tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kohti pohjoista

Kohta mennään! Pohjanmaan kautta Lappiin nimittäin. Ajelemme parin pysähdyksen taktiikalla Tornioon, mistä starttaa torstaina bussikyyti kohti Kilpisjärveä. Käsivarresta olisi tarkoitus pyöräillä takaisin Tornioon kahdessa päivässä. Eli vihdoinkin koittaa jo kauan lusikkalistallani (eng. bucket list) ollut Maratonpyöräily.

Vaihdoimme Supersuunnistajan kanssa 25 km/h -ryhmästä nopeampaan, koska saimme Joroisilla niin kovaa painostusta asian suhteen. Vähän kyllä hirvittää, että jaksanko polkea koko 500 km kolmeakymppiä, mutta minulle vakuutettiin, että peesijonon "aurinkokannella" kyllä jaksaa. Sitä paitsi reitti on alun tiukkaa nousua lukuunottamatta pelkkää alamäkeä ja taukoja on parin tunnin välein. Hitaammassa ryhmässä puutuu kuulemma vain perse.

Kissat lähtevät mökille mustikkaan siksi aikaa, kun
me pyöräilemme.

Meitä Joroisilla aivopesseet N ja P ovat muuten tavanneet Maratonpyöräilyssä. Piti kuulemma polkea lujaa, että teki hyvän vaikutelman. Taisivat taktiikat toimia. Vähänkö söpöä!

Pyöräilyn jälkeen pitääkin harrastaa raivoisaa palautumista, koska vain viikon päästä on SM-roga. Hui! Voisin kuvitella, että palautumisen aikana minulla on aikaa bloggailla myös Maratonpyöräilystä.

Mutta nyt kissat koppaan ja menoksi!

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Mun Jortsuni

Kesäloman alku on ollut sen verran vauhdikas, että en ole ehtinyt lainkaan istahtaa koneelle ja kertoa Joroisista. En ole jahdannut Pokémoneja, vaikka joskus 2000-luvun alussa innokkaasti tv-sarjaa katselinkin. Olen nimittäin legendaarisen laiska lataamaan uusia appseja kännykkääni saati sitten opettelemaan niiden käyttöä. Olen vain tehnyt kaikkea muuta kuten purjehtinut ja siivonnut keittiötä.

Muutama miltsi T1:llä perjantai-iltana.

Mutta nyt on aikaa palata muisteloissa viikon takaiseen eli Joroisten puolimatkaan. Tavoitteena minulla oli 6 tuntia, jonka ajattelin saavuttaa uimalla 38 minuuttia, pyöräilemällä 3 tuntia, juoksemalla mieluiten alle 2 h 15 min ja törsäämällä vaihtoihin loput 7 min tai yli. Tämä tuntui mahdolliselta, vaikka olinkin talvella pitkään telakalla varsinkin juoksun suhteen tulehtuneen tp-jänteeni takia.

Minulla oli suunnattomia motivaatio-ongelmia ennen kisaa, mutta sain kuin sainkin itseni ihan hyvään kisafiilikseen perjantain ja lauantain aikana. Minä olen sen verran tottunut Suomen kesäsäähän, ettei monien muiden manailema sade latistanut tunnelmaani lainkaan. Eipähän ainakaan tulisi kuuma kisatessa. Koska olen hikoileva sika, juoksen paljon mieluummin sateessa kuin auringon paahteessa. Lisäksi viime vuonna Levillä ja Tour de Härkätiellä tuli todettua, ettei pyöräillessäkään tule kylmä, kun veri kiertää kuitenkin koko ajan.

Rasvatyyni Valvatus ja uinnin loppusuora

Uinti meni ihan kivasti, vaikka minulle tuli kuuma uinnin aikana. Valvatus taisi ollakin lämpimämpää kuin ilma, joten tämä olikin ainoa mahdollinen tilaisuus kärventyä. Budjetti kusahti heti alkuunsa, koska uintiin meni aikaa 40:14, mutta fiilis oli hyvä koko uinnin ajan. En törmäillyt enkä tainnut uida pahasti vinoonkaan. Ensi kerralla pitää vain uida vähän kovempaa - nyt olikin ehkä vähän liian mukavaa uidessa.

Ainoa kisakuva eli maaliintulo. Kuvaaja ehti sinne onneksi ajoissa ennen mua.

Pyörä lähti kulkemaan hyvin, ja olinkin ensimmäiset 30 km tavoitevauhdissani. Vaikeudet alkoivat kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tällä kertaa minun raihnaisen ruumiini heikoin lenkki oli selkä, jonka vasen puoli alkoi kramppailla heti Joroisten kirkonkylän uukkarin jälkeen. Selkä toimi kuitenkin jotenkin vielä Rantasalmelle asti, vaikka en aerobareilla kamalasti pystynytkään ajamaan. Takaisin tullessa minua hidasti vastatuulen lisäksi se, että jouduin tasaisin väliajoin nousemaan putkelle ja heiluttelemaan lantiotani, jotta sain selkääni auki ja veren kirtämään. Ylämäissä joku hermo puristui välillä niin mojovasti, että kipu säteili reiteen asti. Polje siinä sitten. 

Pyöräaika 3:09:13 oli kuitenkin vielä sellainen, että minulla oli mahdollisuuksia parantaa omaa henkilökohtaista ennätystäni. Kuuden tunnin tavoitteen hautasin lopullisesti T2:lla. Siinä vaiheessa minun olisi pitänyt juosta suunnilleen kahden tunnin puolimara, mikä on minulle haastavaa ilman 92 km verraustakin. Harkitsin keskeyttämistä aika monta kertaa pyöräilyn aikana, mutta toive enkasta sai minut kuitenkin juoksulle.

Insinööripornoa eli statistiikkaa. Uinnin jälkeen olin vielä aika hyvä.

Toivoin vähän, että selkäkramppi olisi hellittänyt pystyyn noustessa, mutta se perhana vain vaihtoi puolta. No, vaihtelu virkistää. Pysähdyin ekalla juoksukiekalla pari kertaa venyttämään selkääni, mutta kipu helpotti vasta, kun tajusin ottaa suolaa. Koska järjen juoksuni oli tässä vaiheessa samaa tasoa oman vauhtini kanssa, tämä oivallus tapahtui valitettavasti vasta toisella juoksukiekalla.

Pakko kyllä myöntää, että kramppaileva selkä oli vain sellainen kirsikka kakun päällä, koska juoksu kulki muutenkin todella huonosti. Taisin pistää vähän liikaa paukkuja pyöräilyyn. Mutta toisaalta tiesin olevani joka tapauksessa susipaska juoksija, joten pyöräily oli minun viimeinen tilaisuuteni hankkia jonkinlaista sijoitusta tuloslistalla. Minä olen kuitenkin sellainen, että voitan mielelläni itseni lisäksi mahdollisimman monta muutakin.

Loppuun vielä kuvituskissa laatikossa, koska minulla on joskus tällainen olo
triathlonpuvussani. Hyvin mahtuu! :D

Maaliin kuitenkin pääsin, vaikka se PB:kin jäi harmittavasti parin minuutin päähän. Sitä en jaksa kamalasti jossitella, kuinka kovaa olisin mennyt, jos selkä ei olisi krampannut. Päivän kunto ratkaisee, ja tällä kertaa selän kunto oli huonompi kuin muun eukon. Sitä vähän jossittelen, että jos olisin tajummut ottaa suolaa heti ensimmäisen juoksukierroksen alussa, olisin saattanut selvitä ilman venyttelytaukoja ja päästä maaliin alle kuudessa tunnissa ja vartissa. Ihan vain siksi, kun jossitelu on kivaa.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Heinäkuun uusi laji

Kuten kesäkuussa, olin nytkin ajoissa liikkeellä ja kokeilin uutta lajia jo reippaasti ennen kuun puoliväliä. Tai ainakin reippaasti ennen kuun loppua ja vähän ennen puoliväliä. Heinäkuun uusi laji oli suppailu.

Kuivaharjoittelua rannalla

Minä olen ollut aika ennakkoluuloinen suppailua kohtaan. Se on vaikuttanut aika höntiltä lajilta ja olen miettinyt, onko se urheilua laisinkaan. Mutta silti huomasin kertovani rogainintyttöystävälleni Milkalle, että suunnittelin heinäkuun lajiksi suppailua. Ja hän ilmoitti lähtevänsä mielellään mukaan.

Minä melon

Varasimme eiliselle alkeistunnin Töölöön Taivallahteen. Minä jännitin koko päivän, meinaako tuntimme aikaan ukkostaa, mutta onneksi Foreca oli väärässä, Ilmatieteenlaitos oikeassa ja sää siten vallan mainio ja poutainen.

Milkalla on hauskaa

Alussa saimme vähän ohjeita ja kuivaharjoittelua rannalla. Milka kokee kuivaharjoittelun aina hankalaksi ja minä tylsäksi. Oikeastihan kaikki melontatekniikan ja kääntämisen kaltaiset asiat on paljon helpompaa hahmottaa, kun vastuksena on oikeasti vettä. Ja eipä suppailun tekniikka ihan kamalasti eronnut inkkarikanootilla melomisesta. Ja laudan päällä seisominen oli samanlaista kuin bosu-pallolla seisoskelu.

Melat viuhuu

Oli opetusta silti ihan kiva saada. Olisin varmasti seissyt laudalla liian edessä, jos opemme Christian ei olisi oikeaa paikkaa näyttänyt. Ja olihan siitä melontatekniikankin opastuksesta hyötyä.

Juttelimme jonkin verran laudan päällä tehtävistä jumppaliikkeistä, ja
kun minä lepuutin hetken jalkapohjiani polvillani, niin totesin, että voin samantien
kokeilla punnertamistakin. En kaatunut.

Koska oli aika tuulinen päivä, pysyimme turvallisesti Taivallahdella. Kun olimme päässeet sinuiksi lautojen kanssa, olimme pienen kiihdytyskisan sataman poijulta viereisen niemen nurkalle. Milka sai paremman lähdön, mutta minä kirin kuitenkin lopussa ohi.

Milka seurasi akrobaattista sankaritekoani

Suppailu oli ihan hauskaa ja kovaa meloessa tuli jopa hiki. Eniten hommassa väsyivät jalkapohjat, kun niiden lihaksia joutui käyttämään koko ajan tasapainoiluun. Voisin lähteä joskus aurinkoisena päivänä uudelleenkin ja suppailla vaikka Seurasaaren ympäri. Homma voisi olla ihan kivaa palauttelujumppaa sitten SM-rogan jälkeen.

Milka näki kameran ja pousaa, minä melon menemään

Tähän loppuun vielä kertauksena joka kuun lajikokeilut:

  • Tammikuu: CXworks
  • Helmikuu: CrossFit
  • Maaliskuu: Luistelu hokkareilla
  • Huhtikuu: ratsastus
  • Toukokuu: MOBO
  • Kesäkuu: Yksipyöräily
  • Heinäkuu: SUP

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Henkisiä haasteita

Eilen rykästiin Oittaalla. Rykäsy on HelTrin harjoituskisasarjan triathloni, joka on suunnilleen sprintti (750 m  21,5 km + 5 km). Kyseessä ei ole siis mikään oikea kisa vaan harjoitus, ja ajanotto tapahtuu käsipelillä siten, että vaihtoja ei lasketa erikseen. Tuloksissa T1 on mukana uinnissa ja T2 taitaa olla juoksuajassa. Ajat olivat näköjään muutenkin minulla vähän hassut. En tosiaan juossut viittä kilsaa 16 minuutissa tai viettänyt fillaroidessa tuntia, vaikka kauan siellä menikin. Tuolla vitosen ajalla voisin mennä syksyllä Suomi-Ruotsi-maatotteluun juoksemaan viittä tonnia. :D Loppuaika on kuitenkin oikein eli 1:34:57.

Itse mittasin väliajoiksi seuraavaa:
  • Uinti 14:09 
  • T1 2:52
  • Pyöräily 47:14 (missä on T2 mukana, koska unohdin painaa nappia)
  • Juoksu 30:41
Rykäsyn vaihtoalue ja kisaan valmistautuvia seurakavereita

Uintiaikaan olen tyytyväinen. Juoksukin on ihan jees. Pyörässä olisin toivonut meneväni kovempaa (vaikka se T2 hidastaa keskaria kyllä). Maasto oli kyllä mäkinen, mutta silti. Olen tänä keväänä polkenut mielestäni aika paljon ja päivittänyt fillarini. Siksi olen aika pettynyt, että en mene tuon lujempaa. Olisi pitänyt varmaan polkea joskus myös tempoja, eikä vain mättää määrää suht rauhallisesti.

Minulla on tällä hetkellä aika iso motivaatiomonttu triathlonin suhteen. Minusta tuntuu, että olen ihan paska. Olen tässä parin viime vuoden aikana kehittynyt uinnissa mielestäni huomattavasti. Kun 2014 kisoissa nousin vedestä, ohitin yleensä pyörällä ison määrän sakkia. Nyt olen itse se, jonka huonot uimarit ohittavat. Koetan toitottaa itselleni, että ne ohittajat eivät ole samoja tyyppejä, joita minä pari vuotta sitten ohittelin - mutta se on kovin vaikeaa. Asiaa ei helpota yhtään, kun kisaa rykäsyissä, missä mukana ei ole niitä "itsensä voittajia" vaan pelkkiä tavoitteellisia treenaajia. Viiteryhmä, johon itseään vertaa on siis kova. Lisäksi taidan olla siinä vaiheessa "urallani", että alun nopea kehittyminen on nyt tehty, ja seuraavaksi tarvitsisi nähdä vähän vaivaa ja olla jossain määrin systemaattinen treenaaja saavuttaakseen tuloksia. Sekin voisi auttaa, jos keskittyisi vaikka edes ihan vaan kolmeen lajiin.

Kuvituskissa väijyy mökillä viikko sitten

Onneksi sentään ensi viikonloppuna on vuorossa puolimatka, jolla saa mättää rauhassa eikä tarvitse rykiä. Nämä sprintit ovat niin kovin lyhyitä kisoja, että pyöräillessä ei oikein tahdo päästä edes vauhtiin. Ja sprinteissä pitäisi mennä kamalan kovaa. Sehän on asia, jota en osaa - en uiden, pyörällä saati sitten juosten.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kasiniemen Teräsmies

Jotkut kutsuvat Kisko Triathlonia herttaiseksi kyläkisaksi. Mutta oikeastihan Kisko on kokemuksella järjestetty keskisuuri triathlonkisa. Viime vuonna kisaamamme Stormin Teräsmieskisa on enemmän sitä, mitä minä ymmärrän pienellä kyläkisalla. Mutta nyt on kuulkaas löytynyt kesän sympaattisin kylätriathlon: Padasjoen Kasiniemen sprinttikisa!

Pukeutumista

Kuulin Padasjoen triathlonista ekan kerran pari vuotta sitten. Kisa järjestetään aina sahtimarkkinoiden kanssa samaan aikaan eli heinäkuun ekana viikonloppuna. Vanhemmillani on mökki Padasjoella, ja hengailenkin siellä joka kesä. Pariin viime vuoteen en ole kuitenkaan päässyt mökille juuri triathlonin aikaan, mutta vihdoin tänä vuonna ehdin mukaan.

Verra tehty. Supersuunnistaja testaa laseja.


Kisa oli hieman mystinen, koska siitä ei ollut etukäteen jaossa paljoakaan tietoa. Padasjoen kunnan sivuilla oli menovinkeissä muutaman rivin ilmoitus, että 2.7. on Kasiniemessä sprinttitriathlon. Kasiniemen kyläyhdistyksen sivuilla kerrottiin sen verran lisää, että ilmoittautuminen, vaihtopaikka ja maali ovat Kasiniemen urheilukentällä. Mutta matkoista tai kisan hinnasta ei ollut missään mitään tietoa. Padasjoen sanomista bongasin, että sarjoja oli miehille, naisille, nuorille ja perheille.

Lähtöryhmitelmä

Paikalla selvisi, että kisa oli varsin kustannustehokas, koska hinta oli pyöreät 0 euroa. Matkat olivat 600 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 6 km juoksua. Vaihtopaikka oli samanhenkinen kuin HelTrin rykäsyissä eli "laita fillarisi maahan ja kamat siihen viereen". Vaihto ja maali olivat kaksi puutolppaa, joiden välistä piti juosta vedestä noustessa ja juoksusta tullessa.

Minä nousen vedestä kolmantena kaikista. Uu, beibi! Oon nopee!

Uinti lähti vähän matkan päästä kanavan vieressä olevan tehtaan pihasta, mistä uitiin myötävirtaan 600 m urheilukentän rantaan. Vesi oli sen verran vilpakkaa (ehkä 16 asteista?), että minä ja Supersuunnistaja päätimme käyttää märkkäreitä, vaikka ensin mietinkin, onko se liian pro-meininkiä tällaiseen kyläkisaan. Oli minun ja Supersuunnistajan lisäksi uinnissa ehkä kaksi muutakin märkkäriä. Osallistujia (joukkueita ja yksilöitä yhteensä) oli sentään 20.

Supersuunnistaja lähtee pyöräilemään

Koska muu sakki oli uikkarijengiä, uskalsimme molemmat kerrankin startata eturivistä. Siitä pääsikin kivasti liikkeelle, ja koko matkan sai uida ilman kontakteja muihin. Minä nousin uintiosuuden jälkeen vedestä tokana, ja Supersuunnistajakin pääsi vaihtoon ennen kuin minä lähdin polkemaan. Uinti sujui ihan hyvin, vaikka en ollut ehtinyt tehdä edes kisakynsiä! Voiko alkuverkka muka vaikuttaa suoritukseen enemmän kuin kisakynnet? Sen nimittäin ehdin tällä kertaa tehdä. :)

Minä saavun vaihtoon pyöräilyn jälkeen. Ympärillä toimitsijat ja vähän yleisöä.

Pyörän päälle sai nousta heti tai kun huvitti: alussa piti polkea ison nurmikentän läpi, koska kyseessä oli tosiaan urheilukenttä. Fillarireitti oli muutenkin aika mielenkiintoinen. Luulimme, että hiekkatietä olisi vain pieni pätkä alussa ja lopussa, mutta kestopäällystettä olikin vain noin puolet reitistä. Mutta onneksi maantiepyörän kumit kestivät. Yhdellä kanssakisaajalla kävi vähän huonommin, ja häneltä tyhjeni rengas hiekkatiellä. Hän joutui pysähtymään pumppailemaan kumia tämän tästä, mutta pääsi kuitenkin vaihtoon vähän minun jälkeeni. Pyöräilyssä hän ohitti minut pariin otteeseen ja minä ohittelin häntä sitten pumppausvaiheessa.

Voittaja saapuu maaliin! :D

Rengasrikkomies ohitti minut viimeisen kerran juostessa vähän ennen 2 km juomapistettä. Hän vitsaili ohi mennessän, että mahtaako uskaltaa ohittaa minua enää ollenkaan, kun aiemmin kävi aina huonosti. Minä lohdutin  häntä, että eihän mikään muu voi enää tyhjentyä kuin korkeintaan vatsa.

Rankka treeni se oli!

Juoksureitti oli todella kiva ja kulki sööttejä hiekkateitä pitkin. Mutta reitti oli myös melko mäkinen. Minä sorruin kävelemään pari jyrkintä mäkeä, kun takana ei näkynyt ketään - varsinkaan ketään naista. Vähän huolettaa Joroisille lähteminen, kun juoksu kulkee välillä todella huonosti. Mutta on se kulkenut tänä kesänä välillä hyvinkin. En vain osaa juosta lujaa, kun olen harrastanut vain rogaa eli monen tunnin rauhallista junnaamista.

Kaikki osallistujat ryhmäkuvassa

Stubb, Parviaisen siskokset ja muut kovat jätkät olivat tainneet mennä tänä viikonloppuna muihin kisoihin, ja Kasiniemen Teräsmiehessä taso oli aivan hillitön. Supersuunnistaja posotteli minun ohitseni pyöräosuudella, kiri vielä parista miehestäkin ohi ja oli maalissa kolmas. Minä jännitin koko juoksuosuuden, koska joku (nainen) porhaltaa ohitseni, mutta ainoa ohittaja oli Rengasrikkomies. Minä sitten voitin naisten sarjan melkein neljän minuutin kaulalla. Olikohan eka kerta, kun kisoja voitetaan kävelemällä ylämäkiä? Mutta taisin jo Stormin Teräksen yhteydessä todeta, että jos haluaa mitaleita ja glooriaa, niin pitää valita kisansa oikein. ;) Glooriaa on nimittäin tiedossa, koska kisasta tulee juttu oikein Padasjoen sanomiin!

Loppuun vielä kesäinen kuvituskissa mökkirannassa

Kasiniemen Teräsmies oli oikein hauska kesätapahtuma, hinta-laatusuhteeltaan loistava ja treeninäkin oikein mainio. Jos satun tulevaisuudessa mökille oikeaan aikaan, niin osallistun toistekin. Ensi viikonloppuna olisi vuorossa vielä Rykäsy Oittaalla ja sitten pitäisi olla "valmis" Joroisille.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ratareisi the Story

No niin! Nyt sitten sanallista kuvausta juhannuksen pyöräilytalkoista!

Kun olimme viimeksi Ratareidessä vuonna 2014, oli sää ihan kaamea. Sellainen perinteinen juhannussää. Kaikki varmaan muistavat, 2014 juhannuksena oli kylmempää kuin edellisenä jouluna. Sekä minulta että Supersuunnistajalta jäi silloin ratareiden arvonimi (100 kierrosta 2,7 km radalla) saavuttamatta. Supersuunnistaja polki silloin vielä maasturilla, joten hän etenikin aika hitaanlaisesti. Minä olin vain kermaperse, jolla alkoi palella varpaita. Mutta nyt oli luvassa ihanaa poutasäätä, ja meillä molemmilla oli alla uusi Ridley Helium. Lähdimme siis hakemaan 100 kierrosta ja himoittua ratareiden titteliä.

Lähdön hetki (kuva: Timo Kanaoja)

Parkkeerasimme automme hyvälle paikalle katsomon taakse. Pystytimme sen viereen retkipöydän, jolle kasasimme herkkuja suolakurkuista karkkiin ja urheilugeeleistä sipseihin. Meillä oli mukana myös retkituolit, joten varikkopisteemme oli oikein mainio taukopaikka.

Toisin kuin viimeksi, olimme tällä kertaa ihan alusta asti mukana ja pääsimme starttaamaan muiden kanssa yhteislähdössä klo 12. Ajoimme esimmäiset 10 kierrosta ydessä, mutta sen jälkeen minä ajelin lyhyempiä pätkiä, koska selkääni alkoi kolottaa. Kävin sen takia tämän tästä varikolla virittelemässä satulan ja ohjaustangon säätöjä. Minulla oli mukana kolme eri satulaa, ja ajoin loppujen lopuksi niillä kaikilla.

Minä mutkassa (kuva: Timo Kanaoja)

Kun sain säädöt kivoiksi, palasin taas samaan rytmiin Supersuunnistajan kanssa. Tässä vaiheessa olin häntä noin kuusi kierrosta jäljessä. Sain kuitenkin poljettua hänet kiinni, kun Ääsääs lähti 70 kierroksen (eli 189 km) jälkeen lenkille. Hän kävi fiilistelemässä puolimaratonin verran, miltä tuntuu lähteä täysmatkan triathlonilla juoksuosuudelle. Eipähän tule sitten elokuussa yllätyksenä. Minä ehdin Supersuunnistajan lenkin  aikaa polkea 80 kierrosta täyteen. Ääsääs oli juoksemassa yli kaksi tuntia, mutta minä en ehtinyt polkea kuin 16 kierrosta, koska pidin hänen lähdettyään pitkän tankkaus- ja tuunaustauon. Vaihdoin vaatteeni sekä viimeisen kerran satulaa omasta pyörästäni. Olen meidän perheen mekaanikko, joten nostin myös Supersuunnistajan fillarista ohjaustankoa, koska hänkin joutui vähän kurkottelemaan jarrukahvoille.

Oli muuten aika hieno tunne lähteä pyöräilemään uudelleen, kun oli vaihtanut sekä pyöräilyhousut että satulan. Lisäksi olin rasvannut kankkuni, joten se oli kuin uusi! Kyllä kelpasi istuskella taas monta kymmentä kierrosta. Lisäksi vika satulani oli geelipehmustettu, äässiä ja toosaa hellsti kohteleva Sellen ihmesatula. Ihan eri tunnelma kuin perineisellä kovalla maantiesatulalla. :)

Juhannuksen paras ohjelma! (kuva: Timo Kanaoja)

Kun Supersuunnistaja tuli lenkiltä, grillasimme päivällistä Ratareisi-grillissä. Ääsääs ei ollut ottanut tarpeeksi nestettä lenkille mukaan ja oli sipannut pahasti auringon porottaessa. Hän oli kovin hiljaista ruokaseuraa, ja päättikin mennä ruoan jälkeen nukkumaan itsensä uuteen nousuun. Alun perin meidän oli ollut tarkoitus viritellä hyttysverkko jollekin nurmikkoalueelle, mutta Supersuunnistaja oli niin väsynyt, että päätti mennä nukkumaan autoon. Tyhjensimme takakontin ja laskimme takapaenkit alas. Konttiin mahtuu nyt todistetusti kaksi maantiepyörää tai yksi ihminen nukkumaan. :)

Minä halusin ehdottomasti polkea yöllä, joten nappasin jälkiruoaksi salaista asettani eli saksalaista kofeiinisuklaata ja suuntasin takaisin radalle.Sekä auringonlasku että auringonnousu olivat aivan huikeita. Lisäksi aamuyöllä kentälle nousi mielettömän kaunis usva. Yö pysyi sen verran lämpimänä, että lyhyillä housuilla tarkeni ihan hyvin pyöräillä koko ajan. Pitkähihaisen paidan olin pukenut päälleni jo illalliselle, ja poljinkin sitten se ylläni.

Meillä oli tiimiasut! (kuva: Timo Kanaoja)

Koska sää oli mainio, ja kierroksia plopsahteli kuin itsekseen, olin jossain vaiheessa päivällä vaihtanut tavoitteeni 100 kierroksesta 300 kilometriin. Sen saisi täyteen 112. kierroksen alkupuolella. Sain 100 kierrosta kasaan joskus vähän ennen kahta. Itse asiassa tulos lipsahti 101 kierrokseen ennen taukoa, koska laskin väärin. En siis tiedä ihan tarkkaa aikaa, koska olen 100 kierrosta saavuttanut, mutta aktiivista ajoaikaa oli siinä vaiheessa kulunut ehkä 10 h ja minuutti tai pari päälle. Eli rauhallisesti mentiin.

Satkun jälkeen pidin vielä yhden luovan tauon ja kävin sen jälkeen polkaisemassa matkamittariini kolmosella alkavan luvun. Minulla oli Garminissa smart recording päällä, jotta akku kestäisi.Siksi se taisi välillä vähän oikoa tiukimmissa mutkissa. Tästä syystä minun piti lähteä vielä 113. kierrokselle, jotta kilometriluku napsahti kolmensadan puolelle. Tämä tapahtui joskus kello kolmen jälkeen.

Tässä menee juna, jonka peesissä minäkin poljin viimeiset kierrokseni (kuva: Timo Kanaoja)

Kun palasin autolle, ja rupesin kaivelemaan saunakamoja esille, Supersuunnistaja heräsi torkuiltaan. Koska hänen olonsa oli kohentunut, päätti hän vuorostaan lähteä polkemaan 100 kierrosta kasaan. Minä suunnistin suihkuun (koska sauna oli mennyt yöllä pois päältä) ja menin vuorostani nukkumaan auton takakonttiin joskus neljän maissa. Nukuin katkonaisesti puoli yhdeksään, jolloin Supersuunnistaja oli saanut 300 km kasaan ja lopetteli urakkaansa. Hänen painellessa suihkuun, minä keräilin aamiaiskamat kasaan.

Meillä molemmilla oli sen verran hellät kankut, ettei kumpaakaan huvittanut enää polkea lisää. Päätimme, ettemme jaksa jäädä odottelemaan Ratareiden loppumista klo 12, vaan lähdimme kotiin halailemaan kissoja. Pysyimme hereillä kotimatkan, mutta jouduimme pysähtymään Forssassa kahville ja vaihtamaan muutenkin kuskia pariin otteeseen. Kotiin kuitenkin päästiin, ja kissa kainalossa oli kiva ottaa parin tunnin päikkärit.

Tässä kuvassa on hyvin vangittuna aamuyön maaginen tunnelma (kuva: Timo Kanaoja)

Maanantaina näytin töissä siltä, että olisin vetänyt parin päivän rännit. Mutta oikeasti olin vain ihan hemmetin väsynyt. Mutta kyllä silti kannatti! Ratareisi on niin kreisi tapahtuma, että se kannattaa ehdottomasti kokea ainakin kerran elämässään. Kannattaa kuitenkin valita sellainen kiva ja aurinkoinen juhannus. :P

Ps. Kaikki Timo Kanaojan kuvat löytyvät täältä.