maanantai 21. tammikuuta 2019

Kisahistorian päivitys

Olipas ihan kamala homma päivittää taas blogin kisahistoria. Olin tehnyt sen viimeksi joskus vuoden 2017 alkupuolella, joten kaivelin nyt tammikuussa kolmessa erässä kaikkien vanhojen kisojen tulokset netistä.

Karhunkierroksella

Pitäisi ehkä jaksaa päivittää listaa aina, kun käy kisaamassa, niin ei olisi niin hirveä homma. Minä kuitenkin itse pidän siitä, että voin tsekkailla vanhoja aikoja, kun tekee mieli katsella, onko sitä tullut kehityttyä. Ja varsinkin toistuvista kisoista kuten Espoo Trail Run ja Tokoinranta Park Run on hyvä saada kaikki tulokset samaan paikkaan, niin niitä on helppo vertailla.

SM-roga

Kuvitukseksi valitsin vuoden 2018 lempikuvani. En tehnyt blogiin mitään vuoden 2018 yhteenvetoa, niin kuvat saavat nyt puhua puolestaan.

Kolilla Vaarojen maran jälkeen


Vuoden 2019 kisoista en ole vielä päättänyt mitään, mutta mielessä on ainakin seuraavaa:

  • joku polkujuoksu, josta saa IRTF-pisteitä. Minulla ei ollutkaan niitä tarpeeksi, eikä Supersuunnistaja voittanut vielä UTMB-arvonnassa
  • Paljon sprinttisuunnistuksia
  • Pari lyhyttä triathlonia: siis sprinttejä ja perusmatka
  • Venlojen viestiin pitänee taas lähteä
Eiköhän tästäkin taas kiva vuosi saada aikaan!

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

41 vuotta = 41 kierrosta

Täytän tänään 41 vuotta. Kun viime vuonna vietin tasakymppejä hurjilla spinningbileillä, niin tänä vuonna juhlat olivat huomattavasti pienimuotoisemmat: menimme Supersuunnistajan kanssa Esport Areenalle juoksemaan.

Kierroksella 26

Minä päätin juosta yhden kierroksen per ikävuosi. Areenan kierros on sisäradalla 390,04 m ja toisen ja kolmannen radan viivalla juostessa matka on 400 m. Minä juoksin ensimmäiset 40 kierrosta sisäradalla ja viimeisen kierroksen kolmannella. Näin matkaksi tuli melkein tasan 16 km. Supersuunnistaja juoksi alussa kovempaa, mutta viihdytti minua viimeiset 10 kierrosta, kun minua alkoi sattua vähän joka paikkaan.

Takasuoralla

Areenan alusta on tosi kova, joten polveni olivat vähän kovilla. Lisäksi jalkani olivat vähän tukossa eilisestä punttiksesta, joten joku ihastuttava hermopinne kiusasi lenkin loppupuolella. Mutta tulipahan tehtyä. Olen nukkunut päikkärit miesten 15 km hiihdon ja naisten ampumahiihdon yhteislähdön välissä ja jalkateriä vähän kolottaa. Mutta nyt hieman jo lepäiltyäni tuntuu kyllä siltä, että tämä pöljyys pitää tehdä joskus uudelleenkin.

Kierrosajat


Pelkäsin, etten osaa laskea, joten panin kelloni laskemaan puolestani. Eli painelin itselleni kierrosaikoja joka kierroksella. Koska sain täten nätisti kierrosajat talteen, päätin exportata ne Garminista ja tehdä kaikkien iloksi kauniin käppyrän. Korkeammat kierrosajat ovat niiltä kierroksilta, kun olen pitänyt juomatauon. Ja lopussa otin tietysti loppukirin.

Kokonaisuudessaan aikaa meni 1 tunti 49 minuuttia ja 6 sekuntia. Eli loppukiri olisi pitänyt aloittaa vähän aikaisemmin. ;)


keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Loppiaisperinne

Loppiaisroga on meidän perheessä perinne. Olemme olleet molemmat kerran rogaamassa ilman toisiamme: minä 2013 työkavereiden kanssa ja Supersuunnistaja 2015 ToisenNaisen kanssa. Siinä välissä kävimme pyöräilemässä Loppiasirogan yhdessä 2014. Ja vuodesta 2016 lähtien olemme roganneet joka loppiainen yhdessä. Sanoisin, että ikimuistoisimpia ovat olleet ne kerrat, kun on järkyttävän kylmää. Viime vuosi oli kokemuksista ehkä mälsin, koska silloin ei ollut edes lunta. Mutta eipä näemmä ollut myöskään vuonna 2014.

Alkuruuhkassa kohti ekaa rastia.

Mutta tänä vuonnapa oli! Ja suunnistus oli helppoa. Minulle se oli helppoa, koska seurasin vain supersuunnistajaa. Ja hänelle se oli helppoa, koska minä olin niin hidas, että joka rastille oli jo polku valmiina, kun me ehdimme rastiympyrään asti.

Suuri pelto, jossa ei ollut hankikantoa = raskasta

Olimme jopa ensimmäisellä rastilla viimeisten joukossa, koska myöhästyimme lähdöstä (taas kerran) puolisen minuuttia. Vessassa oli vähän jonoa ja kenkien sitomisessa meni yllättävän kauan aikaa. No, ei meille lopussakaan kiire tullut, niin tuo puolen minuutin missaaminen ei ollut järin kamalaa.

Kisan kivoin tunnelmakuva Ormträskin rannalta

En tiedä kultaako aika muistot vai painaako vain ikä, mutta viime ja tänä vuonna on minulla ollut suuria ongelmia jaksamisen kanssa. Ja muistaakseni ennen ei niinkään. Mutta ehkä tosiaan keski-ikä on aiheuttanut sen, ettei joulun mässäilystä palaudu enää loppiaiseen mennessä. Osasyy voi olla myös siinä, että ratamestarina toiminut työkaverini S on jokseenkin viehtynyt kukkuloihin ja kumpareisiin. En kyllä osaa sanoa, montako vuotta S on rataa suunnitellut, mutta ainakin 2018 ja 2019.

Rastilla 51 törmäsimme kaikkiin eri suuntaan samaa reittiä kiertäviin,
ja saimme otatettua meistä kimppakuvan.

Tällä kertaa osasimme kuitenkin arvata minun lähtötasoni vallan oikein, ja varmaan ekaa kertaa ikinä noudatimme suunnitelmaamme just emmekä melkein. Tosin suunnitelma oli aika järkyttävän pessimistinen (alle 30 km 8 tuntiin). Ja silti Supersuunnistaja sai kiskoa minua narussa jo melkein alusta alkaen. Maalissa olimme 7 h ja 17 minuutin jälkeen. Olisimme ehtineet vielä ihan hyvin hakea kohtalaisen lähellä olleen kakkosen tai kolmosen. Mutta ei sitten kiinnostanut tänäkään vuonna tarpeeksi. Viime vuonna jälkikäteen harmitti. Nyt jostain syystä ei. Onkohan kilpailuviettini rikki?

Winter wonderland

Mutta tulipahan taas vietettyä monta tuntia laatuaikaa, oltua ulkona, nähtyä hienoja maisemia ja muutamia tuttujakin. En nyt ihan heti näe mitään syytä, miksemme taas ensi vuonna olisi myöhästymässä startista.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Uuden vuoden lupauksia ja muuta kivaa

Uuden vuoden juhlat eivät olleet täällä järin railakkaat: minä nukahdin sohvalle puoli kahdentoista aikoihin. Heräsin puoliltaöin ja siirryin suosiolla sängyn puolelle. Kehnoa suoritusta saattoi selittää päivällä juostut 10 x 200 m vedot ja ravintola Kylän maittava mutta aika tuhti dinneri (ja halpa samppanjapullo).

Kuvituksena tilanteita tämän päivän sulkispeleistä.
Keksimme dinnerillä aivan huikean idean: sovimme Supersuunnistajan kanssa kisaavamme tänä vuonna universumin mestaruudesta kolmiosaisessa mailapeliturnauksessa. Lajeina ovat sulkis, racketball ja padel. Yhden matsin voitosta saa aina ISOn Pätkiksen tai Pätkis-jäätelön. Jos voittaa kaikki kolme lajia, saa vielä Pätkis-suklaalevyn. Ja kuonnollisesti se, kumpi voittaa enemmän pelejä, on toki universumin mestari. Kävimme tänään vähän treenaamassa sulkista, mutta tämän päivän pelit eivät olleet vielä osa varsinaisia turnajaisia. Hyvä niin, koska hävisin erin 2-3.


Tämän lisäksi minä intouduin taas kerran leuanvetohaasteeseen. Siinä vuoden ekana päivänä vedetään yksi leuka, tokana 2, jne. Olen tehnyt tämän ekan kerran jo muutama vuosi sitten, ja sain helmikuussa niskani todella pahasti jumiin. Nyt ajattelin lopettaa tammikuun lopussa, ja tehdä sen jälkeen vähän järkevämpiä sarjoja. Leukoja on joka tapauksessa nyt vaivatonta vedellä, koska sain vihdoin hankittua meille uuden leuanvetotangon makkarin ovenkarmiin.


Ettei elämä olisi tylsää, intouduin myös mukaan KPK 24/7 Tammiputkulaan. Se on vähän niin kuin Helmetin lukuhaaste, mutta urheillen: haasteessa on 31 teemaa, joista pitää ottaa kuva kun liikkuu lihasvoimin vähintään 30 minuuttia. Teemoja on erilaisia kuten kiva nimi, järjetön sää ja taidekuva. Joka päivälle pitää valita eri teema. Tänään minun teemani oli sydän.


Kisakalenterissakin on tietysti jo ensimmäiset merkinnät. Ensi viikonloppuna on perinteinen Loppiaisroga, mihin minä ja Supersuunnistaja suuntaamme joukkueella nimeltä Risto Räppääjä ja pullistelija. Helmikuun alussa minä lähden taas uimareiden kanssa Vierumäelle hiihtämään 24 tunniksi. Tällä kertaa meillä on neljän hengen joukkue, joten hiihtääkin saa ainakin tarpeeksi.


Tämän takia olen bookannut itselleni tammikuun täyteen hiihtotunteja: 13.1. menen Suomen Ladun vapaan hiihdon peruskurssille, ja heti kahden päivän päästä on hiihtojoukkueemme oma yksityisopetus. Viimeistelen osaamiseni vielä 31.1. Suomen Ladun jatkotekniikkakurssilla. Tarvitaan siis enää lunta, jotta voisi treenata.

Päivän putkulakuvani. Se on sydän.


tiistai 25. joulukuuta 2018

Jouluaaton perinnepyöräily

Lähdimme nyt jo toisena jouluna peräkkäin pyörälenkille jäädyttämään kinkkumme ja kankkumme ennen joulusaunaa. Kyseessä on siis jo selvä jouluperinne. Kun viime jouluna saimme pyöräillä lumettomassa mutta aurinkoisessa kelissä, ja minä pannuttelin liukkailla ilman nastoja, oli tänä vuonna tarjolla oikea Winter Wonderland. Ja pystyssäkin pystyyttiin, vaikka nastarenkaiden vaihtaminen odottaa yhä inspiraatiota.

Haukilahden rannassa

Koska keli oli 9 astetta pakkasella, jäi lenkki vain puolitoistatuntiseksi. Siinäkin ajassa ehti kyllä syväjäädyttää niin varpaat kuin persläskitkin, vaikka yritinkin pukea paljon päälle. Supersuunnistajalla oli ihan liian vähän vaatteita, eikä hänelle tullut kunnolla edes hiki - kylmä senkin edestä.

Pakollinen fillariselfie

Noudatimme uskollisesti perinteitä ja suuntasimme tälläkin kertaa Rantaraitille. Liikkeellä oli paljon muutakin porukkaa: oli juoksijaa, sauvakävelijää, koiranulkoiluttajaa ja pulkkailijaa. Mutta me olimme ainoat näkemäni fillaristit. Keli oli todella kaunis, niin ei ihmekään, että epoolaiset lähtivät ulos.

Kauniita maisemia

Olin juuri reilun viikon "huoltotauolla", kun otin polveeni taas Synvisc-piikin ja käytin pakollisen liikuntatauon hyödyksi vahvistuttamalla myös kulmieni kestopigmentoinnin. Pidemmän tauon kyllä huomaa, koska en ole nyt varsinaisesti iskussa. Vaikka poljimme vain sen puolisentoista tuntia, alkoivat reiteni olla lopussa ihan väsyneet. Toivon, että irtolumella oli myös vaikutusta lenkin rankkuuteen, eikä kuntoni ole ihan totaalisen rapistunut.

Supersuunnistaja pyörittää kylmissään käsiään :D

Olisi ihan positiivista, jos kunto löytyisi taas jostain, tai edes juoksujalka alkaisi keventyä. Toinenkin perinne on nimittäin voimissaan, ja joukkue nimeltä Risto Räppääjä ja Pullistelija lähtee ottamaan muista mittaa Loppiaisrogaan. Sinne mennään jalan, ettei vaan varpaat jäädy.

Suomenojan lintualtaalla

maanantai 10. joulukuuta 2018

Itsarilenkki Espoon luonnossa

Itsenäisyyspäivänä kisattiin vuoden 2018 viimeinen Espoo Trail Run, joka oli myös viimeinen cupin osakilpailu. Meidän perhe sai tämän vuoden Espoo Traileista eheän sarjan, koska olimme molemmat taas tikkana viivalla. Supersuunnistaja oli puolustamassa cupin kakkossijaansa, ja minä lähdin muuten vaan lenkille. Ja onhan omassa lähiluonnossa juoksentelu ihan hyvä tapa juhlia Suomen itsenäisyyttä. Minä kun arvostan Suomessa eniten pohjoismaista hyvinvointivaltiota sekä puhdasta ja kaunista luontoa.

Kipuamassa liukkaalle kalliolle

Keli oli pikkasen pakkasella, ja sudittelin lenkkareillani hieman jo Unskin aamulenkin aikana. Ajattelin kuitenkin, ettei metsässä olisi yhtä liukasta kuin asfaltilla, ja päätin jättää nastat kotiin. No, kyllä siellä kallioilla aika liukasta oli. Nastat olisivat olleet ihan nastat. Saatoin vetää yhdet lipatkin, mutta onneksi isoimman koulauksen kärsi taas kerran itsetuntoni.

Alkumatkan possujunaa

Jos liukkailla kallioilla hoippumisen unohtaa, niin juoksu kulki muuten ihan kivasti. Ei tullut mitään edellisen kerran kaltaista energioiden loppumista tai muuten treenit painaneet jaloissa. Pari kilsaa ennen maalia edelläni juossut tyttö liukastui, kaatui ja satutti reitensä. Minä jäin toki heti kyselemään, että mitä kävi ja pitääkö hakea apua. Kaikki muutkin polkujuoksijat ovat ilmeisesti tosi kilttejä, koska poikkeuksetta kaikki perässämme tulevat pysähtyivät myös kyselemään, että tartteeko auttaa. Kun väkeä alkoi olla kuin Jukolan suunnistusjoukkueessa, vinkkasin, että ihan kaikkien ei tarvitse jäädä jeesailemaan, vaan joku voi juosta maaliinkin. Kun loukkaantunut juoksija vielä sanoi pystyvänsä kävelemään itse, ajoi suunnistuskaverini A minutkin matkoihini ja jäi yksin saattajaksi. Molemmat tulivat kyllä juosten maaliin. Pieni kävely oli ilmeisesti auttanut toipumisessa.

Se kisan toinen iso mäki

Loppuaikani oli 53.15. Puolisen minuuttia siitä olisi saanut pois, jos olisin ollut mulkku ja juossut pokkana pyllähtäjän ohi. Mutta ei aika nytkään vuoden huonoin ollut. Absoluuttiset pohjat juoksin jo toukokuussa, kun Salpaus-Roga painoi jaloissa. Ja viime vuotiseen verrattuna aika on huisin hyvä (tulokset täällä, blogitekstin linkki ei enää toimi).

Tämä on oikein tyypillinen Espoon keskuspuiston polku

Supersuunnistajan olisi ehkä kannattanut jättää tulematta. Hän sai nyt yhden pisteen lisää, koska oli osallistunut kaikkiin osakilpailuihin, ja oli sen turvin cupin kakkonen. Palkinnoksi hän sai väärän kokoiset lenkkarit. Cupin kolmonen taas sai märkäsukat, joissa oikean koon osuminen on huomattavasti todennäköisempää kuin kengissä. Mutta toisaalta: kenkiä saa kaupasta - menestystä vain uurastamalla kisoissa. Hyvä Supersuunnistaja! Hyvä Suomi!

Miesten 14 km cupin ykkönen ja kakkonen

maanantai 3. joulukuuta 2018

Lopullinen sijoitus suunnistusvuonna 2018

Suunnistuskausi muuten loppui virallisestikin vähän aikaa sitten. Nyt voi siis käydä vaklailemassa lopullisia sijoituksia lopullisilla rankilistoilla.

Minähän löysin FSOM:ssa suunnistuksen, jossa minua ei vituta tai itketä eli sprinttisuunnistuksen, mitä harrastelinkin sitten lisää loppukesästä. Ja sijoitus rankilistalla nousi kohisten. Nyt kauden lopussa olin niin tukevasti keskivaiheilla, ettei omaa nimeä löydä enää ilman searchia. Sijoitus D40-sarjassa oli upea 142/213. Ihan vertailun vuoksi mainittakoon, että olin vuonna 2016 D21-rankilistalla sijalla 647/649. Onhan D21 toki naisten pääsarja, mutta silti. Haluan painottaa myös sitä, etten ole tänä vuonna edes Närpes OK:n huonoin D40-täti, vaan voitin rankilistalla jopa yhden seurakaverin. Kaikenkaikkiaan meitä on listalla kolme. Iso seura. ;)

Rankilistan laskukaava on lähes salatiedettä: siinä verrataan omaa tulosta kisan voittajan aikaan. Pisteisiin vaikuttaa myös se, kuinka hyville tuli hävittyä: eli jos voittaja on rankilistalla korkealla, niin kaikki kisaan osallistuneet saavat paljon pisteitä (minulle saattoi käydä näin...). Ja lopulliseen tulokseen vaikuttaa viisi parasta kilpailua. Siitäkin kai saa jotain etua, jos käy vähintään viidessä kisassa. Minä tiputin loppukesän sprinteillä yhden metsäpummauksen pois listoilta, ja sain lopulta 40,01 pistettä. Voittajalla on D40-sarjassa pisteitä aina tasan 80. Tämäkin on joku hieno suhdeluku, joka on sitä pienempi, mitä vanhempi ikäluokka on kyseessä. Pääsarjan vertailuluku on 100.

Great success @ Jokelan tuplasprintti

Myös sprinttisuunnistuksesta on oma rankilistansa. Siellä olen seuran paras D40-sprinttisuunnistaja johtuen siitä, että olen myös ainoa lajiani. Pohjanmaalla ei taidetta kamalasti sprinttejä järkätä, ja maalaiset suunnistavat metsissä. Sprinttirankilistalla olen myös tukevasti puolivälin tuntumassa sijoituksella 72/115. Pisteitä tuli 45,59, kun metsäpummit eivät ole pilaamassa tilastoja. Sprinttitilastoon lasketaan mukaan kolme parasta kisaa.

Harmi, kun Triathlonliitolla ei ole vastaavanlaista systeemiä. Kuulemma Suunnistusliitto on joskus maksanut itsensä kipeäksi Irma-järjestelmästä, mikä selittänee, ettei ihan jokaisella lajiliitolla vastaavaa kilkutinta ole. Käsittääkseni yleisurheiluliitolla on joku vastaavanlainen systeemi ainakin juoksutuloksista, mistä näkee esimerkiksi ihan kaikki maratonitulokset ikinä.

Alle minuutin päässä pummista, mutta silti oli kivaa!

Triathlonista tuli mieleeni, että nyt taisi käydä silleen, että minä onnistuin osallistumaan kaikkien aikojen ensimmäiseen ja viimeiseen Levin Finntriathloniin. Levin kisa ei ole enää ensi vuonna kisakalenterissa. Sääli sinänsä: Vaikka kisa oli hemmetin kaukana, tykkäsin reitistä ihan valtavasti. Itse ajattelin joka tapauksessa osallistua ensi vuonna vähän lyhyempiin triathloneihin. 1-2 perusmatkaa voisi olla osa ensi kesän ohjelmistoa. Mutta palataan plääneihin joskus ensi vuonna.