Kohtaaminen joulusalilla

Esport oli eilen kiinni, mutta tänään se aukesi klo 12. Yllätyksekseni en ollut läheskään ainoa paikalla, vaan salilla oli useampikin kinkunsulattelija.

Minä sain polvilääkäriltäni joululahjaksi luvan mennä spinnaamaan (heti huomenna!) ja käyttää isompia painoja jalkaprässissä, joten kipitinkin tänään "perinteisten" leukojen ja penan jälkeen intopinkeänä jopa kahteen erilaiseen prässiin ja latasin molempiin pitkästä aikaa ihan aikuisten painot.

Meilä kuusi on saanut olla rauhassa: siihen ei ole kiivetty
eikä sitä ole syöty - lahjanaruja tosin vähän koetettiin maistella

Minulla on salilla mukana aina vihko, koska en muuten muista käyttämiäni painoja - varsinkaan niistä liikkeistä, joita en tee yhytä usein kuin leukoja ja penaa. Tänäänkin kirjasin kiltisti painojani ja sarjojani ylös, kun vieressä käsipuntannut setä totesi, että minulla on tarkka kirjanpito. Vastasin hänelle tuon muistiperustelun, ja hän totesi yleensä itsekin kirjaavansa painoja ylös.

Keskustelu siirtyi kirjanpidosta eri salien laitteiden eroihin ja siihen, onko Areenan puolen prässin kelkka painavampi kuin Centerin vastaavan vehkeen. Tässä vaiheessa juttukumppanini taisi vilkaista kelkkaa, ja kysäisi sitten, että olenko käynyt kauankin salilla vai olenko joku oikea urheilija, kun minulla on prässissä kunnon painot. (unohtakaa se ulkonäön kehuminen, näin imarrellaan naisia! :D) Totesin, että kai vähän kumpaakin, ja setä kysyi, että mikä mahtaa olla lajini. Vastasin pelanneeni ennen korista, mutta triathloonaavani nykyään puolivakavissani. Kävi sitten ilmi, että kyseinen setä oli fysiikkavalmentanut jotain entistä naisten täysmatkan suomenmestaria (jonka nimen jo autuaasti unohdin). Loput prässin sarjatauot kuluivatkin siten mukavasti rupatellessa kestävyysurheilusta ja voimatreeneistä.

Kohta minäkin opin potkimaan! Joulupukki taitaa tietää,
mikä on minun lempivärini urhelukamoissa: Go pink!

Jossain välissä setä mainitsi kerran, että kestävyysurheilijanaisilla on osalla vähän taipumusta lopettaa syöminen, että menisivät kevyinä kovempaa. Minä totesin tähän, että ainakaan kenelläkään minun tutullani ei ole tätä ongelmaa, mutta me olemmekin jo  aika keski-ikäistä sakkia. (Näin keskustelun ulkopuolelta kommenttina, että joskus vuonna kuokka ja kirves urheilulukiossa tuli kyllä törmättyä useampaankin anorektikkoon, mutta en pitäisi sitä kyllä mitenkään merkittävänä ongelmana kestävyysurheilijanaisten joukossa - ennemmin sitten tosiaan nuorien urheilijoiden parissa ylipäätään.)

Kun prässit oli prässäilty ja minä siirryin yläkertaan tekemään vatsoja, setä lähti samaa matkaa kohti pukuhuonetta - ja jatkoi pyhää sotaansa laihoja naisia kohtaan: hän kysyi, tiedänkö minä, mikä mahtaa olla "noiden tosi laihojen" tyttöjen laji viitaten ilmeisetsi pariin salilla olleeseen nuoreen naiseen. Vastasin, että en tiedä, mutta luulen heidän harrastavan ihan vaan salilla käymistä ja jumppia, kuten useimmat Centerin puolella käyvistä ihmisistä taitavat tehdä. Setä sitten katsoi asiakseen todeta vielä, että nuo hoikat tytöt ovat kamalan näköisiä. Tässä vaiheessa minun teki mieli todeta sedälle, että eipä hän itsekään mikään hunksi ole, tytöt ovat tuskin tulleet salille kaunistamaan herran sarjataukoja ja mistä ihmeestä hän kuvittelee, että hänellä on oikeus arvostella toisten ulkonäköä tai että minua hänen mielipiteensä edes kiinnostaisi. Koska minä sentään osaan käyttäytyä (mitä nyt vähän selän takana blogissa kirjoittelen), niin tyydyin vaan toteamaan, että enpä tiedä ja painelin yläkertaan.

Tämä söpö pikkukirves ei ole setämiesten koulutukseen vaan
pilkkeiden tekoon ensi kesän retkinuotioilla.

Toisilla unohtuu joskus joulumieli (ja käytöstavat) kotiin. Vähän kyllä nyt harmittaa, etten antanut tulla täyslaidallista...