torstai 21. marraskuuta 2019

Minulle kuuluu kaikenlaista

Tää on tällainen "monta sekalaista juttua, joista ei mistään ole jaksanut kirjoittaa erikseen" -postaus. Kuvituskuvina on portaita, koska mulla on sattuneesta syystä paljon porraskuvia.

Hölkkäsin muuten just eilen 2 km

Vihdoin koitti se vaihe juoksuorientaatiossani, että sain unohtaa kaarteiden kävelyt ja hölkätä menemään 5 kierrosta Esportin radalla. Olipa rankkaa. Sovitaan, että syy oli ihan vaan siinä, että olin spinnannut alle tunnin. Vauhti oli yli 7 min/km, mutta silti vikalla kiekalla alkoi väsyttää. Pitää vähän ehkä vielä treenata, että jaksan juosta toukokuussa 34 km Kuusamossa.

Westendin portaat ja kaunis ruska

Tuli nääs ilmottauduttua taas Karhunkierroksen sprintille

Supersuunnistaja menee juoksemaan taas perusmatkan eli Karhunkierroksen eestaas. Minä ajattelin, että 34 km saa riittää, koska en tässä nyt kuitenkaan ihan kamalasti ehdi juoksua treenailla. Karhunkierroksen osallistumisen lisäksi shoppailimme jo Vaarojen maratonin hotellihuoneen, koska Supersuunnistaja voitti osallistumisen synttäriultrastaan. Minäkin sitten ajattelin koettaa parantaa aikaani, kun viimeksi meni niin pitkä pätkä kävelyksi päänsäryn takia.

Tein taas Get fit -kuntotestini, ja olen suunnilleen yhtä hyvässä kunnossa kuin tammikuussa

Tällä kertaa myös kyykkäsin - toisin kuin syyskuussa tuoreella nilkallani. Näistä tuloksista voisi ehkä tehdä jossain vaiheessa oman sivunsa, jos testistä oikeasti alkaa tulla tapa. Mutta nyt kopioin tulokset vielä vaan edellisestä postauksesta ja lisäsin yhden sarakkeen.

Päivä28.9.201811.1.20198.9.201921.11.2019
kyykky (70 % kehonpainosta)17 (55 kg)23 (55 kg)--25 (55 kg)
mave (85 % kehonpainosta)15 (67,5 kg)23 (67,5 kg)16 (65 kg)23 (65 kg)
leuat 4578
hoover3 min3 min 15 s2 min 55 s3 min 30 s
soutu 2km9:288:228:568:24

En muuten jaksanut noudattaa punttisohjelmaani loppuun asti, vaan olen tehnyt viimeisinä viikkoina vähän mitä sattuu huvittamaan. En vaan tykkää "patteritreeneistä", vaan mieluummin jumitan aina yhdessä laitteessa kaikki sarjat ja tuijottelen taukojen aikana tyhjyyteen omissa ajatuksissani. Ja get fitin viimeiset viikot olivat silkkaa 2-3 liikkeen patteristoa.

Minä viime viikonloppuna Jerikon portaissa

Löin vetoa

En kertonut keväällä täällä blogissa, että löin vetoa painonpudotuksesta työkaverini M:n kanssa. Hän halusi skabailla laihdutuksessa, ja minä ystävällisesti suostuin vastustajaksi. Molempien piti pudottaa 10% painostaan puolessa vuodessa (tai nopeammin ja pitää paino loppuajan). Jos epäonnistui, joutui maksamaan toiselle riihikuivaa rahaa. 

Jos yhtään painoa ei olisi saanut pois, olisi joutunut pulittamaan 100 euroa. Ja jokainen prosenttiyksikkö vastasi 10 euroa. Eli jos sai karistettua 8% lähtöpainostaan, jäi maksettavaa enää kaksi kymppiä.

M oli helppo vastus, ja teurastin hänet mennen tullen. Hän on myös tavallaan ihan kilpailuhenkinen, mutta hänellä ei ollut kisaan samanlaista entisen kilpaurheilijan tavoitteellista lähestymistapaa kuin minulla. Minä tiputtelin painoa tasaisesti koko kevään ja vahdin syömisiäni todella tarkasti varsinkin nilkkaleikkauksen jälkeen, kun en voinut polttaa kaloreita lenkkipolulla. M ei oikein missään vaiheessa "saanut aloitettua". Sanoin minäkin  M:lle ennen leikkaukseen menoa, että joko minä kevenen kesän aikana hurjasti, kun jaloistani lähtee lihakset tai sitten mussutan kamalasti jätskiä ja paisun muodottomaksi.

No, minä en vaan suostu olemaan ihminen, joka ei pääse tavoitteisiinsa. Kyllä minunkin piti lopussa vähän vetää painoa, mutta painoin lopulta sen mitä pitikin. Lopputulema siis oli, että minä pääsin tavoitepainooni ja M ei. Ja minä tienasin 88 €. Eli M pudotti vain ennen alkupunnitusta bulkkaamansa nestepöhön. :D

Vedonlyönti oli niin hauskaa, että löin viime viikonloppuna saman vedon uudelleen toisen M:n - eli Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Olimme Helsinki Adventure Nightissa, ja M valitti, ettei oikein motivoidu laihduttamaan, vaikka haluaisi. Minä kerroin kevään ja kesän vedostamme ja sanoin voivani ihan hyvin tehdä saman uudelleen - kisan jälkeen kun minullakaan ei ole enää kiristely oikein tahtonut sujua.

Tavoitteena on taas -10% ja loppupunnitus on toukokuun 18. päivä. Mutta koska me olemme ihan massikeisareita, on panos tällä kertaa kolminkertainen. -10 % on minulle tästä painosta aika kova tavoite, koska olen painanut alle 70 kg viimeksi muistaakseni joskus lukiossa. Tai saatoin ehkä olla niin hoikassa kunnossa joskus just äsken vuoden 2007 tienoilla. Mutta onneksi tässä ehkä saa vähän säästettyä vaikka karkkirahoista.

Malminkartanon tilkkutäkkiväreistä on jäljellä enää rippeet

Olen treenannut portaissa joka viikko

Porrasharrastukseni etenee hienosti. Olen käynyt turreilemassa ympäri Uuttamaata ja testannut jo nämä rappuset:
  • Malminkartano: Klassikko, mutta tunnissa ei montaa kiekkaa ehdi
  • Klaukkalan Tornimäki: Oli kiva mesta, mutta minulla oli vähän huono päivä. Ja sää se vasta huono olikin.
  • Paloheinä: Rappuset ovat niin leveät, ettei ruuhkaa synny. Mäki on vähän loiva.
  • Kirkkonummen Jeriko: Vähän meh. Ei näissäkään rappusissa periaatteessa mitään vikaa ole, mutta on niitä parempiakin portaita nähty. Matalat askeleet.
  • Westend: Lyhyet portaat, joissa voi tehdä tehokkaita spurtteja tai jumppailla kuminauhalla.
  • Laurinlahden Tyrskyvuori: Vielä Westendiäkin lyhyemmät, mutta varustettu kauniilla merimaisemalla.
Kauniaisissa olen käynyt jo ennen keräilyharrastustani, joten sinne menen uudelleen vasta, kun on tylsää. Ensi sunnuntaina suuntaan Nuuksioon. Hauskaa muuten, kuinka kaikki rappuset assosioituvat vahvasti aina siihen äänikirjaan, jota olen kulloinkin kiivetessäni kuunnellut. Bookbeat on lenkkeilijän paras kaveri.

torstai 24. lokakuuta 2019

Juoksujuttuja

Supersuunnistaja kävi viime viikonloppuna voittamassa Louna-Rogan. Hän kisasi ihan yksinään, koska Louna-Rogassa saa niin tehdä. Ari Ilola otti Ääsääsistä kivoja kuvia lähdön hetkellä, jotka saavat nyt kuvittaa tätä blogipostausta. Alussa satoi tunnin verran, että Supersuunnistaja ehti kastua litimäräksi. Loppukisan ajan olikin sitten ihan hyvä sää. Eikä tullut kylmä, vaikka olikin märät vaatteet.



Minullakin alkaa juoksuaika lähestyä. Eilen fyssari antoi minulle iskutustreenejä, joita mun pitää tehdä pari kertaa viikossa. Settiin kuuluu pogo-hyppyjä (eli päkiähyppelyäpolvet suorassa) ja tikapuujuoksuja. Lisäksi sain hienon juoksuohjelman 400 m radalla:

  • Viikko 1: hölkkää yksi suora ja kävele loput x 5
  • Viikko 2: hölkkää molemmat suorat, kävele kaaret x 5
  • Viikko 3: kävele yksi kaarre, hölkkää loput x 5
  • Viikot 4-6: Hölkkää radalla 2 km putkeen


Kävelyosuuksilla minun pitää tehdä skippingejä ja tribblingejä eli erilaisia juoksukoordinaatioharjoituksia. Tämän ohjelman jälkeen olen valmis juoksemaan "oikeasti".

Kävin eilen salilla tekemässä puntin alkuverraksi hyppelyt ja tikapuutreenit. Ja tänään aamulla kävin pyöräilemässä sekä tekemässä ekan juoksutreenin. Nyt olenkin taas mukavan jumissa - mikä tuntuu nykyään olevan normiolotila. Pitäisi varmaan aloittaa taas aktiivisempi venyttelykin, kun liikkumiseni alkavat olla niin jalkapainotteisia. Onneksi ensi viikolla on taas hieroja.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Kerää koko sarja!

Keksinpä taas uuden harrastuksen: aloin kerätä kuntoportaita. Olen viime vuosina käynyt (siis JOS ylipäätään olen käynyt) Kauniaisten kuntoportaissa ja vain siellä. Mutta pääkaupunkiseutu on täynnä eri pituisia portaikkoja. Miksi tyytyä yhteen, kun voi kiivetä ne kaikki?

Westendin portaat ylhäältä

Siksi minä aion tästä lähtien treenata eri portaissa ja käydä kokeilemassa kaikki lähiseudun kuntoportaat. Tietoisuuteeni ovat päässeet jo nämä rappuset:

  • Malminkartanon Jätemäki 426 porrasta
  • Klaukkalan Tornimäki 348 porrasta
  • Keravan Keinukallio 261 porrasta
  • Paloheinä 254 porrasta
  • Kauniainen 214 porrasta
  • Herttoniemi 182 porrasta
  • Vantaan Möskäri 164 porrasta
  • Kirkkonummen Jeriko 158 porrasta
  • Järvenpään Rampakka 101 porrasta 
  • Westend 100 porrasta
  • Laurinlahden Tyrskyvuori 75 porrasta
Granin Alpeilla on siis tullut kiivettyä jo ennen tätä haastetta. Jättärilläkin olen käynyt, mutta useimmiten minulla on ollut tapana könytä siellä polkuja eikä portaita. Mutta ovat ne portaatkin tulleet tutuiksi. Meinaan kuitenkin mennä Malminkartanoonkin uudelleen. 

Selfie or it didn't happen.

Tornimäki, Paloheinä ja Keinukallio ovat kaikki sellaisia tapauksia, että olen käynyt mestoilla, mutten ikinä portaissa. Nyt tähänkin asiaan on tulossa muutos.

Lähimpänä kotiani ovat Westendin portaat, mutta niihinkään en ollut koskaan "ehtinyt" - ennen tätä päivää. Tänään kävin sateen sopivasti tauottua kiipeämässä 100 porrasta 25 kertaa ylös. Tein matkalla kaikkea omituisen nököistä kuten polvennostoja. Muutamalle nousulle virittelin nilkkoihini kuminauhan. Tätä kikkaa muuten suosittelen kaikille, joilla on lantion heikkoudesta johtuvia jalkavaivoja. Kun kuminauhan pitää kireänä, tuntuu kiipeäminen ihanasti kankkujen sivulla juuri oikeassa kohdassa.

Samat portaat alhaalta kuvattuina

Harrastukseni on hyvin turvattu, koska Helsingin kaupunki on suunnitellut rakentavansa lähivuosina uusia portaita. Eipähän lopu kiivettävät. Ja ainahan sitä voi lähteä laajentamaan aluetta muualle Suomeen, jos homma meinaa käydä tylsäksi.

49 minuutin porrastreenin jälkeen menin Esportiin polkemaan pari Les Millsin the Tripiä, jotta pääsin Esportin saunaan eikä minun tarvinnut lämmittää saunaa kotona. Ekan tunnin jälkeen vieruskaveri ihasteli ääneen kovaa kuntoani, kun tajusi minun jäävän seuraavallekin tunnille. En viitsinyt mainita olleeni jo portaissa, ettei toinen ihan masennu. :D Mutta olen minäkin nyt ihan poikki, ja lähdenkin tämän jutun julkaisun jälkeen punkkaan katsomaan Ironman Konaa kunnes nukahdan. Ja se tapahtuu luultavasti hyvin nopeasti.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Luonnon helmassa

Kävin viime viikonloppuna retkellä Kopparnäsissä. Paikka oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta sain Supersuunnistajalta Kopparnäs Coast Trailin kartan, jonka avulla oli hyvä vähän käppäillä ympäriinsä. Seurana minulla oli joukko minulle ennalta täysin tuntemattomia naisia.


Maisemia Kopparnäsissä

Outdoor siskot on Facebook-kollektiivi, missä ulkoilua ja urheilua harrastavat naiset suunnittelevat yhteisiä reissuja sekä jakavat kokemuksiaan retkeilystä ja ulkoilusta. Meitä on Suomessa jo yli 6 600 ja pääkaupunkiseudullakin lähes puolitoista tuhatta.

Kopparnäsin retki oli pääkaupunkiseudun Outdoor siskojen syysmiitti. Olen osallistunut aikaisemmin yhdelle siskojen kimppalenkille, mutta muuten kivat menot eivät ole sopineet aikatauluuni tai olen ollut telakalla. Nyt halusin ehdottomasti mukaan, koska mieleni teki testata näinkin kylmällä syyssäällä telttailua.


Siskojen kanssa kävelyllä. Tässä on noin puolet koko poppoosta.

Kaikki meni tosi hienosti. Seura oli loistavaa, ja tarkeninkin ihan hyvin. Illalla notskilla tuli ihan loppuvaiheessa vähän vilpakkaa, ja minulla kesti makuupussiin päästyäni jonkin aikaa saada persläskini lämpimiksi. Mutta sen jälkeen palelin vasta ihan vähän ennen auringon nousua, kun keli oli kylmimmillään. Suurimman osan yötä heräilin vain siihen, kun tyynyni lähti pääni alta ja olkapääni väsyi.

Kokeneempien retkeilijöiden kanssa telttailu oli myös kannattavaa: Sain vinkiksi tyynyongelmaani, että tyyny kannattaa sijoittaa makuupussin huppuun, niin se pysyy paikallaan. Lisäksi kuulin, että Hillebergiltä saa telttakeppeihin uusia naruja, kun keppien kuminauhat väsyvät - mikä meidän teltallemme on jo tapahtunut.


Telttoja iltasella

Luonnossa pääsen liikkumaan jatkossakin, koska ostin tänään osallistumisen NUTS Karhunkierroksen sprintille ja varastin hotellihuoneen ensi syksyn Vaarojen maratonille. Nyt pitää enää saada nilkka juoksukuntoon. Sehän onkin helppo nakki. Taidanpa mennä taas huomenna salille treenaaman nilkan lihaksia, kuten kolmena päivänä viikossa tähänkin asti.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Yllättävän hyviä testituloksia

Taas on tullut testattua itseä. Osallistuin viime vuonna Esportin ilmaiseen GetFit-ohjelmaan, jonka alussa ja lopussa piti tehdä kuntotesti. Päätin tehdä GetFitistä saamani saliohjelman tänä syksynä uudelleen, ja tein aloitustestin pari viikkoa sitten. Kaunis ajatus oli tehdä testiä muutenkin vaikka kerran kvartaalissa, mutta keväällä se "vähän jäi". Mutta tulipahan edes nyt tehtyä.

Kyykkyjä en tosin uskaltanut vielä tehdä. Koetin virpoa kuntotestiä jalkaprässillä, mutta minulta loppui kiinnostus hinkkaamiseen ennen voimien ehtymistä. Taidan lopputestissä palata kyykkyjen pariin. Olen niitä nyt salilla maltillisilla painoilla vähän ohjelmaani mukaan ottanutkin.

Ilmeeni, kun testit menivätkin yllättävän hyvin.

Tulos ei ollut huonontunut niin kamalasti kuin pelkäsin. Olin suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna ohjelman aloittaessani, vaikka tänä vuonna olen maannut koko kesän sohvalla. Toivottavasti 12 viikon jälkeen teen parhaat tulokset ikinä.


Päivä 28.9.2018 11.1.2019 8.9.2019
kyykky (70 % kehonpainosta) 17 (55 kg) 23 (55 kg) --
mave (85 % kehonpainosta) 15 (67,5 kg) 23 (67,5 kg) 16 (65 kg)
leuat  4 5 7
hoover 3 min 3 min 15 s 2 min 55 s
soutu 2km 9:28 8:22 8:56


Uintitreeneissä uitiin taas maanantaina 30 minuutin uintitesti. Luulin onnistuneeni välttämään testin, kun missasin pari treeniä uuden tatuointini takia. En olisi halunnut uida testiä, koska koin olevani susipaskassa kunnossa. Mutta ylläripylläri: toinen testikerta olikin tällä viikolla. Lähdin uimaan testiä ihan löysin rantein asenteella "no, kuluuhan tässä edes aika ihan sutjakkaasti". Meille ilmoitettiin 15 minuutin ja 25 minuutin kohdalla aikamerkki tiputtamalla räpylä altaan pohjaan. Ekan merkin nähtyäni vilkaisin kelloani ja yllätyksekseni huomasin olevani ihan hyvässä 1500 metrin vauhdissa. Ja minä kun luulin ehtiväni uida hätäisesti 1400 metriä!

Tässä on syyllinen uimattomuuteeni. Siinä on entinen kuvituskissamme Miisu!

Kilpailuvietti nosti heti päätään, ja kauhoin lopputestin paljon enemmän tosissani. Toki kunto vähän loppui ja hyydähdin, mutta sain silti kiukulla ja lopussa saamallani hyvällä peesillä kauhottua 1510 m, mikä on kuudenneksi paras tulokseni ikinä. Viimeiset kolme vuotta se näyttää olevan minun keskimääräisin tulokseni. Eli ilmeisesti jalkalihaksia ei tarvita uintiin, kunhan on hartiat ja kädet kunnossa - niitähän minä kipsin aikana treenailin vetelemällä leukoja ja punnertelemalla.

Ensi viikolla on muuten taas lääkäri ja siitä seuraavalla viikolla fyssari. Toivon saavani jo kuulla, koska pääsen taas kokeilemaan juoksemista. Sitä odotellessa käyn ahkerasti salilla kuntouttamassa jalkojani.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Supersuunnistaja 40 vuotta!

Miten introvertti juoksija juhlii tasakymppejään? No, hän ei tietenkään järkkää mitään bileitä, vaan etsii kalenterista sopivan ultran ja lähtee lenkille. Tällä kertaa sopiva kisa löytyi vain päivää ennen varsinaista synttärijuhlaa: historian ensimmäinen MRM-polkujuoksu  juostiin Supersuunnistajan synttärien aattona. Niinpä me ajelimme viime perjantaina Mäntyharjulle, jotta Ääsääs pääsi lauantaiaamuna starttiviivalle.

Osallistujia ei ollut ultralla kovinkaan montaa: noin 10 miestä ja kaksi naista. Lyhyemmillä matkoilla (14 km ja mara) juoksijoita oli sitten enemmänkin. Mutta vain tämä 75 km meni Repovedelle asti ja sisälsi siten parhaat maisemat.

Mutta annetaas taas herran kertoa itse kisasta.

Oli niin leppoisaa, että matkalla ehti fotoillakin.

No, oliko kivaa?
No, joo.

Miten meni?
Ihan suunnitelmien mukaan. Lähdin kevyellä vauhdilla ja koetin pysytellä PK2-alueen tuntumassa. Keskisyke huiteli VK1-alueen alarajoilla.
(Niin, sehän voitti. Että suunnitelmien mukaan taisi mennä. Toim. huom.)

Millainen reitti oli?
Ensimmäiset vajaa 20 km oli oikein mukavaa. Sen jälkeen tuli aika paljon tietä ennen kuin päästiin Repovedelle. Paluumatkalla oli paljon tiejuoksua. Eli kaikenkaikkeaan oli vähän liikaa tiejuoksua minun makuuni. Mutta pääsinpähän nopeammin ja helpommalla maaliin.

Lähdetkö toistekin?
*Syvä huokaus* Jaa-a, vähän riippuu. Jos järkkärit muokkaisivat vähän reittiä ja vähentäisivät tieosuita. Tai sitten voisi kokeilla sitä maratonia, jolla oli suhteessa enemmän polkujuoksua ja vähemmän siirtymiä. Tuskin ensi vuonna kuitenkaan.

Pääpalkintona oli LEKA!

Kenelle suosittelisit tapahtumaa?
Sellaisille tyypeille, jotka haluavat juosta pienemmässä tapahtumassa, jossa fasiliteetit ovat kuitenkin kunnossa. Ajankohtahan on silleen hyvä, että keli on jo viileämpi ja luonto voi olla tosi nättinä.

Oliko kivat synttärit?
Joo, oli. Pääsipähän uusiin maastoihin. En olisi ehkä jaksanut juosta vuorokautta Hotelli Nuuksion takapihalla.
(Ääsääs viittaa siis Nuuksio Backyard Ultraan, Toim. huom.)

Oliko kiva voittaa? Oliko hieno palkinto?
Toivottavasti verottaja ei iske. Kai se voittaminenkin on aina kivaa, mutta ei noita ultria kannata juosta sijoitusten tai palkintojen takia - menee liian tuskaiseksi. Leka on aina leka. :)

Paljon onnea sekä voitosta että uudelle vuosikymmenelle pääsystä!


sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Järkkärinä Nuuksio Classicissa

Olin taas kerran järkkärinä Nuuksio Classicissa. Ekaa kertaa taisin olla mukana 2014, kun ilmoittauduin hommiin juomapisteelle ihan viime tingassa. Sen jälkeen olenkin ollut mukana lähes joka vuosi - ja aina enemmän ja enemmän.

Tänä vuonna otin oikein lomapäivän perjantaille, että pääsin rakentamaan kisakeskusta. Minulla on paljon lomapäiviä jäljellä, koska olin koko kesän saikulla, joten niitä voi nyt käyttää kaikkeen hyödylliseen.

Kisakeskus alkaa muovaantua

Vietin hotelli Nuuksiolla lähes koko perjantain kymmenestä ilta ysiin. Siinä välissä tuli pestyä vesiastioita, kasattua telttoja maalialueelle, pystytettyä lähtö- ja maalikaaria sekä beach flageja ja paljon muuta. Nilkka meinasi loppuillasta vähän väsähtää, kun en ole nyt viime aikoina tottunut olemaan ihan noin pitkään jalkeilla.

Mutta onneksi lauantaina ei tarvinnutkaan enää seistä. Minulla oli nakkina olla gps-seurannassa ja tarkkailla, että juoksijat pysyivät reitillä. Istuin siis koko päivän kisatoimistossa katselemassa eri värisiä palluroita tieskarin ruudulta. Seurasin kilpailijoiden lisäksi ultran ja maratonin jälkipartioita sekä Supersuunnistajaa, joka toimi reitin eisjuoksijana sekä tarkastajana. Viime vuosina Nuuksio Classicin reitti on kohdannut ilkivaltaa, ja siksi reitti esijuostaan ja tarkastetaan vielä aamulla, jotta kukaan kisaaja ei pääsisi eksymään.

Myös Paavo oli rakentamassa kisakeskusta. Paavo edusti Salomonia.
On varmaan siistiä olla lenkkarikauppiaan koira! Oletko ikinä miettinyt,
mitä tapahtuu vanhoille testilenkkareille? Ehkä niille tapahtuu Paavo! ;)

Tänäkin vuonna Supersuunnistaja pääsi merkkaamaan joitain satoja metrejä uusiksi, kun joku todella sinnikäs polkujuoksun vihaaja oli jaksanut raahautua metsään ennen aamukasia ja käydä napsimassa reittimerkit pois. Onneksi myöhemmin päivällä metsä oli täynnä retkeilijöitä ja turisteja, eikä ilkivaltaa enää tapahtunut.

Minun oli tarkoitus aluksi lähteä kotiin jo puoli seiskalta, kun maali meni virallisesti kiinni, mutta en sitten malttanutkaan. Suunnitelma olisi varmaan onnistunut, jos olisin pysynyt poissa maalialueelta, mutta menin sinne norkoilemaan joskus kuuden jälkeen. En sitten malttanut lähteä ennen kuin viimeinenkin kilpailija saatiin maaliin joskus klo 19.20 tienoilla. Viimeisen kilpailijan maaliintulo on aina todella kiva hetki, koska kaikki paikalla olevat järkkärit kokoontuvat hurraamaan hänet maaliin. Tällä kertaa hänelle iskettiin jopa lippu kouraan, koska hän oli matkannut kokemaan Nuuksion erämaan ihan Hollannista asti. Sanoisin, että kannatti jäädä, vaikka vähän pitikin venailla.

Viimeinen urhea kilpailija saapuu maaliin! (Kuva Juha Saatamoinen / Onevision.fi)

Minä pyöräilin pois Nuuksiosta, koska Supersuunnistaja oli 40 km partiolenkkinsä jälkeen ajanut autolla kotiin. Minun kotimatkastani tuli melkoista tempoajoa, koska yritin ehtiä kotiin valoisan aikaan, koska en ollut ottanut lamppua mukaan. Olin tarkastanut, että aurinko laskee klo 20.09. Ensimmäinen tavoitteeni oli ehtiä kevyenliikenteen väylien alkuun ennen pimeää, jotta en jäisi ainakaan autojen alle. Se onnistui helposti, koska olin lähes Ikealla, kun aurinko laski. Ja auringonlaskun jälkeenkin on valoisaa vielä jonkin aikaa. Siksi seuraava tavoitteeni oli ehtiä Tuomarilaan ja sitten Kauniaisiin ennen pimeää. Kauniaisten keskustaan saapuessani alkoi olla jo hämärää. Olin noin kilometrin päässä kotoa, kun kevareiden katuvalot syttyivät. Sen voi ehkä laskea hetkeksi, kun on oikeasti pimeää. Eli melkein ehdin kotiin rikkomatta lakia. Ja melkein ehdin Nuuksiosta kotiovellemme tunnissa, mikä on ihan hyvä saavutus täysjousitetulla maastopyörällä. Illalla piti vähän venytellä, kun jalat olivat niin puhki.

lauantai 17. elokuuta 2019

Arvonta suoritettu!

Muistin tässä suunnistuksen MM-viestiä jännätessäni, että unohdin eilen arpoa blogiarvonnan palkinnon. Onneksi arvonnassa ei kauaa nokka tuhissut, koska osallistujia oli jopa yksi. Supersuunnistajakin sanoi, että kysymys oli liian vaikea: ei hänkään muistanut mitään postaustani suoraan. Minä luulen, että lukijakuntakin on vähän supistunut, kun olet postaillut viime aikoina aika harvakseltaan.

Mutta sinä kaljamailia fanittava Anonyymi: lähetä minulle osoitetietosi, niin pistän huikean palkintosi postiin. Mun sähköpostiosoitteeni löytyy tuolta Bloggerin profiilista.



Ja mitäs se upea urheiluhenkinen yllätyspussukka sitten sisältää? No, kaikkea tuikitarpeellista:

  • Hieno Keltamäeltä suomenruotsalaisten suunnistusmestaruuskisoissa ostamani otsapanta
  • Kaksi eri valmistajan kofeiinigeeliä makuvertailua varten
  • Kylmägeeliä palautumisen nopeuttamiseksi
  • Kalaöljykapseleita, koska Supersuunnistaja sai niitä juuri jostain polkujuoksusta
  • Rakkolaastari siltä varalta, että uusien juoksukenkien sisäänajo ei mene ihan smoothisti
  • Hienot mustat hakaneulat, joilla saa numerolapun paitaan kiinni
Pussukan pitäisi varmaan sisältää myös pussukka. Ajattelin pyytää työnantajaltani siihen yhden kangaskassin, mutta unohdin. Enköhän kuitenkin sellaisen vielä ensi viikolla saa. Ja silloin tulostan myös lupaamani Canva-kortin, joka näyttää tältä:


Koetan jaksaa kirjoittaa lähiaikoina taas jotain, vaikka omat treenini ovat äärimmäisen tylsiä: saan tällä hetkellä uida, kuntopyöräillä ja tehdä salilla yläkropan ja keskivartalon lisäksi muutamia jalkaliikkeitäkin. Noista kolmesta ei mitään erityisen ihmeellistä kerrottavaa revitä. Supersuunnistaja sentään harkitsee suunnistuksen erityispitkän SM-kisaan osallistumista lokakuussa. Ja ollaan me molemmat hommissa ensi kuun alussa Nuuksio Classicilla. Mutta katellaan, jos tässä vaikka tapahtuisi jotain kertomisen arvoista.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Blogin synttärit!

Aloitin tämän blogin pitämisen vuonna 2011, kun olin hankkinut personal trainerin ja koin kamalasti tarvetta jakaa gojimarjaintoiluani jossain. Niihin aikoihin olin juuri lopettanut koriksen ja vasta aloin kokea kestävyysurheiluherätystä.

Missasin blogin ensimmäisen vuosipäivän, mutta 2013 olin nähnyt jo muutaman synttäripostauksen ja oppinut, että sellaisia kuuluu tehdä. Koska olen kuitenkin aito IT-nörde ja opiskellut muunmuassa binäärilukuja ihan yliopistotasolla, päätin, että minun blogini juhlii vain uusia bittejä. Ja tänään blogini täyttää pitkästä aikaa taas kahden potensseja, mikä tarkoittaa uutta bittiä! Kunnon kaipuu on binääreissä jo pyöreät 1000 vuotta!



Voin myöntää, että minusta on välillä kivaa lukea vanhoja blogipostauksiani. Niistä tulee sama ihana nostalginen olo kuin valokuvien katselusta. Jotkut ihan alkupään - juurikin ne gojimarjojen paremmuudesta mouhuavat - postaukset ovat ehkä semisti noloja. Mutta eivät ne kuitenkaan mitään al-Taee -tason matskua ole. Ja kuitenkin nekin kertovat siitä, miten minä näin ja koin maailmaa nuorena kolmekymppisenä, niin en näe mitään syytä piilottaa niitä.

Koska nykyään blogiin tulee kommentteja ihan aniharvoin, niin kalastellaan niitä taas arvonnan keinoin, kuten viimeksikin synttäreillä. Kerro kommentissa, mikä on sinun lempparipostauksesi Kunnon kaipuussa kautta aikojen, ja osallistut urheiluhenkisen yllätyspussukan arvontaan. Lupaan tehdä yllätyspussukkaan Canvalla yhtä tyylikkään kortin kuin tämän postauksen kuvakin on. Olenhan kaiken muun ohella tällainen oman elämäni AD. Suoritan arvonnan perjantaina 16.8.

Kannattaa osallistua! Seuraavat synttärit ovat vasta blogin täyttäessä kymmenjärjestelmässä 16 vuotta eli heti vuonna 2027.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Ja niin koitti vapaus!

Kävin viime viikon torstaina lääkärillä ja fyssarilla. Jalka oli parantunut upeasti: se oli keskimääräistä paljon vähemmän turvonnut. Sainkin heti paljon lupia tehdä asioita. Sain alkaa kävellä kotona ilman keppejä sekä alkaa nukkua ilman kipsiä. Varsinkin kepittömyys helpotti elämää hurjasti, kun kädet eivät ole koko ajan varattuna.

Ja vihdoin tänään koitti se ihana hetki, kun sain heittää kipsillä citykania ja alkaa opetella kävelyä. Liikkeelle lähtö on vielä ainakin vähän kivuliasta. Mutta kun pääsen vauhtiin, niin kävely sujuu ihan kivasti. Oletan kuitenkin, että alussa jalka kipeytyy, ja pysyttelen tänään varmaan vielä kotosalla.

Ei enää kipsiä! Jee!

Kunhan opin kävelemään kunnolla, saan lähteä uimahalliin. Siellä saan tehdä tuntemusten mukaan kaikkea paitsi räpyläuintia. Luulen, että alussa uiskentelen aika paljon pullarilla. Vesijuoksuakin voisi kokeilla - jos ei muusta syystä niin siksi, että se on minulle perinteinen kuntoutusjumppa jalkaleikkausten jälkeen. Pitäähän sitä nyt perinteistä pitää kiinni.

Mun järeä kantapääruuvini. Kuvassa näkyy myös, mistä kantapään luu
on sahattu poikki, jotta se on voitu vääntää oikeaan asentoon.

Pitänee viritellä myös traineri, koska saan loppuviikosta alkaa polkea. Alussa fyssari suositteli tosin vain 15 min fillarointeja ja varoitti, että jalka voi turvota. Mutta ihanaa päästä kuitenkin vihdoin tekemään asioita. Viimeistään ensi viikolla lähden salille ja alkuverraan sielläkin pyörällä.

I'm back!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Koipi 2.0

Heti alkuun varoitus: jutun lopussa on kuva avoimesta leikkaushaavasta. Jos et kestä katsoa kuvaa jänteestä, niin älä lue loppuun asti. Verta kuvassa ei ole, vaikka koipi onkin ihan auki.

Ajattelin tässä aikani kuluksi kertoilla, mitä koivelleni tehtiin ja mitä sille kuuluu. Ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Ensimmäinen kipsi. Oli kuuma ja hankala.

Kyseessähän oli rasitusvamma eikä mikään tapaturma. Kehräsluun (se kyhmy nilkan sisäsyrjällä) takana kulkee tibialis posterior -jänne. Minulla se on ollut jatkuvasti venyttyneessä tilassa, koska minulla on rakenteellinen latuskajalka. Olen käyttänyt tukipohjallisia jo esiteini-iästä asti, mutta ilmeisesti ne eivät ole enää viime aikoina olleet enää tarpeeksi tukevat. Tp-jänne meni ja repesi pituussuuntaan halkipoks. Lisäksi siitä oli pieni siivu ihan katkennutkin.

Leikkauksessa tehtiin kolme asiaa:

  1. Katkennut pala jännettä siivottiin pois, ja loppuosa jänteestä kursittiin kasaan
  2. Naapurijänne kaivettiin omasta jännetupestaan ja ommeltiin kiinni tp-jänteeseen tukemaan kaveria.
  3. koko jalkateräni käännettiin oikeaan asentoon ja siten luotiin minulle ekaa kertaa ikinä ihan oikea jalkapöydän kaari. Uusi asento kiinnitettiin paikalleen poraamalla kantapäähän iso ruuvi. Olen siis nykyään lähes kyborgi.

Synteettinen kipsini. Mustilla tarranauhoilla voi säädellä kipsin kireyttä.
Kävellessä sen pitää olla kireämmällä kuin rötvätessä.

Minulla oli sellainen old school kipsinen kipsi 10 päivää. Siis sellainen, mihin voi piirtää (ja juhannuksena siihen piirrettiinkin). Viime viikolla sain vihdoin kivan, tarroilla säädettävän synteettisen kipsin. Siihen sai valita värinkin itse, mikä oli yllättävän vaikeaa: tarjolla ei ollut vihreää, mutta monta muuta iloista väriä kyllä oli. Valitsin violetin.

Tuore leikkausarpi. Tätä kautta sörkittiin tp-jännettä.

Uuden kipsin myötä sain alkaa varata kävellessä jalalle raajan painolla. Tätä piti harjoitella vaa'alla. Yhdellä jalalla könkkääminen olikin ihan pepusta, ja uusi kipsi mahdollistaa paljon paremmin normaalia elämää ja kotona liikkumista. Lisäksi jalkaa ei tarvitse pitää enää koko ajan kohoasennossa, niin voin esimerkiksi kokata itse sen sijaan, että käskyttäisin vain Supersuunnistajaa.

Tikeistä pääsin eroon tämän viikon maanantaina. Sen myötä pääsin pesemään ja KUORIMAAN kipsijalan sääreni. Ekan kipsin aikaan taisivat olla tämän kesän lämpimimmät päivät, ja voitte varmaan kuvitella, paljonko jalkani hikosi ja paljonko sitä sitten kutitti. Hinkkasin koipea harjalla monta minuuttia. Voi taivas, kun teki hyvää!

Toinen leikkaushaava. Taustalla näkyy entiset tikit. Kantapäässä oli myös 2 tikkiä.

Kipsiä pidän yhteensä kuusi viikkoa, eli eroon siitä ja kepeistä pääsen heinäkuun lopulla. Saikku loppuu viikko sen jälkeen. Tapaan fyssarin heinäkuun lopulla, ja hän varmaan antaa mulle paljon kuntoutusohjeita. Ilmeisesti liikkuminen aloitetaan kuntopyörällä ynnä muulla kevyellä tekemisellä. Juoksemaan pääsen 4 kuukautta leikkauksen jälkeen eli marraskuussa. 

Minulla on vielä toisessa jalassa latuskajalka, ja kantapään ruuvailu voi olla edessä sillekin joskus tulevaisuudessa. Mutta vasen jalka on kyllä selvinnyt tp-jänteen tulehduksesta jo kerran pelkällä levolla. Eli voi olla, että uutta kipsikesää ei ole tulossa.

Ja sitten se jännekuva: jänteen keskellä näkyy
pitkittäissuuntainen repeämä. Edessä killuva möntti
on katkenneen jänteen osan pätkä. Hyvää ruokahalua. :)

Henkisesti menee ihan kivasti. Tässä on auttanut isosti futiksen MM-kisat. Onneksi niiden jälkeen alkaa Tour de France, niin elämässäni on jatkossakin sisältöä. En jaksa istua kuitenkaan koko päivää sohvalla, joten virvon lähes päivittäin punnerruksia, leuanvetoja, vatsoja ja selkiä. Treenaan myös kipsijalan reisilihasta vemputtelemalla istuskellessani jalkaa suorana ylös alas. Siitä huolimatta jalat ovat jo ihan eriparia, kun vasuri hoitaa kaiken työn kuten portaissa kiipeilyn. No, sama homma oli polvileikkausten kanssa. Kyllä se ero joskus tasaantuu.

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Supersuunnistaja kävi juoksemassa satasen

Viime viikonloppuna minä jäin sohvalle makaamaan jalka kohoasennossa, kun Supersuunnistaja lähti junalla kohti Saloa. Siellä järjestettiin Suomi-juoksu, joka on Suomen vanhin ja  maailman toiseksi vanhin vuosittain järjestettävä 100 km juoksukilpailu. Kamalan tunnettu kisa ei kyllä ole, vaan enemmänkin himojuoksijoiden sisäpiirin juttu. Tämä on toisaalta tosi surku, koska on hienoa, että kisa on järkätty jo 48 kertaa. Suomi-juoksun hauska erityispiirre on, että se juostaan yöaikaan. Koska mikäs nyt olisi kauniimpaa kuiin Suomen kuulas kesäyö?

Kisanumero

Mutta mites kisa meni? Annetaan herran itsensä kertoa.

No, oliko kivaa?

No, joo.

Millainen reitti oli?

Pitkä. 

Aha. Oliko mäkiä?

Joo, nousua oli 1,2 km, mikä on aika harvinaista 100 km juoksulle. 

Kisakeskuksella

Miten juoksu kulki?


70 km meni ihan jees. Sen jälkeen meni vähemmän jees.

Oliko kesäyössä kivaa juosta?

Alussa (klo 19) oli vähän turhan kuuma, noin 22 astetta. Yöllä oli oikein mukavan vilpoisaa, ehkä 15-16 astetta. Tämä oli ehkä eka ultra, jossa minulla oli todella tylsää. Harkitsin puolivälissä keskeyttäväni tylsyyden takia.

Et siis tainnut nähdä juurikaan eläimiä?

Näinpäs: 1 valkohäntäkauriin, 1 ketun ja viisi kissaa, joista yhtä pääsin melkein paijaamaankin.

Lähtikö tällä kertaa varpaista kynsiä tai oliko muita vastoinkäymisiä?

Kynsiongelmia ei varsinaisesti ollut, vaikka unohdinkin leikata kynteni. Mutta nyt ei ollutkaan polku-ultra, niin ei tullut lyötyä varpaita kiviin tai juurakkoihin. 

Lievä pahoinvointi alkoi joskus maratonin kohdalla, ja 75 km kohdalla olleen juomapisteen jälkeen tuli lounas ja kaikki sen jälkeen syöty ylös. Vesi sentään pysyi sisällä. Viimeinen juomapiste oli 89 km kohdalla. Sielläkin nautitut eväät nousivat ylös, kun jatkoin matkaa kävellen. Syytän tästä kokista, jota ei olisi ehkä kannattanut ottaa. Mutta kun teki kauheasti mieli.

Oksentaminen muuten piristää noin viiden kilometrin ajan, kun alkaa nukuttaa.

Oletko tyytyväinen suoritukseesi?

No, se oi ihan ok. En ole pariin kuukauteen pystynyt harjoittelemaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Siihen nähden meni ihan hyvin.

Osallistujamitali oli hieno!

Kenelle suosittelisit Suomi-juoksua?

Jos maraton on jo nähty ja haluaa kokeilla pidemmän matkan tasaisella alustalla, niin Suomi-juoksu on ihan hyvä vaihtoehto. Tosin pitää osata huoltaa itse itsensä tai ottaa mukaan oma huoltaja. Reitti ei ole helppo, mutta se on kaunis. Ja kun reitti juostaan yhtenä lenkkinä, ei samaa 1 km lenkkiä tarvitse juosta sataa kertaa.

Meinaatko itse kisata vielä tänä kesänä jotain?

Joo, varmasti jotain, mutta en ole vielä päättänyt mitä. Lyhyempiä matkoja voi tehdä vähän ex-tempore. Jonkun pidemmän matkan voisi juosta syksyllä.

Kiitos haastattelusta! Kivaa, että edes joku kykenee tuottamaan sisältöä tähän blogi-parkaan.

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Kesäkuun kuulumisia

Ei ole tullut taaskaan blogattua, kun en ole ollut missään kisoissa. Supersuunnistaja sentään on ollut, mutta en ole ehtinyt blogata siitäkään, kun on pitänyt elää kuin viimeistä kesäpäivää. Minulla kun oli henkilökohtainen deadline heti Jukolan viestin jälkeen.

Kesän ohjelma

Nilkka leikattiin tämän viikon maanantaina. Sairaalasta pääsin kotiin tiistaina. Leikkaus meni hyvin, ja minulla pitäisi olla taas ensi kesänä ihan hyvä juoksujalka. Lääkäri oli pistänyt hoitsun ottamaan kuvia kännykällään leikkauksen aikana, ja minäkin sain kuvat. En nyt kuitenkaan viitsi jakaa kuvia blogissa. Ehkä paljaat jänteet eivät sovi kaikkein herkimmille.

Jukolan teltta-aluetta ja kuutamo miesten 1. osuuden ollessa metässä

Ennen leikkausta käytiin Kangasalla Jukolan viestissä. Minä olin ihan vaan kuskina ja kisaturrena, ja Supersuunnistaja juoksi Jukolan viestin ekan osuuden. Kakkosrastilla tuli pummi, mutta muuten meni ihan kivasti. Minulla soi päässä lähinnä Putte Possun nimipäivät: oi, jospa oisin saanut olla mukana.

Supersuunnistaja tunkkaa Jättärillä

Viikkoa ennen Jukolaa kisattiin kauden pääkisa eli Beerway To Hell. Koska minulla oli jalka rikki, osallistuin mukaan vain ajanottajana. Supersuunnistaja päätti reippaana poikana lähteä tunkkaamaan. Hänelle tuli valitettavasti DNF, koska tällä kertaa kalja ei vaan uponnut. Tunkkaaminen ei ollut ongelma, ja hän kiipesi vielä keskeytyksen jälkeen loput kiekat viidestätoista ja kolme sakkokierrostakin ihan vaan huvin vuoksi ja ajankuluksi. Koska tulokset olivat kaikenkaikkiaan aika huonoja, päätti järjestäjä, että kisa pidetään vielä ensi vuonna. Hän uhkailee aina joka kerran olevan viimeinen, koska kuulemma kotona ei kannusteta tämän jalon lajin pariin. Ihme meinininkiä. Ensi kesänä mä olen taas niin mukana!

Teltta Linlossa auringon juuri laskettua

Yleensä olen kirjoitellut Beerwayn kisarapsan heti tuoreeltaan kisan jälkeen. Tänä vuonna en ehtinyt, koska lähdimme yöksi telttailemaan Linlon saarelle. Minä en pääse sattuneesta syystä tänä vuonna haluamalleni vaellukselle Lappiin, joten sain korvaukseksi telttailua Kirkkonummella. Retkemme keskittyi merkittävästi enemmän syömiseen kuin eräjormaukseen - ihan vaan sen takia, että minä en saanut rasittaa koipeani. Kivaa kuitenkin oli.

Supersuunnistaja menee luultavasti tänä kesänä juoksemaan ainakin yhden ultran. Palataan asiaan viimeistään kisarapsan muodossa.

perjantai 31. toukokuuta 2019

Uintitesti ja kesäsuunnitelmat uusiksi

Pari viikkoa sitten uintitreeneissä tehtiin CSS-testi, joka meni oikeastaan ihan penkin alle. Tulokseni oli 2:04, joka onkin huonoin ikinä. Hupsista. Mutta ei tämä nyt ihmekään ole ottaen huomioon uintiaktiivisuuteni tänä keväänä. Pitäisi varmaan käydä uimassa, jotta siinä puuhassa kehittyisi.

Tekisi mieli vain juosta. Mutta valitettavasti siihen ei ole ollut lupaa pitkään aikaan - eikä ole tulossakaan. Huhtikuun alussa pätkäisty juoksukielto ei tuonut parannusta kipeään nilkkaan, ja toissaviikolla pääsin leikkimään industrial-bileitä magneettikuvaan. Oli kyllä huonot bileet, koska nukahdin viidessä minuutissa.

Minä uimassa. Kuva valkkuvalmentaja Johanna.

Kävi ilmi, että tibialis posterior -jänteessä on tendinoosia ja lisäksi osarepeämä lähtien myotendioottistajunktiosta ja jatkuen edelleen jänteen naviculaariseen kiinnityksen tasoon. Jos edellinen kuulostaa ihan latinalta, niin suomeksi sanottuna nilkkani on sökönä, ja se pitää leikata. Kehräsluun takana kulkeva jänne on siis revennyt koko pituudeltaan. Leikkauksessa minun latuskajalkani asentoa korjataan, ettei tp-jänne enää rasitu, ja jännettä vahvistetaan siirännäisellä.

Minusta on mielenkiintoista lukea lääkärinlausuntoja, koska lääkärilatina on hauskaa. Ehdoton lempisanani on ödeema, joka tarkoittaa turvotusta. Minulla on ödeemaa lihasten ympärillä. Sen kyllä huomaa ihan paljaalla silmälläkin.

Onneksi meillä ei tarvitse juurikaan olla yksin sohvalla.

Leikkaus tehdään juhannusviikon maanantaina, ja sen jälkeen on luvassa kuusi viikkoa kipsiä. Onneksi en ole vielä ilmoittautunut mihinkään kisoihin. Kisakesä on nimittäin peruttu. Mutta nilkan pitäisi olla jo loppusyksystä versio 2.0, ja ensi vuonna sillä voi tehdä taas vaikka mitä.

Kissoilla on varmaan luvassa onnen päivät, kun hoomanni on kotona koko kesän.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Aurinkoinen fillariroga Päijät-Hämeessä

Minulle pätkäistiin tosiaan juoksukieltoa huhtikuun alussa. Samassa yhteydessä suunnitelmat Salpausrogan suhteen menivät uusiksi, ja 6 tunnin tossusarja vaihtui 5 tunnin pyöräsarjaan. Mutta onneksi pyöräsarja oli tarjolla, niin ei tarvinnut jättää kinkereitä kokonaan väliin.

Karttatelineen kiinnitystä

Salpausroga kisattiin vappua edeltäneenä lauantaina, eikä sää olisi voinut olla parempi. Kisapäivä oli vuoden eka päivä, kun suorastaan piti käyttää aurinkovoidetta. Aurinko paistoi, ja oli aivan totaalinen sortsisää. Minä kyllä laitoin ylleni pitkähihaisen paidan, mutta tein sen lähinnä aurinkosuojan takia. Hihoissakaan ei kuitenkaan tullut kuuma.

Pyöräilyä latupohjalla

Kisa alkoi pyöräsarjassa 10 minuuttia ennen tossulaisia eli klo 11:50. Olimme suunnittelussa hyvin laiskoja, emmekä jaksaneet esimerkiksi miettiä yhtään, kuinka pitkä reitin tulisi olla. Siiitä tulikin sitten noin 50% liian pitkä. Reittisuunnitelmassamme oli kuitenkin paljon hyvääkin:

Keväinen luonto herää - ja meillä oli toki aikaa ihastella sitäkin

  1. Menimme alussa sellaiselle rastille, minne eivät menneet ihan kaikki muutkin, ja ryysis oli siedettävä
  2. Pääsimme polkemaan paljon  kivoja latupohjia.
  3. Lopussa oli useita mahdollisuuksia oikaisuun - joista yhden sitten käytimmekin.
Kisan hienoin rastipiste


Kisapaikkana toimi tänä vuonna Hollola, joka on vähän sellainen Suomen oma Mallorca: mäkiä oli riittävästi. Tosin Mallorcan mäissä ei taida kovin usein olla lumisia kohtia, mikä oli Hollolan oma pikantti lisä kisamaastoon. Lumessa polkeminenkin sujui kuitenkin kommelluksetta, koska lumi oli enemmänkin sohjoa kuuin liukasta jääpintaa.

Polfie eli polkuselfie matkalla rastilata takaisin pyörille

Suunnistus oli perinteiseen tapaan Supersuunnistajan vastuulla, ja minä keskityin olemaan seurustelu-upseeri sekä valokuvaaja. Tosin yhdellä rastilla Supersuunnistaja sekoili, ja minä tiesin, mihin piti mennä. Olisi vaan pitänyt olla pontevampi huutoni "mihin vittuun sä olet menossa" kanssa. Nyt en saanut vastausta, mistä seurasi pummi.

Rasti, suunnistaja ja sinnikkäästi jäätynyt lampi

Kokonaisuuden kannalta pummi ei kuitenkaan haitannut menoa. Ehdimme maaliin hyvissä ajoin yli viisi minuuttia ennen määräaikaa. Pisteitä keräsimme 1270, mikä oikeutti sijaan 14/34. Olen tulokseen oikein tyytyväinen, koska edellämme oli vain miesjoukkueita.

Lähdössä vikalta rastilta kohti maalia

Tämä viikonloppu onkin mennyt sitten muiden urheiluja katsellessa, kun olen ollut taas hommissa Bodom Trailissa. Tällä kertaa jäivät itseltä yöjuoksut juoksematta. Mutta jalat ovat silti tosi väsyneet, koska seisoin lähes koko perjantain ja lauantain parkkiohjauksessa sekä maalin juomapisteella. Naureskelinkin lauantain kisan loppupuolella, että kehtaako sitä itse valittaa kipeitä jalkoja, kun toiset ovat juuri juosseet puolimaran metsässä. Muuten oli taas tosi kivaa, mutta loppuroudauksen räntäsateessa olisin voinut skipata. Onneksi juoksijat ehtivät maaliin ennen lumisadetta.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

168 kierrosta

Lauantaina Kaarinassa kisattiin rataultra. Urheilukenttää sai kiertää joko 6 tai 12 tuntia. Supersuunnistaja oli ilmeisesti löytänyt sisäisen hamsterinsa, ja lähti viettämään lankalauantaita juoksun merkeissä ja osallistui kuuden tunnin sarjaan. Mutta annetaanpa taas herran itsensä kertoa tunnelmista.

Startti. 6 h juoksee ulkoradoilla ja 12 h sisäradoilla.

No, oliko kivaa?

No, joo.

Miksi ihmeessä kukaan haluaa kiertää kuuden tunnin ajan 400 metrin rataa?

Koska rata on tasainen ja tuuliriski on minimoitu. Joten se on vain järkevää, jos meinaa juosta kuuden tunnin ajan.

Alle kilsa juostu ja hyvin jaksaa hymyillä.

Miten kulki?

Ihan ok. Vauhdinjako oli hyvä. Lonkka vaivasi viimeiset neljä tuntia, mutta ei se oikeastaan vaikuttanut suoritukseen.

Oliko missään välissä tylsää?

No en mä nyt tiedä, oliko varsinaisesti tylsää. Mutta oli se välillä sellaista, että olisi voinut lopettaakin.

Kilsat karttuvat ja hymy hyytyy.

Millainen taktiikka sinulla oli ja noudatitko sitä?

Taktiikkana oli lähteä vähän alle 5 min/km vauhdilla, jos se tuntuisi vain hyvältä ja jatkaa sitä vauhtia niin kauan kuin jaksan. Onnistuin noudattamaan taktiikkaa oikein hyvin. Alussa piti vähän jarrutella, mutta vauhti pysyi koko kisan. Nopein kierros oli 1:57 ja hitain oli 2:32 sisältäen kusitauon. 5 minuutin kilsavauhti oli ulkoradalla juostessa laskennallisesti 2:09.

Miten rataultra eroaa polku-ultrasta?

Juotavaa on tarjolla koko ajan, eikä mukana tarvitse kantaa reppua. Eli huoltomielessä rataultra on kevyt, kun ei tarvitse kantaa mitään mukana. Poluilla maisemat toki vaihtuvat useammin kuin kerran kolmessa tunnissa.

Minä koetin ottaa kuvia eri kohdasta kenttää, että olisi vähän vaihtelua.

Kummasta tykkäät enemmän?

Molempi parempi.

Suosittelisitko Kaarina Rata Ultraa tai lähtisitkö itse uudestaan?

Kisa on hyvin järjestetty ja ajankohta on hyvä. Porukkaakaan ei ollut liikaa. Voisin siis suositella tapahtumaa ja lähteä itsekin uudelleen.

Suunta ja maisemat ovat vaihtuneet.

Kerro nyt kaikille, miten tulosmielessä meni. Ja oletko tyytyväinen?

Juoksin 72,5 km eli puoli kilometria enemmän kuin tavoitteeni. Kakkonen (joka kisasi M60-sarjassa) juoksi puoli kilsaa enemmän. Mutta ei pieni erokaan harmittanut.

Jee! Se olis sit siinä!

Mitäs on seuraavaksi suunnitelmissa?

Ensi viikonloppuna lähdetään Salpausrogaan. Itsekseni juoksen ehkä Sisu X-trailin, jos saan lonkkani kuntoon.

Kiitos taas kerran sisällöntuotannollisista ponnistuksistasi! <3

Viralliset tulokset löytyvät tuolta. Lisäksi kannattaa vilkaista näitä statseja, joissa molemmat 6h sarjat on yhdistetty samaan listaan ja vikassa sarakkeessa on ikäskaalattu tulos.