Kevään pisin lenkki

Mainitsin sunnuntain jutussa, että olin ihan romuna polkujuoksulenkistä. Niin olinkin. Kävimme näet Supersuunnistajan kanssa polkujuoksemassa Nuuksiossa lauantaina, ja lenkki venähti 19 kilometrin mittaiseksi.

Hyvä on ihmisen Nuuksion rantoja koluta

Supersuunnistaja ehdotti jo viikolla, että menisimme lauantaina juoksemaan Nuuksioon, koska minä olin jo jonkin aikaa puhunut, että pitäisi vihdoin juosta joku pidempikin lenkki. Tällä tarkoitin noin 15 km lenkkiä.

Reitille osui useampikin tyylikäs puuinstallaatio

Supersuunnistaja lupasi minulle 15-20 km lenkin, mistä minä oletin, että saisin itse vaikuttaa lenkin pituuteen ja että se joka tapauksessa olisi lähempänä 15 kuin 20 kilsaa. No, olin väärässä.

Pakollinen perhealbumikuva

Supersuunnistajan suunnitelma oli alun perin noin 18 km, mutta kun poikkesimme reitiltä muutamalle geokätkölle, venähti lenkki 19 kilsaan.

Olisko tämä jyrkänne suunnistuskartalla kampa vai viiva?

Geokätköily tuli mukaan kuvioon vasta perjantaina, kun ystävämme Akrobaatti H kertoi käyneensä kätköilemässä pitkästä aikaa. Supersuunnistaja tuli pääsiäisenä kovin iloiseksi, kun ohitimme H:n löydettyjen kätköjen määrässä, kun haimme pitkäperjantaina fillarilla 50 kätköä Espoon keskusken ja Pirttimäen väliltä. H oli käynyt tosiaan pitkästä aikaa hakemassa kätkön, innostunut taas puuhasta ja keksinyt hakevansa kesän aikana 100 kätköä.

Ensimmäisellä kätköllä

Eli Supersuunnistajalle iski paniikki, ja hänen oli pakko kasvattaa turvallista etumatkaamme kätköjen määrässä. Kätköily toi kyllä lenkkiin ihan sopivia taukoja ja suunnistuksen kaltaista mielenkiintoa, kun jokaisella järvellä oli jotain, mitä odottaa.

Supersuunnistaja päätti suunnan, minä nopeuden

Lähdimme lenkille Solvallasta, ja reittimme seuraili pitkälti Nuuksio Classicin ultran ensimmäistä lisälenkkiä. Kiersimme lenkillämme viisi järveä: Orajärven, Urjan, Kattilajärven, Vääräjärven sekä Hauklammen. Kävimme myös Ruuhijärven ja Velskolan Pitkäjärven rannassa.

Ylämäet käveltiin. Lopussa ylämäiksi määriteltiin vähän kaikkea.

Matkalla tuli kohdattua myös vähän harvemmin näkemääni Suomen faunaa: lenkille lähtiessämme näimme Halitian pihassa palokärjen, jollaista minä en muista nähneeni aiemmin livenä. Se oli niin kaukana, etten valitettavasti saanut mukana olleella kalustolla siitä hyvää kuvaa. Jossain Espoon ja Vihdin rajalla tapasimme sitten ukkometson, jonka saimme sentään ikuistettua kännyköidemme muistikorteille. Tapaamisessa kävi kyllä selväksi, kenen metsässä sitä oltiin, ja jatkoimmekin matkaa aika pikaisesti.

Painukaa v***uun mun metsästä!

Vaikka lenkin oli tarkoitus olla ihan leppoisa, olivat tottumattomat koipeni lopussa aika död. Ja se sitten kostautui sunnuntain matsissa. Ehkä Supersuunnistaja taktikoi?

Luonnon helmassa

Kävin viime viikonloppuna retkellä Kopparnäsissä. Paikka oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta sain Supersuunnistajalta Kopparnäs Coast Trailin kartan, jonka avulla oli hyvä vähän käppäillä ympäriinsä. Seurana minulla oli joukko minulle ennalta täysin tuntemattomia naisia.

Maisemia Kopparnäsissä

Outdoor siskot on Facebook-kollektiivi, missä ulkoilua ja urheilua harrastavat naiset suunnittelevat yhteisiä reissuja sekä jakavat kokemuksiaan retkeilystä ja ulkoilusta. Meitä on Suomessa jo yli 6 600 ja pääkaupunkiseudullakin lähes puolitoista tuhatta.

Kopparnäsin retki oli pääkaupunkiseudun Outdoor siskojen syysmiitti. Olen osallistunut aikaisemmin yhdelle siskojen kimppalenkille, mutta muuten kivat menot eivät ole sopineet aikatauluuni tai olen ollut telakalla. Nyt halusin ehdottomasti mukaan, koska mieleni teki testata näinkin kylmällä syyssäällä telttailua.

Siskojen kanssa kävelyllä. Tässä on noin puolet koko poppoosta.

Kaikki meni tosi hienosti. Seura oli loistavaa, ja tarkeninkin ihan hyvin. Illalla notskilla tuli ihan loppuvaiheessa vähän vilpakkaa, ja minulla kesti makuupussiin päästyäni jonkin aikaa saada persläskini lämpimiksi. Mutta sen jälkeen palelin vasta ihan vähän ennen auringon nousua, kun keli oli kylmimmillään. Suurimman osan yötä heräilin vain siihen, kun tyynyni lähti pääni alta ja olkapääni väsyi.

Kokeneempien retkeilijöiden kanssa telttailu oli myös kannattavaa: Sain vinkiksi tyynyongelmaani, että tyyny kannattaa sijoittaa makuupussin huppuun, niin se pysyy paikallaan. Lisäksi kuulin, että Hillebergiltä saa telttakeppeihin uusia naruja, kun keppien kuminauhat väsyvät - mikä meidän teltallemme on jo tapahtunut.

Telttoja iltasella

Luonnossa pääsen liikkumaan jatkossakin, koska ostin tänään osallistumisen NUTS Karhunkierroksen sprintille ja varastin hotellihuoneen ensi syksyn Vaarojen maratonille. Nyt pitää enää saada nilkka juoksukuntoon. Sehän onkin helppo nakki. Taidanpa mennä taas huomenna salille treenaaman nilkan lihaksia, kuten kolmena päivänä viikossa tähänkin asti.

Kesäkuun kuulumisia

Ei ole tullut taaskaan blogattua, kun en ole ollut missään kisoissa. Supersuunnistaja sentään on ollut, mutta en ole ehtinyt blogata siitäkään, kun on pitänyt elää kuin viimeistä kesäpäivää. Minulla kun oli henkilökohtainen deadline heti Jukolan viestin jälkeen.

Kesän ohjelma

Nilkka leikattiin tämän viikon maanantaina. Sairaalasta pääsin kotiin tiistaina. Leikkaus meni hyvin, ja minulla pitäisi olla taas ensi kesänä ihan hyvä juoksujalka. Lääkäri oli pistänyt hoitsun ottamaan kuvia kännykällään leikkauksen aikana, ja minäkin sain kuvat. En nyt kuitenkaan viitsi jakaa kuvia blogissa. Ehkä paljaat jänteet eivät sovi kaikkein herkimmille.

Jukolan teltta-aluetta ja kuutamo miesten 1. osuuden ollessa metässä

Ennen leikkausta käytiin Kangasalla Jukolan viestissä. Minä olin ihan vaan kuskina ja kisaturrena, ja Supersuunnistaja juoksi Jukolan viestin ekan osuuden. Kakkosrastilla tuli pummi, mutta muuten meni ihan kivasti. Minulla soi päässä lähinnä Putte Possun nimipäivät: oi, jospa oisin saanut olla mukana.

Supersuunnistaja tunkkaa Jättärillä

Viikkoa ennen Jukolaa kisattiin kauden pääkisa eli Beerway To Hell. Koska minulla oli jalka rikki, osallistuin mukaan vain ajanottajana. Supersuunnistaja päätti reippaana poikana lähteä tunkkaamaan. Hänelle tuli valitettavasti DNF, koska tällä kertaa kalja ei vaan uponnut. Tunkkaaminen ei ollut ongelma, ja hän kiipesi vielä keskeytyksen jälkeen loput kiekat viidestätoista ja kolme sakkokierrostakin ihan vaan huvin vuoksi ja ajankuluksi. Koska tulokset olivat kaikenkaikkiaan aika huonoja, päätti järjestäjä, että kisa pidetään vielä ensi vuonna. Hän uhkailee aina joka kerran olevan viimeinen, koska kuulemma kotona ei kannusteta tämän jalon lajin pariin. Ihme meinininkiä. Ensi kesänä mä olen taas niin mukana!

Teltta Linlossa auringon juuri laskettua

Yleensä olen kirjoitellut Beerwayn kisarapsan heti tuoreeltaan kisan jälkeen. Tänä vuonna en ehtinyt, koska lähdimme yöksi telttailemaan Linlon saarelle. Minä en pääse sattuneesta syystä tänä vuonna haluamalleni vaellukselle Lappiin, joten sain korvaukseksi telttailua Kirkkonummella. Retkemme keskittyi merkittävästi enemmän syömiseen kuin eräjormaukseen - ihan vaan sen takia, että minä en saanut rasittaa koipeani. Kivaa kuitenkin oli.

Supersuunnistaja menee luultavasti tänä kesänä juoksemaan ainakin yhden ultran. Palataan asiaan viimeistään kisarapsan muodossa.

Polkujuoksua Norjassa ihan turrena

Matkasimme Supersuunnistajan kanssa NUTS Ylläs-Pallaksen jälkeen pariksi päiväksi käsivarren kautta Pohjois-Norjaan. Hurjien helteiden takia tunturien huiputukset jäivät Saanaan, mutta kävimme katselemassa muita luonnon nähtävyyksiä.

Supersuunnistaja etsii tiipiissä seuraavaa majoitusta.

Hauskin Norja-päivä oli, kun kävimme Altan lähellä olevalla Sautson kanjonilla. Päivä alkoi aivan ihanasti tiipiissä hyvin nukutun yön jälkeen, kun pääsimme pussailemaan huskyja - myös pentuja! Olimme yöpyneet huskytilalla, missä doggoja pääsi paijailemaankin. Kesähelteellä ne raukat kun eivät kestä juosta, niin niiden ainoa hupi on olla paijattavana.

Huskyhyökkäys

Helle oli edelleen kova, ja patikointi auringossa ei ollut järin mukavaa. Siksi Supersuunnistaja alkoi empiä, olisiko mitään järkeä kävellä monta tuntia kanjonille, minne oli matkaa lähimmältä parkkikselta melkein 7 km. Koska Sautso on kuitenkin Pohjois-Euroopan suurin kanjoni ja kerrankos sitä Pohjois-Norjassa ollaan, niin minä ehdotin, että juoksisimme kanjonille. Siten pääsisimme nopeammin takaisin ilmastoituun autoon. Myönnettäköön, että tässä vaiheessa luulin matkan kanjonille olevan vähemmän kuin 7 km suuntaansa. Supersuunnistaja suostui, koska minun matkavauhtini on hänelle yleensä kevyttä palautteluhölkkää. Ja hänelle reilu 13 km on ihan kakunpala koska vaan.

Matkalla kohti kanjonia

Ei kun tuumasta toimeen siis! Matka alkoi ylämäellä, jonka näytösluontoisesti juoksimme melkein kokonaan, koska parkkiksella oli muitakin turreja. Sen jälkeen ylämäet taittuivat enimmäkseen kävellen, mutta juostavaa riitti silti. Matkan varrelle osui onneksi muutamia tunturipuroja, joissa saattoi kastaa päähinettä ja vaihtaa juomavettä kylmempään. Meillä oli molemmilla mukana juomareppu. Minun piti ottaa mukaan myös geeli, mutta unohdin. Pärjäsin kuitenkin ihan hyvin pelkällä vedellä.

Pitkospuut olivat aika joustavat eivätkä niinkään juostavat.

Menomatkalla suurimmalla tunturipuron kohdalla totesin, että tuonnehan mahtuisi jopa melkein uimaan ja uhkasin hyppääväni puroon paluumatkalla. Toteutinkin uhkaukseni myöhemmin. Kylpy viilensi kyllä mukavasti, mutta valitettavasti vain hetkellisesti.

Lätsä jokeen ja johan taas jaksaa!

Hölkkäsimme kanjonille reilun tunnin ja pällistelimme siellä maisemia jonkin aikaa. Tämän jälkeen hölkkäsimme takaisin. Kuten jo aiemmin mainitsin, paluumatkalla oli myös uimarasti. Luulin, että vaatteet olisivat kuivuneet paahtavassa auringossa ennen autolle pääsyä, mutta olin parkkipaikallakin vielä ihan märkä. Onneksi olin varannut vaihtovaatteet käden ulottuville. Pysähdyimme hetken autoiltuamme pienen tunturijärven rantaan ja kävimme järvessä pesemässä pahimmat hiet pois ja pukemassa puhtaat vaatteet päälle. Niin oli mukavampaa jatkaa autoilua takaisin Suomeen.

Kilipäät kanjonilla

Juoksu on paljon tehokkaampaa ja siten myös hauskempaa kuin perinteinen patikointi. Saa olla toki aika kova jätkä, jos juoksee rinkka selässä, mutta päiväretket pystyy hoitamaan varsin tehokkaasti juosten. Usein paluumatka on vielä aika tylsä, kun maisemat on jo kertaalleen nähty. Varsinkin siihen juoksu voisi toimia mainiosti. Tätä konseptia tullaan siis varmaan käyttämään jatkossakin.

Kanjoni toiseen suuntaan

Joku muu on keksinyt saman idean: tarkastimme Saanalla oltuamme, onko reitti Stravassa segmenttinä ja mikä on huiputusenkka. No, tottakai se on! Pohja-aika taisi olla 28 minuuttia. Meiltä meni huiputukseen vähän enemmän aikaa, mutta Supersuunnistaja olikin juossut edellisenä päivänä ultran. Lisäksi minun oli ihan pakko saada hyppiä puolimatkassa trampoliinilla.

Uin kuten uhkasinkin!

Tyresta, tuo Tukholman Nuuksio!

Tässä alkaa olla jo vaikka mitä rapsattavaa, mutta palataan vielä hetkeksi menneeseen. Kävimme häämatkallamme Tjurrusetin jälkeisenä sunnuntaina retkellä Tukholman lähellä olevassa kansallispuistossa nimeltä Tyresta. Tyrestaan pääsee Tukholman lähiliikenteen bussilla kuten täällä meillä Nuuksioon. Se on oikein nätti mesta ja tutustumisen arvoinen.

Maisemaa metsäpaloalueella

Supersuunnistaja lähti ihan tosissaan vaeltamaan, ja oli pakannut mukaan Fjällrävenin vaellusgearit. Hän oli kuulemma harkinnut myös vaelluskenkiä, mutta tyytyi maastolenkkareihin tilanpuutteen vuoksi. Ääsääs saattoi hieman pahoittaa mielensä, kun retkellä tuli tämän tästä vastaan ruotsalaisia farkuissa ja Addun Superstareissa. :D

Uljas vaeltaja Suomesta

Mutta itse Tyresta oli tosi hieno paikka. Sen erikoisuus on suuri ja hieman aavemainen metsäpaloalue, joka oli täynnä hienoja kummituspuita. Alueella oli myös nättejä järviä ja kauniita jyrkänteitä. Yhden järven rannalta löytyi myös muinainen linnoitus, jota on käytetty ilmeisesti palvontamenoihin. Siellä oli yllättäen paljon kiviä kasassa ja hienot maisemat. Koko metsä oli myös täynnä suppilovahveroita ja tatteja. Ihan pahaa teki jättää kaikki herkut metsään. Mutta vastaan tuli sentään iloisia ruotsalaisia korit ja ämpärit kukkuroillaan.

Tauolla ehkä parhaalla näköalapaikalla. Takana siintävällä
jyrkänteellä oli muinainen palvontapaikka.

Köpsytimme menemään yli 20 km ja haimme reissulla jopa viisi geokätköä. Se on enemmän kuin muuten tänä vuonna yhteensä. Kahta viimeistä kätköä emme löytäneet, kun meille tuli kiire bussiin ja etsimme niitä vain hutaisten. Illalla menimme syömään ehkä maailman parhaat hampparit, kun sen tattirisoton ainekset jäivät metsään. Juuri ja juuri jaksoin kävellä burgeripaikkaan.

Syksyn värit olivat parhaimmillaan!

Keksimme Tyrestassa tallaillessamme, että alamme kerätä erilaisia kansallispuistoja ja muita ulkoilualueita. Nykyään onkin äärettömän muodikasta harrastaa elämyskeräilyä. Me kun seuraamme trendejä orjallisesti, niin mukana ollaan!

Talviretkellä

Nuuksio on Espoon kivoimpia paikkoja. Supersuunnistaja käy siellä tämän tästä juoksemassa, mutta minä hyödynnän kansallispuistoamme lähinnä retkeillen. Tänään ystävämme Akrobaatti H sai taas mobilisoitua kasan kavereita eväsretkelle. Kivaa ja nättiä oli!

Kävelimme Siikajärven rannalta Holma-Saarijärven nuotiopaikalle, missä suoritimme perinteiset makkarangrillailut. Pakkasta oli sen verran (noin -15 kai?), että tauolla tarvittiin vähän lisävarustusta päälle. Toki nuotiokin lämmitti kivasti.

Olemme oppineet jo tässä vaiheessa elämää, että paluumatkan kannattaa olla aina lyhyempi kuin menomatkan. Kiinnostus retkeen lopahtaa aikalailla evästauon jälkeen. Eikä tänäänkään jäänyt kuin puolisen tuntia auringon laskuun siitä, kun olimme autoilla. Kerran olemme päässeet Supersuunnistajan kanssa kävelemään viimeisen kilometrin pimeässä kohti autoa - ja tietysti ilman otsalamppuja. Sen jälkeen olen tavavannut ottaa lampun mukaan, jos on yhtään mahdollista, että emme ehdi ajoissa takaisin.

Facebokissa on käyty nyt viikonloppuna pitkää keskustelua siitä, miten persläskit saa lämpimäksi, jos ne onnistuu lenkillä jäädyttänmään - tai miten sen ahterin syväjäätymisen voisi estää. Itse totesin tänään, että pieni sisäliikunta ja sauna päälle auttaa asiaan. Katsoimme Supersuunnistajan kanssa kotona ensin ampumahiihtoa ja lähdimme sen jälkeen vielä salille. En saanut reisiäni ja ahteriani vielä telkkaria katsellessa lämpimäksi, mutta kun kävelin Esportilta takaisin autolle, totesin, että nyt alkaa olla jo ihan lämmin olo. Alla oli melkein tunnin salitreeni ja kymmenisen minuuttia saunomista. Että vinkkinä vaan kaikille kylmistä kankuista kärsiville: jumppa auttaa.

Aurinko nousee Porkkalanniemessä

Olemme jo pitkään puhuneet Akrobaatti H:n ja Cliffhanger M:n kanssa, että pitäisi lähteä tuplatreffeille telttailemaan. Ja vihdoin tänä viikonloppuna saimme aikaiseksi. Koska kuusin aina kaunihimpi, niin otimme mukaan myös Outdoorsy E:n ja hänen kumppaninsa Eräjorma K:n. Ja eikun autojen nokat kohti Porkkalanniemeä!

Sää suosi!

Meillä kävi uskomaton flaksi ja sää suosi meitä todella. Vaikka on jo syyskuu, niin aurinko tohotteli pilvettömältä taivaalta ja yölläkin oli alimmillaan yli 10 astetta lämmintä.

Aurinko menee nukkumaan

Jätimme autot yhdelle Porkkalanniemen pienemmistä parkkipaikoista, ja kävelimme muinaishautojen ja rannan kautta eteläkärjen telttailupaikalle. Mestoille päästyämme pystyttelimme teltat ja katsoimme upean auringonlaskun. Ja kun aurinko oli lähtenyt häiritsemästä, pääsimme keskittymään olennaiseen eli syömiseen. Menut olivat hyvin erilaiset eri pariskunnilla: löytyi kaikkea retkimuonasta seitanmakkaroiden kautta sisäfileesen kermakastikkeessa. Oli hyvää ja oli hauskaa! Vihdoin puolilta öin ryömimme telttoihin nukkumaan.

Ja sitten arska taas nousi

Olin uhkaillut jo illalla, että jos herään sopivasti kuuden jälkeen, nousen katsomaan myös auringonnousua. Mutta en aikonut panna kelloa herättämään, jos vaikka sattuisi nukuttamaan. Mutta sekä minä että Supersuunnistaja heräsimme kuuden tienoilla, joten ehdimme hyvin vetää housut jalkaan ja kävellä niemen itärannan näköalapaikalle ennen kuin aurinko alkoi nousta klo 6:42. Koska meidän ja arskan välissä oli saari, me näimme auringon vasta joskus 6:50 aikoihin. Ja olihan se nousukin aika upea näky.

Supersuunnistaja ja meri

Auringonnousun jälkeen pyörimme vielä vähän rannalla ja kävimme etsimässä yhtä geokätköä, mutta päätimme jättää sen varsinaisen hakemisen myöhemmäksi, kun muut olisivat mukana. Kun palasimme teltoille, olivat muutkin jo heränneet ja saatoimme syödä aamupalaa.

Onhan se Suomen luonto kaunis

Ruokailun jälkeen panimme kamat kassaan ja kävimme kätköilemässä. Porkkalanniemessä oli kaksi kätköä, joista toinen oli superhauska, koska sen hakeakseen piti vähän kiipeillä: mutta porukan ainoa ei-kiipeilijä oli Supersuunnistaja, joten tämä ei ollut ongelma.

Geokätköilyä

Kätköjen jälkeen päätimme jättää Porkkalanniemen paikalle tulvineiden partiolaisten ja lintubongarien armoille ja lähdimme katsastamaan Högbergetin luolaa, joka oli lähempänä Länsiväylää.

Luola oli todella hieno virtausluola, ja sen muotokieli toi kaikille mieleen jotain todella naisellista. :) Myös luolalla oli geokätkö, jonka kävimme hakemassa: kätköily kun on Akrobaatti H:n rakas ja minun ja Supersuunnistajan semiaktiivinen harrastus.

Högbergetin luolassa

Matkalla takaisin autolle, törmäsimme pieneen, raidalliseen kissaan. Se lähti seuraamaan meitä ja lähellä olleen talon pihalla ollut mies kysyi, onko kissa meidän. Eli se ei ollut hänenkään. Kisu oli todella nuori, ehkä puolivuotias. Se ei osannut oikein varoa autoja, joita kuitenkin kulki koko ajan Peuramaan golfradalle ja sieltä pois. Kisu oli todella seurallinen ja tuli mielellään syliin. Hetken asiaa pohdittuamme päätimme viedä sen Viikin löytöeläintalolle. Emme halunneet sen jäävän auton alle ja totesimme sen olevan valitettavasti juuri sopivan ikäinen ollakseen kesäkissa. :( Minä ja Supersuunnistaja lupasimme ajaa kissan Viikkiin. Ääsääs ajoi ja minä pidin nuorta herraa sylissäni. Poitsu kehräsi koko matkan, lojui selällään ja nautti masurapsutuksista.

Hei! Minä olen Peuris, tosi kiltti kollipoika!

Kissaa pidetään nyt Viikissä 15 päivää, minkä aikana omistajalla on mahdollisuus hakea se kotiin. Jos kukaan ei pikkukissaa kaipaa, koetetaan sille löytää uusi koti joko suoraan löytöeläintalolta tai myöhemmin Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Minä aion soitella kuun lopussa Viikkiin ja kysyä, miten kisun kävi. Se oli niin suloinen ja seurallinen kaveri, että uskon sen löytävän vielä hyvän kodin: joko vanhan tutun tai uuden tosi kivan.

Tämä oli tällainen löysä viikko ja panostin syömiseen. Ensi viikolla ajattelin taas alkaa treenata kunnolla.