perjantai 30. maaliskuuta 2012

Se ei pelaa, joka pelkää

Eilisen pääurheilutuokio oli yövuorossa (alkoi klo 21) pelattu alueliigan säbämatsi Tapanilan Erä - FLOB. Mähän siis pelaan tuossa FLOB:ssa eli Otaonnela Floorballissa. Turpiin tuli 4-1, mutta oli vastustaja kyllä tosi hyvä. Ei ihan mahoton tai ylivoimainen, mutta pikkasen parempi. Erä syötteli tosi hyvin ja sai siten juoksutettua meidän pelaajia vähän liikaa. Puolustuksessa olisi pitänyt paremmin sumputtaa maalin edustaa ja siten peittää laukaisupaikat. Ja kolme neljästä maalista tulikin poikittaissyötöstä. Ne ovat sellaisia tilanteita, jotka lähes poikkeuksetta ovat pakkien mokia eikä veska voi niille oikeastaan mitään, koska toiselta tolpalta on vaan aivan mahdotonta ehtiä sille toiselle ajoissa. Eka maali oli kyllä sitten vähän enemmän mun mokaa. Sekin tilanne tosin alkoi sillä, että pakki menetti pallon meidän päässämme, mutta minä menin sitten urpona hämääntymään ja avaamaan etukulman. Siis ihan oikeasti mulla oli aluksi olkapää kiinni tolpassa ja etukulma kiinni, ja sitten minä siirryin pois pallon tieltä, kun luulin vastustajan kuljettavan vielä enemmän keskelle ennen vetoa. Stupid.

Minun on aina kovin vaikeaa itse pitää omaa peliäni hyvänä, jos en pelaa nollapeliä. Periaatteessahan kaikki maalit olisivat torjuttavissa. Ne poikittaissyötöistä tulevat maalit eivät tosin enää nykyään harmita (vaikka teoriassa nopea veska ehtisi niihinkin - ja joskus torjuntakin on niin kovin lähellä), mutta muut kyllä. Mutta eilenkin minulle sanoi pari, kolme vastustajaa ja joku oma pelaaja, että hyvä peli. Niin kai se sitten oli pakko uskoa. Itsellä oli vaan välillä sellainen olo, että olin ihan pihalla. Vastustaja maskasi (eli tuli minun eteeni seisomaan näköesteeksi) niin hyvin, että olin todella usein ihan pihalla siitä, missä pallo oli. Ja yhdessä vaiheessa teinkin kolme peräkkäistä torjuntaa ihan vahingossa. Mutta selkeästi minä sijoitun oikein, vaikka en palloa nähnytkään. :)

Toinen minua harmittava asia on, etten ole vielä (pelaan vasta toista kauttani säbää) mikään maailman paras ottamaan koppeja. Torjun siis vähän liikaa eteeni. Ja vaikka meidän pakit ovatkin todella hyviä maalinedustan siivoamisessa, niin ribareista on päässyt tulemaan maaleja. Ja ovathan kopit näyttäviä. Eilenkin olin pari kertaa melkoinen pääsiäiskäsi, mikä sekin harmitti.

Minua keljuttaa aina suunnattomasti, jos joku sanoo minulle "hyvä peli", jos se on omasta mielestäni ollut jotain ihan muuta. Itselle tulee silloin het mieleen, että kuinkas huonona tuo mua oikein pitää. Ja muutenkin olen sitä mieltä, että kohteliaisuuksille käy niin kuin varoituksille sadussa sudesta ja lammaspaimenesta - ne menettävät tehonsa. Mutta olen minä jo oppinut olemaan itselleni armollinen ja hyväksymään sen, että hyviä pelejä on muitakin kuin ne nollapelit. Omalla tavallaan sekin saa yrittämään olemaan vieläkin parempi, että tajuaa onnistuvansa edes jossain.

Vaikka olenkin veskana vielä melkoisen n00b, niin tiedostan itsekin olevani hyvä yhdessä asiassa: heittämisessä. Tästä saan luultavasti kiittää 22 koripallovuottani. Vaikka säbäpallo onkin täysin eri koko- ja painoluokkaa kuin koris, on koriksen ns. pesissyöttö eli se pitkä syöttö, jolla pallo saadaan vaikka toiseen päähän kenttää, hyvin samanlainen reikäpallon heittämisen kanssa. Syöton nimi ei turhaan ole koriksessakaan pesissyöttö: se lähtee korvan vierestä kuten pesäpallonkin heitto. Ja minä osasin antamaa pitkiä ja tarkkoja syöttöjä jo koriksessa, joten yleensä saan syötöt perille pienemmälläkin pallolla. Kun koriksessa pallo yritettiin heittää suoraan kaverin käsiin, niin säbässä sen pitää pompata maasta silleen mukavasti vähän ennen pelaajaa, jolle syötän, jotta pallon saa helposti lapaan. Säbässä on lisäki sääntö, että pallon pitää osua maahan omalla kenttäpuoliskolla. Joten hyvä nopean hyökkäyksen avaus osuu maahan juuri ennen puolta kenttää ja lentää siitä puolisen metriä piikin eteen, mistä piikki saa napattua sen hyvin mukaansa ja ajettua maalille. Minä olen jo useammankin kerran onnistunut antamaan hyviä avauksia puoleen kenttään parinkin vastustajan ohi. Toki hutejakin sattuu: syötössä ei esimerkiksi ole aina sopivaa ennakkoa, ja hyökkääjä joutuu nappaamaan pallon takaviistosta eikä pääse jolkottamaan täysiä kohti vastustajan maalia. Ja joskus olen onnistunut heittämään pallon suoraan päin vastustajaakin (toivottavasti on sattunut, muahaha), mutta olen minä meinannut kerran saada syöttöpisteenkin. Ei vaan mennyt hyökkääjän veto maaliin. Heittäminen on ehdottomasti veskailussa kivointa hommaa.

Tästähän tulikin suorastaan viiltävää analyysiä maalin vahtimisesta, vaikka minun piti aluksi vain kertoa, miten eilinen peli meni. Toivottavasti edes jotakuta kiinnosti. Pallopelit (tai oikeastaan joukkuepelit) nimittäin jakavat mielipiteet erittäin rankasti: ne joko kiinnostavat ihmisiä tai eivät todellakaan kiinnosta. Itsehän olen toki joukkuepelaaja henkeen ja vereen, ja minua kiinnostaa aina pelitaktikka, oli laji mikä tahansa.

Olin muuten eilen myös köysilaskeutumassa. Siitä kerron lisää toivottavasti viikonloppuna, kunhan saan seuralaiseltani Ingalta kuvamateriaalit. (Vink, vink, Inga, jos satut lukemaan... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti