perjantai 30. syyskuuta 2016

Boing boing!

Syyskuun laji meni vähän hilkulle, mutta ei ihan yhtä hilkulle kuin tammikuussa. Kun tämän päivän tunti loppui Esportissa, oli kuukautta jäljellä vielä 6,5 tuntia. Kävin siis tammikuun tapaan uudella jumppatunnilla. Tällä kertaa vuorossa oli trampoliinihyppelyä eli tunti nimeltä World Jumping.

World Jumpingissa hypellään minitrampalla musiikin tahdissa. Rytmi on aika nopea, joten hyppelytekniikka ei voi olla mökkitrampoliinilta tuttu rauhallinen pongoillu, vaan hypellessä pitää painaa kantapäitä todella hanakasti alaspäin. Siten saa hypystä nopean ja tehokkaan, ja on ainakin teoreettinen mahdollisuus pysyä rytmissä.

Koska en yllättäen kuvaillut tunnilla, on kuvituksena rakkaudesta puskeva kisu.

Minulta meni ainakin puolet 45 minuutin hyppelystä tramppaan tottumiseen ja tekniikan sisäistämiseen. Sen jälkeen aloin saada jo vähän tehoja irti pomppimisestani. Nössöilin kuitenkin vähän varsinkin sivuttais- ja kasakkahypyissä polvieni takia, mutta eipä koipiin kyllä sattunut ollenkaan. Pohjekin oli kiltisti, koska olin ottanut varmuuden vuoksi Buranaa ennen tuntia.

Olin tunnilla suurimman osan ajasta tukevasti pk-alueella. Jos menisin uudelleen, pääsisin varmasti paremmin kärryille tekniikasta ja saisin siten sykkeet nostettua vk-tasollekin. 45 minuutin pomppimisen jälkeen tehtiin lyhyt lihaskunto- ja venyttelyosio, missä luonnollisesti sykkeetkin laskivat. Ensin vähän kyykkäiltiin, sitten punnerreltiin ja lopuksi tehtiin kasa vatsoja. Tässäkin käytettiin tramppaa apuna.

Tunti oli tosi hauska ja varsinkin vikassa pomppimisbiisissä päästiin oikein kunnolla perjantaitunnelmaan, kun jammailimme lattarirytmien tahdissa ja teimme mambo-askelia. Ohjaajamme Kerttu-Liisa on vielä niin loistava persoona, niin eihän kukaan salissa pystynyt olemaan hymyilemättä. Jos joskus ehtisin, voisin ihan hyvin mennä uudelleenkin pomppimaan.

Tässä vielä kertauksena kaikki tämän vuoden lajikokeilut:
Tammikuu: CXworks
Helmikuu: CrossFit
Maaliskuu: Luistelu hokkareilla
Huhtikuu: Ratsastus
Toukokuu: MOBO
Kesäkuu: Yksipyöräily
Heinäkuu: SUP
Elokuu: Pyöräsuunnistus¨
Syyskuu: World Jumping

maanantai 26. syyskuuta 2016

Jätkä on aika näätä!

Lauantain X-kaato oli taas sellaista jääräpäiyyden riemujuhlaa että oksat pois. Tai annoin minä periksi Supersuunnistajalle reittisuunnittelussa, mutta sen jälkeen olin kovapäinen pöhkö.

Minullahan on molemmissa polvissa kulumaa, ja varsinkin oikeassa polvessa on jo ihan virallinen nivelrikko. Sen oloa on helpotettu pistoksilla, joista ajattelin kertoilla tarkemmin ihan toisessa postauksessa. Mainitsin tämän ihan vain pohjustukseksi: sain pistoksen taas keskiviikkona, ja polvi ei ollut ihan toipunut piikistä vielä lauantaina. Päätin kuitenkin startata, vaikka ei olisi ehkä pitänyt. Polvi turposi kuuden tunnin kisassa niin pahasti, että lopussa oli vaikea polkea pyörää. Ja kun homman vielä viimeisteli korttelisuunnistuksella, niin sunnuntaina ei tarvinnut paljoa kävellä.

Tämä on ainoa kuva ykkösrastista, koska kartta kerättiin
kesken kisan pois. Joku on lätkäissyt kartalle tahmatassunsa,
mutta ykkösrastin hankaluus varmaan valkenee silti.

Mutta palataas perjantaihin. Minä hain kartan kotimatkalla tullessani Leppävaaran uimahallista. Ja kun minä ripustelin uikkareita sun muita kuivumaan, tutkaili Supersuunnistaja karttaa ja tiiraili Google Earthia. Ei ehkä kannata aloittaa toisen ihmisen suostuttelua toteamalla, että "Sä et tule suostumaan tähän." Mutta toisaalta Supersuunnistaja osoitti kommentillaan suurta ihmistuntemusta. Hän nimittäin julkesi ehdottaa, että skippaisimme taktisista syistä ekan rastin. Ekan! Jonkun muun rastin voisi skipata vielä aika diskreetisti, mutta ei ensimmäistä! Väliin jääneestä rastista saa multisport-kisoissa tunnin aikasakon. Mutta ykkösrasti oli yksinään niin kaukana umpeen kasvaneessa lahdessa, että oli ilmiselvää, että meillä olisi mennyt sen hakemiseen aikaa reippaasti yli tunti.

Viimeiset säädöt vaihtopaikalla ennen lähtöä

Olin jo siinä vaiheessa iltaa sopivasti väsynyt, niin asiasta käyty neuvottelu oli, noh, melko kiivasta... ;) Mutta, kun olin saanut ruhtinaalliset kolmisen tuntia yöunta, suostuin aamun jatkoneuvotteluissa taktiseen vetoon ihan vain mielenkiinnosta. Kyllä parisuhdeurheilu on vaan parasta. Pakko vielä mainita kaksi kommenttia, joilla pääsee ainakin meikäläisen kanssa haluttuun lopputulemaan:

"Mä painostaisin sua enemmän, jos kyseessä olisi vakava kilpailu." (mitennii ei oo vakava?)
"Oikeissa seikkailukisoissa ne jättää joskus rasteja väliin taktisista syistä." (No, jos OIKEETKIN seikkailu-urheilijat...)


Aamulenkillä Leppävaarassa

No, oliko ratkaisu oikea? Joo ja ei. Emme olisi ehtineet millään määräajassa maaliin, jos olisimme käyneet ykkösrastilla. Mutta toisaalta jouduimme odottamaan rasteilla kaksi ja kuusi, että rastin miehitys saapui paikalle. Ilmeisesti ratamestari ei ollut ottanut huomioon, että jossain tiimissä saattaa olla melkoisen näätä jätkä.

Pienistä polvivaikeuksien aiheuttamista vitutuskohtauksista huolimatta kisa oli tosi hauska kokemus. Auringon noustua (X-kaatohan alkaa perinteisesti klo 5 aamulla) sää oli ihana, ja metsissä oli upea ruska. Tällä kertaa polut olivat yllättävän poljettavia, ja minäkin sain niillä aikaan vähän vauhdin hurmaa ja onnistumisen elämyksiä. Yleensä multisporteissa nähdään paljon mutaa ja noin kymmenennen kaatumisen jälkeen itkupotkuraivareita lätäkössä vetävä Minttu-parka. Mutta ei tällä kertaa. Edes pöljä polvi ei hidastanut menoa, vaan olin oman elämäni Matti Lehikoinen.

Malminkartanon huippu on rastipaikkana melkein klassikko.

Lisämaustetta soppaan toivat kutosrastin questina ollut Seikkailupuisto Huippu sekä kesken kisan yllärinä vaihdettu kartta. Huipussa seikkailun jälkeen meiltä otettiin kartta pois, ja saimme pränikän kartan, jossa oli ihan eri reitti. Hui! Se niistä suunnitelmista sitten. Onneksi Supersuunnistaja on niin super, että hän osasi pyöräsuunnistaa tavallisella maastokartalla ihan lennosta.

Asteen raikkaampi rastipiste.

Ääsääs pääsi vilvoittelemaan Vetokannaksen uimarannalla, kun rasti oli laitettu ystävällisesti lammen puolelle. Minulle tuli vähän huono omatunto, kun minä sain kermaperseineni odotella rannalla ja ottaa valokuvia. Mutta toisaalta minä olen meistä kahdesta pahempi vilukissa. Joten ehkä se oli ihan ok, että Supersuunnistaja kävi ritarillisesti pulahtamassa.

Sellainen vähän tavallisempi rasti.

Kun saavuimme yllärikartan vikalle rastille eli takaisin kisakeskukseen, luulin jo pääseväni maaliin. Mutta ehei! X-kaadossa ei tulla ikinä maaliin aikarajoissa (ainakaan me). Luvassa oli vielä yhdeksän rastin korttelisuunnistus. Siinä vaiheessa minun koipeni oli jo niin huonona, että jouduimme kävelemään osan matkasta. Mutta maaliin kuitenkin päästiin. Ja vain muutama minuutti yliajalla. Tuloksia ei ole vielä julkaistu, joten näätämäisen takkiikkamme kannattavuutta pitää uudelleenarvioida myöhemmin tällä viikolla. Mutta saatiinpahan tulos!

tiistai 20. syyskuuta 2016

HUR orka HUR?

Lauantaina juostiin ihkaeka Helsinki Ultra Run ja mukana 2 km lenkuraa kiertämässä oli myös Supersuunnistaja. Malmin syksyisestä väriloistosta sai nauttia joko 6 tai 12 tuntia. Ääsääs aloitti tällä kertaa maltillisesti ja osallistui "vain" 6 tunnin sarjaan.

Ja sitten taas perinteiseen haastatteluosioon.

Lähtötuuletus

No, oliko kivaa?

No, oli.

Oliko tylsää?

Ei nyt varsinaisesti. Luulin, että olisi ollut, mutta kyllä se kuusi tuntia meni. Mielenkiintoisempaa tämä oli kuin pyöräily triathlonin täysmatkalla.

Tyylinäyte reilun tunnin juoksentelun jälkeen

Mikä oli lempparikohtasi lenkillä?

Ehkä mukava silta, joka tuli alamäen jälkeen. Siinä pääsi juoksemaan rennosti.

Muistatko, mitä ajattelit suunnilleen kolmen tunnin kohdalla?

Varmaan, että nyt on puolimatka ohitettu. Ennen puolimatkaa ei saa tuntua missään, eikä sitä ennen saa missään nimessä kiristää. Ajattelin varmaan, että ihan hyvin menee, eikä tunnu missään.

Se ihana silta


Koskas alkoi tuntua?

Viimeinen kymppi tuntui pahimmalta. Ja sen huomaa kyllä vauhdissakin.

Mihin sattui eniten?

Ei oikein sattunut mihinkään. Jälkikäteen kantapäiden sivut ja lonkat ovat kolottaneet.

Syksyistä väriloistoa koivukujalla

Oliko Hokan Clifton2 hyvä tossuvalinta kisaan?

Joo. Ei tullut rakkoja eikä muitakaan vaivoja. Kengät toimivat hyvin.

Onko sinulla kokeneen kehäketun varustevinkkiä uudelle ultraajalle?

Kuuden tunnin ultralle voi ihan hyvin laittaa samat varusteet kuin maratonille. Sitä vähän ihmettelin, kun paikalla oli kolme luomujuoksijaa sandaaleissa. Sitä en suosittele. :)

Muut katsovat ihailevasti, kun punakone paahtaa ohitse

Olit pitkään neljäntenä, mutta tipuit lopussa kuudenneksi. Oletko tyytyväinen suoritukseesi?

No joo. Olen mä kai tyytyväinen. Tärkein ultra-asia eli koko ajan juokseminen minimaalisilla tauoilla toteutui. Vauhti vähän hidastui lopussa, mutta sellaista se elämä on. Ultra on kuitenkin taistelua itseä vastaan, eikä siinä voi lähteä hakemaan sijoituksia. Pitää vain optimoida oma tuloksensa ja perinteisesti katsoa, mihin se riittää.

Ohitus alamäessä

Kumpi on parempaa Gutzyn appelsiini- vai sitruunaurheilujuoma? (niitä oli siis tarjolla järkkärin puolesta ja haastattelija kaatoi niitä jokusen lasillisen)

Appelsiini maistui enemmän. Sitruuna ei maistunut oikein miltään. Pidemmässä kisassa mauttomuus voisi olla hyvä asia.

Nyt en ota enää askeltakaan!

Onko seuraava tavoite jo kiikarissa?

Ei nyt varsinaisesti. Onhan meillä näitä kisoja pitkin syksyä, mutta ei mulla niihin mitään tavoitetta ole. Tämä kisa oli syksyn päätavoite.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Ihan pimee juoksukilpailu

Tämä viikko ei alkanut mitenkään mainiosti. Maanantaina kävelin muina naisina töissä portaita, kun polvessa naksahti ja tuntui hetken aikaa ikävää kipua. Ensimmäinen ajatukseni oli, että eihän eturistiside voi katketa portaissa kävellessä. Jalka ei kuitenkaan tuntunut yhtään epävakaalta, vaan myöhemmin se alkoi oireilla enemmänkin kuten 2013, kun siellä oli ylimääräisiä palasia.

Kisatunnelmaan virittäytymässä


Keskiviikkona lääkäri veikkasi samaa: polvessa on luultavasti pieni ruston palanen irti, mutta se murskautuu polveen itsekseen. Ei siis kannata kuvata tai avata.

Startti oli kuin Jukolan lähdön jalkapuoli pikkuveli

Loppuviikon polvi oli vähän ärtynyt, eivätkä treenit kulkeneet kamalan hyvin. Olin jo melkein jättämässä Nuuksio Night Trailin väliin, mutta päätin kuitenkin lähteä kisaan, kun olin siitä jo maksanutkin. Ja idea vaikutti hauskalta. Ovathan nyt asiat yleensä hauskempia, kun ne tekee pimeässä metsässä.

Letka suuntaa Vihdintien ali kohti metsien kutsua

Koska fiilis oli polven kipuilun myötä vähän paska eikä minulla muutenkaan ollut kovin sporttinen olo työviikon päätteeksi, asetimme Supersuunnistajan kanssa autossa minulle maltilliseksi tavoitteeksi juosta 11 km (josta oikeaa polkua oli n. 2 km ja loput ulkoilureittiä) aikaan 75 minuuttia.

Juoksijoita reitillä

Pääkallopaikalla Luukissa sain lietsottua itseni jonkinlaiseen kisafiilikseen, ja lähdinkin lenkille ihan hyvällä pössiksellä. Tunnelma latistui kuitenkin huomattavasti jo ennen ensimmäisiä polkuosuuksia, kun huomasin olevani edelleen ihan susihuono juoksemaan (tai edes kävelemään vauhdilla) ylämäkiä. Kun jäin vielä polkuosuuden alettua omasta possujunastani lopullisesti, alkoi jo perinteeksi muodostunut "Mintun kisan aikainen synkissä vesissä uinti". Olin ihan varma, että olen viimeinen, enkä uskonut edes Supersuunnistajaa, joka oli Kaitalammella kuvaamassa ja kannustamassa, että näin ei suinkaan ole. Kun minut myöhemmin ohitti setä, joka oli varmasti nähnyt takanamme muitakin ihmisiä, piristyin vähän.

Loistava polkujuoksija (en siis minä)

Polut ovat olleet minulle tänä kesänä aika jännittäviä taannoisen nilkkahaaverin jälkeen. Nyt pimeässä metsässä nössöilin askelluksen kanssa vielä normaaliakin enemmän, ja polkuosuuksilla vauhtini oli oikeastaan kävelyvauhtia. Yritin koko ajan askeltaa "juoksunomaisesti", mutta vauhtia se ei tuonut. Nössö mikä nössö. Koetin kompensoida menetettyä aikaa posottelemalla hiekkatiepätkillä kovempaa, mutta silti loppuaika painui hieman yli tavoitteena olleen 75 minuutin. Homma kaatui ensisijaisesti polkunössöilyyn, mutta myös ylämäkikunnolla ja yleisellä fiiliksellä oli osuutta asiaan. Polvi kesti juoksun ihan hyvin, mutta turposi taas kisan jälkeen. Tästä syystä päätin skippailla sunnuntaiaamulle suunnittelemani suunnistuksen ja meninkin vesijuoksemaan.

Tässä olen minä - turvallisesti taas hiekkatiellä

Nuuksio Night Trail oli kuitenkin kiva tapahtuma, ja vähän vauhdikkaammalla mielikuvituksella varmaan aika jännäkin. Kuulemma ainakin minua ennen maaliin tullut nainen oli pelännyt yksin metsässä. Minä olen tainnut hengailla liikaa pimeissä ryteiköissä, koska en keksi siellä ikinä mitään Blair Witch -juttuja enkä enää säikähtele edes otsalampun valon tekemiä hyvin elävän näköisiä varjoja. Niitä kiljuttiin vielä toukokuussa Yö-Rogassa. :D

Maaliinkin pääsin

Ensi vuonna reitille saattaisi huhujen mukaan olla tulossa enemmän oikeita polkuja. Voisin ottaa tavoitteeksi opetella juoksemaan niillä ja mennä ottamaan revanssia. Tällaiselle mukavuudenhaluiselle lötkylälle kun tekee ihan hyvää juosta usein lappu rinnassa, niin tulee edes silloin juostua niin kovaa, että tulee sopivasti paha olo.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Yöllisiä parisuhdepuuhia tiedossa

Mitä te teette kumppanienne kanssa synkkinä syysöinä? Minä ja Ääsääs suunnistamme!

Meillä oli sunnuntaina kotona pitkä keskustelu tärkeästä aiheesta: mennäänkö lauantaina 24.9. X-kaatoon vai sunnuntaina 25.9. Syysrogaan? Asia piti päättä, koska X-kaadossa oli hintaporras tulossa vastaan. Lopulta X-kaato voitti, koska se alkaa klo 5 aamulla eli käytännössä yöllä. Ja sehän on pelkästään metkaa! Lisäksi minua himottaa ihan kauheasti ottaa selvää, oliko meidän keväinen Spring Adventuren neljäs sijamme silkka vahinko. Melontaa ei ole treenattu pätkän vertaa eikä Supersuunnistaja ole istunut maasturin selässä sitten Springin. Minun Riddickissäni on sentään uudet ketjut ja menopeli on muutenkin huollettu vimpan päälle. Pitänee vähän huoltaa myös Supersuunnistajaa, että hän ehtii palautua tämän viikonlopun Helsinki Ultra Runista. Menestyksen avaimet ovat siis kaikin puolin näpeissä.

Kuvitukseksi lisää Nuuksio Classicin kuvia, koska näitähän piisaa. Ei, etteikö
kissakuvia piisaisi, mutta vaihtelu virkistää.


Mutta on niitä villejä öitä tiedossa enemmänkin. Supersuunnistaja ilmosi meidät jo jokin aika sitten Yö-Rogaan. Viime vuonna Ääsääs oli kisaamassa ToisenNaisen kanssa ja minä olin kesäversiossa  Vuorikiipeilijä M:n tiimikaveri. Nyt vihdoin pääsemme nauttimaan toistemme seurasta - ja minä siitä viimeksi kovasti kaipailemastani fillarista. Menemme siis fillarisarjaan, koska minua ei kiinnosta tossutella urbaanissa ympäristössä 8 tuntia. Minä juoksen pitkät pätkät poluilla.

Metsän parhaiten pukeutuneita tyyppejä oli tämä Octoberfest-henkisesti
asustautunut kauluspaitamies. 

Viime vuonna varauksettoman ihastuksemme ansainnut Mammuttimarssi vaihtoi nimensä Synkäksi Syysunelmaksi, mutta luvassa on taattua laatua uintirasteineen päivineen. Ilmo ei ole vielä auki, mutta päivä on meillä molemmilla jo kalenterissa. Se on vielä päättämättä, riittääkö meille viime vuoden tapaan 100 km, vai lähdemmekö nautiskelemaan oikein olan takaa toistemme seurasta ja 130 km pyöräsuunnistuksesta.

Jou jou! 8 km menty ja 34 togo!

Sitten ihan muihin juttuihin. Eilen uitiin taas 30 minuutin uintitesti. Mulla oli jo aamusta alkaen aika väsynyt päivä, joten en odottanut mitään kummoisia suorituksia. Lisäksi mulla on yleensä kesän jälkeen ollut tapana tehdä huonompi tulos kuin keväällä. Meni siis ihan trendin mukaan. Lähdin silti reteesti tavoittelemaan 1 600 m haamurajaa, koska viimeksi uin kuitenkin jo 1 570 m. Ekat 15 min pysyinkin tonnikuudensadan vauhdissa, mutta sitten meno hyydähti. Lopputulos 1510 m oli aika surkea. Mutta tulipahan tehtyä. Ja onneksi meni sentään yli 1500 m.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Oho, ilmosin!

Kisakausi alkaa taas! Nyt on lepäilyt levätty ja aletaan taas hommiin. Ja meidän perheessä kovat treenit tehdään perinteisesti lappu rinnassa. Nuuksio Night Trail on ihan eka kisa, johon kysyin oikein luvan keneltäkään: ensimmäinen valmennusviikko Valkku M:n kanssa on ensi viikolla, ja kysyin häneltä, saanko korvata pitkän juoksun Nuuksio Night Traililla. Ja sainhan minä.

Kuvituskissa liittyy tapaukseen sen verran, että se on urheilukenkälaatikossa.

Kovaa tuskin menen, koska pimeillä poluilla juokseminen on vielä vaikeampaa kuin poluilla juokseminen yleensä. Lisäksi minä varmaan nössöilen metsässä, kun olen pannutellut ja muljautellut nilkkaani niin ahkerasti viime kesän polkujuoksuissa. Mutta mä nyt menenkin lähinnä osallistumaan enkä kilpailemaan.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Nyt se lähti

Onneksi olen vähän aikaansaamaton ihminen, En ole esimerkiksi saanut lähetettyä palkintopatukoita Australiaan. Tämä on siis hyvä asia, koska Australia ei ole enää oikea osoite suuren kynsiveikkauksen palkinnolle. Sillä eilen illalla venytellessä , huomasin, että kappas:


Kynsi lähti sittenkin! Venyttelyn (ja kuvaamisen) jälkeen leikkelin kynnen veks, koska tuollainen heiluva versio tarttuu helposti sukkiin sun muualle. Kynsi 2.0 oli jo kasvamassa kynsinauhan tuntumassa.

Viimeinen niitti kynnelle näemmä oli varvasystävällinen yhdistelmä kiipeily + yösuunnistus. Kävin viime viikolla kiipeilemässä ensmmäisen kerran moneen kuukauteen ja lähes pelkäsin seinällä kiikkuessani. Eilen draivia alkoi jo löytyä. Suunnistuksen draivi suutautui puolestaan poluilla eestaas kirmailuun, kun pummasin rastia 4 varmaan vartin. Onneksi otettiin lyhyt rata, niin ei mennyt ihan koko yötä.

Mutta voittaja ei tosiaan enää ole Anna vaan armas rogaining-tyttöystäväni. Palkinto toimitetaan, kun mennään taas joku päivä suunnistamaan yhdessä.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Uusi saliohjelma

Kävin reilu viikko sitten Kotkassa fyssarilla hakemassa uuden saliohjelman. Piti mennä uusimaan ohjelma jo kesän alussa, mutta en jotenkin vaan ehtinyt ja saanut aikaiseksi. Ja sitten olikin jo kesäloma. Matkustin kolmatta kertaa Kotkaan siksi, koska lääkärini sanoi, että Ergo-selkäklinikan Juha Hiltunen on paras. Ja jos on tällainen monivammainen ihminen kuin minä, niin pitää käydä parhaalla. Tosin nyt Juha totesi, että voisi luovuttaa minut jatkossa oppipojallee, joka vaikuttaa täällä pk-seudulla. Ei menisi niin hillittömästi aikaa matkoihin.

Mutta nyt jumpataan jonkin aikaa tällä uudella ohjelmalla. Ideana on vahvistaa ensisijaisesti lantioni lihaksia, koska varsinkin vasemmalla jalalla askeltaessani lantioni pettää pahasti juostessa. Lisäksi saan voimistella pohkeitani ja nilkkojani, koska vasemman nilkan kipuileva tp-jänne tykkää siitä. Ja sitten minulla on ohjelmassa polviturvallisia kyykkäilyjä, joilla pidetään huolta muista jalan lihaksista.

Ajattelin käydä liikkeeni läpi, jos vaikka joku kaipaa jotain uusia ideoita salille. Nämä liikkeet on toki mietitty just mulle ja mun vaivoihin, joten en tiedä, kuinka ne sopivat muille. Enkä ole ihan varma, kuinka helppoja ne on selittää, mutta koetetaan.

Ensimmäinen liike verryttelyn jälkeen on nimeltään draken. Koska nimi ei sano kenellekään varmaan mitään, niin koetan selittää sen. Lähtöasennossa seison yhdellä jalalla ja toinen jalka on 90 asteen kulmassa edessäni. Käsissä on 5 kg levypaino ja se on nostettu pään yläpuolelle. Paino lasketaan alas ja ilmassa oleva jalka työnnetään taakse siten, että päädyn vaakaan. Kun yläkroppa kumartuu eteen, lasketaan levypaino alas suorille käsille. Ala-asennossa pitää tsekata, että lantio on suorassa ja sitten voi palata hitaasti lähtöasentoon.

Minun tasapainoni on varsinkin vasemmalla jalalla seistessä ihan surkea, joten toistoja on vain muutama. Tämä liike on sellainen, että puolieron huomaa selvästi. Minulla on oikea puoli paljon kehittyneempi tasapainon suhteen kuin vasen. Ja vasemmalla jalalla heiluessa en meinaa pysyä pystyssä. Mutta reenillä sekin kai helpottuu. :)

Toka liike on perinteinen body pump -lämppäri eli yhdistelmä rive - pystypunnerrus - tanko niskaan - kyykky  ja samaa reittiä takaisin. Tätä teen 20 kg tangolla ja tarkoitus on herätellä kroppaa. Kolmas liike on ihan perinteinen rinnalleveto ja siihen saan lisätä tankoon painoja. Mutta räjähtävä pitäisi silti olla.

Neljäs liike on lempparini eli penkillenousu smithissä. Tätä liikettä en kuvaile, koska video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Fyssari kuvasi minua pyynnöstäni videolle, jotta voisin itsekin katsoa, miltä näytän, kun teen liikettä. Ja tarvittaessa tsekata tekniikan myöhemmin, jos se pääsee unohtumaan. Tässäkin pitäisi olla räjähtävä, mutta painoa on tangossa ehkä himpan liikaa.



Viides ja kuudes liike pitäisi oikeasti tehdä redcordilla, mutta koska Esportissa on vain TRX, virittelen siihen painonnostovyön, joka on melkein sama asia. Molemmissa liikkeissä olen kylkilankussa kyynärpään varassa. Ekassa liikkeessä olen alemman jalan varassa ja nostan ylempää jalkaa. Tässä variaatiossa puolta pitää vaihtaa lankutuksen kautta siten, etten koko setin aikana laske hanuria maahan. Sarja on laskeva 10-8-6-4-2 molemmille puolille. Melko rankkaa. Toisessa liikkeessä ylempi jalka on lenkissä ja nostan lähentäjillä alempaa jalkaa maasta ylös. Tässä liikkeessä puolen vaihto on pakko tehdä perse maassa.

Vanha kuva TRX-kylkilankutuksesta. Tämä on tuon ekan liikkeen asento.

Näiden lisäksi mulla on vielä kaksi pohjeliikettä. Toinen on ihan perinteinen pohjehinkutus prässissä. Painoja pitää olla ns. tarpeeksi eli tuntuman pitäisi olla 80% maksimista. Sen jälkeen teen vielä omalla painolla pohkeita steppilaudalla. Ideana on seistä ihan vain varpaiden varassa ja laskea yhdellä jalalla seisten kanta mahdollisimman alas. Sitten vaihdetaan jalkaa ja noustaan toisella jalalla mahdollisimman ylös ja vaihdetaan taas jalkaa. Toistoja on 4 x 12. Ja sarjat tehdään toki molempiin suuntiin.

Tätä 2 kertaa viikossa, niin pitäisi pysyä ämmän ehjänä ja toimintakuntoisena. jos hyvin käy, saatan jopa kehittyä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Sekalainen kuulumispostaus

Tämä on tällainen sekalaisia asioita sisältävä höpinäpostaus. Kuvituksena on kuvia eiliseltä Nuuksio Classicilta, missä olin oppaana 8 ja 27 km kohdalla. Valitettavasti kaikki kuvani viikonlopun pitkiksellä olleesta Supersuunnistajasta epäonnistuivat, kun kannustin niin innokkaasti. Erillistä Supersuunnistaja seikkailee -postausta ei tule, koska tämä ei tosiaan ollut kisa, vaan lenkki. :D

Kärki oli aika yllätyksetön: ensin Ansio ja sitten Mononen. Minusta tuntuu,
että herroilla on aina samat vaatteetkin päällä.

Varpaan kynnet eivät sitten tippuneet. Epäilin kauan, että oikean jalan kolmannen varpaan kynsi lähtisi, mutta se jotenkin tukevoitui, kun leikkasin kynnet. Pitää siis postittaa patukat Australiaan Annalle. Tupla oli muuten King Size eikä Maxi. Muistin väärin, kun julistin arvauskisaa (enkä todellakaan jaksanut silloin kävellä tarkistamaan asiaa).

Juoksemisen pitää olla hauskaa (ainakin vielä 8 kilsassa)
Valmentajan valinta on nyt siinä vaiheessa, että tapasimme valkkuehdokkaan kanssa ja sovimme kuvioista. Valkku M tekee minulle nyt ohjelmaa, ja aloitamme valmennussuhteen 12.9. alkavalla viikolla. Olen kertonut hänelle kaikista triathlonin ohella olevista virityksistäni, ja hän koettaa tehdä sitten just mulle sopivan ohjelman. Kokeillaan, miten homma lähtee sujumaan.

Ja aina on aikaa tuulettaa kameralle!

Vähän kyllä jännittää aloittaa kunnolla treenaaminen, koska välillä vieläkin tuntuu, etten olisi ihan palautunut. Esimerkiksi suunnistuksissa on ollut vielä todella lötköpötkö olo, ja eilen kävellessäni 8 km kohdalle passiin, piiputin reitillä ollissa portaissa pahemman kerran. Ja jalkapohjani väsyivät eilisetä hurjasta 10 km kävelystä todella paljon. Naureskelin koko reitin juosseelle Supersuunnistajalle, että on varmaan epäsopivaa, jos minä valitan, että jalkani ovat väsyneet.

27 km kovin ruuhka. Tämä taisi olla pääryhmä eli peloton, :)
No, vielä on viikko aikaa sluibailla. Ja nythän minulla on oma valmentaja, joka tekee ohjelman just mulle. Kai sitä voi sitten säätää sen mukaan, kuinka paljon minua väsyttää. Meinasinkin rapsata vielä tänään Valkku M:lle, kuinka eilinen tepastelu aiheutti kantapäiden kolotusta.

Kovat jätkät jättivät kengät narikkaan. Näitä kreisejä hippejä bongasin kolme.
Sellaista täällä tänään. Nyt loppuu. Vuorikiipeilijä M tuli kylään.