torstai 19. lokakuuta 2017

Tyresta, tuo Tukholman Nuuksio!

Tässä alkaa olla jo vaikka mitä rapsattavaa, mutta palataan vielä hetkeksi menneeseen. Kävimme häämatkallamme Tjurrusetin jälkeisenä sunnuntaina retkellä Tukholman lähellä olevassa kansallispuistossa nimeltä Tyresta. Tyrestaan pääsee Tukholman lähiliikenteen bussilla kuten täällä meillä Nuuksioon. Se on oikein nätti mesta ja tutustumisen arvoinen.

Maisemaa metsäpaloalueella

Supersuunnistaja lähti ihan tosissaan vaeltamaan, ja oli pakannut mukaan Fjällrävenin vaellusgearit. Hän oli kuulemma harkinnut myös vaelluskenkiä, mutta tyytyi maastolenkkareihin tilanpuutteen vuoksi. Ääsääs saattoi hieman pahoittaa mielensä, kun retkellä tuli tämän tästä vastaan ruotsalaisia farkuissa ja Addun Superstareissa. :D

Uljas vaeltaja Suomesta

Mutta itse Tyresta oli tosi hieno paikka. Sen erikoisuus on suuri ja hieman aavemainen metsäpaloalue, joka oli täynnä hienoja kummituspuita. Alueella oli myös nättejä järviä ja kauniita jyrkänteitä. Yhden järven rannalta löytyi myös muinainen linnoitus, jota on käytetty ilmeisesti palvontamenoihin. Siellä oli yllättäen paljon kiviä kasassa ja hienot maisemat. Koko metsä oli myös täynnä suppilovahveroita ja tatteja. Ihan pahaa teki jättää kaikki herkut metsään. Mutta vastaan tuli sentään iloisia ruotsalaisia korit ja ämpärit kukkuroillaan.

Tauolla ehkä parhaalla näköalapaikalla. Takana siintävällä
jyrkänteellä oli muinainen palvontapaikka.

Köpsytimme menemään yli 20 km ja haimme reissulla jopa viisi geokätköä. Se on enemmän kuin muuten tänä vuonna yhteensä. Kahta viimeistä kätköä emme löytäneet, kun meille tuli kiire bussiin ja etsimme niitä vain hutaisten. Illalla menimme syömään ehkä maailman parhaat hampparit, kun sen tattirisoton ainekset jäivät metsään. Juuri ja juuri jaksoin kävellä burgeripaikkaan.

Syksyn värit olivat parhaimmillaan!
Keksimme Tyrestassa tallaillessamme, että alamme kerätä erilaisia kansallispuistoja ja muita ulkoilualueita. Nykyään onkin äärettömän muodikasta harrastaa elämyskeräilyä. Me kun seuraamme trendejä orjallisesti, niin mukana ollaan!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Se kuuluisa toinen mielipide

Saimme viikonloppuna rogassa järkkäriltä kolme karttaa. Yksi niistä oli ilmeisesti suunnittelua varten. Mutta koska me suunnittelimme suoraan käyttökartoille, jäi yksi kartoista neitseellisenä yli. ToinenNainen ehdotti, että pistän Supersuunnistajan piirtämään meille hänen mielestään parhaan reitin. Ja minä totesin siihen, että mikä maan mainio blogiteksti-idea!

Joten härifrån tvättas! Unohdin aluksi kertoa Supersuunnistajalle, että Vihdissä noudatettiin turkulaista pisteytystaktiikkaa ja rastinumeroiden viimeiset numerot kertoivat rastilta saatavan pistemäärän. Siksi Supersuunnistaja on piirtänyt kaksi kilpailevaa reittiä. Oranssi reitti olettaa, että pisteet jakautuvat ensimmäisen numeron perusteella ja toinen on tehty paremman tiedon pohjalta. Aika hauskaa, että hutireitti on enemmän yhtenevä meidän reittivalintamme kanssa. :)

Meidän tosi hieno ja mukautuva suunnitelmamme

Meidän reitillämme oli pisteitä 82, jos vaihtoehtorastit 55 ja 133 lasketaan mukaan. Niille oli tarkoitus lähteä, jos rastilla 47 olisi vielä tarpeeksi aikaa. Supersuunnistajan vihreältä reitiltä olisi saanut 81 pistettä.

Meidän reitissämme oli ideana, että kiertäisimme ensin järven, ja sitten "pohjoislenkillä" oli paljon säätövaraa ehtimisen mukaan: vaihtoehtorasteja ja mahdollisia oikopolkuja. Lopulta päädyimme tekemään tietysti ihan suunnitelmien vastaisesti ja haimme rastin 47jälkeen rastit 55, 57 ja 133. Koska pummasimme pahasti 57:n, emme ehtineet enää rastille 33. Kun pummasimme vielä rastin 50 (joka oli koko suunnitelmamme kulmakivi ja ToisenNaisen pakkomielle) emme ehtineet enää maaliinkaan.

Supersuunnistajan kötöstys

Supersuunnistajan reitti oli tarkoitettu kierrettäväksi vastapäivään. Siinä olisi näköjään voinut jättää 3 viimeistä rastia hakematta ja posotella tietä pitkin maaliin. Mutta tuo vaihtoehto ei tullut meille mieleenkään, koska ToinenNainen halusi ehdottomasti käydä rastilla 50.

Miesten voittaja oli käynyt kuulemma kaikilla rasteilla paitsi järven länsipuolella olleella rastilla numero 42. Meidän vauhdillamme (15-20 km) sai kuitenkin suunniteltua aivan erilaiset reitit. Eli tähän 4 h rogaan rasteja oli ehkä vähän niukanlaisesti, mutta lyhyempään olisi kärkikin saanut tehtyä erilaisia reittivalintoja.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Uusi hauska haaste!

Meillä oli taannoin firman juoksukoulu. Viimeisellä kerralla juoksimme vetoja Tapiolassa lähellä Otaniemen vesitornia. Siinä vieressä on varsin sööttejä omakotitaloja, ja tuli kollega P:n kanssa puheeksi, kuinka lähellä toimistoa olisi kiva asua. P oli sitä mieltä, että matkaa pitää olla sen verran, että sen voi urheilla. Minä taas olin sitä mieltä, että ainahan voi kiertää. Ja siitä se idea sitten lähti...

Syksyinen puu ja katuvalo reitin puolivälistä

Keksin, että juoksisin kerran kuussa töihin, ja lisäisin joka kuussa matkaan yhden kilometrin. Yritän saada matkoista niin tarkkoja kuin vain pystyn. Ja jatkan ainakin vuoden verran. Tänään oli vuorossa ensimmäinen lenkki, koska nyt saan mahdollisesti viimeisen ja pisimmän lenkin parhaaseen lenkkeilyaikaan eli syyskuulle.

Yritin juosta tänään mahdollisimman suoraa reittiä töihin. En laiskuuttani vaan koska halusin tietää, miten lyhyt työmatkani oikeasti onkaan. Paluumatkalla valitsin korttelin verran vaihtoehtoisen lenksukan. Mennessä matkaa kertyi 4,08 km ja paluumatkalla 3,99 km. Eli ensi kuussa pitäisi koettaa keksiä 4,99 km lenksukka. Ja vuoden päästä kirmaan sitten noin 16 km.

Nyt ollaan jo melkein töissä: Otaniemessäkin oli hieno ruska päällä.

En ole vielä päättänyt, juoksenko aina samaa reittiä takaisin, vai saanko tulla suorinta reittiä kotiin. Riippunee päivän kunnosta. Mutta ainakin yhteen suuntaan pitää saada tuo mahdollisimman tarkka lukema.

Tästä tulee hauskaa!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Sopivan vai liian hidas?

Supersuunnistajalla alkoi tällä viikolla metsästyskausi, ja hän on viihtynyt koko viikonlopun Pohjanmaalla. Myös Vuorikiipeilijä M on poissa maisemista. Tämä tarkoitti sitä, että minulla ei ollut vielä viime viikonloppuna hajuakaan, kenen kanssa voisin lähteä rogaamaan Rasti-Vihdin RaVi Rogainingiin.

ToinenNainen laskeskelee potentiaalista pistesaalista.

Tällaisessa tilanteessa on yleensä tapana kysyä apua internetistä, niinpä minäkin aloin huhuilla Facebookissa parin perään. ToinenNainen vastasikin, että hänen tekisi mieli juosta pitkis, mutta hän ei saisi missään nimessä mennä kovempaa kuin pk-alueella. Hän tuumaili, että minun normaali vauhtini voisi olla hänelle sopivan hiljainen. Vaikka minä vähän epäilinkin, olisinko jopa liian hidas, oli ajatus Supersuunnistajan rogainingtyttöystävän pöllimisestä aivan liian herkullinen missattavaksi. Ja niin meillä oli koossa tiimi nimeltä Jänis ja jarru.

Muut kuuntelevat kilpailujohtajan ohjeita, turre ottaa selfieitä.

Ensimmäinen pummi sattui jo matkalla kisapaikalle: kälätimme autossa niin antaumuksella, että ajoimme ohi moottoritien liittymästä. Saavuimme kisakeskukselle kuitenkin 45 minuttiia ennen lähtöä, ja ehdimme laskea rastien summia ja mittailla reittiä ihan tarpeeksi.

Pummailukiintiö täyttyi ilmeisesti autoreissulla, koska kisa alkoi suunnistuksellisesti hyvin. ToinenNainen on sen verran taitava suunnistaja, että minä saatoin keskittyä perässä pysymiseen ja yrittää siinä sivussa pysyä kartalla. Viidennellä rastilla suunnistuksen jumalat kuitenkin käänsivät meille hetkellisesti selkänsä, ja meille tuli eka pummi. Se ei ollut kuitenkaan ihan valtaisa, tajusimme (tai siis ToinenNainen tajusi) virheemme nopeasti ja paikansimme itsemme kartalta (tähän minäkin osallistuin) vieläkin nopeammin. Rasti löytyi sitten lopulta aika kivuttomasti, kun menimme oikealle suolle.

Jee! Rasti löytyi. Tältä rastilta oli aivan huikeat maisemat.
En tietenkään ottanut kuvaa siitä.

Tämän jälkeen homma sujui taas toista tuntia kuin tanssi. Mitä nyt minä olin aika hidas metsäetapeilla. Olin kovin huolissani, tuleeko ToiselleNaiselle tylsää tai kylmä minua odotellessa, mutta ei hän ainakaan myöntänyt kumpaakaan. Sadetakin hän tosin veti niskaansa jossain vaiheessa, kun sade yltyi. Minulla ei sellaista mukana ollut. Toinen kova kotiin jäänyt juttu olisi ollut neopreenisukat. Välillä suossa seistessä tuli niitä vähän ikävä. Ja ToisellaNaisella tuntuisi olevan vähän taipumusta ajutua soille ja muihin kosteikkoihin. Tosin sadeviikon jälkeen koko Moksi tuntui olevan silkkaa suota.

Muutama nousumetrikin kertyi.

Epäonni iskee, kun tarpeeksi jinxaa: kun aikaa oli enää tunti, lähdimme hakemaan kahta "vararastia", koska meillä oli vielä hyvin aikaa. Eipä ollutkaan enää seuraavan rastin jälkeen: rastiväliin tuhlaantui melkein 23 minuuttia, joista suurin osa kului suossa pummatessa: kartta oli aika vanha ja ihan kaikki suon ojat eivät olleetkaan kartalla. Onneksi rasti kuitenkin lopulta löytyi.

Matkalla tavattu herra heppa ei kamalasti arvostanut reittisuunnitelmaamme.

Seuraava rasti löytyi taas ihan nätisti, mutta sen jälkeisellä 10 pisteen rastilla tuli taas karmaiseva pummi, kun heiluimme ihan väärällä jyrkänteellä. Yritin juosta maaliin niin kovaa, kuin vain töppösistä lähti, mutta eihän minun höpökunnollani ollut mitään jakoa ehtiä vartissa maaliin. Myöhästyimme lopulta vähän yli viisi minuuttia, ja 79 pisteen saaliistamme suli siten pois 24 pistettä. Mutta olipahan taas spekuteltavaa jälkipeleihin. Ja se on tavallaan yksi rogainingin hauskoimmista piirteistä: aina voi jossitella.

Märkä reissu, mutta tulipahan tehtyä.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Oho, Supersuunnistaja ilmosi mut!

Mä tosiaan luulen, että mun pitää juosta tulevana talvena mäkiä. Ei riitä, että menin ilmottautumaan sinne Beerway to Helliin, nyt on plakkarissa lippu myös Karhunkierroksen sprinttimatkalle eli juoksemaan 31 km. Karhunkierroksen reitin viimeiselle 31 kilometrille osuu hienojen riippusiltojen lisäksi lähes kaikki reitin mäet, esimerkiksi yksi Rukan laskettelurinteistä. Mihin ihmeeseen mä olen oikein itseni mukaan tunkenut? 😨

Blogilla on muuten uusi kuvituskissa! Sen nimi on Tessa.


31 km on vielä todella pitkä matka mulle. Olen juossut elämässäni yhden (flätin) maratonin ja loput matkat ovatkin sitten puolimaroja tai alle. Olenhan mä rogannut pitkiä kisoja, mutta suunnistus ei kuitenkaan ole sama asia kuin pelkkä juokseminen: siinä kuitenkin pummataan tämän tästä ja seistään keskellä metsää raapimassa päätä ja ihmettelemässä, että missäs hevonperseessä sitä nyt ollaan. Polkujuoksukisassa pitää koko ajan pyrkiä etenemään - ellei satu olemaan huoltopisteellä tankkaamassa sipsejä.

Tessa on rodultaan turkkilainen van. Vanit tykkäävät kiipeilystä.

Ääsääs menee itse juoksemaan Karhunkierroksen perusmatkalle eli 160 km lenksukalle (Karhunkierros edestakaisin). Hän meinaa osallistua ensi vuonna Ultra Trail Tourille. Saas nähdä, juoksenko minäkin Pallaksella ja Vaaroilla jotain, vai lähdenkö mukaan vain turreksi.

Turkkilaiset vanit tykkäävät myös vesileikeistä. Tessa rakastaa hanoja.

Talven treenikuvioille alkaa muodostua jo runkoa. Olen ilmottautunut perinteisen Cetuksen triathlonuintiryhmän lisäksi Espoon Tapioiden juoksukouluun sekä Espoon Akilleksen Jukola-suunnistuskouluun. Ja niiden lisäksi pitää taas alkaa käydä Kauniaisten portaissa.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

I Mud You

Pari viikkoa sitten tuli ruvettua rouvaksi, ja viime viikonloppu menikin häämatkalla silleen pitkän kaavan mukaan: torstaina lähdettiin ja maanantaina tultiin. Häiden ja häämatkan välissä työnantajamme pitivät huolta, ettemme ainakaan pääse kyllästymään toisiimme heti avioliiton alkumetreillä: ensin minä olin työmatkalla maanantain ja tiistain ja Supersuunnistaja poistui maasta keskiviikoksi. Mutta torstaina saimme taas toisemme.

Hienot paidat ennen mutakylpyä. Kuvaaja kutsui meitä rohkeiksi suomalaisiksi. :)

Koska häämatka oli meidän häämatkamme, rakentui se tietysti kisan ympärille. Lauantaina Tukholmassa kisattiin iloinen ja hieman likainen kisa nimeltä Tjurruset. Se on 10 km estejuoksukisa, mutta esteet eivät ole rakennettuja kuten vaikka Tough Vikingissa tai Extreme Runissa. Tjurrusetissa on "luonnon omia esteitä" - eli siis käytännössä erilaisia jorpakkoja. Mikäs sen lystikkäämpää?

Ensimmäinen sekajoukkuelähtö. Me olimme kolmannessa, koska meillä ei ollut kiire.

Me lähdimme juoksemaan yhdessä sellaista leppoisaa lauantailenkkiä. Olimme hankkineet myös ihanan ällöt Just Married -paidat. Ja koska paidat olivat minun omaa disainiani, oli niissä tietysti kissoja. Supersuunnistaja huolestui ruotsalaisen diskuteerauksen nykytilasta, kun kukaan ei pitkään aikaan kommentoinut meidän paitojamme. Ei edes meistä kuvan ottanut mies! Mutta vain muutama minuutti hänen ihmettelynsä jälkeen, joku takana juokseva nainen onniteli ja totesi, että onpas ihana tapa viettää häämatkaa. Ja olihan se.

Tjurruset = sonnikirmaus på finska

Meidän lähdössämme taisi olla enemmän flätillä juosseita, koska ohittelimme jengiä ihan suvereenisti alamäissä. Me myös suorastaan loistimme jyrkimmässä ylämäessä ihan vaan sillä, että meillä oli lenkkarit, jotka pitivät mäessä. Kun muut kiipesivät nelivedolla mäen reunoilla, me kipitimme keskeltä ylös niin kovaa kuin minun rapakuntoni vaan antoi periksi.

Valkoiset paitamme kisan jälkeen. Ne lensivät roskiin. Kaikki
muu piti pestä kahdesti, että mudan haju lähti vaatteista. :D

Viimeisellä suolla soi repeatilla Carmina Burana ja esteen nimi olikin uhkaavasti Tröstlösa Träsket. On pakko myöntää, että vaikka nautinkin kaikista aiemmista esteistä, niin vikan esteen puolivälin tienoilla tuli vähän sellainen olo, että voisiko tää jo loppua. Siinä vaiheessa lopetimme yltiöpäisen kahlailun ja siirryimme suon laitaan huijaamaan muiden nössöjen kanssa. En kyllä tajua, miksi pitää kiertää esteitä, kun koko kisan idea on uida soissa? No, siinä vaiheessa ymmärrän, kun lonkankoukistajat ovat ihan hapoilla. Kostoksi kirimme loppusuoralla yhden ruotsalaisen böönan ohi.

Jos tunnelma kisasta ei vielä välittynyt ihan täydellisesti, kannattaa katsoa tämän vuoden kisavideo.


lauantai 30. syyskuuta 2017

Oho, ilmosin!

Terkkuja Ruotsista! Hengailemme juuri hotellilla ja odottelemme, että tulee aika lähteä kahlaamaan suohon ja mutaan. Eilen kävimme katsomassa musikaalin The Book of Mormon. Kun minä maalasin hotellilla naamaa, Supersuunnistaja naskutteli minulle ensi kesälle ekan kisan.

Minua ihastuttaa aina ihmisten kyky nauraa itselleen. Hatunnosto
mormoneille siitä, että he mainostavat pilkkamusikaalin
käsiohjelmassa - ja vielä näin hauskasti. :D
Sehän ei ole mikään salaisuus, että minä tykkään hölmöistä kisoista. Eniten hölmöjä ovat ne kisat, joissa saa yhdistää alkoholin nauttimista urheiluun. Olin viime kesänä suunnattoman kateellinen, kun Supersuunnistaja osallistui Beerway to Helliin. Olisin muuten osallistunut itse, mutta pelkäsin vertikaalitonnia, joten olin mukana vain toimitsijana ja juoppokuskina.

Mutta se tulee taas! Beerway to Hell julkaisi ensi kesän kisapäivänsä (ti 12.6.2018) muutama päivä sitten. Ilmolista alkoi täyttyä uhkaavan nopeasti, joten annoin Ääsääsille eilen luvan ilmoittaa minut mukaan. Supersuunnistaja yllyttää minua menemään miesten sarjaan (5 x 0,5 l olutta) naisten sarjan (5 x 0,33 l) sijaan, koska juominen on ehdottomasti minun vahvuuteni tässä lajissa. Koska sarjan valinnalla ei kuitenkaan ole kiire, en vielä lyönyt mitään lukkoon. Mutta kesäkuussa joka tapauksessa kiivetään 15 kertaa Jättärille juoden joku määrä hiilihydraattipitoisia juomia. Ainakin se on nyt varmaa.

Supersuunnistajan maalituuletus viime kesältä

Järkkärikin vähän vihjaili, että kukaan nainen ei ole vielä ikinä suorittanut 0,5 l sarjaa. Kas, nuo muut ovat sellaisia urheilullisia polkujuoksijoita, joille ihan kovinta kärkeä lukuunottamatta oluenjuonti on hieman haastavaa. Tämä on asia, jota minun pitää vielä pohtia. Olen kyllä vähän yllytyshullu.

Nyt minulla on joka tapauksessa aikaa ja motivaatiota kasvattaa kuntoa ja opetella juoksemaan mäkiä ennen ensi kesää. Aloittelin jo kesällä Granin portaissa, ja aion jatkaa treeniä läpi talven. Onhan minulla aikomus mennä ensi kesänä myös johonkin polkujuoksukisaan 30 km matkalle, joten minulla on muitakin syitä könytä niitä mäkin kuin pelkkä kalja.