tiistai 29. joulukuuta 2015

Parasta vuodessa 2015

En jaksa tehdä mitään sellaista perinteistä vuosikatsausta, jossa kerron, että tammikuussa tein sitä ja helmikuussa tätä. Lukekaa blogia, saatana. :) Sen sijaan ajattelin listata vuoden erilaisia kohokohtia ja kuvittaa postauksen vuoden kivoimmilla kuvilla.

Tämä on yksi siisteimmistä ottamistani kuvista ikinä: icebug Winterrunin lähtö


Uinti oli tänä vuonna kaikenkaikkiaan tosi siistiä. En osaa oikein valita yhtä uintikohokohtaa, joten listaan ne kaikki:

  • Pääsin vihdoin 30 minuutin uintitestissä yli 1500 m
  • Olin uintileirillä ja kerrankin uin niin paljon, että sain uinnista lihakseni kipeiksi
  • Nousin Levillä uinnista ensimmäisenä naisena vedestä, mikä on aika fantsua
  • Opin uimaan perhosta (ainakin jotenkuten)
  • Opin vauhtikäännöksen, mikä tekee altaassa uimisesta paljon siistimpää
Tämä Winter trail runissa otettu kuva on ehkä koko
blogihistorian söpöin (jos kissakuvia ei lasketa)


Suunnistin ihan vahingossa 2015 enemmän kuin alunperin oli tarkoitus. Ensin menin ostamaan suunnistuslisenssin ja sitten jouduin vahingossa juoksemaan Venlojen viestin lisäksi myös Jukolassa. Ja koska Venlat ja Jukola yhdessä ovat olleet jo jonkin aikaa minun unelmani, on vuoden suunnistuselämys koko Louna-Jukola. Ja onhan Jukolan viesti aina ihan pirun hyvin järjestetty tapahtuma.

Kiipeilystä saa paljon kivoja kuvia.
Tässä näkyy eittämättä minun paras puoleni :)

Vuoden suurin henkinen vuoristorata oli ehdottomasti Tour de Härkätie. Kuten jo toukokuussa taisin kirjoitella, niin nyt ymmärrän tuota rakasta ultrajuoksijaani hieman paremmin. Mielialanvaihtelut pitkän urheilusuorituksen aikana ovat ihan uskomattomia. Mutta maaliin pääsy on todella palkitsevaa.

Minä vaan jotenkin rakastan tämä kuvan värejä.
Kuva otettiin jossain Someron ja Hämeenlinnan välillä
vähän ennen auringonlaskua.

Kesän ainoa ja siksi paras Multisport-kokemus oli oikeasti tosi hauska, koska siellä saatiin pelleillä Finnfoam-levyillä. Muutenkin järkkärit olivat panostaneen questeihin, ja ne olivat tosi kivoja. Ja kyseinen päivä taisi olla kesän kaunein. Lisäksi me uimme niin hyvin, että ohitimme monta paria. Emmekä edes hävinneet!

Supersuunnistaja juoksee karhunkierrosta toukokuussa

2015 oli toki täynnä kivoja parisuhdeurheiluhetkiä, mutta vuoden paras parisuhde-elämys taisi olla Levillä, kun juoksimme käsikädessä maaliin. Minulle teki ihan kamalan hyvää nähdä Supersuunnistaja silloin Levi blackissa, kun olin ihan maani myynyt. Olimme molemmat ihan puhki, rikki ja kyrpä otsassa, mutta tsemppailimme kuitenkin toisemme hölkkäämään maaliin kävelyn sijaan.

Supersuunnistaja tuli juuri kotiin ja sanoi, että Unski suuttuu, jos se ei pääse
blogiin. Olkoon tämä siis vuoden pakollinen kiintiökissakuva.

Vuoden hienoin luontoelämys oli telttaretki Porkkalanniemeen, missä koimme upean auringonlaskun, näimme linnunradan (joo, olen kaupunkilainen) ja heräsimme vielä katsomaan ihanaa auringonnousua. Lisäksi retkiseura oli ihan parasta.

Porkkalanniemen auringonlasku


Vuosi oli täynnä kivoja kisoja, mutta kivoin niistä oli ehkä kuitenkin Mammuttimarssi. Se on idealtaan niin pöhkö, että se on vaan paras. Lisäksi sain kisata yhdessä Supersuunnistajan kanssa, mikä on aina kivaa. Ja meillä meni vielä tuloksellisestikin vallan mainiosti. Ei sittenkään! Pakko vaihtaa vuoden kisaksi Kaljamaili, koska se on - no KALJAMAILI! :D

Myös Rondanessa oli aivan mieletöntä luontoa. Tämä kuva on karuudessaan yksi
Rondanen lemppareistani. Maisemat ovat pokkarikuvissa jotenkin latteita, joten
ne eivät pärjää. Ja Supersuunnistaja näyttää aina niin hyvältä näissä kaukokuvissa. ;)

Vuoden siistein vahinko-onnistuminen oli, kun tein Vuorikiipeilijä M:stä suunnistajan. Joulupukki toi sille jo oman emitin ja aivopesen häntä juuri ensi kesän Jukolan viestiin. Peto on irti!

Melontaretkellä Lohjanjärvellä.

2015 oli siis mitä mainioin! Ja koska jo nyt vuodelle 2016 on tiedossa vaikka mitä kivaa, ei se mitenkään voi olla edeltäjäänsä huonompi. Kohti uutta vuotta siis!

Kiitos 2015! Olit kiva!

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Korttelirasteilla

Ärsyttää. Piti mennä tänään tekemään kahden tunnin pyörä-juoksu-yhdistelmätreeni, mutta olen taas flunssassa. Juuri, kun jalka alkaisi olla ok, niin pitää sitten keuhkojen alkaa huutaa hoosiannaa. Tää on vaan niin väärin! Vielä pari vuotta sitten mun vastustuskykyni oli tosi kova, ja mun valkosoluni nauroivat kaiken maailman pöpöille. Mutta ei enää. Itse väitän, että mulla oli silloin puhtaampi ruokavalio (eli söin siis vähemmän lihaa ja leipää), mutta mitään tieteellistä todistetta mulla ei tälle ole. Toinen mahdollinen syy voi olla, että treenaan nykyään kovempaa, ja kehoni  kokee siis enemmän stressiä. Tosin nyt mulla on takana taas joka syksyinen telakkatauko, joten kaiken järjen mukaan mun pitäisi olla aika palautuneessa tilassa.

No, ei auta surkutella. Jos en voi liikkua, niin voin ainakin muistella vanhoja liikuntoja. Ennen koko vuoden muistelua palaan kuitenkin ensin vain viime viikonloppuun ja korttelirasteille. Minä, Supersuunnistaja ja Vuorikiipeilijä M menimme Pitäjänmäen korttelirasteille. Pitskussa mulla on aina pieni "kotikenttäetu", koska olen elänyt elämäni kuusi ensimmäistä vuotta Pitäjänmäessä. Tosin yleensä kotikenttäetu tuppaa osumaan omaan nilkkaan, kun maailma (ja Helsinki siinä sivussa) muuttuu. Liian tutussa maisemassa tulee myös hutiloitua suunnistuksen kanssa. Mutta kyllä se myös helpottaa, kun karttaa katsomalla suunnilleen muistaa, millaista paikkaa pitäisi etsiä. Viime sunnuntaina liikuttiin kyllä aika paljon Valimossa, mikä ei ollut 80-luvulla meikäläisen vaikutuspiiriä vaan Dingon! (Dingon levyt on nauhoitettu Takomon levytysstudiolla, joka ainakin ennen sijaitsi juuri Valimosa.) No, on valimokin minulle aika tuttua seutua harrastuksista ja aikaisemmilta korttelirasteilta. Turha selitellä. :)

Vuorikiipeilijä M:n reittivalinta korostettuna. Minun reittini on kuvassa
harmaalla. ja kuvan saa klikattua suuremmaksi.

Vuorossa oli sprinttikartta. Supersuunnistaja juoksi pisimmän reitin eli 9 km ja minä ja Vuorikiipeilijä M kipitimme kutosen. Minulla oli alla kaverin polttarit ja treenitauko ja Vuorikiipeiijä oli juossut edellisenä päivänä puolimaratonin pituisen lenkin. Lähtöasetelma oli siis mitä tasaisin pieneen leikkimieliseen kisaan.

Ensimmäiselle rastille juoksimme M:n kanssa rintarinnan Supersuunnistajan peesissä, mutta tokalle rastille mentäessä ensin karkasi Ääsääs ja sitten Vuorikiipeilijä M:kin pääsi minulta karkuun. Totesin, että juoksussa en selkeästi tänään pärjää, joten pitää koettaa tehdä paremmat reittivalinnat.

Erilaisia reittivalintoja meille tulikin. Heti kolmoselta valitsimme eri sillan. Minun reittivalintani näyttäisi nyt jälkikäteen olleen sittenkin pidempi, vaikka mietinkin sitä kolmoselle juostessani huolellisesti. Aika ketku tuo ratamestari, kun oli tehnyt monta tosi hankalaa valinnan paikkaa. Taisin hävitä matkassa Vuorikiipeilijä M:lle joitain satoja metrejä - jotka ovat tosin saattaneet kertyä meikäläisen seiska- ja kasirastien pummienkin aikana. Lisäksi M on tajunnut tehdä sen, minkä minä tajusin vasta liian myöhään, ja juoksi ysiltä kympille urheilukentän kautta tien sijaan. Minä taasen olen tainnut vlita suoremman reitin ainakin kutoselle.

Minun reittivalintani korostettuna. Vuorikiipeilijä M:n reitti on
kuvassa mustalla, ja kuvan saa klikattua suuremmaksi.

Kannattaa muuten aina suunnistuksen jälkeen piirtää oma reitti kartalle tai vaihtoehtoisesti ladata gpx-tiedosto johonkin rastipalveluun (rastit.fi, reittihärveli, mitä näitä nyt on) ja tutkia omia valintoja. Silloin oppii aika paljon suunnistuksesta. Tämä ei ole minun keksimäni idea, vaan vinkki, jonka sain viime keväänä suunnistuskurssilta.

Tässä on vielä linkki rastit.fi-palveluun, missä meidän molempien ja parin tuntemattoman tyypin suoritus on ladattuna. Sieltä reittejä voi katsella animaationakin.

perjantai 25. joulukuuta 2015

120!

Ohjelmassa oli tänään lepoa, mutta koska en ehtinyt tiistaina treenata ollenkaan, niin treenasinkin sitten tänään. Ensin poljin trainerilla tunnin ja sen jälkeen kipittelin porrastreeninä loput tämän vuoden portaista. Mitään nopeusennätystä en tehnyt, mutta onpahan edes joku tämän vuoden tavoitteista plakkarissa ja 120 portaat kahdeksanteen kerrokseen kivuttuna. Leuanvedoilla ei mene joulukuun massakauden jälkeen yhtä hyvin, joten eipä niistä sen enempää.

#joulukalenteri

Luulen, että Supersuunnistaja pääsee omaan tavoitteeseensa ja saa tänä vuonna kasaan enemmän kehonhuoltominuutteja kuin minä. Vaikka minä venyttelen yleensä kerralla enemmän kuin hän, on hän ollut kyllä säntillisempi hommassa kuin minä. Ja liikuntakiellon aikana minä pidin taukoa myös venyttelystä, vaikka ei ehkä olisi tarvinnut.

Viime sunnuntain suunnistus ei mennyt ihan putkeen tai kivutta, mutta suostuttelin Supersuunnistajan silti ilmoamaan meidän Loppiaisrogainingiin. Imperiumin vastaisku ei lähde sinne juoksemaan maratonin verran matkaa, vaan kokeilemme kävely-juoksu-yhdistelmää, jolla tällainen puolirampa huonokuntoinen möllikin voisi jaksaa liikkua vaikka 24 tuntia. Saimme nimittäin Vuorikiipeilijä M:n kanssa pöhkön idean lähteä ensi kesänä SM-rogainingiin Somerolle. Oli vaan jotenkin niin hyvä läppä päätyä taas suunnistamaan Somerolle, että piti ehdottaa. Ja Vuorikiipeilijä M meni ja innostui. Hupsista.

#joulukalenteri

Meillä on Akrobaatti H:n kanssa perinne, että teemme toisillemme aina joulukalenterit. Hänen kalenterissaan on tänä vuonna ollut hauskoja tehtäviä, joista osa on jäänyt minulta tekemättä joulukuun kiireissä. Suorittelen rästejä nyt sitten välipäivinä. Yksi tehtävä oli, että ota jouluisa kuva Miisusta ja Unskista ja postaa se kaikille nähtäväksi hashtagilla #joulukalenteri. Koska mediaa ei oltu mainittu, niin kuvitan nyt blogini tällä tehtävällä.

Meowy Christmas to you all!

Ps. Aion tässä ihanina  vapaapäivinä kirjoitella sen lupaamani vuoden yhteenvedon. Ajattelin kirjoittaa myös vähän ensi vuoden suunnitelmistakin. Menen nyt vain telkkarin ääreen odottelemaan parempaa inspiraatiota.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Hei hei, mitä kuuluu?

Mitäs tässä. Taas olen saanut viikon urheilla, mikä on tietty kivaa. Blogin päivittely on jäänyt vähän vähemmälle, kun telakan aikana ei ollut mitään kerrottavaa. Ja nyt viime aikoina on ollut kauheasti puuhaa.

Yksi hauska kuuluminen on, että olen saanut tämän talouden kynäniskan eli Supersuunnistajan salille. Kun minulla oli kevään kisadietti, uhkasi Ääsääs, että hän painaa vähemmän kuin minä. Ja jos ei paina, tulee hän salille kerran per 100 g. Eroa oli lopussa 1,6 kg, joten nyt Supersuunnistajasta tulee sikaniska, kun hänellä on 16 kerran punttikuuri. Minusta on hauskaa käydä yhdessä salilla, ja kuulemma hänestäkin punttaus on vähemmän mälsää minun seurassani. Win-win.

Minä ja Unski poseerasimme tässä taannoin uutta FB-profiilikuvaani varten.
Tämä kuva ei voittanut, koska Unskin korvista näkee, mitä mieltä hän on
suukoista ja kamerasta.

Nilkka on terveempi kuin joskus kuukausi sitten, mutta ei se ihan samalta tunnu kuin tuo terve nilkka. Sain urheilukiellon alkaessa lääkäriltä myös lähetteen magneettikuvaan. Jos koipi ei parantuisi kuukaudessa, pitäisi minun mennä magneettiin ja sitten takaisin lekurille. En ole vielä oikeasti juossut, mutta testaan koipea sunnuntaina suunnistuksessa. Jos jalkaan sattuu, varaan ajan magneettiin. Pyöräilystä ja juoksusta se ei ole tullut varsinaisesti kipeäksi, mutta suoritusten aikana on välillä vihlonut.

Jos Supersuunnistaja viettää massakautta bodaamalla, niin meikäläinen bulkkaa kuin viimeistä päivää. Perinteinen herkkulakko elokuun alusta joulukuun alkuun loppui pari viikkoa sitten, ja olen vihdoin päässyt maistelemaan uutuuksia kuten Pätkis-jäätelöä. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun herkut eivät ole enää maistuneet ihan rajattomasti, vaan varsinkin suklaa on alkanut tökkiä. Mutta johan sitä on tässä vedettykin.

Koetan duunailla lähipäivinä jonkinlaisen 2015 yhteenvedon. Mutta en ole vielä ihan varma, että koska ehdin. Tässä joulun alla on kaikenlaisia iltamenoja. Mutta tulinpahan nyt tällaisen pienen päivityksen rustaamaan.

torstai 26. marraskuuta 2015

Kauniita unia?

Olen ollut nyt reilut kaksi viikkoa liikuntakiellossa. Sitä yhtä Pajulahdessa tehtyä harha-askelta (pun intended) lukuuonottamatta olen ollut tosi kiltti, ja olen ainoastaan puntannut yläkroppaa ja uinut pullarilla. Ja niitäkin molempia olen tehnyt maltillisesti jalkaa kuulostellen. Varsinkin alussa nilkka kipuili välillä ihan vaan enemmän kävelyä sisältäneen päivän jälkeen. Silloin katsoin aina parhaaksi jättää treenit tekemättä. Lisäksi olen mennyt jopa autolla töihin, vaikka työmatkani on vain 2 km ja yleensä sen matkan autoilu hävettää. Pyöräily on kielletty enkä viitsi rasittaa jalkaa kävelemälläkään. Joten auto se siis on. Taukoilu on tuonut tulosta: tänään aamulla nilkka meinasi pyörähtää, kun kävin viemässä roskia ja astuin vahingossa huonosti laatoituksen kulmaan (kyllä, nilkkani on löysä). Sain liikkeen pysäytettyä ja pelkäsin, että nyt se jänne taas ärtyy ja tauko pitenee, mutta nilkka ei ollut oikeastaan moksiskaan. Ehkä tässä pääseekin taas itsarin jälkeen liikkeelle. Jee!

Kesäisiä laadukkaita unia mökillä

Tässä taukoilussa on kuitenkin kaksi huonoa puolta ylitse muiden. Ja kumpikaan niistä ei yllätyksekseni ole "ää, mun pää hajoo, haluun lenkille" -vitutus. Ensimmäinen ja vähemmän häiritsevä oire on levottomat jalat. Ilmiö on minulle tuttu pitkien kisojen jälkeisiltä illoilta ja lähtee yleensä kompressiosukilla. Mutta enpä ole ennen saanut levottomia jalkoja sohvalla lojumisesta. Jalkoja alkaa heilututtaa, kun minua alkaa illalla väsyttää. Häiritsevintä tämä on esimerkiksi leffateatterissa, kun ei voi nousta seisomaan eikä jalkoja mahdu pahemmin liikuttelemaan.

Toinen oireeni on huonot yöunet. Minua väsyttää kyllä iltaisin ja olen edelleenkin erittäin lahjakas nukahtaja, mutta olen tämän viikon aikana herännyt melkein joka yö yhden ja neljän välillä ja pyörinyt pitkään pirteänä kuin peipponen. Ja sitten aamulla taas väsyttää. Alan kaivata urheilusta saatavia superkoomaunia. :(

Myös Unski on erittäin lahjakas nukkuja

Minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut juurikaan univaikeuksia. Joskus stressaantuneena on tullut mietittyä työasioita sängyssä ja unta on saanut odottaa. Yleensä olen kuitenkin Suomen nopein nukahtaja ja nukun aamuun asti kuin tukki. Mutta nyt siis en. Enkä minä edes ole ainoa, joka tästä kärsii: Miisu tykkää nukkua yönsä minun jaloissani, ja jo parina yönä se on joutunut vaihtamaan muualle nukkumaan, kun minä olen pyörinyt levottomana ja estänyt kissaparankin kauneusunet.

Onneksi kärvisteltävää on enää puolitoista viikkoa.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Firman sotilaspenkkimestari

Meillä on töissä kulttuuri- ja liikuntakerho, jonka puitteissa voi järkätä ihan mitä vaan sattuu keksimään ja haluaa järjestää. On aamujoogaa, lautapelikerhoa, juoksutapahtumia ja lajikokeiluja jousiammunnasta krikettiin. Idea on, että henkilöstö saa itse järkätä sellaista tyky-toimintaa, mitä nyt sattuu kulloinkin kaipaamaan.

Minä kokeilin sotilaspenkkiä ensimmäisen kerran ollessani rauhanturvaajana Kosovossa. Vaikka hävisinkin silloin naisten sarjan leirimme kisoissa (meitä oli kaksi osallistujaa), ihastuin lajiin täysin. Olen järjestänyt firman sisäiset kisat kerran aikaisemminkin, kun olimme vielä pieni muutaman kymmenen hengen pulju. Nyt oli aika kokeilla uudelleen, kun potentiaalisia kilpailijoita oli jo useampi sata.

Saimmekin mukavasti osallistujia kaikkiin kolmeen sarjaan. Classicissa nostettiin omaa painoa, Fitness-sarjassa punnerrettiin 2/3 omasta painosta ja Ladiesin paino oli puolet elopainosta. Viimeinen oli vain naisille ja kaksi muuta sarjaa olivat unisex. Minä osallistuin enemmän tosissani Ladies-sarjaan ja ihan läpällä myös Fitness-sarjaan. Enemmän tosissani tarkoittaa, että halusin voittaa.

Valmiina nostamaan

Viralliset kisapunnitukset tehtiin joko perjantaina tai tänään riippuen siitä, miten kunkin aikatauluun sattui sopimaan. Minun perjantain aamupainoni oli 73,5 kg, joten nostin Ladiesissa 37,5 kilolla ja Fitness-sarjassa 50 kilolla. Tänään töiden jälkeen valtasimme toimistomme punttisalin penkkipunnerrusnurkkauksen ja aloimme kisata.

Sotilaspenkissä eli voimatoistopunnerruksessa on tarkoitus nylkyttää omalla kisapainolla mahdollisimman monta puhdasta toistoa. Jos tarkat säännöt kiinnostavat, niitä voi lueskella SVRY:n sivuilta. Koska meidän kilpailumme oli sellainen kuuluisa leikkimielinen kisa, ei meillä ollut käytössä merkkistopparia. Muuten noudatimme sääntöjä kohtuullisen hyvin. Mitä nyt painoluokkia ei ollut ja olin keksineet kynäniskaisille nörteille sopivampia sarjoja.

Rauta on niin kevyttä, että se liikkuu liian nopeasti stillikuvaan

Oletin, että naisten sarjasta tulisi tiukka, koska vastassa oli useampi urheilullinen nainen, muun muassa soudun Suomen mestari Aura. Koska luvassa oli kova vastus, en jättänyt mitään sattuman varaan, vaan tein muunmuassa tautisen hienot kisakynnet. Lisäksi sain kotoa hurjaa tsemppiä ja kannustusta, koska Supersuunnistaja lupasi minulle Pätkiksen, jos pieksisin Auran.

Voimaannuttavat kisakynnet, joiden lohkeileva lakka kuvastaa
lihasten paineesta ratkeavia paidan hihoja.

Kaikki oli siis enemmän kuin kunnossa, kun asetuin penkille ja avasin koko kisakarkelon esimerkkisuorituksellani. Tavoitteeksi olin asettanut 30 toistoa Ladies-sarjassa ja 10 Fitness-sarjassa. Tein ensin naisten sarjan suoritukseni. Fitnessiin osallistuin sitten koko kisan päätteeksi, että ehdin palautua välissä.

Homma lähti vahvasti liikkeelle, ja ensimmäiset 20 toistoa menivät jotakuinkin lallatellen. Jossain 26 toiston jälkeen vauhti alkoi hiljalleen hyytyä, mutta olin silti varma, että tekisin ne tavoittelemani 30 toistoa vaikka väkisin. Lopputulos yllätti minut iloisesti: 33 toistoa. Kuten arvelikin, oli Aura minun kovin haastajani. Jännitti hurjasti, kun hän alkoi nostaa ja toistoja alkoi kertyä. Aura kuitenkin hidastui jo parinkympin tienoilla, ja pieni ääni sisälläni alkoi jo hihkua voitoinriemuisesti. Ja se pieni ääni oli ihan oikeassa: Aura sai 27 toistoa, ja pääsin julistamaan itseni naisten sarjan voittajaksi. Ylitin itseni myös Fitness-sarjassa 13 toistolla, millä sijoituin kai tukevasti keskikastiin (jätin tulokset toimistolle, niin en voi nyt tarkistaa).

Loppupään irvistystoisto

Kisa oli kaikin puolin menestys, ja muillakin taisi olla hauskaa. Muutama kollega oli pahoillaan, kun ei päässyt tällä kertaa osallistumaan muiden menojen takia, joten kai kisa pitää järjestää uudelleen ensi vuonna.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Välipäivä tauosta

Olin eilen pieni retale. Vaikka lääkäri käski olla urheilematta jalalla, niin menin ja juoksin kaksi tuntia. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että Pajulahti rogaining oli bookattu jo ajat sitten, enkä halunnut tehdä ohareita rogaining-tyttöystävälleni Vuorikiipeilijä M:lle. Hän on kuitenkin vasta innostunut rogainingista ja suunnistuksesta, joten häntä pitää aktivoida sopivasti.


Ainoa kuva minusta ja siihenkin tuli hanska. Valmiina lähtöön kuitenkin!

Jalat täyteen kinesioteippiä ja Pajulahteen siis! Viikolla vielä näytti, että saisimme suunnistaa kaatosateessa, mutta ennuste muuttui koko viikon suotuisampaan suuntaan. Lauantaiaamun vesisade loppuikin siten hyvissä ajoin ennen kisaa. Eihän sillä urheillessa niin kamalasti väliä ole, kastuuko ulkopuoleltakin, kun sisältä päin kastuu joka tapauksessa. Mutta onhan nätimpi sää aina nätimpi sää.

Ooh! Siinähän on Minna! 

Lähtö tapahtui yhteislähtönä sekä 2 h että 4 h sarjoille samaan aikaan. Me osallistuimme 2 tunnin sarjaan, koska meidän piti ehtiä vielä illalla Lasipalatsiin Helsinki Adventure Nightiin. Nilkankin kannalta tämä oli ihan hyvä valinta. Pari minuuttia ennen lähtöä bongasin kilpailijoiden joukosta Minna Kaupin, ja olin ihan pähkinöinä. Minna ja kaksi Kaisaa ovat ehdottomasti minun suosikkiurheilijoitani. Ehkä Minnaa alkaa nyt nähdä enemmänkin rogainingkisoissa, kun hän ei enää suunnista tosissaan? Se olisi kyllä kivaa. Epäilin, että Minna osallistuisi 4 tunnin sarjaa, mutta olin väärässä: Minna leimasi maaliin ihan meidän jälkeemme - hän tosin haki parinsa kanssa kaikki rastit toisin kuin me. Harkitsin kisan jälkeen, että pyytäisin nähdä hänen reittinsä, mutta en sitten uskaltanut. Nyt harmittaa. Mutta pukkarissa kuuntelin Minnan juttuja tarkasti ja opin muunmuassa, että Minnalla ja Sofia Haajasella oli kuulemma maajoukkueessa sääntö, että ei tarvitse mennä suihkuun, jos ei jaksa.

Kartalle piirretty reittisuunnitelma

Mutta eipäs keulita vaan palataan takaisin kisaan! Teimme suunnitelman taas aika nopeasti, mutta se oli silti ihan perushyvä. Olimme tällä kerrtaa vähän rohkeampia edettävän matkan kanssa kuin viimeksi ja suunnittelimme juoksevamme noin 12 km. Emme lopulta ehtineet hakea rastia numero 52 tai todella optimistisesti mukaan suunnitelmaan ympättyä rastia numero 21, mutta olimme varautuneet jättämään molemmat tarvittaessa pois. Nyt jälkikäteen ajatelen olimme urpoja, kun lähdimme rastilta 91 tielle. Metsä oli ihan hyvin juostavaa, ja näemmä siellä kulki valmis urakin kohti rastia 52. Olisimme varmaan ehtineet hakea senkin, jos olisimme edenneet metsässä. Eli sinänsä suunnitelman tekoon olisi voinut käyttää vähän enemmän aikaa.

Rastejakin löytyi

Mutta sijoitus ei olisi parantunut 50 pisteellä kuin yhden sijan. Aika moni muu tuntui kiertävän reitin eri suuntaan kuin me, mutta en tiedä, onko silläkään loppujen lopuksi kamalasti merkitystä. Minna ja muut oikeat suunnistajat osaavat vain juosta kovempaa ja nimenomaan metsässä. Eilen oli enemmän ja pidempiä metsäosuuksia kuin KK-rogainingissa, joten meidänkin sijoituksemme oli huonompi.

Kinnankoski oli kuiva ja silta oli liukas

Pummeja tuli vain pari: rastilta 53 rastille 45 mentäessä avohakkuualue oli sotkenut polut, ja kävimme ottamassa vähän vauhtia suon reunasta. Aikaa tähän meni muutamia minuutteja. 91:ltä tielle tultaessa emme menneet tielle suunnitelman mukaan suorinta reittiä pienen erimielisyyden takia. En kuitenkaan usko, että se pummi muutti enää sitä tosiasiaa, että emme ehtineet hakea viimeistä suunniteltua rastia. Koko reittimme on katsottavissa rastit.fi-palvelussa. Siellä on ainakin nyt meidän lisäksemme myös pari kaikki rastit hakenutta suoritusta.

Nilkka, polvet tai mikään muukaan raihnaisen ruumiini osa ei juurikaan haitannut menoa tai sanoutunut irti kisasta. Varoin askeliani hieman normaalia enemmän metsässä juostessa, koska en todellakaan halunnnut muljauttaa nilkkaani. Tämä ehkä hidasti meitä hieman. Mutta kyllä tällä kertaa sijoitus selittyy ihan sillä, että me emme osaa a) juosta b) juosta metsässä yhtä kovaa kuin oikeat (maajoukkue)suunnistajat.

Kilpanen oli aika karun kaunis. Ja sen rannalla oli majavien pato.

Illalla menimme vielä sinne HANiin katsomaan kiipeilyleffoja. Reel Rock Tour 10 loppui vasta vähän ennen puolta yötä, ja lopussa istuminen alkoi tuntua jo melko hankalalta. Levottomia jalkoja teki mieli sätkytellä koko ajan, ja muutenkin alkoi nukuttaa. Jaksoimme kuitenkin urheasti katsoa kaikki leffat loppuun. Neljän tunnin rogauksen jälkeen olisin varmaan kuorsannut Bio Rexissä kuola valuen. Nytkin tuli vähän pilkittyä Simone Moron helikopterileffan aikana.

Nilkkaa särki eilen, kun ajelimme kotiin, mutta haudoin sitä vähän jääpussilla ennen HANiin lähtöä. Eikä se enää illalla vaivannutkaan. Tänäänkin se on ollut kivuton, joten en varmaan ihan täysin pilannut toipumistani. Nyt ajattelin totella urheilukieltoa kiltisti ainakin itsenäisyyspäivään asti.

torstai 12. marraskuuta 2015

Jalankäyttökielto

Olin tuossa taannoin jo viikon juoksukiellossa jalan tulehtuneen jänteen takia. Juoksukieltoa määrännyt työterveyslääkäri (joka sattuu myös olemaan alppihiihtomaajoukkueen lääkäri - ainakin Sotšissa) passitti minut jalkateriin erikoistuneelle ortopedille, joka lätkäisi minulle tiistaina kuukauden urheilukieltoa. Aha. Hetken ulistuani sain sentään luvan käydä punttaamassa yläkroppaa ja uimassa pullarilla. Mutta jalkaa pitää nyt ehdottomasti lepuuttaa.

Vaivanani on tibialis posterior -jänteen insuffisienssi eli suomeksi aikuisiän lättäjalka. Siinä nilkan sisäsyrjällä vaikuttava tibialis posterior -jänne on vähän väsähtänyt ja päästää nilkan painumaan ihan linttaan. Ja sitten siihen jänteeseen alkaa sattua. Jos vaivaa ei hoida, voidaan nilkka joutua leikkaamaan. Ja jos vaivan päästää äitymään todella pahaksi, ei nilkasta saada enää kunnon kalua juoksemiseen. Joten hoidetaan nyt sitten. Tällä sivulla muuten sanotaan yhdeksi riskitekijäksi "older athletes". HV! :D

Sain myös varmuuden vuoksi lähetteen magneettiin, minne minun pitää mennä
jos tauko ja tulehduskipulääkekuuri eivät auta. Nyt lähetteen päällä nukkuu kissa.

Lääkäri käski käyttää kunnon kenkiä (menin vastaanotolle consseissa, haha) ja kengissä tukipohjallisia (jollaiset minulla siis on ollut jo iät ja ajat). Kilttinä tyttönä pakkasin conssit ja korkkarit pois, ja kävin tänään ostamassa kahdet järkevät, matalat kengät, joihin pohjalliseni varmasti mahtuvat. Pienempien kenkien kanssa mahtuminen on ollut todellinen ongelma, koska pohjallisilla on jonkin verran paksuutta. Mutta nyt minulla on vähän muitakin vaihtoehtoja kuin biker-bootsit ja tennarit. Pitänee ajan kanssa käydä kenkälaatikot paremmin läpi ja luopua epäterveellisistä kengistä. Muutamat korkkarit ja pikkukengät meinaan pitää, koska pitäähän edes  juhliin voida laittaa nätit jalkineet. Eli karsin siis vain arkikenkiäni.

Tiistaina keljutti kuin pientä oravaa, jolla on käpy jäässä. Missaan liikuntakiellon takia kaksi viimeistä kertaa Runner's highn juoksutekniikkakurssilta, minne olemme osallistuneet vielä Supersuunnistajan kanssa yhdessä. Tämän lisäksi en voi nyt noudattaa uutta treeniohjelmaani, josta olin jo aivan tohkeissani. Mutta onneksi kuukausi ei ole pitkä aika. Eilen olin jo alistunut kohtalooni, googlasin kinesioteippausohjeet tibialis posterior -jänteen insuffisienssiin ja vaihdoin mököttämisen salitreeniin. Tein salilla ihan kreisit sarjat penaa, koska olen järkkäämässä parin viikon päästä töissä sotilaspenkkikisat. Tänään kävin uimassa pullarilla vastarempatussa Tapiolan uimahallissa. Oli kyllä hieno uusi pohja. Sitä kelpasi tuijotella! Ehkä tämä tästä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Supersuunnistaja yöjalassa

Meillä on Supersuunnistajan kanssa avoin rogaining-suhde. Molemmilla on nykyään oma rogaining-tyttöystävä. Minä olen käynyt jo kerran ja menen taas ensi viikonloppuna rogaamaan Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Sen takia minä kannustin Supersuunnistajaa hoitamaan omaa suhdettaan ja pyytämään ToistaNaista Tampereen yö-rogainingiin, ettei vahingossakaan kävisi niin, että ToinenNainen löytäisi vaikka toisen parin. Roga sopi ToisenNaisen aikatauluihin, joten Ääsääs ja hän lähtivät suunnistamaan perjantain ja lauantain väliseksi yöksi Tampereelle. Minä lähdin mukaan kuskiksi. Ja taas Supersuunnistaja kertoo kisasta perinteisesti haastattelumallilla.



No, oliko kivaa?

Oli.

Mitä pidit maastosta?

Maasto oli asfalttia. Tämä oli tiedossa ja odotettavissa oli tiejuoksua. Mutta asfalttia oli ehkä vähän liikaa minun makuuni.

Supersuunnistaja ja ToinenNainen odottelevat lähtölaukausta

Millaisen suunnitelman teitte ja pitikö se?

Tavoitteena oli tehdä noin 60 km reitti. Ja matkalle haluttiin ainakin yksi ABC-asema, mistä sai lisää juotavaa. Emme ottaneet montakaan metsärastia reitille, koska ne ovat aina vaikeita pimeässä. Varsinkin kun rasteilla ei ollut rastilippuja tai heijastimia. Suunnitelma piti aika hyvin. Aikataulullisesti olimme miettineet homman niin, että Tampereen keskustassa piti olla viimeistään neljän tunnin jälkeen. Olisimme varmaan olleetkin, mutta halusin ennen sitä hakea muutaman ylimääräisen rastin, etteivät rastit loppuisi kesken. Lisäsimme reittiin kaksi viiden pisteen rastia ja yhden kakkosen. Pois jäi yksi kahden pisteen rasti ja yksi kolmonen.

Kisaajia oli monta sataa eivätkä kaikki mahtuneet edes keralla kuvaan.

Oliko Tampereella baareissa juhlakansaa? Saitteko kommentteja?

Oli jonkun verran väkeä liikkeellä. Saimme vähäksi aikaa myös juoksuseuraa, kun eräs juhlija halusi pummata meiltä kyydin. Neljän jälkeen parkissa olleesta autosta ihmeteltiin meille, suunnistammeko oikeasti tähän aikaan yöstä. No, ei ku ihan läpällä.

Lähdössä nopeimman startin saivat tietysti pyöräilijät

Tapahtuiko yön pimeinä tunteina mitään muuta mainittavaa?

Yhdellä rastilla oli kolmen hengen kuvaustiimi paikalla. Pääsimme kapuamaan myös Pispalan portaat. Kävellen ne olivat ihan kakunpala.

Rogauskansa lähti kohti ensimmäisiä rasteja jukolahenkisenä valonauhana.

Tuliko pummeja?

Tuli muutama pienempi pummi. Ne tulivat metsässä, kun menimme pois poluilta. Ei kuitenkaan mitään suurempaa.

Olitte kakkosia. Oletko tyytyväinen suoritukseenne?

Kyllä. Kaksi pistettä lisää olisi voinut ehkä saada, mutta se ei olisi vaikuttanut sijoitukseen mitenkään. ToinenNainen oli kuitenkin kisan paras nainen, koska voittajat olivat miespari.

Tämä jäi odottelemaan aamua.

Onko tapahtuma toimiva? Lähtisitkö uudelleen?

Joo, järjestelyt toimivat hyvin. Aamupuuro tosin oli mautonta. En tiedä, kuinka monta vuotta Tampereella voi vielä rogata ennen kuin maasto käy liian tutuksi. Mutta meille kerta oli kuitenkin ensimmäinen, niin voisin lähteä uudelleenkin.

Tossu- vai fillarisarjaan?

Tossuilla mieluummin, koska näin myöhään syksyllä on vähän liian märkää eli liukasta minulle maastopyöräilyyn.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Oho, ilmosin!

Supersuunnistaja juoksi ensimmäisen ultransa Ylläkseltä Hettaan kesällä 2014. Kun palloilimme päivällä Äkäslompolossa tsekkailemassa lähtöpaikkaa, suhisteli ohi kasa pyöräilijöitä. Supersuunnistaja googlasi, että kyseessä on Maratonpyöräily, joka kulkee Kilpisjärveltä Tornioon (500 km) kahdessa päivässä. Yöpyminen tapahtuu Äkäslompolossa 250 km kohdalla. Minä julistin siltä seisomalta, että osallistun Maratonpyöräilyyn ennen kuin olen 40. Ja ensi kesänä, minun ollessani vasta 38-vuotias, se tapahtuu.

Supersuunnistaja päätti lähteä mukaan, joten ilmoitin samalla myös hänet. Maratonpyöräily on aika iso tekijä siinä, että Ääsääs ylipäätään osti maantiepyörän. Minä kun ilmoitin, etten suostu ottamaan häntä mukaani, jos hän meinaa lähteä maastopyörällä ja touring-renkailla liikenteeseen. Phantom on niin urpon näköinen kapeilla renkailla. Nyt olemmekin siinä tilanteessa, että hänellä on hienompi fillari kuin minulla, ja minun pitäisi päivittää pyöräni. Onneksi minulla on sentään hienompi maastopyörä. Mutta kivaa, että teemme tämän jutun yhdessä.

Tänän on taas kisaa luvassa. Supersuunnistajalla jäi eilen pakkailu kesken.
Onneksi meillä on apulaisia, jotka toimivat kinkku- tai
katkarapupalkalla. Unski pakkasi ensin itsensä.

Olen pohtinut pitkään, päivitänkö Punaisen Paholaisen parempaan maantiepyörään vai ostanko sen rinnalle aika-ajopyörän. Koska uskon osallistuvani tulevaisuudessa enenevissä määrin maantiepyörätapahtumiin enkä tule puolimatkaa pidempää matkaa triathlonissa kisaamaan, olen päätymässä maantiepyörän päivitykseen. Tositoimiin asian tiimoilta ryhdyn, kunhan veronpalautukset saapuvat tasapainottamaan talouteni Mulderin hankinnan jäljiltä.

Ensi kesälle on siis varmistunut jo kaksi tapahtumaa: Joroisten puolimatka ja Maratonpyöräily. Paljon muitakin suunnitelmia on. Esimerkiksi toinen syy Supersuunnistajan pyörähankintaan on unelma triathlonin täysmatkasta. Sekin toteutunee ensi kesänä. mutta kirjoittelen siitä ja muista omista jutuistani sitten, kunhan asiat vähän selkiintyvät.

Yläkerrassa taitaa tapahtua jotain.

Kun tämä juttu pamahtaa eetteriin, olemme matkalla kohti Tamperetta. Supersuunnistaja osallistuu ToisenNaisen kanssa Yörogainingiin, ja minä lähden mukaan huoltojoukoksi. Tästä tapahtumasta kuulette lisää vielä tänä viikonloppuna. Jos tänään iltasella on tylsää, niin kilpailusivuilla julkaistaan kartta, jossa jokaisen joukkueen pallo liikkuu sen mukaan millä rastilla se on viimeksi käynyt. Leimaus tapahtuu nimittän matkapuhelimilla, joten tilannetta voi seurata "livenä".

tiistai 3. marraskuuta 2015

Ohjelmoitu

Tulin alle tunti sitten Cetus mastersien treeneistä. Uimme sen verran kovia vetoja, että vielä ei nukuta. Siksi ajattelin kirjoitella vähän blogia.

Ensin pitää mainita, että sunnuntaina meni muuten salilla jo seitsämän leukaa myötäotteella. Tässähän ollaan kympissä alta aikayksikön (aikayksikön ollessa toivottavasti n. 2 kk). Lisäksi seisoskelin korkeassa polviasennossa jumppapallon päällä, enkä kellahtanut. Ajatus seisomaan nousemisesta tuntui vielä etäiseltä, mutta ei se ihan mahdotonta varmaan ole, jos vaan jaksan treenailla.

Maanantaina meillä oli Supersuunnistajan kanssa taas kivaa parisuhdeharrastamista, kun olimme yhdessä Runner's Highn juoksutekniikkakurssilla. Minä tosin karkasin treeneistä vähän etukenossa, jotta myöhästyin vain vähän HelTrin Puolimatkan Punnertajat -treeniryhmän aloitustapaamisesta. Ääsääs sai siten juosta kotiin ihan yksinään.

Kaikki treenit mahtuvat viikkoon kuin kissa laatikkoon!

Olen tosiaan siirtynyt triathlonelämässäni nextille levelille, kun joku toinen tekee minulle ohjelmat. Vähän ohjelmassa on sumplimista, kun minulla on näitä kaiken maailman kotkotuksia masters-uinnista suunnistukseen. Ja kiipeilemäänkin pitäisi taas joskus ehtiä. Mutta treeniohjelmasta saa kuitenkin hyvän rungon kaikelle tekemiselle. Eipähän tule ainakaan sluibailtua. Nyt syksyllä valmennusporukan treenit menevät vähän ikävästi päällekkäin juoksutekniikkakurssin kanssa, mutta keväällä pääsen varmasti osallistumaan yhteistreeneihinkin. Silloin voin muutenkin suunnitella muut treenit valmennusryhmän ehdoilla, kun on ryhmän treeniajat jo tiedossa.

Iltapala loppui jo, ja kynsilakatkin ovat suunnilleen kuivat. Lisäksi viereisestä huoneesta kuuluu niin rauhallista tuhinaa, että itseäkin alkaa hiljalleen väsyttää. Jospa tästä siirtyisi itsekin kokeilemaan, josko Nukku-Matti tulisi kohta kylään. Huomenna pitäisi kuitenkin jaksaa aamulla mennä salille tekemään ohjelma numero 1 eli keskivartalotreeni.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike

Näin minulle totesi joskus ensimmäinen eksäni ollessaan vielä nyksä. Taisimme olla menossa ulos kävelylle tai jotain muuta yhtä päämäärätöntä. Lause tuli minulle taas tänään mieleen ollessani pyörälenkillä Keskuspuistossa. Mietin kotona, että ottaisinko karttatelineen ja Espoon ulkoilureittikartan mukaan, mutta totesin, että on paljon hauskempaa hortoilla ilman karttaa. Keksin jossain vaiheessa, että mahtaisinkohan löytää hiekkateitä pitkin Oittaalle, koska tiesin, että reitti on olemassa: lumisena talvena on mahdollista hiihtää jopa Olarista Oittaalle asti. Karta kanssa reitin löytäminen olisi ollut vähän liian suoraviivaista ja nopeaa. Nyt ei sitä vaaraa ollut.

Suunnattomasta hortoilusta saankin oivan aasinsillan erääseen keskusteluun, jonka kävin vähän aikaa sitten töissä. Työkaverini Trädimies S on ahkera blogini seuraaja, ja hän totesi, että minun pitäisi kirjoittaa juttu siitä, mitä kaikille tämän vuoden haasteilleni ja leikkimielisille kisoilleni oikein kuuluu. Eli siis uudenvuodenlupauksilleni. Lukijatoiveita on aika kiva toteuttaa, joten härifrån tvättas. Ja onhan sitä hyvä muistutella itselleenkin, mitä kaikkea on tullut luvattua.

Yksi tämän päivän umpikujista

Asetan itselleni aina vuoden alussa tavoitteita, eivätkä ne ikinä liity mihinkään järkevään kuten ajan parantamiseen jollain traithlonmatkalla tai tietyn kilometrimäärän keräämiseen fillarilla kesän aikana. Ihan rehellisesti sanottuna pelkään, että moiset tavoitteet vievät ilon koko hommasta, joten tavoittelen siksi sekundäärisempiä asioita.

Olen ehkä Suomen laiskin hyötyliikkuja. Auto pitää aina saada oven viereen, ja hissi on ystävä. Siksi yksi tämän vuoden tavoitteeni oli kävellä kotona (8. kerros) tai töissä (kellarista -1 tai -2 -kerroksesta kuutoseen) yhteensä 120 kertaa. Eli 10 kertaa kuussa. Ei kuulosta pahalta, mutta on kuitenkin tavoite, jota varten pitää sykkiä useamman kerran viikossa. Alkuvuoden pysyin hyvin tahdissa ja kiipesin portaita sen 10 kertaa kuussa (vaikkakin kerrat saattoivat painottua loppukuuhun). Mutta kesällä laiskistuin. Olen korjannut tilannetta jonkin verran tekemällä porrastreenejä, mutta vielä on kirittävää:


Kyllähän tuon vielä kahdessa kuussa ehtii. Huonommin menee muilla tavoitteilla. Olen esimerkiksi autuaasti unohtanut, että minun piti opetella seisomaan jumppapallon päällä. Kyykkäilen nykyään (silloin kun ylipäätään kyykkään) bosun päällä, mutta muita tasapainoharjotteita en ole tehnyt sitten kevättalven. Tosin selkä vaivasi keväällä ja alkukesästä niin pahasti, ettei se olisi oikein pallon päällä kikkailua sallinutkaan. Pitääpä heti huomenna salilla vähän tasapainoilla.

Vedin viime vuonna 10 leukaa vastaotteella, ja tänä vuonna tarkoitus oli tehdä sama temppu myötäotteella. Keväällä olin jo hyvässä vauhdissa tavoitteeni kanssa, mutta kesän nylkkykauden kiireet rajoittivat salitteluani pahasti. Ja olen ollut melkoisen aikaansaamaton kotileukailun kanssa. Leukojen määrä pyörii nyt jossain 5-6 hujakoilla sekä myötä- että vastaotteella. Eli jos nyt saisin ryhdistäydyttyä, voisin ehtiä tavoitteeseen vielä ennen vuodenvaihdetta.

Ruoho on todistetusti vihreämpää aidan toisella puolella.

Supersuunnistaja lupasi harrastaa tänä vuonna lihashuoltoa enemmän kuin minä. Tästä on kehkeytynyt jonkinasteinen venyttelykisa, koska enhän minä häntä nyt ilmaiseksi tavoitteeseensa päästä. Minä tuppaan venyttelemään kerralla kauemmin kuin Ääsääs, mutta hän on rehellisesti sanottuna ollut säntillisempi sen suhteen, että venyttelee aina, kun on urheillut. Lisäksi hän on varsinkin nyt syksyllä käynyt huomattavasti enemmän hieronnassa kuin minä, koska minä olen joutunut perumaan hierontojani monta kertaa. Minulla oli kova aikomus ilmajoogata itseni voittoon, mutta harmillisesti en ole ehtinyt joogaankaan niin usein kuin olisin halunnut. Alkuvuodesta tsekkailimme tilannetta aina kuun vaihteessa, mutta sekin jäi kesällä. On siis täysin mysteeri, mikä lihashuoltokisan tilanne tällä hetkellä on. Mutta eipähän ainakaan tule laiskistuttua ennen vuoden vaihdetta, kun on jatkuva pelko persiissä.

Eli summa summarum: liikettä on ollut, mutta ei välttämättä ihan kohti päämääriä.

Siellähän se Bodomin järvi liplattaa vihaisten lintujen takana!

Mutta mites tämän päivän tavoitteen kanssa kävi? Löysinkö Oittaalle? No, löysinhän minä. Reitti ei tosin ollut missään määrin optimi, mutta eipä sen ollut tarkoituskaan olla. Sain polkea sieluni kyllyydestä pitkin Espoon metsien kevyen liikenteen väyliä ja nauttia nätistä syyspäivästä. Mikäs sen mukavampaa. Nyt voisin mennä venyttelemään telkkarin äärelle.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Voitolla yöhön

Olin koko viime viikon juoksukiellossa tulehtuneen nilkan jänteen takia. Onneksi olimmekin ilmottautuneet Supersuunnistajan kanssa Mammuttimarssille pyöräsarjaan. Pyöräily oli minulle sallittua, joten luvassa oli hauskaa tekemistä koko perjantain ja lauantain väliselle yölle. Supersuunnistaja kyllä kuvitteli, että tulisimme maaliin jo 6-8 tunnissa eli aamuyöllä, mutta aurinko kyllä ehti nousta paljon ennen kuin olimme kolunneet kaikki reitin 21 rastia läpi.

Tuska-sarjan (200 km) lähtö puoli tuntia ennen meidän lähtöämme

Me osallistuimme marssisarjaan eli pyöräilimme 100 km. Ajattelimme kokeilla tätä hienoa kisaa ensin tällaisella kevyellä pikamatkalla. Ja jos homma osoittautuu olevan mistään kotoisin, voimme lähteä sitten  ensi vuonna pidemmälle matkalle. Ja ihan hyvä niin: saimmehan me nytkin vietettyä lähes 13 tuntia laatuaikaa.

Lähtö tapahtui perjantaina klo 20:30, ja otimme heti alussa hyvät sijat kärjen tuntumassa. Tosin jo ensimmäisillä kilometreilla Supersuunnistajalta tippui fillarista ketjut, ja saavuimme ekalle rastille siellä meille perinteisemmällä sijalla. Onneksi Ääsääsillä oli seuraavalla rastivälillä kuitenkin pelisilmää enemmän kuin kaikilla muilla yhteensä: kun muut lähtivät könyämään kakkosrastille pientä polkua, me posottelimme sinne autoteitä pitkin - ja löysimmekin rastin ensimmäisinä. 10 sekuntia rastin löytymisen jälkeen toinen valtateitä posotellut pari tosin hujahti ohitsemme, mutta johdimmepa sentään hetken.

Tässä on yön komein pummi eli paluu pyörille rastilta 8.

Pidimme hyvää sijoitusta useamman rastivälin, mutta sijoitus tippui rastien 4-6 aikana. Kansallispuistossa ei saanut polkea, ja koska minulla oli juoksukielto, meni meidän etenemisemme kävelyksi. Tässä välissä moni kakkosella pummannut pari pääsi ohitsemme.

Rasti numero kuusi oli kaikkien kovasti odottama uintirasti. Mammuttimarssilla on aina yksi rasti, mihin kuuluu pieni pulahdus paikallisessa vesistössä. Jos suunnistaja on nössö, eikä halua uimaan, voi rastin korvata hakemalla hevonkuusesta yhden ylimääräisen rastin. Koska järvi ei ollut edes jäässä, emme me harkinneet hetkeäkään, että emme olisi uineet. Olimme ottaneet mukaan kuivat vaihtovaatteetkin, ettei uinnin jälkeen tarvinnut pukea hikisiä vaatteita päälle.

Minä rastilla numero 18 eli Kaukolanharjun
näkötornilla

Pahin pummi tapahtui rastilla numero kahdeksan: lähdimme metsään vähän väärästä kohdasta ja löysimme rastin vähän tuurilla. Paluu pyörille ei sujunutkaan ihan yhtä hyvin, ja pörräsimme metsässä hyvän tovin ennen kuin pääsimme takaisin tielle pari sataa metriä pyöristä sivuun.

Tämän jälkeen muutama rastiväli sujui ihan kivasti. Saimme joskus neljän aikaan yöllä kivasti kannustustakin, kun paikallinen väestö palasi baarista ja kiritti meitä ystävällisesti ohi ajavasta amari-Corollasta.Mahtoi olla ihan hyvä WTF-näky, kun keskellä lokakuista yötä törmää maantiellä pyöräilijään - saati kahteen.

Rasti numero 19 oli uimarannan hyppytornissa

Kannustus tuli tarpeeseen viimeistään siinä vaiheessa, kun kadotimme rastien 12 ja 13 välillä polun keskellä suota. Vietimmekin sitten siellä suossa melkein tunnin pyöriä raahaten. Minun nilkkani ei ihan pitänyt tästä kävelyretkestä, ja lopussa Supersuunnistaja joutui kantamaan pahimmista paikoista oman pyöränsä lisäksi minun fillarini, koska minuun sattui liikaa. Kaiken kukkuraksi minulta loppui otsalampun akku noin 100 m ennen kuin pääsimme tielle. Ensimmäinen vara-akkuni vuoti varausta ja paloi noin 30 sekuntia. Toinen vara-akkuni ei sopinutkaan lamppuun (olin testannut akkuja kotona toisella lampulla), mutta onneksi Supersuunnistajan vara-akku toimi, ja saatoimme jatkaa matkaa. Valoa tarvitsi kuitenkin vielä nelisen tuntia.

Jotta homma ei olisi mennyt liian helpoksi, rastilla numero 15 oli lintutornin rakenteissa ollut rastimerkki kadonnut. Etsimme sitä turhaan, kunnes tuli kylmä, ja soitimme sitten kilpailun johtajalle,joka antoi luvan jatkaa matkaa. Eikä tässä vielä kaikki. Olimme vaihtaneet molempien karttatelineiden levyt, ja Supersuunnistajan telineen ruuvi oli kiinnitetty huonosti. Heti rastilta 15 lähdettäessä hänen telineensä levy irtosi. ääsääs suunnisti loppureissun "käsipelillä" eli piti levyä kädellään tuettuna telineen jalkaan. Onneksi toisella kädellä saattoi sentään jarrutella ja vaihtaa vaihteita.

Voi vietävä! Se hajosi! Reipas Ääsääs suunnisti kuitenkin urheasti irtomallilla loppuun.

Vaikka tavoitteenamme oli päästä maaliin ennen auringon nousua, oli tavallaan ihan kivaa, että saimme nähdä maisemiakin. Ne olivat nimittäin aika upeita. Valoisan aikaan olimme Saaren kansanpuistossa, ja siellä oli tosi nättiä. Ehkä pimeässä missattuja Liesjärven ja Torrosuon kansallispuistojakin pitää mennä tsekkailemaan joskus valoisan aikaan.

Luulimme tässä vaiheessa olevamme viimeisiä, emmekä pitäneet enää mitään kovaa kiirettä. Toiseksi viimeisellä rastivälillä näimme kuitenkin tutun parin, jonka kanssa olimme aiemmin etsineet lintutornilla kadonnutta rastia. Saimme heidät lähes kiinni mennessämme viimeiselle rastille, ja aloitimme hurjan loppukirin kohti maalia. Jännityksen lisäämiseksi toinen pari valitsi eri reitin maaliin. Poljimme kuin viimeistä päivää, emmekä missään välissä nähneet enää toista paria. Meidän reittivalintamme osoittautui paremmaksi, ja herrat tulivat kisakeskuksen ovella vastaan, kun me palasimme tulosten tarkistamisen jälkeen takaisin pyörille.

Kisan jälkeen päästiin saunomaan vähän
erikoisempaan saunaan

Superuunnistaja katseli gps-seurannasta, että emme olleet lähellekään viimeisiä. Tämä tuli varsinkin minulle yllärinä, koska olin viimeisillä rastien vaatimilla jalkapatikoilla todella hidas kipeän nilkan takia. Sunnuntaina julkaistuista tuloslistoista selvisi, että olimmekin sarjamme neljänsiä. Eli homma sujui ihan yllättävän hyvin! Ensi vuonna pitää ehdottomasti osallistua - ja mieluummin ehjemmillä koivilla, niin jalkautumisetkin menevät vauhdilla.

... nimittäin saunabussiin! Bussista astuu tyytyväinen saunoja

Tässä vielä linkki gps-seurantaan, jos jotakuta kiinnostaa tuijotella tarkemmin sohlaamistamme suolla ja muita jännittäviä käänteitä.

torstai 22. lokakuuta 2015

Melkein valmista

Kartat on printattu ja piirrelty. Vaihtovaatteet on pakattu vesitiiviiseen pussiin. Ruokaakin on mukana (ja sitä on enemmän kuin kuvassa). Supersuunnistaja pakkasi jo laukkunsakin, kun minä lakkasin kynsiä. Eiköhän tästä ihan kiva syysretki vielä aikaan saada.

Puolet kartoista ja muutama muu tärkeä varuste

Jos joku on Wannabe-Monosten fani, eikä huomenna illalla ole mitään tekemistä, niin Mammuttimarssin FB-sivulle ilmestyy klo 21:30 tienoilla linkki gps-seurantaan, mistä meidänkin tiimimme koikkelointia voi seurata. Seuraaminen kannattaa tosiaan tehdä jo illalla, koska ajattelimme tulla aamulla maaliin.

Tässähän voisi hiljalleen mennä nukkumaan, koska huomenna sellaista luksusvaihtoehtoa ei ole tarjolla.

//EDIT: Linkki gps-seurantaan olikin jo tarjolla. Tosin kuka ihme sitä pystyy seuraamaan, koska se vaatii toimiakseen selaimeen Javan? Yäk! :)

//EDIT2: Supersuunnistaja löysi beta-version html-pohjaisesta gps-seurannasta. Nyt teitäkään ei pitele mikään! Me ollaan tuollainen nätti, sininen pallura.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Eipäs sitenkään!

Olin eilen lääkärissä näyttämässä nilkkaani. Lääkäri kielsi juoksemasta ja käski tulla viikon päästä uudestaan. Enkä minä ehkä kehtaa juosta sitten juuri sunnuntaina ennen kontrollikäyntiä. Ei siis rogausta mulle sunnuntaina. Vuorikiipeilijä M menee rogaamaan toisen kaverinsa kanssa, joten ei sentään mene ilmottautuminen hukkaan.

Taas kaunis maisema Mammuttimarssin reitiltä, joka jää pimeässä näkemättä.
Kuva: Mammuttimarssin FB-sivulta

Pyörää saan polkea, joten Mammuttimarssi ei ole vaarassa. Tosin siellä on pitkiä pätkiä, kun kansallispuistojen alueella ei saa polkea, joten voi olla, että Wannabe-Monosten tulos ei ole ihan esikuvien mukainen. Koetan kuitenkin muistaa tehdä tosi hienot kisakynnet hanskojen alle piiloon, että ei tule enempää haavereita.

Katselin eilen illalla Supersuunnistajan printtaamia karttoja. Minua alkoi välittömästi väsyttää ja palella.