maanantai 27. elokuuta 2018

Suunnistus, jota Minttukin osaa!

Vaikka väsytin jalkani lauantaina polkujuoksussa, piti sunnuntaina jaksaa juosta lisää - ja vielä kovaa! Vuorossa oli operaation "Mintulle rankipisteitä" toiseksi viimeinen tilaisuus, kun Vihdin Nummelassa kisattiin tuplasprintti. Meinasin aluksi nössöillä ja osallistua vain yhteen sprinttiin, mutta koska edellisen viikonlopun kisa meni niin paskasti, piti hankkia kahdet hyvät rankipisteet. Supersuunnistaja tuli mukaan vain hovikuvaajaksi, koska hänen lauantaina venähtänyt nilkkansa oli vielä kipeä - eikä hän kuulemma ole järin kiinnostunut sprinteistä.

Aamun lähtö tapahtui metsään, mutta onneksi sieltä pääsi heti
K-pisteen jälkeen pois!

Mutta minäpä olen! Korttelirastityyppiset kisat sopivat minulle selkeästi kuin nenä päähän. Kun metsässä teen puolen tunnin pummeja, niin sprintissä pummini ovat enää pahimmillaan puoli minuuttia. Tuo toisen lähdön kötöstely saattoi maksaa minulle yhteistuloksissa yhden sijan, mutta olin silti lähdön kokonaistuloksissa viides. Aamun ekassa lähdössä olin kuudes - en siis hävinnyt kumpaakaan lähtöä, koska meidän sarjassamme oli mukana kaikenkaikkiaan kahdeksan tätiä.

Leimaus

Radat olivat muidenkin kuin minun mielestäni aika helppoja. Reitit tekivät lenkkejä, mikä vaikeutti aavistusen kartan lukemista. Mutta ihan hyvin se silti meni. En olisi tiennyt edes pummanneeni, jos en olisi katsellut rastiväliaikoja. Ekassa lähdössä suoritukseni oli paljon tasaisempi. Tärkeintä oli huomata, että juoksuvauhtini riittää aivan mainiosti sprinttikisoihin. Metsäkisoissa ei tunnu riittävän juoksuvauhti eikä suunnistustaito.

Kisa käytiin teollisuusalueella suurien parkkipaikkojen ja pihojen lomassa.

Täten olen siis päättänyt, että jatkossa panostan suunnistuksen saralla sprintteihin, koska sprintti on minusta ehdottomasti kivoin suunnistuksen kisamuoto. Se on niin kivaa, että vetelee jopa vertoija kaljamailille (joka muuten juostaan taas pe 31.8.).

Päivän tokassa lähdössä alkoi sataa, joten reitiltä ei ole kuvia ja
lähdöstäkin onnistui vain odottelukuva.

Reittihärveleistä kiinnostuneille tarjoamme linkit sekä aamun lähtöön että iltapäivän lähtöön. Minä olen ladannut ratani molempiin.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Ihkaeka Saaristo Trail

Lauantaina tuli koeponnistettua uusi polkujuoksutapahtuma nimeltä Saaristo Trail. Tapahtuma juostiin Turun saaristossa Paraisilla, ja sitä järkkää Pargas IF yhdessä Paraisten kaupungin kanssa. Me jaksoimme lähteä noinkin kauas juoksentelemaan, koska Supersuunnistajan sisko asuu Paraisilla - hoidimme siis sukuloinnin kätevästi samalla kerralla. Koska Supersuunnistajan sisko on myös suunnistaja, tuli hän myös juoksemaan.

Minä ja suunnistajat

Supersuunnistaja osallistui pisimmälle 18 km reitille, missä oli mahdollisuus ottaa peesi ihan maajoukkuesuunnistajilta: mukaan olivat ilmoittautuneet Fredric Portin sekä Otto Simosas. Minä ja Ääsääsin sisko juoksimme 11 km. Kolmantena vaihtoehtona olisi ollut vielä 5 km, joka oli pidempien reittien ensimmäinen lenksukka. Kun vitoset kääntyivät kilpailukeskuksella maaliin, me jatkoimme matkaa vielä toiselle lenkille pohjoiseen.

Polulla

Ainakin 18 ja 11 km sarjoissa palkittiin viisi parasta. Vitosesta en ole ihan varma. Kuntosarjoissa ja junnujen ikäluokissa palkintoja taidettiin jakaa vain parhaille. Lisäksi jaossa oli kasa arvontapalkintoja, ja tällä kertaa meidän perhettä lykästi oikein kunnolla: voitimme molemmat!


Nyt kävi tuuri!

Valitettavasti voitimme tasan saman vuoden lehtitilauksen. Annoimme toisen Kunto & terveyden Supersuunnistajan siskolle, koska emme kokeneet tarvitsevamme lehteä kahtena kappaleena. Voimme ehkä vuorotella lukemisen kanssa. Saapahan Ääsäsin siskon täysin ruotsinkielinen perhe vähän kielikylpyä.

Kapuamista Finby klintille.

Supersuunnistaja ei uskonut alussa pääsevänsä palkinnoille, vaikka minä pidin sitä hyvinkin todennäköisenä. Hän oli ihan varma, että mukana oli tarpeeksi monta kovaa suunnistajaa - jo ennen kuin kuulimme Portinin ja Simosasin osallistumisesta. Heille Supersuunnistaja ei valitettavasti pärjännytkään. Syytetään tästä ihan vain sitä, että Supersuunnistaja pyöräytti nilkkansa 2 km jälkeen, ja juoksi loput 16 km kipeällä nilkalla. Kisan kolmonen meni ohi vasta puolivälin tienoilla, kun Ääsääs pysähtyi juomaan. Supersuunnistaja juoksi lopulta hienosti neljänneksi, ja niin hänestä tuli uuden termarin iloinen omistaja.

Siellä se rapakuntoinen yksilö menee.

Vaatimattomuus on selkeästi sukuvika: Supersuunnistajan sisko julisti ennen kisaa olevansa rapakunnossa ja luultavasti meistä kolmesta viimeisenä maalissa. Rohkenin epäillä tätäkin väitettä. Ja niinhän siinä kävi, että hän posotteli minun ohitseni hieman 5 km jälkeen ja ylitti kolmikostamme ekana maaliviivan. Kertooko tämä jotain minun kunnostani? Hävisin muuten myös loppukirin Fredric Portinille, joka paineli viimeisellä metrillä ohi ja kellotti sekunnin nopeamman ajan. Anna mun kaikki kestää!

Viimeinen alamäki maaliin. Sain tuon valkopaitaisen muuten kiinni!

Nimestään huolimatta Saaristo Trail päästi vain 18 km juoksijat rannalle asti. Me muut saimme pörrätä turvallisesti Ålönin saaren metsissä ja latupohjilla kaukana rannasta. Mutta saimme mekin nauttia hienoista maisemista, kun kiipesimme reitin alkupuolella Finby klintille.

Supersuunnistaja tulee maaliin.

Tapahtuma oli oikein hyvin järkätty, enkä näe mahdottomana ajatuksena, että osallistuisimme kisaan ensi vuonna uudelleen, kunhan se vain sopii aikatauluihin. Osallistumismaksuun kuului kalasoppaa maalissa, mutta menimme kuitenkin suihkun jälkeen vielä Supersuunnistajan siskon uudelle kämpälle grillailemaan. Hampparit olivat niin hyviä, etten panisi senkään ohjelmanumeron uusintaa lainkaan pahakseni. Eiköhän tässä siis vielä joskus Paraisille palata.

Osallistujamitalikin oli hieno ja vähän erilainen. Se on siis puuta, jos ei kuvasta tajua.



sunnuntai 19. elokuuta 2018

Kaksi metsäkisaa

Nyt on taas kisailtu. Mutta meillä kisaillaan tämän tästä, koska kisailu on kivaa - useimmiten ainakin. Tällä viikolla kisattiin Espoo Trail Runin kolmannessa osakilpailussa sekä suunnistuksen keskimatkalla.

Torstaina oli polkujuoksun vuoro, kun Puolarmaariin kokoontuivat taas kasa tuttuja ja yhteensä noin kaksisataa juoksijaa. Meidän kisa-wagonissamme paikalle kurvasivat minun lisäkseni miesten 14 km cupia johtanut Supersuunnistaja sekä Vuorikiipeilijä M. Minä olin retkueestamme ainoa nössö, joka oli ilmoittautunut 7 km matkalle. Supersuunnistaja lähti puolustamaan kärkipaikkaansa ja Vuorikiipeilijä M oli muuten vaan reippaalla tuulella. Hän ottaa Vaarojen maralle treenaamisen ihan tosissaan. Pitäisi varmaan itsekin tehdä niin, jos haluan pysyä hänen perässään lokakuussa.

Espoo Trail run 14 km startti. Supersuunnistajalla on lippis.

Onneksi paikalla oli tuttuja Akilleksesta ja muutenkin, niin minun ei tarvinnut olla yksin, vaikka 14 km kisaajat starttasivat tuttuun tapaan 10 min ennen 7 km juoksijoita. Sain jopa välillä juoksuseuraa, vaikkakaan en pitkäksi aikaa. Oma juoksu ei mennyt mitenkään kamalan hyvin, vaan suunnilleen puolimatkassa alkoi olla hieman vähäenerginen olo. Tällöin kansaa alkoi posotella ohi tasaisena letkana. Jatkossa pitää pitää paremmin huolta, että syön tarpeeksi kisapäivinä. Loppuaikani oli 51:53, mikä oli parempi kuin toukokuussa mutta huonompi kuin maaliskuussa. Mutta maaliskuussa olikin ihan unelmasää, kun polut olivat lumen peitossa (eli sileitä) mutteivät yhtään liukkaita. Olisi ollut kivaa juosta taas alle 50 min. Mutta ehkä sitten joulukuussa.

Menijöitä polulla

Supersuunnistaja juoksi tällä kertaa kahdeksanneksi ja menetti siten kärkipaikkansa cupissa. Tiukka kiinnitys kakkospaikkaan hänellä on silti. Pakko osallistua siis vielä itsenäisyyspäivänä. :)

Vuorikiipeilijä M tuli kisaan suoraan töistä ja mietti, luovuttaisiko yhden kierroksen jälkeen. Hän kuitenkin juoksi reippaana myös toisen kierroksen eikä ollut edes 14 km kisan hitain, vaikka pitkälle matkalle osallistuu vähemmän puuhastelijoita - me olemme kaikki siellä seiskalla. Tuloksia voi ihailla tuolla.

Minä ja suunnistuskoulukaverini A

Tänään juostiin taas, mutta tällä kertaa reitti ei valitettavasti ollut merkitty, koska lajina oli suunnistuksen keskimatka. Olisin ehkä tarvinnut metsässä tuekseni rastireitin valkoista nauhaa, kun perinteisen ekan rastin pikkupummin jälkeen pummasin kakkosrastia puolisen tuntia. Se siitä hyvästä tiloksesta sitten. Vähän meinasi mennä naama mutrulle, mutta psyykkasin itseni kuitenkin juoksemaan kisan loppuun asti.

Suunnistuksesta ei ole valokuvia, joten katselkaa karttoja.
Tämä on minun reittini rastit.fi:stä napattuna.

Kakkosrastin katastrofin jälkeen pummasin isommin vielä nelosen, mutta muuten rastit löytyivät ilman suurempia kommelluksia. Pieniä pummeja toki tuli. Tulokset puhuvat silti puolestaan. Ilman kakkosen puolen tunnin pummia tulokseni olisi ollut ihan siedettävä. Nyt ei.

Lähikuva pummista. Tuohon sykkyrään meni tuumailutaukoineen se puolisen tuntia.
Totesin muuten kisan jälkeen, etten ole kertaakaan onnistunut suunnistuksessa Jukolasta ostamissani uusissa suunnistushousuissa. Koska minä en ole taikauskoinen, pitää minun varmaan mennä joillekin kuntorasteille suomaan pöksyille onnistunut suoritus C-radalla. Raatojuoksun aikaan pökät kun saattavat olla jo vähän liian viileät, koska ne ovat hyvin ilmaistoitua kesämallia.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Nyt pitää saada leijua

On se jännä, että aina kun kirjoitan blogipostauksen aihetunnisteella Mintun henkinen kasvu, saa postaus normaalia enemmän tykkäyksiä Facebookissa. Suomalaiset tosiaan taitavat tykätä enemmän Aku Ankoista kuin Hannu Hanhista.

Valitettavasti mulla on taas pelkkää Hannu-kategorian kerrottavaa. Luulin, ettei viime perjantain sprinttikisasta saisi rankipisteitä, mutta saihan siitä! Täten olen jättänyt nyt jälkeni D40-rankilistan lisäksi D35-listalle. Sprinteistä tulee varsinaisen rankilistan pisteisiin jonkinlainen vähennys. Tämän takia olen varsinaisella D35-rankilistalla "vain" sijalla 97/131.

Varsinainen jackpot on luettavissa sprinttirankilistalla. En ole enmpää tai vähempää kuin meidän seuran paras D35-sprinttisuunnistaja! Sama suomeksi: meitä on seurasta listalla kaksi naista, ja minä olen juuri H:n edellä. :D Mut hei: Sijoitus 25/45! En ole lähelläkään sivun alalaitaa!

Kuvituksena kissa, jonka rankingissa ei nousta suunnistamalla vaan
tarjoamalla jauhelihaa ja muita herkkuja.

Meillä on Supersuunnistajan kanssa näätämäisen ovela juoni minun loppusuunnistuskaudelleni. Rankilistalla huomioidaan jokaiselta viisi parasta kisaa. Minulla on nyt D40-listalla kolme kisaa, joista yhdestä olen saanut aivan ruokottoman surkeat pisteet pummattuani erityisen pahasti. Kisaan nyt viikonloppuna Sipoossa keskimatkan kisassa, mutta käyn sen jälkeen vielä kolmessa sprinttikisassa: kaksi niistä on syyskuun alussa Tuusulassa ja kolmas on tässä kuussa Nummelassa. Nummelassakin olisi tarjolla kaksi sprinttiä samana päivänä, mutta kisaa edeltävänä päivänä juoksen Saaristo Trailin 11 km, joten yksi sprintti ehkä riittää. Totesimme kuitenkin, että yhden sprintin jaksaa aina, eikä kisa voi mitenkään mennä yhtä huonosti kuin se tähän mennessä surkein kisani. Saan siis näin tiputettua paskimmat pisteeni pois rankilistalta ja tilalle hyviä sprinttisuunnistussijoituksia. Menestys on väistämätöntä! :D

Mutta ennen kaikkea tätä suunnistuksen riemua pääsen huomenna juoksemaan ihan merkittyä rataa, kun taas kisataan Espoo Trail Runin osakilpailu. Sen cupin tilastoissa minulla ei sentään ole mitään juhlittavaa. Eli akuankkailu pysyy jatkossakin vahvana osana tätä blogia.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Paluu maan kamaralle

Kun mietin perjantain blogitekstissä, lähtisinkö lauantaina soitellen sotaan, en tarkoittanut kyllä ihan tätä. Tuloskin oli sen mukaista.

Paukkasimme kisapaikalle lauantaina jo ennen klo 11, koska Supersuunnistajan lähtö oli klo 12:23. Minun lähtöni oli yli tuntia myöhemmin, joten jäin seuran teltalle neppailemaan ja kuluttamaan aikaa. Jossain vaiheessa mietin, että olisi voinut ottaa jotain syötävää mukaan, mutta päätin silti jättää ainoan evääni eli palkkarini kisan jälkeen nautittavaksi. Olin syönyt aamiaista joskus ysin maissa ja sen jälkeen juonut vain elektrolyyttijuomaa, jossa ei ole energiaa. Lähtöni oli klo 13:31.

Suunnistuksen "hyvin" sujunut osuus (kuvan voi klikata suuremmaksi)

Koska en jaksanut lukea loputtomiin Hesaria, vaihdoin kamani ajoissa ja olin ekan kerran lähdössä starttipaikalle (2300 m matkaa) ihan hyvissä ajoin yhden aikaan. Vähän matkaa jolkoteltuani huomasin unohtaneeni wet sleeveni teltalle. Juomavehje ei olisi ollut välttämätön (kuten vaikka emit), mutta totesin haluavani sen silti mukaan. Pingoin siis takaisin ja uudelleen kohti lähtöä. Sain juosta ihan rivakasti, ja silti myöhästyin jälleen kerran kuulutuksista. Lähteä sain kuitenkin omalla ajallani.

Kaikki loput aamiaisenergiat taisivat palaa "alkuverkkaan", koska metsässä en saanut enää oikein kunnon juoksua aikaiseksi. Suunnistus sujui kuitenkin aika hyvin. Ekan rastin tapani mukaan pummasin: olin vielä perjantain sprinttikartan mittakaavan tunnelmissa, ja pelkäsin menneeni rastista ohi. Mutta ihan oikealla suunnalla olin.

Koska en jaksanut juosta kunnolla, ehdin suunnistaa senkin edestä. Rastille 4 tuli minun mittakaavassani varsin pieni pummi, kun ajauduin pikän rastivälin lopussa liian lähelle lampea. Tajusin virheeni kuitenkin nopeasti ja löysin rastille sen jälkeen heittämällä.

Pummit, joiden jälkeen luovutin

Iso pummi iski rastilla numero 6. Koetin seurata kartassa näkyvää kuviorajaa, joka ei mielestäni metsässä ollut mitenkään selkeä. Kuvasta voimme nähdä, että olen kuitenkin käynyt ihan lähellä rastia, mutta lähtenyt sitten tekemään pientä kunniakierrosta. Tässä vaiheessa totesin, että koska en jaksa juosta kunnolla enkä osaa näemmä suunnistaakaan, ei minun ole mitään järkeä jatkaa.

Päästyäni takaisin polulle muutin mieltäni vielä kerran ja kävin hakemassa kutosen turvallisesti polun kautta. Koska loputkin rastit olivat tavallaan "matkan varrella", lupasin itselleni, että haen ne ja tuloksen, jos onnistun noukkimaan rastit pummaamatta. Kuljettuani kuitenkin seiskan ohi polulle, totesin, että eiköhän tämä ollut sitten tässä. Onneksi polkua pitkin oli helppo kävellä maaliin. Vähän nolotti, kun vastaan tuli pari iloista retkeikijäryhmää, enkä minä ollut mitenkään marikateinimäinen näky.

Kovat on kovia: Supersuunnistaja osasi ja suunnisti itsensä pronssille.

Maalissa ilmoitin, ettei mikään mahti maailmassa saisi minua osallistumaan sunnuntain viesteihin, mutta onneksi minua ei joukkueisiin tarvittukaan. Totesimme Supersuunnistajan kanssa, että ehkä pitkän matkan kisat eivät ole minun juttuni, koska niissä ehdin hävitä voittajille niin paljon. Jatkossa keskityn siis ensisijaisesti sprintteihin ja välillä voin käydä metsänkin puolella juoksemassa keskimatkan kisoja. Ja rogaamassa käyn varmasti, koska niissä on aina mukana joukkuekaveri, jonka kanssa saa pummata yhdessä.

Tänään Supersuunnistaja on saanut lohduteltua minua vielä lisää, koska hän nakuttelee parhaillaan Irmassa meidän ilmoittautumistamme  ensi viikonlopun keskimatkan kisaan Sipoossa. Mites se sananlasku omista ja muiden virheistä oppimisesta menikään? No, opin minä eilisestäkin, että pitää muistaa ottaa eväitä mukaan - ja lähteä todella ajoissa lähtöön.

perjantai 10. elokuuta 2018

Perjantain sprinttikisa

Nyt on ihan pakko rapsata välittömästi kisan jälkeen. Tämä taitaa nimittäin olla ensimmäinen suunnistuskisa ikinä, kun tulen hyväntuulisena maaliin. Sprinttisuunnistus taitaa sopia mulle.

Kisa käytiin Kauniaisissa, joten päätin alkuverkaksi pyöräillä kisakeskukseen. Parkki olisi maksanut 5 €, joten valintani toi myös suoraa säästöä. Olin mestoilla kisakeskuksessa hyvissä ajoin, joten ehdin kävellä lähtöön, eikä minun tarvinnut suorittaa mitään lisälämmittelyä hölkkäilemällä sinne. Vehtasin tosin esilähdössä sen verran hartaudella, että missasin kuulutukset ja loikkasin 4 min karsinaan vähän myöhässä. Tästä viime tingassa lähtöön saapumisesta alkaa tulla paha tapa.

Tulossa vauhdilla rastilta numero 13

Mutta pieni myöhästyminen ei haitannut keskittymistä, vaan ilmiömäinen suorittaminen alkoi heti lähtökarsinassa: tajusin kerrankin tyhjästä kisakartasta jotain ja löysin esimerkiksi oman sijaintini alle minuutissa. Arvasin myös K-pisteen paikan.

Ykkösrastin minä perinteisesti pummaan, ja niin kävi nytkin. Mutta se ei vielä kisaa pilannut, vaan hiljalleen aloin nostella sijoitustani. Suvereenein rastivälini oli kisan puolivälissä, kun olin rastien 8 ja 9 välillä toiseksi nopein. Mutta olinkin ohittanut edellisellä rastivälillä yhden kilpasiskoni (ihan vaan juoksemalla!!) ja puhkuin siten intoa.

Tämä kuva on otettu kaukaa, mutta siinä on mun kisakuvien paras juoksuasento!

Kaikenkaikkiaan pummit olivat pieniä ja kartan luku sujui varmasti. Mutta onhan tätä kaupunkimaastossa suunnistamista tullutkin treenattua korttelirasteilla pitkin talvea. Lisäksi kertasin eilen sprintin suunnistusmerkit, joten olin kertakaikkiaan loistavasti valmistaunut koitokseen. Vaikka en ole mikään hyvä juoksija, en selkeästi ollut myöskään huonoin.

Tämäkin on legendaarinen juoksukuva: mulla on molemmat jalat ilmassa!
Kiitos alamäen ja alle 3 km matkan :D

Mites kisassa sitten kävi? Kiinnostuneet voivat suorittaa syvempää analyysia rastiväliajoista, mutta loppusijoitukseni oli viides. Viides! Mun nimeni jopa luettiin maalikuulutuksissa, kun kuuluttaja luetteli kuusi parasta. Ja kun kisaan starttasi 11 osaanottajaa, olin kirkkaasti puolenvälin paremmalla puolella. On myös muistettava, että kisasin nuorten tyttösten sarjassa (D35), vaikka olen jo kypsään ikään ehtinyt täti-ihminen (D40). Tänään ei ollut vaan D40-sarjaa tarjolla. Mutta tämä viiden vuoden ikätappio tekee suorituksestani vieläkin upeamman!

Saatoin ehkä  joskus julistaa, etten enää koskaan kisaa D35-sarjassa. Lupauksen rikkominen tapahtui puolivahingossa, koska Supersuunnistaja hoiti meidän FSOM-ilmoittautumisemme. Mutta pakko todeta, että kyllä kannatti kääntää takkia. Tänään oli todella kivaa koko kisan ajan. Ja niin ei ole IKINÄ ennen käynyt suunnistuskisoissa.

Leimaus vikalla rastilla

Onneksi huomenna on vuorossa pitkä matka, niin kusi lähtee tästäkin päästä, ja täti pääsee opettelemaan taas vähän nöyryyttä - ja vielä omassa ikäluokassaan. Jaksaisikohan tänään vielä vähän vilkuilla Nuuksion karttaa vai lähtisikö sitä ihan vaan soitellen sotaan?

torstai 9. elokuuta 2018

Denna veckoslutet ska jag orientera på svenska

Suunnistushommia olisi taas tiedossa. Viikonloppuna kisataan FSOM eli suomenruotsalaisten suunnistuksen mestaruuskisat. Kyllä! Ankkalammessa on ihan omat kisatkin. Koska minä olen pohjalaisen suomenruotsalaisen suunnistusseuran umpisuomenkielinen "vahvistus", olen luonnollisesti mös viikonloppuna mukana kisassa.

Kuvituksena on pari kuvaa tiistain polkujuoksulenkiltä Espoon keskuspuistosta.

Koska ruotsinkielisiä suunnistajia on vain Uudellamaalla, Paraisilla ja Pohjanmaalla, kisataan FSOM joka toinen vuosi Etelä-Suomessa ja joka toinen vuosi Pohjanmaalla. Nyt on etelän vuoro ja järkkäriseurana on OK77 Kauniaisista.

Muut seuramme edustajat ajelevat Pohjanmaalta tänne etelään vasta lauantaiaamuna, mutta minä ja pari muuta täällä jo valmiiksi olevaa kisaamme jo perjantaina sprintissä. Sitä en ole koskaan ennen kokeillutkaan (kuntosuunnistuksiahan ei lasketa). Sen lisäksi, että pitäisi osata juosta kovaa, jännittää sprintissä myös erilainen kartta. Pitää kerrata vielä tänään illalla sprinttikartan merkistöt, että bongaan sitten kisassa ajoissa aidat sun muut jekku-umpikujat.

Koetimme juosta Espoo Trail Runin reittiä, mutta eksyimme matkalla.
Onneksi viikonloppuna saa käyttää karttaa. :D
Lauantaina ohjelmassa on pitkä matka, mistä saa ihan rankipisteitäkin. Huomasin vähän aikaa sitten olevani rankilistalla jo aivan järkyttävän korkealla: en meinannut edes löytää itseäni, kun aloin selata listaa loppupäästä. Nyt pitää kerätä lisää kisoja, ettei tule kauden lopussa kamalasti miinuspisteitä alle viidestä kisasta. Rankilistan sijoituksen katselu alkoi ihan vitsistä, kun halusin tarkistaa, olenko viimeinen. Kilpailuvietti iski sittemmin ihan yllättäen, enkä nyt halua enää missään nimessä tippua viimeiseksi.

Levin kisapaita oli ekaa kertaa päällä. Se oli tummana aika kuuma valinta.

Sunnuntaina vuorossa ovat viestit. Ne tulevat olemaan minun osaltani vähän vitsi, koska juoksen kuntosarjassa sekajoukkueessa - eikä joukkuekaan ole välttämättä täysi. Mutta saahan siitä edes treenin.

Palaillaan pummeihin kisojen jälkeen. Toivottavasti otin oppia enemmän Marika Teinistä kuin Tove Alexanderssonista, kun katselin tiistaina suunnisuksen MM-kisojen keskimatkan kisaa. Tänään tein onneksi töitä, kun Maija Sianoja teki isoimman pumminsa. Ei tullut enempää huonoja vaikutteita. :D