maanantai 3. marraskuuta 2014

Uusi ilme ja uudet kujeet

Tänään mä olen tehnyt monta hurjaa asiaa:

  1. Olin töissä!
  2. Kuljin ilman keppejä!
  3. Olin salilla bodaamassa!
Töissä oli yllättäen 2,5 viikon poissaolon jälkeen tekemistä. Eli mitään pehmeää laskua ei ollut luvassa. Mutta se oli silti taas vaihteeksi oikein mukavaa. Ja onhan se nyt kivaa, että jos ja kun töissä pitää olla, niin siellä on sitten myös mielekästä tekemistä.

Mä menin tänään autolla töihin, etten joutuisi kävelemään sentään liikaa. Ja otin kepit varmuuden vuoksi mukaan autoonkin, jos vaikka koipea alkaisi kolottaa. Mutta enpä mä niitä tarvinnut. Otin myös eväät töihin, etten joudu turhaan kävelemään työpaikkaruokalaan asti, vaan ainoastaan toimiston keittiöön. Mutta ei polvi kyllä missään vaiheessa rasituksesta kipeytynyt. Hidasta mun eteneminen kyllä oli...

Kuvituskuvana taas kissoja, koska saliselfieitä en sentään ota :)

Salilla tein penaa, olkapäitä ja käsiä. Olisin tehnyt vielä pari käsiliikettä lisää, mutta talja oli varattu. Ajattelin sitten, että ei makeaa mahan täydeltä vielä ekalla kerralla, ja tyydyin reilun puolen tunnin tirriäistreeniin. Enköhän mä jo tällä virpomisella saa paikat kipeiksi, kun taukoa on tullut. Salilla oli muuten paljon "nolompaa" klenkata kuin töissä. En minä sitä könyämistä nyt mitenkään aktiivisesti hävennyt, mutta tuli sellainen olo, että mun kävelyä tuijotettiin salilla enemmän kuin töissä.

Koska meno oli koko päivän hurjaa ja mullistavaa, oli mun ihan pakko päräyttää lisää ja uusia myös blogin ilme. Eli, tattadaa: uusi banneri! Taistelin jossain vaiheessa kollaaseja vastaan, kun niitä oli kaikkien blogien bannereissa. Mutta nyt ne taitavat olla jo pois muodista. Ja eipähän tarvitse osata valita kuvien välillä. Valitseminen voi olla joskus, kuulkaas, todella vaikeaa. Nytkin pitäisi päättää, millaisen uikkarin tilaan Wigglestä, enkä osaa. Marulla on liian monta liian kivaa mallia. Tää taitaa olla tällainen ensimmäisen maailman ongelma? En kuitenkaan saituuttani voi antaa itselleni lupaa hankkia kahta uutta uikkaria. Se olisi niin kerskakulutusta, että sisäinen ituhippinikin alkaisi itkeä.

7 kommenttia:

  1. Tää banneri on hyvä! Me likes.

    VastaaPoista
  2. Hieno banneri! Ja olipa kiva törmätä (noin kuvaannollisesti) aamulla uimahallissa!

    VastaaPoista
  3. Anna: Kiitos. Mietin jonkin aikaa, voiko banneriin laittaa oman perseen, mutta sitten totesin, että voi.

    Pia: Joo, oli hauska nähdä! Noilla kapeilla radoilla voi kyllä helposti törmäillä ihan oikeastikin. Tänäänkin tuli vedeltyä uinnin lomassa ylävitosia viereisen radan kanssa pariin otteeseen. :)

    VastaaPoista
  4. Komppaan edellisiä, hiano panneri! Ja noi karvakasat, vaikka toinen vähän mököttääkin selkä yleisöön. :D

    VastaaPoista
  5. Kiitti. :)

    Ja ei Miisu möksää vaan nuuhkii tai syö tuota kukkaa. Se piti siirtää korkeammalle, kun se meinasi mennä parempiin suihin. Siis kukka, ei kissa.

    VastaaPoista
  6. Mäkin tykkään bannerista. Miten niin kollaasit on pois muodista????

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Mäkin tykkään siitä. Oon pari kertaa saanut itseni kiinni sen ihastelusta. :P

    Ihan mutulla sanoisin, että useampi (mun seuraama) bloggari, jolla on ennen ollut kollaasi, on vaihtanut yhteen isoon kuvaan. Ainakin urheilublogeissa sanoisin olevan näin. En teistä matkustusbloggareista osaa sanoa, kun seuraan vain sua. :)

    VastaaPoista