Marski Challenge

Tänä kesänä on kisat vähissä, kun meikäläistä huvittaa vaan myllertää uuden asunnon pihalla. Annoin kuitenkin Supersuunnistajalle luvan ilmoittaa meidät Marski Challengeen, koska kiireestä huolimatta on kivaa harrastaa yhdessä. Sovimme, että menemme vain kuntosarjaan, koska minä olen paskassa kunnossa ja kilpasarjaan olisi mennyt koko päivä. Yleensä meillä ollaan kyllä sitä mieltä, että kilpasarja on ainoa vaihtoehto.

Prologilla meikäläinen suorastaan lensi. Kuva: Tomi Liljemark / Marski Challenge

Marski Challenge kisattiin Lopella, lähellä Mannerheimin metsästysmajaa. Siitä kisan nimi varmaan tuleekin? Meidän joukkueemme nimeksi tuli Kaurismäkeä (Toivon tuolla puolen), mitä minä paheksuin. En voi näet sietää tyypin alinäyteltyjä elokuvia. Tosin olen nähnyt kokonaan vain yhden (koska en voi sietää niitä).

Meikäläinen polkee.
Kuva: Tomi Liljemark / Marski Challenge

Kisa sen sijaan oli kaikenkaikkiaan siedettävä ja suorastaan kiva. Alussa olin kovin toiveikas hurjasta menestyksestä - olimmenhan kuntosarjassa, ja siellä luulisi olevan vaikka minkälaista menijää. Vaikuttikin siltä, että olimme pyöräkuntomme kanssa vallan hyvää tasoa. Juoksuakin oli luvassa vasta kisan loppupuolella ja vain yhden etapin verran. Poljin siis podiumpaikka silmissä kiiluen.

Lähdössä melomaan. Tässä on vielä ehkä kaikki melkein hyvin.
Kuva: Tomi Liljemark / Marski Challenge

Toivoni romuttuivat kuitenkin melonnassa. Emme ole juurikaan meloneet inkkarilla, ja sen saattoi huomata. Meloimme nimittäin ensimmäiselle rastille asti perä edellä. Vieritän tästä kaiken syyn Supersuunnistajan niskoille, koska hän istui edessä (eli perässä). Vasta kun kokeilimme vaihtaa paikkoja, minä huomasin istuvani perässä väärin päin. Käännyimme vielä kerran ympäri (eli minä olin taas takana) ja johan alkoi kanootti kulkea. Kärki oli siinä vaiheessa mennyt menojaan ja kaksi paria tullut takaa ohi.

Vähän gps-jälkeä todisteeksi melontamme sujuvuudesta

Olimme kuulemma aika huvittava näky, kun lähdimme rannasta ja vetelimme siksakia. Minulla (tai minun kanssani kanootissa) ei ollut kamalan hauskaa. Siinä oli, kuulkaas, parisuhdekriisi ja keskeyttäminen aika lähellä. Onneksi tajusimme kuitenkin kääntyä oikein päin. Sen jälkeen minulla meni vielä tovi jos toinenkin oman fiilikseni kääntämiseen, mutta kyllä sekin onnistui.

Rasteillekin päästiin - muutaman mutkan kautta.

Ohitimme melonnassa ohi menneet parit seuraavalla pyöräilyetapilla ja questilla. Questina oli pyörän kuljetus veistön yli Finnfoam-eristelevyllä, ja jos jokin on meidän lajimme. Meillä oli taktisina näätinä mukana ylivertainen ase: lättärit! Kauhoimme salmen yli kuin tuulispäät, ja palasimme niille sijoille, minne kuuluimmekin.

Game face. Kuva: Tomi Liljemark / Marski Challenge

Kuittasimme vielä juoksuosuudella yhden miesparin, joka taisi vähän pummailla. Oikeille suunnistajille (kuten Supersuunnistaja siis - minä juoksin vain narun toisessa päässä) suunnistus oli aika helppo. Se oli myös meille aika sopivan lyhyt eli 3,9 km linnuntietä. Mitä vähemmän kisassa on juoksua, sitä paremmin meidän tiimimme yleensä pärjää.

Supersuunnistajan game face :D Kuva: Tomi Liljemark / Marski Challenge

Ennen maalia oli vuorossa vielä yksi quest, jolla laskeuduttiin kallionjyrkänteeltä alas. Minulla on synkkä sotilasmenneisyyteni, ja melonnan sekä moottoriveneilyn lisäksi valtio on opettanut minulle myös laskeutumista. Supersuunnistaja on tässä lajissa kokemattomampi, ja hänelle "hyppy tuntemattomaan" oli vähän isompi pala. Minä laskeuduin  fillarikengillä, mutta Ääsääs halusi pienen sisäisen keskustelun jälkeen vaihtaa lenkkareihin ennen suoritusta. Mutta ihan hyvin se meni, eikä Ääsääs kertaakaan edes lipsunut seinällä.

Juostessa olen ainakin varmasti sääntöjen sallimalla
etäisyydellä, koska vetonaru on vain kolmisen metriä. 

Questin jälkeen oli vielä kaksi rastia, jotka tykittelimme maaliin kuin viimeistä päivää. Lopulta olimme viidensiä viidentoista joukkueen joukossa. Kuntosarjan kärjessä oli useampi joukkueellinen ihan oikeita huippusuunnistajia. Kysyn vaan, että mitäköhän hittoa he kuntosarjassa tekivät? Vai onko heilläkin remppa kesken?

Supersuunnistaja on juuri leimannut nätillä rantarastilla.

Maalissa huoimasimme, että olimme hävinneet nelosille vain kolmisen minuuttia, mikä oli hivenen ärsyttävää. En voinut olla jossittelematta melontaamme. Supersuunnistajan kengänvaihto laskeutumisquestilla ei kestänyt ehkä ihan kolmea minuuttia, joten pistän kaiken sen perkeleen melonnan piikkiin.

Supersuunnistaja voittaa itsensä.

Minä ehdin vielä kisan jälkeen pariksi tunniksi työmaalle rakentamaan takapihan portaita sekä kaivamaan ruohon alle kätkeytyneitä pihalaattoja esille. Joten lauantai oli loppujenlopuksi ihan tuottoisa päivä. Illalla muuten nukutti.

Tulossa maaliin. Supersuunnistajan karttateline on taas kerran irtomalli.
 Kuva: Tomi Liljemark / Marski Challenge

Kisan tuloksia voi ihailla tuolla ja gps-käyriä voi katsella tuolla.