lauantai 31. maaliskuuta 2012

Seinällä

Nyt on vihdoinkin aika hehkuttaa sitä jo pari kertaa mainitsemaani laskeutumista. Köysilaskeutuminen on yksi niistä ylen hyödyllisistä taidoista, jotka Suomen valtio suvaitsi minulle opettaa vuonna 2000, kun sitä palvelin. Minähän suoritin palvelukseni eliittijoukoissa, joita myös sotilaspoliiseiksi kutsutaan. Meille opetetaan perusryynäämisen lisäksi erikoistaitoja, joista yksi on asutuskeskustaistelu. Ja siihen sitten kuuluu osana köysikoulutusta.

Toisen kerran pääsin kokemaan tuota hauskuuden multihuipentumaa massakaudellani Kosovossa, kun ihan mission loppuvaiheella tiiustelukomppanian ykkösjoukkueen laskuvarjojääkärit opettivat kakkosjoukkueen sissejä hyppimään seinille. Ja ovelana tyttönä pyysin päästä mukaan, vaikka olinkin kapinen konttorirotta komentojoukkueesta.

Nyt vuoden sisään olen käynyt kolmesti laskeutumassa Otaniemen vesitornilla Teekkarireserviläisten kanssa. Sinänsä laskeutuminen ei ole kovin kummoista urheilua, kun painovoima hoitaa homman. Sydän kyllä hakkasi ekoilla kerroilla vähintään pk-alueella, mutta varsinaista jumppaa en silti koe sen olevan. Mutta urheilullisen lisän hommaan tuo se torniin tai katolle kiipeäminen. Santahaminassa ja Kosovossa se tehtiin portaita, mutta Otaniemessä pääsee taiteilemaan tikkailla. Ja tikaskiipeilyssä väsyvät ihan eri lihakset kuin missään muussa: käsivarret ranteesta kyynärpäähän. Samat lihakset ovat muistaakseni kovilla myös kiipeillessä.

Intissä ja Kosovossa tulin seinää alas aina selkä edellä hypellen. Meille ei opettettu intissä edes ikkunasta sisäänmenoa. Sitä varten pitäisi olla joku maavoimien kaupunkisoturi tai sellainen laskuvarjojääkäri. Meitsihän on merivoimista, ja meidät opetettiin melomaan ja ajamaan Busterilla.

Perussettiä

Perusidea köysilaskeutumisessa on, että ensin päälle puetaan kiipeilyvaljaat (tosi kova faitteri tekee ne köydestä) ja niihin kiinnitetään kasi. Köysi kiinnitetään johonkin katolla ja toinen pää heitetään reunan yli alas. Sitten kasi kiinnitetään köyteen ja astutaan selkä edellä reunan yli, ja kävellään tai hypellään seinää pitkin alas. Vasen käsi toimii jarrukätenä. Kun köyden vie selän taa, vauhti pysähtyy, ja kun käden (ja köyden) vie suoraan sivulle, köysi juoksee.

Siitä, miten köysi tulee reunan yli, on kaksi versiota: ylä- ja alaköysilähtö. Yläköysilähdössä köysi kulkee katolla jonkun sopivan puomin tms. yli ja tulee katon reunalle yläviistosta ja siten kulma sen ja seinän välillä on alle 90 astetta. Alaköysilähdössä se tulee maata pitkin, ja lähtiessä pitää isomman kulman takia ottaa isompi askel. Alaköysilähtö on siis hitusen haastavampi, ja minä kokeilin sitä ekan kerran Kosovossa - ja lensin selälleni seinälle jalat kohti taivasta. :)

Kivoin lähtö on kyllä hyppylähtö, jossa ensin köyttä vedetään selän taa pari metriä, ja sitten reunan yli juostaan naama edellä, ilmassa käännytään 180 astetta ja lopulta päädytään nätisti seinälle. Tätä ei voi Otaniemessä tehdä, koska siihen tarvitaan räystäs. Muuten se seinä tulee vähän liian äkkiä vastaan. Hyppylähdön opin jo intissä. Ja se on parempaa kuin (ainakin huono) seksi!

Koreasti korealaisittain

Olen nyt TERESin kanssa oppinut vielä yhden hauskan kikan. Sen nimi on korealaiskäännös. Siinä seinällä roikkuessa jarrukäsi nostetaan pään yläpuolelle ja samalla lantio viedään eteen ja oikea jalka nostetaan köyden yli, että se jää jalkojen väliin. Tällöin kroppa kääntyy siten, että vatsa on kohti seinää ja naama kohti maata. Tässä asennossa ultimate combat fighter voisi esim ampua pistoolilla samaan aikaan, kun laskeutuu. Tällainen normaali endorfiininarkkari pitää kädellä itsensä ja leukansa irti seinästä tai pitää kättä näyttävästi sivulla.

Nyt torstaina kokeilin vielä yhtä uutta temppua. Kasi kiinnitettiin minulle selkäpuolelle ja kävelin naama edellä seinää alas. Tai, no, yritin kävellä. Alku meni ihan kivasti, mutta sitten en enää saanut jalkoja kiinni seinään, vaan roikuin urpona narun jatkona ja kirosin komeasti. Ilmeisesti olin jotenkin väärässä kulmassa. Tätä pitää ehdottomasti treenata lisää. Nykyään kun selkä edellä meno ei pelota yhtään, niin naama edellä reunalta astuminen tuo vähän paremmat endorfiinikännit.

Tässä vaiheessa meni vielä hyvin :)

Laskeutuminen on oikeasti ihan mielettömän siistiä - yksi siisteimmistä asioista, joita voi housut jalassa tehdä. Jos teille IKINÄ tulee mahis kokeilla, niin kokeilkaa ehdottomasti. Suosittelen lämpimästi.

Tähän loppuun laitan vielä muutaman kuvan sieltä Kosovosta, koska siellä tultiin tosi korkeelta alas. Ja on mukana meikän demonstroima hyppylähtökin. Ja pahoittelen inttijuttuja kaikille niitä muutenkin tarpeeksi kuulleille tytöille. En todellakaan aio lennätellä hylsyjä kovin usein täällä blogissa. En tee sitä enää muutenkaan juuri ikinä.

Tässä oli jännä lähtö, kun oli vähän reunaa

Vähän korkeampi torni..

No, ainakin jarrumiehellä olisi ollut aikaa reagoida

Jännäkakka venaa omaa vuoroaan ja katsoo muiden suorituksia

Hyppylähtö - ja tässä näkyy muuten tuo kasi ja kiinnityskin

Hyppylähtö toisesta suunnasta (siitä, missä mä katoin muita)



Tein lätäkön

En kylläkään pissinyt eteisessä Marimekon laukun päälle kuten katti noin viikko sitten, vaan annoin kaikkeni aamun spinning-tunnilla. Olo oli hieman juminen, joten päätin aukoa paikkojani polkemalla. Ja ihan kivasti paikat aukesivatkin. Mutta tuli siinä sivussa tosiaan hikoiltua jottalitra.

Ohjuksemme kertoi, että tänään on spessumusat, koska kyseessä oli kooste jonkun Suomen sisäpyöräilykerhon jäsenien lempispinningbiiseistä. Kyseessä on siis joku ohjaajien koulutusyhteisökerhosisäpiirirunkkuklubi. Melkoista poppia se lempimusa oli. Mä taidan olla ihan vähemmistössä, kun mun mielestä metalli ja punkki ovat mitä parhainta mäkimusaa. No, oli siellä seassa jokunen kiva kiksubiisikin (ja kiksu on metallin ja punkin jälkeen eniten jees jumppamusaa). Ja ihan vähän kitararokkia. Mutta sain minä silti ihan kivan vauhtikestävyystreenin tehtyä.

Spinun jälkeen oli sen verran auennut ja hyvin lämmitelty olo, että menin vielä salille. Taisi suurin osa puhtia kuitenkin jäädä sinne spinusaliin, koska bodaus ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Onneksi olin poikkeuksellisen sosiaalinen, ja kysyin yhtä jumppatunnille jonottavaa tyttöä varmistamaan penan ykköseni: olisin muuten jäänyt tangon alle. Viimeksi ykköset menivät niin helposti, että olin kirjannut vihkooni, että nosta painoa ykkösissä. No, 65kg oli tänään liikaa.

Varmistelijatyttönen kauhistui ekana, että en mä jaksa. Minä sitten lohduttelin häntä, että minä teen toki suurimman osan työstä, ja hänen tarvitsee vain avittaa ihan pikkasen, jos ei paino meinaa nousta. No, hän tosiaan pääsi sitten jeesaamaan - ja jaksoi oikein mainiosti. Olen saanut kerran aikaisemminkin lohdutella yhtä tyttöstä, että ei varmistajan tarvitse jaksaa nostaa juuri mitään. Minulle asia on aina ollut ilmiselvää, koska olen varmistellut kavereita jo teini-ikäisestä lähtien. Mutta kai ne isot kiekot siinä tangossa näyttävät aika hurjilta vähemmän bodanneiden silmissä. :)

Meillä on salilla sellaiset lukot, joissa nakutellaan nelinumeroinen pin-koodi, jolla kaapin saa lukkoon ja auki. Minä olen useammankin kerran unohtanut, missä kaapissa kamani ovat. Aika hyvin asiasta selviää vaistolla, kun suunnilleen muistaa, missä kohdassa kaappi oli. Joskus pitää naksutella koodi viereiseen kaappiin ennen oikeaa arvausta. Tänään kävi niin. Ja hassuinta oli, että 2 kaappia omastani vasemmalle oli lukittu samalla koodilla kuin omani. Oli hitusen wtf-olo, kun kaapissa ei ollutkaan omat kamat, vaikka kaappi aukesikin. Ne omat vermeet löytyivät sitten kolmannella yrittämällä.

Nyt mulla on jo kuvamateriaalia torstailta. Kirjoittelen laskeutumisesta varmaan viimeistään huomenna.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Se ei pelaa, joka pelkää

Eilisen pääurheilutuokio oli yövuorossa (alkoi klo 21) pelattu alueliigan säbämatsi Tapanilan Erä - FLOB. Mähän siis pelaan tuossa FLOB:ssa eli Otaonnela Floorballissa. Turpiin tuli 4-1, mutta oli vastustaja kyllä tosi hyvä. Ei ihan mahoton tai ylivoimainen, mutta pikkasen parempi. Erä syötteli tosi hyvin ja sai siten juoksutettua meidän pelaajia vähän liikaa. Puolustuksessa olisi pitänyt paremmin sumputtaa maalin edustaa ja siten peittää laukaisupaikat. Ja kolme neljästä maalista tulikin poikittaissyötöstä. Ne ovat sellaisia tilanteita, jotka lähes poikkeuksetta ovat pakkien mokia eikä veska voi niille oikeastaan mitään, koska toiselta tolpalta on vaan aivan mahdotonta ehtiä sille toiselle ajoissa. Eka maali oli kyllä sitten vähän enemmän mun mokaa. Sekin tilanne tosin alkoi sillä, että pakki menetti pallon meidän päässämme, mutta minä menin sitten urpona hämääntymään ja avaamaan etukulman. Siis ihan oikeasti mulla oli aluksi olkapää kiinni tolpassa ja etukulma kiinni, ja sitten minä siirryin pois pallon tieltä, kun luulin vastustajan kuljettavan vielä enemmän keskelle ennen vetoa. Stupid.

Minun on aina kovin vaikeaa itse pitää omaa peliäni hyvänä, jos en pelaa nollapeliä. Periaatteessahan kaikki maalit olisivat torjuttavissa. Ne poikittaissyötöistä tulevat maalit eivät tosin enää nykyään harmita (vaikka teoriassa nopea veska ehtisi niihinkin - ja joskus torjuntakin on niin kovin lähellä), mutta muut kyllä. Mutta eilenkin minulle sanoi pari, kolme vastustajaa ja joku oma pelaaja, että hyvä peli. Niin kai se sitten oli pakko uskoa. Itsellä oli vaan välillä sellainen olo, että olin ihan pihalla. Vastustaja maskasi (eli tuli minun eteeni seisomaan näköesteeksi) niin hyvin, että olin todella usein ihan pihalla siitä, missä pallo oli. Ja yhdessä vaiheessa teinkin kolme peräkkäistä torjuntaa ihan vahingossa. Mutta selkeästi minä sijoitun oikein, vaikka en palloa nähnytkään. :)

Toinen minua harmittava asia on, etten ole vielä (pelaan vasta toista kauttani säbää) mikään maailman paras ottamaan koppeja. Torjun siis vähän liikaa eteeni. Ja vaikka meidän pakit ovatkin todella hyviä maalinedustan siivoamisessa, niin ribareista on päässyt tulemaan maaleja. Ja ovathan kopit näyttäviä. Eilenkin olin pari kertaa melkoinen pääsiäiskäsi, mikä sekin harmitti.

Minua keljuttaa aina suunnattomasti, jos joku sanoo minulle "hyvä peli", jos se on omasta mielestäni ollut jotain ihan muuta. Itselle tulee silloin het mieleen, että kuinkas huonona tuo mua oikein pitää. Ja muutenkin olen sitä mieltä, että kohteliaisuuksille käy niin kuin varoituksille sadussa sudesta ja lammaspaimenesta - ne menettävät tehonsa. Mutta olen minä jo oppinut olemaan itselleni armollinen ja hyväksymään sen, että hyviä pelejä on muitakin kuin ne nollapelit. Omalla tavallaan sekin saa yrittämään olemaan vieläkin parempi, että tajuaa onnistuvansa edes jossain.

Vaikka olenkin veskana vielä melkoisen n00b, niin tiedostan itsekin olevani hyvä yhdessä asiassa: heittämisessä. Tästä saan luultavasti kiittää 22 koripallovuottani. Vaikka säbäpallo onkin täysin eri koko- ja painoluokkaa kuin koris, on koriksen ns. pesissyöttö eli se pitkä syöttö, jolla pallo saadaan vaikka toiseen päähän kenttää, hyvin samanlainen reikäpallon heittämisen kanssa. Syöton nimi ei turhaan ole koriksessakaan pesissyöttö: se lähtee korvan vierestä kuten pesäpallonkin heitto. Ja minä osasin antamaa pitkiä ja tarkkoja syöttöjä jo koriksessa, joten yleensä saan syötöt perille pienemmälläkin pallolla. Kun koriksessa pallo yritettiin heittää suoraan kaverin käsiin, niin säbässä sen pitää pompata maasta silleen mukavasti vähän ennen pelaajaa, jolle syötän, jotta pallon saa helposti lapaan. Säbässä on lisäki sääntö, että pallon pitää osua maahan omalla kenttäpuoliskolla. Joten hyvä nopean hyökkäyksen avaus osuu maahan juuri ennen puolta kenttää ja lentää siitä puolisen metriä piikin eteen, mistä piikki saa napattua sen hyvin mukaansa ja ajettua maalille. Minä olen jo useammankin kerran onnistunut antamaan hyviä avauksia puoleen kenttään parinkin vastustajan ohi. Toki hutejakin sattuu: syötössä ei esimerkiksi ole aina sopivaa ennakkoa, ja hyökkääjä joutuu nappaamaan pallon takaviistosta eikä pääse jolkottamaan täysiä kohti vastustajan maalia. Ja joskus olen onnistunut heittämään pallon suoraan päin vastustajaakin (toivottavasti on sattunut, muahaha), mutta olen minä meinannut kerran saada syöttöpisteenkin. Ei vaan mennyt hyökkääjän veto maaliin. Heittäminen on ehdottomasti veskailussa kivointa hommaa.

Tästähän tulikin suorastaan viiltävää analyysiä maalin vahtimisesta, vaikka minun piti aluksi vain kertoa, miten eilinen peli meni. Toivottavasti edes jotakuta kiinnosti. Pallopelit (tai oikeastaan joukkuepelit) nimittäin jakavat mielipiteet erittäin rankasti: ne joko kiinnostavat ihmisiä tai eivät todellakaan kiinnosta. Itsehän olen toki joukkuepelaaja henkeen ja vereen, ja minua kiinnostaa aina pelitaktikka, oli laji mikä tahansa.

Olin muuten eilen myös köysilaskeutumassa. Siitä kerron lisää toivottavasti viikonloppuna, kunhan saan seuralaiseltani Ingalta kuvamateriaalit. (Vink, vink, Inga, jos satut lukemaan... ;)

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Olinpa urhea

Joku ei osaa. Se joku olen minä, Excel tai Blogger. Koetin exportata Polarin treenipäiväkirjapalvelusta treenejäni ihmiskokeen ajalta ja tuoda niitä nätissä taulukossa tänne, mutta eihän se onnistunut. Sain datat Polarista xml:ksi, xml:n importattua exceliin ja modattua datan siellä. Mutta Excelin html ei kelpaa Bloggerille. Kuvaksi tuo on liian iso (koska jumppasin niin hurjasti), niin luovutin.

Olisi kerrankin ollut, mitä listata, kun 19 päivän aikana liikuin ensinnäkin joka päivä, kuutena päivänä kahdesti ja kahtena päivänä kolme kertaa (aamulenkki, punttis ja säbämatsi eräänä lauantaina ja aamulenkki, crossfit-treeni ja säbätreenit eräänä torstaina).

Mutta statseja saatte. 5.-23.3. meitsi
  • treenasi 29 treeniä
  • jumppasi yhteensä 23h 23 min (vinkee luku!)
  • kulutti jumpatessa 12117 kcal
  • juoksi ja ui yhteensä 54,5 km
  • liikkui keskisykkeellä 132
Polar on sikäli kiva tällaiselle tilastopervertikolle, että se tarjoaa myös ihania käppyröitä. Eli tässä ylläoleva kuvana. Palkit ovat treenikertoja (skaala vasemmalla) ja viiva keskisyke (skaala oikealla):

Vaikka koko treenipäiväkirja sykkeineen ja kommentteineen oli liian iso taulukkokuvaksi, niin yhden pienemmän taulukon saatte. Eli tässä vielä ihmiskokeen treenit viikoittain.


Tuo vika viikko loppuu sitten tosiaan perjantaille. Lauantaina en tehnyt mitään, mutta sunnuntaina olin Ingan kanssa kahvakuulatunnilla. Menimme tunnille niin myöhään, että kuulia ei ollut enää kauhiasti jäljellä. Piti ottaa sitten iso kuula. Jaloille kasi oli ihan kiva, mutta nyt on ojentajat niin kipeinä, että en pysty kaivamaan nenääni. :)

Nyt pitää mennä läträämään lisää Ice Poweria ojentajiin ja valmistautumaan huomiselle aamusalille. Koska vaikka ihmiskoe loppui jo, niin meitsi taisi päästä pysyvästi aamujumpan makuun. Jee!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Nyt kävi näin

Aamu-urheilua kesti sitten 19 päivää. Ja tämä välipäivähän ei johdu sitten siitä, että olisin laiska ja ei huvittaisi. Oikeastaan huvittaisi ihan sikana. Ilkeät ja juonivat tyttöset vaan juottivat mulle eilen Kiasman perjantain taidepläjäyksen jälkeen liikaa skumppaa. Ja sitten arvostelukyvyn heikennyttyä pakottivat vielä Apolloon jatkoille, kun baari meni kahdelta kiinni. Minullahan ei siis ole krapula. Minä en juo krapulahakuisesti tai saa kovin usein darraa. Toisaalta tuntuu ihan kamalalta kirjoittaa, että olen edelleen kännissä - se kun antaisi sellaisen vaikutelman, että olisin eilen dokannut kuin pieni teekkari. Nyt on vaan sellainen olo, että tällä hetkellä urheilusta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja olinhan minä eilen hierojallakin, niin lepo tekee ihan hyvää.

Tosiaan, suosittelen lämpimästi hierontaa yleensä ja siinä sivussa Hieronta Kellaria. Mika ainakin on mukavan brutaali mies (Harria en ole kokeillut, mutta aika iso järkäle hänkin on). Ja kyllä, tuo nimen kirjoitusvirhe vituttaa minua ihan sikana. Se on kuulemma ihan tahallaan keksitty (en siis todellakaan alkanut nalkuttaa yhdyssanoista - tuli vaan muuten puheeksi paikan nimi, ja Mika sanoi, että monet ovat kysyneet, että tiedättekö, että hierontakellari on yhdyssana). Mun kavereitani nauratti myös tuo mestan nimi (pervot). Varsinkin, kun Hieronta Kellari sijaitsee Kalliossa. Mutta tuolla ei kyllä saa mitään happy endiä. Meno on sopivan tuskaista ja unhappyä koko setin ajan. Nurkan takana on kyllä sellainen jouluvalaistu thaikkupaikka, josta varmaan saakin kaikkea paitsi hyvää hierontaa.

Mutta takaisin aiheeseen... Veikkasin koko ihmiskokeen ajan, että homma kaatuu joko loukkaantumiseen tai krapulaan (ok,on tämä ehkä sitten sitä, mutta tosi lievää - laattakrapulaa mulle ei tule juuri ikinä). En vaan uskonut, että se olisi näin pian. Ja kai tämä on sinänsä paras syy lopettaa ihmiskoe, koska loukkaantuminen on aina ikävää ja pitkäkestoisempi jumppablokkeri kuin darra. Ja onhan se vaan kauheesti coolimpaa sanoa, että kreisibailasin eilen kuin että olen vain selkärangaton laiska paska. Ja sitä minä en missään nimessä ole!

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Helvetin hyvä päivä

Olen ollut tänään suorastaan ällöttävän hyvällä tuulella. Miksi vitussa? En tiedä, muta seuraavat asiat ainakin osaltaan tekivät minut onnelliseksi:

  • Heräsin ilman kelloa levänneenä.
  • Vaikka Omron sanoi, että painan noin kilon enemmän kuin viime viikolla, se myös väitti, että minussa on enemmän lihasta kuin fläsää. Näin on ihan kiva "lihota".
  • Aamusali tuntui hyvältä ja rautaa nousi.
  • Polvikipu lähti kinesioteippauksella salitreenin aikana.
  • Näytin asiakkaalle närhen munat ja perustelin heidät suohon väitteensä kanssa, että yksi virhe olisi muka meidän bugi.
  • Aurinko paistoi ja Bulevardilla kävellessä tuli vappuisa olo.

Ällösöpöilyä weheartitistä

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Aamusalista ja sen vierestä

Ulkona on kyllä jeesuksen hyvä ilma, ja kunnon ihminen kirmaisi varmaan sinne lenkille joko sukset tai lenkkarit jalassa. Minä en. Aamulla menin salille, ja nyt en jaksa enää mitään ennen äitini 70-vuotispäivällistä. Heräsin ekan kerran viiden aikaan ja pohdin ihan vakavissani salille lähtöä. Mutta päätin sitten vielä nukkua hetkisen. Hetki osottautui tällä kertaa reilun 2,5 tunnin pituiseksi, ja olin kissanruokinnan jälkeen salilla puoli ysin aikoihin. Parkkihallissa vastaan käveli duunikaveri, joka oli jo oman treeninsä lopettanut. Mikko kertoi, että salilla on kovin rauhallista. Minua vähän harmitti, kun en ollutkaan se hulluin aamuvirkku, mutta tosiaan se toinen salilla oleva nainen lähti juuri minun tullessani, ja sain olla autuaasti yksin melkein 10 minuuttia ennen yhden papparaisen saapumista salille. Jos olisin mennyt aiemmin salille, siellä olisi ollut ainakin kaksi hyypiötä minun lisäkseni. Kun kympin pintaan hipsin pukkariin, alkoi salilla kyllä olla jo enemmänkin possea.

Tajusin muuten vasta tänään, että kyykkään itseäni painavammilla painoilla. Jei! Minä painan 77kg ja tangossa on ykkösissä 80kg. PT sanoi, että tätä maksimivoimatreeniä voisi jatkaa 8 viikkoa. Koska painoja pitää nostaa joka kerta, niin on hyvinkin mahdollista, että maksimivoimakauden lopulla teen penaakin omalla painollani. Varsinkin jos voimien kasvaessa paino vielä vähän laskisi... Nyt penassa oli 60 kg ykkösissä, ja se tuntui vähän nössöpainoilta. Muutenkin taisin aloittaa penassa vähän liian maltillisilla painoilla. Siksi tänään lisäsin painoja sekä kutosiin että kolmosiin.

Kuva

Yksi havainto oli myös, että jalkoja pitää lämpätä enemmän. Eikä vain crosstrainerilla vaan nimenomaan kyykätä lämppäyssarjoja ennen varsinaista pyramidia. Tämä siksi, että ekat kutoset tuntuvat pahalta lähes kaikissa nivelissä selästä nilkkoihin, mutta vikat kolmoset ja kutoset menevät lallatellen.

Lämmittelyn merkitys korostuu eritoten nyt keski-ikäisenä ja joka aamu urheilevana: eilen säbämatsissakin peli alkoi kulkea vasta tokassa erässä, kun sain vanhat nivelet ja väsyneet lihakset lämpimiksi. Ekassa erässä oli vaikeampi saada housuja liukumaan maalin edustalla ja päästinkin ainoan maalini. Se oli ihan tyhmä maali: edessä ei ollut mitään maskia eikä veto edes pomppinut mitenkään hassusti. Olin vain killisilmäisesti väärin sijoittunut ja liian hidas. Ja niin se reikäpallo sitten suhahti olkapään vierestä maaliin.

Kuva

Oho, eksyinpä vähän aiheesta... Mutta salista vielä: Olen alkanut kirjata vihkoon painojani ja kommentteja siitä, mitä painoa olisi seuraavalla kerralla hyvä nostaa. Painot vielä pystyy muistamaankin, mutta juuri nuo fiilikset on ihan kiva kirjata ylös, että muistaa nostaa oikean sarjan painoja.

Minua harvemmin itseäni kiinnostaa muissa jumppablogeissa bloggarin tekemät sarjat. Hauskempaa on aina lukea niistä muista fiiliksistä, kuvauksia salilla olleista urpoista tai muuta pohdintaa. Siksi ajattelin säästää teidät minun sarjoiltani. Mutta kertokaa toki, jos teitä kiinnostaa, kuinka paljon rautaa minä kulloinkin nostan. Voin minä ne toki listata.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Crossfitiä

Tänään tapasin taas personal rainerini. Tällä kertaa olimme Itä-Helsingin ghetoissa eli Myllypuron Liikuntamyllyssä. Ja päivän treenin teema oli crossfit.

Crossfittihän ei ole sen kummempaa kuin yhdistelmä monesta eri lajista. Eli samalla treenataan (tai kisoissa mitataan) kestävyyttä, voimaa, nopeutta, koordinaatiota, liikkuvuutta ja ketteryyttä. Tai ainakin niitä. Voimailuosuus crossfitistä on yleensä funktionaalista treeniä ja harjoitukset sisältävät paljon kehon omalla painolla tehtäviä liikkeitä kuten leuanvetoja, pitkiä kyykkysarjoja, vatsalihasliikkeitä ja yksinkrtaisilla lisävarusteilla kuten painonostotangolla, kuntopallolla ja kahvakuulalla tehtäviä harjoituksia. Ja välissä tehdään juoksuvetoja ja hyppyjä.

Minun treenini sisälsi tänään neljä 10 minuutin  settiä, joiden välillä oli pidempi palautus. Sarjojen keskellä välillä sykettä laskettiin 145 kieppeille kunnes taas painettiin. Maksimisyke treenissä oli 175, joten aika kovalla höökillä mentiin alkuverkan jälkeen. Treeni oli tmmöinen:

Alkuverkka:
  • Avvavia venytysliikkeitä
  • pari kierrosta juoksua (Liikuntamyllyssä on 200m rata)
Eka 10 min: Kuntopalloilua
  • Heitto seinään alakautta jalkojen välistä vauhtia ottaen x6
  • Heitto seinään selkä seinään päin pään yli x6
  • Heitto seinään "niska-perseotteella" eli sivulta x6
  • Heitto seinään edestä eli vähän kuin koriksen rannesyöttö (jalat mukana) x6
  • Hyppy penkille x6
  • Tätä settiä jauhettiin 9 min
  • Loppuviimeistely kahvallisella pallolla, jonka nimeä en muista: sitä paiskottiin täysillä lattiaan ottaen vatsat mukaan
Toka 10 min: loikkia ja vetoja
  •  6 x sprinttistartti (6 askelta lähdön jälkeen), lähtö merkistä, etujalka vaihtuu
  • 6x 25m vedot, lähtö merkistä, 3 molemmilla jaloilla lähtien
  • 6x vauhditon pituushyppy
  • 6x vuoroloikka x3 (lähtöjalka vaihtuu)
  • 2x vuoroloikka 25m (lähtö molemmilla jaloilla)
Kolmas 10 min: pitkiä vetoja
  • 5x 100m vedot, palautus kävellen, 80% teholla
Neljäs 10 min: funktionaalista voimailua
  • mave 6x 45 kg
  • ylätaljalla "halonhakkuuliike" eli olan takaa veto alas kaksin käsin 10 per puoli (en katsonut painoja)
  • mave 7x 45 kg
  • alataljalla negatiivinen halonhakkuu eli veto ylös vartalon kierrolla 10 per puoli (sama paino kuin edellä)
  • mave 8x 50 kg
  • halonhakkuuliike (sama paino taas)
  • mave 9x 50 kg
  • negatiivinen halonhakkuu (painot pieneni, koska edellinen kerta ei meinannut sujua)
  • mave 10x 50 kg
  • halonhakkuu (sama pienempi paino)
  • loppuviimeistely 45s työnsin vastaan pistävää raineria kohti seinää
Ja loppuun käveltiin palautteleva rundi ja venyteltiin. Hommaan meni 59 min + venyttelyyn noin 5 min. Ja mainio treeni oli. Yksin tuollasisa huimia happotreenejä ei oikein saa aikaan, kun luonne on pohjimmiltaan aika laiska. Kun toinen huutaa vieressä, niin ei oikein kehtaa lintsata. Sinänsä 160 syke ei tuntunut mitenkään pahalta, koska sarjat olivat lyhyitä ja välissä oli aina vähän kävelypalauttelua. Maitohappoa pääsi muodostumaan vasta vikan kympin aikana. Vikan maven jälkeen oli hyperventilointikin jo lähellä.

Tunnin kuluttua olisi säbätreenit. Onneksi siellä ei tarvitse kuin möllöttää maalilla ja vähän heilutella raajoja. Ja ihminenhän on luotu liikkumaan, niin mikäs tässä jumpatessa. Tulee sitten päivän kolmas treeni, kun ihmiskoe on edelleen voimissaan ja voi hyvin (eli olin aamulla lenkillä). Huomenna ohjelmassa on aamusali.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Fläsästatsit, osa 2

Tilastot, nuo insinöörin porno. Ja Excelillä (tai köyhisten tapauksessa Open Officella) tehdyt käppyrät ne vasta parasta tilastopornoa ovatkin. On siis taas tullut aika mennä henkilökohtaisuuksiin eli julistaa omien painokäppyröiden kehitys.

Viimeksihän esittelin käppyröitäni tammikuussa paaston aikaan. Näköjään uhkasin palata asiaan kesän kynnyksellä, mutta palaankin jo nyt. Tosin kai tämä voisi joku kynnys olla, koska aamulenkillä (kyllä, 10. päivä menossa ja hyvin aamuliikkuu) kuulin jonkun kevätlinnun laulavan. Se ei siis ollut mikään talven normi talitintti vaan joku livertävä lintunen. Ei hajuakaan siitä, mikä lintu se oli, mutta muistaakseni tuollaista lirkutusta kuuluu aina keväisin.

No, enivei. Paljoksmä painan? 77,3 kg, mikä on vähemmän kuin paastoviikolla. Go me!


Joulu-tammikuu oli tosiaan surkeaa menoa, mutta muuten menee ihan kivasti. Polviparoilla on nykyään melkein 6kg vähemmän kannettavaa kuin ennen personal rainausta. Lihas- ja rasvaprosentit ovat taas pomppineet vähän enemmän. Tosin en luotakaan niissä Omroniini ihan yhtä täydellisesti kuin painon kanssa.


Tässä voi todeta, että trendi on aika vaakatasossa, mutta on se ehkä ihan hitusen nousemaan päin. Tällä koti-Omronilla tulee tosiaan noin 10 prosenttiyksikköä korkeampi rasvaprosentti kuin Inbodyn hyvällä mittarilla. Inbodyn mielestä minussa taitaa olla enemmän lihasta kuin rasvaa. Mutta koska elän Omronin kanssa, niin tavoitteenani on hilata lihas% siinä rasvan ylle. Matkaa tosiaan vielä on, koska rasvakäyrä näyttää tältä:


Tässä on jostain syystä huomattavissa paremmin laskeva käyrä kuin lihasprosentissa nouseva. Kai tässä painon pienentyessä se kaikki muu alkaa viedä prosentuaalisesti enemmän tilaa. Mä siis tulkitsen, että olen laihtunut nimenomaan läskiä enkä lihasta. Ja sehän tässä onkin tavoite. Lihaksiahan tässä esiin kaivellaan. Mutta vielä on matkaa. Mun mielestä kun kiva lihaserottuvuus on tätä luokkaa:

Erica Fuerstin kuva omilta sivuiltaan

Tämän hetken tilanteesta ei ole kuvaa. Siis vatsoista. Massiivista haukkarianihan te voitte ihailla viime sunnuntain postauksessa. Katotaan, josko vatsapalaa uskaltaisi esitellä jo kesällä...

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Nipponin innovaatio: kinesioteippi

Auringon lisäksi idästä tulee vaikka mitä kivaa: kahvakuula Venäjältä, Palak Paneer Intiasta ja kinesioteippi Japanista. Ja nyt ihkutan tuota vikaa.

Kinesioteippaus on hyvä apu monenlaisiin tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin ja vaivoihin. Eli minulla polviin. Niissä kun vaivoja riittää (kertauksena tietämättömille minulta on uusittu molemmista polvista eturistiside, ja tämän lisäksi oikeasta polvesta on leikelty kierukoita ja siinä on rustovaurio, jota ei voi korjata).

Kinesioteippausta käytetään lievittämään kipua, lisäämään nivelliikkuvuutta, ohjaamaan liikettä, kohentamaan asentotuntoa sekä optimoimaan lihastoimintaa. Eli kun vanhan ajan urheiluteippauksella paketoitiin polvi, nilkka tai mikä tahansa nivel tönköksi paketiksi oikeaan asentoon, kinesioteippauksella nivel ohjataan pysymään itse oikeassa asennossa siirtämällä kudoksia (eli ihoa) teipin avulla.


Meikän polvi teipattuna

Käytettävä teipin määrä on perinteiseen urheiluteippaukseen verrattuna selvästi pienempi ja teipit ihanamman värisiä. Vaikka kinesioteippirulla maksaakin yli kympin, siitä riittää moneen käyttökertaan, koska teippiä ei yleensä mene kuin 1-2 lirpaketta. Toki tukevaan teippaukseen sitä menee enemmän - kinesioteipilläkin voidaan siis tehdä perinteisiä tukevia teippauksia. Mutta yleensä teippiä on hinta-vaikutussuhteen lisäksi nopea ja helppo käyttää. Ja teippi pysyy minun kokemuksellani paikallaan tarvittaessa useamman päivän, kun taas vanhan ajan teipit olivat ainakin minulla kertakäyttöisiä - kuka nyt jaksaisi hengata tönköllä nilkalla kaiken päivää. Tosin niiden vanhan ajan urheiluteippien repiminen pois oli aivan arsesta. Kinesioteippi on lähtenyt minulta ainakin aika kivuttomasti jopa reiden pehmeämmästä ihosta.

Kun olin syksyllä bootcampilla, sen vetäjä Emilia opetti minut teippaamaan polveni (koska Jukka itse unohti ja pyysi sitten Emiliaa opettamaan). Ja viime viikonloppuna minä sain vihdoin aikaiseksi ostettua itselleni ihkupinkin teippirullan ja teippailtua.


Yleensä tästä tyypistä ei meinaa saada kuvaa, mutta nyt se tunki
ihmettelemään teippiä, kun sitä EI haluttu samaan kuvaan...

Käytin teippiä nyt sunnuntain aamulenkillä, iltapäivän spinningissä ja maanantain aamusalilla (tosiaan ihmiskokeeni porskuttaa nyt kahdeksatta päivää ja pari kertaa olen jopa bodannut enkä vain tehnyt aerobista). Lenkillä eron huomasi selvästi: teippaus ikään kuin lisäsi iskunvaimennusta. Spinning ei ole koskenut polviini sitten viime leikkauksen, joten siinä en nytkään eroa huomannut. Aamusalilla teippi saattoi auttaa - tai ainakaan ei tuntunut pahalta kyykätä, kuten joskus vanhoissa nivelissä saattaa aamutuimaan käydä.

Minä ainakin olen ihan haltioissani kinesioteippauksesta ja aion testailla teippien hyötyjä ainakin pitkillä juoksulenkeillä ja suunnistamassa. Ne ovat olleet viime vuonna eniten polveen ottavia harrasteita.

Ehkä minä kävelenkin vielä mummona... :)

Lähteet:
http://www.kinesiopiste.fi/kinesio
http://www.kinesioteippaus.fi/

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Saliohjelman lisäliikkeet

Sain eilen kuvat haukkari- ja ojentajaliikkeiden liikeradoista, joten tänään fitnessmallimme Minttu esittelee hyvät liikkeet käsivarsitreeniin.

Ensin hauberi. Tässä parhuutta on laaja liikerata, koska ensin taljaa vedetään itseä kohti ja lopussa tehdään perinteinen hauiskääntö.

Tärkeintä on seistä tarpeeksi kaukana pakasta, jotta joudutaan tekemään kunnon veto ennen kuin käsi on pystysuorassa. Ja alussa painopakka saa ikään kuin venyttää kättä.

Kättä ei tosiaan vedetä kuin pystysuoraan, koska kädellä tehdään vieä hauiskääntö. Se pitää jättää siihen kohtaan, kun liike vielä tuntuu: ei siis koukisteta kättä loppuun asti.

Mahottoman hyvä liike oli.

Ja sitten ojentajaa. Tämäkin on kaksiosainen liike. Alkutilasta ei ole nyt kuvaa, mutta siinä tanko on ylhäällä suorilla käsillä. Samasta asennosta voisi lähteä siis tekemään kapeaa penaa.

Ensin koukistetaan kädet eli tehdään perinteinen ojentajaliike. Tanko tulee tällöin otsan päälle.

Tämän jälkeen tehdään vielä pull over. Ja lopputilanteessa pitäisi tuntua kevyt venytys. Eli pull over pitää viedä loppuun asti.

Ja for the record minä en todellakaan tee tätä liikettä jumppakepillä. Treenasin vaan rainerin kanssa liikeradan sillä. Oikeasti se käppyrätanko ja jumalattomasti rautaa olisi tähän paras valinta.




Eilen hiihtokurssilla en tainnut olla mikään mallioppilas. Kurssilla oli kolme miestä (joista yksi oli sattumalta työkaveri) ja yours truly. Herrat viilettivät suksilla huomattavasti kovempaa kuin meitsi. Hiihdon koordinaatio ei todellakaan ole minun vahvimpia osa-alueitani, mutta sain minä sentään vähän kehuja: koska minä en vielä oppinut taloudellista hiihtoa, vaan väänsin wassua aina kuten kiihdytyksissä, ope totesi, että ainakin sulla on kestävyyttä vatsoissa. Hah. Tunnin alussa hän vielä
kyseenalaisti mun vatsojen rautaisuuden, mutta mä sitten oikaisin, että mä en ole voimallisesti vaan koordinaatiollisesti haasteellinen yksilö. Ja taisi hän ylämäissä huomata, että sen minkä minä tekniikassa häviän, kompensoin sitten apinan raivolla ja voimalla.

Ope rupesi vielä tunnin lopuksi neuvomaan, että käyksä salilla? Kannattaa tehdä siellä vapailla painoilla eikä laitteilla. Tuli siinä sitten vähän sellainen olo, että äläpä opeta isääs naimaan... Mutta mistäpä hän olisi voinut tietää. Joten vastasin ihan nätisti, että joo, niinhän mä tykkään tehdä. Ja kehuin sitten vielä kahvakuulailua päälle.  Enkä minä tosiaan ollut eilen kurssilla ihan sen oloinen, että olisin urheilun monilahjakkuus. Mutta kohta olen, koska taas koin muutaman luisteluhiihtoon liittyvän oivalluksen.

Tänään en kuitenkaan treenaa hiihtoa, vaan menen toisen työkaverin kanssa spinnaamaan. Inga meni ja voitti viime viikon Go Exposta 25 kerran sarjalipun sopivasti mun salille, joten rekrytoin hänet heti jumppaseuraksi. Eihän se spinning mitään sosiaalista jumppailua ole, mutta tuleepahan ainakin lähdettyä, kun on treffit sovittuna.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Uusi saliohjelma ja Promodin minihametesti

Saliohjelma kolahti eilen postilaatikkoon. Kuvia en vielä saanut, koska Jukka kysyi, pistääkö hän ne spostilla vai mms-viestinä - eikä sitten vielä lähettänyt niitä. Mutta kuvat olivatkin tukiliikkeistä. Esittelen nyt saliohjelman pääidean ja ne pari uutta tukiliikettä sitten vaikka ensi kerralla.

Tällä kertaa tehdään (ainakin mulle) ISOILLA painoilla pyramiditreeniä. Minulla on treenissä kolme pääliikettä (pena, kyykky ja ylätalja), joista teen aina kaksi. Ja sitten loppuajan teen tukiliikkeitä oman mielen mukaan.

Eli jos viikon ensimmäisessä treenissä teen kyykyn, penkin ja apuliikkeet, niin toissessa teen sitten vaikka ylätaljan ja  kyykyn apuliikkeineen. Ja seuraavalla kerralla vuorossa on sitten luonnollisesti penkki + ylätalja + apuliikkeet. Ja sitten rundi alkaa alusta. Koko treeni (alkuverkka + bodaus + loppuverkka) saa kestää maksimissaan tunnin. Tänään taisi mennä 56 minuuttia.

Yhden pääliikkeen sarja on 6, 3, 1, 3, 6. Ja apuliikkeitä tehdään joka toisella kerralla 5-10 toistoa ja joka toisella 15-20 toistoa. Tää on kivaa. Musta on hirmu kivaa tehdä lyhyitä toistoja isoilla painoilla.

Hauskinta tässä ohjelmassa on kuitenkin se, että joka kerta pitää nostaa yhden sarjan painoja kussakin liikkeessä tai tuplata joku sarjoista. Eli joko pistän 2,5kg lisää tankoon tai tuplaan vaikka kolmoset eli teen sarjaksi 6, 3, 3, 1, 3, 3, 6. Tässä pitäisi siis jatkuvasti huomata kehittyvänsä.

Apuliikkeitä ovat vatsa, selkä, alatalja tai kulmasoutu pakollisina ja vapaaehtoisempina olkapää, pohkeet, reidet, hauis ja ojentaja.

Tänään sali oli minun aamuliikuntani. Salille lähteminen kesti vähän kauemmin kuin viikolla lenkkipolulle kirmaaminen, mutta lähinnä vain pitkitin punkasta nousua. Sieltä noustuani ruokin katin, siivosin sen hiekkalaatikon, pakkasin laukun ja tein ostoslistan. Ja sitten lähdin bodaa.

Eka meinasin, että tekisin kyykkyä ja ylätaljaa, mutta viikolla venähtänyt nivuseni oli edelleen vähän eri mieltä. Päätin sitten säästellä sitä nivusparkaa iltapäivän hiihtotekniikkakurssille, ja tein sitten penaa ja ylätaljaa. Tässä koko treeni:

  • Pena: 6x45kg, 3x 52,5kg, 1x60 kg, 3x52,5kg, 6x45kg
  • Ylätalja: 6x60kg, 3x70kg, 1x80kg, 3x70kg, 6x60kg
  • Torture twist 3x30s
  • Viparit 3x10x6kg + superina 6x4kg
  • Soutu: 10x30 kg, 2x8x40kg
Alkuverkkana vispasin crossaria vartin ja loppuverkkana 4 min. Ensi kerralla nostan painoja penan 6 toiston sarjoissa ja ylätaljassa teen varmaan kolmoset tuplana. Kyykyn aloituspainoiksi mitattiin torstaina 70,75 ja 80. Ensi kerralla teen varmaan vielä niillä ja sitten aloitan vasta sen painojen tai toistojen kasvattamisen.

Tiesittekö muuten, että lihaksen kreatiinivarastot kestävät noin 7 sekuntia? Eli nuo lyhyemmät sarjat pystyn tekemään niiden turvin, mutta kutoset alkavat kehittää maitohappoa, koska niihin menee yli 10s. Kyllä sen eron huomaakin.

Salin jälkeen nautin aamiaiseksi palkkaria (eli protskua, raakakaakaota, macaa ja chia-siemeniä veteen sekotettuna) ja sitten lähdin kaupoille. Eksyin myös ihan vahingossa Sellon Promodiin. Kävin siellä viimeksi joulukuussa ja silloin siellä oli tosi kiva minihame. Silloin lupasin itselleni, että saan ostaa sen, jos mahdun kokoon 40. Ja mahduin! En ole tehnyt niin sitten Kosovon massakauden. Tällä viikolla se samainen hame tuntui aika väljältä. Siksi päätinkin ottaaa ihan piruuttani mukaani sovituskoppiin saman mallisen mutta eriväriseen hamosen koossa 38, kun siihen silmäni iskin. Ja arvatkaas mitä! Se meni päälle! Ja tuli toki siksi kotiinkin. Puhun nyt siis Saksan koosta 38 eli Ranskan koosta 40 eli Iltalian koosta 44 eli brittien koosta 12, joka on toki jenkeissä 10 ja Espanjassa 40. (Kätevää...) Joka tapauksessa tämä Promodin hametesti on tosi motivoiva. Seuraavaan kokomuutokseen voi mennä aikaa kauemmin, koska kohta lantion luustokin pistää vastaan.

Painan nyt suunnilleen saman verran kun lähtiessäni Kosovoon, mutta taidan mennä pienempiin vaatteisiin. Taidan olla siis vähän tiiviimpi tyttö kuin keväällä 2008. Mutta viime viikonlopun tankotanssijoita katsellessa tuli kyllä sellainen olo, että olisi vielä varaa kiristellä. Ja minulle meni vain maltillisesti levenevä minari koossa 38. Kynämallinen kinnasi reisistä.

Mutta nyt on aika lopetella ja alkaa kohta kiskoa kalsareita jalkaan, koska luisteluhiihdon jatkotekniikkakurssi alkaa Oittaalla reilun tunnin kuluttua. Tsüss!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Viikon kootut

Vielä on ihmiskoe mennyt varsin mallikkaasti: ma,ke ja to aamulenkit ja tiistaina perinteisesti uimaan. Tosin tämä ei ole minulle sinänsä mikään iso haaste, koska olen aika aamuvirkku enkä mitenkään vihaa aamu-urheilua. Punttis ei aamuisin oikein mene putkeen, kun homma menee aina virpomiseksi, mutta aerobinen liikunta yleensä toimii.

Tosin keskiviikkona oli jokseenkin haastavaa menoa, koska en katsonut lämpömittariin ennen lenkkipolulle kirmaamista. Ulkona olikin sitten aika holotna, eivätkä ohuemmat urheilukalsarini meinanneet riittää. Onneksi minulla on reisissä eristettä omastakin takaa. Tosin suihkussa sai lenkin jälkeen seistä aika kauan, eikä siltikään tullut kovin lämmin olo. Ja loppulenkistä vauhti hyytyi, kun oli vaan niin kylmät reidet.

Tänään olen harrastanut oikein multiurheilua: aamulla juoksin reilu puoli tuntia, töiden jälkeen menin salille, missä PT:n kanssa teimme minulle uuden salitreeniohjelman ja tulin juuri äsken himaan salibandypelistä. Matsi hävittiin, mutta vastustaja oli kyllä tosi kova. Minulla oli paljon enemmän puuhaa kuin vastustajan veskoilla. Ja teinkin pari näyttävää torjuntaa. Maaleja pääsi viisi, joista harmittaa oikeastaan vain yksi tai ehkä kaksi. Loput olivat sen verran hyviä vetoja ja maskauksia, etten niille oikein mitään voinut.

Kuvitus, joka ei ihan kamalasti liity aiheeseen,
mutta siinä on pääkallo

Uuden saliohjelman esittelen teille viikonlopun aikana, kunhan PT sen minulle lähettää. Nyt sarjat lyhenivät entisestään ja pääsen tekemään pyramidiharjoitusta. Mutta siitä tosiaan lisää huomenna tai lauantaina.

Nyt goijaamaan, että huomenna aamulla jaksaa taas hölkötellä. Minulla on aamulenkille jopa uusi gadget: olin tänään Microsoftin Tech Daysilla ständillä seisoskelemassa, ja sain sieltä pipon, jossa on integroidut kuulokkeet. Huomenna niin menen se pipo päässä lenkille.

Kuva

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Ihmiskoe

Olin eilen pitkästä aikaa aamulenkillä. Siis juoksemassa kuudelta aamulla. Ei ollut edes kamalan liukasta, koska asfaltilla oli aika paljon sulia kohtia. Metsässä risteilevälle hiekkatielle ei tullut lähdettyä ihan vaan kelin takia.

Tänään olin normisti aamu-uimassa. Tällä viikolla uinti sujui todella hyvin. Tai ainakin minusta tuntui siltä, että olen vihdoin hiffannut vaparin syvimmän olemuksen.

Joka tapauksessa tässä on nyt ihan hyvä putken alku aamuliikunnassa. Siksi keksin tosi pöhkön idean: kokeilen, monenako perättäisenä aamuna jaksan aamu-urheilla. Aamu-urheiluksi tässä tapauksessa lasketaan noin puoli tuntia tai kauemmin suoritettu liikunta-aktiviteetti, joka on tehty ennen aamiaista. Lupaan tunnustaa heti, kun alkaa laiskottaa. Viikonloppu voi olla aika paha. Mutta katellaan, kuin ämmän käy...

Minusta on tullut muuten ihan mummo. Tänäänkin heräsin klo 5.05 ilman kelloa. Kello oli herättämässä vasta 5.15. Eli minulla on selkeästi ihan hyvät lähtökohdat tähän testiin. Ja nyt (klo 22:30) väsyttää aika peevelisti. Taidankin siis mennä pesemään hampaat ja nukkumaan. Sitten jaksan mennä taas aamulla lenkille.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Melkoinen Pippa

Ekanakin se on tosi kaunis. Sitten sen sisko on prinsessa. Se on koulutettu hienoissa sisäoppilaitoksissa ja Edinburgin yliopistossa (joka on kai "ihan hyvä"). Ja nyt se sitten on vielä osaa hiihtää. Vaikka se on britti. Eihän siellä saarella ole edes ikinä lunta.

Mutta ihan vakavissaan, respectiä Pipalle. Itse olin ihan helisemässä 32 km hiihdon jälkeen, ja Pippa pisteli 90 km Vasaloppetia reilussa 7 tunnissa. Vau.

Pippa on muuten triathlonisti. Eli ensi kesänä me ollaan ihan samiksii. Jee.

Tyylimuutos

Viime viikolle asti viiletin laduilla pertsaa, koska treenasin sitä Finlandia-hiihtoa varten. Tänään vihdoin hyppäsin pois ladulta ja aloin palautella vapaata tyyliä mieleeni.

Minun piti mennä tuohon Leppävaaraan hiihtelemään, muta siellä olikin joku talviriehapäivä ja satamiljoonaa ipanaa. Minun Volvoni tekikin siis uukkarin ja käänsi nokan kohti Oittaata. Onneksi en tullut kävelleeksi ladun varteen tuonne metsään vaan päätin eka treenata Lepuskin urheilukentän tasaisella kiekalla - tuli sittten huomattua tuo rieha eikä mentyä lasten hiihtokisojen tielle. Tai eipä ne lapsukaiset välttämättä siellä metsässä asti olisi olleet, mutta liikaa yleisöä siellä Lepuskissa silti  untui olevan.

Ennen ulosmenoa toki katselin taas videoita Elixirin Juuttuubikanavalta ja koetin palautella muuveja mieleeni. Jaanpa teillekin pari parasta videota.

Ensin Wassua eli keksijänsä mukaan nimettyä Wassbergiä. Sinä sauvoilla työnnetään joka potkulla:


Muita vaparitekniikoita ovat kuokka, Mogren ja sauvoitta hiihto. Kuokalla mennään jyrkkään ylämäkeen, Mogreniä voi painella tasaisella tai loivassa alamäessä ja sauvoitta hiihto on alamäkitekniikka. Tässä on videota ihan peruspotkutekniikasta. Minä olin tänään ihan tuossa suorajalkavaiheessa:


Tasaisella hiihtely meni ihan ok, mutta ylämäissä vauhtini loppui ihan täysin. Kuokka ja Wassu olivat ihan muistissa jo ladulle mennessäni, ja jopa Mogren ja sauvoitta hiihto palasivat mieleeni lenkin aikana - Mogren ei tosin päässyt päästä raajoihin asti.

Olin viime talvena Suomen Ladun hiihtotekniikkakurssilla. Vapaan tyylin kurssin voisi uusia ensi vuonna. On tekniikka sen verran hakusessa. Ellei joku kaveri ole ihan guru vapaassa ja halua opettaa minua. Saa ilmottautua! :)

Miksi muuten kaikki (muut paitsi minä) vaihtavat aina monot kenkiin autoa ajaessaan. Minä ainakin pystyn ihan hyvin ajamaan autoa monoilla. Se on jopa helpompaa kuin paljain jaloin ajaminen. Enkä minä keksi, miten monot menisivät polkimilla pilalle, joten ei sekään voi olla syynä. Joten, miksi te muute jaksatte venkslata niiden kenkien kanssa? Minä en ainakaan jaksa.


lauantai 3. maaliskuuta 2012

GoExpo 2012

Tänään kävin heppahullun kaverini Ingan kanssa Go Expo -messuilla Helsingin messukeskuksessa. Minun oli tarkoitus katsella sieltä halpaa märkäpukua triathloniin, mutta paikalla ei ollutkaan sellaisten kauppiaita. Polkupyöriä ja varsinkin golfroinaa olisi kyllä ollut vaikka muille jakaa. Minulla nyt kuitenkin on jo hyvä fillari, enkä golffaa. Mutta löysin minä kuitenkin jotain shopattavaa messuilta: punaisen jumppatopin ja luonnonkosmetiikkaa. Jos olisin lottovoittaja, olisin varmaan hankkinut messuilta rullaluistimet, maastopyörän, suunnistuskengät, kajakin ja Human toolin tuolille asetettavan "satulan". No, enpä ole...

Mutta oli messuilla muutakin tekemistä kuin shoppaamista. Saavuimme paikalle vähän puoli yhden jälkeen, koska halusimme nähdä tankotanssin SM-kisat. Saapuessamme Sporttilavalle tanssijat lämmittelivät tangolla, ja me Ingan kanssa säikähdimme, että joko ne ovat aloittaneet. Eivät sentään. Mutta yhdeltä homma sitten alkoi. Ensin kisasivat avoimen sarjan 11 kisaajaa, ja sitten SM-tittelistä pääsivät taistelemaan kova kuusikko. Tai, no avoimen sarjan parhaat olivat minusta ainakin yhtä hyviä kuin SM-sarjan huonoin, mutta muuten ero oli aika selvä. Tai oikeastaan SM-sarjassa oli selkeät kaksi voittajasuosikkia (Oona Kivelä ja Henriikka Roo) ja kolme muuta kisaajaa skabasivat sitten tasaisesti pronssista. Avoin sarja oli maallikon silmään tasaisempi. Alla on kuvia kolmesta mun arvioimasta pronssimitallikandidaatista. Alin pääsi pronssille.

  


Valitettavasti en saanut Oona Kivelästä tai Henriikka Roosta kuin tärähtäneitä kuvia. Olivat tytöt niin vauhdikkaita. Mutta onneksi joku on laittanut jo Henriikan voittoesityksen juutuubiin. Ihan käsittämätöntä. Kattokaa vaikka.


Jos joku väittää, ettei toi ole urheilua vaan seksivenkoilua, niin joku on urpo.

Katsoimme myös hetken freeride-polkupyöräilyä. Pojat hyppivät aika korkealle ja tekivät hienoja voltteja. Yhdelle pyöräilijöistä kävi vähän köpelösti alastulossa. Häneltä meni ehkä nilkka, ehkä joku muu osa jalasta. Ei voi muuta sanoa, kuin että otan osaa ja tiedän tunteen...

Koska olin matkassa heppatytön kanssa, kävimme syynäämässä myös Horse Fairin. Siellä ei ollut ständipuolella juurikaan tarjottavaa hevosta omistamattomalle harrastajalle, mutta kopukoita oli paikalla useampia minihevosesta ja shetlannin ponista isoon ritareita keskiajalla kyydinneihin Shiren hevosiin.

Miniheppa, jonka säkäkorkeus oli muistaakseni 65 cm
Normaalin kokoinen hevoinen

Erilaisia esityksiä heppapuolella oli useita. Me katselimme vikellystä, minihevosten ja jättihevosten esittelyä ja keskiaikaisen turnajaisshown. Vikellys oli vähän haparoivaa (joo, ei taida olla iso laji Suomessa), mutta turnajaisissa oli mukavasti pyrotekniikkaa mukana. Ja yksi hepoista oli känkkäränkkätuulella, eikä halunnut tehdä samoja juttuja kuin ritarinsa. Valitettavasti heppa-areenalla oli niin pimeää, että liikkuvista hopusista oli ihan mahdotonta ottaa kuvia. Ainakaan ilman salamaa. Ja minun salamani ei riitä niin kauas, että siitä olisi ollut iloa.

Vikeltäjät paikallaan, niin sai tarkan kuvankin

Kivat messut oli kyllä.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kuin kala vedessä

Piti kirjoitella jo uintipnutkaaäivänäni tiistaina, mutta tuli sisko lapsineen katsomaan mun hoitokissaa, niin en sitten saanutkaan aikaiseksi. Mutta ajattelin tällä kertaa siis kirjoitella uiskentelusta.

Minulla on ollut nyt aikuisena kolme eri uintiopettajaa. Olen käynyt kolme eri Cetuksen tekniikkakurssia: perustekniikat I ja II sekä perhosuintikurssin. Ekalla perustekniikkakurssilla minulla oli opena kiva tyttö, jonka nimeä en enää muista ja tokalla perustekniikalla sekä perhoskurssilla Neuvostoliiton uintioppeja meille tarjoili Anna Virosta. Ja nyt sitten triathlonkoulussa meille on opetettu vaparitekniikkaa, ja opena on toiminut Marko.

Hassuinta tässä on, että kaikki opet ovat opettaneet minua vähän erilailla. En usko, että kukaan ope varsinaisesti on opettanut minua väärin, mutta kun esim. Anna käski keskittyä liukuun, niin liukuessa minulla alkoi mennä käsi kyynärpää edellä veteen, koska vein sen sinne suorana. Ja nyt Marko sai sitten korjata sitä virhettä ihan urakalla.

Parasta uinnissa ovat kuitenkin miesuimarit, joten
kuvituksena on Michael Phelps
 Meitä on ollut triathlonkoulussa 10 henkeä, eikä Marko ekoilla kerroilla korjannut minua ihan kauheasti, vaan keskittyi muihin. Luulin siis toki olevani loistava uimari. Vikalla kerralla (ylimääräinen kerta hiihtolomaviikolla) meitä olikin vain kolme, ja saimme hyvin henkilökohtaista ohjausta - ja minulla olikin sitten kaikki pielessä: polvet liian kaukana toisistaan, kyynärpää edelleen muun käden edellä veteen, liian vähän vartalonkiertoa ja vasemman käden kyynärpää koukkaa liikaa selän puolelle. Naureskelinkin, että luulin vielä tunnin alussa osaavani uida...

Aina uimatekniikkaa opetellessa uinti hajoaa ensin täysin ja vauhti hidastuu. Sitten hiljalleen treenatessa palaset alkavat taas loksahdella kohdalleen, ja homma alkaa toimia. Niin toivon nytkin tapahtuvan.

Käyn tosiaan tiistaisin kavereiden kanssa aamu-uinnilla. Ja tuli tehtyä uudenvuodenlupaus, että aamu-uin tänä vuonna 45 kertaa. Alkuvuodesta missasin pari kertaa koipivaivojen takia, joten ei passaa enää loukkaantua, tai muuten joudun jossain välissä käymään aamu-uinnilla kaksi kertaa viikossa. Ja pitää minun uiskennella aktiivisesti ihan jo senkin takia, että minulla on vielä paljon opittavaa ennen kesää ja triathlonkisoja.

Loppukevennykseksi tarjoan Jennin irkissä jakaman US Navy SEALsin taistelu-uinnin opetusvideon. Tekniikka voisi olla ihan hauskaa opetella, mutta opettelu itsessään voisi olla liian haastavaa ilman opea. Jonkun pitää aina vahtia ja sanoa, mitä teen väärin. Ja jos nyt katsoisin videon ja lähtisin tästä uimahalliin, niin voin luvata, etten muistaisi puoliakaan.


Mutta joo. Swimming is hard. Siksi lähdenkin tästä salille kyykkäämään. Sen uskoisin osaavani. Painoja vaan voisi olla enemmänkin; tämä nylkyn leikkiminen on vähän sössinyt kehittymistäni tällä saralla.

Huomenna menen Go Expoon. Voisi sitten illalla mouhuilla siitäkin.