Uimarit kuivalla maalla

Kuten viime vuonnakin, Cetuksen masters-uimarit lähtivät 24 tunnin hiihtoon Vierumäelle. Ja kuten viime vuonnakin, meitsi niin oli mukana. Tänä vuonna meitä oli reissussa isompi poppoo, kun 8 hengen joukkueen lisäksi meillä oli myös tiimi 4 hengen kisassa. Ja minä olin toki tarpeeksi hullu lähtemään 4 hengen joukkueeseen. Sanoin, että kumpi vaan käy, eikä 4 hengen joukkue ilmeisesti sitten käynytkään kuin neljälle tyypille. Hupsista.

Meidän automme ei ollut paikalla mitenkään "hyvissä ajoin", vaan kaahasimme urheiluopiston pihaan 20 minuuttia ennen starttia. Onneksi uintivalkkuni Johanna oli saapunut paikalle ajoissa ja oli valmiina starttaamaan. Johannan lisäksi meidän joukkueessamme olivat kisakonkarit V&V, jotka olivat myös joukkueemme kovimmat hiihtäjät. Minä ja Johanna olemme molemmat sellaisia vasta luistelua opettelevia tätejä.

Startti: tästä se hauskuus alkaa!

Minä halusin kuitenkin kovasti päästä hiihtämään Vierumäellä myös vapaata. Panostinkin tammikuussa hurjasti vapaan hiihtotekniikan opiskeluun: kävin kuukauden aikana kaksi Suomen Ladun hiihtokurssia ja yhden Electrofitin kurssin, jonka joukkuekaverimme V Vierumäelle lähteville ystävällisesti järjesti. Ostin myös uudet sukset, koska sain Electrofitin kurssilla kuulla olevani liian painava vanhoille suksilleni (tosin kiltti ope muotoili asian siten, että sukseni ovat minulle liian löysät :D). Tämän lisäksi kävin joka viikko hiihtämässä omatoimisesti. Silti ei ollut mikään maailman luottavaisin olo, ja pakkasin myös pertsat mukaan. Mutta luisteluhiihdon teoria oli ainakin hallussa!

Alussa joukkueemme hiihteli vuorotellen yöhön asti. Minä pääsin liikkeelle kolmantena, ja lähdin reteesti matkaan luistellen - olihan edellisen päivän kurssilla ekaa kertaa ikinä mäenkin kuokkaus onnistunut ilman valtaisia maitohappoja, ja usko omaan tekemiseen oli kova. Ilmeisesti opit olivat kuitenkin kadonneet päästä yön aikana, koska hiihto meni hirveäksi räveltämiseksi: käytännössä hiihdin koko matkan käsilläni. Maalissa minulla oli veren maku suussa ja hartiat aivan hapoilla. Päätin hiihtää seuraavan vuoroni pertsaa.

Ja taas on jollakulla kierros plakkarissa. Eiku uutta putkeen!

Pertsakin meni hitaampaa kuin edellisenä vuonna. Tässä vaiheessa olin aivan maani myynyt, ja kauhuissani mietin, miten ikinä selviän koko vuorokaudesta. Mutta hieman ulistuani kiskoin urheasti seuraavalle kierrokselle taas vapaan tyylin monot jalkaan ja lähdin treenaamaan. Toinen kiekka vapaata menikin jo paljon ekaa paremmin. Ja kolmannella vapaan kierroksella hiihdin jo vapaata kovempaa kuin pertsaa!

Hiihdimme yöllä 2 tunnin vuoroissa, jotta muu joukkue sai nukkua. Minä ehdin hiihtää 4 kierrosta ennen yötaukoa, ja olin kahden tunnin vuoroissa viimeisenä starttaava. Olin jo kotona päättänyt hiihtäväni yöllä pertsaa, koska en uskonut jaksavani mitenkään kahta tuntia vapaalla tekniikalla. Tämä olikin varmasti fiksu päätös, koska pertsakin meni ekan kierroksen jälkeen aika pitkälti vuorohiihdoksi eikä ollut mitenkään vauhdilla pilattu.

Minä tokavikan ja nopeimman kierrokseni jälkeen.

Aaamun ensimmäinen vapaa yövuoron jälkeen oli taas hieman raskas, koska ehdin palautella kahden tunnin pertsailun jälkeen vain reilun tunnin. Olin suunnitellut hiihtäväni lauantaina joka toisen vuoroni vapaata ja joka toisen pertsaa, mutta vapaa kulki sen verran helposti jopa ylämäissä, että päätin yhden pertsakierroksen jälkeen hiihdellä loput rundit vapaata. Ja lopussa tapahtui jonkinlainen ihme, ja aloin vihdoin saada jalkaa aika kivasti vartalon alle jopa ylämäissä. Vielä on pitkä matka sulavaan vapaan tekniikkaan, mutta joitain palasia taisi Vierumäen lenkillä loksahtaa kohdalleen. Kaksi vikaa kierrostani olivatkin myös minun nopeimmat kierrokseni koko vuorokauden aikana. Tosin kelikin oli parempi lopussa.

Neljän hengen joukkue ei ollut kokemuksena kamalasti rankempi kuin 8 hengen joukkue. Kun kahdeksalla hengellä omien vuorojen välissä ehti lueskella ja hengailla, niin nyt kaikki tauot menivät aika pitkälti huoltotoimiin. Lepoa tuli kuitenkin ihan tarpeeksi, jotta homman jaksoi vetää kunnialla loppuun asti. Haluan ehdottomasti taas ensi vuonna hiihtämään - mutta vain 8 tai 4 hengen joukkueessa. Sen lupaan, että sooloissa tai duoissa minua ei ikinä noissa kinkereissä nähdä.

Veikkosia vaihtoalueella odottamassa viestintuojia.

Meidän porukkamme on aivan ihana. Olemme kaikki tukevasti keski-ikäisiä (minä olin koko jengin toiseksi nuorin!), mutta hiihto taitaakin olla aika keski-ikäinen laji ainakin kuntoilupuolella. Ehkä iän tuoma viisaus saa meidät ottamaan koko homman sopivasti hauskanpidon kannalta unohtamatta kuitenkaan kilpailuhenkeä. Parhaansa pitää tehdä ja siihen pyritään, että koko ajan on joku ladulla. Ja se on vaan kiva juttu,jos tällä taktiikalla ei hävitä.

Minä hihdin vuorokauden aikana 13 kierrosta, mistä kertyi 62,4 km. Joukkueemme hiihti yhteensä 283,2 km, mikä riitti sijaan 22/24. (Jee, ei hävitty!) 8 hengen joukkueemme oli hienosti sijalla 10/16 ja voitti Triathlon Suomen joukkueen - mikä oli heille kovin tärkeää. Kisa oli kyllä pitkään hyvin tasainen, mutta uimarit voittivat lopulta kierroksella. Tuloksia ja väliaikoja voi ihailla tuolta, jos tarkempi analyysi kiinnostaa.

Tänään on ollut väsynyt ja vähän niin kuin krapulainen olo. Onneksi telkkarista tuli hiihtoa, niin oli sohvalla lojuessa tekemistä.

Uuden vuoden lupauksia ja muuta kivaa

Uuden vuoden juhlat eivät olleet täällä järin railakkaat: minä nukahdin sohvalle puoli kahdentoista aikoihin. Heräsin puoliltaöin ja siirryin suosiolla sängyn puolelle. Kehnoa suoritusta saattoi selittää päivällä juostut 10 x 200 m vedot ja ravintola Kylän maittava mutta aika tuhti dinneri (ja halpa samppanjapullo).

Kuvituksena tilanteita tämän päivän sulkispeleistä.

Keksimme dinnerillä aivan huikean idean: sovimme Supersuunnistajan kanssa kisaavamme tänä vuonna universumin mestaruudesta kolmiosaisessa mailapeliturnauksessa. Lajeina ovat sulkis, racketball ja padel. Yhden matsin voitosta saa aina ISOn Pätkiksen tai Pätkis-jäätelön. Jos voittaa kaikki kolme lajia, saa vielä Pätkis-suklaalevyn. Ja kuonnollisesti se, kumpi voittaa enemmän pelejä, on toki universumin mestari. Kävimme tänään vähän treenaamassa sulkista, mutta tämän päivän pelit eivät olleet vielä osa varsinaisia turnajaisia. Hyvä niin, koska hävisin erin 2-3.

Tämän lisäksi minä intouduin taas kerran leuanvetohaasteeseen. Siinä vuoden ekana päivänä vedetään yksi leuka, tokana 2, jne. Olen tehnyt tämän ekan kerran jo muutama vuosi sitten, ja sain helmikuussa niskani todella pahasti jumiin. Nyt ajattelin lopettaa tammikuun lopussa, ja tehdä sen jälkeen vähän järkevämpiä sarjoja. Leukoja on joka tapauksessa nyt vaivatonta vedellä, koska sain vihdoin hankittua meille uuden leuanvetotangon makkarin ovenkarmiin.

Ettei elämä olisi tylsää, intouduin myös mukaan KPK 24/7 Tammiputkulaan. Se on vähän niin kuin Helmetin lukuhaaste, mutta urheillen: haasteessa on 31 teemaa, joista pitää ottaa kuva kun liikkuu lihasvoimin vähintään 30 minuuttia. Teemoja on erilaisia kuten kiva nimi, järjetön sää ja taidekuva. Joka päivälle pitää valita eri teema. Tänään minun teemani oli sydän.

Kisakalenterissakin on tietysti jo ensimmäiset merkinnät. Ensi viikonloppuna on perinteinen Loppiaisroga, mihin minä ja Supersuunnistaja suuntaamme joukkueella nimeltä Risto Räppääjä ja pullistelija. Helmikuun alussa minä lähden taas uimareiden kanssa Vierumäelle hiihtämään 24 tunniksi. Tällä kertaa meillä on neljän hengen joukkue, joten hiihtääkin saa ainakin tarpeeksi.

Tämän takia olen bookannut itselleni tammikuun täyteen hiihtotunteja: 13.1. menen Suomen Ladun vapaan hiihdon peruskurssille, ja heti kahden päivän päästä on hiihtojoukkueemme oma yksityisopetus. Viimeistelen osaamiseni vielä 31.1. Suomen Ladun jatkotekniikkakurssilla. Tarvitaan siis enää lunta, jotta voisi treenata.

Päivän putkulakuvani. Se on sydän.

Päiväni murmelina

Olipas kerrankin oikein teemaohjelmaa Groundhog daylle - sen verran toisintoa oli ilmassa, kun osallistuin Vierumäellä 24 tunnin hiihtoon. Pääsin kiertämään samaa 4,7 km latua sieluni kyllyydestä.

Minä tulossa vaihtoon

Tammikuun puolivälissä masters-uintiseurani Cetuksen sähköpostilistalla huhuiltiin täydennystä 8 hengen hiihtojoukkueeseen. Olin ihastunut jo viime vuonna joukkueen nimeen "Cetuskin hiihtää". Tämän lisäksi olin muutenkin unelmoinut osallistuvani joskus kyseiseen kisaan, joten en voinut ohittaa tilaisuutta. Nopeimpana yhteydenottajana minä pääsin mukaan tiimiin.

8 hengen joukkueella kisa ei ole mitenkään rankka, vaan oman vuoron jälkeen tulee ihan kivasti lepoa. Kisa alkoi klo 18 perjantai-iltana, ja me hiihdimme ensin 2 kertaa koko joukkueen läpi. Tämän jälkeen alkoivat "yövuorot", joissa jakona oli 3, 3 ja 2 henkeä ja saman verran tunteja. Loput saivat nukkua. Minä olin ensimmäisessä yövuorossa, ja me päätimme jatkaa tuttua tyyliä hiihtäen kukin vuorollamme aina yhden kierroksen. Tämä oli kiva rytmi, koska silloin saattoi aina hiihtää "täysiä", koska kiekan jälkeen pääsi huilaamaan edes hetkeksi. Viimeinen yöntaukoni oli vain noin 20 minuuttia, mutta sekin riitti ihan hyvin vessassakäyntiin ja pieneen evästelyyn. Lisäksi se oli ainoa tauko, jonka aikana minulle ei ehtinyt tulla kylmä.

Lepotauko

Meidän yövuoromme loppui kolmelta, minkä jälkeen pääsimme nukkumaan. Majoitus oli lattiamajoitus Vierumäen urheiluhallin juoksuradalla ja neukkareissa, ja minulle tuli siitä aika nostalginen olo: lapsena on tullut vietettyä aika monta yötä luokkahuoneiden lattialla erilaisissa koristurnauksissa. Kävin ennen nukkumaan menoa myös suihkussa, koska pelkäsin, etten saisi unta, jos minulla olisi hien kuivuttua vilu.

Minun seuraava hiihtovuoroni oli vasta yhdeksältä, mutta heräsin jo ennen kahdeksaa. Aivot olisivat ehkä tarvinneet hieman enemmän unta, koska olin ensin menossa ulos melkein puoli tuntia liian aikaisin, minkä jälkeen hukkasin sukseni telineeseen. Onneksi hiihtimet kuitenkin tuli paikannettua ajoissa, ja ehdin ladulle ennen edellisen viestinviejän saapumista vaihtoalueelle.

Iloinen hiihtelijä

Aamun ensimmäinen kierros oli koko kisan nihkein, koska kankean ruumiin lisäksi lumisade haittasi luistoa. Muuten hiihto oli oikein kivaa kisan loppuun asti. Ladun oppi todella hyvin ulkoa. Tiesin aina tasan tarkkaan, missä kohdassa Garmin piippaisi kilometrin merkiksi, ja osasin odottaa jokaista mäkeä ja mutkaa. Toinen ja kolmas kilometri olivat ehdottomasti tylsimmät, koska ne olivat lähinnä pitkää suoraa golfkentän laidalla. Lisäksi "takasuoralla" oli aina vastatuuli. Kivoin osuus oli neljäs kilometri, koska siinä reitti kävi vähän kumpuilevammaksi.

Jee! Tää on niin hauskaa!

Minä hiihdin kisassa pertsaa, koska olen vaparini kanssa vielä tukevasti harjoitteluvaiheessa. Vähän harmitti, etten ottanut myös vapaan kamoja mukaan, koska tasainen kisalatu olisi ollut oikein sopiva vaparin treenailuun. Kilpailuhenkisenä päädyin kuitenkin pertsaan, koska etenen sillä tyylillä nopeammin. Kierrokseni olivat ihastuttavan tasavauhtisia aamun vähiten luistavaa kierrosta lukuunottamatta:

• klo 18:46: 24:47
• klo 21:42: 24:23
• klo 0:38: 24:39
• klo 1:52: 25:52
• klo 2:37: 24:59
• klo 8:58: 27:59
• klo 12:00: 26:00 (tämä on mun lemppari - on niin kauniita tasalukuja)
• klo 14:54: 24:04 (tämä jäi harmittamaan - koetin niin kovasti koko kisan ajan päästä alle 24 minuutin)

Viimeisiä vaihtoja viedään!

Kilsoja kahdeksasta kierroksesta kertyi 37,6 km eli ei mitenkään kamalasti. Meidän viimeinen täsysi kierroksemme päättyi kahta minuuttia vaille viisi, minkä jälkeen meidän kolme kovinta hiihtäjäämme kävivät heittämässä vielä yhdet kiekat. Koska vain kokonaiset kierrokset laskettiin, oli meidän joukkueemme valmis klo 17:50. Kilometreja koko joukkueelle tuli 316,8 km , mikä oikeutti 8 hengen sarjassa sijaan 13/17. Minä taisin olla joukkueestamme ainoa, jota sijoitus kiinnosti. Onneksi minulla riitti kilpailuviettiä koko joukkueen tarpeisiin.

Tuloksia voi ihastella tuolla. Jos katselette meidän joukkueemme kierrosaikoja, niin älkää ihmetelkö minun aamuista vajaan 19 minuutin aikaani. Joukkuekaveri kävi unenpöpperöissään ulkoiluttamassa minun chippiäni.

24 tunnin hiihdon ehdottomasti paras untijoukkue!

24 tunnin hiihto oli just niin kiva tapahtuma kuin epäilinkin. Minun on ihan pakko päästä mukaan ensi vuonnakin. Ja ennen sitä minun on ihan pakko opetella hiihtämään vapaata, koska vapaalla mennään lujempaa - ja kaikki tiellä olevat turret olivat pertsaladulla. Ihan varmasti olisin alittanut 24 minuuttia, jos ei olisi tarvinnut ohittaa lomahiihtäjiä.

Kuvat ovat kaikki uintivalkkuni Johannan ottamia - olivat vaan niin paljon parempia kuin omat otokseni (joista parhaat ovat jo instassa).

Tammikuun uusi laji

Uudenvuodenlupaukseni oli kokeilla joka kuussa jotain uutta lajia. Tammikuun kokeilu meni ehkä hiukan viimetinkaan, kun osallistuin Esportin tämän kuukauden viimeiselle jumppatunnille eli tämän illan cxworksiin. CXworks valikoitui eikaksi lajiksi kyllä jo ajat sitten nimensä takia (sexworks, hihi). En vain ehtinyt tunnille aiemmin.

Hiihtänyt olen ennenkin. Viimeksi eilen.

Cxworks on Les Millsin 30 minuutin torsotreeni. Aussipuljun sivuilla cxworksia kuvaillaan näin:

Exercising muscles around the core, CXWORX™ provides the vital ingredient for a stronger body. A stronger core makes you better at all things you do, from everyday life to your favorite sports - it’s the glue that holds everything together.
All the moves in CXWORX have options, so it’s challenging but achievable for your own level of fitness. During the 30-minute workout trained instructors guide you through correct technique as you work with resistance tubes and weight plates, as well as body weight exercises like crunches, and hovers. You will also get into some hip, butt and lower back exercises.

Tunnin veti Esportin oma tukkajumala Ibrahim. Hänen tajunnanräjäyttävän hienon afronsa lisäksi olen ihaillut hänen energistä ohjaustyyliään, kun olen joskus katsellut combattia polkiessani pyörää. Ohjaajan puolesta tunti oli siis vallan mainio. Sisältöön olisin kaivannut ehkä kylkiä ahteritreenin sijaan, mutta ihan jees treeni oli noinkin. Lankkusarjoja oli moneen otteeseen, mikä on pelkästään plussaa. Voisin mennä toistekin, jos joskus ehtisin ja saisin tunnin sopimaan viikko-ohjelmaani.

Vuorikiipeilijä M ei ollut hiihtänyt varmaan tällä vuosituhannella,
mutta ihan kivasti homma silti sujui.

Kun juttelin töissä tästä vuosihaasteestani, ihmetteli eräs duunikaverini, että ovatko eri jumppatunnit muka eri lajeja. No, ovathan ne. Eihän esim. body balancessa ja body combatissa ole mitään samaa. Jos kuulut työkaverini koulukuntaan (tai olet hän, hahaa) etkä meinaa uskoa, niin nyt on hyvä hetki käydä toteamassa asia itse: Esportissa alkaa huomenna ystävänpäiväkampanja, mihin kuuluu avoimet ovet 1.-14.2. Jumppaamaan pääsee siis ilmaiseksi! Jos kävisi niin hassusti, että hurahdat jumppailuun ja haluat jäseneksi, niin arvostaisin, jos mainitsisit olevasi minun kaverini. Minä saisin silloin nimittäin kuukauden treenit ilmaiseksi. Ja niin saisit sinäkin. Mutta käykääs nyt edes kokeilemassa jotain jumppaa. Voin suositella ainakin Joukon spinningiä ja ilmajoogaa.

En ollut muuten viikonlopun ainoa uuden lajin kokeilija. Vuorikiipeilijä M antautui vapaan hiihtotyylin pauloihin, ja kävimme eilen Oittaalla treenailemassa kuokan tekniikkaa. Kuvitus on siltä keikalta.

Suksi, suksi ei luista mihinkään

Lumi tuli tänne eteläänkin ihan pysyvästi. Tämä tarkoittaa sitä, että minäkin jaksoin kävellä kellariin ja hakea sukset. Ja eilen me Supersuunnistajan kanssa kävimme lähiniityllä hiihtämässä. Tapiola on kyllä vallan mainio paikka: ei liene kovin montaa mestaa, missä on Stokka lähikauppana ja kävelymatkan päässä hiihtolatu. Niityllä on 1,5 km pituinen lenksukka, joka oli jo ajettu. Tapiolasta pääsee hiihtämään myös vaikka Leppävaaraan asti (minähän hiihdin pari vuotta sitten töihin ja kotiin juuri tuota reittiä). Supersunnistaja kävi vähän tiedustelemassa siirtymälatua, mutta palasi aika pian takaisin niittylenksukalle. Minä luotin latupalvelun tietoon, latu oli huonossa kunnossa, enkä suostunut ollenkaan poistumaan niityltä.

Tämän päivän suunnistuksen hauskin rasti.
Ratamestari on ollut luovalla tuulella. :)

Minun sukseni eivät oikein luistaneet. Tasatyöntö oli aivan tuskaista. Epäilin ensin voiteluani, mutta Supersuunnistaja oli jo ulkona sitä mieltä, että minun sukseni ottavat koko matkalta maahan. Ja kun tarkistimme asian kotona, niin tottahan se oli. Tämä on sinänsä aika mystistä, koska mielestäni olin painavampi, kun ostin sukset vuonna 2011. Ehkä ne ovat vain väsyneet, kun olen pitänyt niitä suositusten vastaisesti nipussa myös säilytyksessä. Pitänee ostaa uudet, koska pertsa on minulle mielekkäämpää kuin vapari. Kun kokeilin hetken Supersuunnistajan suksia, sain lykittyä tasatyöntöä paljon vauhdikkaammin. Eli minun suksissani oli kyllä pitoa, mutta luistoa ei sitten nimeksikään. Hiihtelin loppuajan lähinnä vuorotyöntöä, niin homma sujui jotenkin.Hitaasti, mutta tulipahan tehtyä treeni.

Tänään olin korttelirasteilla, ja suunnistus tapahtui vähän eksoottisemmassa paikassa kuin yleensä: lähtö oli Cafe Caruselilla Eirassa ja kauimmaiset rastini olivat Kampissa. Harvemminpa sitä tulee suunnistettua Kampin metroaseman ohi. :D Tosi hauskaa oli! Jalkani olivat kyllä aika väsyneet, niin hölkyttelin varsin maltillista vauhtia. Kun kävin ottamassa suunnistuksen jälkeen vielä kuvan hauskimmasta rastista, tapasin rastilla pari seurakaveria, jotka suunnistivat ekaa kertaa sitten peruskoulun. Korttelirastit ovatkin kiva matalan kynnyksen tapahtuma tehdä näyttävä paluu suunnistuksen maailmaan. Suosittelen kaikille! Ensi viikonloppuna ollaan Lepuskissa. Sielläkin voi hiihtää, jos ei saa suunnistuksesta tarpeeksi treeniä.

Tässä vielä tämän päivän reitti, niin uskotte, että urbaaneja oltiin:

Kolmas kerta toden sanoo

Olin eilen kolmatta kertaa vapaan hiihtotyylin opissa, kun pääsin töiden kautta kahden tunnin hiihtokouluun. Ensimmäisen kerran olin kurssilla muistaakseni vuonna 2012, kun pääkaupunkiseudullakin oli vielä lumisia talvia ja toisen kerran sitten vuotta myöhemmin. Kurssien jälkeen olisi varmaan pitänyt heti alkaa hiihtää vaparia kuin oman elämänsä Mogren konsanaan. Mutta koska vaparin hiihtäminen on niin pirun rankkaa, niin se jäi aina pertsan jalkoihin - ja jäi oppimatta.

Supersuunnistajalla oli hieno teoria siitä, että vapaa hiihtotyyli on vähän niin kuin vapaauinti: ensin sitä osaa tehdä vain hetken kovaa, mutta kun sinnikkäästi hinkkaa, niin oppii uimaan matkaa - tai hiihtämään lenkkiä. Hiihtäessä vaan ei valitettavasti voi vaihtaa vapaasta pertsaan kuten uinnissa voi vuorotella vaparia ja rinulia, kun välineurheilua luonne ei sitä oikein salli. Pitää vaan pitää taukoja.

Joka tapauksessa aikomuksenani on nyt vihdoin oppia vaparia kunnolla, koska siinä saa ihan erilaista vauhdin hurmaa kuin pertsassa. Ja suojasäällä myös voiteluvapaa suksi on ystävä. Pitää siis vaan urheasti lähteä lenkille.

Tänä viikonloppuna en tosin vielä hiihtämään ehdi, koska olen Pajulahdessa uintileirillä. Olisihan täälläkin toki latuja, mutta jo eilen tuli treeneissä niin kamalasti kramppeja, että ei kyllä huvita yhdistää enää hiihtoa ja uintia.

Ahmien kaikkea

Vapaa-aika on vaarallista. Tulee ahmittua niin paljon urheilua, että sattuu. Tällä kerralla en ole loukkaantunut - olen ihan vaan perinteiseti kokonaisvaltaisesti jumissa.

Viikonloppuna minulla oli hiihdon lisäksi ohjelmassa aimo annos kiipeilyä, kun kävin sekä lauantaina että sunnuntaina Salmisaaressa Outdoorsy E:n ja hänen poikaystävänsä K:n kanssa. Kolmistaan kiipeillessä saa aina kunnon palautukset oman vuoron jälkeen, ja olimmekin lauantaina Salmisaaressa yhteensä 3,5h, mistä roikuin seinällä 50 minuuttia. Vertailun vuoksi: yleensä kun käyn kiipeilemässä Vuorikiipeilijä M:n kanssa, olemme paikan päällä 2-2,5h ja seinäaikaa tulee puolisen tuntia. Ja sen jälkeen on ihan puhki, eikä pysy enää seinällä. Nyt sormet pettivät tosiaan vasta 50 minuutin kohdalla.

Minä seinällä lauantaina

Sunnuntaina meno olikin sitten kokonaisvaltaisesti surkeampaa, koska nakit olivat edelleen väsyneet edellisen päivän kiipeilystä. Ja koko nainen oli muutenkin väsynyt aamupäivän hiihdosta. Lauantai oli siis teknisesti taotavampaa ja muutenkin enemmän onnistumisen elämyksisä sisältävää menoa. Sunnuntai lähinnä oli.

Sunnuntai-iltana sormiin sattui ihan infernaalisesti. Eivät ole meikän nakit tottuneet jokapäiväiseen kiipeilyyn, kun yleensä käyn Salmisaaressa kerran viikossa tai kahdessa. Onneksi olin heräteostellut iHerbistä viimeksi mömmöjä (glukosamiinia ja D-vitamiinia siis) tilatessani myös kumihanskat, joiden sisällä oli käsivoidetta. Hauduttelin käsiäni niissä telkkaria katselessani, ja sormien nahat osoittivatkin jo iltasella vähän toipumisen merkkejä.

Tämä seinä ei ole vaikea. Se on vaan aika pitkä

IHerbin product trials on muuten ihan hauska konsepti: erilaisia tuotteita saa kokeilla kerran pienessä koossa tai yksittäispaketissa parin dollarin hinnalla. Bongasin tuon trial-puolen ihan vahingossa, kun kikkailin paino- ja ALV-rajojen kanssa ja tilasin sitten kokeiluun muunmuassa ne käsivoidehanskat. Mulla ei ole sitten iHerbin kanssa mitään muuta yhteistyötä kuin satunnainen asiakassuhde. En löytänyt nyt edes posteistani alennuskoodia uusille asiakkaille tarjottavaksi. Mutta niitä löytyy kyllä googlaamalla. Jos iHerb ei ole tuttu, mutta vähän kiinnostaa, niin hyvä for dummies-postaus tähän Ameriikan Fitness-tukkuun ja Hyvän olon tavarataloon löytyy Karkkipäivä-blogista.

Toppaaminen oli varsinainen työvoitto. Valittelin
tässä matkalla janoa parvekkeella kuvanneelle E:lle.

Eilen kävin taas hiihtämässä, ja totesin, että lonkankoukistajani ovat ihan jumissa sunnuntain hiihtolenkistä. Myös alaselkäni oli jumissa. Mietin jossain vaiheessa, onko selkä vain väsynyt, vai valittelevatko minun pullistuneet välilevyni, mutta koska kipu hävisi lämmittyäni, päättelin homman olevan lihasperäistä. Unohdin teipata sunnuntaina kantapäähäni hankkimani rakon, joten eilinen lenkki jäi vähän aiottua lyhyemmäksi ja hiihdin vain 7,23 km. No, se taisi riittää, koska tänään lonkankoukistajani ja ahterini vasta jumissa ovatkin. Mun piti mennä tänään sekä uimaan että salille, mutta taidan mennä vain heiluttelemaan painoja. Jos vaikka olisin huomenna vähän vetreämpi, niin uinti voisi olla jopa mukavaa.

Lähes 22 kuukauden tauko

Hiihdin viimeksi 5.3.2013. Mutta tänän hiihdin taas! Tosin sekin vaati hitusen päättäväisyyttä.

Ensin mun piti tutkia ja arpoa, missä on latuja. Eikä pelkkä latupohja riittänyt, vaan tarvitsin myös latu-uraa. Mä en ole mikään kamalan taitava vaparin hiihtäjä, mutta lääkäri myös kielsi mua hiihtämästä muuta kuin pertsaa, kunnes leikkauksesta on kulunut 3 kk.

Parhaalta vaihtoehdolta vaikutti latureittipalvelun mukaan Oittaa ja olin lukenut siitä myös Pian raportin eiliseltä. Tosin minä en ihan yhdeksäksi ollut minnekään ladun varteen ehtimässä, joten pelkäsin ruuhkaa. Lisäksi sain FB:ssä vinkin, että tykkilumen ajo laduille haittaa varsinkin pertsan hiihtämisen kokonaisvaltaista elämystä Oittaalla. Tämä laski mun motivaatiotani huomattavasti, ja aloin miettiä muita liikuntavaihtoehtoja.

Lähilatu

Siinä sitten miettiessäni, että haenko kuitenkin sukset kellarista vai kokeilenko pyöräilyä tulin katsoneeksi ulos ikkunasta. Mitä? Hiihtääkö joku läheisessä puistossa! Kyllä vaan ja joku toinenkin. Totesin siinä sitten itsekseni, että ei ole ihan vastaavanlainen tappio, jos kävelen suksien kanssa pari sataa metriä niityn reunaan tarkastamaan, onko siellä ihan kunnon latu vai tuleeko hiihtäessä lähinnä paha mieli, kuin jos ajelisin Oittaalle toteamaan, että vituttaa kiertää 700 metrin lenkkiä ruuhkassa.

Tuumasta toimeen ja täti kellariin! Suksien pohjissa oli jotain esihistoriallista voitelua, mutta pistin varmuuden vuoksi lisää sekä pitoa että luistoa (pitää käydä ostamassa varmaan lisää vanhojen voiteiden poistomönjää ja ehkä pitoteipit). Ja eiku menoks!

Kiitos Tapiolan ahkerat hiihtäjät!

Niityllä oli ihan hyvä itsetehty melkein 1,5 km pituinen latu, ja sitä kiersi kourallinen ihmisiä. Latuja oli kuitenkin useammassa kohdassa kaksi rinnakkain, joten pikkulasten ja seniorikansalaisten ohittelu ei ollut ollenkaan haastavaa. Veikkaan, että lenkki oli pidempi ja porukkaa vähemmän kuin Oittaalla.

Oli myös mukavaa avata hiihtokausi näin pitkästä aikaa ihan tasaisella alustalla. Olen aina ennen hiihtänyt Leppävaarassa (jonka vitosen lenkki on silkkaa mäkeä) ja ihmetellyt, miten kaikki muut jaksavat aina hiihtää 10-20 km ja minä meinaan olla ihan sippi jo viiden kilsan jälkeen. No, ei se kymppi tänään tasaisella pahalta tuntunutkaan. Pariin otteeseen innostuin leikkimään oman elämäni Aino-Kaisa Saarista ja tasatyöntämän hartiani hapoille, mutta siitäkin palautui ihan hyvin vuorotyönnellessä. Mun huono tekniikkani korostuu varsinkin ylämäissä. Muuten etenen ihan ookoo. Ja nyt mulla on oiva treenimaasto kehittää sitä tekniikkaani, kun tasainen latu on ihan kävelymatkan päässä. Ja kunhan lunta tulee vähän lisää, tuota samaa latua pääsee pitkälle Laajalahteen asti! Tosin tiistaiksi on luvattu sadetta. Yhyy!

Kun minä olin nuori...

... hiihdettiin töihin kesät, talvet. Ja vielä ylämäkeen susien ajaessa takaa. Nyt keski-ikäisenä olen tehnyt sen tasan kerran - tänään. Ei näkynyt susia, eikä ylämäkiäkään juuri ollut. Mutta silti: Jee, hyvä minä!

Opin joskus outoon aikaan lenkkeillessäni, että urheilupuiston valot syttyvät vasta klo 6 ja sammuvat illalla klo 22. Tänään opin, että latukone ajelee kuuden ja seiskan välillä. Se meinasi nimittäin ajaa minun ylitseni, kun aloittelin urakkaani Lepuskin urkkapuistossa. Mutta sainpahan sitten pränikkää latua. Alussa meinasi vähän lannistaa, kun kone oli ajanut vasta pohjat, eikä latu-uraa ollut ollenkaan. Paikoin se oli vielä tallessa, koska kone ei ollut ajanut sen päältä. Onneksi yhtään jyrkkää alamäkeä ei tarvinnut laskea ilman latua. Ja onneksi minulla oli uuden lumen takia enemmän pitoa kuin luistoa - ei hirvittänyt edes niissä loivemmissa mäissä ilman sitä latua.

Autio Lepuskin stadikka ja pöllyävää lunta

Mutta kun pääsin Lepuskin stadionin hollille, lähdinkin sitten pois vasta tehdyiltä ihkuladuilta ja suuntasin kohti tuntematonta. Olin katsastanut reitin Espoon verkkosivuilta, mutta välillä jouduin vähän miettimään, että mistäköhän minä sen ladun seuraavaksi löydän. Ja osa matkasta olikin enemmän kävelyä sukset jalassa, kun latu paikoitellen vähän katkesi ja teiden alituksissa oli vähän vähemmän lunta. Pisin matka ilman latua oli ehkä 300-400m Turunväylän ylityksessä ja ennen sitä. Mutta sen jälkeen olikin sitten hyvää latua melkein perille asti. Noin kilsan jouduin kävelemään sekä kotoa ladulle että ladulta toimistolle.

Winter Wonderland jossain Laajalahdessa.
Heti kuvan ottamisen jälkeen alkoi päivä ja
lamput sammuivat

Kun tulen fillarilla töihin, matkaa on noin 6 km. Nyt sitä kertyi hiihdellessä himpan yli 12 km, koska kiertelin aika paljon pohjoisemmasta kuin fillarilla (tai juosten) ja tein alussa Lepuskissa pienen kunniakierroksen. Aikaa meni ihan naurettavan kauan (en muista nyt, kuinka kauan, mutta reippasti yli tunti), koska luisto ei tosiaan ollut mikään ihan unelma.

Mutta tulipahan tehtyä. Ja tärkeintähän on, että töihin hiihtäminen on mahdollista jopa tällaisessa semiurbaanissa ympäristössä. Tai oikeastaan tärkeintä on, että mun lystikäs vuosihaasteeni on edelleen voimissaan. Nyt on siis plakkarissa seuraavaa:

• tammikuu: talvijuoksu
• helmikuu: hiihto

Jotta mä keksin 12 eri lajia, ovat talvijuoksu ja kesäjuoksu eri lajeja, samoin talvipyöräily ja kesäpyöräily. Ja joka ikinen erilainen fillari on oma lajinsa. Silti voi olla haastavaa keksiä 12 lajia. Jos ensi kuussa on vielä lunta (no, alussa ainakin on), suoritan talvipyöräilyn.

Treenien ja varsinkin kehon huollon suunnittelua

Tällä viikolla taisin onnistua triathlonistin tavoitteessani. Eli sain treenejä 2 + 2 + 2: Juoksu tuli hoidettua maanantain aamulenkillä ja eilisellä pertsan hiihtelyllä. Fillarointikiintiö täyttyi perjantain aamuspinulla ja eilisellä luisteluhiihdon yrittämisellä. Ja uimassa kävin torstaina aamulla sekä äsken HelTrin tekniikkatunnilla.

Nyt talvella mä tosiaan kuittailen ainakin osan juoksuista hiihdolla. Ja vaikka olen surkea vaparin hiihtäjä, niin ainakin koetan hiihdellä sitäkin sen verran, että suksia ei ole hankittu turhaan - ja sehän menee sitten fillaroinnista. Tosin olisi kyllä kivaa ehtiä spinnatakin enemmän. Koetan ensi viikolla ehtiä toisellekin tunnille.

Tätä tarttis lisää

Uintititreenit olivat minun eka HelTri-treenini. Kivaa oli: kivoja tyyppejä, kiva valmentaja ja kivat treenit. Ensin me verkkasimme omaan tahtiin, minkä jälkeen jokaisen tekniikkaa kuvattiin - sekä veden pinnalta että pinnan alta (vitsi, kun näytin hylkeeltä :D). Sillä aikaa muut uivat aina vuorotellen 25 m normaalisti ja 25 m kädet nyrkissä. Kun kaikki oli kuvattu, katsoimme videot ja otimme opiksi. Ja sitten varsinaisena treeninä vedimme tonnin siten, että ensin uitiin 10 x 50m eri nopeuksilla ja sen jälkeen treenattiin 500m pullarien kanssa käsivetoa. Homma viimeisteltiin 2 x 25 m killerillä (jota mitä olen lapsena kutsunut mummouinniksi - eli istuvassa asennossa pää ja nilkat pinnalla ja käsillä kauhotaan itseä eteenpäin), minkä jälkeen loppuverkattiin.

Lihashuolto on ollut taas retuperällä, ja ajattelinkin seuraavaksi panostaa siihen. Pääsiäiseen on nyt 7 viikkoa aikaa. Ajattelin kokeilla laskeutua nyt kehonhuoltopaastoon - tosin en paastoa välttelemällä kehonhuoltoa vaan panostan siihen. Kehon huoltoon kuuluisi venyttely, pilatesrullaus, hieronta, osteopaatti ja pilates. Ja nyt mietin kuumeisesti, paljonko laitan viikkokiintiökseni. Jos mulla on hierontaa, se on aina tunnin. Mutta jos ei ole, niin kuinka paljon saan aikaiseksi venyteltyä viikossa? Pilatekseen en varmasti joka viikko ehdi enkä osteopaatillekaan. Kahden tunnin viikkotavoite tuntuu siis hitusen hurjalta. Mutta toisaalta eihän se ole vasta kuin reilu vartti päivässä venyttelyä... Mutta kun tietää, miten ahkera olen tähän asti ollut, niin hurjalta se vaan tuntuu. Päädyin lopulta siihen, että tunti viikossa on ehdottomasti huollettava, mutta kahteen tuntiin pyritään. Ihan vain siksi, koska inhoan epäonnistumista.

Kyllähän tuo onnistaa, jos vain suunnittelee treeninsä ja ne lihashuoltonsa etukäteen. Mitä minä ajattelin nyt tehdä. Silloin on todennäköisempää, että saan ne kaksi treeniä kutakin triathlonlajia ja niiden lisäksi vielä salia ja säbääkin hoidettua viikossa. Joten alan tehdä itselleni exceliin treenisuunnitelmia.

Tästä päästäänkin siihen, että en ainakaan vielä lähde heiaheiaamaan. Minulla on kovemman luokan kilpailuvietti. Ja siksi pelkään, että tuollaiset palkintoja ja muita tunnustuksia jakavat systeemit ja ryhmäpaineet aiheuttavat mulle vain ylikuntoa. Se on meinannut tapahtua firman ostaman vastaavan palvelun käytössä ja ihan tuon Polarin pokaalinmetsästyksenkin kanssa. Ja en oikein usko, että minä jaksan kirjata treenejäni sinne Heiaheiaan. Ajattelin, että kirjaan niitä sinne samaan exceliin, mihin ne suunnittelenkin. Jos se sujuu hyvin, pidättäydyn siinä. Jos ei, niin keksin jotain muuta.

Mutta nyt kirjaan ensi viikon suunnitelmani ja painelen nukkumaan, jotta ei huima maanantain aamulenkkiperinteeni vain katkea. Huomenna taitaakin olla luvassa melko loskainen lenksukka. Ihkuu.

Viikonloppu ilman statseja

Vein Polarini ja Poolmateni perjantaina paristonvaihtoon. Olen siis ollut koko viikonlopun ja olen vielä alkuviikonkin ilman syketietoja. Ja on orpo olo.

Lauantaina olisi ollut kiva olla sykemittari, koska kävin vesijuoksemassa. Olimme supersuunnistajan kanssa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa, missä minä opetin hänelle vammaisurheilijoiden ykköskuntoutuslajia eli vesijuoksua. Sen lisäksi leikimme uimakoulua, kun minä koetin opettaa hänelle vähän vaparitekniikkaa.

Vesijuoksusta olisi ollut kivaa saada sykestatsit ihan vain siksi, että olisi ollut kiva verrata puolen tunnin vesijuoksua puolen tunnin uintiin. Teimme ensin 10 minuutin alkuverkan, minkä jälkeen teimme 10 x 30 s vetoja. Lopuksi vielä verkkasimme viitisen minuuttia, jotta saimme puoli tuntia juoksua täyteen.

Sen jälkeen siirryimme ensin kellumaan (sekin oli treeniä) ja sitten ihan uintiradalle treenaamaan vaparia. Minä koetan tehdä supersuunnistajasta triathlonistia, koska hän joskus heikkona hetkenään meni mainitsemaan, että triathlonia olisi kiva kokeilla. Ja kuten useimmilla, on uinti hänelläkin se kolmikon heikoin lenkki. Mutta varsin hyvin se jo meni: pakka oli suunnilleen kasassa, ja vain hengitystekniikkaa pitää viilata niin, että hän jaksaa uida pidemmänkin matkan. Minulle tekniikkatreeni oli enemmänkin päädyssä istuskelua, mutta tein minä itsekin muutaman harkan, vaikka koetinkin lähinnä bongailla toisen virheitä ja olla hyödyllinen.

Ei ole kuvaa viikonlopulta, niin palataan
viime vuoden Finlandian fiiliksiin

Tänään minulla oli kamala henkinen taisto saada ahterini liikkeelle. Polarin statsit motivoivat minua yleensä tosi paljon, ja urheilu ilman statseja on melkein kuin ei urheilisi. Mutta sain kun sainkin itseni alkuillasta liikkeelle, ja vielä ladulle! Olen ollut kauhean epämotivoitunut hiihtelyyn tänä talvena, vaikka lumi tulikin jo marraskuussa. Minun on yksinkertaisesti vain tehnyt enemmän mieli juosta ja puntata. Mutta nyt vihdoin sain pertsasukseni voideltua ja pääsin ladulle.

Taidan olla huomattavasi paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten, koska hiihtely ei tuntunut yhtään pahalta. Tekniikka oli toki ihan yhtä epätehokasta kuin ennenkin, mutta nyt en meinannut kuolla ylämäissä enkä huohottanut kuin höyryveturi. Ehkä niistä viime kesän 2020 fillariointikilometristä on jotain iloa... Koska hiihto oli niin helppoa ja kivaa, hiihdin urheilupuistossa yhden kierroksen sijaan kaksi. Matkaa tuli 9,56 km. Eli ihan kiva kaudenavauslenkki. Viime vuonna tuo olisi ollut minulla todella pitkä lenkki. Vielä joku viikonloppu hiihtelen parikytä kilsaa. Ja luistelusuksetkin pitää viedä ulkoilemaan.

Nyt enää ihmettelen, miksi en lähtenyt aiemmin ladulle, kun hiihto on oikeasti tosi kivaa...

Tyylimuutos

Viime viikolle asti viiletin laduilla pertsaa, koska treenasin sitä Finlandia-hiihtoa varten. Tänään vihdoin hyppäsin pois ladulta ja aloin palautella vapaata tyyliä mieleeni.

Minun piti mennä tuohon Leppävaaraan hiihtelemään, muta siellä olikin joku talviriehapäivä ja satamiljoonaa ipanaa. Minun Volvoni tekikin siis uukkarin ja käänsi nokan kohti Oittaata. Onneksi en tullut kävelleeksi ladun varteen tuonne metsään vaan päätin eka treenata Lepuskin urheilukentän tasaisella kiekalla - tuli sittten huomattua tuo rieha eikä mentyä lasten hiihtokisojen tielle. Tai eipä ne lapsukaiset välttämättä siellä metsässä asti olisi olleet, mutta liikaa yleisöä siellä Lepuskissa silti  untui olevan.

Ennen ulosmenoa toki katselin taas videoita Elixirin Juuttuubikanavalta ja koetin palautella muuveja mieleeni. Jaanpa teillekin pari parasta videota.

Ensin Wassua eli keksijänsä mukaan nimettyä Wassbergiä. Sinä sauvoilla työnnetään joka potkulla:

Muita vaparitekniikoita ovat kuokka, Mogren ja sauvoitta hiihto. Kuokalla mennään jyrkkään ylämäkeen, Mogreniä voi painella tasaisella tai loivassa alamäessä ja sauvoitta hiihto on alamäkitekniikka. Tässä on videota ihan peruspotkutekniikasta. Minä olin tänään ihan tuossa suorajalkavaiheessa:

Tasaisella hiihtely meni ihan ok, mutta ylämäissä vauhtini loppui ihan täysin. Kuokka ja Wassu olivat ihan muistissa jo ladulle mennessäni, ja jopa Mogren ja sauvoitta hiihto palasivat mieleeni lenkin aikana - Mogren ei tosin päässyt päästä raajoihin asti.

Olin viime talvena Suomen Ladun hiihtotekniikkakurssilla. Vapaan tyylin kurssin voisi uusia ensi vuonna. On tekniikka sen verran hakusessa. Ellei joku kaveri ole ihan guru vapaassa ja halua opettaa minua. Saa ilmottautua! :)

Miksi muuten kaikki (muut paitsi minä) vaihtavat aina monot kenkiin autoa ajaessaan. Minä ainakin pystyn ihan hyvin ajamaan autoa monoilla. Se on jopa helpompaa kuin paljain jaloin ajaminen. Enkä minä keksi, miten monot menisivät polkimilla pilalle, joten ei sekään voi olla syynä. Joten, miksi te muute jaksatte venkslata niiden kenkien kanssa? Minä en ainakaan jaksa.

Hiihtoretki Lahes

Tuli sitten hiihdettyä eilen se lyhyempi Finlandian matka eli 32 km ja päästyä maaliinkin. Tosin suoritus ei ollut mikään mallikelpoinen, ja aikakin oli 3:46:08. Ennen kuin menen viidellekympille, voisin opetella vaikka hiihtämään. Nyt tosiaan ei tekniikka ollut mitään ihan parasta laatua. Varsinkaan väsyneenä

Kun juoksin aikoinani puolimaratonin ja maratonin, suunnittelin juoksuni etukäteen. Asetin itselleni tietyn nopeuden, jota sitten noudatin insinöörimäisen orjallisesti. Hiihtoon minulla ei ollut etukäteen juurikaan minkäänlaista havaintoa nopeudestani. Lisäksi Finlandia alkaa aivan jäätävällä ylämäellä, joka vie luulot heti etapin alussa. Minä toki rämäpäänä tamppasin sen mäen ylös aivan liian kovaa, ja mäen päällä sykkeeni oli iloiset 180. Olin myös totaalisen hapoilla. Ensimmäinen kymppi menikin sitten maksimikestävyysalueella ja hyvin hitaasti hiihtäessä, kun hapot jylläsivät. Vaikka tapanani ei olekaan antaa periksi, niin hetken kävi mielessä, että mahdankohan jaksaa loppuun asti. Päätin sitten, että minuthan pitää pakottaa keskeyttämään, ennen kuin niin teen.

Messilän tankkauspisteessä huilasin useamman minuutin ja sainkin sykkeen laskemaan. Maitohapotkin vähän laskivat, ja seuraava etappi olikin huomattavasti helpompi. 15 km jälkeen sain jo ihan hyvän flown päälle ja aikaan ihan hyvää liukua. Suksieni voitelu oli varsin hyvä: lipsumista oli hyvin vähän ja luisto oli mitä parhain.

20 km kyltti oli ainakin 2 km liian aikaisin ja siitä seuraava kyltti latistikin tunnelmaa huomattavasti, kun huomasin, että matkaa olikin vielä enemmän jäljellä. Tässä vaiheessa väsykin alkoi painaa, ja maitohapotkin palasivat. Mutta kyllä se viimeinen kolmanneskin meni: aika pitkälti sisulla, mutta olin minä siinä vaiheessa päässyt vähän kärryille hiihtotekniikankin kanssa, enkä enää kaatunut mäissä, joissa ei ollut latu-uria, kuten alussa. Neljä kertaa kaaduin mäkeä laskiessani, kun piti jarruttaa tai kääntyä samalla, kun laskin - ja ilman latua. Kolme ekaa pyllähdystä nakersivat minulta itsetuntoa sen verran, että se neljäs kaatuminen johtui ihan uskon puutteesta. Keskisyke keikalla oli 172. Eli vauhtikestävyysalueella mentiin koko neljä tuntia. Nyt pitää ehkä käyttää pari päivää palautumiseen...

Maalissa on helppo hymyillä

Tänään olo on seuraava: alaselkä on aika jumissa (eilen se oli enemmän jumissa, mutta venyttelin), niska tosi jumissa (miten niin väärä hiihtoasento), ja pohkeet huutavat hoosiannaa. Ne tosin menivät jumiin jo torstain uintitekniikkatunnilla triathlonkoulussa. Mutta tällainen kipu on kivaa kipua. Ja olut oli muuten eilen illalla aika hyvää. :)

Suksin kuuseen

Avasin tänään hiihtokauteni Oittaalla, ja suhasin 1,2 km lenkkiä 6 kierrosta ja siirtymät parkkikselta ja parkkikselle siihen päälle. 8,17 km tuli kokonaissaldoksi ainakin Sports Trackerin mukaan. Enemmänkin olisin jaksanut, mutta oikeaa kantapäätä alkoi hiertää. Kun ostin pertsasukseni pari vuotta sitten, oli Sellon urheilukaupoissa aika niukat valikoimat, enkä tiennyt silloin vielä hyvän palvelun liikkeistä kuten Kalle Sport (mistä ostin vaparin sukseni). Siksi mononi ovat vähän isot. Meinaan kokeilla niitä vielä pohjallisilla, mutta harkitsen kyllä uusien ostamista ennen Finlandia-hiitoa.

Tekniikka oli kaikkea muuta kuin sulavaa, mutta kai se on ihan hyväksyttävää kauden ekalle hiihdolle. Mutta voitelu oli hyvä. Vaikka Sellon Sportia ei myynytkään minulle monoja, sen itärajalta kotoisin oleva myyjä opetti minut voitelemaan sukset. Pito siis piti ja suksi luisti. Alamäissä pääsin taas toteamaan, että paino on voimaa ja ylipaino ylivoimaa. :)

Tässä vielä pari hyvää tekniikkavideota, joita olen itsekin tykännyt luurata. Jos joku lukija vaikka sattuisi hiihtelemään.

Itse syyllistyn vielä kaksoisliukuun, vaikka viime talven pertsakurssilla liu'uttiinkin yhdellä jalalla. Mutta onneksi Pirjo neuvoo hyvän harjoituksen, jota voi tehdä lenkin lomassa (ainakin, jos ladulla ei ole niin paljoa väkeä kuin tänään).

Ja samaa sukua on tämä vika: olen liian pystyssä. Jos satunkin kallistamaan kropaa eteen, taitan vartaloani lantion kohdalta enkä pysy nätisti suorana kuten Pirjo.

Minusta on muuten aina ollut ihanaa katsoa kauniita urheilullisia vartaloita tekemässä sitä, missä ne ovat hyviä. Pirjo Muranen on siitä hyvä esimerkki. Tämän hetkinen suosikkini on eräs Flobin Lady I -joukkueen hyökkääjä. Ja en ole ainoa: Tuuskia ovat kuulemma tuomaritkin kehuneet.

Mutta takaisin asiaan. Nuo videot ovat tosi kivoja ja niitä on PALJON. Ja niitä löytyy monesta muustakin lajista kuin hiihdosta. Juoksusta, pyöräilystä ja uinnista esimerkiksi. Kannattaa surffailla Juutuubissa Elixirin kanavalla tai Elixirin omilla sivuilla.