keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Patikoimassa Evossa

Tänä kesänä emme tehneet mitään pidempää vaellusreissua (ensi vuonna ehkä taas), mutta kävimme kuitenkin vähän ulkoilemassa parissa kansallispuistossa. Vanhemmillani on mökki Padasjoella. Siinä huudeilla on sekä Evon että Päijänteen kansallispuistot, mutta minä olen ennen tätä kesää saanut aikaiseksi käytyä vain Kelventeen saaressa, joka toki on osa sitä Päijänteen kansallispuistoa ja tosi upee mesta. Evo on jäänyt aiemmin vain sille aikomisasteelle. Mutta nyt vihdoin ryhdyin tuumasta toimeen. Koska polveni oli edelleen vähän turvonnut ja aristeli liian rankkaa liikuntaa, emme tehneet mitään useamman päivän eräjormailua, vaan kävimme vaan yöpymässä yhdellä laavulla ja vähän patikoimassa. Lisäksi meidän piti olla jo seuraavana iltana takaisin telkkarin ääressä katsomassa MM-futista!



Isäni heitti minut ja Supersuunnistajan autolla parkkipaikalle, joka oli parin kilometrin päässä parista laavusta, joista toiselle toivoimme mahtuvamme. Sovimme, että hän hakee meidät seuraavana päivänä Evon luontokeskukselta, mihin me aamulla talsisimme.



Patikoimme reilun tunteroisen ja saavuimme Sorsakolun laavulle, joka oli tosi nätissä paikassa kahden järven välisellä niemekkeellä. Laavun lähelle oli majoittunut jo yksi riippumattomies, mutta päätimme sopia sekaan. Jätimme rinkat laavulle ja lähdimme tekemään lenkkiä läheisten järvien ympäri. Otimme mukaan vain juomista, koska päivä oli kuuma.



Hyttysiä oli matkassa sen verran mukana, että pysähtyä ei oikein tehnyt mieli. Siksi visiitit näköalapaikoilla olivat kohtalaisen nopeita. Karttakeskuksen Evon kartassa on muuten virhe! Yksi näköalapaikka oli merkattu keskelle metsää, eikä sieltä kyllä nähnyt yhtään mihinkään. Muutenkin koko reissun paras näköala oli sellaisessa paikassa, mitä ei ollut karttaan merkitty - olisikohan sen merkin pitänyt olla sillä kalliolla? Mutta hienoja maisemia oli silti enemmän kuin tarpeeksi. Ja matkanteko oli oikein mukavaa, kunhan muisti hinkata tarpeeksi Myggaa (hyvää kamaa, jos käytte Ruåtsissa ja sen jälkeen metsässä, niin suosittelen) jokaiseen paljaaseen ihonkohtaan. Näimme myös hyttysiä ja paarmoja isompia elukoita, kun polulla pomppi pari pientä sammakkoa.



Illalla paistelimme notskilla edellisen päivän keitettyjä perunoita ja hirven jauhelihasta tehtyjä pihvejä. Jälkkäriksi teimme lettuja. Kokkaillessamme laavulle saapui toinen pariskunta, jolla oli mukanaan hauska koiranpentu nimeltä Pancho. He nukkuivat teltassa, joten laavu jäi edelleen meille.



Kun vihdoin panimme maaten laavuun, huomasimme pian, että makuupussissa tulee kuuma ja ilmankaan ei voi olla, koska hyttysiä oli niin paljon. Siinä vaiheessa Supersuunnistaja paljasti ottaneensa teltan mukaan ihan varmuuden vuoksi. Virittelimme sitten sisäteltan laavuun ikään kuin hyttysverkoksi ja saatoimme nukkua makuupussit auki. Kyllä insinööri keinot keksii!



Aamulla heräsin superaikaisin viiden jälkeen ja käydessäni vessassa näin järvillä ihanan usvan. Se kaikkosi aika pian, kun aurinko alkoi lämmittää ilmaa, joten Supersuunnistaja missasi sen kokonaan. Seiskan aikaan olimme syöneet aamupalan ja pakanneet kamat, joten lähdimme talsimaan kohti Evokeskusta.



Unohdin toki Garminin mökille, joten en saanut tarkkoja statseja patikoinneistamme. Luultavasti kävelimme autolta laavulle pari kilometria, sitten ilman reppuja ehkä 9 km lisää. Lauantaina kävelimme sitten Evoon noin 7 km: oikaisimme luontopolulta pari kertaa tien kautta, jotta ehdimme kohtaamispaikalle ajoissa. Olin pyytänyt isäni hakemaan meitä jo klo 9:30, jotta ehtisimme vielä puolilta päivin paikalliseen huutokauppaan (joka oli ihan surkea - Pohjanmaalla on parempia). Mutta ihan riittävä retki tämä näinkin oli.

Sitten vielä vähän lisää kuvia reissusta:










tiistai 29. heinäkuuta 2014

Lisää järviarvosteluja ja muutenkin asiaa uimisesta

Olin viikonloppuna Lapissa Ylläksellä ja Pallaksella, kun Supersuunnistaja osallistui siellä 125 km ultrajuoksukisaan (tästä lisää myöhemmin). Minä toimin huoltojoukona ja kuskailin kamamme vuokra-autolla lähtöpaikalta maalihotellille. Samalla ehdin harrastaa lisää järviturismia.

Minä uin Äkäslompolossa
Kisa alkoi perjantaina klo 24. Koneemme oli kuitenkin Kittilässä jo alkuiltapäivästä, joten ehdimme hyvin kirjautua hotelliin ja kierrellä Ylläksellä ja Äkäslompolossa. Äkäslompolossa on myös samanniminen järvi, johon minä pulahdin Supersuunnistajan hengatessa rannalla. En ollut jaksanut pakata märkkäriä mukaan, joten uin ihan luomuna.

Vesikasvit tarttuivat Garminiin
Supersuunnistaja joutui vähän patistelemaan minua uimaan, koska minua vähän laiskotti. Mutta kun pääsin vauhtiin, niin uiminen oli tosi kivaa ja vilvoittavaa. Rannan tuntumassa oli hieman heinää, mutta muuten sain uida mukavan vapaissa vesissä. Ensin meinasin uida kolmion muotoisen lenksukan, mutta päädyinkin suhaamaan rantaa eestaas. En nimittäin ollut ottanut Safe Swimmeriä mukaan, niin hitusen jänskätti uida ihan ulapalle. Uin vain kilsan, ettei illan päätähti joutunut venaamaan liian kauaa auringossa ja siten uupumaan.

Autiotupa Punainenhiekka

Lauantaina aamusella vajaan viiden tunnin unien jälkeen suuntasin auton Pallakselle, missä kävin tsemppaamassa kisaajia huoltopisteellä. Tarpeeksi hurrailtuani hurautin kohti Pallasjärveä. Turistioppaassa kerrottiin Pallasjärven rannalla olevasta autiotuvasta, joka on punaisella hiekkarannalla. Sen nimikin on Punainenhiekka. Ranta oli opaslehdykän mukaan tosi wau. Ja olihan se. Hiekka oli tosiaan hieman normaalia punertavampaa ja sitä jatkui tooodella pitkälle sekä oikealle että vasemmalle kuin myös itse järven suuntaan. Ranta oli tosi matala, joten jouduin kahlaamaan pitkälle ennen kuin pääsin uimaan ja sittenkin kädet hipoivat vielä pohjaa jokusen tovin. Mutta kun pääsin syvemmälle, niin elämä oli silkkaa nautintoa. Vesi oli kirkkainta, mitä olen ikinä Suomessa nähnyt. Syvemmälläkin näki pohjaan mainiosti, koska hiekassa kasvoi hyvin vähän kasveja, joista olisi kehittynyt pohjaan humusta. Ja kun hengitellessä sai vielä ihailla henkeäsalpaavia tunturimaisemia, ei mikään olisi voinut olla paremmin. Tämä oli ehkä koko kesän ihanin uintikokemus. Vesi oli yön ukkosten jäljiltä hitusen vilpakkaa, mutta jaksoin silti uiskennella 1,75 km hyytymättä. Eipähän kramppaillut.

Tätä se Lapin lumo on! <3

Avovesiuinti on siitä hassua, että se ei ole yleensä kivaa ennen kuin pääsee vauhtiin. Minulle uimaan lähteminen on aina yhtä tuskaisaa. Varsinkin uusiin vesistöihin meneminen on hankalaa, koska pelkään, että järvi onkin huono kokemus. Minä en pelkää pohjassa olevia ruumiita, jotka tarttuvat nilkasta, kuten monet järvikammoiset, mutta en minäkään varsinaisesti pidä raajoihin kietoutuvista vesikasveista. Esimerkiksi Pohjanmaalla viime postauksen jälkeen tehty pikainen meripulahdus oli tosi ällö kokemus, koska Fagerön rannassa oli hyvin rehevä ahvenvita(?)kasvusto. Siinä uiminen oli kuin olisi kiisselissä kroolannut. Joudun siis aina psyykkaamaan itseäni lähtemään uimaan, vaikka yleensä homma on tosi kivaa, kun pääsee vauhtiin. Varsinkin kun avovedessä saa polskia menemään kääntyilemättä.

Punainen ja pitkä rantahietikko

Sama oli tänään: tein lähtöä varmaan puoli tuntia ja mietin, missä oikein haluaisin käydä uimassa. Mereen oli tarkoitus mennä. Halusin kuitenkin suunnitella reitin siten, että pääsisin helposti pois, jos minua vaikka alkaisi ärsyttää kesken uinnin tai olisi muuten kakka fiilis. Vielä Haukilahden rannassakin koko idea tuntui tosi huonolta ja meri näytti ruman väriseltä. Mutta kun pääsin veteen ja läpsyttelin menemään, niin taas homma oli kivaa ja ihanan meditatiivista, kun saatoin uida 800 m suoraan. Polskuttelin rantaa seuraten Toppelundin aallonmurtajalle ja takaisin. Ja kivaa oli. Onneksi ei ollut märkkäriä mukana, kun ilmankin meinasi tulla kuuma! Voi olla, että en paljoa sitä pukua kostuta ennen Tahkoa, kun ilmankin tarkenee. Tahkolla meinaan kuitenkin märkkärissä uida, koska sen kanssa ui nopeammin.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Järvitestausta Pohjanmaalla

Eipä ole tullut paljoa postailtua nyt lomalla, kun kone on kotona. Padilla ja kännykällä on niin ikävää kirjoitella. Ja kuvien lisäämisessäkin on haasteita. :) Tehdään kotona sitten kunnon postausputki, kun saan patikointikuvatkin kameroista.
Olen tällä keikalla testannut pari järveä pulikoimisen lisäksi ihan matkan uimisessakin. Tänään olisi ollut mahis päästä mereenkin swimrun-kisassa, mutta koska en voinut juosta, niin jäi sitten uimattakin. En ole vielä ikinä uinut matkaa meressä, vaikka asun rannikkokaupungissa. Espoossa on liikaa kivoja järviä.
Mutta järvissä taitaa olla eroa niin kuin viineissä. Tai sitten minulla oli viime keskiviikkona tosi huono uintipäivä, kun pysähdyimme matkalla Svenska Österbotteniin Nummijärvellä. Hiekkapohjainen järvi oli väriltään ihan keltainen, ja minulla oli suunnattomia vaikeuksia pitää päätäni vedessä. Oli pakko hengittää joka toisella käsivedolla. Kun koetin hetken uida hengittäen joka kolmannella, meinasi tulla happi loppuu -paniikki. Vaikka ei se ole ennenkään loppunut. Kilsan sain kuitenkin räpiköityä.
Perjantaina kävimme fillarilenkillä, joka alkoi Jurvasta Säläisjärven rannalta. Ja lenkin jälkeen uimme taas kilsan. Tällä kertaa järvi oli "oikean värinen" eli perus vihertävä humuspohjainen lätäkkö - ja siinä pulikoi ihan ilokseen. Saatoin myös ihan huoletta hengitellä joka kolmannella. Säläisjärvessä uin myös ekaa kertaa ikinä matkaa avovedessä ilman märkkäriä. Olen ollut tosi märkkäririippuvainen, koska se kelluttaa kivasti. Mutta pysyin minä näemmä pinnalla ilmankin. Uiminen oli tosi kivaa. Syytän siitä tosin järveä enkä niinkään märkkärin puutetta tai itseäni. Tai kai se vaan mun päästä on kiinni, jos järvi on "huono".
Säläisjärvi
Toista käytin, toista en!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Lomalla

Kuten otsikkokin sanoo, meikätyttö on nyt maalla lomailemassa. Turvonnut polvi vaivaa vieläkin, joten urheilua on tullut harrastettua aiottua vähemmän. Sinänsä harmi, koska mökki Päijänteen rannassa lähiympäristöineen on mitä loistavin triathlonleiripaikka.

Toteutettu liikunta on ollut patikointia Evossa ja geokätköilyä Pitkin Päijät-Hämettä. Huomenna olisi tarkoitus kokeilla, mitä jalka sanoo pyöräilystä ja patikoida vähän lisää, jos sää sallii. Tällä kertaa kohteena on Helvetinjärven kansallispuisto.

Kerron retkistämme lisää, kunhan pääsen oikean tieskarin äärelle ja käymään kuvia läpi. Siihen asti hyvää lomaa mulle ja sulle!




perjantai 4. heinäkuuta 2014

Lisää toipilasaikaa ja paskanjauhantaa

Tämän viikon jumppasaldo on sitten eilinen jalkapunttis. Flunssan pauhatessa pahimmillaan, mun (parempi) polveni meni ja turposi. Turvotus laski itsekseen vähän ja menin eilen salille koettamaan, saisiko sen jumpalla vetreämmäksi. Kokeilin myös, mitä flunssa sanoo urheilusta. Flunssa ei ollut moksiskaan, mutta polvi meni pahemmaksi. Kävin sitten tänään näyttämässä sitä lääkärissä ja sain tulehduskipulääkekuurin ja liikuntakiellon loppuviikoksi. Pitänee sitten harrastaa käsitöitä ja penkkiurheilua.

Miisu luuli taannoin olevansa tomaatti

Harmittaa pirusti siksikin, että huomenna olisi Padasjoella, missä mun vanhemmilla on mökki, ilmainen spinttitriathlon sahtimarkkinoiden yhteydessä. Musta olisi ollut kiva mennä sinne kisaamaan siksi, että kerrankin saisin sukulaisia raahattua katsomoon ja ihan siksikin, että haluan tukea tuollaista iloista järjestelyaktiivisuutta. Padasjokelaiset taitavat kyllä olla ihan sporttijengiä: kunnassa järjestetään myös joka vuosi Nakukymppi. Se on joka vuosi Jukolan ja Sääksi triathlonin  kanssa samaan aikaan, niin eipä varmaan tule itse osallistuttua. Reittienkka on kuulemma yhdellä juoksijateekkarilla. Hyvä Espoo! :)

Eilen kun olin Eportissa kyykkäämässä, huomasin säbäkentillä erikoista toimintaa. Ja kas vain: nythän on menossa maalipallon MM-kisat. Kun mä olin salilla, oli Suomen miesten maajoukkue verryttelemässä. Viereisellä kentällä oli Australian ja jonkun sinipunavalkoisen maan naisjoukkueet verraamassa. Jäin hetkeksi oman treenini jälkeen norkoilemaan, josko peli olisi alkanut, mutta ei näyttänyt siltä. Ja äsken selvisikin, että pelit ovatkin palloiluhallilla, missä on katsomokin ja pelaajat tosiaan vaan verraavat Esportissa.

Kiss kiss!

Illalla kotona tuli googlailtua ja selvitettyä, että Suomen miehet ovat itseasiassa maalipallossa tosi hyviä: voittivat kultaa 2012 paralympialaisissa! Tänään olisi Suomen peli klo 13:30. Vielä ennen lääkäriä meinasin mennä salille ja sitten mennä katsomaan peliä, mutta koska en nyt saakaan jumppailla, niin taidanpa katsoa matsin Yle Areenasta ja ommella samaan aikaan.

Koska tämä liikkumattomuus on vähän masentavaa, niin Jennin positiivisuushaaste tulee tosiaan tarpeeseen. Eli tässä olisi taas päivän viisi positiivista asiaa:

  1. Ostin eilen ison peilin tori.fi:stä. Se sopii tosi hienosti meidän seinälle. Kunhan Supersuunnistaja tulee kotiin, niin saan sen seinällekin. Porasin jo ruuvit seinään, mutta peili painaa sen verran paljon, että se on helpompaa ripustaa kahdestaan: toinen nostaa ja toinen tähtää ruuvit kohdilleen.
  2. Flunssa on jo melkein poissa. Olisin tänään puntin lisäksi pyöräillyt, jos lääkäri ei olisi kieltänyt. Lääkäri itse asiassa totesi, että hyvä, kun sull aon nyt tuo flunssakin, niin et voi urheilla. Mä naurahdin vastaukseksi, että mä itse asiassa ajattelin, että tämä on jo tarpeeksi ookoo ja ajattelin juuri aloitella. No, ehkä se nyt parantuu lopullisesti nopsaan pois.
  3. Pakko mainita tähän puoli litraa Ben & Jerry -jädeä, jonka söin äsken lohdutuksekseni telkkaria katsellessa. Aika säälittävää, että jätski on mun päivän positiivisimpia asioita, mutta on se.
  4. Kissat ovat joka päivä mun elämäni aurinkoja. Tajusin, että olen aiemmilla listoilla maininut vain Miisun, koska se on nyt vaan sattunut tekemään jotain spessuihkua, ja Unski on lähinnä merkkaillut ovia. Mutta tänään Unski voi saada (yhden pissan siivoamisesta huolimatta) erikoismaininnan, koska se tuli aamullapitkästä aikaa  sanomaan hyvää huomenta sänkyyn ja tuli juuri äsken bloggaamaan mun seuraksi.
  5. Mulla on uudet vaellushousut, jotka kohta lyhennän. Ja ensi viikolla me mennään mökille ja siitä Evoon! Ja seuraavalla viikolla Helvetinjärven kansallispuistoon! Toivottavasti olen silloin ehjä. Mutta enköhän mä ole.
Tänään haastan Arjan, jolla on myös kiva triathlonblogi ja edessä hurja haaste eli Frankfurtin Ironman. Jos Arja ehtisi vaikka Frankfurtin jälkeen olla positiivinen. Nonni. Ihan just alkaa peli. Säännöt kertauksena: viisi päivää (ei tarvii olla peräkkäiset), viisi positiivista asiaa ja joka päivä pitäisi haastaa joku.

Mutta peli alkaa nyt. Vaihdanpa Areenaan.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Välineurheilua, kun ei muuta voi

Loma tuli ja lentsu iski. Juhannuksen vilpoisa fillarointi tämän varmaan aiheutti -  ja tulipa homma viimeisteltyä sunnuntaina vesisateessa Hollolassa. Mulla oli kotimatkalla tosi kylmä, koska kisapaikalla ei ollut tarjolla suihkuja: kun pysähdyttiin tankkaamaan ja hain kahvin lämmikkeeksi, meinasi kahvi läikkyä autolle kävellessä, kun tärisin niin paljon. Jos jotain tehdään, niin tehdään kunnolla - koskee näemmä myös kylmettymistä. :) Toivottavasti Hollolan maastotriathlon kasvaa tapahtumana sen verran, että järkkärillä on varaa hankkia paikalle jonkinlainen suihkuttelusysteemi. Sama viikonloppu Kison ja Vanajalinnan kisojen kanssa varmasti söi osallistujamääriä ja siten rahavirtoja.

Koska en voi tänään urheilla, niin ajattelin kertoilla urheiluvälineistäni. Jenni pyysi taannoin kommenttiboksissa, että kerro, miten märkkäri kannattaa hankkia. Samaa kyseli opiskelukaveri FB:ssa ennen Vantaa triathlonia. Mä olen ostanut oman märkkärini käytettynä ja sovitanut eläessäni kaksi erilaista pukua. En siis tosiaan ole asiantuntija, mutta esittelenpä nyt meidän talouden puvut käyttäjäkokemuksilla ja kerron, mitä itse arvostan puvussani ja mitä en.

Puvut olivat kuivimassa nurinpäin.
Supersuunnistajan puku on vuoripuolelta iloisen värinen!

Mun märkkärini merkki on Blueseventy ja malli on Fusion. Ostin sen tosiaan hyvin vähän käytettynä triathlonkoulukaverilta, jolle se oli lantiosta liian väljä. Minut on varusteltu tällaisella perinteisellä synnyttäjän lantiolla, ja mulle puku istui kuin hanska. Maksoisn siitä muistaakseni 150 €, mutta uutena vastaava maksanee noin 300 €. Nykyään nuo mallit taitavat olla vähän muuttuneet, koska Blueseventyn Sprint näytti eniten samalta kuin oma pukuni.

Puku oli ekat kaksi kesää tosi hyvä. Arvostan eritoten joustavia kainaloita, jotka mahdollistavat käden pyörittämisen hyvin. Olen joskus vähän epäillyt, että onko malli mulle silti selästä liian lyhyt. Mutta kai ne hartiat pyörivät huonommin märkkärissä kuin märkkärissä. Pystyn kuitenkin pukemaan tuon ihan yksin, mikä vähän vihjaisi siihen suuntaan, että yläosassa on ihan tarpeeksi tilaa.

Mun pukuni, jossa on ihkupinkit hihat.


Tänä vuonna joko minä tai märkkäri on muuttanut muotoaan, koska puku on alkanut pussittaa polvista ja kiristää kaulasta. Minusta on tavallaan ihan kiva ajatella, että olen muuttunut hoikkasääriseksi sikaniskaksi, joten olen päättänyt itse muuttuneeni. Viimeistään ensi kesäksi pitäisi siis hankkia uusi puku. Blueseventyn lisäksi olen kokeillut jotain TYRin pukua, joka taitaa olla parempi niille kapealantioisemmille: mulla se oli aika nafti reisistä ja riisuminen oli kunnon jumppaa.

Raahasin Supersuunnistajan keväällä HelTrin järjestämään märkkäreiden testaustilaisuuteen, ja hän kokeilikin siellä kolmea eri märkkäriä. Eka oli ehkä TYR, toka oli Sailfish ja kolmas joku tosi kallis (mutta tosi ihku) puku, jonka merkkiä emme enää muista. Se 500 € puku oli ohuin ja siinä oli kuulemma tosi kiva uida, mutta hinta tosiaan oli vähän liian suolainen ekaksi puvuksi. Siksi Supersuunnistaja päätyi tilaamaan Sailfishilta toisen mallin. Hänelle eniten väliä oli sillä, että kokoluokista löytyi small long -malli: herra kun on tyypillinen juoksija eli kapoinen kukkakeppimies. Puku on siis Sailfishin Vibrant ja toimii ilmeisesti oikein hyvin. Hintaa moisella on jotain 300 € luokkaa - Supersuunnistaja taisi löytää sen jostain kahteen ja puoleensataan. Hän saa märkkäristä uskomattoman hyödyn, koska se korjaa hänen uintiasentoaan. Toisin kuin minä hän tarvitsee apua vetskarin kanssa. Hän myös valitteli, että kädet väsyvät uidessa, mutta se nyt vaan on elämää märkkärin kanssa: pitää keskittyä viemään käsi pitkälle tai ostaa ohut puku. Vai miten on? Onko olemassa märkkäri, jossa kädet pyörivät yhtä hyvin kuin ilman pukua?

Supersuunnistaja Sailfish

Mitä tästä nyt sitten voisi ehkä oppia? Sovita pukua ennen ostoa! Jos tilaat netistä, niin mene sovitustilaisuuteen tai johonkin kauppaan sovittelemaan edes saman valmistajan jotain muuta mallia. Ainakin naisten malleissa tuntuisi olevan eroa lantiolle ja reisille varatussa tilassa paljonkin ja kokotaulukko on osalla valmistajista vain S-M-L, jotka mitoitetaan pituuden ja painon mukaan. Osalla valmistajilla on miehille tall-versioita ja naisille athena-versiota eli pullukkapukuja. :) Mutta mun tietääkseni valmistajien mittataulukoissa ei oteta kauheasti kantaa siihen, mihin se paino kasaantuu. Ovatko he arvanneet sinun kohdaltasi oikein, pitää sitten todeta sovittamalla. Muuta en osaa tähän asiaan sanoa. Mä tosiaan ostin ekan ikinä sovittamani puvun. :)

Kuulisin mielelläni kommenttiosiossa mua kauemmin triathloonanneiden mielipiteitä ja kokemuksia märkkäriostoksista, koska mullakin on homma taas joskus edessä!

Päivä ei ole vielä kamalan pitkällä, ja vaikka mitä kivaa voi vielä tapahtua, mutta listaanpa silti jo päivän viisi positiivista asiaa. Positiivisuushaaste tuli Jenniltä ja aiemmat osiot on kirjattu viime torstaina ja eilen.

1. Olen lomalla. Se on niin kivaa, ettei lentsukaan haittaa.
2. Saatiin vihdoin vanha telkkari kaupaksi. Huuto.netin kolme (!) edellistä huutajaa eivät lunastaneetkaan telkkaria, mutta tänään vanhempi pariskunta haki vanhan pikkutöllömme mökkitelkkariksi ja minun nurkkani ovat taas tyhjemmät.
3. Ehdin pitkästä aikaa ommella! Olen nyt keväällä ehtinyt töiltäni hädin tuskin treenata, niin kaikki muut projektit ovat saaneet odottaa. Nyt lomalla aion vihdoin ommella ruokapöydän tuoleillemme istuintyynyt. Mutta ensin fiksaan pari vaatetta.
4. Söin lounaaksi fetasalaattia. Supersuunnistaja ei tykkää fetasta eikä oliiveista, joten kun hän ei ole häiritsemssä kulinaarisia nautintojani, syön niitä. Tai vaihtoehtoisetsi papuja, joita ei myöskään voi isännälle syöttää.
5. Mulla on Miisu ja Miisulla on kassi.

Niin on.
Haasteeseen kuuluu, että joka päivä haastetaan joku mukaan. Tänään haastan Miisun kanssa samaa värimaalimaa toistavan Kaisa-kissan omistajan Jaanan, joka on toinen kantava voima juhannuksen positiivisimman pyöräiytapahtuman takana ja pitää hyvää triathlonblogia, jossa esiintyy söpöjä karvakavereita.