vedinkin varmaan elämäni reippaimmat loppukirit, kun voimia oli jäljellä ihan liikaa alun himmailun ja lopun varomisen takia. Kuittasinkin loppusuoralla pari kanssakisaajaa. Mutta ei se kamalasti lohduttanut. Huono taktiikka ja epäonni nilkan kanssa harmittavat vietävästi.

Maalituuletus: minä aina toitotan Supersuunnistajalle, että
pitää muistaa tuulettaa, niin näytin nyt taas mallia.

Lauantai alkoi aikaisin, kun suuntasin viiden tunnin yöunien jälkeen taas pääkallopaikalle. Viimeistelin palkinnot ja toimin ruuhka-apuna parkkiksella ja maalissa vedenjakelussa. Supersuunnistaja osallistui tuplaan eli juoksi sekä Nightin kympin että lauantain puolimaran. Hän halusi välttämättä tulla lauantaina paikalle pyörällä, vaikka minä tarjosin hänelle myös autoa. Tämä kostautui toisella kierroksella, kun Ääsääs sippasi ihan täysin: 12 km meni noin tuntiin ja ysiin kului aikaa noin 65 minuuttia. Mutta maaliin hänkin pääsi ja oli hienosti tuplan kuudes. Minä vähän marmatin Ääsääsille illalla kotona, että pitäisi sitä nyt tajuta ottaa mukaan enemmän energiaa ja juoma-astia, kun alla on kympin juoksu, liian lyhyet yöunet ja vielä pyöräily Tapiolasta Kunnarlaan. Supersuunnistaja ajeli vielä paikalle mäkisiä ulkoilureittejä eikä suorinta tietä "koska siellä oli niin paljon autoja". Eivät menneet siis ihan vihkoon nää meidän kisat ainakaan taktisesti.

Kuuma ryhmä starttaa 12 ja 21 kilometrille

Supersuunnistaja polki itsekseen kotiin (oli kuulemma aika rankkaa - kas kummaa), ja minä jäin huoltamaan loput kilpailijat maaliin ja panemaan pillit pussiin. Kun viimeinen juoksija saapui maaliin, melkein toivoin itse olevani hänen juoksutossuissaan. Niin hienon saattueen ja vastaanoton hän sai, kun meitä järkkäreitä oli iso liuta maalissa kannustamassa ja hurraamassa. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. :)

Ihan pimee juoksukilpailu

Tämä viikko ei alkanut mitenkään mainiosti. Maanantaina kävelin muina naisina töissä portaita, kun polvessa naksahti ja tuntui hetken aikaa ikävää kipua. Ensimmäinen ajatukseni oli, että eihän eturistiside voi katketa portaissa kävellessä. Jalka ei kuitenkaan tuntunut yhtään epävakaalta, vaan myöhemmin se alkoi oireilla enemmänkin kuten 2013, kun siellä oli ylimääräisiä palasia.

Kisatunnelmaan virittäytymässä

Keskiviikkona lääkäri veikkasi samaa: polvessa on luultavasti pieni ruston palanen irti, mutta se murskautuu polveen itsekseen. Ei siis kannata kuvata tai avata.

Startti oli kuin Jukolan lähdön jalkapuoli pikkuveli

Loppuviikon polvi oli vähän ärtynyt, eivätkä treenit kulkeneet kamalan hyvin. Olin jo melkein jättämässä Nuuksio Night Trailin väliin, mutta päätin kuitenkin lähteä kisaan, kun olin siitä jo maksanutkin. Ja idea vaikutti hauskalta. Ovathan nyt asiat yleensä hauskempia, kun ne tekee pimeässä metsässä.

Letka suuntaa Vihdintien ali kohti metsien kutsua

Koska fiilis oli polven kipuilun myötä vähän paska eikä minulla muutenkaan ollut kovin sporttinen olo työviikon päätteeksi, asetimme Supersuunnistajan kanssa autossa minulle maltilliseksi tavoitteeksi juosta 11 km (josta oikeaa polkua oli n. 2 km ja loput ulkoilureittiä) aikaan 75 minuuttia.

Juoksijoita reitillä

Pääkallopaikalla Luukissa sain lietsottua itseni jonkinlaiseen kisafiilikseen, ja lähdinkin lenkille ihan hyvällä pössiksellä. Tunnelma latistui kuitenkin huomattavasti jo ennen ensimmäisiä polkuosuuksia, kun huomasin olevani edelleen ihan susihuono juoksemaan (tai edes kävelemään vauhdilla) ylämäkiä. Kun jäin vielä polkuosuuden alettua omasta possujunastani lopullisesti, alkoi jo perinteeksi muodostunut "Mintun kisan aikainen synkissä vesissä uinti". Olin ihan varma, että olen viimeinen, enkä uskonut edes Supersuunnistajaa, joka oli Kaitalammella kuvaamassa ja kannustamassa, että näin ei suinkaan ole. Kun minut myöhemmin ohitti setä, joka oli varmasti nähnyt takanamme muitakin ihmisiä, piristyin vähän.

Loistava polkujuoksija (en siis minä)

Polut ovat olleet minulle tänä kesänä aika jännittäviä taannoisen nilkkahaaverin jälkeen. Nyt pimeässä metsässä nössöilin askelluksen kanssa vielä normaaliakin enemmän, ja polkuosuuksilla vauhtini oli oikeastaan kävelyvauhtia. Yritin koko ajan askeltaa "juoksunomaisesti", mutta vauhtia se ei tuonut. Nössö mikä nössö. Koetin kompensoida menetettyä aikaa posottelemalla hiekkatiepätkillä kovempaa, mutta silti loppuaika painui hieman yli tavoitteena olleen 75 minuutin. Homma kaatui ensisijaisesti polkunössöilyyn, mutta myös ylämäkikunnolla ja yleisellä fiiliksellä oli osuutta asiaan. Polvi kesti juoksun ihan hyvin, mutta turposi taas kisan jälkeen. Tästä syystä päätin skippailla sunnuntaiaamulle suunnittelemani suunnistuksen ja meninkin vesijuoksemaan.

Tässä olen minä - turvallisesti taas hiekkatiellä

Nuuksio Night Trail oli kuitenkin kiva tapahtuma, ja vähän vauhdikkaammalla mielikuvituksella varmaan aika jännäkin. Kuulemma ainakin minua ennen maaliin tullut nainen oli pelännyt yksin metsässä. Minä olen tainnut hengailla liikaa pimeissä ryteiköissä, koska en keksi siellä ikinä mitään Blair Witch -juttuja enkä enää säikähtele edes otsalampun valon tekemiä hyvin elävän näköisiä varjoja. Niitä kiljuttiin vielä toukokuussa Yö-Rogassa. :D

Maaliinkin pääsin

Ensi vuonna reitille saattaisi huhujen mukaan olla tulossa enemmän oikeita polkuja. Voisin ottaa tavoitteeksi opetella juoksemaan niillä ja mennä ottamaan revanssia. Tällaiselle mukavuudenhaluiselle lötkylälle kun tekee ihan hyvää juosta usein lappu rinnassa, niin tulee edes silloin juostua niin kovaa, että tulee sopivasti paha olo.

Talviretkellä

Nuuksio on Espoon kivoimpia paikkoja. Supersuunnistaja käy siellä tämän tästä juoksemassa, mutta minä hyödynnän kansallispuistoamme lähinnä retkeillen. Tänään ystävämme Akrobaatti H sai taas mobilisoitua kasan kavereita eväsretkelle. Kivaa ja nättiä oli!

Kävelimme Siikajärven rannalta Holma-Saarijärven nuotiopaikalle, missä suoritimme perinteiset makkarangrillailut. Pakkasta oli sen verran (noin -15 kai?), että tauolla tarvittiin vähän lisävarustusta päälle. Toki nuotiokin lämmitti kivasti.

Olemme oppineet jo tässä vaiheessa elämää, että paluumatkan kannattaa olla aina lyhyempi kuin menomatkan. Kiinnostus retkeen lopahtaa aikalailla evästauon jälkeen. Eikä tänäänkään jäänyt kuin puolisen tuntia auringon laskuun siitä, kun olimme autoilla. Kerran olemme päässeet Supersuunnistajan kanssa kävelemään viimeisen kilometrin pimeässä kohti autoa - ja tietysti ilman otsalamppuja. Sen jälkeen olen tavavannut ottaa lampun mukaan, jos on yhtään mahdollista, että emme ehdi ajoissa takaisin.

Facebokissa on käyty nyt viikonloppuna pitkää keskustelua siitä, miten persläskit saa lämpimäksi, jos ne onnistuu lenkillä jäädyttänmään - tai miten sen ahterin syväjäätymisen voisi estää. Itse totesin tänään, että pieni sisäliikunta ja sauna päälle auttaa asiaan. Katsoimme Supersuunnistajan kanssa kotona ensin ampumahiihtoa ja lähdimme sen jälkeen vielä salille. En saanut reisiäni ja ahteriani vielä telkkaria katsellessa lämpimäksi, mutta kun kävelin Esportilta takaisin autolle, totesin, että nyt alkaa olla jo ihan lämmin olo. Alla oli melkein tunnin salitreeni ja kymmenisen minuuttia saunomista. Että vinkkinä vaan kaikille kylmistä kankuista kärsiville: jumppa auttaa.