sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hiihtoretki Lahes

Tuli sitten hiihdettyä eilen se lyhyempi Finlandian matka eli 32 km ja päästyä maaliinkin. Tosin suoritus ei ollut mikään mallikelpoinen, ja aikakin oli 3:46:08. Ennen kuin menen viidellekympille, voisin opetella vaikka hiihtämään. Nyt tosiaan ei tekniikka ollut mitään ihan parasta laatua. Varsinkaan väsyneenä

Kun juoksin aikoinani puolimaratonin ja maratonin, suunnittelin juoksuni etukäteen. Asetin itselleni tietyn nopeuden, jota sitten noudatin insinöörimäisen orjallisesti. Hiihtoon minulla ei ollut etukäteen juurikaan minkäänlaista havaintoa nopeudestani. Lisäksi Finlandia alkaa aivan jäätävällä ylämäellä, joka vie luulot heti etapin alussa. Minä toki rämäpäänä tamppasin sen mäen ylös aivan liian kovaa, ja mäen päällä sykkeeni oli iloiset 180. Olin myös totaalisen hapoilla. Ensimmäinen kymppi menikin sitten maksimikestävyysalueella ja hyvin hitaasti hiihtäessä, kun hapot jylläsivät. Vaikka tapanani ei olekaan antaa periksi, niin hetken kävi mielessä, että mahdankohan jaksaa loppuun asti. Päätin sitten, että minuthan pitää pakottaa keskeyttämään, ennen kuin niin teen.

Messilän tankkauspisteessä huilasin useamman minuutin ja sainkin sykkeen laskemaan. Maitohapotkin vähän laskivat, ja seuraava etappi olikin huomattavasti helpompi. 15 km jälkeen sain jo ihan hyvän flown päälle ja aikaan ihan hyvää liukua. Suksieni voitelu oli varsin hyvä: lipsumista oli hyvin vähän ja luisto oli mitä parhain.

20 km kyltti oli ainakin 2 km liian aikaisin ja siitä seuraava kyltti latistikin tunnelmaa huomattavasti, kun huomasin, että matkaa olikin vielä enemmän jäljellä. Tässä vaiheessa väsykin alkoi painaa, ja maitohapotkin palasivat. Mutta kyllä se viimeinen kolmanneskin meni: aika pitkälti sisulla, mutta olin minä siinä vaiheessa päässyt vähän kärryille hiihtotekniikankin kanssa, enkä enää kaatunut mäissä, joissa ei ollut latu-uria, kuten alussa. Neljä kertaa kaaduin mäkeä laskiessani, kun piti jarruttaa tai kääntyä samalla, kun laskin - ja ilman latua. Kolme ekaa pyllähdystä nakersivat minulta itsetuntoa sen verran, että se neljäs kaatuminen johtui ihan uskon puutteesta. Keskisyke keikalla oli 172. Eli vauhtikestävyysalueella mentiin koko neljä tuntia. Nyt pitää ehkä käyttää pari päivää palautumiseen...

Maalissa on helppo hymyillä

Tänään olo on seuraava: alaselkä on aika jumissa (eilen se oli enemmän jumissa, mutta venyttelin), niska tosi jumissa (miten niin väärä hiihtoasento), ja pohkeet huutavat hoosiannaa. Ne tosin menivät jumiin jo torstain uintitekniikkatunnilla triathlonkoulussa. Mutta tällainen kipu on kivaa kipua. Ja olut oli muuten eilen illalla aika hyvää. :)

perjantai 24. helmikuuta 2012

Yrttitarha

Oh noes! Olen ihan unohtanut postata synttärilahjani tammikuulta. Mutta korjataanpa asia heti. Isi ja äiti ostivat minulle puutarhan. Sellaisen pienen ja punaisen.

Ekat rehut tammikuussa

Keittiön uusi sisustuselementti on merkkiä Indoor Garden. Sinne voi iskeä 2-3 ruukkua rehuja, ja ne pysyvät hyvin hengissä. Laatikko tarjoaa niille valoa ja kiertävää vettä. Veteen voi heittää sekaan ravinnetta, jota tuli kaksi pussillista paketin mukana. Minulla on nyt toinen pussi menossa. Pitäisi siis hankkia varmaan lisää.

Tämän viikon asukkaat

Puutarha on ollut vallan mainio. Salaatit eivät nahistu laisinkaan, vaikka niitä ei söisikään parissa päivässä. Basilika on muuten sama molemmissa kuvissa. Eli se on kasvanut kuukaudessa aika paljon. Piti leikata pisimmät lamppua kohti kurottelevat varret jo pois. Ja kyllä minä syön tuota lähes päivittäin. Kaveri on vaan tehnyt uusia lehtiä.

Kuvista näkyy väri vähän huonosti. Tuosta valaistusta reunasta saa vähän käryä. Mutta se on sävyltään melkein sama kuin minun keittiön alakaappini. Se on siis ihan täydellinen kaveri keittiööni. Tykkään kovasti. Ja suosittelen kaikille tuoreiden yrttien ja salaatin ystäville.

Ei liity yrttilaatikkoon mitenkään, mutta vinkkaanpa silti, että Uudessa mustassa oli ihan hyvin tiivistetty juttu yhdestä lempimouhuaiheistani eli lisäaineista. Joku innokas homonaama näköjään kommentoikin jo tekstiä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Joka toiselle potentiaalikuoppaa kaivaa, joka toiselle ei

Otsikko tahtoo kertoa, että tänään oli vaikeaa päästä liikkeelle. Minun piti alun perin mennä hiihtämään, mutta valoisaan aikaan pyrytti niin pahasti, että päätinkin mennä spinnaamaan. Onnistuin kuitenkin maunoilemaan lähdön, niin en mennytkään. Eli ei huvittanutkaan. Sain juuri ja juuri motivoitua itseni ajatukseen, että menisin salille ottamaan crossarilla lämpöä ja venyttelemään. Sinne siis.

Onneksi salilla oli paljon kauniita ja lihaksikkaita ihmisiä, joten minullekin tuli olo, että jotain pitäis virpoa, etten ole ainoa laiska läski, joka tekee lihashuoltoa treenin sijaan. Koska olen lopen kyllästynyt ohjelmaani, ja minua vielä laiskotti niin kovasti, ettei huvittanut kyykätä tai rimpuilla leuanvetotangossa, niin sooloilin.

Ensin tein vipareita 3*10 toistoa. Sitten oli vuoro pystypunnerruksen. Joku juippi oli pöllinyt minun painoni. Oikeastaan Tiitin innoittamana otin sitten isommat painot ihan vittuilun vuoksi. Hyvä tuntuma tuli.Ja jaksoin 3*10, joten painoja pitänee nostaa.

Tämän jälkeen tein jalkatreenini vatsat, mutta väärässä järkässä: eka torture twistin, että jaksoin heilua varmasti 3*30s ja sitten vasta vatsat bosulla.

Penaa tehdessä leikin sotilaspenkkiä ja punnertelin jalat ylhäällä puolella omasta painostani 50 toistoa. En tosin putkeen. Tein aina niin monta, kuin vain jaksoin ja pidin sitten puolisen minuuttia taukoa. Sarjat olivat 10+12+8+6+6+6+2. Aika heikkoa. Meinasin joutua pyytämään sitä vieressä treenannutta samaista juippia lopussa varmistamaan. En kuitenkaan epäsosiaalisena nörttinä niin tehnyt, vaan jätin vikat kaksi seuraavaan sarjaan. Oi niitä aikoja, kun punnertelin vielä samoilla painoilla kerralla yli 20 toistoa... Tämä nylkyn leikkiminen vaatii näemmä veronsa.

Ylätalja oli koko ajan varattu, mikä oli harmillista, koska tykkään katsella peiliin sitä tehdessäni. Mielestäni lihakseni erottuvat erinomaisesti, kun teen ylätaljaa kapealla kahvalla. Tein sitten korvikkeeksi olkapääpunnerruksen avustetussa dippikoneessa. Sitten tein vielä vähän selkiä ja venyttelin jalat. Venyttelemäänhän sitä salille mentiin.

Taas tuli todettua, että lähteminen on urheilussa kaikkein vaikeinta, mutta kun sen jaksaa tehdä, niin yleensä tulee ihan hyvä mieli. Niin nytkin.Kauhean rankka treeni ei ollut, mutta ajattelin, ettei passaa bodata itseään ihan jumiin: jos lauantaina ei olekaan pitoa, niin hartioille tulee kovasti duunia.

Huomenna onkin triathlonkoulun ylimääräinen uintikerta, jonka saimme korvaukseksi yhdestä sunnuntaista, kun ope myöhästyi. Hän luuli, että oli vasta lauantai. Perjantaina en ajatellut tehdä mitään, koska lauantaina tuleekin sitten tehtyä ns. tarpeeksi. Vähän kyllä jänskättää...


tiistai 21. helmikuuta 2012

Fillari tuli taloon

Ostinpa eilen elämäni kalleimman liikuntavehkeen eli maantiepyörän. Se on aivan ihana. Katsokaa nyt vaikka.
Menopeli

Voisin kertoilla teille ummet ja lammet fillarin teknisistä ominaisuuksista - jos tietäisin niistä jotain (mutta tuskinpa ketään kiinnostaakaan). Oikeastihan menin fillarikauppaan ja sanoin suunnilleen näin:

"Moi. Haluaisin ostaa maantiepyörän. Mä aion osallistua ensi kesänä pariin triathlontapahtumaan ja haluan kuntosarjaan, niin renkaan pitäisi olla leveämpi kun 26 mm. Ja mä haluaisin sellaiset polkimet, joissa toisella puolella on se lukko ja toisella tavallinen (en osannut vielä eilen hienoa sanaa yhdistelmäpoljin). Ja mun budjetti olisi 1500€."

Myyjä esitti muutaman tarkentavan kysymyksen (mm. pituuteni), ja tällaisen Specialized Secteur Comp 54:n sitten sain. Budjetti muuten alittui kirkkaasti, koska pulitin hanipuppelistani "vain" 1300€. Eli budjettiin mahtuu vielä ajohousut ja kengät. Kauppias suositteli minulle vielä sellaista triathlonin röhnötystankoa (ei, en tiedä hienoa sanaa), joka kiinnitetään tuohon tangon keskelle. Jotain tommosta siis:

Tän nimi on ehkä triathlontanko. En oo varma. Mutta kuva on tuolta

Niitä tulee kauppaan vasta keväämmällä, joten palailemme sitten asiaan. Kauppias lupasi ilmoitella.

Lukkopolkimet jänskättävät vähäsen, koska en ole käyttänyt niitä ikinä muualla kuin spinning-salissa. Mutta ei se jalan vääntäminen sivulle voi olla kauheasti vaikeampaa liikkuvalla fillarilla kuin paikallaan pysyvälläkään. Ja on sitä ennenkin kaaduttu (viimeksi 2009 kaksi kertaa kuperkeikka tangon yli - eikä käynyt kuinkaan).

Tavallaan olen nyt sitä mieltä, että lumet saisivat kohta sulaa, että pääsemme lenkille, minä ja kultsi. Mutta toisaalta en ole vielä luisteluhiihdellyt tänä talvena, koska on pitänyt lauantain iloisen hiihtotapahtuman vuoksi panostaa pertsaan. Tarkoitus olisi alkaa ensi viikolla viilettää wassua pitkin Leppävaaran peltoja. Joten jos sitä lunta olisi vaikka vielä maailskuun ja sitten huspois. Mun kun pitäisi olla iskussa toukokuun lopussa, kun menen edustamaan firmaa Giro d'Espoolle. 111 km voi olla pikkasen treenaamista vaativa suoritus, kun aiemmin pisin yhden päivän etappini on ollut n. 70 km.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä

Toteutan taas ennennäkemättömän monipuolisella skaalalla vanhaa sanontaa "urheilija ei tervettä päivää näe". Nyt, kun polvi alkaa olla taas ok ja juoksukunnossa, olen onnistunut venäyttämään oikean pohjelihakseni. Syynä on joko torstain hiihtolenkki tai sen jälkeinen uimatekniikkatunti. Uidessa pohje kyllä kramppasi ihan tuelta, joten syytän vaikka sitä. Tai sitten itseäni, kun en venytellyt.

Piti mennä tänään hiihtämään, mutta eipä tullut näillä koivilla mentyä. Sen sijaan kävin Stokkalla ja kieltäydyin kolme kertaa tarjotusta suklaasta. Stokkalla oli hurjat bileet, kun pulju täyttää 150 vuotta. Siksi sitä suklaata oli tarjolla. Kieltäytyminen liittyy siihen, että olen tässä pohtinut sellaista vaihtoehtoa, että alottaisin uudelleen laajennetun karkkilakon. Olin aika hyvässä kuosissa marraskuun lopussa, kun elokuussa alkanut karkki- ja jätskilakkoni veteli viimeisiään. Mutta sitten lakko loppui, ja mopo alkoi keulia. Ja sen jälkeen tuli joulu, ja sama meno jatkui. Tammikuussa en ole enää ottanut takapakkia, mutta olen ollut sen verran hunningolla, etten ole saanut aikaan tuloksiakaan.

Karkki on kuitenkin hyvää - niin kuin muutkin herkut. Mutta olen tällä viikolla kieltäytynyt jo useammasta herkusta, joten kai samalla linjalla voisi jatkaakin. Kerron päätökseni nyt täällä blogissa, niin homma on julkista, enkä kehtaa enää sortuakaan. Täten siis julistan aloittavani makealakon. Ja näillä säännöillä vedän:
  • ei karkkia, jätskiä, leivonnaisia, limuja tai jälkiruokia
  • purkkaa saa syödä
  • lakossa on bilepykälä eli jos saan kutsun vaikka synttäreille, saan syödä siellä kakkua
  • eli idea on olla vain ostamatta kotiin herkkuja ja olla syömättä töissä jälkkäriä
  • lopetan, kun BMI:ni on alle 25 mutta kuitenkin aikaisintaan vappuna
Lisäksi meinasin olla helmikuun loppuun ilman leipää, koska olen lipsahtanut nyt tammi-helmikuussa niin monta kertaa ruisleivän puolelta vaaleaan ravinneköyhään pullaleipään. Jos pieni lakko saisi leipäpuolellakin taas jotain rotia aikaan.

Mutta ei niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin. Olen saanut töistä rekryttyä kaksi joukkueellista kamraateja Giro d'Espoolle. Eli toukokuussa pääsen polkemaan 111km firman piikkiin. Jee!

Nyt pitäisi ostaa uusi fillari. Olen iskenyt silmäni tähän cyclocrossiin.

Kuva täältä

Pitää vielä pikkasen konsultoida työkaveria, jolla on varmaan sata erilaista fillaria ja joka tietää niistä suunnilleen kaiken. Mutta kyllä tuolla varmaan kelpaa poljeskella niin Espoon ympäri kuin sitten kesän triathlonkisoissakin.

tiistai 7. helmikuuta 2012

oho, ilmosin!

Finlandia-hiihdolle nimittäin. Matkaksi otin vain sen nössömmän eli 32 km, koska en ole ehtinyt ja voinut treenata. Tavoiteajassa matkin Kirsiä ja kirjasin siihen 3h 30 min.


Ilmottautumisessa oli paikka seuralle / firmallekin. Koska firma ei maksa, niin en viitsi hiihtää HiQ:n nimissä. Mietin, että pitäisikö edustaa FLOBia, mutta päädyin sittenkin tähän seuraan. :)

Viikonloppuna ladulle!


maanantai 6. helmikuuta 2012

Noususuhdanteessa

Taas on ollut blogissa vähän hiljaista. Ja syy on sama kuin viimeksi: taas on akka rikki. Tällä kertaa sain polveeni vettä, kun olin lumilautailemassa levillä. Polvi on ollut nyt turvonneena viikon, mutta kiitos tuehduskipulääkkeiden, on turvotus jo laskemaan päin.

Menohan on suorastaan nousujohteista: kun viimeksi rikki olivat jalkaterät niin nyt on jo jo polvi. Ennusteessa on, että jos homma jatkuu samaan tahtiin, viimeistään kesällä hajoaa pää. :)

Olin kokonaan jumppaamatta viime viikolla maanantaista keskiviikkoon. Ja edellisen viikon sunnuntaikin meni Leviltä palatessa ja palautuessa. Neljä päivää täystaukoa siis. Torstaina oli taas triathlonkoulua. Onneksi tällä kertaa oli vuorossa luento ja uintitekniikkaa, joten saatoin osallistua. Perjantaina piti mennä uimaan lisää (koska lääkäri sanoi, että saan uida ja vesijuosta), mutta olinkin 10h töissä, koska sää ja suomalaiset autoilijat.

Lauantaina taas piti mennä uimaan (koska polvi esti menemästä vaeltamaan triathlonkoulun mukana ja nyrkkeilemään säbäjengin kanssa), mutta minulle tulikin kivaa ohjelmaa koko päiväksi (Marimekon aamutori ja teatteria). Hieman pääsin kuitenkin dippaamaan veteen, kun kävin iltasella kaksi kertaa avannossa. Se on vasta siistiä puuhaa!

Sunnuntaina sitten vihdoin menin uimahallille: uin 1,1km (30 min, vähän oli taukoja ja olin hidas, kun potkut eivät ole ihan optimaaliset tällä polvella) ja vesijuoksin päälle 15 min. Ja pukkarista tullessa pystyin kävelemään portaita alas ihan hyvin! Portaita alas päin mentäessä polvea pitää saada eniten koukkuun, kun tehdään mitään kävelyyn liittyvää. Se on aina ollut viimeinen onnistuva asia polvileikkaustenikin jälkeen. Joten sunnuntaina meni siis hyvin.

Jalkaa toisen eteen
Polvi tosiaan toimii paremmin, kun olen kävellyt, uinut tai vesijuossut. Aamulla herätessä se on jäykimmillään. Nyt olenkin toimistollakin välillä noussut ylös ja kävellyt (esim. puhuessani puhelimessa) ihan vain siksi, että polvi saa vähän jumppaa. Ja jalka alkaakin toimia jo ihan kivasti. Tarkoituksena olisi päästä viikonloppuna hiihtämään.

Jotta pääsen viikonloppuna ladulle, ajattelin uhrata huomisen aamu-uintini mummourheilun alttarille eli meinan vesijuosta. Vaikka se on jumppana ihan vammaisurheilua, sen kuntouttava mahtivoima on aivan uskomatonta. Siksi meinaan nöyrtyä mummojen joukkoon, vaikka vapari onkin paljon kivempi tapa edetä. Mutta vammaisen pitää malttaa.