lauantai 24. kesäkuuta 2017

Uudet portaat!

Tiesittekö, että Kauniaisissa on laskettelurinne? No, miksei olisi - Kauniainen on kuitenkin Kauniainen. Tiesittekö, että sen laskettelurinteen reunassa on nykyään portaat? Sellaiset samanlaiset kuin Malminkartanon jättärillä, mutta lyhyemmät. No, nyt tiedätte!

Supersuunnistaja pinkoo portaissa

Portailla oli viralliset avajaiset viime viikon keskiviikkona. Kävimme kokeilemassa Supersuunnistajan kanssa portaita jo silloin, mutta unohdin ottaa kameran mukaan. Harmi, koska silloin portailla oli hieno ilmapalloportti ja kaiteeseen kiinnitettynä viirejä.

Koska innostuin kovasti Beerway to Hellistä ja tahdon ensi vuonna itse mukaan, aion nyt treenata vähän ylämäkiä. Supersuunnistaja ehdotti, että koettaisin käydä kerran viikossa Kauniaisten mäen portaissa. Ja minä keksin lisätavoitteeksi, että kiipeän joka kerta yhdet portaat enemmän.

Viimeksi paikalla oli myös Morris-koira, joka oli paremmassa kunnossa kuin
minä ja juoksi portaita sen kummemmin hengästymättä.

Olen nyt käynyt portailla kahdesti ja molemmilla kerroilla olen ollut tosi väsynyt. Treeni on ollut siksi aika lyhyt, joten kierrosten määrän kasvattaminen ei tule olemaan hankalaa seuraavan 8-9 viikon aikana. Viimeistään siinä vaiheessa, kun treeni kestää tunnin, koetan panostaa enemmän portaiden juoksemiseen. Nyt se ei vielä oikein suju ylös asti.

Minäkin juoksin viimeisen kierroksen

Kauniaisten portaat ovat tosiaan kuuluisempien Jättärin portaiden pikkuveli. Niissä on 214 askelmaa, mikä on ainakin meikäläisen kunnolle ihan sopiva määrä. Olen käynyt Kauniaisissa nyt vain iltaisin, ja ainakaan silloin siellä ei ole ollut ruuhkaa. Molemmilla kerroilla on ollut muitakin paikalla, mutta kaikki ovat mahtuneet hyvin tekemään treeniään omaan tahtiinsa. Jättärillä tuntuisi joskus olevan portaissa aika ryysis. Jos siis kaipaat vaihtelua tai asut muuten vaan tosi Espoossa, niin Kauniaisten portaat voivat olla ihan varteenotettava vaihtoehto Jättärille.

Missä ovat Suomen parhaat portaat? Levillä on ainakin pitkät ja vittumaiset portaat ja Pispalan portaat ovat myös aika maineikkaat. Niissä en ole vielä ikinä ollut, mutta mieli kyllä tekisi.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mitä mä taas täällä teen?

Kaksi vuotta sitten kävin Imatralla julistamassa itseni Suomen huonoimmaksi maastotriathloniksi. Koska kisa meni silloin "vähän" kehnonlaisesti, mietin usein revanssin mahdollisuutta. Vielä talvella luulin ehtiväni opettelemaan maastopyöräilyä ja pyysin XTerra-maastotriathlonkisan (joka on siis sama kisa kuin Base Camp oli 2015) synttärilahjaksi.

Tässä vaiheessa linssilude vielä hymyilee nähdessään kameran.

Mutta kevät kuluikin kissa sylissä sohvalla istuen ja valittaen, kuinka töissä on rankkaa. En nyt kuitenkaan voi ihan vakavissani väittää, että minulla olisi mikään varsinainen ruuhkavuosi. Tai voisin, mutta kaikki lapselliset varmaan kuolisivat huutonauruun. Joten totean vaan, että enpäs treenannutkaan.

Ja eiku menoks! Muuten olisikin tullut kylmä.

Triathlonintoni on ollut treenin puutteesta johtuen koko kevään lähellä nollaa. Rogan kaltaisia höntsäkisoja on ihan kiva vetää, mutta triathlonissa pitää mennä koko ajan kovaa. Ja koska en pääse niin lujaa kuin joskus ennen, niin ei kiinnosta. Eikä kiinnostanut sunnuntainakaan.

En oo lähellekään vika!

Hyppäsin kuitenkin kiltisti Jukolan voittajan ratkettua Hondan kyytiin ja karautin kohti Imatraa. Koetin psyykkailla itseäni kisafiilikseen koko kolmen tunnin matkan ajan, mutta en nyt voi väittää onnistuneeni. Naisia oli kisassa mukana vain 14, joten tiesin häviäväni taas. Se ei suoraan sanonottuna motivoinut ihan kamalasti. Mutta ei ole lahjahevosta suuhun katsominen tai lahjakisasta pois jäämän. Joten niin sitä minäkin vaan loikkasin kylmään Saimaaseen vähän ennen klo 12.

Idoli menee ohi. Mutta se osaakin kaiken muun ohessa pyöräillä.

Uinti sujui paremmin kuin vuonna 2015, eli en ollut viimeinen. Ei se kuitenkaan hyvin sujunut, koska 1500 metrin uimiseen meni yli puoli tuntia. Alla oli tältä keväältä vain yksi avovesiuinti, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa asiaan. Helppo ei ole muutenkaan sana, joka tulee uinnista ekana mieleen. Mieleen tuleva sana saattaa sen sijaan alkaa veellä.

Tässä taidan ulista jotain kipeästä selästä ja keskeyttämisestä, kun on niin iloinen ilme.

Muistin tänä vuonna ottaa geelit T1:ltä mukaan pyöräilyyn, mikä sekin on parannusta edelliseen kertaan. Minulla ei ole vahvoja muistikuvia vuoden 2015 pyöräilyn alusta, mutta eilen ainakin hapotti. Kun maastoon päästyäni alkoivat perässä tulleet ja toisella kierroksella olevat ohitella minua, laski tunnelma lopullisesti pakkasen puolelle. Koin olevani lähinnä tiellä ja ihan väärässä seurassa. Kurjuuden kruunasi luultavasti kylmän veden takia krampannut selkä.

Juoksuun lähdössä. Ilme on keskittynyt? :D

Olen taannoisen kisavideoni ansiosta jonkinlainen puolijulkkis ainakin kisan järkkäreiden joukossa. Nyt on ihan pakko tunnustaa, että olisin varmaan keskeyttänyt ekan pyöräilykierroksen jälkeen ilman heidän tsemppaustaan. Eihän sitä kehtaa lopettaa, kun julistetaan kaikkien maastotriathlonistien sankariksi. :D Anteeksi, kun kiroilin niin kamalasti, kun tsemppasitte. Minä uin silloin vielä aika syvissä vesissä, vaikka uintiosuus olikin jo loppu.

Yksi järkkäreistä oli kysynyt Supersuunnistajalta, kiroilenko aina niin paljon. Onneksi Ääsääs oli tahdikas ja kertoi, että olin sillä hetkellä aika huonolla tuulella. Mutta oikeasti minä kiroilen vain silloin, kun minua ottaa tosi kovasti päähän. Yleensä olen ihan mukava.

Ylämäkikuvat onnistuivat, kun kohde oli lähes paikallaan. :D

Kuin ihmeen kaupalla fiilikset kuitenkin alkoivat hiljalleen kohota. Siihen auttoi järkkärien tsemppausten lisäksi Supersuunnistajan huutelemat väliajat: vähän fanittamanikin seikkailu-urheilun supermonilahjakkuus A ohitti minut vasta varsin myöhään ja oli kympin pyöräilyn jälkeen minua vain kuutisen minuuttia edellä. Eka kierros menikin yllättävän hyvin noin kolmeen varttiin. Kahdella seuraavalla kierroksella meni vähän kauemmin, mutta Supersuunnistaja sai silloinkin väliajat ja erot edellisiin kuulostamaan siedettäviltä.

Imatralla sataa aina. Mutta oli siellä myös vihreää!

Kun pelottavat ohittelut loppuivat tokan pyöräilykierroksen loppupuolella, totesin ajavani ainakin pyöräosuuden loppuun. Tänä vuonna reittimerkkien keräilijä oli niin tahdikas, että pysytteli kohtalaisen kaukana takanani eikä siten aiheuttanut minulle lisäpaineita - tai sitten hän ei uskaltanut ajaa puhe-etäisyydelle kuultuaan huhuja aiemmista ärräpäistäni.

Olihan noita mäkiä. Tämä oli yksi ikimuistoisimmista.

T2:lla minulla oli vielä tunti ja 20 minuuttia aikaa juosta eka 5 km kierros ennen cut offia, joten minulla ei ollut enää mitään (teko-)syytä keskeyttää. Lähdinpä siis hölkälle. Juoksu olikin ihan yllättävän mukavaa vaikkakin ihan kamalan rankkaa. Reitti oli paljon hauskempi kuin vuonna 2015. Kaksi vuotta sitten juoksu kulki vain teitä ja latupohjia pitkin, mutta nyt reitille oli lisätty suota ja polkua. Lisäksi pääsimme käymään varmaan jokaisen Rauhan supan pohjalla, mikä oli omalla tavallaan aika lystikästä.

Maaliin tulin puolisen tuntia edellisen kisaajan jälkeen järkkärien taputusten saattelemana. Kaikki järkkärit olivat taas kerran tosi ihania ja kannustavia, eikä tällä kertaa tarvinnut edes neuvotella maalin pitämisestä auki.

Tein maalissa hienon tuuletusloikan, mutta Ääsääs oli teknisten ongelmien
 pauloissa eikä saanut sitä ikuistettua.

Jos et ole koskaan kokeillut maastotriathlonia, niin kannattaa kokeilla. Jos osaat maastopyöräillä, se on varmaan tosi kivaa. Ja jos et osaa, se on tosi kasvattavaa. Minä päätin eilen, etten oikeasti enää osallistu yhteenkään maastotriathloniin ennen kuin opettelen maastopyöräilemään. Ja siinä puuhassa voi mennä aikaa.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Supersuunnistaja maistelemassa

Vuoden ehdottomasti kreisein kisa on Beerway to Hell. Se on kaikkiein kovimpien (ja janoisimpien) tunkkaajien äärimmäinen taisto, jossa noustaan Malminkartanon Jätemäen huipulle 15 kertaa ja juodaan viisi olutta. Kisa on saanut vaikutteita kahdesta muusta hienosta urheilulajista: kaljamailista ja Stairway to hellistä.

Pelivälineistöä

Kilpailu alkaa puolen litran oluttökin nautiskelulla (naisilla 0,33 l ja saa olla myös siideriä), minkä jälkeen kuuluisa Fasaaninousu tunkataan kolme kertaa ylös. Tämän jälkeen virvoike ja kolme kierrosta toistetaan vielä neljästi, jolloin yhteistulokseksi tulee 1 km nousua ja 2,5 litraa olutta. Nami nami.

Minä olisin muuten osallistunut, mutta 15 kertaa Jättärin päälle kuulostaa vähän liian hurjalta - varsinkin kun sunnuntaina pitäisi kisata triathlonissa. Siksi minä päädyin tänä vuonna juoppokuskiksi ja tuo meidän perheen enemmän ylämäkiä ja vähemmän oluenjuontia harrastanut puolisko lähti starttiviivalle.

Eka virvoke nautittu. Eiku mäkeen!

Beerway to Hell kisattiin noin 4 h sitten. Annetaan toki vielä tukevassa humalassa olevan Supersuunnistajan itse kertoa lisää. :)

No, oliko kivaa?

No, oli.

Oliko olut hyvää?

Yllättävän hyvää. Vehnäoluiden kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta amber lager oli aika hankala. Olin yllättynyt, miten vähän ongelmia juomisesta tuli.

Supersuunnistaja joi itsensä niin puheliaaksi, ettei hän meinannut ehtiä juoda

Oliko rankkaa?


Ei ollut. Ylämäki rajoitti vauhdin aika tehokkaasti. Alamäkeen en taas uskaltanut mennä kovin kovaa. Joten fyysisesti ei ollut kovin rankkaa. Voi silti olla, että tuntuu huomenna pohkeissa.

Onko mahdollista, että huomenna tuntuu jossain muuallakin? ;)

Hyvin todennäköisesti pää ei toimi huomenna ainakaan aamupäivällä.

Kisakansaa rinteessä. Reiluina pilaan vain Ääsääsin mahdollisen poliittisen
uran näyttämällä hänen naamansa kyseenalaisen julkijuopottelun yhteydessä.

Missä vaiheessa oli vaikeinta?

Ehkä toinen ja kolmas nousu olivat pahimpia, kun minulla ei ollut vielä sauvoja. Kun otin toisen oluen jälkeen sauvat käyttöön, helpottui homma huomattavasti. Sitä ennen nousut sattuivat selkään.

Oletko tyytyväinen loppuaikaasi?

Tavoite oli 1:20, joka ylittyi puolitoista minuuttia. Aikaa kului hieman liikaa oluen juontiin. Mutta minimitavoite eli ei oksuja täyttyi kuitenkin hienosti.

Jopa introvertti tuulettaa viiden oluen jälkeen.

Mitä mieltä olet noin muuten alkoholin ja urheilun yhdistämisestä?

Sanoisin, että kisa olisi ollut tylsempi ilman alkoholia. Mutta älkää lapset kuitenkaan yrittäkö perässä. Tämä on tyhmien aikuisten laji. :)

Loppuun hauska knoppitieto: Tämä kisa on energiankulutukseltaan lähes +-0. 2,5 litrassa olutta on noin 1250 kcal ja ainakin Supersuunnistajalla kärähti kisassa vähän alle 1400 kcal. Tosin kisan jälkeen kekkulissa saattaa mennä ihan huomaamatta puoli paketillista keksejä.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Sprinttiroga aurinkoisessa Naantalissa

Meillä on ollut Vuorikiipeilijä M:n kanssa koko kevään vaikeuksia saada aikataulut sopimaan yhteen. Viime sunnuntaina molemmilla oli kerrankin mahdollisuus uhrata pyhäpäivä rogainingin jumalille. Turun Metsänkävijät järkkäsivät Naantalissa 2 tunnin sprinttirogan, minne me osallistuimme. Edustimme minun ilmosekoiluni takia meidän suunnistusseuraamme, mikä oli tavallaan aika hauskaa: ennen kisaa TuMe hehkutteli kisan FB-sivulla, kuinka edustusta on tulossa monesta seurasta, mm. Närpes OK:lta. Joo. Toinen meistä on kotoisin Itä-Suomesta (eikä edes seuran jäsen) ja toinen Helsingistä. Molemmat ovat kaikkea muuta kuin "oikeita" suunnistajia. Eikä kumpikaan ole edes ruotsinkielinen, vaikka seura onkin FSO:n jäsen. Passeli edustusjoukkue siis. :D

Lähdön hetki. Ekalle rastille pääsi kivasti peesaamalla

Sprinttikisoissa on suunnitteluaikaa ennen lähtöä yleensä vain vartti jos sitäkään. Tällä kertaa oli juuri se vartti, minkä aikana ehti päättää, minne suuntaan lähtee ja suunnilleen mitä rasteja hakee. Reittiä ei ehtinyt mitata tai piirtää. Toisaalta fiilis olikin vähän sellainen, että mitä jos vaikka lähdettäisiin soitellen sotaan. Ollaanhan tässä kuitenkin edustusurheilijoita, niin edustetaan sitten tyylillä.

Iloiset suunnistajat Naantalin kaduilla

Oman haasteensa suunnitteluun toi kartan jako kolmeen osaan. Koko alueesta oli tarjolla yleiskartta mittakaavassa 1:20 000, ja parista läntistä isolla kartalla suunnistuskartat mittakaavoissa 1:10 000 ja 1:5 000. Pikkulänttien rastit näkyivät vain pikkukartoilla. Otti oman aikansa hahmottaa, koska pienemmältä kartalta kannattaa pompata isommalle ja mihin isolla kartalla mahtaa silloin pelmahtaa. Tämän takia missasimme yhden 7 pisteen rastin, koska katsoimme vain isompaa karttaa. Juoksimme pienemmälle kartalle merkatun rastin ohitse, koska kumpikaan ei muistanut sen olemassaoloa.

Rastejakin löytyi

Muuten suunnistus sujui vallan mallikkaasti, ja ainoa isompi pummi tuli, kun jouduimme kiertämään kartalle merkkaamattoman raksatyömaan. Pientä optimointia olisi parin rastin lähestymisessä voinut harrastaa, mutta mitään isompaa katastrofia viime kesän SM-rogan tyyliin ei tullut. Olimme myös valkanneet aika sopivan pituisen reitin.

iloiset suunnistajat Naantalin metsissä

Vuorikiipeilijä M varoitteli jo ennen kisaa olevansa todella huonossa kunnossa, mutta en ottanut hänen höpöttelyjään kovinkaan vakavissani. Hänellä on tapana väittää olevansa milloin mitäkin - ja juosta minut silti mennen tullen kebabkiskalle. Tällä kertaa kävikin ihan oikeasti niin, että M:ltä meinasi loppua puhti kesken kisan. Minä pääsin olemaan oman elämäni Amelie ja panin hyvän kiertämään: Supersuunnistajallahan on tapana vetää minua perässään narussa ja työntää ylämäissä. Nyt minä pääsin kerrankin olemaan joukkueen "kovakuntoinen" ja tarjoamaan apua. Käskin Vuorikiipeilijä M:n nappaamaan kiinni repustani aina, kun juoksimme leveämmillä teillä. Pienellä vetoavulla hän jaksoikin hölkötellä minun mukanani kaikille isojen pisteiden rasteille ja kunniakkaasti maaliin asti. Myöhästyimme minuutin, mutta se johtui enemmänkin minun pienestä paluumatkan pummistani kuin vauhdistamme. Muutama kakkosen rasti jäi hakematta ajanpuutteen vuoksi, mutta ne olikin ajateltu haettavan, jos aikaa vahingossa sattuisi jäämään.

Polku rantaniityllä

Pisteitä kertyi 85, mikä oikeutti sijaan 8/20. Missattu seiska, sakot tai hakematta jääneet kakkoset eivät harmita, koska meitä edeltäneellä joukkueella oli 18 pistettä enemmän. Eli olimme selkeästi "ensimmäinen paskoista joukkueista" kärjen ollessa ihan omaa luokkaansa.

Jee! oikea kivi löytyi ihan heittämällä.

Tuolta voi katsella joukkueiden reittivalintoja kartalta. Ratamestari onnistui, koska joukkueet ovat valinneet jokseenkin eriäviä reittejä. Tuloksia voi ihmetellä tuolla.

Oli muuten aikamoista pessimismiä laittaa pitkät housut kisaan. Sortseja tuli aika ikävä kuumilla kallioilla. Naantali lunasti maineensa Suomen aurinkoisimpana kaupunkina. Kyllä Muumien kelpaa!

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Supersuunnistaja Salpausselällä

Huhhei! Mulla on ollut niin kiire töiden ja uuden kodin rempan kilpailuttamisen kanssa, että hyvä, kun olen ehtinyt edes urheilla. Mutta nyt olen ITIL-sertifioitu ja remppakin alkaa ihan pian. On siis aikaa sporttailla enemmän ja muistella myös menneitä.

Viime viikon viikonloppuna järkättiin ensimmäinen Salpausselkä Trail Run, ja Supersuunnistaja meni sinne köpöttelemään maratonin. Kisa oli samaan aikaan Karhunkierroksen kanssa, mikä varmaan verotti osallistujissa. Matkoja oli kuitenkin tarjolla kolme: 13, 21 ja 42 km. Viime viikolla ei myöskään satanut lunta, niin mikäs sitä juoksennellessa. Mutta annetaan herran itse kertoa kisasta lisää.

Lähdön hetki. Kuva: Salpausselkä Trail Run

No, oliko kivaa?

No, joo.

Oliko mäkistä?

Oli. Taitaa olla yksi mäkisimmistä polkujuoksumaratoneista Suomessa. Vaarojen maratonilla saattaa olla enemmän nousumetrejä. Salpausselän mäet olivat kyllä hemmetin jyrkkiä.

Miten muuten kuvailisit reittiä?

Jonkun verran juostiin latupohjaa, mutta selkeästi vähemmän kuin pelkäsin. Varmasti 90 % oli single trackia. Pohja oli hyvä, koska Salpausselällä on hiekkapohja.

Siinä menevät Ääsääs ja toinen herra söpösti rinnakkain
CompressSportin säärystimissään. Kuva: Salpausselkä Trail Run

Valitsit ainakin asuasi hartaudella. Menikö valmistautuminen muuten hyvin?

Meni. Ehkä olisi voinut keventää vähän enemmän. Jostain syystä jalat eivät olleet ihan kevyet.

Miten kulki?

Reilu 35 km kulki ihan jees. Lopussa, kun tuli suppamaasto ja reitti oli vedetty jokaisen supan kautta, voimat hyytyivät ja etureidet kramppasivat jopa kävellessä.

Jaksaa! Jaksaa! Mäkiä reitillä oli muutama, mm. hiihtokisoista tunnettu
intiaanikukkula. Kuva: Salpausselkä Trail Run

Salpausselkä Trail Run oli uusi tulokas poljkujuoksukesässä. Miten järjestelyt toimivat?

Mun mielestä ihan hyvin. Reitin merkitsemisen ja tulospalvelun kanssa oli kai jotain ongelmia, mutta itse en kärsinyt niistä. Minä eksyin yhdessä kohdassa puolen minuutin verran, mutta onneksi perässä tullut paikallinen juoksija tiesi, minne piti mennä. Jotkut olivat kuulemma eksyneet enemmänkin.

Suosittelisitko kisaa tai lähtisitkö uudestaan?

Joo, suosittelen. Kisamaksu on edullinen: 35 euroa. Siihen ei sisälynyt mitään turhaa, vaan pelkkää palvelua. Kai sitä on itsekin pakko lähteä uudelleen, jos kisa sopii ohjelmaan, kun sain palkinnoksi ilmaisen osallistumisen ensi vuodelle (toim. huom. Supersuunnistaja oli kolmas. TJEU)

Jee! Podiumilla! Kuva: Salpausselkä Trail Run

Kesä on vasta aluillaan. Mitä tapahtumia olet suunnitellut remppailun lomaan?

Puolentoista viikon päästä kisataan Beerway to Hell. Muuten en ole vielä suunnitellut mitään. Nuuksio70 Trail Ultran aikaan kesä on jo ohi. ;)

tiistai 23. toukokuuta 2017

CSS-testi

Eilen oli aika väsynyt ja urheilullisesti hyvin nihkeä päivä.Teki mieli lintsata uintitreeneistä, koska luvassa oli märkkäriuintia. Uimahallissa märkkärillä uidessa tulee aina ihan pirun kuuma. Mutta koska olin sunnuntaina liimaillut kaikki märkkärin viime kesän reiät, kokosin itseni sohvalta ja painelin uimahallille.

Unskilla ja Svantella on joskus erimielisyyksiä siitä, montako
kissaa mahtuu kiipeilypuun koriin.

Jo märkkäriä pukiessa tuli kuuma, ja uinti sen kanssa oli just niin perseestä kuin muistinkin. Mutta tulipahan taas otettua tuntumaa kokovartalokortsuun.

20 min märkkäröinnin jälkeen uimme CSS-testin. Siinä uidaan ensin 400 m ja verrailun jälkeen 200 m. Kun matkojen erotus jaetaan aikojen erotuksella, saadaan laskennallinen satasen uintiaika pidemmällä matkalla.

Minulla ja pojilla on joskus erimielisyyksiä siitä, montako ihmistä mahtuu sohvalle.

Kuten jo mainitsin, olin vielä ihan väsynyt giron polkemisesta. Uintitestikin tuntui menevän päin prinkkalaa. Muutama vinsta vielä kulki, mutta loppuajan sai uida ylämäkeen. Olin todella yllättynyt, kun tänään katselin tuloksia: testin tulos on parantunut edellisestä (tosin parin vuoden takaisesta) useamman sekunnin.

  • 400 m: 7:23
  • 200 m: 3:28
  • CSS: 1:53
Laskeskelin huvikseni, paljonko satasen ajakseni tulee helmikuisen 30 min uintitestin tuloksesta. Siitä sain laskettua sataselle ajan 1:52. Sekunnin voi katsoa olevan sitä huonoa päivää, joten aika hyvin tuo CSS-testi tosiaan pitää paikkansa. Ja minä olen vähemmän paska uimari kuin joskus ennen.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kisahistoria on päivitetty

Oho. On unohtunut päivittää tältä vuodelta tuota Kisahistoria-välilehteä. Nysse on kuitenkin päivitetty. Onhan tässä aika paljon ehditty kisata, vaikka tänä vuonna onkin kisaaminen kiinnostanut aika vähän. :D

Unski on järkyttynyt, kun niin moni tulos on huonompi kuin vuonna 2016.
Tänään saadaan päivitystä myös uintitestien tuloksiin, kun illalla kauhotaan CSS-testi.