tiistai 23. toukokuuta 2017

CSS-testi

Eilen oli aika väsynyt ja urheilullisesti hyvin nihkeä päivä.Teki mieli lintsata uintitreeneistä, koska luvassa oli märkkäriuintia. Uimahallissa märkkärillä uidessa tulee aina ihan pirun kuuma. Mutta koska olin sunnuntaina liimaillut kaikki märkkärin viime kesän reiät, kokosin itseni sohvalta ja painelin uimahallille.

Unskilla ja Svantella on joskus erimielisyyksiä siitä, montako
kissaa mahtuu kiipeilypuun koriin.

Jo märkkäriä pukiessa tuli kuuma, ja uinti sen kanssa oli just niin perseestä kuin muistinkin. Mutta tulipahan taas otettua tuntumaa kokovartalokortsuun.

20 min märkkäröinnin jälkeen uimme CSS-testin. Siinä uidaan ensin 400 m ja verrailun jälkeen 200 m. Kun matkojen erotus jaetaan aikojen erotuksella, saadaan laskennallinen satasen uintiaika pidemmällä matkalla.

Minulla ja pojilla on joskus erimielisyyksiä siitä, montako ihmistä mahtuu sohvalle.

Kuten jo mainitsin, olin vielä ihan väsynyt giron polkemisesta. Uintitestikin tuntui menevän päin prinkkalaa. Muutama vinsta vielä kulki, mutta loppuajan sai uida ylämäkeen. Olin todella yllättynyt, kun tänään katselin tuloksia: testin tulos on parantunut edellisestä (tosin parin vuoden takaisesta) useamman sekunnin.

  • 400 m: 7:23
  • 200 m: 3:28
  • CSS: 1:53
Laskeskelin huvikseni, paljonko satasen ajakseni tulee helmikuisen 30 min uintitestin tuloksesta. Siitä sain laskettua sataselle ajan 1:52. Sekunnin voi katsoa olevan sitä huonoa päivää, joten aika hyvin tuo CSS-testi tosiaan pitää paikkansa. Ja minä olen vähemmän paska uimari kuin joskus ennen.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kisahistoria on päivitetty

Oho. On unohtunut päivittää tältä vuodelta tuota Kisahistoria-välilehteä. Nysse on kuitenkin päivitetty. Onhan tässä aika paljon ehditty kisata, vaikka tänä vuonna onkin kisaaminen kiinnostanut aika vähän. :D

Unski on järkyttynyt, kun niin moni tulos on huonompi kuin vuonna 2016.
Tänään saadaan päivitystä myös uintitestien tuloksiin, kun illalla kauhotaan CSS-testi.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kevään kaksi seuraavaa lähtöä

Toukokuu on yleensä aina touhukas urheilun saralla, ja tälle viikolle sattui jopa kaksi starttia numerolapun kanssa. En tosin ottanut kumpaakaan kisaa kovin tosissani, vaan lähdin tekemään tavoilleni uskollisena kovaa treeniä.

Lähtö ja maali sijaitsivat Kauniaisten urheilukentällä. Tässä startataan.

Ensimmäinen kisa oli juoksua. Olimme Supersuunnistajan kanssa jo toistamiseen Kauniaisissa Kurrenkierroksella. Ääsääs julistikin Kurrerundanin jo meidän perheen perinteeksi: hän juoksee kympin ja minä kipitän vitosen.

Reitti kiertää Gallträsk-järven ja on oikeastaan ihan nätti. Se on kuulemma
myös "niin tasainen, kun Kauniaisissa voi olla". Eli ei kauhean...

Meillä on nykyään kerran viikossa puhutaan ruotsia -päivä, koska minä koetan oppia sitä paremmin. Supersuunnistajahan on suomenruotsalainen (olen kai maininnut asiaa aikaisemmin?). Koetin kuiskia Kauniaisten kentällä mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan natiivipuhuja kuulisi ja kuolisi nauruun. Vähän uskalsin kannustaa toisella kotimaisella, kun lapset juoksivat kilsan kisaa. Maalissa Supersuunnistajaa piti valitettavasti kirittää suomeksi, koska minulla ei ollut (eikä ole vieläkään) mitään hajua, mitä "Tuuleta!!!!" on på svenska.

Onko juoksuselfie juoksie?

Olisi ollut aika pöhköä ottaa kisa kamalan tosissaan, koska kävin ennen sitä työnantajani tarjoamalla painonnostotunnilla. Pienet työnnöt ja pistoolikyykyt eivät suoranaisesti paranna juoksuvirettä - varsinkaan kun treenien välissä oli tunti, missä ehtii sopivasti jäähtyä ja jumahtaa. Mutta sekin taitaa olla jo perinne, ettei meistä kumpikaan ole Kurrenkierroksella varsinaisesti iskussa. Viime vuonna valittelimme alkuverkan jälkeen molemmat, kuinka lähes kaikkialle sattui ja juoksu kiinnosti kuin kilo kiviä. Tällä kertaa tilanne oli sentään vähän parempi.

Nyt ei oo enää pitkä matka!

Aika oli pari minuuttia huonompi kuin viime vuonna, mutta sillä irtosi viides sija naisten yleisessä sarjassa. Ensi vuonna on ihan pakko osallistua, koska vaihdan sarjaa nelikymppisiin täteihin. Siellä olisin pärjännyt ajallani ihan podiumille asti. Olin myös varsin tyytyväinen loppukiriini, koska sain pidettyä yhden kilpasiskon takanani. Supersuunnistajalle kävi vähän huonommin, ja hän hävisi oman loppusuorataistonsa.

Supersuunnistajan karmaiseva tappio maalisuoralla

Kiinnostuneet voivat stalkkailla tuloksia täältä.

Työnantajani tukee työntekijöidensä urheiluharrastuksia varsin ihanaisesti, ja tänään oli vuorossa firman fillaristien kevätretki eli Giro d'Espoo. Lähdimme polkemaan viime vuoden tapaan vauhtiryhmien väliin omalla pikkuporukalla. On kivempaa ajaa pienessä ryhmässä, koska siten ajo on yleensä siistimpää.

Suurin osa tiimistä ennen lähtöä

Alussa kokeilimme perinteistä telaketjua. Koska kaikki (lue: lähes kukaan) eivät ole kokeneita vetäjiä, meni ajaminen aika jojoiluksi. Muutimme systeemiä lennosta siten, että kokenein kettumme masters-pyöräilijä S pysyi keulilla ja piti isällisesti rotia muiden vaihtaessa keulapaikkaa sopivin väliajoin.

Tämän vuoden pyllykuvia, osa 1

Yksi pieni haaveri kävi, kun kollegamme J sekoili hieman pissahädän riivatessa ja pyllähti kesken pienen ylämäen. Onneksi hän sai lähinnä asfaltti-ihottumaa, ja pystyi jatkamaan polkemista. 28 km/h -vauhtiryhmä sai meidät kiinni, kun tarkastelimme vaurioita, ja taukomme Veikkolassa oli siksi todella nopea: halusimme startata ennen vauhtiryhmää, jottemme joutuisi jumiin sen perään. Kaikki halukkaat ehtivät kuitenkin täyttää pullonsa ja tyhjentää rakkonsa.

Pyllyt, osa 2 ja kauniin aurinkoista Kirkkonummea

Perinteisiin kuuluu, että Jorvin mäkeen asti ajetaan nätisti ryhmässä, ja sen jälkeen alkaa anarkia. Minulla oli reisistä jerkku aika vähissä, ja tipahdin mäessä firman pääjoukosta. Ajelimme ryhmämme toisen naisen, Tukkajumala P:n kanssa loppumatkan kahdestaan vuorotellen vetäen. Minä olin taktinen näätä, ja pistin P:n vetovuoroon viimeiselle kilometrille. Sain siten itse sopivasti lepoa ja saatoin kuitata ohi loppusuoralla ja julistaa itseni firman nopeimmaksi naiseksi. Kisa on kisa, vaikka se olisikin vain treenikisa. ;)

Jee, maalissa!

Tulokset ovat tuolla. Minä olin kuntosarjan 23. mikä on suorastaan naurettavaa. Luulin, että olisin paljon huonompi, mutta ei sitten.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Polkuja pyörällä ja tossuilla

Imatran maastotriathlon lähestyy, ja pitäisi hiljalleen oppia maastopyöräilemään. Lähdin mittaamaan tämän hetkistä tasoani Rajamäkeen, missä järjestettiin Hyvinkään Pyöräilijöiden toimesta kiva ja monipuolinen pyörätapahtuma: oli tarjolla maantiepyöräilyä niin eliitille kuin harrastelijoille sekä maastopyöräilyä kaiken kokoisille. Kaiken tämän kruunasti vielä polkujuoksukisa, missä oli mahdollista osallistua joko 30 km tai 10 km juoksuun. Tämän lisäksi oli tarjolla yhdistelmäkisa maastopyöräilyä ja juoksua - mikä oli tulevaa triathlonia ajatellen ihan loistavaa treeniä.

60 km mtb starttasi 5 min ennen meitä

Koska polkujuoksu käytiin samalla lenkillä kuin maastopyöräily, ei juoksemaan saanut lähteä ennen klo 14:30. Tämän jälkeen järkkäri katsoi, että kaikki 60 km pyöräilijät olisivat jo turvallisesti toisella kiekallaan. Nopeimmat joutuivat siis odottelemaan pyöräilyn ja juoksun välissä, eivätkä saaneet täyttä triathlontunnelmaa. Onneksi minulla ei ollut tätä ongelmaa.

Meidän alkuryysistä

Minä ilmottauduin sarjaan, jossa pyöräiltiin 30 km ja juostiin päälle kymppi. Supersuunnistaja viihdytti itseään sillä aikaa pyöräilemällä ja juoksemalla 30 km. Minua suoraan sanottuna pelotti lähteä maastopyöräilemään, koska en luottanut omiin taitoihini enkä ole juurikaan käynyt maastopyörätapahtumissa.

Kivaa kruisailupolkua

Päädyin alun hiekkatiepätkällä ehkä hieman liian eteen, ja jouduin päästämään polulle päästyäni nopeampia ja taitavampia ohitseni. Se sujui kyllä ihan näppärästi aina kaatumisen jälkimainingeissa. Kun olin pyllähdellyt tarpeeksi monta kertaa, alkoi sisu mennä kaulaan, enkä enää tohtinut edes yrittää vaikeammissa kohdissa. Onneksi taluttelumoodin alettua, kiireisemmät olivat päässeet jo ohi. Pyöräily oli kaikesta huolimatta ihan kivaa, ja välillä reitillä oli kivoja kruisailupätkiä, missä minäkin pääsin nauttimaan vauhdin hurmasta luonnon helmassa. Ja olihan se tavallaan ihan lystikästä päästä laukomaan klassikkovitsejä kuten "Sattuiko?" " Joo, itsetuntoon!"

Tässä tapahtui juuri ohitus

Keksin jossain vaiheessa lenkkiä tavoitteekseni, ettei kahden kierroksen kärki saisi minua kiinni. Turha toivo! Kaiken kaikkiaan neljä nopeita 60 km pyöräilijää painelivat ohitseni ennen maalia. Kuuluttaja meinasi erehtyä kuuluttamaan minut pitkän pyöräilyn viidenneksi, mutta huomasi sentään itse virheensä. Tilanne saattoi nolottaa minua hieman enemmän kuin häntä, mutta ketään tuttua oli tuskin kuulemassa.
Vaikeampaa kivikkoa, missä piti välillä talutella

Pääsin pyöräilystä maaliin viitisen minuuttia polkujuoksun startin jälkeen. Sain siis vaihdella kamani ja lähteä juoksuun ihan omassa rauhassani. Kello pysähtyi vaihdon ajaksi, mutta minä en kuitenkaan jäänyt hieromaan vaihtoon kovinkaan pitkäksi aikaa - triathlonia vartenhan olin treenaamaan tullut. Minua ennen starttasi kaksi nuorta miestä, jotka olivat ilmeisesti viettäneet vaihdossa vähän enemmän aikaa. Vaikka ohitin heidät juoksuosuudella (he kävelivät paljon), voittivat he minut loppuajassa pyöräiltyään minua huomattavasti paremmin.

Harjun reunalla

Minä olin ihan tyytyväinen itseeni, että sain lönkyteltyä koko kympin, enkä antautunut kävelemään. Välillä kyllä teki mieli. En tiennyt yhtään, paljonko meitä naisia oli yhdistelmäkisassa, ja oletin olevani jokseenkin viimeinen. Yllätyksekseni kuitenkin seitsämän osallistujan joukossa oli kaksi vielä minuakin hitaampaa naista. En siis hävinnyt kuten Supersuunnistaja, joka oli 30+30-sarjan kolmas eli vika. Hän tosin hävisi ihan vaan pyöräilyllä: juoksussa hän oli sarjansa nopein ja olisi pelkässä polkujuoksukisassakin ollut toinen - vaikka alla oli pitkä pyöräily. Tuloksia voi katsella ja spekutella sydämensä kylyydestä tuolla. Onneksi minun tulokseni olivat niin omaa luokkaansa, ettei jossiteltavaa juuri ole. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti Imatraa - motivaatiota ja treenattavaa luulisi löytyvän. Toivottavasti kadonneen pyöräilyitsevarmuuden voi löytää myös Espoon keskuspuistosta, vaikka se taisikin jäädä Rajamäen metsiin.

Minäkin sain pari selkää kiinni

tiistai 9. toukokuuta 2017

Luminen vappuroga

Palataas ajassa taaksepäin ja vappuaatonaaton Salpaus-Rogaan. Olen käynyt Salpaus-Rogassa parina viime vuonna pyörällä - yksin ja kaksin, mutta tänä vuonna lähdimme Supersuunnistajan kanssa vaihteeksi matkaan jalan. Minä ehdottelin ensin 12 h sarjaa, mutta päädyimme kuitenkin ilmoittautumaan kuuden tunnin kisaan.

Valmiina lähtöön. Toiset innokkaampina kuin toiset ;)

Piirsimme Ääsääsin kanssa 37 km reitin. En olekaan aikoihin mitannut reittiä niin tarkasti kuin tällä kertaa. Mittauskertoja taisi tulla yhteensä kolme ja kaikki vielä eri tekniikoilla.Supersuunnistaja on hankkinut meille erilaisia gadgeteja, joilla voi mitata reittiä kartalla. Niiden lisäksi minulla on ihan perinteinen metrin naru puolivälisolmuineen. Ja hyvinpä mittasinkin: rannetietokone pysähtyi maalissa 37,15 kilometriin.

Rastejakin löytyi, jippikaijei!

Suunnitelma pitikin oikein mainiosti. Emme pummailleet (koska Supersuunnistaja suunnisti), ja ehdimme hakea yhtä lukuunottamatta kaikki suunnittelemamme rastit - myös kaksi "haetaan, jos ollaan ajoissa risteyksessä" -rastia. Yksi suunniteltu kutosen rasti jäi leimaamatta, koska meidän ei tehnyt mieli uida. Kävimme kyllä katselemassa kyseistä rastia lätäkön toiselta reunalta. Sillä keikalla hukkaantui parikymmentä minuttia. Jälkikäteen harmitti hieman, että kyseinen rasti tuli ylipäätään lisättyä suunnitelmaan. Olisi pitänyt arvata, että kahden järven välissä suon vieressä on tähän aikaan vuodesta aika märkää.

Tämä on untirastin kuivempi kohta. Kuvan herrat kahlasivat seuraavalle
mättäälle katsomaan, että rastille pitäisi tosissaan uida.

Kuten tänä keväänä on ollut tapana, oli kisalauantaillekin luvattu lumisadetta. Tarkkailimme säätiedoituksia silmä kovana pitkin viikkoa ja koetimme pähkäillä, mitä hittoa laittaisimme päällemme. Lopulta varusteita oli varsin sopivasti, ja lumisadekin alkoi kunnolla vasta, kun olimme jo parin kilsan päässä maalista. Kylmä sää oli kuitenkin pääsyy siihen, ettemme hakeneet uintirastia. Kyseinen rasti oli reitillämme jo ennen puoliväliä, eikä meitä huvittanut rogata alle kymmenessä asteessa märillä vaatteilla. Lumisateesta ei valitettavasti ole kuvia, koska kameran akku kului kylmässä nopeasti loppuun.

Tässä on hetki, kun vetonaru ei ole käytössä ja näytämme yhtä hyväkuntoisilta.

Vetonaru oli taas ahkerassa käytössä, ja päätinkin jossain vaiheessa retkeä, että upgreidaamme itse tekemäni viritelmän koirajuoksuun tarkoitetuilla vetonarulla ja vyöllä. Onko sillä nyt niin isoa merkitystä, juokseeko edessä ajokoira vai Supersuunnistaja?

Tuosta tultiin ylös. Pakko oli, kun selän takana on rasti.

Keräsimme kaikenkaikkiaan 84 pistettä, millä heltisi 16. sija. Koska rogaan kuuluu oleellisesti spekuttelu ja hurja jälkipeli, niin voisin todeta näin lopuksi, että olisimme voineet olla top kympissä, jos emme olisi käyneet tarkistamassa uintirastin märkyysastetta. Silloin olisimme ehtineet hakea ainakin nyt uupumaan jääneen kakkosen ja luultavasti myös pari maalin lähellä ollutta kolmosta.

Tiukkoja piste-eroja voi itse kukin käydä ihmettelemässä tuloksista.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Bodom Total

Heti alkuun pieni varoituksen sana, että tästä saattaa tulla aika pitkä teksti, kun ymppään kaikki loput Bodom-kokemukseni samaan postaukseen. Piti kirjoitella yhteislenkeistä jo aiemmin, mutten ehtinyt.

Aina on aikaa tuulettaa, vaikka olisi viemässä tiimiä podiumille

Ehdin yhteislenkeistä kolmelle neljästä: Night, 12 km ja 9 km. Eli juoksin siten kaikki lenkit kerran. Bodom Teamin lenkkihän on ihan sama kuin Nightin. Sanoisin, että oma valintani juosta Bodom Night oli kyllä oikea, koska se oli mielestäni lenkeistä myös kivoin. Bodomin ysi on (kai) tunnetusti eniten perseestä, koska siinä on hyvin paljon suota ja muutenkin vaikeita osioita. Nightin (ja Teamin) lenkille on kuitenkin valittu siitäkin parhaat palat, ja se on reittinä oikein onnistunut.

Seiskalla meiltä oli viisi juoksijaa, tässä heistä kaksi.

Inhoani ysiä kohtaan saattaa pahentaa se, että minulla oli ysin lenkki-iltana todella huono juoksujalka. Lähdin reteesti toiseksi hitaimpaan vauhtiryhmään, mutta tipuin siitä minulle aivan liian teknisessä maastossa. Juoksin jonkin aikaa hitaimman ryhmän mukana, mutta tipuin lopulta siitäkin. Meinasin sitten eksyä metsään noin kilometri ennen maalia. Tältä pohjalta olikin sitten hyvä lähteä juoksemaan Bodom Nightia, kun oli itsetunto lähes kohdallaan.

J:n tuuletustyylinäyte


Mutta minulla oli vielä paljon muuta puuhaa ennen kuin pääsin itse taas poluille. Olen jo pari kertaa ollut Nuuksio Classicilla järkkärinä. Se on ollut niin kivaa puuhaa, että tällä kertaa tungin mukaan Bodom Trailin järkkäriksi jo aikaisemmassa vaiheessa. Sain siten luonnollisesti myös enemmän nakkia: somettelin hieman ennen kisaa, olin kokoamassa kisakylää torstaina, perjantaina tiimikisan aikaan olin reitin varressa ohjaamassa ja lauantaina toimin ruuhka-apuna parkissa ja maalissa. Mutta päänakkini oli olla palkintovastaava. Minun piti koota kaikista yhteistyökumppaneilta saaduista tavaroista sopivat palkinnot kaikkiin sarjoihin. Homma oli kuin palapeli ja siten vallan hauskaa. Ilmottauduinkin jo palkintovastaavaksi myös Nuuksio Classicille. Supersuunnistaja juoksee siellä tämän vuoden uutuuden eli ultran. Mitäs muuta tekemistä minulla sitten olisikaan, kuin hengailla mukana järkkärinä?

T:n ja J:n taktiikkana oli peesata hyvä vauhti ja mennä loppusuoralla ohi?
J ainakin peukuttaa maisemia, joita T taitaa juuri katsella. :)

Bodom Teamiin kokosin töistä ison porukan. Lupasin lähteä itse juoksemaan, jos muuten ei saataisi tarpeeksi isoa porukkaa kasaan, mutta huoleni oli täysin turha. Meiltä lähti mukaan lähes 10 % henkilöstöstä eli 18 juoksijaa kympille ja 5 seiskalle. Kaksi kympin juoksijaa estyivät viime hetkillä. Mutta kaikki matkaan lähteneet pääsivät myös maaliin, ja pitivät ilmeisesti myös hauskaa matkan varrella. Kympin juoksijamme olivat lisäksi niin taitavia, että pääsivät pronssille. Hyvä HiQ!

Viikinki P ja toinen kollegani K hoitelivat meiltä kympin häntäpään tyylillä

Minä hengilin kisan aikaan tosiaan maastossa 10 km ja 7 km reittien risteyksessä ohjamassa juoksijoita oikeille poluille. Napsin samalla vähän valokuvia juoksijoista. Muutama juoksija yritti juosta pois reitiltä, mutta onnistuin estämään heidät ajoissa. Joku näistä muutaman metrin lisää juosseista sankareista taisi olla voittajaksi selvinneessä Avain Yhtiöiden joukkueessa, joten mitään kamalaa vahinkoa ei tainnut päästä käymään.

Palkintojenjaossa

Yksi sankari tosin juoksi Hynkälammen reitin kahdesti. Hän oli ilmeisesti kääntynyt juomapisteeltä väärin seiskan oikopolulle. Tullessaan uudelleen minun pisteelleni hän kysyi vaan, mihin menee kympin reitti. Ensireaktiona viitoin häntä oikeaan suuntaan. Koetin huudella perään, että miten sä sieltä tulit, mutta herra meni jo menojaan. Pahoitteluni. Olisi pitänyt kääntää sinut takaisin samaa reittiä, mutten tajunnut.

Kuva reitistä. Minä olin tuo punaisella ympyröity vihreä ukkeli. 

Illalla oli sitten vuorossa minun oma kisani. Tarkoitukseni oli lähteä höntsäämään, koska jalkani olivat aika väsyneet päivän kävelyistä. Mutta niinhän se aina menee, että kun meikämandoliini saa lapun rintaan, en osaa ottaa asiaa mitenkään lunkisti. Juoksuitsetuntoni ei ollut mitenkään kohdillaan viimeisimmän yhteislenkin jäljiltä, joten jättäydyin lähtöryhmässäni aika taakse. Tämä osottautui isoksi virheeksi, koska jäin pahasti jumiin vielä itseänikin hitaampien taakse. Selvisin vapaammille vesille vasta joskus 5 km jälkeen. No, kerrankin tuli lähdettyä niin hitaasti, että minulla oli vielä hyvin energiaa toiselle puolikkaalle.

Ainoa onnistuneehko itse ottamani kuva koko yöjuoksusta.

Koetinkin juosta varsinkin juomapisteen jälkeen niin kovaa kuin vain osasin. Tämä kostautui viimeisellä kilometrilla, kun jo viime kesänä kiusannut vasen nilkkani pyörähti taas kerran. Hassuinta on, että kyseinen nilkka menee aina vain polkujuostessa eikä ikinä esimerkiksi suunnistaessa. Onneksi matkaa oli enää alle kilsa, josta metsäpolkua oli vain ehkä parisataa metriä. Nilkka ei mennyt pahasti, josten pystyin juoksemaan sillä loppuun muutaman aristavan askeleen jälkeen. Tosin pelkäsin koko ajan, että se menisi uudelleen ja kyllähän nilkkaan sattui epätasaisella alustalla tämän tästä. Mutta kun vihdoin pääsin hiekkatielle, oli nilkka ihan juostava. Vedinkin varmaan elämäni reippaimmat loppukirit, kun voimia oli jäljellä ihan liikaa alun himmailun ja lopun varomisen takia. Kuittasinkin loppusuoralla pari kanssakisaajaa. Mutta ei se kamalasti lohduttanut. Huono taktiikka ja epäonni nilkan kanssa harmittavat vietävästi.

Maalituuletus: minä aina toitotan Supersuunnistajalle, että
pitää muistaa tuulettaa, niin näytin nyt taas mallia.

Lauantai alkoi aikaisin, kun suuntasin viiden tunnin yöunien jälkeen taas pääkallopaikalle. Viimeistelin palkinnot ja toimin ruuhka-apuna parkkiksella ja maalissa vedenjakelussa. Supersuunnistaja osallistui tuplaan eli juoksi sekä Nightin kympin että lauantain puolimaran. Hän halusi välttämättä tulla lauantaina paikalle pyörällä, vaikka minä tarjosin hänelle myös autoa. Tämä kostautui toisella kierroksella, kun Ääsääs sippasi ihan täysin: 12 km meni noin tuntiin ja ysiin kului aikaa noin 65 minuuttia. Mutta maaliin hänkin pääsi ja oli hienosti tuplan kuudes. Minä vähän marmatin Ääsääsille illalla kotona, että pitäisi sitä nyt tajuta ottaa mukaan enemmän energiaa ja juoma-astia, kun alla on kympin juoksu, liian lyhyet yöunet ja vielä pyöräily Tapiolasta Kunnarlaan. Supersuunnistaja ajeli vielä paikalle mäkisiä ulkoilureittejä eikä suorinta tietä "koska siellä oli niin paljon autoja". Eivät menneet siis ihan vihkoon nää meidän kisat ainakaan taktisesti.

Kuuma ryhmä starttaa 12 ja 21 kilometrille

Supersuunnistaja polki itsekseen kotiin (oli kuulemma aika rankkaa - kas kummaa), ja minä jäin huoltamaan loput kilpailijat maaliin ja panemaan pillit pussiin. Kun viimeinen juoksija saapui maaliin, melkein toivoin itse olevani hänen juoksutossuissaan. Niin hienon saattueen ja vastaanoton hän sai, kun meitä järkkäreitä oli iso liuta maalissa kannustamassa ja hurraamassa. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. :)