Untitestissä taas

Päivitin eilen blogin sivua untitestien tuloksista, koska uimme maanantaina treeneissä taas 30 minuutin uintitestin. Testi oli minun osaltani vähän vitsi, koska en todellakaan ole vielä mitenkään iskussa SM-rogan jäljiltä. Vähän alkaa jo jännittää, mahdanko palautua Vaarojen maratonille mennessä mitenkään juoksevaan kuntoon. Joka tapauksessa testi tuli tehtyä ja sain läpsyteltyä puolessa tunnissa sentään 1500 m. Oi niitä aikoja, kun uin vahingossa yli 1600 m.

Listasta puuttui myös kevään CSS-testin tulos, mutta nyt sekin on siellä. Koskakohan jaksaisin päivittää kisahistoria-sivua?

Päivän kuvituskissana toimii hyllyn valtiatar prinsessa Tessa.

Maanataina alkoi myös Esportin tarjoama punttiskuuri nimeltä Get Fit. Jäsenet saivat ilmoittautua ilmaiseksi ohjelmaan, missä personal trainer tekee ryhmälle 12 viikon saliohjelman ja tarjoaa myös ravinto-ohjeita. Vaikka ohjelman alku jääkin minun osaltani vähän Vaarojen maran jalkoihin, ajattelin, että muiden käskemästä saliohjelmasta saisi vähän rotia off seasonin treeniin. Settiin kuuluu myös kolme yhteistreeniä aina uuden 4 viikon jakson ja uuden ohjelman alkaessa.

Kävin tekemässä viikolla Get Fitin kuntotestin, missä mitataan lähtökunto. Testiin kuului nämä viisi liikettä:

• maksimimäärä kyykkyjä 70% kehon painosta
• maksimimäärä mavea 85 % kehon painosta
• leuanvedon maksimit
• lankutus
• soutu 2 km

Tämä syöttösika kyykkäsi 55 kilolla ja veti maasta 67,5 kg. Ja jösses, kun oli painavaa! Kyykkyjä meni 17. Tosin en uskaltanut vetää ilman varmistajaa ihan ihan loppuun asti. Mavessakin luovutin aika helposti, mutta toistoja tuli sentään 15. Kaikkein eniten suretti leuanvetojen jälkeen: vain 4 toistoa! Mutta ei ole huvittanut treenata leukoja, kun niitä menee niin vähän - ja kappas vaan, kun ei niitä sitten yhtään enempää jostain kumman syystä ala mennä. Lankutus meni ihan kivasti ja olin asennossa kiukulla kolme minuuttia täyteen. Jos vieressä olisi ollut joku kirittämässä, niin olisin saattanut pinnistellä vielä muutaman sekunnin siihen päälle. Soutu meni vähän plörinäksi, kun jalkahihnani löystyivät koko ajan ja kiristin niitä ainakin kolmesti. Loppuaika taisi olla 9:23. Ensi kerralla sidon jalkaremmit umpisolmuun!

Sen siitä saa, kun ei punttaa kesällä. Mutta onpahan, mistä parantaa...

Hääpäivän parisuhdeurheilua

Me vietimme viime viikonloppuna ensimmäistä hääpäiväämme, ja paperihäittemme pääroolissa oli tietysti suunnistuskartta. Päätimme juhlia niiden asioiden parissa, mitä tykkäämme yhdessä tehdä. Ja siksi päädyimme kisaamaan ja syömään ravintolassa.

Tarjolla oli myös 3 h pyöräsarja, mutta meitä ei tällä kertaa huvittanut pyöräillä.

Kisaksi valikoitui Rannikko-rogaining, joka järjestettiin Strömforsin Ruukilla Loviisassa. Tarjolla olisi ollut kuudenkin tunnin sarja, mutta me päätimme osallistua 2 h sarjaan. Minä olin vielä kovin väsynyt SM-rogasta ja 2 tunnin kisan jälkeen ei tullut kiirettä kotiin ja ravintolaan.

Suunnitteluvaiheessa tuli rohmuttua hieman liikaa kilometrejä. Tarkalleen ottaen yksi liikaa. Olemme yleensä Vuorikiipeilijä M:n kanssa suunnitelleet 2 h rogalle 12 km reitin. Ajattelin, että nyt ehtisimme kilsan enemmän, koska Supersuunnistaja ei pummaa. Mutta enpä ottanut huomioon, että minulla ja Vuorikiipeilijä M:llä on yleensä rogatessa tuoreemmat jalat.

Lempimaastoni avohakkuualue <3

Ja kyllä se Supersuunnistajakin pummasi: kävimme etsimässä vaikeinta 9 pisteen rastia ensin väärältä kukkulalta. Tuon pummin ja minun hitaan könyämiseni takia jouduimme jättämään suunnitelmastamme lopulta pois kolme rastia. Valitettavasti pois jäivät myös Supersuunnistajan suosikkirastit, jotka olivat lähellä Ahvenkosken voimalaitoksen patoa. Nyt pääsimme ihailemaan patoa vain kaukaa.

Minnes sitten mentäisiin?

Minä pysyin kartalla aina, kun juoksimme tiellä, mutta metsässä jouduin keskittymään pelkkään etenemiseen, enkä voinut vilkuilla karttaa. Emme löytänet pakatessa yhtään ehjää vetonarua, joten jouduin juoksemaankin suurimman osan matkasta ihan itse. Ylämäissä Supersuunnistaja välillä työnsi minua, ja lopun pitkällä tiepätkällä pidin kiinni hänen numerovyöstään.

Pyhtään ja Loviisan rajalla

Myöhästyimme maalista 3 minuuttia, koska haimme maalin läheltä yhden 5 pisteen rastin. Mutta tämä kannatti, koska 2 tunnin sarjassa jokaisesta minuutista tuli vain yksi piste sakkoa. Lopputuloksissa olimme jotakuinkin puolivälissä: yleisen sarjan sijalla 14/26.

Supersuunnistaja tanssii rastinlöytötanssin.

Illalla menimme syömään Pastoriin, missä ideana on tilata jaettavia annoksia. Koetin kysellä, montaako annosta ravintola suosittelee TODELLA nälkäisille ihmisille, mutta ilmeisesti kestävyysurheilijoiden ruokahalu ja TODELLA nälkäiset ihmiset eivät olleet ravintolassa jokapäiväistä elämää. Jouduimme tilaamaan suositellun kuuden annoksen lisäksi vielä yhden annoksen pottuja, että saimme pohjattomat vatsamme täyteen. Ja silti tilaa jäi vielä hyvin jälkkäreille.

Kiva päivä oli. Kliffaa olla naimisissa.

Pummilla yöhön!

Viime viikonloppuna jotkut nukkuivat yön ulkona. Minä ja Vuorikiipeilijä M vietimme myös yön ulkona. Emme tosin ehtineet nukkumaan, koska käynnissä oli SM-rogaining.

Supersuunnistaja heitti meidät kisakeskukseen Jämille. Kisakeskuksessa oli esillä iso kartta ilman rasteja, ja sitä katsellessamme hän antoi vinkiksi, että hyvän näkyvyyden kangasmaastoja kannattaisi hyödyntää valoisan aikaan. Seutu olikin jotain armeijan harjoitusaluetta, ja  metsässä risteili miljoona polkua, joita ei ollut kartalla.

Minnes mentäis?

Taktiikka oli siis mitä mainioin, ja kiltteinä tyttöinä toteutimme sitä suunnitelmassamme: tavoitteenamme oli pysyä poissa suolta ja napsia kangasmetsän helppoja rasteja päiväsaikaan. Yöksi koetimme valita helppoja tiesiirtymiä ja rasteja läheltä polkuja. Reitin pituudeksi tuli noin 100 km mikä tuntui ihan realistiselta, koska 2016 köpsöttelimme 23 tunnissa jotain 80-90 km väliltä. Ja tällä kertaa emme ajatelleet pummata - ainakaan yhtä pahasti.

Valmiina lähtöön.

Alussa suunnistus sujuikin hyvin, kun vähän tuuriakin oli mukana. Saimme myös hieman draamaa, kun Vuorikiipeilijä M koki ensikosketuksensa hirvikärpästen kanssa. Koska niitä tuntui riittävän, päätin minä alkaa laskea koko reissun kärpässaldoa.

Matkalla ekalle rastille. Ainakin varjollamme on voitokas olo.

Lähdön aikaan oli aika kuuma, joten vettä kului. Huomasimmekin harmiksemme muutama kilometri ennen juomarastia, että molemmilta loppui juotavat. Onneksi matkaa Kuninkaanlähteelle ei ollut enää paljoa. Järjestäjän edustaja oli antanut myös vinkin, että kielletyn alueen (joka oli karavaanarien leiripaikka) portilla olisi kiska. Olin siis varautunut matkaan 20 € setelillä, ja kävimme ostamassa pahimpaan janoon kympillä limpparia. Teki muuten aika hyvää!

Rastilla, jolle osuimme vähän vahingossa. Onneksi näkyvyys oli mainio.

Olin vähän huolissani, koska matka seuraavalle juomarastille olisi 20 km pidempi kuin matka lähdöstä Kuninkaanlähteelle. Täytimmekin tyhjät limpparipullotkin vedellä, ettei juoma vaan pääsisi taas loppumaan kesken.

Kartta ja karkkia. Näillä suunnistaa itsensä vaikka kuuhun asti!

Huoli oli kuitenkin ihan turha, koska yöllä oli myös huomattavasti viileämpää. Saattoi myös käydä niin hassusti, että lyhensimme reittiämme aika rankalla kädellä. Pimeän tultua suunnistus kun ei enää ollutkaan niin helppoa. Ensimmäisen pimeän rastin vielä löysimme, mutta heti seuraavalla tulikin mojova pummi. Onneksi pummaamassa oli muutama muukin, niin ei tullut ihan kamalan paha mieli, kun päätimme jättää hakematta tuon 2 pisteen rastin ja jatkaa matkaa.

Kas vain! Rasti!

Seuraavakin rasti oli pelkkää pummailua, ja metsässä meinasi mennä usko omaan tekemiseen. Onneksi saimme kuitenkin tämän kuuden pisteen rastin haettua peesaamalla erästä paikalle sattunutta sekaparia. Tässä vaiheessa päätimme skipata ensimmäisen 5 pisteen ratin suunnitelmastamme, ja suunnata sen sijaan suoraan helpommalle kolmen pisteen rastille.

Välillä reittivalinnoista tuli aika mielenkiintoisia, kun huomasimme
polun menevän suoraan jonkun pihaan.

Tämänkin rastin etsimiseen meni tovi, mutta löysimme sen sentään ihan omin avuin. Kun seuraava 9 pisteen rastikin löytyi vain ihan pienen kosteikossa suoritetun räyhäämisen jälkeen, alkoi usko suunnistustaitoihin taas palata.

Onneksi seuraava 8 pisteen rasti palautti meidät takaisin maan pinnalle. Ensin jouduimme muuttamaan reittivalintaamme, koska emme uskaltaneet kulkea sähköpaimennetun lammasaitauksen läpi (tai vaihtoehtoisesti löytäneet oikeaa polkua). Tämän lisäksi emme ikinä löytäneet rastia 84, vaikka otimme kahdesti vauhtia tieltä. Tässä vaiheessa aloimme hiljalleen toivoa, että aurinko nousisi pian.

Laulupuulla leimaamassa.

Viimeksi minä olin meistä pahempi jalkavaivainen, mutta tällä kertaa se oli valitettavasti Vuorikiipeilijä M:n rooli. Kun pääsimme aamutuimaan juomarastille, hän käytti tovin rakkojen laastarointiin. Siinä vaiheessa niitä olikin kertynyt jo useampaan varpaaseen ja kantapäihin. Minä olin ennakoivasti laastaroinut jo ennen kisaa kaikki riskikohdat jaloistani. Lisäksi minulla oli kahdet sukat ja lähdin matkaan vähän liian isoilla ultrajuoksukengillä. Tämä oli ihan toimiva taktiikka, koska lopussa kengät alkoivat olla jo melkein liian pienet, mutta sain vain yhden rakon varpaaseeni.

Hieno suorasti juuri ennen juomien loppumista.

Jalkavaivoista johtuvan hitaan tahtimme takia jouduimme skippaamaan juomarastin jälkeen seuraavien kolmen rastin pohjoislenkin ja suuntaamaan eteläisemmän sillan kautta kahdelle viimeiselle rastille. Lopulta meille jäi aikaa noin tunti, mutta emme uskaltaneet ottaa riskiä ja lähteä hakemaan suunnitelmassamme ollutta viimeistä 9 pisteen rastia. Olimme siinä vaiheessa jo henkisesti ja fyysisesti niin romuna, että oli ihan kivaa suunnata maaliin.

Aamun hetki suolla.

Suorituksemme riitti sijalle 8/17. Tuloksia voi ihailla tuolla ja splittejä tuolla. Unelma tuloksen parantamisesta ei siis ihan onnistunut. Tosin nyt oli enemmän joukkueita mukana - myös pari kovaa tiimiä Latviasta ja Venäjältä. Pisteitä saimme 133, mikä oli vain hitusen enemmän kuin lopullinen hirvikärpäsluku: se oli nimittäin 131. Vuorikiipeilijä M voitti rakkotilaston lisäksi myös hirvikärpästen kuningattaren tittelin keräämällä päähänsä kärpäsiä yli tuplasti niin paljon kuin minä. Paitavalinnalla on väliä. Minä olin brunettina ilmeisesti vähän hirvimäisempi, mutta neonkeltainen takki ei ollut yhtä hirveä kuin sininen paita.

Tälle tielle olisi voinut melkein nukahtaa. Sitä nimittäin riitti. Boring.

Sillä hakematta jääneellä 9 pisteen rastilla olisi päässyt kaksi sijaa ylemmäs. Muuta spekutusta en ole vielä kisan jälkeen ehtinyt tehdä, koska olin heti maanantaista tiistaihin työmatkalla. Jalat toipuivat kisasta yllättävän hyvin jo sunnuntain aikana, enkä kävellyt maanantaina lentokentällä kovin ankkamaisesti. Kengät piti ottaa parina ekana päivänä välillä pois, kun jalat alkoivat turvota. Onneksi olin vain konsernin sisäisessä koulutuksessa, niin kehtasin pyöritellä nilkkoja ja nostaa jalat ylös aina kun siltä alkoi tuntua.

Se olis sit niinku siinä, saatana!

Jos jotakuta kiinnostaa reittimme, niin sitä voi ihailla aina 55 km asti rastit.fi:sta. Merkkasin karttaan myös loppureittimme rastit - en suunnitelman vaan toteutuneen mukaan. Tosin rastia 25 (eli oikeasti 84) emme ikinä löytäneet. Kävimme kuitenkin sen hoodeilla pyörimässä. Harmillisesti kello hyytyi ennen pummia. Olisi kiinnostanut kamalasti tietää, missä %#& sitä tuli oikei pyörittyä.

Mä niin en hävinnyt!

Viime viikonloppu oli oluenjuonnin ohella täynnä urheilua. Lauantai kului Nuuksio Classicin järkkäilyssä ja sunnuntaina oli taas itse vuoro kisata, kun Jokelassa kisattiin tuplasprintti vankilan välittömässä läheisyydessä.

Ensimmäinen lähtö ja menevä etukeno.

Minä olin tietysti mukana metsästämässä kuumeisesti Irman ranking-pisteitä. Ja sprintistä niitä satelee jopa minulle. Supersuunistajan sanoin: "Kun sä teet metsässä sellaisia puolen tunnin pummeja, niin sprintissä ne on enää puolen minuutin pummeja."

Kurvaus viimeiselle rastille

Jalat olivat lauantain seisoskelusta aika väsyneet ja kaikessa huvittavuudessaan kaljamailista vähän jumissa. Yritin tehdä huolellisen verryttelyn, mutta ei se ihan mahdottoman paljon auttanut. Ensimmäisen lähdön ensimmäinen rastiväli oli vielä aika "metsäinen", kun jouduin kompuroimaan ensimmäiselle rastille voimalinjan alla vasta kaadetussa pajukossa.

Leimaus vikalla rastilla ja eiku maaliin!

Mutta sitten onneksi päästiin tukevasti asfaltille ja homma alkoi kulkea. Tokan rastin reittivalinta oli vähän urpo, mutta muuten eka lähtö meni ihan kivasti. Enkä edes hävinnyt! (Olin tokavika). Reitistä kiinnostuneet voivat ihailla Reitihärveliä. Olen D40-sarjan ainoa radan ladannut, mutta H55:ssä on ainakin kaksi ladattua reittiä. Ja heillä oli sama kartta.

Lähtö 2 ja uudet sukat! (vaihdoin myös paidan, housut ja pannan, 
mutta sitä ei ehkä huomaa niin helposti)

Toisessa lähdössä jalkani olivat vieläkin väsyneemmät, ja kisa meni vähän lönkyttelyksi. Lisäksi tein pari pummia, ja olin todella huolissani, että häviänkö mä nyt sprintissäkin. Mutta ilokseni sain kuulla, että muutkin pummasivat. Paransin tokassa kisassa sijoitustani yhdellä. Lisäksi yksi kilpasisko ei startannut toiseen lähtöön, joten loppusijoitukseni oli vallan mainio 7. sija. Toisenkin lähdön pummeja voi ihailla Reittihärvelistä. Kokonaistuloksissa olin toisen lähdön ansiosta myös 7.

Vain hetki ennen pummia. No, olipa ulkoilevilla mummoilla katseltavaa. :)
(takana oleva rakennus on vanhainkoti)

Tämä oli minun tämän kauden viimeinen suunnistuskisani. Mites siellä Irman rankilistalla sitten kävi? No, ihan julmetun hyvin! Olen sijalla 131 eli

1. En todellakaan ole huonoimmassa neljänneksessä
2. En ole meidän seuramme huonoin D40-suunnistaja vaan suorastaan toiseksi paras!

Tässä juoksee kaiken ikäistä suunnistajaa vaarista junnuun.

Tsekkaa, jos et usko! Sprinttilistalla olen sijalla 56, eli en ihan puolivälissä. Sprinteissä olen seuran paras D-40-täti, mutta tämä johtuu siitä, että olen myös ainokainen, joka harrastelee sprinttejä. Rankilista on kyllä oiva keksintö, koska se motivi käymään useammissa kisoissa. 

Lauantaina pitää painua taas metsän puolelle, kun osallistumme Vuorikiipeilijä M:n kanssa SM-rogaan. Mitäköhän siitäkin tulee? Rapsaa seurannee heti ensi viikolla, kun palaan työmatkalta.

Suomenmestari

Menestystä sataa, kun valitsee lajinsa oikein. Viime perjantaina kisattiin taas Peräkylän Ponnistuksen järkkäämä kaljamaili, ja tänä vuonna sillä oli ihan "virallinen" SM-kisan status. Ja meitsi oli tietty viivalla.

I am so ready! Muut kuvissa esiintyvät henkilöt on sensuroitu, koska en ole
kysellyt lupia kuvien julkaisuun. Tämän sydämellisen käsittelyn ansiosta
emme pilaa kenenkään poliittista uraa.

Asetin tavoitteekseni taas kerran päästä naisten top100-listalle. Ihan mahdoton ajatushan tuo ei ole, koska laji ei taida nauttia ihan yhtä suurta suosiota naisten kuin miesten keskuudessa. Miesten maailmanennätyksen ollessa nykyään 4:33, on se naisilla "vain" 6:08. Tuolla tuloksella ollaan kaikissa tuloksissa sijalla 250. Ja sadan parhaan naisen joukkoon pääsisi, kun kipittelisi alle 8:35. Minun aiemmat PePon kellottamat aikani ovat 9:11 ja 9:14, joten tavoite ei todellakaan ollut ihan mahdoton.

Ensimmäinen olut. Miesten ja naisten ennakkosuosikit ottivat heti
kättelyssä hyvät asemat.

No, olisi silti ehkä voinut treenata. Enkä tarkoita nyt sitä kaljanjuomista (koska se kyllä sujuu vanhasta muistista) vaan ihan 400 metrin vetoja. Kaljanjuonnissa tuntuisin pärjäävän keskiverrolle juoksua harrastavalle suomalaismiehelle ihan mukavasti. Se on se juoksu (ja varsinkin kovaa), missä meikäläisellä on eniten kirittävää.

Ekalla kierroksella ero oli vielä kutkuttavan jännä.

Kuvio oli siis sama, kuin aiempina vuosina: lähdin ensimmäisen oluen jälkeen liikkeelle hyvissä asemissa ja miehet sitten hölkyttelivät ohitseni kierroksen aikana. Heillä kuitenkin kului olusiin varsinkin hengästyneenä sen verran kauan, että ihan kaikki eivät enää kolmella viimeisellä kiekalla minua kiinni juosseet. Tulin maaliin tyylikkäästi kaikista kisaajista kolmantena.

Johan tässä ehtikin tulla jo vähän jano.

Olin siis suvereeni naisten Suomen mestari. Minulla oli muuten sarjassani jopa vastustaja. Hänestä ei vaan valitettavasti ollut kovaksi haastajaksi, koska kaljan kuohunnan määrä tuli hänelle vähän yllärinä. Oksua ei sentään tullut, mutta läheltä kuulemma piti.

Loppukiriraastoa

Ykköstavoite eli mestaruus siis täyttyi, mutta sadan parhaan naisen joukko jäi vielä puolen minuutin päähän. Tuli kuitenkin tehtailtua uusi personal best: 9:04. Jos sitä vaikka ensi kesänä juoksisi niitä vetoja...

Suomen naisten kärki samassa kuvassa. Huomaa vasemman reunan meta.

Kiitos paljon ihanille kannustajilleni tsempeistä. Kiitos Supersuunnistajalle kännikuskeilusta. Ja kiitos Niittykummun Alkolle, että pidätte Brooklyn Lageria valikoimassanne (Olarin Alko oli nääs tyhjä arpa). Kiitos Otaniemi 1998-2006, että opetit minulle oluenjuontia. Ja erityiskiitos sille nerolle, joka on keksinyt tämän lajin. Only in America!

Jos haluatte nauttia jännittävästä kisatunnelmasta, on Juutuub oikea osoite. Ja siellä ketään ei ole sensuroitu, joten voitte vaikka tutkia, oliko teidän naapurinne mukana.