lauantai 31. lokakuuta 2015

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike

Näin minulle totesi joskus ensimmäinen eksäni ollessaan vielä nyksä. Taisimme olla menossa ulos kävelylle tai jotain muuta yhtä päämäärätöntä. Lause tuli minulle taas tänään mieleen ollessani pyörälenkillä Keskuspuistossa. Mietin kotona, että ottaisinko karttatelineen ja Espoon ulkoilureittikartan mukaan, mutta totesin, että on paljon hauskempaa hortoilla ilman karttaa. Keksin jossain vaiheessa, että mahtaisinkohan löytää hiekkateitä pitkin Oittaalle, koska tiesin, että reitti on olemassa: lumisena talvena on mahdollista hiihtää jopa Olarista Oittaalle asti. Karta kanssa reitin löytäminen olisi ollut vähän liian suoraviivaista ja nopeaa. Nyt ei sitä vaaraa ollut.

Suunnattomasta hortoilusta saankin oivan aasinsillan erääseen keskusteluun, jonka kävin vähän aikaa sitten töissä. Työkaverini Trädimies S on ahkera blogini seuraaja, ja hän totesi, että minun pitäisi kirjoittaa juttu siitä, mitä kaikille tämän vuoden haasteilleni ja leikkimielisille kisoilleni oikein kuuluu. Eli siis uudenvuodenlupauksilleni. Lukijatoiveita on aika kiva toteuttaa, joten härifrån tvättas. Ja onhan sitä hyvä muistutella itselleenkin, mitä kaikkea on tullut luvattua.

Yksi tämän päivän umpikujista

Asetan itselleni aina vuoden alussa tavoitteita, eivätkä ne ikinä liity mihinkään järkevään kuten ajan parantamiseen jollain traithlonmatkalla tai tietyn kilometrimäärän keräämiseen fillarilla kesän aikana. Ihan rehellisesti sanottuna pelkään, että moiset tavoitteet vievät ilon koko hommasta, joten tavoittelen siksi sekundäärisempiä asioita.

Olen ehkä Suomen laiskin hyötyliikkuja. Auto pitää aina saada oven viereen, ja hissi on ystävä. Siksi yksi tämän vuoden tavoitteeni oli kävellä kotona (8. kerros) tai töissä (kellarista -1 tai -2 -kerroksesta kuutoseen) yhteensä 120 kertaa. Eli 10 kertaa kuussa. Ei kuulosta pahalta, mutta on kuitenkin tavoite, jota varten pitää sykkiä useamman kerran viikossa. Alkuvuoden pysyin hyvin tahdissa ja kiipesin portaita sen 10 kertaa kuussa (vaikkakin kerrat saattoivat painottua loppukuuhun). Mutta kesällä laiskistuin. Olen korjannut tilannetta jonkin verran tekemällä porrastreenejä, mutta vielä on kirittävää:


Kyllähän tuon vielä kahdessa kuussa ehtii. Huonommin menee muilla tavoitteilla. Olen esimerkiksi autuaasti unohtanut, että minun piti opetella seisomaan jumppapallon päällä. Kyykkäilen nykyään (silloin kun ylipäätään kyykkään) bosun päällä, mutta muita tasapainoharjotteita en ole tehnyt sitten kevättalven. Tosin selkä vaivasi keväällä ja alkukesästä niin pahasti, ettei se olisi oikein pallon päällä kikkailua sallinutkaan. Pitääpä heti huomenna salilla vähän tasapainoilla.

Vedin viime vuonna 10 leukaa vastaotteella, ja tänä vuonna tarkoitus oli tehdä sama temppu myötäotteella. Keväällä olin jo hyvässä vauhdissa tavoitteeni kanssa, mutta kesän nylkkykauden kiireet rajoittivat salitteluani pahasti. Ja olen ollut melkoisen aikaansaamaton kotileukailun kanssa. Leukojen määrä pyörii nyt jossain 5-6 hujakoilla sekä myötä- että vastaotteella. Eli jos nyt saisin ryhdistäydyttyä, voisin ehtiä tavoitteeseen vielä ennen vuodenvaihdetta.

Ruoho on todistetusti vihreämpää aidan toisella puolella.

Supersuunnistaja lupasi harrastaa tänä vuonna lihashuoltoa enemmän kuin minä. Tästä on kehkeytynyt jonkinasteinen venyttelykisa, koska enhän minä häntä nyt ilmaiseksi tavoitteeseensa päästä. Minä tuppaan venyttelemään kerralla kauemmin kuin Ääsääs, mutta hän on rehellisesti sanottuna ollut säntillisempi sen suhteen, että venyttelee aina, kun on urheillut. Lisäksi hän on varsinkin nyt syksyllä käynyt huomattavasti enemmän hieronnassa kuin minä, koska minä olen joutunut perumaan hierontojani monta kertaa. Minulla oli kova aikomus ilmajoogata itseni voittoon, mutta harmillisesti en ole ehtinyt joogaankaan niin usein kuin olisin halunnut. Alkuvuodesta tsekkailimme tilannetta aina kuun vaihteessa, mutta sekin jäi kesällä. On siis täysin mysteeri, mikä lihashuoltokisan tilanne tällä hetkellä on. Mutta eipähän ainakaan tule laiskistuttua ennen vuoden vaihdetta, kun on jatkuva pelko persiissä.

Eli summa summarum: liikettä on ollut, mutta ei välttämättä ihan kohti päämääriä.

Siellähän se Bodomin järvi liplattaa vihaisten lintujen takana!

Mutta mites tämän päivän tavoitteen kanssa kävi? Löysinkö Oittaalle? No, löysinhän minä. Reitti ei tosin ollut missään määrin optimi, mutta eipä sen ollut tarkoituskaan olla. Sain polkea sieluni kyllyydestä pitkin Espoon metsien kevyen liikenteen väyliä ja nauttia nätistä syyspäivästä. Mikäs sen mukavampaa. Nyt voisin mennä venyttelemään telkkarin äärelle.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Voitolla yöhön

Olin koko viime viikon juoksukiellossa tulehtuneen nilkan jänteen takia. Onneksi olimmekin ilmottautuneet Supersuunnistajan kanssa Mammuttimarssille pyöräsarjaan. Pyöräily oli minulle sallittua, joten luvassa oli hauskaa tekemistä koko perjantain ja lauantain väliselle yölle. Supersuunnistaja kyllä kuvitteli, että tulisimme maaliin jo 6-8 tunnissa eli aamuyöllä, mutta aurinko kyllä ehti nousta paljon ennen kuin olimme kolunneet kaikki reitin 21 rastia läpi.

Tuska-sarjan (200 km) lähtö puoli tuntia ennen meidän lähtöämme

Me osallistuimme marssisarjaan eli pyöräilimme 100 km. Ajattelimme kokeilla tätä hienoa kisaa ensin tällaisella kevyellä pikamatkalla. Ja jos homma osoittautuu olevan mistään kotoisin, voimme lähteä sitten  ensi vuonna pidemmälle matkalle. Ja ihan hyvä niin: saimmehan me nytkin vietettyä lähes 13 tuntia laatuaikaa.

Lähtö tapahtui perjantaina klo 20:30, ja otimme heti alussa hyvät sijat kärjen tuntumassa. Tosin jo ensimmäisillä kilometreilla Supersuunnistajalta tippui fillarista ketjut, ja saavuimme ekalle rastille siellä meille perinteisemmällä sijalla. Onneksi Ääsääsillä oli seuraavalla rastivälillä kuitenkin pelisilmää enemmän kuin kaikilla muilla yhteensä: kun muut lähtivät könyämään kakkosrastille pientä polkua, me posottelimme sinne autoteitä pitkin - ja löysimmekin rastin ensimmäisinä. 10 sekuntia rastin löytymisen jälkeen toinen valtateitä posotellut pari tosin hujahti ohitsemme, mutta johdimmepa sentään hetken.

Tässä on yön komein pummi eli paluu pyörille rastilta 8.

Pidimme hyvää sijoitusta useamman rastivälin, mutta sijoitus tippui rastien 4-6 aikana. Kansallispuistossa ei saanut polkea, ja koska minulla oli juoksukielto, meni meidän etenemisemme kävelyksi. Tässä välissä moni kakkosella pummannut pari pääsi ohitsemme.

Rasti numero kuusi oli kaikkien kovasti odottama uintirasti. Mammuttimarssilla on aina yksi rasti, mihin kuuluu pieni pulahdus paikallisessa vesistössä. Jos suunnistaja on nössö, eikä halua uimaan, voi rastin korvata hakemalla hevonkuusesta yhden ylimääräisen rastin. Koska järvi ei ollut edes jäässä, emme me harkinneet hetkeäkään, että emme olisi uineet. Olimme ottaneet mukaan kuivat vaihtovaatteetkin, ettei uinnin jälkeen tarvinnut pukea hikisiä vaatteita päälle.

Minä rastilla numero 18 eli Kaukolanharjun
näkötornilla

Pahin pummi tapahtui rastilla numero kahdeksan: lähdimme metsään vähän väärästä kohdasta ja löysimme rastin vähän tuurilla. Paluu pyörille ei sujunutkaan ihan yhtä hyvin, ja pörräsimme metsässä hyvän tovin ennen kuin pääsimme takaisin tielle pari sataa metriä pyöristä sivuun.

Tämän jälkeen muutama rastiväli sujui ihan kivasti. Saimme joskus neljän aikaan yöllä kivasti kannustustakin, kun paikallinen väestö palasi baarista ja kiritti meitä ystävällisesti ohi ajavasta amari-Corollasta.Mahtoi olla ihan hyvä WTF-näky, kun keskellä lokakuista yötä törmää maantiellä pyöräilijään - saati kahteen.

Rasti numero 19 oli uimarannan hyppytornissa

Kannustus tuli tarpeeseen viimeistään siinä vaiheessa, kun kadotimme rastien 12 ja 13 välillä polun keskellä suota. Vietimmekin sitten siellä suossa melkein tunnin pyöriä raahaten. Minun nilkkani ei ihan pitänyt tästä kävelyretkestä, ja lopussa Supersuunnistaja joutui kantamaan pahimmista paikoista oman pyöränsä lisäksi minun fillarini, koska minuun sattui liikaa. Kaiken kukkuraksi minulta loppui otsalampun akku noin 100 m ennen kuin pääsimme tielle. Ensimmäinen vara-akkuni vuoti varausta ja paloi noin 30 sekuntia. Toinen vara-akkuni ei sopinutkaan lamppuun (olin testannut akkuja kotona toisella lampulla), mutta onneksi Supersuunnistajan vara-akku toimi, ja saatoimme jatkaa matkaa. Valoa tarvitsi kuitenkin vielä nelisen tuntia.

Jotta homma ei olisi mennyt liian helpoksi, rastilla numero 15 oli lintutornin rakenteissa ollut rastimerkki kadonnut. Etsimme sitä turhaan, kunnes tuli kylmä, ja soitimme sitten kilpailun johtajalle,joka antoi luvan jatkaa matkaa. Eikä tässä vielä kaikki. Olimme vaihtaneet molempien karttatelineiden levyt, ja Supersuunnistajan telineen ruuvi oli kiinnitetty huonosti. Heti rastilta 15 lähdettäessä hänen telineensä levy irtosi. ääsääs suunnisti loppureissun "käsipelillä" eli piti levyä kädellään tuettuna telineen jalkaan. Onneksi toisella kädellä saattoi sentään jarrutella ja vaihtaa vaihteita.

Voi vietävä! Se hajosi! Reipas Ääsääs suunnisti kuitenkin urheasti irtomallilla loppuun.

Vaikka tavoitteenamme oli päästä maaliin ennen auringon nousua, oli tavallaan ihan kivaa, että saimme nähdä maisemiakin. Ne olivat nimittäin aika upeita. Valoisan aikaan olimme Saaren kansanpuistossa, ja siellä oli tosi nättiä. Ehkä pimeässä missattuja Liesjärven ja Torrosuon kansallispuistojakin pitää mennä tsekkailemaan joskus valoisan aikaan.

Luulimme tässä vaiheessa olevamme viimeisiä, emmekä pitäneet enää mitään kovaa kiirettä. Toiseksi viimeisellä rastivälillä näimme kuitenkin tutun parin, jonka kanssa olimme aiemmin etsineet lintutornilla kadonnutta rastia. Saimme heidät lähes kiinni mennessämme viimeiselle rastille, ja aloitimme hurjan loppukirin kohti maalia. Jännityksen lisäämiseksi toinen pari valitsi eri reitin maaliin. Poljimme kuin viimeistä päivää, emmekä missään välissä nähneet enää toista paria. Meidän reittivalintamme osoittautui paremmaksi, ja herrat tulivat kisakeskuksen ovella vastaan, kun me palasimme tulosten tarkistamisen jälkeen takaisin pyörille.

Kisan jälkeen päästiin saunomaan vähän
erikoisempaan saunaan

Superuunnistaja katseli gps-seurannasta, että emme olleet lähellekään viimeisiä. Tämä tuli varsinkin minulle yllärinä, koska olin viimeisillä rastien vaatimilla jalkapatikoilla todella hidas kipeän nilkan takia. Sunnuntaina julkaistuista tuloslistoista selvisi, että olimmekin sarjamme neljänsiä. Eli homma sujui ihan yllättävän hyvin! Ensi vuonna pitää ehdottomasti osallistua - ja mieluummin ehjemmillä koivilla, niin jalkautumisetkin menevät vauhdilla.

... nimittäin saunabussiin! Bussista astuu tyytyväinen saunoja

Tässä vielä linkki gps-seurantaan, jos jotakuta kiinnostaa tuijotella tarkemmin sohlaamistamme suolla ja muita jännittäviä käänteitä.

torstai 22. lokakuuta 2015

Melkein valmista

Kartat on printattu ja piirrelty. Vaihtovaatteet on pakattu vesitiiviiseen pussiin. Ruokaakin on mukana (ja sitä on enemmän kuin kuvassa). Supersuunnistaja pakkasi jo laukkunsakin, kun minä lakkasin kynsiä. Eiköhän tästä ihan kiva syysretki vielä aikaan saada.

Puolet kartoista ja muutama muu tärkeä varuste

Jos joku on Wannabe-Monosten fani, eikä huomenna illalla ole mitään tekemistä, niin Mammuttimarssin FB-sivulle ilmestyy klo 21:30 tienoilla linkki gps-seurantaan, mistä meidänkin tiimimme koikkelointia voi seurata. Seuraaminen kannattaa tosiaan tehdä jo illalla, koska ajattelimme tulla aamulla maaliin.

Tässähän voisi hiljalleen mennä nukkumaan, koska huomenna sellaista luksusvaihtoehtoa ei ole tarjolla.

//EDIT: Linkki gps-seurantaan olikin jo tarjolla. Tosin kuka ihme sitä pystyy seuraamaan, koska se vaatii toimiakseen selaimeen Javan? Yäk! :)

//EDIT2: Supersuunnistaja löysi beta-version html-pohjaisesta gps-seurannasta. Nyt teitäkään ei pitele mikään! Me ollaan tuollainen nätti, sininen pallura.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Eipäs sitenkään!

Olin eilen lääkärissä näyttämässä nilkkaani. Lääkäri kielsi juoksemasta ja käski tulla viikon päästä uudestaan. Enkä minä ehkä kehtaa juosta sitten juuri sunnuntaina ennen kontrollikäyntiä. Ei siis rogausta mulle sunnuntaina. Vuorikiipeilijä M menee rogaamaan toisen kaverinsa kanssa, joten ei sentään mene ilmottautuminen hukkaan.

Taas kaunis maisema Mammuttimarssin reitiltä, joka jää pimeässä näkemättä.
Kuva: Mammuttimarssin FB-sivulta

Pyörää saan polkea, joten Mammuttimarssi ei ole vaarassa. Tosin siellä on pitkiä pätkiä, kun kansallispuistojen alueella ei saa polkea, joten voi olla, että Wannabe-Monosten tulos ei ole ihan esikuvien mukainen. Koetan kuitenkin muistaa tehdä tosi hienot kisakynnet hanskojen alle piiloon, että ei tule enempää haavereita.

Katselin eilen illalla Supersuunnistajan printtaamia karttoja. Minua alkoi välittömästi väsyttää ja palella.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Oho, ilmosin!

Tänään ilmottautuminen oli todellinen oho, koska arvoin koko päivän tuon vasemman koipeni kanssa, että kestääkö se ensi viikonloppuna sekä Mammuttimarssin että Pihkaniskojen järjestämän Syysrogan. Lojuin koko aamun sohvalla ja haudoin nilkkaani jääpussilla - ja sitä särki silti ihan perkeleesti. Mutta kun lopetin lojumisen ja aloin tehdä kotiaskareita, jalkaa särkikin vähemmän. Kävin äsken salilla podaamassa yläkroppaa, ja pois tullessa koipea ei särkenyt melkein ollenkaan. Nyt kroppa alkaa olla taas jäähtynyt, niin kolottelu palaa hiljalleen.

Toisilla on intohimona laatikossa loikoilu ja toisilla esimerkiksi
metsässä toikkarointi. Mutta pääasia, että kaikilla on omansa!

Mutta selkeästi nilkka haluaa, että sitä käytetään. Niin käytetään sitten! Onhan nilkka turvonnut, mutta eopä tässä mihinkään missikisoihin olla menossa, vaan metsään juoksemaan. Joten kaivelin pankkitunnukset esille, ja ilmoitin itseni ja Vuorikiipeilijä M:n Syysrogaan. Supersuunnistaja oli ilmottautunut jo aiemmin päivällä itsekseen.

Syysrogassa on hauska aikasääntö: kaikki 2 h 15 min sisällä maaliin tulleet osallistuvat 2 tunnin sarjaan ja loput "ultraan", jossa ei ole aikarajaa. Me kyllä pyrimme tulemaan maaliin jo kahdessa tunnissa. minua ei kiinnosta hakea kaikkia rasteja.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Strömsöhön on pitkä matka

Tänään juosta jolkotettiin pitkin Helsingin keskuspustoa, kun suuren urheilujuhlan tuntua pääkaupungin väestölle loi upouusi polkujuoksutapahtuma nimeltä Helsinki City Trail. Matkavaihtoehtoja oli 12 km ja puolimara. Koska minähän en tunnetusti juurikaan tossuja kuluta, valitsin nössösti matkoista lyhyemmän.

Meikäläisen kisanumero meni puskaan, kuten teemaan kuuluu. 

Fiilikset kisaan lähdössä olivat vähän ristiriitaiset. Sää oli aivan ihana: aurinko paistoi ja ruska on ainakin täällä etelässä vielä ihan liekeissä. Tunnelmaa kuitenkin latisti vasempaan akillesjänteeseeni viime lauantain jälkeen ilmestynyt kipu. Jalka kesti kuitenkin keskiviikon suunnistuksen kovan alustan, joten en uskonut sen haittaavan menoa tänäänkään. Lämmittelyssä kipu tuntui jopa vähän hellittävän, kunnes avaavia juoksutekniikkaliikkeitä tehdessäni vasenta nilkkaa vihlaisi oikein kunnolla. En tiedä, mitä jalalle tapahtui, mutta pirusti se sattui. Kipu kuitenkin laantui onneksi lähtöön mennessä siedettäväksi, ja saatoin lähteä köpöttelemään.

Taisin laittaa tavoiteajaksi 1:25, millä osuin toiseen lähtöön. Oikeasti tavoitteenani oli alittaa puolitoista tuntia, mutta ainahan juoksukisoissa pitää vähän keulia, kun valitsee lähtöryhmää. Keulin myös lähtöryhmässä, koska juuri kukaan muu ei uskaltautunut eturiviin lähtöviivalle. Koska toiseen riviin oli siitä lähtöviivalta vielä 20 sekuntia ennen lähtöä noin 10 metriä matkaa, eksyin minä laiskana tyttönä sitten kärjille. Eipähän tarvitse juosta yhtään liikaa. Kauaa en saanut johtoasemastani kuitenkaan nauttia.

Maali oli Olympiastadionilla - enpä ole ennen sinne juossutkaan, kun en
noita katumaratoneja harrasta

Pääsin ihan hyvissä asemissa liikkeelle, mikä on polkujuoksussa ihan kivaa - eipähän tarvitse edes teoriassa murehtia ohittelusta. Pysyin myös oman lähtöni kärjen matkassa ihan kivasti Paloheinän ekat mäet, mutta 1,93 km kohdalla (kyllä, katsoin mittarista tarkan matkan) astuin sillä samaisella vasemmalla jalallani juurelle vähän huonosti, ja nilkka pyörähti. Suusta taisi päästä joku ruma sana. Vähän aiemmin oli yksi kanssakisaaja kävellyt vastaan. Luulen, että häneltäkin meni nilkka. Minä en kuitenkaan harkinnutkaan keskeytystä: jos pystyy kävelemään, pääsee myös maaliin. Lisäksi tiesin, että minulla on vahvat nilkat, ja olen ennenkin esimerkiksi multisportissa kävellyt nilkan takaisin juoksukuntoon. ja niin tein tänäänkin: käveltyäni pari sataa metriä nilkka oli taas sen verran ok, että sillä saattoi juosta. Toki puoli seurakuntaa oli siinä vaiheessa mennyt jo ohitseni.

Kävelystä huolimatta keskivauhtini oli pysynyt alle 7 min/km, ja olin ihan positiivisilla fiiliksillä: tässähän alitettaisiin puolitoista tuntia ihan reippaasti. Aloin myös saavutella muutamia selkiä, jotka olivat päässeet ohitseni kävelyvaiheessa.

 Arka nilkka vaikutti kuitenkin myös päähän, ja huomasin alkavani nössöillä: en enää uskaltanut hypellä reteesti kivien ja puunrunkojen yli, vaan otin jokaisen askeleen todella varman päälle. Tämä oli jokseenkin kuluttavaa, ja 6 km juomapisteen jälkeen huomasin, kuinka vauhtini alkoi hiipua yli 7 minuutin kilometrivauhtiin. tai sitten minä en vaan osaa juosta kunnolla yli viittä kilometria.

Päivän saldo. EA:ssa oli minun vasemman (haha!) polveni leikellyt lääkäri,
joka sanoi, että ulompi nivelsiteeni on vähän revähtänyt. Onneksi vain vähän.

Maaliin kuitenkin päästiin. Olisi ollut kivaa juosta kerrankin Olympiastadionille hyvillä fiiliksillä, mutta päälimmäinen ajatukseni valitettavasti oli vain, että "loppuis jo". Pakko kyllä kehua järkkärien mielikuvistusta, koska vaihtelevan reitin kruunuksi oli stadikalle raahattu puunrunkoja "tuomaan polkujuoksutunnelmaa". Reitti kulki myös pituushyppypaikan lävitse, eli meillä oli myös hiekkaeste. Koetin loppukiritellä kahta pinkkiä leidiä kiinni, mutta aloitin kirini valitettavasti liian myöhään. Sen sijaan joku nainen paineli ohitseni vielä parikytä metriä ennen maalia, vaikka yritinkin pitää edes hänet takanani.

Tankattuani vähän urheilujuomaa ja yhden suolakeksin (kuka pystyy syömään heti kisan jälkeen?), huomasin, että nilkkaa alkaa sattua koko ajan enemmän lihasten jäähtyessä. Päätin sitten mennä ensiapupisteelle pyytämään jääpussia. Ensiavussa oli muutama muukin nainen (joo, ei yhytään miestä - menevätkö ne suoraan kotiin nuolemaan haavojaan vai eivätkö ne kompuroi?), ja tapasin siellä muunmuassa Endorphinistin, joka oli vetänyt oikein kunnon turvat. Se 2 km kohta taisi olla aika paha, koska toinenkin kilpasisko oli taittanut nilkkansa juuri siellä.

Loppuaikani oli 1:26:45, jolla olin naisten sarjan 106. Eli tukevasti puolivälin paremmalla puolella, mutta silti aika keskitasoa. Yllätyksekseni alitin kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta puolitoista tuntia, mutta ihan tyytyväinen en osaa kuitenkaan olla. Kun tietää, että hyvänä päivänä olisi voinut mennä kovempaa, niin ei sitä oikein vain kykene iloitsemaan lasareettituloksesta. Jotkut tekevät hommia vasemmalla kädellä - meikäläinen tekee tuloksia näemmä vasemmalla jalalla. :)

Ps. Tajusin tässä kuvia lisäillessäni juuri syyn kaikelle epäonnelleni: taas unohtui kisakynnet!!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Sprinttiä pimeässä

Kuten blogin FB-sivua seuraavat jo tietävätkin, ilmottauduin tänään käytyyn sprinttisuunnistukseen. Helsinki Night Challenge on viiden osakilpailun sprinttikisasarja, missä kisat käydään aina vasta auringon jo laskettua. Tänään käytiin kauden eka kilpailu Vallilassa ihan minun hierojani naapurissa. Olisi ehkä pitänyt varata hieronta suunnistuksen päälle, niin olisi palautuminen päässyt heti käyntiin.

Rata oli kuntosarjassa virallisesti 2,8 km, ja minulle matkaa kertyi mittariin 5,78 km. Aikaa käytin 42 min ja rapiat, joten reitti oli sprintiksi vähän ylipitkä. En siis pummannut mitenkään mojovasti, vaan rasteja oli paljon (20). Kertaakaan en mennyt aidan väärälle puolelle, mistä olen ylpeä. Kolmannella rastilla juoksin rastin ohi, kun etsin sitä jalkakäytävän väärältä laidalta. Siitä en ole kauhean ylpeä. Myös parista pimeämmästä ja pusikkoisemmasta paikasta oli vähän vaikeampaa löytää rastia, koska minulla oli otsalamppuna vain lussu kartanlukuvalo.

rasteja oli sikin sokin ja pitkin poikin.

Olin kuitenkin suorituksellani kuntosarjan parhaassa kolmanneksessa, joten suoritus oli mielestäni varsin jees. Olisin halunnut ladata oman reittini reittihärveliin, mutta kisaa ei taida olla siellä jaossa. Olisi ollut opettavaista tuijotella omaa rataa kartalta.

Kivaa oli. Harmittavasti en pääse kolmella seuraavalla kerralla osallistumaan, mutta viidennelle etapille Hietsuun pääsen taas. Kaikille pääkaupunkiseudun urbaaneille suunnistajille suosittelen kyllä noita kisoja: lyhyet reitit sopivat työpäivän jatkeeksi, ja mukana on kunto- ja starttisarjat meille amatööreille. Kaupunkisuunnistus katuvaloineen on muutenkin ihan sopiva ensiaskel yösuunnistuksen jännään maailmaan.

Tässä vielä reittini Garminista, kun ei sitä Reittihärveliä ollut tarjolla:

maanantai 12. lokakuuta 2015

Oho, ilmosin!

Tai en mä oikeesti. Supersuunnistaja hoiti sihteerinhommat ja ilmoitti meidät Mammuttimarssin 100 km pyöräsarjaan. Ajattelimme ottaa nyt ekalla kerralla nössösti lyhyemmän matkan, ja lähteä polkemaan 200 km vasta sitten, kun homma on todettu mielekkääksi.

Mammuttimarssin lähtöpaikka on varsin idyllinen. Pimeässä se ei 
tosin lohduta, koska silloin ei näe mitään.

Jos sinulla ei ole mitään hajua siitä, että mistä puhun, niin Mammuttimarssin filosofisen taustoituksen voi lukaista Peräkylän Ponnistuksen sivuilta. Varsin sykähdyttävä kuvaus löytyy myös Fillarifoorumilta.

Reissulla pääsee polkemaan myös pitkospuita. Veikkaan, että ne
ovat myös märät ja liukkaat. Ja suolla on taatusti pimeää.

Tällä kertaa emme lainanneet joukkueelle nimeä miltään elokuvalta, vaan olemme Wannabe Monoset. Tämäkin vaatinee jotain taustoitusta. Minä olen ihaillut Monosen hiihtäjäpariskuntaa siitä asti, kun Janne Mononen tykitteli 2013 Nuuksio Classicin voittoon ajalla, joka olisi ollut ihan kelpo flättimaratonillekin. Kun minulle selvisi, että hänen vaimonsa Laura on myös maajoukkuehiihtäjä, olin ihan myyty. Kun Laura oli nyt kuun vaihteessa Iltsikassa, niin huokailin taas kerran Supersuunnistajalle, että olisi ihanaa olla samanlainen huippu-urheilijapariskunta kuin Monoset. Ja siitä se idea sitten lähti. :)

Tosi kauniita maisemia on matkalle varattu Onneksi ne
menevät kaikki hukkaan.

Supersuunnistaja iski juuri rastien koordinaatit kartalle. Melkein päästään taas suunnistamaan Somerolle, mutta ei kuitenkaan. Ei kyllä varsinaisesti harmita.

Tuollainen keikka olisi luvassa parin viikon päästä.

Kuvat on lainattu Mammuttimarssin FB-sivuilta.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Tytöt tahtoo pitää hauskaa

Nyt on myös se aika vuodesta, kun minä saan nauttia noin joka toinen viikonloppu omasta laatuseurastani, kun  Supersuunnistaja junailee Pohjanmaalle tuijottamaan metsänreunaa. Ensimmäinen metsästysleskiviikonloppu on ainakin mennyt ihan rattoisasti, joten ehkä tästäkin syksystä selvitään.

Suunnitelmat ja kisakynnet tehty! Nyt voi kisa alkaa!

Koska Supersuunnistaja oli harrastamassa perinteistä äijäilyä, minä ajattelin ylläpitää maailmankaikkeuden balanssia, ja pidin eilen hauskaa tyttöporukalla. Porukkaan kuuluin minä ja Vuorikiipeilijä M. Ja hauskana ohjelmana oli Vuorikiipeilijä M:n elämän ensimmäinen rogaining.

Kalevan kierros järjestelee silloin tällöin 2 tunnin rogauksia, jotka ovat oikein hauskoja tilaisuuksia. Ja eilen oli taas aika KK-rogainingin. Olen joskus kertoillut M:lle rogainingeista, ja se on kuulostanut hänestä hauskalta puuhalta. Pyysin häntä sitten mukaani, ettei yksin tarvinnut ajella Tuusulaan asti. Ja mitä sitä nyt lauantaina muuta tekisi kuin juoksisi 2 tuntia ruskan värjäämässä metsässä? No, sitä minäkin!

Meidän tiimi: tiellä juostessa ehtii ottaa selfieitäkin

Koska Vuorikiipeilijä M on minuakin kokemattomampi suunnistaja, minä sain joukkueessamme päävastuun reittisuunnittelussa ja kartanluvussa, ja M kantoi emitiä ja hoiti leimaamisen. Reittisuunnittelu meni minulle tyypilliseen tapaan nopeasti ja hutaisten. Olin ottanut mukaan metrin pätkän narua, jolla mittailin todella pessimistisesti matkaa. Minulla kun on vähän historiaa liian pitkän reitin suunnittelussa, niin yritin olla pessimisti ja harkitseva reittisuunnittelija.

Osallistujia oli pari sataa, joten yhteislähdössä oli ihan suurehkon urheilujuhlan tuntua. Ja ekalle rastille pääsi iloisesti muiden peesissä. Toisen rastin jälkeen ruuhka alkoi jo hellittää, ja pääsimme tekemään ihan omaa suoritustamme.

Rastejakin löytyi. Ja koska pics or didn't happen, niin sitten pics.

Työnjako toimi meillä mainiosti: Vuorikiipeilijä M säntäili edellä intopinkeänä, ja minä tulin perässä vähän rauhallisemmin ja huutelin hänelle, minne hänen pitäisi juosta ja missä kunkin rastin piti olla. Minun suurin paheeni suunnistuksessa on, että katson ihan liikaa kartaa, joten innokkaasti edellä poukkoileva lisäsilmäpari auttoi todella paljon rastien löytämisessä. Tämän lisäksi meidän juoksuvauhtimme ovat hyvin samanlaiset, joten kummankaan ei tarvinnut himmailla tai roikkua puolikuolleena perässä.

Reittisuunnitelma oli ollut todella pessimistinen, ja olimme tunnin kohdalla melkein puoli tuntia suunnitelmaa edellä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska kartalla oli valkoiseksi jätetty alue, missä oli tarkoitus harrastaa muistisuunnistusta. Alueella oli "S-rastilla" kartta, jolle oli piirretty neljä neljän pisteen rastia. Mitään muistiinpanovälineitä ei saanut  käyttää. Koska meillä oli 25 minuuttia aikaa, kävimme mekin kokeilemassa muistisuunnistusta. Ensimmäisen rasteista löysimme ihan vahingossa matkalla S-rastille, ja S-rastilta painoimme mieleen reitin kahdelle muulle rastille - jotka sitten löysimmekin, kunhan minä vähän hillitsin yli-innokasta M:ää ja valitsin oikean polun.

Tämä 5 pisteen rasti löytyi hienosti, mutta seuraavalla kakkosen rastilla tuli pummi.

Muistisuunnistukseen meni sopivasti juuri sille varattu 25 minuuttia, joten pääsimme takaisin kartalle ihan aikataulussa. Viimeisen puolen tunnin aikana tuli meidän isoin pummimme, mutta silti juoksimme maaliin pari minuuttia ennen 2 tunnin aikarajaa ja saimme haettua kaikki suunnittelemamme rastit. Kerrankin ei tarvinnut ottaa mitään käsittämätöntä monen sadan metrin loppukiriä. Keräsimme yhteensä 66 pistettä, millä tuloksella olimme naisten sarjan seitsämänsiä ja koko joukon 60. Tämä oli minulle ihan käsittämättömän hyvä suoritus ja verrattavissa mun ja Supersuunnistajan ensimmäiseen yhteiseen rogaan, missä teimme silloinkin ihan tuurilla täydellisen reittisuunnitelman.

Eilisen kruunasi vielä illallinen, kun Vuorikiipeilijä M tuli meille syömään kokkaamaani hirveä. Pitää syödä pakastin tyhjäksi ennen kuin Ääsääs osuu johonkin. :) Ideana oli myös spekutella meidän suoritustamme. Valitettavasti se oli kaikin puolin nappisuoritus, niin emme keksineet mitään jossiteltavaa. Tyydyimme sitten juoruilemaan ja harrastamaan muita perinteisiä akkojen kaakatuksia.

Vielä leimaus maalissa ja nappisuoritus oli siinä!

Koska Vuorikiipeilijä M tykkäsi rogauksesta, kysyin, haluaisiko hän lähteä uudelleen parin viikon päästä, kun Hakunilassa järjestetään syysroga. Minulla on kyllä perjantaista lauantaille Mammuttimarssi, mutta eihän pyöräily rasita juoksulihaksia - eihän? Supersuunnistajakin on silloin viikonlopun kotona, mutta taidanpa kehoittaa häntä rogaamaan ihan keskenään ja lähteä metsään taas tyttöjengillä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

taas on se aika vuodesta...

... kun meikäläinen alkaa leikkiä oman elämänsä AD:ta ja taiteilee uuden bannerin. Tällä kertaa Supersuunnistajakin pääsi mukaan. Ja vielä kahdesti. Kissatkin olivat tyrkyllä, mutta itserakkaana tuuppasin kuviin kuitenkin mut, meitsin ja meikäläisen. Ääsääs ei tykännyt uudesta fontista, mutta mä kyllä tykkään. Väristä en ole ihan varma. Pitänee tuijotella tuota jonkin aikaa, niin en jaksa enää säätää.

Tämä kuva melkein pääsi banneriin, mutta kelluva Minttu jyräsi.

... kun lentsua on liikkeellä. Olin viikonlopun reissussa ja uhkailin, että tällä viikolla urheilen ainaskin kymmenen tuntia. Maanantaina oli vähän vetämätön olo, mutta tuomitsin sen vain väsymykseksi ja menin pyöräilemään Espoon rantramaratonin reitin. Eilen oli jo kurkku vähän karheana, mutta menin silti uimaan. Ja tänään onkin ollut päällä jo ihan aito flunssa. Ei tämä onneksi kovin paha ole, joten uskon selviäväni lauantaina Vuorikiipeilijä M:n kanssa rogaamaan. Mutta enpähän liiku ennen sitä tai ainakaan kymmentä tuntia. "Hahaa", sanoo maailma ja lyö lekalla päähän.

Tätä kuvaa harkitsin sekä bannerin että koko blogin taustalle. Mutta vain harkitsin.


... kun opetellaan sitä, mitä ei osata. Supersuunnistaja ilmoitti meidät molemmat Runner's Highn Pimp my juoksutekniikka -kurssille. Itse ilmottauduin ihan itsekseni lisäksi HelTrin Puolimatkan punnertajat -harjoitusryhmään. Ryhmällä on talvikaudella viikottaiset yhteistreenit ja jokainen jäsen saa ihan oman harjoitusohjelman. Lisäksi saamme suljetun FB-ryhmän ja juoksupipon! Ryhmä alkaa pyöriä ensi kuussa.