Uimarit kuivalla maalla

Kuten viime vuonnakin, Cetuksen masters-uimarit lähtivät 24 tunnin hiihtoon Vierumäelle. Ja kuten viime vuonnakin, meitsi niin oli mukana. Tänä vuonna meitä oli reissussa isompi poppoo, kun 8 hengen joukkueen lisäksi meillä oli myös tiimi 4 hengen kisassa. Ja minä olin toki tarpeeksi hullu lähtemään 4 hengen joukkueeseen. Sanoin, että kumpi vaan käy, eikä 4 hengen joukkue ilmeisesti sitten käynytkään kuin neljälle tyypille. Hupsista.

Meidän automme ei ollut paikalla mitenkään "hyvissä ajoin", vaan kaahasimme urheiluopiston pihaan 20 minuuttia ennen starttia. Onneksi uintivalkkuni Johanna oli saapunut paikalle ajoissa ja oli valmiina starttaamaan. Johannan lisäksi meidän joukkueessamme olivat kisakonkarit V&V, jotka olivat myös joukkueemme kovimmat hiihtäjät. Minä ja Johanna olemme molemmat sellaisia vasta luistelua opettelevia tätejä.

Startti: tästä se hauskuus alkaa!

Minä halusin kuitenkin kovasti päästä hiihtämään Vierumäellä myös vapaata. Panostinkin tammikuussa hurjasti vapaan hiihtotekniikan opiskeluun: kävin kuukauden aikana kaksi Suomen Ladun hiihtokurssia ja yhden Electrofitin kurssin, jonka joukkuekaverimme V Vierumäelle lähteville ystävällisesti järjesti. Ostin myös uudet sukset, koska sain Electrofitin kurssilla kuulla olevani liian painava vanhoille suksilleni (tosin kiltti ope muotoili asian siten, että sukseni ovat minulle liian löysät :D). Tämän lisäksi kävin joka viikko hiihtämässä omatoimisesti. Silti ei ollut mikään maailman luottavaisin olo, ja pakkasin myös pertsat mukaan. Mutta luisteluhiihdon teoria oli ainakin hallussa!

Alussa joukkueemme hiihteli vuorotellen yöhön asti. Minä pääsin liikkeelle kolmantena, ja lähdin reteesti matkaan luistellen - olihan edellisen päivän kurssilla ekaa kertaa ikinä mäenkin kuokkaus onnistunut ilman valtaisia maitohappoja, ja usko omaan tekemiseen oli kova. Ilmeisesti opit olivat kuitenkin kadonneet päästä yön aikana, koska hiihto meni hirveäksi räveltämiseksi: käytännössä hiihdin koko matkan käsilläni. Maalissa minulla oli veren maku suussa ja hartiat aivan hapoilla. Päätin hiihtää seuraavan vuoroni pertsaa.

Ja taas on jollakulla kierros plakkarissa. Eiku uutta putkeen!

Pertsakin meni hitaampaa kuin edellisenä vuonna. Tässä vaiheessa olin aivan maani myynyt, ja kauhuissani mietin, miten ikinä selviän koko vuorokaudesta. Mutta hieman ulistuani kiskoin urheasti seuraavalle kierrokselle taas vapaan tyylin monot jalkaan ja lähdin treenaamaan. Toinen kiekka vapaata menikin jo paljon ekaa paremmin. Ja kolmannella vapaan kierroksella hiihdin jo vapaata kovempaa kuin pertsaa!

Hiihdimme yöllä 2 tunnin vuoroissa, jotta muu joukkue sai nukkua. Minä ehdin hiihtää 4 kierrosta ennen yötaukoa, ja olin kahden tunnin vuoroissa viimeisenä starttaava. Olin jo kotona päättänyt hiihtäväni yöllä pertsaa, koska en uskonut jaksavani mitenkään kahta tuntia vapaalla tekniikalla. Tämä olikin varmasti fiksu päätös, koska pertsakin meni ekan kierroksen jälkeen aika pitkälti vuorohiihdoksi eikä ollut mitenkään vauhdilla pilattu.

Minä tokavikan ja nopeimman kierrokseni jälkeen.

Aaamun ensimmäinen vapaa yövuoron jälkeen oli taas hieman raskas, koska ehdin palautella kahden tunnin pertsailun jälkeen vain reilun tunnin. Olin suunnitellut hiihtäväni lauantaina joka toisen vuoroni vapaata ja joka toisen pertsaa, mutta vapaa kulki sen verran helposti jopa ylämäissä, että päätin yhden pertsakierroksen jälkeen hiihdellä loput rundit vapaata. Ja lopussa tapahtui jonkinlainen ihme, ja aloin vihdoin saada jalkaa aika kivasti vartalon alle jopa ylämäissä. Vielä on pitkä matka sulavaan vapaan tekniikkaan, mutta joitain palasia taisi Vierumäen lenkillä loksahtaa kohdalleen. Kaksi vikaa kierrostani olivatkin myös minun nopeimmat kierrokseni koko vuorokauden aikana. Tosin kelikin oli parempi lopussa.

Neljän hengen joukkue ei ollut kokemuksena kamalasti rankempi kuin 8 hengen joukkue. Kun kahdeksalla hengellä omien vuorojen välissä ehti lueskella ja hengailla, niin nyt kaikki tauot menivät aika pitkälti huoltotoimiin. Lepoa tuli kuitenkin ihan tarpeeksi, jotta homman jaksoi vetää kunnialla loppuun asti. Haluan ehdottomasti taas ensi vuonna hiihtämään - mutta vain 8 tai 4 hengen joukkueessa. Sen lupaan, että sooloissa tai duoissa minua ei ikinä noissa kinkereissä nähdä.

Veikkosia vaihtoalueella odottamassa viestintuojia.

Meidän porukkamme on aivan ihana. Olemme kaikki tukevasti keski-ikäisiä (minä olin koko jengin toiseksi nuorin!), mutta hiihto taitaakin olla aika keski-ikäinen laji ainakin kuntoilupuolella. Ehkä iän tuoma viisaus saa meidät ottamaan koko homman sopivasti hauskanpidon kannalta unohtamatta kuitenkaan kilpailuhenkeä. Parhaansa pitää tehdä ja siihen pyritään, että koko ajan on joku ladulla. Ja se on vaan kiva juttu,jos tällä taktiikalla ei hävitä.

Minä hihdin vuorokauden aikana 13 kierrosta, mistä kertyi 62,4 km. Joukkueemme hiihti yhteensä 283,2 km, mikä riitti sijaan 22/24. (Jee, ei hävitty!) 8 hengen joukkueemme oli hienosti sijalla 10/16 ja voitti Triathlon Suomen joukkueen - mikä oli heille kovin tärkeää. Kisa oli kyllä pitkään hyvin tasainen, mutta uimarit voittivat lopulta kierroksella. Tuloksia ja väliaikoja voi ihailla tuolta, jos tarkempi analyysi kiinnostaa.

Tänään on ollut väsynyt ja vähän niin kuin krapulainen olo. Onneksi telkkarista tuli hiihtoa, niin oli sohvalla lojuessa tekemistä.