sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Talviretkellä

Nuuksio on Espoon kivoimpia paikkoja. Supersuunnistaja käy siellä tämän tästä juoksemassa, mutta minä hyödynnän kansallispuistoamme lähinnä retkeillen. Tänään ystävämme Akrobaatti H sai taas mobilisoitua kasan kavereita eväsretkelle. Kivaa ja nättiä oli!



Kävelimme Siikajärven rannalta Holma-Saarijärven nuotiopaikalle, missä suoritimme perinteiset makkarangrillailut. Pakkasta oli sen verran (noin -15 kai?), että tauolla tarvittiin vähän lisävarustusta päälle. Toki nuotiokin lämmitti kivasti.



Olemme oppineet jo tässä vaiheessa elämää, että paluumatkan kannattaa olla aina lyhyempi kuin menomatkan. Kiinnostus retkeen lopahtaa aikalailla evästauon jälkeen. Eikä tänäänkään jäänyt kuin puolisen tuntia auringon laskuun siitä, kun olimme autoilla. Kerran olemme päässeet Supersuunnistajan kanssa kävelemään viimeisen kilometrin pimeässä kohti autoa - ja tietysti ilman otsalamppuja. Sen jälkeen olen tavavannut ottaa lampun mukaan, jos on yhtään mahdollista, että emme ehdi ajoissa takaisin.


Facebokissa on käyty nyt viikonloppuna pitkää keskustelua siitä, miten persläskit saa lämpimäksi, jos ne onnistuu lenkillä jäädyttänmään - tai miten sen ahterin syväjäätymisen voisi estää. Itse totesin tänään, että pieni sisäliikunta ja sauna päälle auttaa asiaan. Katsoimme Supersuunnistajan kanssa kotona ensin ampumahiihtoa ja lähdimme sen jälkeen vielä salille. En saanut reisiäni ja ahteriani vielä telkkaria katsellessa lämpimäksi, mutta kun kävelin Esportilta takaisin autolle, totesin, että nyt alkaa olla jo ihan lämmin olo. Alla oli melkein tunnin salitreeni ja kymmenisen minuuttia saunomista. Että vinkkinä vaan kaikille kylmistä kankuista kärsiville: jumppa auttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti