sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Jännittäviä käänteitä lentomatkailussa

Tein viime viikon töitä kuin elukka, koska minulla alkoi nyt viikon loma, ja piti ehtiä "putsata pöytä" eli saattaa kaikki tehtävät siihen tilaan, että joku muu voi niistä hyvin jatkaa. Joten viime viikko meni aika pitkälti työn merkeissä, eikä tarvinnut ihan kamalasti miettiä treenailua. Tai mietin minä kovastikin, mutta suunnitelmia ei tarvinnut toteuttaa. Maanantaina ei uintitreenejä (tai töitä) ollut, mutta tiistaina, keskiviikkona ja torstaina aioin kovasti mennä uintitreeneihin. Mutta enpäs sitten mennytkään, vaan tein aina illalla vähän lisää hommia, koska siitä tuli parempi mieli ja vähän levollisempi olo. No, joskus tällaisia viikkoja on. Onneksi ei aina.

Sinänsä pieni lepo ei haitannut, koska tänään aamulla koitti lähtö kohti Mallorcaa ja Huubin triathlonleiriä. Lähtö oli kaikin puolin vaiheikas.

Jee! Täällä on sortsikeli ja meillä on polkupyörät!

  1. Meidän piti olla kentällä kello 4:30, joten olimme menneet ajoissa nukkumaan. Klo 0:30 herään viestiin: Norwegianin lento on peruttu. Ok, siirretään kelloa ja katsellaan aamulla, pääsemmekö ollenkaan matkaan.
  2. 01:32 tulee uusi viesti. Järkkärit ovat viettäneet koko yön Norskin ja Finskin puhelinpalvelun jonossa ja hommanneet meille uudet lennot Finskiltä. Norski oli tarjonnut vaihtoehdoksi jotain kahden vaihdon ja 12 tunnin reittiä. Ei kiitos.
  3.  Kentällä pitää olla uuden aikataulun mukaan klo 6:30. Siirrämme taas herätystä ja nukumme vielä pari tuntia.
  4. Finski ei lennä suoraan Mallorcalle, joten jouduimme vaihtamaan Wienissä. Olemme perillä siten useamman tunnin aiottua myöhemmin. Tänään on ainakin istuttu tarpeeksi. :)
Allas, jossa oli merivettä. Hyvin kelluu, mutta ei kannata nieleskellä vettä.

Laukut tulivat onneksi hienosti perille, vaikka vaihto vähän jännitti. Missasimme tälle päivälle aiotun tunnustelupyörälenkin, mutta saimme sentään haettua pyörät vuokraamosta. Ja ei koko päivä ihan istumiseksi mennyt, kun alkuillasta päästiin uimaan - 50 metrin altaaseen maauimalaan. Tuli ihan kesäfiilis, kun välillä aurinkokin paistoi silmään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti