Jätkä on aika näätä!

Lauantain X-kaato oli taas sellaista jääräpäiyyden riemujuhlaa että oksat pois. Tai annoin minä periksi Supersuunnistajalle reittisuunnittelussa, mutta sen jälkeen olin kovapäinen pöhkö.

Minullahan on molemmissa polvissa kulumaa, ja varsinkin oikeassa polvessa on jo ihan virallinen nivelrikko. Sen oloa on helpotettu pistoksilla, joista ajattelin kertoilla tarkemmin ihan toisessa postauksessa. Mainitsin tämän ihan vain pohjustukseksi: sain pistoksen taas keskiviikkona, ja polvi ei ollut ihan toipunut piikistä vielä lauantaina. Päätin kuitenkin startata, vaikka ei olisi ehkä pitänyt. Polvi turposi kuuden tunnin kisassa niin pahasti, että lopussa oli vaikea polkea pyörää. Ja kun homman vielä viimeisteli korttelisuunnistuksella, niin sunnuntaina ei tarvinnut paljoa kävellä.

Tämä on ainoa kuva ykkösrastista, koska kartta kerättiin
kesken kisan pois. Joku on lätkäissyt kartalle tahmatassunsa,
mutta ykkösrastin hankaluus varmaan valkenee silti.

Mutta palataas perjantaihin. Minä hain kartan kotimatkalla tullessani Leppävaaran uimahallista. Ja kun minä ripustelin uikkareita sun muita kuivumaan, tutkaili Supersuunnistaja karttaa ja tiiraili Google Earthia. Ei ehkä kannata aloittaa toisen ihmisen suostuttelua toteamalla, että "Sä et tule suostumaan tähän." Mutta toisaalta Supersuunnistaja osoitti kommentillaan suurta ihmistuntemusta. Hän nimittäin julkesi ehdottaa, että skippaisimme taktisista syistä ekan rastin. Ekan! Jonkun muun rastin voisi skipata vielä aika diskreetisti, mutta ei ensimmäistä! Väliin jääneestä rastista saa multisport-kisoissa tunnin aikasakon. Mutta ykkösrasti oli yksinään niin kaukana umpeen kasvaneessa lahdessa, että oli ilmiselvää, että meillä olisi mennyt sen hakemiseen aikaa reippaasti yli tunti.

Viimeiset säädöt vaihtopaikalla ennen lähtöä

Olin jo siinä vaiheessa iltaa sopivasti väsynyt, niin asiasta käyty neuvottelu oli, noh, melko kiivasta... ;) Mutta, kun olin saanut ruhtinaalliset kolmisen tuntia yöunta, suostuin aamun jatkoneuvotteluissa taktiseen vetoon ihan vain mielenkiinnosta. Kyllä parisuhdeurheilu on vaan parasta. Pakko vielä mainita kaksi kommenttia, joilla pääsee ainakin meikäläisen kanssa haluttuun lopputulemaan:

"Mä painostaisin sua enemmän, jos kyseessä olisi vakava kilpailu." (mitennii ei oo vakava?)
"Oikeissa seikkailukisoissa ne jättää joskus rasteja väliin taktisista syistä." (No, jos OIKEETKIN seikkailu-urheilijat...)

Aamulenkillä Leppävaarassa

No, oliko ratkaisu oikea? Joo ja ei. Emme olisi ehtineet millään määräajassa maaliin, jos olisimme käyneet ykkösrastilla. Mutta toisaalta jouduimme odottamaan rasteilla kaksi ja kuusi, että rastin miehitys saapui paikalle. Ilmeisesti ratamestari ei ollut ottanut huomioon, että jossain tiimissä saattaa olla melkoisen näätä jätkä.

Pienistä polvivaikeuksien aiheuttamista vitutuskohtauksista huolimatta kisa oli tosi hauska kokemus. Auringon noustua (X-kaatohan alkaa perinteisesti klo 5 aamulla) sää oli ihana, ja metsissä oli upea ruska. Tällä kertaa polut olivat yllättävän poljettavia, ja minäkin sain niillä aikaan vähän vauhdin hurmaa ja onnistumisen elämyksiä. Yleensä multisporteissa nähdään paljon mutaa ja noin kymmenennen kaatumisen jälkeen itkupotkuraivareita lätäkössä vetävä Minttu-parka. Mutta ei tällä kertaa. Edes pöljä polvi ei hidastanut menoa, vaan olin oman elämäni Matti Lehikoinen.

Malminkartanon huippu on rastipaikkana melkein klassikko.

Lisämaustetta soppaan toivat kutosrastin questina ollut Seikkailupuisto Huippu sekä kesken kisan yllärinä vaihdettu kartta. Huipussa seikkailun jälkeen meiltä otettiin kartta pois, ja saimme pränikän kartan, jossa oli ihan eri reitti. Hui! Se niistä suunnitelmista sitten. Onneksi Supersuunnistaja on niin super, että hän osasi pyöräsuunnistaa tavallisella maastokartalla ihan lennosta.

Asteen raikkaampi rastipiste.

Ääsääs pääsi vilvoittelemaan Vetokannaksen uimarannalla, kun rasti oli laitettu ystävällisesti lammen puolelle. Minulle tuli vähän huono omatunto, kun minä sain kermaperseineni odotella rannalla ja ottaa valokuvia. Mutta toisaalta minä olen meistä kahdesta pahempi vilukissa. Joten ehkä se oli ihan ok, että Supersuunnistaja kävi ritarillisesti pulahtamassa.

Sellainen vähän tavallisempi rasti.

Kun saavuimme yllärikartan vikalle rastille eli takaisin kisakeskukseen, luulin jo pääseväni maaliin. Mutta ehei! X-kaadossa ei tulla ikinä maaliin aikarajoissa (ainakaan me). Luvassa oli vielä yhdeksän rastin korttelisuunnistus. Siinä vaiheessa minun koipeni oli jo niin huonona, että jouduimme kävelemään osan matkasta. Mutta maaliin kuitenkin päästiin. Ja vain muutama minuutti yliajalla. Tuloksia ei ole vielä julkaistu, joten näätämäisen takkiikkamme kannattavuutta pitää uudelleenarvioida myöhemmin tällä viikolla. Mutta saatiinpahan tulos!