maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ihan eskimona

Meillähän on kotona tällainen palkitsemisjärjestelmä, että tehdyistä kotitöistä saa tähtiä. Ja sadalla tähdellä saa sitten palkinnon. Supersuunnistajan viimeisin palkinto oli eskimokäännöskurssi, koska olemme multisporttailussa vähän innostuneet kajakoinnista.

Ilmoitin meidät Natura Vivan esikimäkäännöskurssille, joka pidettiin hotelli Siikarannan uima-altaassa. Olimme viime vuonna saman puljun melontakurssilla, missä opittiin pelastautumaan siten, että irrottaudutaan kajakista. Ajattelimme, että olisi kivempaa, jos kajakkia ei tarvitsisi tyhjentää kaatumisen jälkeen vedestä. Piti siis opetella eskimokäännös.

Kurssi-infon mukana tuli pari linkkiä videoihin, joista saattoi ottaa teoriaoppia. Altaassa päästiin sitten heti käytäntöön. Opeja oli kolme ja meitä oppilaita kuusi. Jakaannuimme pareihin ja aloitimme treenit ottamalla tukea kaverin kajakin kärjestä: ensin poski painettiin kajakille ikään kuin kävisimme siihen nukkumaan, ja sitten kyljellään oleva kajakki piti saada lantioliikkeellä pystyyn.

Kun tämä alkoi sujua, otettiin käyttöön erilaisia kellukkeita. Ensin aloitettiin kolmen pelastusliivin kasalla, ja kun sen varassa pystyyn nouseminen alkoi sujua, vähennettiin liivien määrä kahteen. Sen jälkeen vähiten tukea antoi keltainen melakelluke, ja kun lopulta pääsi pystyyn pelkän yhden pelastusliivin avulla, oli valmis ottamaan melan mukaan.



Supersuunnistaja ei ole standardin mukainen mies, ja hänelle tuotti vaikeuksia pysyä kajakin penkissä. tehdessään lanneliikettä Hän lähtikin pari kertaa irti koko kajakista ja oppi ainakin sen tyhjentämistä jos ei mitään muuta.

Supersuunnistajan kajakin säätöjä tuunattiin pariinkin otteeseen, ja lopulta hän sai tarpeeksi lisäpaddingeja ja saattoi jatkaa treenaamista. Minä treenailin koko säätöajan yksin, ja olinkin jo huomattavasti edistyneempi Supersuunnistajan palatessa altaaseen. Siksi minä hylkäsin Ääsääsin treenaamaan yhden open kanssa ja menin harjoittelemaan itse eskimoa melan kanssa.

Altaan matalassa päädyssä kaksi opeista opetti meille ensin kädestä pitäen, mitä melan kanssa piti tehdä ja sitten auttoivat treenissä kääntämällä kajakkia käsin. Minä hinkkasin käännöstä moneen otteeseen, mutta en päässyt kuitenkaan kertaakaan itsekseni pystyyn. Ope sanoi, että onnistunut käännös oli jo aika lähellä ja tarvitsisin vain toistoja. Valitettavasti aika loppui kesken, ja käännöksen lopullinen oppiminen sai jäädä seuraavaan kertaan. Puolet kurssilaisista oli nytkin kertaamassa.



Oli kurssista silti hyötyä, koska nyt meistä molemmat tiedämme, että kajakin kaatuessa ei tarvitse säikähtää, ja pääsemme tarvittaessa pystyyn ainakin kaverin kajakin nokan avulla. Se on kuitenkin paljon näppärämpää kuin se perinteinen reskutus.

Ja mikä tärkeintä: eskimokäännöksen harjoittelu oli ihan pirun hauskaa hommaa! Haluan ehdottomasti uudelleen kurssille!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Run an extra mile. And then some more.

Duracell tulee UNICEFin rokoteohjelmaa ja lahjoittaa tänä keväänä jokaisesta somessa jaetusta "ylimääräisestä juostusta kilometrista" yhden rokotteen apua tarvitsevalle lapselle. Kampanjalla halutaan tukea tärkeää työtä, sillä 1,5 miljoonaa lasta kuolee vuosittain rokotteilla ehkäistävissä oleviin tauteihin, kuten jäykkäkouristukseen ja vihuri- ja tuhkarokkoon.

Voit osallistua mukaan näin:

  1. Juokse "ylimääräinen kilometri tai maili".
  2. Ota siitä kuva.
  3. Jaa kuva somessa tunnisteella #‎Duracellxtramile‬ (ja muista esim. Facebookissa laittaa julkaisu julkiseksi)
  4. Profit.
Kampanja kestää 31.5. asti ja sen etenemistä voi seurata Facebookissa Duracelin sivulla www.facebook.com/duracellFI. Duracell kannustaa nyt kaikki suomalaiset sankoin joukoin kevään sulattamille juoksupoluille ja jakamaan kampanjaa eteenpäin. Tähän mennessä on juostu yhteensä jo yli 1000 rokotetta.

Minua pyydettiin mukaan ja ajattelin, että miksipä ei. Totesin, että voin ihan hyvin itse osallistua tämän päivän suunnistuksella - siinä nyt tulee oikeastikin varmaan juostua ylimääräinen kilometri, koska reitti mitataan aina linnuntietä. Ei pitäisi sanoa tuollaisia asioita: ne voivat käydä yllättävänkin toteen.

Valmiina lähtöön. Tai siis oikeasti kauhusta kankeana.

Koska voi elämän perse! Minähän lähdin koko suunnistuskisaan ihan puolivahingossa ja Supersuunnistaja hoiti ilmottautumisen. Hän itse sairastui heti ilmottautumisen jälkeen ja oli tänään vielä toipilas, mutta lähti kuitenkin mukaan katsomaan minun kisadebyyttiäni. Matkalla Somerolle Supersuunnistaja mainitsi, että tarjolla olisi ollut myös sarja D21C, joka on tarkoitettu aloittelijoille: rata on helppo ja lyhyt. Mutta se on kuulemma nössöille, joten minut oli ilmoitettu D35 sarjaan. Tämän päivän jälkeen olen ihan mielelläni nössö.

Kisa käytiin Kiikalan lentokentällä, ja maasto sen ympärillä on sellaista, että siellä ei ole juurikaan polkuja, kiviä, avokallioita tai muutakaan silmin havaittavaa maastomerkkiä. Silkkaa metsää vaan. Suunnistus pitää siis hoitaa maastonmuotojen perusteella. Tarvitseeko minun sanoa, etten ole kamalan perehtynyt käyräsuunnistukseen?

Kisakartta. Kuvan voi klikata isommaksi. Kuten huomaatte, on kartta
pääpiirteittäin valkoista eli "tavallista metsää" vailla mitään kiintopisteitä.

Sen verran osasin suunnistella, että löysin tieni oikeaan lähtökarsinaan. Muutama minuutti ennen lähtöä näytetään kartta ilman rastimerkkejä, enkä minä todellakaan osannut sijoittaa itseäni kartalle. Onneksi lähdössä saadussa omassa kartassa oli sentään K-piste merkittynä ja maastossa ohjeistus sinne pääsyyn. Ei tarvinnut ihan muiden nähden alkaa pummata.

Meikäläinen odottaa vuoroani lähtökarsinassa. Olin ihan pihalla.

Mutta siitä se homma sitten alkoikin. Ykkösrastille mennessä tein ihan vain pienen koukkauksen, kun yritin juosta K-pisteen (toi kolmio kartalla) vieressä olevan hiekkateiden kulman suoraksi, mutta usko loppui kesken matkan. Kakkoselle menin ihan kivasti, mutta kolmoselle mennessä laskin mäet ojan jälkeen väärin, ja hengailin edellisellä kukkulalla ainakin vartin.

Mutta fiasko oli vielä tulossa. Juomapisteelle (noita mukin kuvia kartalla tien varressa) löysin vielä ihan kivasti, mutta kun otin suunnan juomapisteen polun päästä nelkulle, päädyinkin vitosrastille. Hupsista. En osannut sieltä enää takaisin tielle, vaan köpöttelin vahingossa liikaa oikealle päätyen kartan ulkopuolelle oikeaan yläkulmaan. Tällä reissulla meinasi usko loppua ja olin lähellä luovuttamista. Saatoin myös parkua ääneen keskellä metsää. :)

Päästyäni takaisin tielle, koin kuitenkin niin suurta helpotusta, että päätin jatkaa. Kävin kahdella juomapisteellä vähän tankkaamassa ja rupattelemassa. Tässä vaiheessa olin etsinyt nelosrastia noin tunnin ja näin minua tunnin myöhemmin startanneen Supersuunnistajan siskon (joka kisasi kovien muijien D21-sarjassa eli pääsarjassa) vilistävän ohi. Ja ei kun uudestaan kohti nelosrastia. Jouduin vielä kerran palaamaan ojalle ennen kuin ihan vahingossa osuin rastille. Myöhemmin Ääsääs opasti, että nelonen olisi kannattanut ottaa rastin oikealla puolella olevan seudun korkeimman huipun kautta.

Vaikka olin jo kerran osunut vahingossa vitosrastille, en tietenkään osannut sinne uudelleen, vaan jouduin ottamaan vähän vauhtia läheisen ojan päästä. Tämä pummi oli kuitenkin ihan pyh pah verrattuna edelliseen - ja tulevaan.

Kutoselle oli luvassa taas pitkä siirtymä, jonka vedin samalla suunnan otolla (eli lotolla) kuten aiemminkin. Osuin mielestäni vielä keskellä karttaa suolla oleville kahdelle isolle kivelle, mutta sitten päädyin kuitenkin seiskarastille. Tämä rastin skippaaminen taisi olla meikän päivän juttu (ja on kuulemma aika tuuria osua omalle seuraavalle rastille). Otin seiskalta suunnan kutoselle, ja löysinkin sen aika helposti.

Vihdoin vikalla rastilla!

Joku voisi luulla, että on helppoa palata samaa reittiä takaisin, mutta joku on väärässä. Paluu seiskalle ei onnistunut ollenkaan, vaikka olin juuri kulkenut reitin toiseen suuntaan. Hyörin jonkin akaa lähimaastossa, kunnes osuin rastille lopulta ihan vahingossa. No, onneksi osuin. Muuten olisin varmaan alkanut uudelleen itkeä.

Kasirasti oli helppo, koska sen saattoi ottaa "varmasti" polkuja ja teitä pitkin liikkuen ja lopussa kuviorajaa seuraten. Tästä rastista voisin jopa sanoa, että tuli vähän hyvä mieli. Se ei kuitenkaan enää tässä konkurssissa pelastanut.

Vikan rastin leimaus. Loppukiriä ei oikein irronnut enää.

Ysirastillekin kiersin turvallisesti polun kautta, koska itsetuntoni suunnalla juoksemisen suhteen oli täysin nollassa. Reittivalintani kiersi jonkin verran, mutta rasti löytyi kuitenkin ekalla yrittämällä. Vaikka viimeinen rasti olikin ihan maalin vieressä, onnistuin toki pummaamaan vielä senkin: hiekkapohjaisessa maastossa ei näkynyt polkuja, mistä muut olivat jo juosseet ja minä juoksin siten ohi. Ja kuulemma vika rasti on piirretty väärään paikkaan, joten se pummi ei ollut minun syyni!

Kun pääsin maaliin, purskahdin uudelleen itkuun, vaikka olin luvannut itselleni, etten enää tee niin. Minua kiltisti kolme tuntia ja 18 minuuttia odottanut Supersuunnistaja lohdutti, että maasto oli aivan erilainen kuin mitä minä olen pääkaupunkiseudun kuntorasteilla suunnistanut, ja että jos hän olisi tiennyt tämän, olisi hänkin ehkä suositellut minulle sitä nössöjen C-sarjaa.

Kotimatkalla jalkoja vähän väsytti.

Aika kultaa muistot enkä minä kiukutellut maalissa kuin viitisen minuuttia. Sen jälkeen olin lopulta ihan tyytyväinen, että jaksoin jatkaa maaliin. Eräs kilpasisko oli luovuttanut nelosen ja vitosen kanssa ja jatkanut maaliin ilman niitä - saapuen sinne vain noin 40 minuuttia ennen minua. Edellinen hyväksytyn suorituksen tehnyt nainen sarjassamme suoritti radan alle puolessa minun käyttämästäni ajasta.

Joten joo, tuli juostua se Duracelin ekstrakilsa. Ehkä parikin.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pieni mutta kattava urheilugeelitesti

Vuorikiipeilijä M valitteli mulle joskus, että hänelle tuli maha kipeäksi lenkillä geelistä, jota oli ostanut. Meillä on kotona aina vaikka millaisia geelejä, koska Supersuunnistajalta tuppaa välillä karkaamaan mopo lapasesta nettishoppailun kanssa. Keksimme sitten perheemme geelihuoltovastaavan kanssa tarjota Vuorikiipeilijä M:lle maistiaisia koko repertuaarista vastineeksi geeliarvosteluista. Ja siitä se idea sitten lähti. Arvon herrasväki, saanko esitellä: pieni mutta kattava urheilugeeliarvostelu.


Dexal Pink series (vadelma-mansikka) 30 g

Ravintosisältö 100 g:
Energiaa 260 kcal
Hiilareita 64 g
- joista sokereita 12,6 g
Natriumia 0,1g
L-karatiinia 3 mg

Tämä oli ehkä kai se alkuperäinen vatsankivistyksen aiheuttaja, mutta maku on M:n mielestä silti periaatteessa hyvä. Minun mielestäni se käytännössä ei ole (ällöä). Supersuunnistajan mielestä maku ei ole hyvä, muttei ällöttäväkään. Minä pidän Dexalin geeleissä kolasta ja sitruunasta (vai olikohan se limetti?). Eli niistä tavallisista sinisistä pusseista. Mutta muut maut ovat nissä sinisissäkin aika kamalia. Vuorikiipeilijä M:n kantaa sinisiin geeleihin en tiedä ja Ääsääsin mielestä ne ovat "semmoisia perusgeelejä".

Vuorikiipeilijä M:n mielestä koostumus oli hieman paksua, mutta minä ja Supersuunnistaja olemme tottuneet Dexalin koostumukseen, ja se on mielestämme sellainen ihan tavallinen koostumus, jonka jälkeen ei ole välttämättä pakko juoda. Vuorikiipeilijä M kutsui geeliä "hillomaiseksi" ja hänen mielestään se oli hieman janottava.

Pakkauskoosta naiset tykkäsivät, mutta Supersuunnistaja arvostaa yleensä enemmän kapeampia ja pidempiä pakkauksia. Minä olen pitänyt näistä lyhyemmistä siksi, että ne pysyvät nätisti paikallaan, kun niitä teippaa "kaulasta" fillarin runkoon. pinkistä väristä minun on pakko sanoa, että ei kai nyt saatana sitä pinkkiä tännekin tungeta!

Aika tavallinen perusgeeli siis.


PowerGel Hydromax (cola) 67 ml

Ravintosisältö 100 ml:
Energiaa 152 kcal
Hiilareita 38,1 g
- Joista sokereita 15,9 g
Prodee < 0,5 g (eli ei ole)
Natrium 450 mg
Kofeiini 150 mg

Tämä geeli jakaa meidän perheemme täysin: Supersuunnistaja vihaa tätä syvästi ja minusta tämä on ihan paras ikinä. Minä rakastan geeleissä kolaa, ja tämän geelin kolan maku tuo vielä mieleen MAC-mehujään. Supersuunnistajan mielestä juuri tuo esanssinen vivahde oli ihan kamala (koska esimerkiksi Dexalin kola uppoo myös isännälle). Myös Vuorikiipeilijä M pitä tämän geelin mausta ja kutsui sitä loistavaksi. Koska otantamme on pienehkö, niin kannattanee kokeilla itse, onko maku hyvä vai ei. :)

Minusta tässä geelissä hyvää on myös sen juoksevan juotava koostumus: toimii pyöräillessä mainiosti, kun ei tarvitse keskittyä kamalasti puristamiseen ja pussin rullaamiseen. Myös Vuorikiipeilijä M laittoi geelin juoksevuuden plussaksi. M tosin pohti, että oltiin jo rajoilla, onko geeli jopa liian juoksevaa. Kyllä on, jos kysytään Supersuunnistajalta: hän kuvaili, että geeli on "löysää kuin vatsa pakolaisleirissä". Ettäs tiedätte. :) Vaikka geeli olikin juoksevaa, se janotti Vuorikiipeilijä M:n mielestä hieman. Tähän voin yhtyä: maku on sen verran makea, että tekee mieli ottaa huikkaa päälle.

Ainoa kehu, jonka sain Supersuunnistajalta geelistä pumpattua, on paketin pitkulainen muoto. Mutta älkää erehtykö luulemaan, etteikö hän silti vihaisi tätä geeliä. Kyllä vihaa. Vuorikiipeilijä M taas ei pitänyt pussin isosta koosta ja valitteli, että viimeisiä geelejä on vaikeaa puristaa pussista. Minä taidan olla geelinpuristuksessa siis vähän suurpiirteinen, koska minusta tämä tosiaan oli helppo juoda pussin muodosta huolimatta. Tosin pussi on sen verran lötkö, etten teippaisi sitä fillariin vaan pidän sitä lenkeillä aina taskussa.

Minä jään tämän geelin kanssa vähemmistöön, koska Vuorikiipeilijä M:n toteaa loppuun, että ei hyvä, vaikka kirpeä kolan maku olikin kiva. Tämä geeli on siis urheilugeelien sukupuolineutraali avioliittolaki: se herättää voimakkaita tunteita ja jakaa mielipiteitä.


Mule Bar (Cherry Bomb / Cafe Cortado) 37 g

Ravintosisältö 100 g:
Energiaa 302 kcal
Hiilareita 74 g
- joista sokereita 66 g
Prodee 0,6 g (bodarin valinta!)
kuitua 1 g
Natriumia 0,3 g

Tämä "hippigeeli" (natural energy gel nääs) taisi hävitä tämän testin. Vuorikiipeilijä M tykkää esanssisesta kirsikan mausta ja tykkäsi siitä tässä geelissäkin. Tosin kokonaisuutena geeli oli kuulemma kamalaa hilloa. Minä ja Supersuunnistaja söimme maun Cafe Cortado, koska paketissa oli eri makuja. Se ei ollut sentään kamalaa hilloa, mutta Supersuunnistajan mielestä tosi makea ja voimakas. Minä olin samoilla linjoilla: maku ei ollut varsinaisesti paha, mutta eipä sitä hyväksikään sanoisi.

Maku ei kuitenkaan ollut pahinta tässä geelissä vaan koostumus. Geeli oli niin kaameeta jöötiä, että hyvä, kun sitä voi enää geeliksi kutsua. Se takertui kurkkuun ja jätti koko suun tahmeaksi. Vuorikiipeilijä M kommentoi, että hänellä oli koko loppulenkin ajan aivan järkyttävä jano. Me muut voimme yhtyä tähän mielipiteeseen: tätä geeliä ei mitenkään voi nauttia ilman juotavaa.

Pakkauskoko sai kapeutensa ansiosta plussaa kaikilta. Supersuunnistaja olisi kaivannut vähän pidempää pakkausta ja minä pussille kunnon kaulaa. Koen, että avaaminen (ja se fillariin teippailu) on helpompaa, kun pussissa on kunnollinen, kapea kaula.

Vuorikiipeilijä M odotti tältä geeliltä paljon ja pettyi isosti. Minä epäilen aina kaikkia hippituotteita, joten suhtauduin geeliin jo ennen maistelua hyvin varauksella. Enkä valitettavasti yllättynyt positiivisesti. Voimme siis kuorossa todeta, että älkää missään nimessä olko niin hulluja, että ostaisitte tätä geeliä. Oli miten luomua tahansa.


High5 (Raspberry) 40 g

Ravintosisältö 100 g:
225 kcal
Hiilareita 56 g
- joista sokereita 7 g
Prodee 0,1 g
Natrium 0,1 g
Kofeiini 75 mg

Tästäkin geelistä on tullut nautittua erilaisia makuja, mutta testiä varten söin myös vatun. Suosikkini on ainakin muistoissani pina colada, minkä makuisen geelin nautin viime kesänä Tahko triathlonissa. Mutta vattukin oli varsin jees: hyvin aidon tuntuinen ja raikas. Myös Vuorikiipeilijä M piti makua aivan huippuna, eikä Supersuunnistajallakaan ollut valittamista. Hän ei kyllä muistanut enää tarkalleen juuri vatugeelin makua, koska on minun laillani nauttinut näitä useita ja eri mauissa. Mutta mauista ei ole jäänyt ikinä ainakaan mitään negatiivista mieleen, joten päättelimme niiden olevan kautta linjain hyviä myös Ääsääsin mielestä.

Koostumus oli kaikken mielestä mainio: ei liian jötiä eikä liian juoksevaa. Tämä geeli ei kaipaa kaverikseen juotavaa ja sen saa helposti ulos pussista.

Pakkauskoko jakoi taas mielipiteitä, koska Supersuunnistaja tykkää pitkulaisista pusseista, Vuorikiipeilijä M ei pidä ja minulle on oikeastaan aika sama, kunhan pussissa on kaula.

Tämä geeli taisi olla hyvä kakkonen kaikkien listoilla ja voimme suositella sitä siis lämpimästi! Ja näillä geeleillä muuten valloitetaan vuoria: Vuorikiipeilijä M lähti vajaa viikko sitten Nepaliin vuorikiipeilemään ja pakkasi matkaan laatikollisen eri makuisia High5 geelejä. Yläfemmat sille!


Northforce Endurance (lemon & lime) 30 g

Ravintosisältö 100 g:
Energiaa 220 kcal
hiilareita 53 g
- joista sokereita 13 g
Natrium 0,3 g
Kofeiini 80 mg

Vuorikiipeilijä M kutsui makua kirpeäksi ja raikkaaksi. Olihan se sitä joo. Maku oli niin voimakas ja kirpsakka, että silmät meinasivat pullahtaa päästä - mutta sillai hyvällä tavalla. Maku ei siis ollut missään määrin paha, vaan hyvin aidon oloinen. Se oli vaan niin voimakas, että pidemmän päälle geelit voisivat alkaa tökkiä. Pussin kyljessä ehdotetaan, että näitä pitäisi nauttia 3 tunnissa: tokalla tunnilla voisi olla jo haasteita nielemisessä. Lisäksi kun geeleissä on 24 mg kofeiinia per pussi, niin tuolla tahdilla voisi lopputuloksena olla melkoinen sähköorava.

Koostumus oli ihan ok: ei löysää eikä jankkia. Vuorikiipeilijä M:n mielestä geeli ei janottanut, mutta Supersuunnistajan mielestä janotti. Ja jos tuota harvoin juovaa ja aina kusevaa miestä janottaa, niin sillon tämä geeli, kuulkaas, janottaa! Minäkin taisin kaivata päälle huikkaa ihan jo pelkän maun laimentamiseksi.

Pakkaus oli minulle ja Vuorikiipeilijä M:lle mieleen, mutta Supersuunnistajalle ei, koska se oli samanlainen lyhyt ja leveä pakkaus kuin Dexaleillakin.

Tämä oli Vuorikiipeilijä M:n ehdoton suosikki ja meidänkin perhe voi suositella geeliä, jos et meinaa kiskoa niitä ihan kymmeniä (ota vaikka niitä Dexalin kolageelejä mukaan tuomaan vaihtelua). Tämä geeli on muuten avainlipputuote eli kotimainen geeli. Siitä plussaa.


SiS Go (lemon & lime) 60 ml

Ravintosisältö 100 ml:
Energiaa 128 kcal
Hiilareita 32 g
- joista sokereita 0,9 g
Rasvaa 0,1 g
Kuitua 0,1 g
Natrium 0,02 g

Tämä geeli ei maistu juuri millekään. Se voi olla pitkässä suorituksessa ihan hyvä asia, mutta kertaluontoisesti nautittuna geeli on ainakin minun ja Vuorikiipeilijä M:n mielestä vähän tylsä. Raadin ultrajuoksija taas nimenomaan arvosi geelin "helppoa" makua. Minäkään en voi makua haukkua (kun sitä ei juurikaan ole), mutta kaipaan kyllä vähän enemmän makuelämystä myös geeliä juodessani.

Koostumukseltaan geeli on todella juokseva ja helppo juoda. Se ei janota yhtään varmaan aika pitkälti senkin takia, että maku on niin mieto.

Pakkaus on aika iso, mikä häiritsi Vuorikiipeilijä M:ää. Pakkaus on pitkä ja myös hyvin pullea, joten se on oikeasti vähän haastavaa tunkea taskuun (ellei tasku ole iso kuten joissain pyöräilypaidoissa selässä on). Mutta jos tilaa ei tarvitse miettiä, niin tämä on hyvä vaihtoehto. Ultrajuoksijan valinta siis (niillä on reput selässä). Tuliko jo selväksi, että tämä oli Supersuunnistajan suosikki?

--

Siinäpä se. Toivottavasti tämä hyvin ad hoc -hengessä tehty geelitesti auttaa jotakuta seuraavan kerran geelikaupoilla. Ja jos lukijoilla on testatuista geeleistä omia mielipiteitä tai suuria suosikkeja testin ulkopuolelta, niin kertokaapa ihmeessä kommenttiboksissa.

Ja loppukevennykseksi kuva testin kulisseista. Kuvaustilanteeseen tuli yllättäviä haasteita liian innokkaiden kuvausassistenttien takia.

Missä ikinä tapahtuukaan, siellä on myös kisu!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Leirillä

Seuran kevätleiri taisi tuntua jossain, koska en jaksanut blogata sunnuntaina enkä eilen. Tänään pääsin käyttämään flunssan kourissa kärsivän Supersuunistajan hierontavuoron, niin saatanpa jaksaa jo kertoa vähän leiristäkin.

Perjantaina ohjelmassa oli juoksutekniikkaa ja säbää, mitkä menivät minun osaltani aika pitkälti ohi. Olin juoksutekniikassa mukana vielä koordinaatiojuoksujen ajan. Kun niiden jälkeen juostut vedot alkoivat tuntua polvessa, luovutin - ja menin salille. Vetojen jälkeen muut tekivät kai erilaisia loikkia ja menivät sitten tosiaan pelaamaan sählyä. Vaihtoehtona sählylle oli omatoiminen lenkki. Minäkin koetin vielä puntin jälkeen mennä lyhyelle lenksukalle, mutta koska polvi ei ollut vielä oikein toipunut niistä vedoista, päätin parin sadan metrin koeponnistuksen jälkeen säästellä koipiani seuraavalle päivälle. Sen sijaan venyttelin illalla vielä puolisen tuntia samalla, kun seurasin telkusta kuinka Megan Fox teurasti teinipoikia. Jennifer's Body oli aika päräyttävä leffa. Suosittelen. :)

Tilataidetta Vierumäkihallissa

Lauantaiaamuna meillä oli Magnus Lönnqvistin vetämät kahden tunnin uintiteenit, joiden puolivälissä minua alkoi hieman kaduttaa perjantain punttis ja siellä tehdyt leuanvedot, kulmasoidut sekä viparit. Jaksoin kuitenkin treenin loppuun asti. Olisihan se nyt ollut aika noloa luovuttaa ensimmäisen Suomen teräsmiehen valvovan silmän alla. Höpsönä unohdin oman Garminini huoneeseen, mutta onneksi samalla radalla oli toinen mittari, ja sain treenin loppulukemat eli 4200 m talteen. Enpä muista ennen uineeni noin paljoa kerralla. Aikaisempi enkka lienee 3,4 km Seurasaaren ympäri.

Lounaan jälkeen saimme pyöräilyopetusta, kun Resistentian Esa Skyttä tuli suomenmestarin varmuudella kertomaan, miten homma pitäisi tehdä. Luennon jälkeen pääsimme kokeilemaan oppeja ihan käytännössä: suhasimme noin kilsan pätkää eestaas ja Resistentian herrat kuvasivat poljentaamme videolle. Tarkoituksena oli pitää kadenssi yllä sekä ylä- että alamäissä ja vaihtaa vaihteita sitä mukaa, kun kadenssi antoi myöten. Niinkin yksinkertainen asia kuin pyöräily voi, kuulkaas, olla yllättävän hankalaa, jos sen haluaa tehdä oikein.

Sää oli kylmä ja harmaa, ja välillä taivaalta tipahteli jopa muutama sadepisara. Olen aika varma, että näin myös lumihiutaleita. Onneksi ei kuitenkaan alkanut sataa yhtään mitään. Aika kauan silti sai lämmitellä persläskejä suihkussa, kun pääsimme treenin ja ihan hetken mielijohteesta tehdyn pienen lisälenkin jälkeen takaisin Vierumäelle.

Valmiina treeniin. Esalla oli suomenmestarin asu.

Treenin jälkeen luennot jatkuivat, kun pyöräilyvideoita käytiin läpi. Ja sen jälkeen vielä kuulimme, millaista on kisata Ironmania Hawaijilla, kun "Kona-Petteri" kertoi omasta parin vuoden takaisesta reissustaan. Minä (ja kuulemma moni muukin) sain uintitreeneistä ja fillarilenkin kylmyydestä epäkkääni aivan jumiin. Onneksi niitä saattoi hieroa ja venytellä luennolla. Ei silti haitannut, että luennon jälkeen luvassa oli vielä ihan ohjattuakin venyttelyä.

Sunnuntai alkoi taas uinnilla, mutta nyt meidät oli jaettu kahteen ryhmään ja treeni kesti vain tunnin. Se ei kyllä haitannut ollenkaan, koska luvassa oli vielä koko leirin rankin treeni eli vaihtoharjoitus. Tässä kevätleirin "klassikossa" pyöräillään 30 min, juostaan 10 min ja toistetaan sama setti vielä kaksi kertaa. Yhteensä siis 2 tuntia pyöräilyä ja juoksua. Nam nam. Itse koetin tehdä nousujohteisen harjoituksen ja polkea joka kerta vähän pidemmälle. Koska lähdin alussa muiden perässä hieman liian lujaa, jouduin raastamaan seuraavissa pyöräilyissä aika kovaa. Tämä johti siihen, että minun piti hieman himmailla tokassa juoksussa, enkä saanut siinä samanlaista nätisti nousevaa määrää kuin pyöräilyssä. Tosin vikalla juoksulla raastoinkin sitten korvikkeeksi ihan urku auki.

Olisi varmaan kannattanut vähän loppuverkata vaihtotreenin päälle, koska sain jalat kotimatkalla autossa melkoisen jumiin. Onneksi pääsin vielä täällä Espoossa kävelemään äänestyspaikalle ja venyttelemään leffaa katsellessa jalkoja auki. Sen jälkeen minulle tulikin hieman hassu olo, ja epäilin olevani tulossa kipeäksi. Leirin huonekaverini H jätti sunnuntain treenit väliin, koska hän sairastui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Mutta kipeäksi meillä tulikin sitten Supersuunnistaja. Minulla on ollut nyt pari päivää kurkku hieman karheana, mutta mikään kunnon tauti ei ole vielä iskenyt. Toivottavasti valkosoluni ovat kuin pieniä teräsmiehiä eikä pöpö pääsekään valtaan: jotain taistelua nimittäin kehossani taidettiin kyllä sunnuntaina käydä. Onneksi minä voitin.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Lisensoitu suunnistaja

IRMA lähetti alkuviikosta sähköpostia. Irkku ei ole naapurin mummo, vaan Suunnistusliiton palvelu, jonka kautta voi ilmottautua kisoihin. Minulla on nykyään suunnistuslisenssi! Hupsista.

Tulin viikonloppuna kotimatkalla Pasilasta Lemmikkimessuilta valitelleeksi, että olipas mälsää, kun viime keskiviikon rastit olivat ihan urbaania menoa. Korttelirasteilla tulee sellainen olo, että osaisin muka suunnistaakin. Pitäisi päästä metsään, että saisi pummattua kunnolla. Supersuunnistaja ehdotti, että voisin lähteä mukaan reilun viikon päästä Kiikalaan, missä on FinnSpring-niminen kisa. Siellä olisi kuulemma tarjolla kuntorastitkin. Minä totesin siihen, että jos niin kauas lähden, niin voisin sitten samantien kisata oikeasti. Ruskeasuolla puhuimme jo lisenssien hinnoista ja ennen Turunväylää huomasin luvanneeni lähteä kisaamaan ja valtuuttaneeni Supersuunnistajan hommaamaan minulle lisenssin.

Meitsi rogaa viime kesänä

Jos siis 25.4. ei tule ihan kissoja ja koiria taivaalta ja trombit riehu Varsinais-Suomessa, niin meikäläinen tekee D35-sarjan tokavikan suunnistajan onnelliseksi. Ehkä. Tai sitten olen luonnonlahjakkuus ja lunastan heittämällä paikan Venlojen viestin ykkösjoukkueessa. Kaikki voivat arvailla, kummnkohan mahtaa käydä. :)

Ihan kokonaan en ole kuitenkaan metsään menossa, vaan palaan heti huomenna ruotuun eli päällystetyille teille: suuntaan viikonlopuksi Vierumäelle, missä tirathlonleireilen hyvässä  (eli HelTrin) seurassa.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Rakas, minusta on tullut pullukka!

Meillä ei katsota laihdutusohjelmia, mutta joskus telkkari on päällä, kun sellaisia tulee tuutista. Siksi olen ottanut vähän vaikutteita, ja hokenut koko kevään otsikon mukaista lausetta. En  minä nyt missään välissä itseäni ihan läskinä ole pitänyt, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että painoa pitäisi pudottaa. Kahdesta syystä:
  1. Kevyenä juoksee kovempaa.
  2. Polville olisi terveellisempää, jos en painaisi niin paljoa.
Tuumasta toimeen siis! Mutta laihduttaminenpa ei olekaan niin helppoa! Onneksi minulla on ihana ja rakastava kumppani, joka tukee minua myötä- ja vastoinkäymisissä. Kehitimme yhdessä minulle kannustusjärjestelmän, joka tukee minua tässä hurjassa painonpudotustavoitteessani.

Taidekuva kissansilmästä

Kun aloitin laihduttelun, painoin 77,3 kg. Tavoitteenani on painaa alle 72 kg, kun starttaan 6.6. Vantaan triathlonille. Minä teen nyt juuri niin kuin ei pitäisi: minä en laihduta peilin kanssa, minä en tavoittele lihaserottuvuutta, minä en yritä edes "kiinteytyä", vaan tuijotan vain ja ainoastaan vaa'an lukemia. Ja minulle on (lähes) se ja sama, lähteekö minulta läski vai lihakset. Kunhan paino tippuu!

Supersuunnistaja lupasi minulle motivaation boostaamiseksi kolmiportaisen kannustusohjelman:
  1. Jos painan 6.6.2015 alle 74 kg, pääsen kesällä melontaretkelle!
  2. Jos painan 6.6.2015 alle 73 kg, pääsen melontaretkelle ja saan kylpyläviikonlopun!
  3. Jos painan 6.6.2015 alle 72 kg, pääsen melontaretkelle, kylpyläviikonlopulle ja me matkaamme ensi keväänä pyöräilyleirille etelän aurinkoon!
Panokset ovat siis kovat! Mutta ei tässä vielä kaikki. Jotta motivaationi hipoisi pilviä, on minulle epäonnistuessa luvassa rangaistuksia: Jos painoa ei tipu tavoiteltua 5,3 kg, jokainen jäljelle jäänyt kokonainen  kilo tarkoittaa
  • ylimääräistä päivää ilman kissoja (ne lomailevat muutenkin kesän reissumme aikana vanhempieni kanssa mökillä)
  • kuukautta ilman herkkuja
Jäädessäni vajaan kilon tavoitteesta, voin valita rangaistuksista toisen. Jokaisesta kokonaisesta kilosta napsahtaa aina molemmat sanktiot. Eli jos jään tavoitteesta 1,5 kg, joudun elämään päivän ilman kissoja, kuukauden ilman herkkuja ja valitsemaan toisen päivän ilman kissoja tai toisen kuukauden ilman herkkuja. Jos rangaistukset eivät kuulosta teistä kamalilta, ette vaan tajuu!

Kyseessä on siis todellinen taisto! Ajattelin nyt vielä varmistella tavoitteeseen pääsemiseni ihan vaan sillä, että julistan hankkeeni täällä blogissa. Nyt en yksinkertaisesti kehtaa epäonnistua.

Taidekuva pehmeästä tassusta

Laihis alkoi maaliskuun alussa, ja punnituspäiväni on aina keskiviikko. Viime viikolla painoin 74,8 kg ja huomenna tiedetään taas uudet lukemat. Vielä olisi 7 viikkoa aikaa, ja tiputettavaa on toivottavasti alle 2,8, kg. Aikaa on siis ihan hyvin. Ehkä siis vuoden päästä kirjoittelen fillarilenkeistä Espanjan auringon alta.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Aivan ihana lenkki

Tänään oli todella ihana, aurinkoinen päivä, ja minä menin piiitkälle pyörälenkille. Ja mulla oli tosi kivaa! Päätin tehdä pitkän ja rauhallisen lenkin, jotta voin treenata kestävyyttä ja energian nauttimista Tour de Härkätietä varten. Tavoitteena oli polkea 3-4 tuntia - ja 3 h 38 minuuttia multa lenksukkaan meni.

Supersuunnistaja meni juoksemaan sinne, minne tällaisena päivänä menee puoli pääkaupunkiseutua eli Malminkartanon jätemäelle. Minä hyppäsin pyörineni hänen kyytiinsä, ja aloitin lenkkini Malminkartanosta väistäen näin varmaan ainakin kolmet liikennevalot. Lenkkini kulki Malminkartanosta Turuntielle, sieltä Lahnuksentietä Klaukkalaan, mistä poljin Lepsämän kautta takaisin Porintielle, Velskolaan ja Bodomin reunaa Muuralaan. Sitten kävin heittämässä vielä kunniakierroksen Siikajärventiellä, minkä jälkeen tykittelin Jorvin mäen ylös ja poljin kotiin.

Lenksukan jälkeen käytiin syömässä ja sitten vietiin kissat ulos

Matkaa mittariin kertyi noin 82 km. Eli toinen samanlainen pitäisi vielä polkea ja olisin jo melkein Turussa. :) Koska poljin hiljaa, voisin kuvitellakin pystyväni polkemaan Hämeenlinnasta Turkuun. Siitä en ole vielä ihan varma, että poljenko enää takaisin. Mutta mun ei tarvitsekaan vielä päättää. Supersuunnistaja on luvannut tulla Turkuun vastaan, jos vaikka haluan luovuttaa puolimatkassa. Hän lupasi myös heittää mut aamulla Hämeenlinnaan. Sen jälkeen Ääsääs meinaa suhata takaisin Espooseen juoksemaan Bodom trailin ja tulla sitten Turkuun syömään ja kysymään, että luovutanko. Mua ihan vähän ahdistaa tuo autolla suhailu pitkin eteläistä Suomea, mutta on tuo kyllä kamalan kiltisti tehty.

Oikeasti me kyllä käveltiin ja nuuskuteltiin paljon, mutta
kuvia saa vain silloin, kun istutaan katselemassa tipuja tai
muuta jännää.

Mutta tänään lenkillä oli tosiaan aivan ihanaa! Aurinkoinen sää sai mut tosi hyvälle tuulelle ja sain hyvän käsityksen siitä, miten mun pitää nauttia Härkätiellä energiaa, että jaksan polkea. Moikkailin paljon iloisia kanssapyöräilijöitä, näin kevään kukkasia, samanlaisen fillarin kuin omani (joka meni musta Velskolan mäissä ohi, haha) ja eläimiäkin: muunmuassa sisiliskon ja tosi pulleita sorsia. Tuli kertakaikkiaan kokonaisvaltaisen hyvä olo. Ja hampurilainen maistui lenkin päälle todella hyvältä.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Nostalgiatrippailua

Tänään pääsin taas nauttimaan kotikenttäedusta, kun kuntorastit olivat taas kerran meikäläisen lapsuusmaisemissa. Kun joulukuussa suunnisteltiin siellä päin, missä asuin kuusivuotiaaksi asti, niin nyt oli vuorossa eskari- ja kouluvuosieni maisemat. Tosin kyseessä ovat vierekkäiset kaupunginosat, joten nyt mentiin osittain samoissakin maastoissa kuin viimeksi.


Klassinen bloggarikuva: katsokaa, mulla on kengät! No, nää on ihka uudet, niin
voi kai näitä vähän kuvatakin. Ja suunnistussukat ovat kanssa pirteät.

Tänään meni vähän paremmin kuin viimeksi. Ainoastaan juoksu ei kulkenut (olisikohan se lepopäivä sitenkin hyväksi?). Suunnistus meni oikein mainiosti yhtä pientä ja yhtä vähän isompaa pummia (juoksin aidan väärälle puolelle) lukuunottamatta. Koska kyseessä oli meikäläisen hoodit, niin ajattelin käydä läpi koko reitin lapsuusmuistojeni kautta.

Tämän päivän kartta
  • Parkkipaikkana ja lähtöpaikkana toimi se kenttä, millä minä olen opetellut luistelemaan.
  • Ykkösrasti oli melkein entisen luokkakaverin kotipihalla.
  • Kakkonen oli hyvin lähellä naapurissa, samanlaisen ruman 70-luvun kerrostalon vieressä.
  • Kolmosrasti oli lähellä paikkaa, missä ennen oli R-kioski, mistä käytiin välillä ostamassa jätskiä. Ärrää ei tosin enää ole, kun ei ole ostariakaan.
  • Neljäs rasti oli sen leikkikentän vieressä, missä kävimme koulun kesälomilla syömässä kunnan tarjoamaa lounasta.
  • Viides rasti oli melkein entisen pianonopettajani pihassa.
  • Kuudes rasti oli toisen entisen luokkakaverin naapurissa.
  • Seitsämäs rasti oli lähellä aukeaa, mihin kiertävällä sirkuksella oli tapana saapua.
  • Kahdeksas rasti oli lähellä päiväkotia, jota pari kaveriani kävi.
  • Yhdeksännelle rastille juoksin sen leikkipuiston ohi, minkä hiekkalaatikkoon teimme kaverin kanssa smurffeille taloja.
  • Kymmenes rasti oli ihan vanhan kouluni vieressä.
  • 11. rastille juoksin sen vanhan kouluni pihan läpi ja itse rasti oli sen urheilukentän vieressä, missä meillä oli lähitalojen kakaroiden kanssa tapana pelata kesäisin pesistä yömyöhään.
  • 12. rasti oli lähellä sitä taloa, missä ennen oli SYP, josta minä kävin lunastamassa ekalla luokalla saamani stipendishekin.
  • 13. rastin vieressä oli ennen T-kauppa, josta kävin ostamassa lauantaisin karkkipäivän karkit. Kassatäti oli kerran kännissä töissä.
  • 14. rastille juostiin entisen luokkakaverin (jonka isä oli rekkakuski ja heidän pihallaan oli aina rekka ja se oli siistiä) kodin ohi. Itse rasti oli kalliolla, johon minulla ei ole tunnesiteitä, mutta tiesin, että se on olemassa.
  • 15. rasti oli meikälle tuntemattomimmassa mestassa, koska kyseinen metsä ei ollut mikään mun lähimetsä, niin siellä ei tullut juurikaan leikittyä.
  • 16. rasti oli teollisuuskorttelissa, joka on kokenut eniten muutoksia. Siksi tulikin se isompi pummi. Naapurissa oli ennen Hartwallin pullovarasto ja tehdas. Kun siellä oli joskus viime vuosituhannella tulipalo, kaikki lähiseudun kotitaloudet saivat korvaukseksi savusta puoli koria jaffaa!
  • 17. rasti oli ihan uudella asuntoalueella. Minun lapsuudessani siellä taisi olla myös Hartwallia.
  • 18. rasti oli raksan vieressä. Olikohan tässäkin ennen jotain Hartwallin tiloja? No, eipä ole enää.
  • Sitten pääsinkin jo maaliin, joka oli luisteluradan pukukopin kulmalla.

Ei kyllä olisi kannattanut juoksennella ennen perhostelukurssia: tänään kramppaili jalkoja! Mutta treenit menivät silti ihan kivasti, koska tekniikkakurssilla ei uida juurikaan matkaa, vaan hinkataan tekniikkaa. Tänään uitiin puolet ajasta ilman räpylöitä. Muutaman vedon luomuna jaksaakin, mutta ei kyllä koko piikkiä. Minulla on vielä potkujen ja käsivedon yhdistämisessä rytmi hakusessa, mutta muuten kuulemma näyttää hyvältä. Tänään opin myös olemaan hengittäessä matalammalla ja liikkumaan eteenpäin ylös-alas-pomppimisen sijaan. Kyllä tää tästä! T: tulevaisuuden perhosuimari.

Mun pieni vauveli!

Loppuun vielä toisenlainen nostalgiatrippi: meidän Unski-poikamme täyttää tänään kolme vuotta! Sen kunniaksi pistän tähän loppuun vielä ensimmäisen Unskista ottamani kuvan. Se on  siltä päivältä, kun Unski muutti meille. Vertailun vuoksi alla on vielä toinen kuva tältä aamulta. On kyllä kolli kasvanut! Paljon onnea, kultaseni!

Mun iso vauveli!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Urheilla ja juoda punaviiniä

Annoin otsikon mukaisen vastauksen, kun pomo taannoin kehityskeskutelussa kysyi, mitä haluaisin tehdä. Mutta koska kyseiset harrastukset pitää rahoittaakin jollain, puhuimme sitten myös töistä. :)

Tänä pääsiäisenä oli tosi kivaa, koska pääsin suorittamaan näitä molempia harrastuksiani oikein sydämen kyllyydestä. En oikeastaan koko pääsiäisenä tehnyt muuta kuin urheilin, söin ja laitoin ruokaa. En ehtinyt edes blogata! Tein paljon slow foodia kuten pataruokia ja lampaanviulua, joten kokkailuun meni aikaa. Ja sporttia taisi pääsiäiselle tulla työpäivän verran, kun laskee mukaan kiirastorstain (joka minulla oli vapaapäivä). Ja venyttelyt vielä päälle.

Lenkille lähdössä. Kytkimme kameran Supersuunnistajan
tankoon, mutta siitä loppui akku ennen mäkivetoja.

Erikoista pääsiäisen urheiluissa oli se, että minä kävin lenkillä! Enkä edes missään poluilla vaan ihan tavallisilla hiekkateillä! Ja enkä vain kerran vaan kahdesti: juoksin sekä lauantaina että sunnuntaina salille ja kotiin mutkan kautta. Eivätkä polvet olleet moksiskaan. Vasta tänään on ollut oikea polvi vähän kipeänä. En viitsi syyttää kivusta kuitenkaan juoksua, koska olimme eilen Supersuunnistajan kanssa pyöräilemässä, ja polvi saattoi ihan hyvin tulla kipeäksi mäkivedoistakin. Olisi lisäksi aika hassua, että polvi oli eilen täysin ok, mutta tänään kipeänä toissapäivän juoksentelusta. Voihan myös olla, että kärsin nyt ihan vaan kokonaisrasituksesta. Tai sitten maailma vaan on kelju, koska töissä ei monen vapaapäivän jäljiltä ollut muuten tarpeeksi mälsää.

Tuletkos sieltä?

Mäkivetoja vetelimme Jorvin legendaarisessa luulot pois -mäessä. Poljimme ensin kotoa Jorviin ja sitten mäkeä kuusi kertaa ylös. Koetin ottaa aikaa vedoista, mutta välillä unohdin painaa kellosta kierrosaikoja. Luulisin, että nousut menivät kuitenkin kaikki aika tasaisella tahdilla. Jorvin mäki on aika ihana, mutta se vaatii yllä alle sellaiset 40-100 km maantietä. Nyt siitä ei saanut irti ihan samanlaista tunnelmaa kuin yleensä, vaikka monta kertaa yritettiinkin.

En pitänyt viime viikolla ollenkaan lepopäivää, mutta silti oli sellainen olo, että en ehtinut tehdä kaikkea, mitä olisi tehnyt mieli tehdä. On vaan niin vaikeaa ehtiä treenata kaikkia triathlonin lajeja ja käydä vielä kiipeilemässä ja salilla. Tällä viikolla on vähän sama teema - ja pitäisi tehdä vielä päivä enemmän töitäkin! Onneksi repertuaarini on niin laaja, etten kyllä koe olevani mitenkään kamalan rasittunutkaan. Jos harrastaisin vain juoksua tai vaikka vain kestävyyslajeja, olisi pakko pitää välipäiviä. Mutta kiipeily ja punttailu ovat niin erilaisia ärsykkeitä, että kroppa ei tajua väsyä. Kunhan vain muistaa nukkua tarpeeksi.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Maaliskuun venyttelytilastot

Taas vaihtui kuukausi ja minä ja Supersuunnistaja teimme välitilinpäätöstä kehonhuollossa. Johtopaikka vaihtui, kun Ääsääs kiilasi kärkeen 1225 minuutilla minun 1202 minuuttiini verrattuna. Minä laiskottelin venyttelyni kanssa alkukuusta ja sain kasaan vain 407 minuuttia, mistä 120 minuuttia on hierontaa ja loput venyttelyä. Supersuunnistaja oli tässä kuussa huomattavasti aktiivisempi ja sai kokoon 470 minuuttia, josta 180 minuuttia on vietetty Mikan hierontapöydällä.

Tähän väliin vähän insinööripornoa eli statseja

Olimme eilen molemmat hierojalla ja vielä peräkkäisillä vuoroilla. Siellä pöydällä kärsiessäni rupattelin Mikan kanssa tästä venyttelyhaasteesta. Totesin, että Supersuunnistaja on ottanut "helppojen" minuuttien linjan ja varannut paljon puolentoista tunnin aikoja. Vaikka urheiluhieronta ei olekaan mitään spa-hivelyä, niin hierottavana ei kuitenkaan tarvitse itse tehdä mitään - kunhan vain maata pötköttelee ja sietää kipua. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Mika oli kyllä suositellut tälle kerralle 90 minuutin aikaa, että mies saataisiin kunnolla auki. Joten ei Supersuunnistaja ihan pelkästään patalaiska venyttelijä ole - hän on myös helposti manipuloitavissa.

Trendi näyttäisi olevan, että haasteen isä on säntillisempi siinä mielessä, että venyttelee kiltisti aina urheilupäivinä, mutta aina vain vartin. Minä en jaksa ihan joka kerta venytellä, mutta silloin kun venyttelen, venyttelen yleensä yli 15 minuuttia. Taidan olla taas tullut vähän vanhemmaksi, kun 15 minuutia - joka siis viime vuonna oli normi - ei tunnu riittävän mihinkään. Yleensä tekee mieli olla hassuissa asennoissa vähintään 20 minuuttia kerrallaan.