Ei ikinä enää!

Pitäisi välillä pysähtyä ajattelemaan. Supersuunnistaja ehdotti viime viikonloppuna, että kun kerran ollaan Pohjanmaalla, niin miten olisi pienet suunnistuskisat naapurissa. Minulla oli remppa, mutto tai häät mielessä ja vastasin sen kummemmin ajattelematta, että joo käy. Myöhemmin kyllä kysäisin, että olisiko tarjolla D21C-sarjaa eli helppoa rataa, mutta suostuin sitten D35-sarjaan, kun sellaista ei ollut.

Kisakeskus ja meidän seuran viiri

Virhe! Sehän on jo tiedossa, että kilpaileminen ylipäätään kiinnostaa tällä kaudella kuin kilo kiviä. Erityisen motivoivaa on lähteä kisoihin, missä tietää häviävänsä jo ennen lähtöä. Mutta olisi pitänyt ehkä arvata, että homma ei tule olemaan edes hauskaa.

Kamala, pienipiirtoinen Maalahti. I hate you.

No, oli minulla hyviäkin hetkiä. Oli tosi kivaa hölkätä lähtöön yhdessä erään (suomea puhuvan) seurakaverin kanssa ja rupatella suunnistuksesta. Lisäksi rastivälit 3-4-5 ja 7-8 sujuivat sen verran hyvin, että hetkellisesti uskoin, että saisin tilastokelpoisen tuloksen. Totuus iski kuitenkin naamalle kuin märkä rätti pummatessani rastin numero 9 oikein kunnolla.

Lähdön mokailu meni vielä jännityksen piikkiin, ja kakkosrastin jälkeen sain jonkinlaisen rytmin päälle. Mutta pummattuani ysin siirryin rastilta tielle niin surkeaa reittiä, että totesin etten ikimaailmassa julkaise omaa gps-käyrääni Reittihärvelissä - en edes vitsimielessä. Rastit 10 ja 11 löytyivät vielä vahingossa, mutta pummasin jälleen rastilla 12 niin mojovasti, että otin tieltä vähän vauhtia.

Minut lannisti rasti numero 9, mutta Supersuunnistajakin sanoi sen olleen vaikea. 

Hain vielä rastit 13 ja 14 (joista jälkimmäisen toki pummasin, mikä on tuolla rastivälillä melkoinen saavutus) ja luovutin rastilla 15 päädyttyäni viereiseen järveen (joka oli onneksi aika kuiva). Löysin sentään metsästä takaisin tielle, mitä pitkin saatoin hölkätä kisakeskukseen.

Taisin olla maalissa taas todella ihastuttavaa seuraa. Lepyin kuitenkin jo automatkalla, ja iltapalalla taisin käyttäytyä ihan hyvin. Teki mieli karjua heti kisan jälkeen, etten enää ikinä suunnista, mutta tunnen itseni tähän ikään mennessä jo niin hyvin, etten edes kiukkuisena viitsinyt päästää sellaista suustani. Tyydyin siis vain paiskomaan retkijakkaraa. Totesin kuitenkin Supersuunnistajalle, että hän ei saa enää ehdottaa minulle muita kuin D21C-sarjoja. Ja jos meinaan mennä D35-sarjaan (tai kohtahan sarjani on jo D40), pitää hänen ehdottomasti muistuttaa minua eilisestä ja vuoden 2015 Rastijahdista.

Tähän leikki loppui. Tarkalleen ottaen tuohon pieneen pitkulaiseen järveen rastin
15 vieressä. Ja rastilta 13 voi pummata rastille 14, jos on tosi taitava. Tai siis ei ole.

Eipä tullut rankilistamerkintää, vaikka Instassakin uhosin lähteväni hakemaan viimeistä sijaa. Onneksi ensi kuussa on tarjolla Egames Espoossa, niin voin käyttää taas suunnistuslisenssiäni itseni nöyryyttämiseen. Tarjolla on kuulemma myös D21C-sarja.

Supersuunnistaja totesi äsken, että minulla ei ole enää kuin 5 kk D35-sarjaa jäljellä, ja eilinen lupaus ei päde D40-sarjaan. Minä sanoin, että kyllä pätee (vaikka D40-sarjassa on kuulemma lyhyemmät radat). No, otsikko kertoo joka tapauksessa suunnistuksen D35-sarjasta. :D