tiistai 23. huhtikuuta 2019

168 kierrosta

Lauantaina Kaarinassa kisattiin rataultra. Urheilukenttää sai kiertää joko 6 tai 12 tuntia. Supersuunnistaja oli ilmeisesti löytänyt sisäisen hamsterinsa, ja lähti viettämään lankalauantaita juoksun merkeissä ja osallistui kuuden tunnin sarjaan. Mutta annetaanpa taas herran itsensä kertoa tunnelmista.

Startti. 6 h juoksee ulkoradoilla ja 12 h sisäradoilla.

No, oliko kivaa?

No, joo.

Miksi ihmeessä kukaan haluaa kiertää kuuden tunnin ajan 400 metrin rataa?

Koska rata on tasainen ja tuuliriski on minimoitu. Joten se on vain järkevää, jos meinaa juosta kuuden tunnin ajan.

Alle kilsa juostu ja hyvin jaksaa hymyillä.

Miten kulki?

Ihan ok. Vauhdinjako oli hyvä. Lonkka vaivasi viimeiset neljä tuntia, mutta ei se oikeastaan vaikuttanut suoritukseen.

Oliko missään välissä tylsää?

No en mä nyt tiedä, oliko varsinaisesti tylsää. Mutta oli se välillä sellaista, että olisi voinut lopettaakin.

Kilsat karttuvat ja hymy hyytyy.

Millainen taktiikka sinulla oli ja noudatitko sitä?

Taktiikkana oli lähteä vähän alle 5 min/km vauhdilla, jos se tuntuisi vain hyvältä ja jatkaa sitä vauhtia niin kauan kuin jaksan. Onnistuin noudattamaan taktiikkaa oikein hyvin. Alussa piti vähän jarrutella, mutta vauhti pysyi koko kisan. Nopein kierros oli 1:57 ja hitain oli 2:32 sisältäen kusitauon. 5 minuutin kilsavauhti oli ulkoradalla juostessa laskennallisesti 2:09.

Miten rataultra eroaa polku-ultrasta?

Juotavaa on tarjolla koko ajan, eikä mukana tarvitse kantaa reppua. Eli huoltomielessä rataultra on kevyt, kun ei tarvitse kantaa mitään mukana. Poluilla maisemat toki vaihtuvat useammin kuin kerran kolmessa tunnissa.

Minä koetin ottaa kuvia eri kohdasta kenttää, että olisi vähän vaihtelua.

Kummasta tykkäät enemmän?

Molempi parempi.

Suosittelisitko Kaarina Rata Ultraa tai lähtisitkö itse uudestaan?

Kisa on hyvin järjestetty ja ajankohta on hyvä. Porukkaakaan ei ollut liikaa. Voisin siis suositella tapahtumaa ja lähteä itsekin uudelleen.

Suunta ja maisemat ovat vaihtuneet.

Kerro nyt kaikille, miten tulosmielessä meni. Ja oletko tyytyväinen?

Juoksin 72,5 km eli puoli kilometria enemmän kuin tavoitteeni. Kakkonen (joka kisasi M60-sarjassa) juoksi puoli kilsaa enemmän. Mutta ei pieni erokaan harmittanut.

Jee! Se olis sit siinä!

Mitäs on seuraavaksi suunnitelmissa?

Ensi viikonloppuna lähdetään Salpausrogaan. Itsekseni juoksen ehkä Sisu X-trailin, jos saan lonkkani kuntoon.

Kiitos taas kerran sisällöntuotannollisista ponnistuksistasi! <3

Viralliset tulokset löytyvät tuolta. Lisäksi kannattaa vilkaista näitä statseja, joissa molemmat 6h sarjat on yhdistetty samaan listaan ja vikassa sarakkeessa on ikäskaalattu tulos.

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Älä kerro lääkärille

Eräs työkaverini on kehittänyt kaveripiirissään termin "value-mies". Value-mies on sellainen henkilö (hän voi siis olla myös nainen, kuten vaikka lautamies tai puhemies), joka koettaa aina saada parhaan mahdollisen diilin. Omalle työlle esim. kilpailutuksessa tai tarjousten perässä juoksemisessa ei lasketa hintaa.

Stadisprintin aamupäivä ja eka rasti on (vihdoin) löytynyt

Minä tein viime viikonloppuna kunnon value-miehen ratkaisun, kun päätin kisata kevään ensimmäisissä suunnistuskisoissa. Minulla on ollut nilkka jo jonkin aikaa vähän kipeänä, ja viime viikon keskiviikkona pääsin vihdoin nilkkaspesialistille. No, hänpä pätkäisi minulle heti diagnoosiksi jännetupen tulehduksen ja kuukauden juoksukieltoa. Mutta minä olin valitettavasti ehtinyt jo ilmoittautua sekä stadisprinttiin että Helsinki City-O:hon. Ajatuskin niiden väliin jättämisestä tuntui pahalta - pahemmalta kuin nilkkakipu (joka itse asiassa hellitti huomattavasti heti torstaina).

Tässä lähestyn tuulispäänä päivän suurinta pummia.

Tein sitten torstain ja perjantain aikana päätöksen, että juoksen ainakin ekan sprintin ja päätän sitten aina kisa kerrallaan, mitä teen. Ekassa sprintissä tuli ihan lopussa niin paha pummi, että minulle tuli henkinen pakko ottaa iltapäivällä revanssi. Eikä ihana aurinkoinen sää nyt varsinaisesti kannustanut jäämään kotiinkaan. Helsinki City-O oli sprinttejä huomattavasti pidempi kisa, mutta se on konseptina niin kiva, etten sunnuntainakaan pystynyt jäämään kotisohvalle.

Vihdoin maalissa. Tämän kuvan otti kilpasiskoni Aija Salo.

Kisakeskuksena oli molempina päivinä minun vanha kouluni eli Mäkelänrinteen lukio. Oli ihan nostalgista käydä sisällä katsomassa, miltä koulussa nykyään näyttää. Vallilan ja Pasilan ympäristö oli myös ihan loistavaa suunnistusmaastoa omine pikantteine erikoisuuksineen: välillä suunnistettiin melkein sisällä, kun juostiin Pasilan katetuilla kevareilla ja kahteen kerrokseen rakennetun Pasilan kanssa sai muutenkin olla tarkkana kuin porkkana. Helsinki City-O:ssa taas päästiin melkein luontoon, kun pörrättiin Pasilan lisäksi Kumpulan ja Vallilan siirtolapuutarhojen ympäristössä.

Iltapäivän sprintti aluillaan.

Ensimmäinen sprintti tuli tosiaan räimittyä ihan loppusuoralla, mutta minä sentään sain tuloksen. Yhtä hyvin ei käynyt neljälle kilpasiskolle, jotka hylättiin. Supersuunnistaja näki ainakin kahden D40-kisaajan juosseen yhden rastin (sen, minkä minä pummasin) ohi. Muiden kahden toilailuista ei ole tietoa. Kaikki kisan Heidit saivat muuten hylsyn. Nomen est omen.

Pasilan kannella kakkoskerroksessa...

Iltapäivällä meni vähän paremmin - myös Heideillä, koska ketään ei hylätty. Minunkin pummini vähän pienenivät, ja voitin kaksi muuta D40-tätiä. Aamulla olin tuloksen saaneista tokavika, joten petrasin suoritustani, jos asiaa tarkastelee loppupäästä.

Helsinki City-O:ssa jalkani olivat ihan jankissa, ja juoksu oli aika raskasta. Nilkkakin kipeytyi vähän Vallillan metsäosuuksilla, mutta se kesti kuitenkin koko matkan, kun pääsin suunnistuksen loppupuolella tasaiselle alustalle. Reittisuunnitelmani oli ehkä alkupuolella vähän höpö, mutta silti tein tähän astisen urani nopeimman ajan Helsinki City-O:ssa. Tietenkin reittejä on vähän paha vertailla, kun paikka vaihtuu joka vuosi, mutta vertailen silti. Kun ottaa ajasta pois melkein vartin kympin radalla, on pakko olla onnistunut jossain.

... Ja alhaalla katutasossa.


Tuloksista kiinnostuneet ohjaan tuonne. Mutta tässä tiivistelmä mun sankaroinnistani:
  • Stadisprintti ap: 19:56 25/26
  • Stadisprintti ip: 19:21 24/26
  • Sprintin yhteistulos: 20/21
  • Helsinki City-O N 10 km: 1:21:22 sij. 38/94
Supersuunistaja osallistui vain Helsinki City-O:hon, koska hän ei pidä sprinteistä. Hän missasi yhden rastin ja sai siitä 10 minuuttia sakkoa. Sillä tipahti tuloslistassa 18 sijaa. Hupsista.

Meitsi ja meitsin koulu. Just äsken eli 1998 pääsin tuolta pois.

Tänään aloitin sitten sen juoksukiellon, jota noudatan joko sen kuukauden tai niin kauan, että nilkka ei ole enää kipeä. Toivottavasti kipu menee ohi viimeistään vappuun mennessä. 

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Reittihärveli ja suunnistuskauden avaus

Pihkaniskat teki viime viikonlopun rogalle Reittihärvelin, ja Supersuunnistaja latasi meidänkin reittimme sinne. Se löytyy, kun valitsette class/course -valikosta The Favoriten. Tiimin nimi PITI kyllä olla The Favourite sen ihan ässän Oscar-ehdokkaanakin olleen leffan mukaan. Joku on typottanut. Ja se joku en ollut minä.

Reippailujuttuja voi kuvittaa väsyneillä kissoilla. Tässä rötvää Svante.

Nyt viikolla koetan palautella, koska ensi viikonloppuna on jälleen luvassa kisakimara. Lauantaina päräytetään käyntiin suunnistuskausi ihan oikealla lisenssikisalla eli Stadisprintillä. Luvassa on vielä tuplasprintti. Kisasta tulee varmasti aika vekkuli, koska paikkana on "kaksikerroksinen" Itä-Pasila. Minulla oli vielä joskus 90-luvulla alueelle jonkinlainen kotikenttäetu, kun kävin lukiota Märskyssä. Nyt en enää mitenkään vanno muistavani, missä kaikkialla on portaita ja muureja. Karttaa lukiessa pitää siis olla tarkkana kuin porkkana, ettei vahingossa kiipeä kannelle, kun rasti onkin alhaalla katutasossa.

Tessa on sammunut Supersuunnistajan syliin. Meillä sitä kutsutaan
kissahalvaukseksi, kun sylissä oleva kissa estää liikkumisen. 

Sunnuntaina on vuorossa lisää suunnistusta, kun luvassa on taas Helsinki City-O. Tämä on suunnistuskisana vähän erilainen, koska tarkoituksena on kiertää kaikki rastit vapaavalintaisessa järjestyksessä oman reittisuunnitelman mukaan. Eli kisa on sellainen suunnistuksen ja rogainingin rakkauslapsi. Vanhoja City-O:n rapsoja voi lukea täältä ja täältä.

Katso siinä sitten rennosti telkkaria, kun vierestä laatikosta joku tuijottaa paheksuvasti.

Eli taas saa juosta ainakin tarpeeksi. Ensi viikolla voi sitten taas palautella.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Kevätrogassa

Vaikka jalat olivatkin ihan jumissa lauantain polkujuoksentelusta, lähdimme Supersuunnistajan kanssa sunnuntaina heti aamusta reippaina Vantaalle rogaamaan. Pihkaniskat järkkäsivät Kevätrogan Petikon metsissä. Ja kyllähän sitä nyt aina kaksi tuntia juosta jaksaa. Not.

Yksi monista vesiesteistä

Kisassa oli liukuva lähtö: kartat sai alkaen klo 10 ja lähteä piti viimeistään klo 11. Me saavuimme mestoille vähän kympin jälkeen ja pääsimme liikkeelle vähän puolen jälkeen. Suunnittelu oli siis hyvin tehokasta. Kävimme me sentään hieman keskustelua siitä, mikä on realistinen kilometrimäärä osittain lumisessa metsässä ilman hankikantoa. Suostuin lopulta 11 km reittiin, mutta en kyllä uskonut hetkeäkään, että ehtisimme kartan eteläosiin.

Rasti leimattu ja kohti seuraavaa!

Oman pikantin lisän joukkuetyöskentelyymme toi se, että puhuimme kisassa keskenämme ruotsia. Meillä on tapana pitää kerran viikossa ruotsinkielinen päivä, jotta minunkin ruotsini olisi jätteflytande. En ollut ajatellut kisaa ollenkaan, kun jätin ruotsin puhumisen sunnuntaille ajatuksella "silloin ollaan eniten yhdessä niin on aikaa puhuakin". No, hyvin ymmärrettiin, ja sainpahan vähän kertausta suunnistussanastostakin.

Kiroilun hoidin kyllä suomeksi, koska se ei yksinkertaisesti ole niin ilmaisuvoimaista på svenska. Eniten kirosanoja tarvittiin eräällä avohakkuualueella, jolla oli melkein hankikanto mutta ei kuitenkaan: mikään ei ole niin raivostuttavaa, kun upota hankeen reittä myöten noin joka kolmannella askeleella.

Minäkin leimasin yhden rastin, että pääsin kuvaan.

Alussa minulla oli hieman stressaantunut fiilis, koska mietin, pitäisikö sittenkin koettaa ehtiä rymistellä koko 11 km reitti ja juosta kieli vyön alla aina, kun siihen suinkin kykenisin. Joskus sen helvetin esikartanoiden avohakkuualueen jälkeen päätin, että no ei helvetissä pitäisi, ja välitön zen-olotila valtasi mieleni. Sen jälkeen olinkin paljon paremmalla tuulella, vaikka jouduinkin vielä kahlailemaan kinoksissa, sutimaan mutaisella pellolla ja väistelemään lähes uintisyvyisiä lätäköitä.

Taas löytyi yksi!

Lopulta juoksimme melkein 9 km, mikä oli kuitenkin enemmän kuin minun ehdottamani 8 km. Maaliin ehdimme melkein puoli minuuttia ennen 2 tunnin aikarajaa, joten suoritus oli jokseenkin optimi. Tuloksissa 65 pistettämme riitti sijalle 68/121. Mutta hei! Eipä varmaan olleet puolenvälin paremmalla puolella olijat edellisenä päivänä polkujuoksemassa! Joten oltiin me aika kovia.