keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kuinkas sitten kävikään?

Asetin itselleni vuoden alussa kolme jumpallista tavoitetta:

  1. Osallistun leuanvetohaasteeseen
  2. Vedän 10 leukaa
  3. Nostan oman painoni penkistä
No, osallistuinhan minä Juoksufoorumin leuanvetohaasteeseen. Helmikuun alussa niskani olivat jo niin jumissa, että uinnista ei meinannut tulla mitään. Sunnuntaina 9.2.2014 vedin vielä 40 leukaa ja sitten totesin, että antaapi olla. Sunnuntai ja tasakymppi on ihan nätti paikka lopettaa. Supersuunnistaja leukaili muistaakseni jonnekin maaliskuulle. Mutta sillä onkin vähemmän nostettavaa. :D

Leuanvetohaasteen jälkeen pidin leuoista vähän taukoa, mutta 14.2.2014 vetelin aamupunttiksella 10 leukaa. Ensimmäinen tavoite auttoi toisen saavuttamisessa. Vetelin ja vetelen yleensäkin leukani vastaotteella, koska siten saan niitä enemmän. Myötäotteella menee hyvänä pivänä ehkä viisi leukaa.

Tältä näyttää vuosi HeiaHeiassa. 


Sitten tulikin kevät ja kestävyysurheilun täyteinen kesä. Ehdin puntille kesällä noin kerran kuussa enkä kotonakaan ihan liikaa leukoja vedellyt - saati muuten jumppaillut.

Mutta kyllä se lihas silti ilmeisesti pysyy, kun on kerran tullut. Syksyllä puuhastelin jotain hyvin epämääräistä "kahdesti viikossa salille ja jos nyt vaikka penaa ja jotain tekis" -treeniohjelmaa. Tämän jälkeen viimeistelin kuntoni "Mintun sairaaladietillä", joka koostuu polvileikkauksesta ja jalkalihasten surkastumisesta sekä samanaikaisesta karkkilakosta, joka sopivasti torppaa lihomisen sohvalla lojuessa. Tämän lopputuloksena tein oman elämäni sankariteon sunnuntaina 30.11.2014 (eli päivää ennen karkkilakon loppumista) ja penkkasin ykkösellä oman aamupainoni (74,8 kg) + 200 g eli tavoite numero kolmekin tuli hienosti saavutettua. Tämä on ehdottomasti hienoin noista kolmesta tavoitteesta, koska 10 leukaa olen vedellyt ennenkin, mutta tämä oli eka kerta ikinä, kun penkkasin oman painoni.

Tämän jälkeen alkoikin meikäläisen "massakausi" eli karkinsyönti, eikä 10 leukaa enää elopainon lisäännyttyä mennyt uudelleen, vaikka vähän yritinkin. Aika vähän kyllä, koska unohtelin vedellä ohjelmani mukaisesti leukoja kotona.

Vuoden lajit HeiaHeiasta. Maastopyöräilyn ja pyöräilyn raja on varsin häilyvä.
Samoin kuntosalin ja TRX:n, koska aika usein teen salilla jotain TRX:llä punttailun ohessa.
Lisäksi uin avovesissä monta kertaa ennen kuin bongasin, että avovesiuinti on ihan oma lajinsa.
Myös vaellus ja retkeily ovat samaa kamaa, ja joku ei vaan osaa päättää.

Venyttelyhaaste jatkuu vielä. Kaverini Akrobaatti H haastoi minut kesän lopulla venyttelemään joka päivä, kun urheilen, vähintään 15 minuuttia. 15 minuutista venytelyä saa yhden tähden ja 30 minuutista kaksi tähteä. Ja jos jätän venyttelyn väliin, tulee miinustähti. Jooga ja putkirullailu lasketaan venyttelyksi, mutta hierontaa ei. Haaste alkoi sunnuntaina 3.8.2014 ja tällä hetkellä minulla on 85 tähteä. Kertaakaan en ole jättänyt venyttelemättä laiskuuttani, mutta kahdeksan kertaa olen unohtanut venytellä. Pahin kämmi kävi, kun aloin saikkulin jälkeen vesikävellä ja uida: unohdin kolme päivää putkeen, että venytelläkin pitäisi.

Mitäs muuta? Vuosi 2014 on ollut mukavan maltillinen, enkä ahnehtinut kisoja tai muita tapahtumia samanlaista hirmumäärää kuin edellisenä vuonna. Jos kertaus kiinnostaa, niin  kisatulokseni näkee tuolta Kisahistoria-välilehdeltä ja rapsat löytää tunnistella tapahtumat.

Ensi vuodelle olen keksinyt tavoitteeksi jo leukailun vaihtamisen myötäotteelle, koska se tukee liikkeenä paremmin uintia kuin vastaote. Ajattelin ottaa tavoitteekseni vetää myös myötäotteella 10 leukaa. Jotain muutakin pitäisi varmaan keksiä. En halua mitään sellaista tavoitetta, jonka suorittamisessa itse urheilusta menee maku. Jossain kilometrien tai tuntien keräilyssä voi helposti käydä niin (kokemusta on). Mutta jospa vielä jotain juolahtaisi mieleen illalla neuvoa antavan skumppalasillisen äärellä.

Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti vuosi 2014 oli 
miellyttävä ja olkoon 2015 vielä sitäkin huikeampi!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Ahmien kaikkea

Vapaa-aika on vaarallista. Tulee ahmittua niin paljon urheilua, että sattuu. Tällä kerralla en ole loukkaantunut - olen ihan vaan perinteiseti kokonaisvaltaisesti jumissa.

Viikonloppuna minulla oli hiihdon lisäksi ohjelmassa aimo annos kiipeilyä, kun kävin sekä lauantaina että sunnuntaina Salmisaaressa Outdoorsy E:n ja hänen poikaystävänsä K:n kanssa. Kolmistaan kiipeillessä saa aina kunnon palautukset oman vuoron jälkeen, ja olimmekin lauantaina Salmisaaressa yhteensä 3,5h, mistä roikuin seinällä 50 minuuttia. Vertailun vuoksi: yleensä kun käyn kiipeilemässä Vuorikiipeilijä M:n kanssa, olemme paikan päällä 2-2,5h ja seinäaikaa tulee puolisen tuntia. Ja sen jälkeen on ihan puhki, eikä pysy enää seinällä. Nyt sormet pettivät tosiaan vasta 50 minuutin kohdalla.

Minä seinällä lauantaina

Sunnuntaina meno olikin sitten kokonaisvaltaisesti surkeampaa, koska nakit olivat edelleen väsyneet edellisen päivän kiipeilystä. Ja koko nainen oli muutenkin väsynyt aamupäivän hiihdosta. Lauantai oli siis teknisesti taotavampaa ja muutenkin enemmän onnistumisen elämyksisä sisältävää menoa. Sunnuntai lähinnä oli.

Sunnuntai-iltana sormiin sattui ihan infernaalisesti. Eivät ole meikän nakit tottuneet jokapäiväiseen kiipeilyyn, kun yleensä käyn Salmisaaressa kerran viikossa tai kahdessa. Onneksi olin heräteostellut iHerbistä viimeksi mömmöjä (glukosamiinia ja D-vitamiinia siis) tilatessani myös kumihanskat, joiden sisällä oli käsivoidetta. Hauduttelin käsiäni niissä telkkaria katselessani, ja sormien nahat osoittivatkin jo iltasella vähän toipumisen merkkejä.

Tämä seinä ei ole vaikea. Se on vaan aika pitkä

IHerbin product trials on muuten ihan hauska konsepti: erilaisia tuotteita saa kokeilla kerran pienessä koossa tai yksittäispaketissa parin dollarin hinnalla. Bongasin tuon trial-puolen ihan vahingossa, kun kikkailin paino- ja ALV-rajojen kanssa ja tilasin sitten kokeiluun muunmuassa ne käsivoidehanskat. Mulla ei ole sitten iHerbin kanssa mitään muuta yhteistyötä kuin satunnainen asiakassuhde. En löytänyt nyt edes posteistani alennuskoodia uusille asiakkaille tarjottavaksi. Mutta niitä löytyy kyllä googlaamalla. Jos iHerb ei ole tuttu, mutta vähän kiinnostaa, niin hyvä for dummies-postaus tähän Ameriikan Fitness-tukkuun ja Hyvän olon tavarataloon löytyy Karkkipäivä-blogista.

Toppaaminen oli varsinainen työvoitto. Valittelin
tässä matkalla janoa parvekkeella kuvanneelle E:lle.

Eilen kävin taas hiihtämässä, ja totesin, että lonkankoukistajani ovat ihan jumissa sunnuntain hiihtolenkistä. Myös alaselkäni oli jumissa. Mietin jossain vaiheessa, onko selkä vain väsynyt, vai valittelevatko minun pullistuneet välilevyni, mutta koska kipu hävisi lämmittyäni, päättelin homman olevan lihasperäistä. Unohdin teipata sunnuntaina kantapäähäni hankkimani rakon, joten eilinen lenkki jäi vähän aiottua lyhyemmäksi ja hiihdin vain 7,23 km. No, se taisi riittää, koska tänään lonkankoukistajani ja ahterini vasta jumissa ovatkin. Mun piti mennä tänään sekä uimaan että salille, mutta taidan mennä vain heiluttelemaan painoja. Jos vaikka olisin huomenna vähän vetreämpi, niin uinti voisi olla jopa mukavaa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lähes 22 kuukauden tauko

Hiihdin viimeksi 5.3.2013. Mutta tänän hiihdin taas! Tosin sekin vaati hitusen päättäväisyyttä.

Ensin mun piti tutkia ja arpoa, missä on latuja. Eikä pelkkä latupohja riittänyt, vaan tarvitsin myös latu-uraa. Mä en ole mikään kamalan taitava vaparin hiihtäjä, mutta lääkäri myös kielsi mua hiihtämästä muuta kuin pertsaa, kunnes leikkauksesta on kulunut 3 kk.

Parhaalta vaihtoehdolta vaikutti latureittipalvelun mukaan Oittaa ja olin lukenut siitä myös Pian raportin eiliseltä. Tosin minä en ihan yhdeksäksi ollut minnekään ladun varteen ehtimässä, joten pelkäsin ruuhkaa. Lisäksi sain FB:ssä vinkin, että tykkilumen ajo laduille haittaa varsinkin pertsan hiihtämisen kokonaisvaltaista elämystä Oittaalla. Tämä laski mun motivaatiotani huomattavasti, ja aloin miettiä muita liikuntavaihtoehtoja.

Lähilatu

Siinä sitten miettiessäni, että haenko kuitenkin sukset kellarista vai kokeilenko pyöräilyä tulin katsoneeksi ulos ikkunasta. Mitä? Hiihtääkö joku läheisessä puistossa! Kyllä vaan ja joku toinenkin. Totesin siinä sitten itsekseni, että ei ole ihan vastaavanlainen tappio, jos kävelen suksien kanssa pari sataa metriä niityn reunaan tarkastamaan, onko siellä ihan kunnon latu vai tuleeko hiihtäessä lähinnä paha mieli, kuin jos ajelisin Oittaalle toteamaan, että vituttaa kiertää 700 metrin lenkkiä ruuhkassa.

Tuumasta toimeen ja täti kellariin! Suksien pohjissa oli jotain esihistoriallista voitelua, mutta pistin varmuuden vuoksi lisää sekä pitoa että luistoa (pitää käydä ostamassa varmaan lisää vanhojen voiteiden poistomönjää ja ehkä pitoteipit). Ja eiku menoks!

Kiitos Tapiolan ahkerat hiihtäjät!

Niityllä oli ihan hyvä itsetehty melkein 1,5 km pituinen latu, ja sitä kiersi kourallinen ihmisiä. Latuja oli kuitenkin useammassa kohdassa kaksi rinnakkain, joten pikkulasten ja seniorikansalaisten ohittelu ei ollut ollenkaan haastavaa. Veikkaan, että lenkki oli pidempi ja porukkaa vähemmän kuin Oittaalla.

Oli myös mukavaa avata hiihtokausi näin pitkästä aikaa ihan tasaisella alustalla. Olen aina ennen hiihtänyt Leppävaarassa (jonka vitosen lenkki on silkkaa mäkeä) ja ihmetellyt, miten kaikki muut jaksavat aina hiihtää 10-20 km ja minä meinaan olla ihan sippi jo viiden kilsan jälkeen. No, ei se kymppi tänään tasaisella pahalta tuntunutkaan. Pariin otteeseen innostuin leikkimään oman elämäni Aino-Kaisa Saarista ja tasatyöntämän hartiani hapoille, mutta siitäkin palautui ihan hyvin vuorotyönnellessä. Mun huono tekniikkani korostuu varsinkin ylämäissä. Muuten etenen ihan ookoo. Ja nyt mulla on oiva treenimaasto kehittää sitä tekniikkaani, kun tasainen latu on ihan kävelymatkan päässä. Ja kunhan lunta tulee vähän lisää, tuota samaa latua pääsee pitkälle Laajalahteen asti! Tosin tiistaiksi on luvattu sadetta. Yhyy!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Mitäs me mokailijat - surkea suunnistusvideo

Olin viime viikon sunnuntaina korttelirasteilla polkupyöräsuunnistamassa. En saa vielä juosta, ja korttelirasteja voi ihan hyvin polkea fillarilla, joten olen harrastanut fillarisuunnistusta taas pariin otteeseen.

Minulla oli "kotikenttäetu", koska rastit olivat tällä kertaa minun lapsuuteni maisemissa. Lainausmerkeissä siksi, koska kotikenttäetu on aina vähän kyseenalainen: jos ei ole tosi varma suunnistaja, niin tutut seudut aiheuttavat helposti pientä ylimielisyyttä, eikä karttaa tule katsottua tarpeeksi usein. Tästä hyvä esimerkki on esimerkiksi minun maaliintuloni: "Ai, eikös se maali olekaan täällä?" Lisäksi siitä on aikaa ehkä 25-30 vuotta, kun enemmän aikaa rastien seuduilla vietin, joten maisemakin on ehtinyt pikkasen muuttua.

Minulla oli koko farssin ajan kypäräkamera mukana, joten antaa kuvan puhua puolestani. Saanko esitellä: Minttu pummaa!


Se on pakko omaksi puolustukseksi sanoa, että tällä kertaa korttelirasteilla oli käytössä sprinttikartat, ja niissä on vähän eri merkit ja mittakaava kuin tavallisissa suunnistuskartoissa - eivätkä ne ole mulle oikein tuttuja. Lisäksi tuollainen sprinttityylinen suunnistus (lyhyet siirtymät ja paljon rasteja) suosii juoksijoita pyöräilijöihin nähden, koska koko ajan pitää lukea karttaa eikä voi vaan tykittää menemään. Mutta joo, oli mulla myös tatsi kateissa ja paska päivä. :)

torstai 25. joulukuuta 2014

Kohtaaminen joulusalilla

Esport oli eilen kiinni, mutta tänään se aukesi klo 12. Yllätyksekseni en ollut läheskään ainoa paikalla, vaan salilla oli useampikin kinkunsulattelija.

Minä sain polvilääkäriltäni joululahjaksi luvan mennä spinnaamaan (heti huomenna!) ja käyttää isompia painoja jalkaprässissä, joten kipitinkin tänään "perinteisten" leukojen ja penan jälkeen intopinkeänä jopa kahteen erilaiseen prässiin ja latasin molempiin pitkästä aikaa ihan aikuisten painot.

Meilä kuusi on saanut olla rauhassa: siihen ei ole kiivetty
eikä sitä ole syöty - lahjanaruja tosin vähän koetettiin maistella

Minulla on salilla mukana aina vihko, koska en muuten muista käyttämiäni painoja - varsinkaan niistä liikkeistä, joita en tee yhytä usein kuin leukoja ja penaa. Tänäänkin kirjasin kiltisti painojani ja sarjojani ylös, kun vieressä käsipuntannut setä totesi, että minulla on tarkka kirjanpito. Vastasin hänelle tuon muistiperustelun, ja hän totesi yleensä itsekin kirjaavansa painoja ylös.

Keskustelu siirtyi kirjanpidosta eri salien laitteiden eroihin ja siihen, onko Areenan puolen prässin kelkka painavampi kuin Centerin vastaavan vehkeen. Tässä vaiheessa juttukumppanini taisi vilkaista kelkkaa, ja kysäisi sitten, että olenko käynyt kauankin salilla vai olenko joku oikea urheilija, kun minulla on prässissä kunnon painot. (unohtakaa se ulkonäön kehuminen, näin imarrellaan naisia! :D) Totesin, että kai vähän kumpaakin, ja setä kysyi, että mikä mahtaa olla lajini. Vastasin pelanneeni ennen korista, mutta triathloonaavani nykyään puolivakavissani. Kävi sitten ilmi, että kyseinen setä oli fysiikkavalmentanut jotain entistä naisten täysmatkan suomenmestaria (jonka nimen jo autuaasti unohdin). Loput prässin sarjatauot kuluivatkin siten mukavasti rupatellessa kestävyysurheilusta ja voimatreeneistä.

Kohta minäkin opin potkimaan! Joulupukki taitaa tietää,
mikä on minun lempivärini urhelukamoissa: Go pink!

Jossain välissä setä mainitsi kerran, että kestävyysurheilijanaisilla on osalla vähän taipumusta lopettaa syöminen, että menisivät kevyinä kovempaa. Minä totesin tähän, että ainakaan kenelläkään minun tutullani ei ole tätä ongelmaa, mutta me olemmekin jo  aika keski-ikäistä sakkia. (Näin keskustelun ulkopuolelta kommenttina, että joskus vuonna kuokka ja kirves urheilulukiossa tuli kyllä törmättyä useampaankin anorektikkoon, mutta en pitäisi sitä kyllä mitenkään merkittävänä ongelmana kestävyysurheilijanaisten joukossa - ennemmin sitten tosiaan nuorien urheilijoiden parissa ylipäätään.)

Kun prässit oli prässäilty ja minä siirryin yläkertaan tekemään vatsoja, setä lähti samaa matkaa kohti pukuhuonetta - ja jatkoi pyhää sotaansa laihoja naisia kohtaan: hän kysyi, tiedänkö minä, mikä mahtaa olla "noiden tosi laihojen" tyttöjen laji viitaten ilmeisetsi pariin salilla olleeseen nuoreen naiseen. Vastasin, että en tiedä, mutta luulen heidän harrastavan ihan vaan salilla käymistä ja jumppia, kuten useimmat Centerin puolella käyvistä ihmisistä taitavat tehdä. Setä sitten katsoi asiakseen todeta vielä, että nuo hoikat tytöt ovat kamalan näköisiä. Tässä vaiheessa minun teki mieli todeta sedälle, että eipä hän itsekään mikään hunksi ole, tytöt ovat tuskin tulleet salille kaunistamaan herran sarjataukoja ja mistä ihmeestä hän kuvittelee, että hänellä on oikeus arvostella toisten ulkonäköä tai että minua hänen mielipiteensä edes kiinnostaisi. Koska minä sentään osaan käyttäytyä (mitä nyt vähän selän takana blogissa kirjoittelen), niin tyydyin vaan toteamaan, että enpä tiedä ja painelin yläkertaan.

Tämä söpö pikkukirves ei ole setämiesten koulutukseen vaan
pilkkeiden tekoon ensi kesän retkinuotioilla.

Toisilla unohtuu joskus joulumieli (ja käytöstavat) kotiin. Vähän kyllä nyt harmittaa, etten antanut tulla täyslaidallista...

lauantai 20. joulukuuta 2014

Perjantain jännitysnäytelmä

Jotkut sanovat, että triathlonin neljäs laji on Joroisille ilmottautuminen. Minä en ole koskaan Joroisilla kisannut, mutta minulle sitä neljättä lajia edustaa seuran uintivuorojen varaaminen. Nykyään eri vuorojen ilmottautumiset aukeavat eri päivinä, joten enää ei sentään palvelin kyykkää, mutta nopea saa silti olla.

Perjantaina klo 10:30 sydämeni hakkasi kuin lähtöviivalla konsanaan, kun hakkasin läppärini F5-nappulaa ja odotin ilmotautumisen aukeamista klo 10:31. Kannatti olla nopea, koska jo klo 10:32 meidän vuoromme oli täynnä. Kaikki tämän syksyn kaverit eivät mahtuneet mukaan. :( Toivottavasti ilmottautuneissa on sellaista sakkia, jotka käyvät treeneissä, ettei halukkaan treenaajan paikka mennyt millekään no-showlle. Jos olisin itsekäs, niin ajattelisin varmaan,että parempi vaan mulle, jos muut eivät tule paikalle, niin saan enemmän tilaa ja henkilökohtaisempaa valmennusta. Mutta koska niitä rannalle jääneitä ihmisiä jo tuntee, niin enpä osaa olla.

Tänään aamulla olin taas Jättärillä. Supersuunnistaja
oli mukana. Hän juoksi tunnissa 11 kertaa mäen päälle ja minä
sauvakävelin sinne kuudesti.

Mä pelkäsin oikeasti kovasti, että en mahdu mukaan. Stressasin suorastaan. Ei meinannut tulla töistä mitään koko perjantaina, kun ensin odottelin ilmottautumisen alkamista ja sen jälkeen jännitys laukesi ja olin jo ihan viikonloppufiiliksissä. Onneksi tuo rumba on seuraavan kerran edessä vasta elokuussa. Ja onneksi saan koko kevään nauttia valkku J:n hyvistä opeista. Jos se 1500 m menisi vihdoin keväällä 30 minsan uintitestissä...

tiistai 16. joulukuuta 2014

Nakit muussina

Olin tänään kiipeämässä ekaa kertaa sitten uuden polven. Eli taukoa on ainakin 2 kk. Ja siltä meininki alussa tuntuikin. Hyvä, kun ei pelottanut seinällä. Koska meno oli melko haparoivaa, tyydyin alussa kiipeilemään vain tosi helppoja 4+-seiniä. Alun haparoinnin jälkeen huomasin, että uusi polvi toimii ihan hyvin. Siihe ei edes satunut, kun ponnistin kyseisellä koivella isomminkin: kunnon harppaus seinällä on kuin nousisi kyykystä ylös. Innostuinpa sitten kokeilemaan myös vaativampia seiniä.

Salmisaari parvelta katsottuna

Kolmea 5a-seinää en päässyt ylös, mutta kaksi pääsin. Lisäksi kiipesin ylös yhden tosi hauskan 5b-seinän, jossa käytettiin apuna myös seinässä olevaa rakoa.

ATC eli varmistusvehje


Noita greidejä ei kyllä passaa tuijottaa kuin Päivi Räsänen raamattua, koska niissä on ihan hurjaa vaihtelua tekijän mukaan ja välillä jopa saman tekijän eri reittien kesken. ja erilaiset reitit sopivat erilaisille ihmisille: minä tykkään kamalasti juuri sellaisista rakoseinistä ja useamman seinän reiteistä, missä saa kinnata itsensä seinien väliin. Lippaseinissä taas olen ihan avuton, mutta joku keveämpipyllyinen kikkailee niistä menemään todella vaivattomasti.

Paljon otteita

Salmisaareen oli tullut tämän minun "pikkutaukoni" aikana hurjasti uusia reittejä ja lisää itsevarmistuslaitteitakin. Ajattelin siinä alkuinnostuksissani, että voisin mennä joululomalla kiipeilemään ihan itseksenikin niillä itsevarmistajilla, jos en saa kinuttua ketään seurakseni. Vuorikiipeilijä M kun poistuu taas kohta maasta loppuvuodeksi. Mutta kysyn toki ensin muita seinäapinakavereitani.

Niin ja nyt tuntuu käsissä siltä, ikään kuin olisi roikkunut jossain. Siitä otsikko.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Olosuhteisiin nähden ihan jees

Torstaina uitiin taas 30 minuutin uintitesti. Stressailin sitä vielä viime viikolla, mutta kun alkuviikosta aamuisin vähän kutitti kurkkua, ja nenäkin alkoi vuotaa keskiviikkona, niin totesin, että ihan sama. Kun olen vielä puolikuntoinen leikkauksen jäljiltä ja sain tilattua vielä flunssan siihen päälle, niin eipä tarvitse enää luulla parantavansa tulosta.

Homma meni kuitenkin olosuhteisiin nähden aika jees. Meitä oli radalla 4 naista, joista yksi lähti heti karkuun ja minä ja kaksi H:ta uiskentelimme sitten sievässä jonossa vuorovedoin. Minä vedin junaamme alkuun muutaman satasen, mutta luovutin paikkani, kun jalkapohjani alkoi karampata. Peesissä pystyin toipumaan krampista.

Piti käydä ostamassa kaupasta porkkanapussi, kun Pohjanmaan
porkkanoille kävi kellarissa vähän hassusti. Oli jäänyt ilmeisesti "vähän"
kosteutta laatikkoon. Olemme myös lykänneet ongelman hoitamista
noin kaksi kuukautta. Ei olisi kannattanut. Hiukan tuoksahti :)

Minä tein insinöörisuoritusta ja vilkuilin koko ajan Garminiani. 500 m kohdalla kello näytti ajaksi 10:06 eli olimme silloin 6 sekuntia 1500 tuloksesta jäljessä. 750 m kohdalla olimme jäljessä 14 sekuntia ja kilsan kohdalla kello näytti 20:26, joten totesin, että nyt pitää nostaa tehoja. Pääsinkin sujuvasti keulille ja porskuttelin siinä sitten taas hetkosen menemään. Toinen H jäi vähän jälkeen, kun vauhti kiihtyi, mutta jatkoimme matkaa kahdestaan. Luovuin vielä kerran vetovatuusta ja otin vähän lepiä peesissä. Tahdin nosto auttoi, ja olimme 1250 m kohdalla jäljessä enää noin 15 sekuntia. Menin niillä main taas keulille ja uin loppumatkan käytännössä täysiä. Pilliin vihellettiin, kun olimme H:n kanssa 1480 m kohdalla eli molempien tulos huononi 15 m. (Olimme molemmat viimeksi samassa possujunassa, joka tällä kertaa hajautettiin eri radoille.) Eilen H sitten mainitsi Faceookissa, että oli lentsu iskenyt häneenkin. Minäkin poistuin töistä eilen kesken päivän, kun olo huononi lounaan jälkeen ja tulin kotiin nukkumaan. Prosentin huononnus tulokseen on flunssapotilaille kai ihan kelpo tulos. Onneksi pääsimme kuitenkin vielä testiin mukaan. Hyvin ajoitettu tauti.

Hirveästi vaahtoa. Kertokaas joku, mitä ainetta tuo lihasta keitettäessä
tuleva vaahto on! Minä en tiedä muuta kuin, että se pitää kuoria pois.

Tänään olenkin sitten lähinnä nukkunut ja vähän katsellut hiihtoa, Meidän piti mennä Supersuunnistajan kanssa tänään katsomaan viiimeinen Hobitti-leffa, mutta ajattelin, että muut katsojat eivät varmaan arvostaisi niiskuttavaa penkkinaapuria. Myös illan ravintolavaraus piti siirtää ensi viikolle, koska en maista juuri nyt läheskään tarpeeksi, että maksaisin ruuasta ravintolahintoja. Suklaan sentään maistan (testattu on). Minulla on parhaillaan hirven soppaluu kiehumassa, koska ajattelin, että keitto on kipeänä kivaa syötävää: soppaa syödessä saa melkein kuin höyryhengitystä ja siitä tulee kokonaisvaltaisen lämmin olo.

Juureksia lihaliemen tekoon. Omille nauriille oli käynyt
vähän porkkanoita paremmin, ja ne pääsivät soppaan mukaan.

Jos hirvikeiton resepti kiinnostaa, niin minä mukailen aina tätä ohjetta. Sooloilen lähinnä juuresten kanssa vähän sen mukaan, mitä kaapista ja kellarista löytyy. Lisäksi meillä ei käytetä pekonia. Tänään unohdin myös valkosipulin, vaikka kipeänä se olisi varmaan ihan hyvä juttu. Eli oikeastaan tarkemmin mietittynä kaston reseptistä vain keittoajat. Mutta se on Mintun kokeilevassa keittiössä aika normaali käytäntö.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ulkoilua ja hauskin uintidrilli naismuistiin

Ensi viikolla uidaan taas treeneissä 30 min uintitesti. Minä aloin stressata sitä hyvissä ajoin jo ennen tämän viikon treenejä, vaikka en uskokaan pääseväni vieläkään 1500 metriin. Unohdin saikkulin aikana aika lahjakkaasti, miten uidaan kovaa, joten tuskin sitä vielä ensi viikollakaan osaan. Mutta sen näkee sitten muutaman päivän päästä.

Minä olen Unski I. Saatte suudella tassuani.

Tämän viikon torstaina meillä oli niin hauska drilli, että sitä pitää mainostaa oikein täällä blogin puolellakin. Tykkäsin ihan mahottomasti! Yksi kierros meni näin:


  • 100 m VU I-vauhti
  • 75 m VU II-vauhti
  • 50 m VU III-vauhti
  • 25 m VU IV-vauhti
Vauhdin vaihtuessa oli aina pieni tauko ja kierroksen jälkeen sitten pidempi. Teimme tätä neljä kierrosta. Ja jos joku ei ole tuttu vauhtien kanssa niin ykkönen on hiljaa, kakkonen on matkavauhtia, kolmosella kertyy jo maitohappoa ja nelonen on täysiä. Drilli oli niin kiva, että aion tehdä sitä myös treenien ulkopuolella.

Nyt viikonloppuna olen hankkinut itselleni roppakaupalla raittiin ilman yliannostusta: eilen olin aamusella taas jätemäellä sauvomassa. Nyt mukanani ei ollut vuorikiipeilijöitä, koska he taisivat kenkäillä jättärillä tänään. Mutta ilman heitä saatoin sauvoa menemään vähän vauhdikkaammin, ja sainkin sykkeet välillä ihan kunnolla ylös. 10 kertaa kiipesin mäelle ja yhtä monta kertaa tulin alas. Muuten kuljin polkuja ja hiekkateitä, mutta vikalla kerralla harpoin portaat ylös. Koetin mennä kaksi askelmaa kerralla, mutta en ihan koko matkaa jaksanut. Räntäsateessa oli sen verran märkää, että jyrkimmillä poluilla lenkkari vähän suti mudassa. Muuten sää ei haitannut.

Itsenäisyypäivän Suomi-sisu-perkele-hetki: oli harmaata ja satoi räntää.

En hyljännyt vuorikiipeilijöitä vauhdin takia vaan ihan vaan siksi, että tänään alkoivat korttelirastit ja minä menin polkupyöräsuunnistamaan. Kolmosrastin pummasin tosi pahasti, mutta muuten meni ihan kivasti. Ajattelin, että reissusta olisi voinut saada hauskan kypäräkameravideonkin. Pitääpä muistaa ottaa vaikka seuraavalla kerralla kamera mukaan.

Ja loppuun vielä iloisia uutisia voimailun saralta: perjantaina meni jo 9 leukaa. Uskon vakaasti, että pääsen vielä tämän vuoden puolella jälleen kerran vastaotteella kaksinumeroisiin lukuihin. Sitten voinkin omistaa ensi vuoden myötäotteella treenaamiselle. Jee! Huono puoli tässä mun suunnttomassa muskelimaniassani on, että mä joudun nykyään kantamaan meidän perheen palautuspullot ja kauppakassit, kun olen niin hurjan vahva. :D

tiistai 2. joulukuuta 2014

Uintijutskia

Olinpa tänään taas uimassa kuten yleensä tiistaiaamuisin. Supersuunnistajakin oli mukana pitkästä aikaa, mutta osasi kuitenkin uida edelleen 1,5 kuukauden tauon jälkeenkin. Mutta Supersuunnistajan Polar ei oikein osannut mitata herran aistikasta etenemistä altaassa ja näytti ihan mitä sattui. Tämä luonnollisesti sapetti Äääsääsiä. Herra uhkasi uida niin kauan, kunnes mittari näyttää kahta kilometria, mutta oli kuulemma luovuttanut melkein tunnin uituaan. Minä luovutin jo aikaisemmin, kun en saanut oman treenini jälkeen herrasta irti minkäänlaista järkevää aikatauluestimaattia, ja kävelin yksin kotiin. Buu. Pia pääsi seuraamaan hetken parisuhdeurheilua parhaimmillaan, kun keskustelimme Ääsääsin kanssa aikatauluista. Oikeesti mulle kuuluu silti oikein hyvää. ;)

Olen kehittänyt itselleni uuden dilemman Tapiolan hallissa: en osaa oikein päättää, millä radalla haluan uida. Olen jo pitkään uinut nopeiden uimareiden radalla, mutta viime aikoina minua on huvittanut tehdä treeneissäni myös potkuja, eikä niitä kehtaa tehdä nopeiden radalla. Ratkaisin ongelman jokin aika sitten menemällä uimaan nopeiden radan sijaan ykkösradalle. Se olikin toimivaa, kunnes viime viikolla tajusin, että oikeasti nopeat uimarit (kuten Pia) ovatkin sillä radalla ja minä meinaan jäädä jalkoihin. Vaihdoin sitten takaisin sinne nopeiden radalle. Ehkä jatkossa käyn potkimassa kakkosradalla ja uin settini muuten vanhalla tutulla kolmosella eli "nopeiden radalla".

Tapiolan uh tältä aamulta selitteineen. Ääsääs ui aina ylläriradalla, mutta
yleensä siellä on aina joku pää pinnalla rinuloija, niin minä en siellä vihdy.
Jos nopeiden rata ja yllärirata vaihtaisivat paikkaa, niin vauhti kasvaisi nätisti
vasemmalle siirryttäessä. Se vasta olisi kaunista!

Minä muuten menin ja annoin Espoon kaupungille palautetta uimahallietiketistä, kuten jokunen viikko sitten uhkailin. Sain vastauksenkin:

"Kiitos palautteestasi!
Ajatuksesi on mielestäni hyvä ja olen välittänyt sen uinninvalvonnasta vastaavalle yhteistyökumppanille kommentteja varten."


Saas nähdä kuinka käy vai käykö. Tänään taas yksi urpo ei osannut päästää mua päädyssä ohi ja meinasin suutahtaa.

Yksi suuri mullistus minun uimaelämässäni on, että sain tarpeekseni Malmstenin laseista. Ne olivat tavallaan hyvät, eikä niistä jäänyt pahoja renkuloita silmien ympärille, mutta välillä ne painoivat ihan jumalattomasti, niiden rakentelu ja virittely oli vähän raivostuttavaa ja päähän asettelukin vei aikaa - etteivät ne alkaisi sattua. Siksi ne saivat lähteä. Ostin sitten kasan uusia allaslaseja: yhdet Wigglestä, kun tilasimme muutakin ja kahdet Varuste.netin synttäritarjouksesta. En jaksanut nyt ottaa niistä kuvia, mutta ne ovat sellaisia ihan tavallisia uimalaseja. Olen kokeillut vasta Wigglen laseja, ja ne ovat ihan ok.

Ja loppuun viikon paras uutinen: perinteinen syksyn herkkulakko loppui maanantaina! Jepujee! Onneksi näin, koska saatoin syödä tänään Geisha-konvehteja nälkääni, kun odotin Supersuunnistajaa kotiin kaupasta hieronnasta palattuani. Meillä kun oli hetkellisesti talossa enemmän karkkia kuin kunnon ruokaa. Ja edelleenkin taitaa olla enemmän suklaata kuin leipää. :)

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Penaenkka!

Olin eilen Helsinki Adventure Nightissa katsomassa parit leffat ja kuuntelemassa Ueli Steckin esitystä. Ueli on sveitsiläinen kiipeilysuuruus, joka pitäisi tietää, jos olisi tosi messissä kiipeilyskenessä (en ole). Oli herra Steckiä silti kiva kuunnella.

Mimmit mäessä. Huomaa komiat tohvelit.

Emme jääneet enää Adventure Nightin jatkoille, koska aamu alkoi tänään aikaisin. Minä, Vuorikiipeilijä M ja toinen kiipeilykaverini Outdoorsy E menimme Malminkartanon jätemäelle treenaamaan. Vuorikiipeilijä M on lähdössä taas keväällä Nepaliin (oikosulku enkä muista nyppylän nimeä) ja Outdoorsy E lähtee miehensä kanssa Kirgiisiaan Lenin Peakille. He ovat ostaneet vuorikiipeilykengät, joita pitää nyt ajaa  sisään mäkiä kiipeämällä. Minä ajattelin, että pysyn nyt polvitoipilaana hyvin mukana, jos lähden matkaan lenkkareilla ja otan vielä sauvat mukaan.

Meitsi ei oo vuorikiipeilijä vaan
sauvakävelijä
Sauvat olivatkin oikein hyvä lisä varsinkin alamäissä, koska jyrkissä sellaisissa meno meinasi vähän ottaa polviin. Muuten vauhtimme oli loivissa kohdissa aika tasainen, mutta jyrkissä mäissä lenkkareilla pääsi lujempaa. Kiipesimme mäen päälle 8 kertaa tunnisa ja 47 minuutissa. Nousua tuli Garminin mukaan yhteensä 460 m. En kyllä aina ihan luota tuohon korkeusmittariin.

Siinä on aamupaino. Silkkaa lihasta!

Kotiinpäästyäni söin välipalaa ja laitoin päivällislampaat marinoitumaan. Naisten ja miesten hiihdon välissä otin Supersuunnistajan mukaani ja suuntasin duunipaikan salille kokeilemaan penamaksimia. Tänään aamupainoni jäi kaikesta viikonlopun huonosta elämästä huolimatta alle 75 kilon, joten ajattelin, että tänään olisi hyvä koettaa nostaa se oma paino penkistä. Huomenna kuitenkin loppuu karkkilakko, joten massakausi saattaa odotella nurkan takana. Joten se olis sitten nyt tai ei koskaan. :)

Siinä on lastattu tanko. Itse suorituksesta ei ole kuvaa,
kun Supersuunnistaja varmisti.

Lämmittelin ensin salilla hieman ja kokeilin penkkailiua pienemmillä painoilla. Ensimmäisellä kerralla 60 kg tuntui kauhean rakaalta, mutta kun lämmittelin hieman lisää, alkoi penkkaaminenkin sujua ja 60 kiloa tuntua tutun kevyeltä. Ei kun 75kg tankoon siis! Ja sehän nousi tosi kevyesti ja ihan puhtaasti. Jee! Homma oli niin iisiä, että melkein harmitti, etten heti koettanut uutta henkilökohtaista ennätystäni eli 77,5 kiloa. Kokeilin sitä kyllä vielä 75 kg noston jälkeen, mutta paukut oli jo käytetty ja paino jäi rinnalle. Ensi kerralla sitten se!

Päivällislammas maustettiin mun nimikkoyrtillä :)



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikon kuulumiset

Leukailuohjelmaksi valikoitui se 50 leuan ohjelma, jossa on välitestejä. Tosin mä en tee pull upseja vaan chin upseja eli teen vastaotteella. haluan saada nyt taas sen 10 leukaa vastaotteella. Ajattelin kyllä ottaa ensi vuoden tavoitteeksi treenata itseni kympin kuntoon myös myötäotteella. Mutta ensin haluan kuitenkin vetää taas 10 leukaa vastaotteella. Se auttaisi, jos muistaisin tehdä treenit - heti ekan treenin jälkeen väli venähti vahingossa kahdeksi päiväksi, koska unohdin vedellä perjantaina leukoja. Hupsista.

Torstain uintitreeneissä sain kuulla, että 30 minuutin testi uidaan taas ennen joulua eli 18.12. Minulla ei ole toiveet kovin korkealla sen suhteen, koska olen nyt aika susipaskassa kunnossa. Ja tuskin se kunto nyt ihan kohisten nouseekaan, kun minulla on vielä rajoitteita treenaamisen suhteen. Tosin uimassa saan käydä. Pitäisi varmaan käydä enemmän kuin 2 kertaa viikossa.

Unski, pieni nallekarhu, katselee unenpöpperöisenä Miisun leikkejä 

Ilmottauduin muuten jokin aika sitten keväällä olevalle Speedo Mastersin uintileirille Pajulahteen. En yhtään tiedä, keitä muita sinne on tulossa, mutta mulla nyt on tapana tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, niin eipä jännitä. Saapahan taas uusia tuttuja, joita voi sitten moikkailla kesän kisoissa. ja siinä sivussa voisi vaikka oppia uimaankin. ;)

Varasin seuraavan lääkäriajankin polven seurantaan. Se on 22.12. Siihen asti mennään samalla aika rajatulla setillä: uintia, kuntopyörää, crosstraineria, jalkaprässi ainoana jalkapunttisliikkeenä (ja pienillä painoilla) ja kohtapuoliin voin alkaa pyöräillä vähän ulkonakin. Jalka kuntoutuu kyllä vauhdilla, mutta silti pitää muistaa malttaa. Se on vaikeinta jalkaprässin ja spinningpyörän vastuksia valittaessa. Mutta onneksi mulla on vielä kirkkaassa muistissa uintitreenien vauhtikäännöksen aiheuttama rusahdus, niin ehkä mä nyt kuitenkin maltan.

Miisu vahtaa nippusidettä viikset ojossa

Sellaista tässä mietin, että voisin palkita itseni ahkerasta kuntoutuksesta joskus maalis-huhtikuussa polkupyöräkuntotestillä. Sellaisella samanlaisella, mitä tyypit tekevät tämän hetken lempisarjassani eli Yle Femman Mitt Triathlonissa. Se on kauheen kiva sarja, ja siihen on valittu kamalan sympaattiset tyypit. Tykkään jopa sarjan tunnusmusasta niin paljon, että haluaisin sen soittoääneksi kännykkääni. Kannattaa katsoa. Areenasta löytyy varmaan ainakin pari uusinta jaksoa.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Kahdeksan meni

Kokeilin eilen salilla aerobisen nylkyttelyn jälkeen, että paljonkos leukoja menee nyt. Meni taas se kahdeksan, mikä taisi mennä joskus alkusyksystäkin. Ja kasin jälkeen petti grippi. Tosin se yhdeksäs olisi aika varmasti jäänyt vajaaksi, niin ei huono pito jaksa harmittaa.

Nyt ajattelin aloittaa taas jonkun leukailuohjelman. Näitä 20, 30 ja 50 leuan ohjelmiahan on netti pullollaan. Eiku valkkaamaan siis. Aiemmin olen käyttänyt tätä ohjelmaa. Siinä tahti on tuntunut olevan niin kova, etten ole ikinä onnistunut kehittymään sen mukana ja olen joutunut uusimaan viikkoja, koska sarjat eivät vain mene. Siksi tämä vaikuttaa paljon paremmalta systeemiltä: siinä on joka rundin jälkeen testi ja jatketaan sitten sen mukaan tietyllä tasolla.

Tässä mä leuattelen leuatuskuningatar-Rahkamuijan (koska halusin
fanikuvaan) ja Lassen eli Kauramoottorin kanssa Ratareidessä
Suomen märässä suvessa. Kuvan otti Jaanaban Härre,

Ääsääs on taas treenannut ohjelmalla, jossa tehdään leukoja sekä myötä- että vastaotteella. Siitä ei ole valitettavasti tarjolla linkkiä. Myötäote sopisi paremmin uimarille, joten siksi tuollainen ohjelma olisi kamalan järkevä. Mutta mun tavoitteena oikeasti on saada ne 10 leukaa vastaotteella vielä tämän vuoden aikana. Joten ehkä pitäisi keskittyä siihen?

No, onneksi menen salille vasta huomenna, niin ei just nyt tarvitse päättää.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Insinööripornoa ja muutenkin kosteaa menoa

Tällä viikolla mä olen puntannut vain kerran, vaikka repertuaarikin kasvoi. Tämä johtuu ihan vaan siitä, että perjantaina menin niin myöhään salille, etten ehtinyt enää pitkän crossailun jälkeen bodata. Uintia harrastinkin sitten kolme kertaa - joista yksi oli pitkästä aikaa treenit!

Kyllä huomasi, että on ollut "vähän" taukoa. Vaikka mä olenkin nyt muutaman viikon uiskennellut pullarilla, niin eipä se pelkkä käsillä vispaaminen taida pitää kuntoa yllä. Treeneissä uitiin satasia II-teholla lättärien ja pullarin kanssa. Minäpä ajattelin, että tässä mä varmaan pärjään, koska tätä mä olen tehnyt. No, enpä pärjännyt. En meinannut ehtiä sarjan lopussa enää 2 min lähtöihin. Melkoisen masentavaa.

Meillä asuu sylikissa. Supersuunnistaja sanoi joskus, että oli tosi
upea fiilis, kun Miisu ekaa kertaa tuli syliin. Koska tälle tytölle ei
kenen tahansa oudon tyypin syli kelpaakaan!

Uimme myös yhden 3 x 100 m setin räpylöillä. Ainoa järkevä tapa räpylöillä on kääntyä vauhtikäännöksellä, koska alakautta jalkoja kääntämällä räpylöiden aiheuttama vastus hidastaa sikana. Mä olin todennut alkutreenistä, että polveen ei satu yhtään, kun ponnistan tasajalkaa päädystä, joten innostuin sitten koklaamaan myös vauhtikäännöstä. Se ei ollut ihan hyvä idea: vauhtikäännökseni oli vähän liian vauhdikas ja polvesta kuului (tai oikeastaan varmaan tuntui vaan) pieni rusahdus, minkä jälkeen sitä alkoi vähän särkeä. Himmailin sitten lopputreenit.

Perjantaina jalka oli jo taas ihan ok, joten ei sille varmaan mitään pahempaa käynyt. Crossailukin sujui paljon paremmin kuin alkuviikosta. Pitäisi vaan malttaa kaikessa tekemisessä, vaikka kuntoutumisessa koko ajan edistystä tapahtuukin.

Mun Garmin 910XT ja Supersuunnistajan Polar V800.
Onhan tuo Polar hiukan nätimpikin.

Launtaina pyörimme ennen uimaan menoani Supersuunnistajan kanssa kaupoilla. Jätin herran vielä shoppaamaan lisää, kun itse lähdin kohti Tapiolan hallia. Eron hetkellä tajusin, että olin unohtanut Garminini kotiin ja joutuisin laskemaan uimani matkan päässäni. Supersuunnistajalla on Polarin V800 aina kädessä, ja hän tarjosi sitä minulle mukaan. Siihen on jopa ihan tovi sitten päivittynyt allasuintiominaisuus, jota piti muutenkin testailla. Minä suostuin mielelläni koe-eläimeksi. Ääsääs näytti nopeasti, miten treenin saa käyntiin, ja meikä hilppaisi hallille Polar ranteessani.

Joten nyt voin suorittaa tälleen tuoreeltaan virallisen Polarin uintiominaisuuksien arvostelun. En laskenut itse kierroksia, mutta koska lopputulema oli tasan 1700 m siinä päässä, mistä aloitin, oletan Polarin laskeneen oikein. Garmin näyttää joskus lopputulokseksi jotain ja 25 m, mistä päättelen sen seonneen. Usein tuollaisissa tapauksissa olen joutunut vaihtamaan rytmiä kesken piikin törmäsessäni hitaaseen uimariin. Oletan Garminin laskevan tällaisissa tapauksissa yhden käännöksen liikaa. Eilenkin jouduin pariin otteeseen jarruttamaan törmätessäni rinulin uijaan, mutta Polar pysyi silti laksuissa. Lisäksi se oli niin käytettävä, että keksin ilman ohjeistustakin, miten saan väliaikoja eri drilleilleni. Polar osasi myös vähentää uintiajasta sen ajan, kun kiskoin päädyssä lättäreitä käteeni, mitä yksikään muu mun testaamani uintimittari ei ole osannut. Mähän olen joskus ennen Garminia uinut myös Poolmaten kanssa.

Polar kertoo kellonajan lisäksi, että tänään ei Supersuunnistaja
ole paljoa liikkunut. Garmin ei kerro mitään, jos ei liiku.

Polar pieksee Garminin siinäkin, että se käy ihan kellosta. Garminissa kello näkyy vain valikkonäkymässä pienellä ruudun alakulmassa. Lisäksi siitä varmaan loppuisi akku, jos sitä pitäisi päällä koko vuorokauden. Polar on ihan tarkoitettu siihen, että se naulitaan käteen: se tutkailee elmääsi muutenkin kuin treeneissä, ja kertoo, koska olet palautunut. Polar taitaa löytää satelliititkin nopeammin. Tosin musta tuntuu, että mikä tahansa vehje löytää satelliitit nopeammin kuin Garmin. :) Mutta on se Garmin ja varsinkin oli silloin joskus 2013 alussa, kun mä sen sain, tosi hyvä sykemittari multisporttaajalle ja triathlonistille. Nyt, kun Polar on saanut softansa kuosiin, se on kuitenkin varsin kelpo haastaja. Tosin mä en ole perehtynyt yhtään siihen, mitä lisäkivaa Garminin 920XT:ssa on.

Valitettavasti tästä taloudesta ei löydy sitä suomalaista vaihtoehtoa eli Suunnon Ambitia. Sitäkin olisi ihan kiva joskus kokeilla. Kauramoottori on kyllä joskus vertaillut sitä Garminiin, ja minä olen vertailun lukenut, joten jonkinlainen käsitys mullakin siitä pelistä on.

Ensi viikolla koetan ravata Esportissa ihan elukkana, koska pitäisi puntata. Ja huomenna saan myös alkaa polkemaan kuntopyörää. Jeah!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Tapahtumarikas päivä

Tänään...

1. Olin uimassa! Siis ei mitään nössöä pullariuintia, vaan ihan potkujen kera. Tai, uin mä vähän pullarillakin, kun alkoi krampata jalkoja, mutta lähinnä uin! Olipas hauskaa. Mutta oli myös yllättävän vaikeaa, kun piti ajatella useampaa kehon osaa samaan aikaan.

Kuva viime viikonlopun uimahallireissulta: nyt altaasta
oli jo aurattu luistelurata esille. Koskakohan se jäädytetään?
2. Kävelin ihan normaalin näköisesti! Vielä aamulla mä lenkkasin vähän, mutta jo iltapäivällä näytin mielestäni ihan normaalilta. Ja kävelinkin sen kunniaksi WeeGeelle museoon ja koko Victor Vasarelyn näyttelyn läpi. Ja sieltä sitten uimahallille uimaan. Myös portaiden kävely ylöspäin näyttää luultavasti ihan normaalilta (se kyllä tuntuu vielä vähän epänormaalilta). Ainoastaan alas mennessä joudun vähän venkoilemaan, kun vasemman polven koukistus on vielä vähän jännää. Mutta kyllä se siitä.

Viikonloppuna hallilla oli myös pellehyppy-show,
jota itsekin olin katsomassa sunnuntaina. Ja tänään
sitten uin kermakakku-ilotulitevedessä... :)

3. Istuin jalat ristissä! Tosin sitä ei oikeastaan pitäisi tehdä, kun se ei ole selälle hyväksi. Mutta olipas se silti pitkästä aikaa kivan tuntuista. En siis ole polvileikkauksen jälkeen istunut jalat ristissä kuin sohvalla rötvätessä. Tänään tein sitä siis ihan epäergonomisesti toimistotuolissa.

Miisu sai tintti-tv:n, kun hankimme
ikkunaan kiinnitettävän lintujen ruokintapallon.
Se ei valoisaan aikaan tee enää muuta
kuin odottelee lentävää lounasta.

4. Sain luvan myös alkaa treetata crosstrainerilla ja tehdä jalkaprässiä pienillä painoilla. Arvatkaa vaan, mitä tapahtuu huomenna aamulla. :D

Pimeän laskeuduttua se sentään malttaa tulla sohvalle
hengailemaan meidän muiden kanssa. Mutta ei sentään ilman laatikkoa!

Huomenna siis menen salille ja torstaina pitkästä aikaa uintitreeneihin. Sunnuntaina ajattelin pistää taas trainerin tulille, koska kuntopyörälupa herui ensi viikolle, Ja trainerihan on käytännön kuntopyörä. Saan ensi viikolla alkaa myös polkea töihin hurjan 2 km työmatkani. Ihan hyvä, koska tuntuu niin urpolta ajaa sitä autolla. Ja vaikka tänään se kävelykin sujui kuin tanssi, niin töihin kävelyssä menee kuitenkin kohtuuttomasti aikaa, joten enpä sitä juurikaan tee.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Uusi ilme ja uudet kujeet

Tänään mä olen tehnyt monta hurjaa asiaa:

  1. Olin töissä!
  2. Kuljin ilman keppejä!
  3. Olin salilla bodaamassa!
Töissä oli yllättäen 2,5 viikon poissaolon jälkeen tekemistä. Eli mitään pehmeää laskua ei ollut luvassa. Mutta se oli silti taas vaihteeksi oikein mukavaa. Ja onhan se nyt kivaa, että jos ja kun töissä pitää olla, niin siellä on sitten myös mielekästä tekemistä.

Mä menin tänään autolla töihin, etten joutuisi kävelemään sentään liikaa. Ja otin kepit varmuuden vuoksi mukaan autoonkin, jos vaikka koipea alkaisi kolottaa. Mutta enpä mä niitä tarvinnut. Otin myös eväät töihin, etten joudu turhaan kävelemään työpaikkaruokalaan asti, vaan ainoastaan toimiston keittiöön. Mutta ei polvi kyllä missään vaiheessa rasituksesta kipeytynyt. Hidasta mun eteneminen kyllä oli...

Kuvituskuvana taas kissoja, koska saliselfieitä en sentään ota :)

Salilla tein penaa, olkapäitä ja käsiä. Olisin tehnyt vielä pari käsiliikettä lisää, mutta talja oli varattu. Ajattelin sitten, että ei makeaa mahan täydeltä vielä ekalla kerralla, ja tyydyin reilun puolen tunnin tirriäistreeniin. Enköhän mä jo tällä virpomisella saa paikat kipeiksi, kun taukoa on tullut. Salilla oli muuten paljon "nolompaa" klenkata kuin töissä. En minä sitä könyämistä nyt mitenkään aktiivisesti hävennyt, mutta tuli sellainen olo, että mun kävelyä tuijotettiin salilla enemmän kuin töissä.

Koska meno oli koko päivän hurjaa ja mullistavaa, oli mun ihan pakko päräyttää lisää ja uusia myös blogin ilme. Eli, tattadaa: uusi banneri! Taistelin jossain vaiheessa kollaaseja vastaan, kun niitä oli kaikkien blogien bannereissa. Mutta nyt ne taitavat olla jo pois muodista. Ja eipähän tarvitse osata valita kuvien välillä. Valitseminen voi olla joskus, kuulkaas, todella vaikeaa. Nytkin pitäisi päättää, millaisen uikkarin tilaan Wigglestä, enkä osaa. Marulla on liian monta liian kivaa mallia. Tää taitaa olla tällainen ensimmäisen maailman ongelma? En kuitenkaan saituuttani voi antaa itselleni lupaa hankkia kahta uutta uikkaria. Se olisi niin kerskakulutusta, että sisäinen ituhippinikin alkaisi itkeä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Uimahallietikettiä

Olinpa taas tänään Tapiolan uimahallissa, kuten joka päivä tällä viikolla. Olen onnistunut kartoittamaan jo seuraavia Tapiolan optimaaliseen uimahalliaikaan liittyviä seikkoja:

  • Päivällä ei kannata tasan aikaan olla suihkussa tai pukkarissa (ainakaan alakerran pukkarissa), koska koululuokat ovat silloin siellä. Keskikerroksen pukkarissa välttää koululuokat.
  • Ainakin tiistaina klo 14-15 välillä hyppytorni avattiin, mikä aiheutti kahden keskimmäisen radan poistumisen käytöstä. Samaan aikaan hallilla oli jo aika monta Cetuksen vauhtiveikkoa, joten jouduin väistelemään ihan sikana. Eli pitää mennä hallille aiemmin.
  • Koululuokkia ei ole päiväsaikaan koko ajan mestoilla. Tänäänkin joskus klo 13 jälkeen oli suorastaan seesteisen rauhallista uida, kun mestoilla oli vain muutama uimari ja iso kasa vesijuoksevia ja -jumppaavia seniorikansalaisia.
Eli sanoisin, että hyvä aika mennä uimaan on puolelta ja joskus alkuiltapäivästä. Katsotaan, onko loppuviikosta eri meininki.

Eilen Tapiolan keskusaltaassa oli vielä vettä, mutta tänään ei enää
ollutkaan. Nyyh. Mä niin tykkään tuosta maisemasta varsinkin hämärällä,
kun sekä kulttuuritalo että uimahalli heijastuvat veden pinnasta.
Toivottavasti pian saadaan lunta ja altaaseen tekojää. Se on sentään
nätimpi kuin tuo hiekkapohja.

Vesikävely on aika tylsää puuhaa, ja pää pinnalla ei ole oikeastaan muuta tekemistä kuin katsella muita liikkujia. Eilen viereisellä kuntouimareiden radalla tapahtui törmäys, kun selkää uinut mummeli posotti päin pää pinnalla rinulia uiskennellutta nuorempaa naishenkilöä. Mummeli meni siis selvästi kovempaa. Rinulin uija ei kuitenkaan tajunnut päästää päädyssä mummelia ohi, vaan tämä joutui odottelemaan ja jättämään sopivan välin ennen kuin uskalsi taas lähteä uimaan altaanpituutta. Selkää uidessa kun ei tosiaan näe, tuleeko jonkun jalat vastaan.

Tänään mä itse meinasin kääntyä yhden uimarin niskaan, koska hän ei mitenkään ilmoittanut olevansa kannoilla eikä tullut päätyyn asti kääntymään, vaan kääntyi siinä metriä ennen kaakelia. Onneksi minun käännökseni on nyt jäykällä polvella vähemmän sulava enkä saa potkaistuakaan päädystä mitään kunnon vauhteja pelkällä oikealla jalalla. Ehdin siis laittaa jarrut pohjaan ja päästää herran edelleni ennen törmäystä.

Uinnin jälkeen menin verkkareissa, tukka märkänä, ilman meikkiä ja
silmät uimalaseista rinkuloilla Tapiolan hienoimpaan (ja ainoaan
valkoisten pöytäliinojen) ravintolaan syömään lounasta. Piti käydä
kotona siistiytymässä, mutta en jaksanutkaan, haha.

Vastaavia peeloiluja sattuu altaassa harva se päivä. Mä olen jopa kerran saanut turpiin kesken uinnin, kun eräs nuori herra lähti ohittamaan vähän tiukassa paikassa ja vetäisi sitten minun kanssani "nokkakolarin" eli osui kädellä suoraan silmääni. Onneksi vain lasit lähtivät päästä. Eikä tyyppi edes pyytänyt anteeksi ennen kuin uimavalvoja kävi käskemässä. :D Tämä tapahtui joskus vuonna kuokka ja kirves Uimastadikalla.

Mä siedän aika hyvin noita lievempiä törttöilijöitä, mutta toivon aina välillä, että kaikki oppisivat "universaalin jalkaläpsäytyksen" ohituspyynnön merkkinä. Tässä on muuten loistavat ohjeet tuohon jalkaläpsyyn ja muuhun allaskäyttäytymiseen. Mun mielestäni nuo pitäisi suomentaa ja tiivistää ja printata uimahallien seinälle. Mieluiten isolla ja moneen paikkaan. Mä tässä jopa harkitsen olevani aktiivinen kuntalainen ja ehdottavani asiaa Espoon liikuntatoimelle. Pitäiskö?

maanantai 27. lokakuuta 2014

Mummoliikuntaa ja itsetunnon nostamista

Minä olin juuri äsken harrastamassa liikuntaa! Nii! Pitkästä aikaa!

Tänään päätin uskaltaa mennä Tapiolan uimahalliin vesikävelemään. Uskaltamista tässä operaatiossa oli osuus "keppien kanssa sohiminen portilla ja pukkarissa". Mutta meninpä silti. Kamoja pakkaillessani tielleni osuivat kaikki uimaleluni ja pullarin nähdessäni keksin, että minähän voisin ihan hyvin uida sen kanssa. Hitto, olen nero! Pakkasin siis mukaan myös perussetin eli pullarin, lättärit, uimalakin ja lasit.

Pullari, paras kaverini

Kuten olin aavistellutkin, oli uimahallissa pari rataa varattuina koululuokille. Ensimmäinen oppilasinvaasio yllätti minut suihkuissa, mutta en kuitenkaan joutunut odottelemaan vuoroani ja selvisin tästä kiljuvien kakaroiden kohtaamisesta sen suuremmitta traumoitta. Ei, kun altaaseen!

Menin ensin vesikävelemään. Oli semisti masentavaa, että en meinannut pysyä edes suihkuhattumummelin peesissä, mutta muuten tunnelma oli ihan jees eikä koipea kolottanut. Kävelin viisi kierrosta ja aikaa tähän suoritukseen sain kulumaan noin 20 minuuttia. Vesikävelyn urheilullisesta tehosta jotain kertonee se, että mulle tuli vähän kylmä siinä lenkin loppupuolella. :)

Viiden kierroksen jälkeen mulla oli kylmän lisäksi armottoman tylsää, joten nappasin altaan reunalta kassini ja siirryin reteesti suoraan nopeiden radalle. Katsoin, että kyseisellä radalla oli vähemmän uimareita ja kuntouimareiden radalla oli useita pää pinnalla rintaa uivia, joita saisin ohitella koko ajan, vaikka en ollutkaan aikeissa potkia. Ohitin muuten ihmisiä myös siellä nopeiden radalla. Vähänkö tämä nosti juuri mummoille vesijuoksussa hävinneen vammaisen itsetuntoa! :) Vaikkaa eihän uintitreeni ikinä mikään kilpailu ole...

Tapiolan uimahalli ankeassa (ja tuulisessa!) syyssäässä

Uiskentelin 1200 m sarjan, jossa ensin uin 400 m pelkällä pullarilla, sitten otin mukaan lättärit seuraavalle 400 metrille ja lopuksi uin taas 400 m ilman lättäreitä. Alussa keskityin vain käsivedon tekniikkaan, mutta sitten aloin myös hengitellä erilaisilla tahdeilla. Olin unohtanut mittarini kotiin, joten joka kierroksella hengitysrytmin vaihtaminen auttoi minua myös pysymään laskuissa. Ja mun mielestä hengitystreeneissä aika kuluu eniten vauhdilla, kun taas pelkkää matkaa uidessa voi tulla tylsää, jos ei ajattele mitä sattuu. Ja jos taas ajattelee, mitä sattuu, niin helposti unohtaa laskea kierroksia.

Olipas tosi kivaa! Ajattelin vetää samanlaisen vesikävely+pullariuinti -setin tällä viikolla joka päivä. Saatan pidentää sarjoja ja ottaa mukaan myös kädet nyrkissä uintia ja muuta kivaa tekniikkakikkailua. Ja olisi kivaa, jos siihen kävelyynkin keksisi jotain viihdyttävää vaihtelua.

Ajankohtaa pitää kyllä ehkä vielä vähän tarkistaa, koska postuessani pukkarissa oli aivan jäätävä koululaisinvaasio. Alkoi suorastaan ahistaa, kun penskat tunkivat kaapeille molemmilta puolilta ja mä en saanut jalkaani koukkuun ja sihen mahtunut pieneen tilaan. Mä myös vahingossa melkein hutasin kepillä mulle ovea auki pitänyttä tyttöä, kun otin uintikortin pois suustani sanoakseni "kiitos". Hups. Kortti oli suussa siksi, koska kädet olivat varatut ja kortti piti kuljetaa jotenkin kätsysti portille ennen kuin sulloin sen takaisin lompakkoon. Saatan valita huomenna eri pukkarin.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Haaveilua

Ahteri vaan se vaan jatkaa puutumista sohvalla, vaikka tää on kyllä tosi mukava rötväyssohva. Voisihan tässä lähteä uimahalliin vesikävelemään, mutta jotenkin todennäköinen lauantairuuhka ei inspaa. Ajattelin, että mun liikuntarajoitteiselle meiningilleni sopisi paremmin maanantaiaamupäivä aamuruuhkan rauhoituttua. Tosin sen jälkeen uimahalliin pelmahtaa varmaan joku koululuokka... Mutta mulla on onneksi vielä koko ensi viikko aikaa suorittaa empiiristä tutkimusta arkipäivän rauhallisimmasta uimahalliajasta. Tiedänpä sitten seuraavalla polvisaikulla, haha.

TDH 2012

Koska en voi vielä liikkua, niin unelmoin siitä. Nyt on jotenkin kamalan vaikeaa kuvitella juoksevansa, joten haaveeni ovat koskeneet viime aikoina enemmän pyöräilyä. Muutenkin pyöräily ja varsinkin maastopyöräily kiinnostaa tällä hetkellä todella paljon, ja mietin tässä, että onko mun mitään järkeä kiusata itseäni sillä pakollisella juoksulla maaliin päästäkseni ja harrastaa riathlonia? Toisaalta mä kyllä pidän ihan kamalasti niistä triathlonin vaihdoista. Onko Suomessa (tai edes jossain naapurimaassa) aquabike-kisoja? Tietysti aquabikeily voisi olla hyvä syy viedä mun USA-neitsyyteni ja lähteä vaikka Boulderiin. No, Suomessa on sentään osassa triathlon-kisoista joukkuekisoja, ja olenkin jo lämmitellyt Supersuunnistajaa ajatuksella yhteisestä täysmatkasta: minä uin ja poljen ja hän juoksee. Koska se on nyt ainakin ihan selvää, että mä en maratonia näillä polvilla juokse.

HCT 2013 (kuva: Elina Myllymäki)

Yksi triathlon, jota mun tekisi kamalasti mieli kokeilla uudelleen, on Hollolan maastotriathlon, jossa tän nyt paikatun polven loukkasin. Ainahan sanotaan, että hevosenkin selkään pitäisi nousta putoamisen jälkeen heti uudelleen, jotta ei jää pelkotiloja. Mulla on kamala hinku kokeilla, mikä mun aikani Hollolassa voisi olla, jos en kaadu ja ala sen jälkeen nössöillä ja kärsiä puujalasta. Lisäksi mun tekisi mieli suorittaa Vantaalla sprintti tai perusmatka. Mä tykkään ihan kamalasti Vantaan kisasta: se on hyvin järjestetty ja siellä näkee aina paljon tuttuja. Lisäksi siellä on pehmeä juoksualusta. Viime kesänä olin siellä vain töissä, mutta nyt mietin, että pitäisikö myös kisata.

Spessun testailua 2013


Pyöräilypuolella mua himpettää ihan ekana lähteä talvella lomailemaan jonnekin etelään ja vuokrata fillarit. Tästä on jopa ollut puhettakin kotona, joten on mahdollista, että tämä tulee tapahtumaan, jos vaan jaksan järjestää asian. Lisäksi mä haluan ihan hurjan paljon osallistua maastopyöräilyleirille. Ehkä mä en enää pyllähtele, jos vaikka opettelen maastopyöräilemään. Joku maastopyöräkisa tai muu tapahtuma olisi myös hauska juttu. Tänä vuonna en sattuneesta syystä voi osallistua Mammuttimarssille, mutta ensi vuonna sen voisi laittaa kalenteriin. Myös Kesäyön unelmassa on MTB-sarja ja tapahtuma vaikuttaa kivalta. Supersuunnistaja ilmoitti vähän aikaa sitten, että tällä hetkellä häntä kiinnostaa multisportia enemmän ultrajuoksu ja rogaining. Onneksi joissain rogainingeissa on myös MTB-sarjoja, joten minä voin lähteä pyöräsuunnistamaan, kun Ääsääs lähtee juoksemaan. Tai voin joskus jopa koettaa ruikuttaa, että MTB-rogaamme yhdessä. No, Mammuttimarssin me varmaan suoritamme ihan joukkueena (koska muuten mä eksyn) - ja ehkä sen triathlonin.

Loppiasirogaining 2014

Maantiepyöräilyssä mun tän hetken päätavoite on Maratonpyöräily, mutta sillä ei ole vielä kiire. Tarkoitus on polkaista se ennen kuin olen 40. Ja siihenhän on vielä monta vuotta aikaa! :) Ajattelin tässä ensin katsoa, miten innokkaasti jaksan spinnata ja varsinkin ajaa trainerilla nyt talvella ja sen jälkeen lähteä Pirkan pyöräilyyn kokeilemaan, miltä yli 200 km maistuu. Jos se maistuu hyvältä, niin sitten alan ihan vakavissani miettiä, minä vuonna se voisi olla tosi hauskaa kaksi päivää peräkkäin.

Sääksi triathlon 2014

Mä lupasin tänä vuonna juhannussuunnitelmia tehtäessä, että ensi vuonna Ääsääs saa päättää, mitä tehdään. Pelkään pahoin, että herra haluaa pysyä koko jussin Pohjanmaalla eikä suhata puolivälissä pyhää Alastaroon. Mua kyllä vähän jäi harmittamaan, että Ratareiden arvonimi jäi tänä kesänä saamatta, koska mulla oli säähän sopimattomat varusteet ja sauna houkutti liikaa. Mutta jos en ensi kesänä pääse polkemaan rinkulaa ympäri kyllästymiseen asti, niin menen sitten ainakin vuonna 2016!


Ratareisi 2014 (kuva: Timo Kanaoja)

tunnetusti tykkään hoardata itselleni ihan liikaa kesäohjelmaa. Jos siis tuosta mun listastani uupuu joku tosi oleellinen huipputapahtuma, niin vinkatkaa heti! ;) Lisäksi jos jollain lukijalla on kokemusta esimerkiksi Mammuttimarssista tai Kesäyön unelmasta, niin kertokaas kokemuksia.