Ihan yllättävän extreme Finntriathlon

Finntriathlon Levi on saanut lisänimen extreme kai aika pitkälti siksi, koska sen juoksuosuus on polkujuoksua. No, onhan pyöräilykin pidempi kuin normaalilla puolimatkalla. Ja tänä vuonna pyöräily piteni vielä entisestään, kun reitti muuttui.

Aamulla hotellilla lähdössä vaihtopaikalle. Kuva: Jaanaba

Minulle extremeintä olikin tällä kertaa yllättäen uinti. Oli aika ironista, että vielä aamupalalla tokaisin matkaseuralleni Jaanaballe, etten ole ikinä panikoinut uinnissa. Olisi varmaan pitänyt koputtaa puuta. En oikein tajua, miksi minulle iski paniikki. Koen olevani järki-ihminen, enkä ole ikinä pelännyt avovesiuintia - en edes triathlonia aloittaessani. En todellakaan kuulu siihen ihmisryhmään, joka pelkää järvissä lilluvia ruumiita. :D

Fillarit vaihtopaikalla. Edessä Jaanaban ihana pinkkimusta Spessu ja sen
takana mun vähän tylsempi Felt.

Luulen, että osasyynä paniikkiini oli märkkärini. Koska järvi oli lähes kiehumispisteessä (22,5 astetta), päätin käyttää hihatonta märkkäriäni. Olin käyttänyt sitä vain kerran aiemmin joskus muutama vuosi sitten. En tainnut myöskään saada sitä ihan hyvin ylleni, ja siten kaula-aukko kiristi. Vaikka alkuverkka meni ihan kivasti, alkoi lähtökäskyn jälkeen tuntua, etten saa henkeä. Tämän jälkeen kaikki lähellä uivat ihmiset alkoivat ahdistaa (vaikka heitä olikin vain 28) enkä halunnut laittaa enää päätäkään veteen.

PORO! Näitä näin pyöräillessä yhteensä viisi. Lappi <3

Uin pariin otteeseen rinulia ja kävin itseni kanssa vakavan keskustelun järjestä ja tunteista sekä siitä, etten todellakaan ajanut yöjunalla Lappiin asti keskeyttämään. Sainkin taottua päähäni vähän realistisia ajatuksia, ja toisella uintikierroksella homma alkoi sujua ja olla jopa ihan mukavaa.

Mutta uinnin jumalat eivät todellakaan olleet minun puolellani: kun olin saanut pääni järjestykseen, alkoivat pohkeeni krampata. Jouduin uimaan sitten loput 2,5 kierrosta hyvin vähillä potkuilla. 1,9 km uintiin meni siten ruhtinaalliset 48 minuuttia. Tulipahan nautittua Immeljärven kylpyvedestä koko rahalla.

130 km done. Sitten juoksemaan! Kuva: Jaanaba

T1 oli siirretty rannasta Sirkan keskustaan kylpylän eteen, ja sinne sai kipittää 600 m ylämäkeen. Tosi kivaa puuhaa kramppaavilla jaloilla. T1:llä varpaita kuivatessani huomasin ilokseni, etten ollutkaan Levin paskin uimari, vaan vaihtoon jolkotteli vielä minun jälkeeni kolme miestä ja yksi nainen. Miehet ohittivat minut kukin vuorollaan pyöräilyn alussa, mutta kilpasiskon hienoja lettejä en nähnyt enää kisan aikana.

Ja sitten töppöstä toisen eteen ja kännykkä pöksyjen taskusta repun taskuun.
Kuva: Jaanaba

Pyöräreitti oli todella upea. Olin ennen kisaa vähän pettynyt, että Tunturitien nousu Panorama-hotellille ei ollut enää reitillä. Mutta ovelat järkkärit olivatkin löytäneet reitille vieläkin paremman mäen eli Ylläksen maisematien. Sitä sai sitkuttaa ylös ihan sielunsa kyllyydestä. Tämän jälkeen nousu-urakan suorittanut pyöräilijä palkittiin sellaisella alamäellä, että heikompaa alkoi hirvittää. En todellakaan uskaltanut laskea mäkeä jarruttamatta - katselin ilmeisesti anoppilassa liikaa Tour de Francen ulosajoja. Mutta olen minä näemmä 58 km/h uskaltanut päästellä menemään.

Pitkospuita juoksureitiltä

Paluu Kittilään alkoi olla vähän tuskaista. Olen koettanut hieroa fillarissani ajoasentoa aika-ajotankojen kanssa koko kesän, mutta ei se edelleenkään ollut mitenkään optimi. Minulta väsyivät pyöräillessä sekä lonkankoukistajat että alaselkä. Onneksi sain kuitenkin motivoitua itseäni paluumatkalla lupaamalla itselleni geelikarkin aina, kun Garminini piippasi 5 km kohdalla. Huono ajoasento näkyi kuitenkin pyöräilyn keskareissa.

Kätkä-tunturilla

Vaikka sekä uinti että pyörä olivat menneet yli budjetoimani ajan, lähdin juoksemaan todella hyvällä fiiliksellä. Päässäni on tänä kesänä vinksahtanut jotain todella pahasti ja olen oikeastaan halunnut vain juosta (ja suunnistaa). Ennen juoksu oli mielestäni pakollinen paha ennen maaliin pääsyä, mutta nykyään treenaan sitä triathlonin lajeista kaikkein mieluiten.

Iloinen juoksija Kätkällä

Juoksureittikin oli muuttunut, ja Kätkätunturin yli juostiin pituussuuntaan, eikä huipulta käännytty alas Immeljärven toiselle laidalle kuten ennen. Reitin teknisyyteen muutos ei juurikaan vaikuttanut: kivikkoa ja tiukkaa nousua ja laskua oli samaan tapaan kuin vuonna 2015.  Juoksureitti kiersi Kätkän jälkeen vaihtopaikan ja maalin ohi, mikä oli ihan hauskaa - saipahan matkalla taas vähän kannustusta. Vaikka juoksu oli tosi kivaa, olivat koipeni pyöräilystä sen verran väsyksissä, että meno ei ollut kamalan lennokasta.

Kätkän huolto. Sieltä sai sipsiä ja iloista seuraa!

Juoksukin meni siten hitaammin kuin olin ajatellut, mutta ehdin kuitenkin toiselle rundille eli Levi Blackin kierrokselle ennen klo 19 cut offia. Garminin mielestä olin kuitenkin aivan liian hidas, koska sen akku loppui hieman ennen Levin huippua. Näin Levi Blackissa minua edellä menneen kilpasiskoni, mutta valitettavasti paukut eivät riittäneet niin infernaaliseen loppukiriin, että olisin saavuttanut hänet.

MAALIII! Olipas koettelemus. Kuva: Jaanaba

Maaliin saavuin kaikkien koettelemusten karaisemana ajassa 10:31:25 enkä edes hävinnyt (kuten viimeksi, kun meitä oli vain 3 naista kisassa). Pakko kyllä sanoa, että Levi on reitiltään ehdottomasti minun lempparitriathlonini. Harmi, että Levi on niin pirun kaukana täältä Espoosta katsottuna. Vaikka huvittaisi lähteä taas joskus yrittämään Levin triathlonia, niin enpä usko saavani motivoitua itseäni uudelle kisareissulle ihan lähivuosina. Ylläksen ja Levin seutu alkaa lisäksi olla jo niin tuttua, että Lapin lomatkin tulee varmaan jatkossa suunnattua jonnekin muualle.

Mitä mä taas täällä teen?

Kaksi vuotta sitten kävin Imatralla julistamassa itseni Suomen huonoimmaksi maastotriathloniksi. Koska kisa meni silloin "vähän" kehnonlaisesti, mietin usein revanssin mahdollisuutta. Vielä talvella luulin ehtiväni opettelemaan maastopyöräilyä ja pyysin XTerra-maastotriathlonkisan (joka on siis sama kisa kuin Base Camp oli 2015) synttärilahjaksi.

Tässä vaiheessa linssilude vielä hymyilee nähdessään kameran.

Mutta kevät kuluikin kissa sylissä sohvalla istuen ja valittaen, kuinka töissä on rankkaa. En nyt kuitenkaan voi ihan vakavissani väittää, että minulla olisi mikään varsinainen ruuhkavuosi. Tai voisin, mutta kaikki lapselliset varmaan kuolisivat huutonauruun. Joten totean vaan, että enpäs treenannutkaan.

Ja eiku menoks! Muuten olisikin tullut kylmä.

Triathlonintoni on ollut treenin puutteesta johtuen koko kevään lähellä nollaa. Rogan kaltaisia höntsäkisoja on ihan kiva vetää, mutta triathlonissa pitää mennä koko ajan kovaa. Ja koska en pääse niin lujaa kuin joskus ennen, niin ei kiinnosta. Eikä kiinnostanut sunnuntainakaan.

En oo lähellekään vika!

Hyppäsin kuitenkin kiltisti Jukolan voittajan ratkettua Hondan kyytiin ja karautin kohti Imatraa. Koetin psyykkailla itseäni kisafiilikseen koko kolmen tunnin matkan ajan, mutta en nyt voi väittää onnistuneeni. Naisia oli kisassa mukana vain 14, joten tiesin häviäväni taas. Se ei suoraan sanonottuna motivoinut ihan kamalasti. Mutta ei ole lahjahevosta suuhun katsominen tai lahjakisasta pois jäämän. Joten niin sitä minäkin vaan loikkasin kylmään Saimaaseen vähän ennen klo 12.

Idoli menee ohi. Mutta se osaakin kaiken muun ohessa pyöräillä.

Uinti sujui paremmin kuin vuonna 2015, eli en ollut viimeinen. Ei se kuitenkaan hyvin sujunut, koska 1500 metrin uimiseen meni yli puoli tuntia. Alla oli tältä keväältä vain yksi avovesiuinti, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa asiaan. Helppo ei ole muutenkaan sana, joka tulee uinnista ekana mieleen. Mieleen tuleva sana saattaa sen sijaan alkaa veellä.

Tässä taidan ulista jotain kipeästä selästä ja keskeyttämisestä, kun on niin iloinen ilme.

Muistin tänä vuonna ottaa geelit T1:ltä mukaan pyöräilyyn, mikä sekin on parannusta edelliseen kertaan. Minulla ei ole vahvoja muistikuvia vuoden 2015 pyöräilyn alusta, mutta eilen ainakin hapotti. Kun maastoon päästyäni alkoivat perässä tulleet ja toisella kierroksella olevat ohitella minua, laski tunnelma lopullisesti pakkasen puolelle. Koin olevani lähinnä tiellä ja ihan väärässä seurassa. Kurjuuden kruunasi luultavasti kylmän veden takia krampannut selkä.

Juoksuun lähdössä. Ilme on keskittynyt? :D

Olen taannoisen kisavideoni ansiosta jonkinlainen puolijulkkis ainakin kisan järkkäreiden joukossa. Nyt on ihan pakko tunnustaa, että olisin varmaan keskeyttänyt ekan pyöräilykierroksen jälkeen ilman heidän tsemppaustaan. Eihän sitä kehtaa lopettaa, kun julistetaan kaikkien maastotriathlonistien sankariksi. :D Anteeksi, kun kiroilin niin kamalasti, kun tsemppasitte. Minä uin silloin vielä aika syvissä vesissä, vaikka uintiosuus olikin jo loppu.

Yksi järkkäreistä oli kysynyt Supersuunnistajalta, kiroilenko aina niin paljon. Onneksi Ääsääs oli tahdikas ja kertoi, että olin sillä hetkellä aika huonolla tuulella. Mutta oikeasti minä kiroilen vain silloin, kun minua ottaa tosi kovasti päähän. Yleensä olen ihan mukava.

Ylämäkikuvat onnistuivat, kun kohde oli lähes paikallaan. :D

Kuin ihmeen kaupalla fiilikset kuitenkin alkoivat hiljalleen kohota. Siihen auttoi järkkärien tsemppausten lisäksi Supersuunnistajan huutelemat väliajat: vähän fanittamanikin seikkailu-urheilun supermonilahjakkuus A ohitti minut vasta varsin myöhään ja oli kympin pyöräilyn jälkeen minua vain kuutisen minuuttia edellä. Eka kierros menikin yllättävän hyvin noin kolmeen varttiin. Kahdella seuraavalla kierroksella meni vähän kauemmin, mutta Supersuunnistaja sai silloinkin väliajat ja erot edellisiin kuulostamaan siedettäviltä.

Imatralla sataa aina. Mutta oli siellä myös vihreää!

Kun pelottavat ohittelut loppuivat tokan pyöräilykierroksen loppupuolella, totesin ajavani ainakin pyöräosuuden loppuun. Tänä vuonna reittimerkkien keräilijä oli niin tahdikas, että pysytteli kohtalaisen kaukana takanani eikä siten aiheuttanut minulle lisäpaineita - tai sitten hän ei uskaltanut ajaa puhe-etäisyydelle kuultuaan huhuja aiemmista ärräpäistäni.

Olihan noita mäkiä. Tämä oli yksi ikimuistoisimmista.

T2:lla minulla oli vielä tunti ja 20 minuuttia aikaa juosta eka 5 km kierros ennen cut offia, joten minulla ei ollut enää mitään (teko-)syytä keskeyttää. Lähdinpä siis hölkälle. Juoksu olikin ihan yllättävän mukavaa vaikkakin ihan kamalan rankkaa. Reitti oli paljon hauskempi kuin vuonna 2015. Kaksi vuotta sitten juoksu kulki vain teitä ja latupohjia pitkin, mutta nyt reitille oli lisätty suota ja polkua. Lisäksi pääsimme käymään varmaan jokaisen Rauhan supan pohjalla, mikä oli omalla tavallaan aika lystikästä.

Maaliin tulin puolisen tuntia edellisen kisaajan jälkeen järkkärien taputusten saattelemana. Kaikki järkkärit olivat taas kerran tosi ihania ja kannustavia, eikä tällä kertaa tarvinnut edes neuvotella maalin pitämisestä auki.

Tein maalissa hienon tuuletusloikan, mutta Ääsääs oli teknisten ongelmien
 pauloissa eikä saanut sitä ikuistettua.

Jos et ole koskaan kokeillut maastotriathlonia, niin kannattaa kokeilla. Jos osaat maastopyöräillä, se on varmaan tosi kivaa. Ja jos et osaa, se on tosi kasvattavaa. Minä päätin eilen, etten oikeasti enää osallistu yhteenkään maastotriathloniin ennen kuin opettelen maastopyöräilemään. Ja siinä puuhassa voi mennä aikaa.

Oho, isi ilmosi mut!

Nyt on kesän eka kisa vihdoin lyöty niin lukkoon, että ilmo on laitettu sisään ja kisa maksettu. Vanhempani ostivat minulle synttärilahjaksi (huomenna) osallistumisen XTERRA -maastotriathloniin. Ilmosivulla on kiva laskuri kisan alkuun. Enää 149 päivää aikaa opetella maastopyöräilemään. Iik!

Muistutukseksi siitä, kuinka samainen kisa meni vuonna 2015, voi katsella täällä blogissa aiemminkin esittelemäni kisavideon. Huutonauru on sallittua. :)

Videoita on tullut tehtyä enemmänkin. Käytin viime viikonlopun tietokoneaikani allaolevan taideteoksen tuottamiseen. Kyseessä on "traileri" maaliskuiseen Arctic Challengen Winter Editioniin, mihin meidän firmasta lähtee joukkue. Starring yours truly ja muutama kollega. Enjoy!

Sa oled mu terasmees

Viime viikonloppuna Supersuunnistaja saavutti yhden pitkäaikaisista "vois joskus tehdä" -tavotteistaan, kun hän suoritti Tallinnan liepeillä Keilassa triathlonin täysmatkan. Kisan nimi oli Triathlon Estonia, ja se on Baltian ainoa täysmatkan kisa. Kisa on aika edukas, koska se maksoi ajoissa ilmottautuessa vain 58 euroa. Jos et kaipaa finisher-paitaa, uimalakkia ja hienoja vaihtokasseja, voi tämä olla ihan varteenotettava budjettivaihtoehto. Jos taas haluat paljon yleisöä ja suurta juhlahumua, niin kannattanee pistää pätäkkää tiskiin ja mennä Ironman-brandin kisoihin.

Valmiina taistoon!

Mutta kysytääs taas isännältä itseltään, että mis teoksil.

Olikos lystiä?

Aika tylsää se oli. Vähän pelkäsin, että olisi, ja olihan se. Melkein nukahdin uinnin aikana.

Head reisi!

Mitä mieltä olit kisajärjestelyistä?

Hinta-laatusuhde oli kohdallaan.

Ekalla poijulla

Kommenttisi uintiosuudesta?

Jaa. Eka kierros oli vähän laiskaa menoa. Pääosin sain uida yksin. Epäilin olevani viimeisenä, mutta toisella kierroksella pari muuta kisaajaa meni ohi. Uin tokan kierroksen heidän peesissään. Järvi oli aika matala. Piti kävellä välillä, kun vesi loppui kesken.

Pyöräily olis sit niinku siinä. Nyt alkaa lysti!

Miten pyöräily sujui?

Pyöräily oli ihan ok. Seitsämän kierrosta moottoritiellä edestakaisin. Toiseen suuntaan oli myötätuulta ja toiseen vastatuulta. Piti vähän varoa autoja, kun teitä ei oltu suljettu. Onneksi pientare oli leveä. Satula painoi jonkin verran peppua.

Juokseminen on parasta, kuten naamasta näkee. :)

Oliko maraton mukava?

Minulla oli nestehukkaa jo maratonin alussa, niin ei se kamalan mukavaa ollut. Alussa juoksin hieman liian kovaa. Juoksukin oli aika tylsää, kun piti kiertää sama lenkki kahdeksan kertaa.

Kieros kierrokselta maali kuitenkin läheni

Kannattiko lähteä?

Kai se nyt kannatti tehdä pois alta, niin ei tarvitse tehdä uudestaan.

Illan tullen koitti myös viimeisen juoksukierroksen viimeinen suora

Eli et meinaa tehdä enää ikinä täysmatkaa?

En ainakaan tällaista tylsää kisaa.

Ehkä Norseman? :)

Ei Norsemania. Sekin on liian tylsä. Celtman voisi kelvata.

Se olis sit niinku siinä! Terasmees!

Mikä on seuraava tavoite?

Helsinki Ultra Run  6 h sarja 17.9.

No, tsemppiä sinne! Onneksi sielläkin saa juosta samaa kierrosta jokusen kerran. :D

Tuli ainakin tarpeeksi liikuntaa.

Mun Jortsuni

Kesäloman alku on ollut sen verran vauhdikas, että en ole ehtinyt lainkaan istahtaa koneelle ja kertoa Joroisista. En ole jahdannut Pokémoneja, vaikka joskus 2000-luvun alussa innokkaasti tv-sarjaa katselinkin. Olen nimittäin legendaarisen laiska lataamaan uusia appseja kännykkääni saati sitten opettelemaan niiden käyttöä. Olen vain tehnyt kaikkea muuta kuten purjehtinut ja siivonnut keittiötä.

Muutama miltsi T1:llä perjantai-iltana.

Mutta nyt on aikaa palata muisteloissa viikon takaiseen eli Joroisten puolimatkaan. Tavoitteena minulla oli 6 tuntia, jonka ajattelin saavuttaa uimalla 38 minuuttia, pyöräilemällä 3 tuntia, juoksemalla mieluiten alle 2 h 15 min ja törsäämällä vaihtoihin loput 7 min tai yli. Tämä tuntui mahdolliselta, vaikka olinkin talvella pitkään telakalla varsinkin juoksun suhteen tulehtuneen tp-jänteeni takia.

Minulla oli suunnattomia motivaatio-ongelmia ennen kisaa, mutta sain kuin sainkin itseni ihan hyvään kisafiilikseen perjantain ja lauantain aikana. Minä olen sen verran tottunut Suomen kesäsäähän, ettei monien muiden manailema sade latistanut tunnelmaani lainkaan. Eipähän ainakaan tulisi kuuma kisatessa. Koska olen hikoileva sika, juoksen paljon mieluummin sateessa kuin auringon paahteessa. Lisäksi viime vuonna Levillä ja Tour de Härkätiellä tuli todettua, ettei pyöräillessäkään tule kylmä, kun veri kiertää kuitenkin koko ajan.

Rasvatyyni Valvatus ja uinnin loppusuora

Uinti meni ihan kivasti, vaikka minulle tuli kuuma uinnin aikana. Valvatus taisi ollakin lämpimämpää kuin ilma, joten tämä olikin ainoa mahdollinen tilaisuus kärventyä. Budjetti kusahti heti alkuunsa, koska uintiin meni aikaa 40:14, mutta fiilis oli hyvä koko uinnin ajan. En törmäillyt enkä tainnut uida pahasti vinoonkaan. Ensi kerralla pitää vain uida vähän kovempaa - nyt olikin ehkä vähän liian mukavaa uidessa.

Ainoa kisakuva eli maaliintulo. Kuvaaja ehti sinne onneksi ajoissa ennen mua.

Pyörä lähti kulkemaan hyvin, ja olinkin ensimmäiset 30 km tavoitevauhdissani. Vaikeudet alkoivat kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tällä kertaa minun raihnaisen ruumiini heikoin lenkki oli selkä, jonka vasen puoli alkoi kramppailla heti Joroisten kirkonkylän uukkarin jälkeen. Selkä toimi kuitenkin jotenkin vielä Rantasalmelle asti, vaikka en aerobareilla kamalasti pystynytkään ajamaan. Takaisin tullessa minua hidasti vastatuulen lisäksi se, että jouduin tasaisin väliajoin nousemaan putkelle ja heiluttelemaan lantiotani, jotta sain selkääni auki ja veren kirtämään. Ylämäissä joku hermo puristui välillä niin mojovasti, että kipu säteili reiteen asti. Polje siinä sitten. 

Pyöräaika 3:09:13 oli kuitenkin vielä sellainen, että minulla oli mahdollisuuksia parantaa omaa henkilökohtaista ennätystäni. Kuuden tunnin tavoitteen hautasin lopullisesti T2:lla. Siinä vaiheessa minun olisi pitänyt juosta suunnilleen kahden tunnin puolimara, mikä on minulle haastavaa ilman 92 km verraustakin. Harkitsin keskeyttämistä aika monta kertaa pyöräilyn aikana, mutta toive enkasta sai minut kuitenkin juoksulle.

Insinööripornoa eli statistiikkaa. Uinnin jälkeen olin vielä aika hyvä.

Toivoin vähän, että selkäkramppi olisi hellittänyt pystyyn noustessa, mutta se perhana vain vaihtoi puolta. No, vaihtelu virkistää. Pysähdyin ekalla juoksukiekalla pari kertaa venyttämään selkääni, mutta kipu helpotti vasta, kun tajusin ottaa suolaa. Koska järjen juoksuni oli tässä vaiheessa samaa tasoa oman vauhtini kanssa, tämä oivallus tapahtui valitettavasti vasta toisella juoksukiekalla.

Pakko kyllä myöntää, että kramppaileva selkä oli vain sellainen kirsikka kakun päällä, koska juoksu kulki muutenkin todella huonosti. Taisin pistää vähän liikaa paukkuja pyöräilyyn. Mutta toisaalta tiesin olevani joka tapauksessa susipaska juoksija, joten pyöräily oli minun viimeinen tilaisuuteni hankkia jonkinlaista sijoitusta tuloslistalla. Minä olen kuitenkin sellainen, että voitan mielelläni itseni lisäksi mahdollisimman monta muutakin.

Loppuun vielä kuvituskissa laatikossa, koska minulla on joskus tällainen olo
triathlonpuvussani. Hyvin mahtuu! :D

Maaliin kuitenkin pääsin, vaikka se PB:kin jäi harmittavasti parin minuutin päähän. Sitä en jaksa kamalasti jossitella, kuinka kovaa olisin mennyt, jos selkä ei olisi krampannut. Päivän kunto ratkaisee, ja tällä kertaa selän kunto oli huonompi kuin muun eukon. Sitä vähän jossittelen, että jos olisin tajummut ottaa suolaa heti ensimmäisen juoksukierroksen alussa, olisin saattanut selvitä ilman venyttelytaukoja ja päästä maaliin alle kuudessa tunnissa ja vartissa. Ihan vain siksi, kun jossitelu on kivaa.

Henkisiä haasteita

Eilen rykästiin Oittaalla. Rykäsy on HelTrin harjoituskisasarjan triathloni, joka on suunnilleen sprintti (750 m  21,5 km + 5 km). Kyseessä ei ole siis mikään oikea kisa vaan harjoitus, ja ajanotto tapahtuu käsipelillä siten, että vaihtoja ei lasketa erikseen. Tuloksissa T1 on mukana uinnissa ja T2 taitaa olla juoksuajassa. Ajat olivat näköjään muutenkin minulla vähän hassut. En tosiaan juossut viittä kilsaa 16 minuutissa tai viettänyt fillaroidessa tuntia, vaikka kauan siellä menikin. Tuolla vitosen ajalla voisin mennä syksyllä Suomi-Ruotsi-maatotteluun juoksemaan viittä tonnia. :D Loppuaika on kuitenkin oikein eli 1:34:57.

Itse mittasin väliajoiksi seuraavaa:

• Uinti 14:09 
• T1 2:52
• Pyöräily 47:14 (missä on T2 mukana, koska unohdin painaa nappia)
• Juoksu 30:41

Rykäsyn vaihtoalue ja kisaan valmistautuvia seurakavereita

Uintiaikaan olen tyytyväinen. Juoksukin on ihan jees. Pyörässä olisin toivonut meneväni kovempaa (vaikka se T2 hidastaa keskaria kyllä). Maasto oli kyllä mäkinen, mutta silti. Olen tänä keväänä polkenut mielestäni aika paljon ja päivittänyt fillarini. Siksi olen aika pettynyt, että en mene tuon lujempaa. Olisi pitänyt varmaan polkea joskus myös tempoja, eikä vain mättää määrää suht rauhallisesti.

Minulla on tällä hetkellä aika iso motivaatiomonttu triathlonin suhteen. Minusta tuntuu, että olen ihan paska. Olen tässä parin viime vuoden aikana kehittynyt uinnissa mielestäni huomattavasti. Kun 2014 kisoissa nousin vedestä, ohitin yleensä pyörällä ison määrän sakkia. Nyt olen itse se, jonka huonot uimarit ohittavat. Koetan toitottaa itselleni, että ne ohittajat eivät ole samoja tyyppejä, joita minä pari vuotta sitten ohittelin - mutta se on kovin vaikeaa. Asiaa ei helpota yhtään, kun kisaa rykäsyissä, missä mukana ei ole niitä "itsensä voittajia" vaan pelkkiä tavoitteellisia treenaajia. Viiteryhmä, johon itseään vertaa on siis kova. Lisäksi taidan olla siinä vaiheessa "urallani", että alun nopea kehittyminen on nyt tehty, ja seuraavaksi tarvitsisi nähdä vähän vaivaa ja olla jossain määrin systemaattinen treenaaja saavuttaakseen tuloksia. Sekin voisi auttaa, jos keskittyisi vaikka edes ihan vaan kolmeen lajiin.

Kuvituskissa väijyy mökillä viikko sitten

Onneksi sentään ensi viikonloppuna on vuorossa puolimatka, jolla saa mättää rauhassa eikä tarvitse rykiä. Nämä sprintit ovat niin kovin lyhyitä kisoja, että pyöräillessä ei oikein tahdo päästä edes vauhtiin. Ja sprinteissä pitäisi mennä kamalan kovaa. Sehän on asia, jota en osaa - en uiden, pyörällä saati sitten juosten.

Kasiniemen Teräsmies

Jotkut kutsuvat Kisko Triathlonia herttaiseksi kyläkisaksi. Mutta oikeastihan Kisko on kokemuksella järjestetty keskisuuri triathlonkisa. Viime vuonna kisaamamme Stormin Teräsmieskisa on enemmän sitä, mitä minä ymmärrän pienellä kyläkisalla. Mutta nyt on kuulkaas löytynyt kesän sympaattisin kylätriathlon: Padasjoen Kasiniemen sprinttikisa!

Pukeutumista

Kuulin Padasjoen triathlonista ekan kerran pari vuotta sitten. Kisa järjestetään aina sahtimarkkinoiden kanssa samaan aikaan eli heinäkuun ekana viikonloppuna. Vanhemmillani on mökki Padasjoella, ja hengailenkin siellä joka kesä. Pariin viime vuoteen en ole kuitenkaan päässyt mökille juuri triathlonin aikaan, mutta vihdoin tänä vuonna ehdin mukaan.

Verra tehty. Supersuunnistaja testaa laseja.

Kisa oli hieman mystinen, koska siitä ei ollut etukäteen jaossa paljoakaan tietoa. Padasjoen kunnan sivuilla oli menovinkeissä muutaman rivin ilmoitus, että 2.7. on Kasiniemessä sprinttitriathlon. Kasiniemen kyläyhdistyksen sivuilla kerrottiin sen verran lisää, että ilmoittautuminen, vaihtopaikka ja maali ovat Kasiniemen urheilukentällä. Mutta matkoista tai kisan hinnasta ei ollut missään mitään tietoa. Padasjoen sanomista bongasin, että sarjoja oli miehille, naisille, nuorille ja perheille.

Lähtöryhmitelmä

Paikalla selvisi, että kisa oli varsin kustannustehokas, koska hinta oli pyöreät 0 euroa. Matkat olivat 600 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 6 km juoksua. Vaihtopaikka oli samanhenkinen kuin HelTrin rykäsyissä eli "laita fillarisi maahan ja kamat siihen viereen". Vaihto ja maali olivat kaksi puutolppaa, joiden välistä piti juosta vedestä noustessa ja juoksusta tullessa.

Minä nousen vedestä kolmantena kaikista. Uu, beibi! Oon nopee!

Uinti lähti vähän matkan päästä kanavan vieressä olevan tehtaan pihasta, mistä uitiin myötävirtaan 600 m urheilukentän rantaan. Vesi oli sen verran vilpakkaa (ehkä 16 asteista?), että minä ja Supersuunnistaja päätimme käyttää märkkäreitä, vaikka ensin mietinkin, onko se liian pro-meininkiä tällaiseen kyläkisaan. Oli minun ja Supersuunnistajan lisäksi uinnissa ehkä kaksi muutakin märkkäriä. Osallistujia (joukkueita ja yksilöitä yhteensä) oli sentään 20.

Supersuunnistaja lähtee pyöräilemään

Koska muu sakki oli uikkarijengiä, uskalsimme molemmat kerrankin startata eturivistä. Siitä pääsikin kivasti liikkeelle, ja koko matkan sai uida ilman kontakteja muihin. Minä nousin uintiosuuden jälkeen vedestä tokana, ja Supersuunnistajakin pääsi vaihtoon ennen kuin minä lähdin polkemaan. Uinti sujui ihan hyvin, vaikka en ollut ehtinyt tehdä edes kisakynsiä! Voiko alkuverkka muka vaikuttaa suoritukseen enemmän kuin kisakynnet? Sen nimittäin ehdin tällä kertaa tehdä. :)

Minä saavun vaihtoon pyöräilyn jälkeen. Ympärillä toimitsijat ja vähän yleisöä.

Pyörän päälle sai nousta heti tai kun huvitti: alussa piti polkea ison nurmikentän läpi, koska kyseessä oli tosiaan urheilukenttä. Fillarireitti oli muutenkin aika mielenkiintoinen. Luulimme, että hiekkatietä olisi vain pieni pätkä alussa ja lopussa, mutta kestopäällystettä olikin vain noin puolet reitistä. Mutta onneksi maantiepyörän kumit kestivät. Yhdellä kanssakisaajalla kävi vähän huonommin, ja häneltä tyhjeni rengas hiekkatiellä. Hän joutui pysähtymään pumppailemaan kumia tämän tästä, mutta pääsi kuitenkin vaihtoon vähän minun jälkeeni. Pyöräilyssä hän ohitti minut pariin otteeseen ja minä ohittelin häntä sitten pumppausvaiheessa.

Voittaja saapuu maaliin! :D

Rengasrikkomies ohitti minut viimeisen kerran juostessa vähän ennen 2 km juomapistettä. Hän vitsaili ohi mennessän, että mahtaako uskaltaa ohittaa minua enää ollenkaan, kun aiemmin kävi aina huonosti. Minä lohdutin  häntä, että eihän mikään muu voi enää tyhjentyä kuin korkeintaan vatsa.

Rankka treeni se oli!

Juoksureitti oli todella kiva ja kulki sööttejä hiekkateitä pitkin. Mutta reitti oli myös melko mäkinen. Minä sorruin kävelemään pari jyrkintä mäkeä, kun takana ei näkynyt ketään - varsinkaan ketään naista. Vähän huolettaa Joroisille lähteminen, kun juoksu kulkee välillä todella huonosti. Mutta on se kulkenut tänä kesänä välillä hyvinkin. En vain osaa juosta lujaa, kun olen harrastanut vain rogaa eli monen tunnin rauhallista junnaamista.

Kaikki osallistujat ryhmäkuvassa

Stubb, Parviaisen siskokset ja muut kovat jätkät olivat tainneet mennä tänä viikonloppuna muihin kisoihin, ja Kasiniemen Teräsmiehessä taso oli aivan hillitön. Supersuunnistaja posotteli minun ohitseni pyöräosuudella, kiri vielä parista miehestäkin ohi ja oli maalissa kolmas. Minä jännitin koko juoksuosuuden, koska joku (nainen) porhaltaa ohitseni, mutta ainoa ohittaja oli Rengasrikkomies. Minä sitten voitin naisten sarjan melkein neljän minuutin kaulalla. Olikohan eka kerta, kun kisoja voitetaan kävelemällä ylämäkiä? Mutta taisin jo Stormin Teräksen yhteydessä todeta, että jos haluaa mitaleita ja glooriaa, niin pitää valita kisansa oikein. ;) Glooriaa on nimittäin tiedossa, koska kisasta tulee juttu oikein Padasjoen sanomiin!

Loppuun vielä kesäinen kuvituskissa mökkirannassa

Kasiniemen Teräsmies oli oikein hauska kesätapahtuma, hinta-laatusuhteeltaan loistava ja treeninäkin oikein mainio. Jos satun tulevaisuudessa mökille oikeaan aikaan, niin osallistun toistekin. Ensi viikonloppuna olisi vuorossa vielä Rykäsy Oittaalla ja sitten pitäisi olla "valmis" Joroisille.

Juhannustriathlon

Joku on saattanut kuvitella kevään kisojen perusteella, että vuosi 2016 on suunnistusvuosi, enkä minä triathloonaa enää lainkaan. Mutta tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Minä julistin jo ajat sitten vuoden 2016 pyöräilyvuodeksi. Siihen kuului isona osana Mallorcan leiri ja viime viikonlopun Pirkan pyöräily. Nyt Jukolan viestinkin mentyä on aika astua pysyvästi metsästä maantien puolelle (ainakin kuukaudeksi). Kestopäällysteisen tien ja varsinkin triathlonin ihmettely aloitettiin uudellen kevyesti sprintillä. Sipoonrannassa vietettiin juhannusaattoa HUUB triathlonin merkeissä, ja minä sekä Supersuunnistaja ilmottauduimme mukaan. Pelkäsin, etten ehtisi kisata yhtään triathlonia ennen Joroista, mutta onneksi taidan saada usemmankin sprintin tähän alle. Perusmatkoja ei taida valitettavasti istua kalenteriin.

Menimme Sipoonrantaan alunperin hyvissä ajoin, kun luulimme lähtömme olevan jo klo 12. Mutta silloin starttasi vanhempi & lapsi -sarja, ja sprintin startti olikin vasta klo 14:30. Haettuamme numerot klo 11, menimme varaamaan hyvät mestat vaihtopaikalta ja hurautimme takaisin kotiin reiluksi tunniksi rapsuttelemaan kissoja.

Meidän vaihtopaikat. Viereen sattui leirikaveri huhtikuun Mallorcan leiriltä

Tietenkin meille tuli kiire, kun oli oikeasti lähdön aika. Saavuimme kisakeskukseen juuri ennen infoa, ja märkkärien pukeminen jäi vähän viime tinkaan. Minä en ehtinyt ollenkaan verrata, kun päätin käydä vielä vessassa ennen kisaa. Muutenkaan fiilis ei ollut mikään älyttömän urheilullinen, koska keskiviikkona muljahtanut nilkka on edelleen aika turpeassa kunnossa. Teipattuna se kuitenkin kesti juoksua ihan hyvin.

Uinti tapahtui kahdessa kierroksessa, ja matkaa kertyi vähän päälle 700 m. Eka kierros meni verryttelyn puutteesta johtuen ihan huonosti, ja harkitsin jo lopettavani koko lajin. Märkkärikin oli mennyt kiireessä vähän huonosti päälle. Onneksi toisella kiekalla sain vähän rytmistä kiinni, ja muistin, että triathlon on oikeastaan ihan kivaa. Nousin vedestä 13. naisena ja kaiksita numerolla 45. Ihan jees, koska olin varma, että häviän koko leikin, kun mukana oli sellaisia nevöhöödejä kuten Erika ja Henrika Parviainen. Eikä varsinkaan naisia ollut kovin montaa mukana. Supersuunnistaja nousi vedestä reilun minuutin minun jälkeeni. Tämä oli hänelle kauden ensimmäinen avovesiuinti. Lasit kuulemma vuosivat, ja hänenkin märkkärinsä oli huonosti puettu. Ensi kerralla ajoissa kisoihin siis. :)

Pyöräreitti oli mäkinen, ja se poljettiin kahdessa 10 km lenkissä. Reitti oli vallan hauska, vaikka tie olikin märkä, ja siksi mutkissa sai vähän varoa. Vaikka pyöräily onkin minun lempilajini triathlonissa ja tykkään ylämäistä, en saanut tänään itsestäni oikein kunnon tehoja irti. Muut taisivat saada, koska sijoitukseni tippui pyöräilyssä yhdeksän sijaa. Yleensä se ei tipu ihan noin paljoa ja ohittelen enemmän. Onneksi sentään Supersuunnistaja ei päässyt ohitseni vielä pyöräillessä. Mutta hän olikin kuulemma pysähtynyt pissalle.

Minä vikalla kiekalla. Pääsee kuviin, kun
on perheen hitaampi triathloonaaja.

Juoksu - tuo pakollinen paha ennen maalia. Olen saanut syksyn ja talven ahkeran tekniikkatreenaamisen ansiosta juoksuasentoani paremmaksi, mutta enhän minä edelleenkään ole mikään vauhdikas juoksija. Garmin kuitenkin väittää, että keskivauhtini olisi ollut alle 6 min/km, mutta se väittää myös juoksun pituudeksi 320 m liikaa. Uskotaan Supersuunnistajan Polaria ja järjestäjää: juoksu oli oikeasti 5 km ja minun vauhtini melkein tasan 6 min/km. Juoksun positiivisin asia oli se, että Supersuunnistaja ohitti minut vasta toisella kierroksella eikä ikinä saanut minua kierroksella kiinni.

Hävisin juoksussa vielä kuutisen sijaa ja loppuaikani oli 1:37:58. Sillä päästiin sijalle 28, joka ei ollut lähellekään viimeinen, mutta ei kyllä puolenvälin yläpuolellakaan. Tuloksia voi ihmetellä tuolta.

Kun tämä juttu pamahtaa eetteriin, me olemme jo Alastaron radalla nauttimassa harvinaisuudesta nimeltä aurinkoinen juhannus. Viime vuonna en päässyt mukaan, mutta koska 2016 on pyöräillyvuosi, niin tänä vuonna mikään ei pidä minua poissa Ratareidestä! Siitä tulee juttua viimeistään alkuviikosta.

Hyvää juhannusta kaikille!

Jännittäviä käänteitä lentomatkailussa

Tein viime viikon töitä kuin elukka, koska minulla alkoi nyt viikon loma, ja piti ehtiä "putsata pöytä" eli saattaa kaikki tehtävät siihen tilaan, että joku muu voi niistä hyvin jatkaa. Joten viime viikko meni aika pitkälti työn merkeissä, eikä tarvinnut ihan kamalasti miettiä treenailua. Tai mietin minä kovastikin, mutta suunnitelmia ei tarvinnut toteuttaa. Maanantaina ei uintitreenejä (tai töitä) ollut, mutta tiistaina, keskiviikkona ja torstaina aioin kovasti mennä uintitreeneihin. Mutta enpäs sitten mennytkään, vaan tein aina illalla vähän lisää hommia, koska siitä tuli parempi mieli ja vähän levollisempi olo. No, joskus tällaisia viikkoja on. Onneksi ei aina.

Sinänsä pieni lepo ei haitannut, koska tänään aamulla koitti lähtö kohti Mallorcaa ja Huubin triathlonleiriä. Lähtö oli kaikin puolin vaiheikas.

Jee! Täällä on sortsikeli ja meillä on polkupyörät!

1. Meidän piti olla kentällä kello 4:30, joten olimme menneet ajoissa nukkumaan. Klo 0:30 herään viestiin: Norwegianin lento on peruttu. Ok, siirretään kelloa ja katsellaan aamulla, pääsemmekö ollenkaan matkaan.
2. 01:32 tulee uusi viesti. Järkkärit ovat viettäneet koko yön Norskin ja Finskin puhelinpalvelun jonossa ja hommanneet meille uudet lennot Finskiltä. Norski oli tarjonnut vaihtoehdoksi jotain kahden vaihdon ja 12 tunnin reittiä. Ei kiitos.
3.  Kentällä pitää olla uuden aikataulun mukaan klo 6:30. Siirrämme taas herätystä ja nukumme vielä pari tuntia.
4. Finski ei lennä suoraan Mallorcalle, joten jouduimme vaihtamaan Wienissä. Olemme perillä siten useamman tunnin aiottua myöhemmin. Tänään on ainakin istuttu tarpeeksi. :)

Allas, jossa oli merivettä. Hyvin kelluu, mutta ei kannata nieleskellä vettä.

Laukut tulivat onneksi hienosti perille, vaikka vaihto vähän jännitti. Missasimme tälle päivälle aiotun tunnustelupyörälenkin, mutta saimme sentään haettua pyörät vuokraamosta. Ja ei koko päivä ihan istumiseksi mennyt, kun alkuillasta päästiin uimaan - 50 metrin altaaseen maauimalaan. Tuli ihan kesäfiilis, kun välillä aurinkokin paistoi silmään.