Pelko

Mä en yleensä pelkää oikeastaan mitään. En pelkää mitään sellaista perinteistä juttua kuten pimeää tai korkeita paikkoja. Enkä mä osaa oikeastaan pelätä sellaisiakaan asioita kuten läheisten menettäminen tai oma vammautuminen. Kyllä mä tiedostan noiden asioiden mahdollisuuden ja varon niitä, mutta en pelkää.

Mua ei myöskään pelota ikinä, kun vaikka posotan melkein kuuttakymppiä maantiepyörällä tai tulen alas pitkin seinää pää edellä narun varassa. Eli mä en vaan ole sellaista tyyppiä, jota pelottaa.

Kyllä muakin joskus pelottaa. Vähän. Jos vaikka olen kaatunut maantiepyörällä tosi monta kertaa ja lentänyt vaikka stongankin yli, niin seuraava kivi tai isompi juuri saattaa jännittää. Epäonnistumisista lannistuu, ja menee sisu kaulaan. Mutta noissakin tilanteissa enempi vituttaa. Jossain syvällä mä kuitenkin tiedän osaavani ja pystyväni, enkä siis ihan oikeasti pelkää. Ja joskus kun olen hypännyt jostain tosi korkealta, on mua juuri ennen hyppyä pelottanut. Ja ekan kerran, kun kokeilin köysilaskeutumista, pelotti. Mutta ei se kestä ikinä kauaa. Mä inhoan pelon tunnetta. Se on niin avuton ja kaikin puolin kamala olotila. Siksi mä en ehkä sitä suostu kauheasti tuntemaankaan, vaan pistän aivot narikkaan.

Hui kauhistus!

Mutta tänään mua pelotti. Ja syykin siihen pelkoon on aika naurettava. Ei ole kyse siitä, että olisin hypännyt kympistä pää edellä tai niellyt tulta. Mä olin rullaluistelemassa. Kyllä. Mä pelkään rullaluistelua. Tähän on oikeastaaan tasan yksi syy: mä en osaa jarruttaa. Tai osaan mä jarruttaa sillä jarrupalalla, mutta en nopeasti. Siksi en uskalla laskea jyrkkiä mäkiä, en ainakaan lujaa. Lisäksi mulla on luikkarien kanssa tasapaino vielä vähän hakusessa, enkä ole kaatunut vielä niin montaa kertaa, että se menisi yhtä luontevasti kuin vaikka koriskentällä toisen jalan päälle astuessa. Joten aina, kun mä näen tiellä möykyn tai hiekkaa, mua alkaa jännittää. Ja kun mä jännitän, niin olen vieläkin huterampi. Ja olen mä luikkareilla kaatunut. Oi voi, montakin kertaa. Mutta silti se pelottaa, vaikka ikinä ei ole edes sattunut pahasti. Mun viime kesän maastopyöräilymustelma oli sata kertaa kamalampi seuraamus kuin mikään luistelunaarmu, mutta en mä silti pyöräilyä pelkää. Mutta luistelua pelkään.

Tää on sikäli ikävää, että koska mua pelottaa, mä en ihan varauksetta viihdy luistimilla. Ja kun se ei ole tosi kivaa, niin teen sitä liian harvoin oppiakseni. Mun pitäisi nyt opetella pikimmiten joku pikajarrutustapa, että saisin vähän lisää itseluottamusta, ja uskaltaisin luistella sellaisissakin paikoissa, missä on mäkiä ja risteyksiä.

Valittelin asiaa tänään Rokuan tiimikaverilleni, ja Sami lupasi ystävällisesti opastaa mua ensi viikolla, kun tulee joku päivä luistimilla töihin. Hyvä niin, koska mua pelottaa harjoitella noita kikkoja myös yksin. Tänään vähän yritin, mutta en kovasti tohtinut, kun oli polvisuojatkin kellarissa eikä päällä. Ja sitä paitsi jotenkin se kaatuminen ei ole niin kamalaa, kun on joku vieressä kannustamassa (tai vittuilemassa, ihan sama, kunhan jollain ilveellä tulee yritettyä uudelleen). Ajattelin, että voisin Samin lisäksi ruikuttaa ohjeita myös muilta luistelevilta kavereiltani. Saisi enemmänkin ohjeita ja sen kuuluisan second opinionin. Eli ehkä mäkin pääsen vielä tästä pelosta yli ja olen sitten Rokualla suvereeni luisteluihme. Ehkä.

Olisi kivaa, jos joku avautuisi nyt tuonne kommentteihin omista typeristä peloistaan, ettei mulla ole niin orpo ja urpo olo.

Rullaten töihin

Harjoittelenpa nyt bloggaamaan kännykällä. Editoin sitten tieskarilla, jos tulee rumaa jälkeä.

// EDIT: No, eihän toi HTC osannut ladata mun kuvaa. Ja ennakoiva tekstinsyöttö näemmä kosti.

Ajattelin kerrankin hoitaa kuukauden työmatkaurheilun ajoissa ja rullaluistelin tänään töihin. Menomatkalla menin hieman kiertotietä, koska en halunnut heti alkajaisiksi hurjaan alamäkeen. Mutta kaaduin mä silti menomatkslls kahdesti. Tosin en mäessä. Ekan kerran hirjahdin suojatiellä, ja tokalla kerralla vauhti pysähtyi yllättäen ja täysin pyytämättä hiekanjyvään. Kotimatkalla kaaduin sitten alamäessä.

Valmiina kotimatkaan duunin pukkarissa

Nyt on hyvä pohja huomiselle kuuden tunnin rogainingille, kun on peba ja kyynärpää tärähtäneitä ja kipeitä. :)
Mutta pakko tuota rullailua on harrastaa, että se sujuu sitten heinäkuussa Rokualla. Siellä sitä lystiä olisi tiedossa pariksi tunniksi.

// EDIT: Ja kertauksena vielä alkuvuoden työmatkaurheilut:

• Tammikuu: talvijuoksu
• Helmikuu: hiihto
• Maaliskuu: talvipyöräily
• Huhtikuu: maastopyöräily
• Toukokuu: rullaluistelu

Vika nestepaastopäivä aluillaan

Eilen teki ihan kamalasti mieli syödä. Siis ihan kamalasti. Mutta kestin, kun aloin tehdä muuta enkä ajatellut ruokaa. Onneksi huomenna saa taas smoothieta. Se on melkein kuin ruokaa tämän mehujen litkimisen jälkeen.

Jaksoin kuitenkin eilen ihan hyvin pyöräillä 56 km. Tai no vikat mäet hapottivat kyllä kunnolla, mutta pysyin porukan mukana. Kai tässä kropassa sitten on sitä vararavintoa aina yhden lenkin verran. :)

Tunnin päästä menen Ingan kanssa salille ja sitten menen treenaamaan rullaluistelua. Nyt minulla alkaa rullaluistelu- ja maastopyöräviikot. Pakko treenata noita ennen Rokuaa.

Eilen mailailtiin poikien kanssa tavaroista, joita pitää ottaa mukaan. Minä teen varmaan silleen, että pakkaan kaikki urheilukamani mukaan, ja pojat saavat sitten sanoa, mitä otan mukaan kisaan. :) Oikeasti, minulla ei ole hajuakaan, mitkä ovat hyvät varusteet öisessä metsässä. Ei, vaikka olen öisissä metsissä aikaani viettänytkin joskus vuonna 2000. Silloin the Firma tarjosi kamat, niin ei tarvinnut itse miettiä. :)

Mä en ole käynyt ollenkaan alennusmyynneissä tänä kesänä. Mun shoppailuhimoni on suuntautunut täysin urheilukamoihin. Nyt rullaluistimet ja maastolenkkarit on jo hankittu. Samoin lukkopolkimet maastopyörään. Nyt tekisi mieli ostaa irtohihat pyöräilyyn, hyvä tekninen aluspaita (pitkillä hihoilla) ja pyöräilykypärä, joka sopisi mun Punaiseen Paholaiseeni. Ja se kajakki. Mutta ei mulla ole varmaan siihen ikinä varaa...

Vetisen viikon loppu

Koska keskiviikkona ei tullut uitua vaan puntattua, niin kostoksi uin torstaina kahdesti: aamulla hallissa ja illalla Kuusijärvessä. Perjantaina en ollut uimassa. Olin spinningissä. Lauantaina kävin aamusella treenaamassa rullaluistelua ja sen päälle vedin pikaisen salitreenin.

Uin muuten stadilaisten juomavedessä!

Olen rullaluistellut viimeksi muistaakseni vuonna 1999. Sain silloin siskolta sen exän rullaluistimet vaihtokaupassa fillaria vastaan (kannattaa muuten turvakaivertaa fillari: se vaihtovaluutta on palautunut vorostelun jäljiltä jo kahdesti). Ne luikkarit olivat minulle vähän isot, joten luistelu jäi, kun luikkareista tuli rakkoja, ja en jaksanut ostaa uusia.

Nyt sain taas käsiini ilmaiset luikkarit, kun kaverini Iiro ei saanut omiaan kaupaksi kirpparilla. Harmittavasti nuokin ovat minulle isot. Kokeilin jopa tukipohjallisten kanssa, mutta silti ne hölskyivät. Katselin tänään jo netistä uusia. Mietin, että menenkö ihan kauppaan vai ostanko käytetyt. Tekisi mieli vähän kyllä säästää, kun on tullut törsättyä jumpparoinaan niin hitosti.

Miksi minulla on sitten niin hurja tarve opetella taas rullaluistelemaan? No siksi, kun menen edustamaan firmaamme Rokua Geopark Challengeen, ja siellä pitää luistella. Ja kun olen matkassa kahden 190-senttisen nylkyn kanssa, niin olisi suotavaa, että tekniikka on edes kunnossa. Mutta noilla jättiluikkareilla ja useammalla sukalla mennään ennen kuin saan uudet luikkarit hyppysiini.

Positiivista luistelussa oli se, että pysyin pystyssä. Ja toivon, että vauhdin puute johtui lähinnä siitä, että luikkarit hölskyivät jaloissa. Sinänsä homma ei eroa kamalasti luisteluhiihdosta, joten se palasi selkäytimestä muistiin varsin vähällä treenillä. Tosin minä vetelin vasta Vermon parkkipaikkaa ympäri. Mäkeen en uskaltautunut, kun luistimien jarrupala oli aika finaalissa. Huomasin myös, etten osaa sirklata. Mutta sitä ei varmaan tarvitsekaan osata. :)

Pitäis ostaa pinkki uimalakki. Punainen on huono eikä sovi pukuun.

Lauantaina iltapäivällä siirryin mökille viemään kissaa hoitoon, ja käytin samalla sijainnin Päijänteen rannalla hyväkseni ja kävin uimassa. Päijänne oli vielä melkoisen vilpakka, joten märkäpuku tuli tarpeeseen. Lauantaina uin futispelien välissä 800m (kaksi kertaa naapurin venepoijulle ja takaisin) ja sunnuntaina noin 1 kilometrin. Sunnuntaina veden lämpötila haittasi jostain syystä enemmän: meinasi välillä henki salpautua ja vauhti hyytyi tokalla kiekalla poijulle aika pahasti. Siksi kolmas keikka oli vain puolimatkaan. Mutta tästäkin voidaan repiä jotain hyvää: Vantaan triathlonin 500m pitäisi mennä heittämällä - varsinkin kun Kuusijärvi on suorastaan lämmin verrattuna Päijänteeseen. Ja muutenkin alan tottua avoveteen ja pystyn suunnistamisen lisäksi keskittymään myös uinnin tekniikkaan. Eli elokuun olympiamatkan 1,5 kilsaakaan ei tunnu enää mahdottomalta. Huomenna olisi vielä avovesiuintikoulu, ja sitten uiminen saa riittää vähäksi aikaa.

Isi otti musta vähän kuvia vedessä. Yksi niistä päätyi oikein profiiliinkin. Ja pari muuta yhtään hyvää sitten kuvitukseksi tähän.