sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Oho, ilmosin - ja oho, edustan!

Kauden päätavoite on sitten selvillä: se on Finntriathlon Levi ja siellä tietysti puolimatka. Kukas nyt Lappiin asti jaksaisi lähteä pikamatkaa jumppaamaan? Tämähän tarkoittaa nyt sitä, että minun pitää opetella polkujuoksemaan, koska Levillä puolimara vedetään poluilla. Aloittelinkin polkujuoksutreenejä jo tällä viikolla. Lisäksi olen käynyt paljon suunnistamassa.



Tosin en minä mene Leville pelkästään triathloninkaan takia. Finntriathlon Levi lopettaa Levi Otdoor Fest -tapahtuman. Sen taas aloittaa Arctic Bootcamp Challenge, jota meidän firmamme sponsoroi. Koska olemme jo Levillä festaamassa, sanoi toimarimme joo, kun kysäisin, että haluaisimmeko näkyvyyttä koko Levi Outdoor Festin ajalle ja varsinkin vikalle päivälle. Kun minä urheilen firman nimissä puolimatkaa, niin näkyvyys on ainakin pitkäkestoista. :D



Tämä blogipostaus on siis tässä blogissa hyvin harvinainen yhteistyöpostaus ja minä olen nyt sitten ekaa kertaa elämässäni edustusurheilija. Mites siistiä se on? Firma on siis HiQ Finland. Ja koska kukaan ei tiedä, mitä firmamme tekee, niin voitte katsoa asiasta hauskan leffan:



maanantai 25. toukokuuta 2015

Kuvia Karhunkierrokselta

Kun Supersuunnistaja juoksi, niin minä vietin lauantaipäivääni valokuvaten. Olin ilmottautunut Nutsille järkkäriksi, ja minulta kysyttiin, voisinko kuvata kilpailijoita. No joo! Enhän minä oikeasti ole mikään hyvä kuvaaja, mutta treenailen ihan mielläni. Lainasin vielä kaverilta hienon objektiivin, jolla oli ainakin teoriassa mahdollista saada kauniita kuvia.



Kävin kuvaamassa 80 km lähdön, reitin varrelta 15 km kohdalta, vähän Kiutakönkäällä ja sitten maalissa. Minulle kävi vähän nolosti, koska kaikki Kiutakönkään kuvani heilahtivat ja maalistakin kaikkien voittajien ja muiden nopeiden kuvat ylivalottuivat pilalle. Mutta sain minä jotain räiskittyä. Tässä omia lemppariotoksiani. Kaikki kuvat löytyvät täältä.

















sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Karhu kiersi juoksijat kaukaa, juoksijat kiersivät karhunkierroksen

Tämä viikonloppu vietettiin Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin rajoilla, kun perheemme todellinen diesel-kone kävi köpsyttelemässä Karhunkierroksen 80 km matkan. Supersuunnistaja on erilainen nuori ja kuntosarjojen mies: ikinä ei voi mennä ainakaan Trail Tourin kisasarjoihin (paitsi Nuuksiossa, missä ei ole muuta valittavaa), kun niissä on kaikki muut. Ja tänä vuonna pitää väistellä lisäksi vielä Ultra Trail Tourin matkoja. Ei oo helppoo pienellä ihmisellä. Onneksi Rukalla oli matkoja, mistä valita: 160 km (tää oli sen ultra tourin osakilpailu), 80 km, 53 km (tää oli trail tourin osakilpailu), 31 km ja 8 km. Mutta annetaas sankarin itse taas kertoa matkastaan.

Kohta pitäisi vähän hölkätä.

Oliko kivaa?

No joo.

Mikä oli kivointa ja mikä oli kamalinta?

Jotkut pätkät olivat oikein kivoja juosta: hyvää, hiekkapohjaista maastoa. Silloin ehti katsella maisemiakin. Kamalinta oli maastot, joissa oli palon mutaa ja juurakkoja. Niissä oli hankalaa edetä. Minulla oli kenkävalintana Sketchersin hyvin pehmustetut maantielenkkarit, mutta huomasin, että osa maastolenkkareilla matkaan lähteneistä lipsui enemmän kuin minä.

Lähdön hetki. Ääsääs on piilossa heti kärjen takana.

On ilmoja pidelly - eli onko kommentteja kelistä?

Keli oli sopivan viileä. Lähdin matkaan sortseissa ja pitkähihaisessa paidassa, eikä missään vaiheessa tullut kylmä. Jossain vaiheessa, kun aurinko näyttäytyi, meinasi tulla kuuma, mutta onneksi se oli vain hetkellistä. Raekuuro tunturin huipulla latisti hieman tunnelmaa, mutta ei sentään sattunut.

Mitäs söit ja paljonko kärähti energiaa?

Minulla oli mukana patukoita ja geelejä. Patukoita taisin syödä kolme ja geelejä meni noin kahdeksan. Lisäksi söin aina huoltopisteillä järjestäjän tarjoamia sipsejä. Lopussa geelit eivät meinanneet enää maistua. Energiaa kului Polarin mukaan 11 100 kcal. En kyllä ihan usko sitä, mutta voitaneen silti todeta, että pikkasen miinukselle jäätiin.

15 km kohdalla tossu nousee vielä nätisti


Miten vauhdinjako onnistui?

Ihan tyypillisesti eli aika surkeasti. Ensimmäiset 40 km meni aikaan 4:30 ja toiseen puoliskoon kului aikaa melkein 7 h. Tosin matka oli mittarini mukaan 81,6 km, koska pummasin ainakin 200 m. Se tai maaston vaikeutuminen eivät silti ihan selitä lopputulosta. Yritin kyllä jarrutella alussa ja juoksin niin hiljaa kuin pystyin. Se on kovin vaikeaa.

Tapahtuiko matkalla mitään mainitsemisen arvoista?

Housuni repesivät, kun ohittelin hitaampia metsän kautta. En kuitenkaan kaatunut missään välissä. Minua alkoi pyörryttää jossain 50 km kohdalla, mutta onneksi se meni ohi, kun kävelin vähän aikaa.

Tankkausta Oulangan luontokeskuksella

Voisitko suositella karhun kierrosta juoksijoille tai vaeltajille?

Luulen, että pieni karhukierros on ainakin maisemien osalta kivempi vaeltajalle. Karhunkierroksesta iso osa oli ihan tylsää talousmetsää. Ennemmin suosittelisin vaeltajalle vaikka Pallastunturia. Juoksijalle Karhunkierros on ihan kiva haaste. Tosin sekin voisi olla kivempi kesällä, kun ei ole niin märkää. Kosket kylläkin olivat nyt voimissaan. Oikeastaan juoksijoillekin suosittelisin ennemmin sitä Pallasta.

Miltäs nyt sunnuntain puolella tuntuu?

Noh, aika normaalisti pystyy kävelemään. Lonkankoukistajat ja lantionseutu ylipäätään ovat vähän kireänä. Polvissa tuntuu myös hieman, ja niitä vähän kuumottaa - eli ovat nivelet tainneet olla kovilla.

Loppukiri. Takana näkyvät portaat kuuluvat reittiin

Mikäs on seuraava tavoite?

Rogainingin MM-kilpailut elokuussa Saariselällä. Siellä pääsen suunnistamaan kerrankin tarpeeksi eli 24 tuntia.

torstai 21. toukokuuta 2015

Uintitestejä

Tänään uitiin treeneissä 30 minuutin uintitesti. Minulla ei ollut sen suhteen koviakaan odotuksia, koska en ollut ihan varma, olenko vielä palautunut viime torstaista. Ainakin selkä ja äässi ovat olleet vielä vähän jumissa.

Minua alkoikin kramppailla jo alkuverkassa, vaikka olenkin kiskonut kuuliaisesti magnesiumia ja juonut mielestäni ihan tarpeeksi nestettä. Mietin, kannattaako tässä alkaa edes uida koko testiä, kun en selvinnyt mitään harjoituksen osaa ilman kramppeja. Mutta kuten vanha kansakin sanoo, yrittänyttä ei laiteta. Ja ainahan voi keskeyttää...

Sain uitua ekan tonnin oikein mainiosti ilamn mitään paineita. Vhän tonnin jälkeen eli noin 20 min kohdalla vasen jalka alkoi krampata - ja vielä silleen ihanasti pohkeesta ja etusäärestä samaan aikaan. Potkin seuraavat parisataa metriä vain oikealla jalalla. Pysyin kuitenkin vielä yhdellä jalalla ihan kivasti meidän ratamme possujunan peesissä. Mutta kun oikeakin jalka alkoi kramppailla kolmisen minuuttia ennen loppua, tipuin kyydistä. Lopputulos 1475 m on olosuhteisiin nähden ihan ok, mutta eihän alle 1500 m ole enää hyväksyttävä suoritus, kun sen maagisen rajan on kerran ylittänyt.

Viime kerralla eli kaksi viikkoa sitten uitiin muuten CSS-testi. Se on kyllä ihan hassu testi: minä paransin 400 m aikaani edelliskertaan 17 s ja 200 m aikaani 15 s - ja CSS-tulosta hurjan yhden sekunnin! Mutta CSS:n laskukaava onkin aika jänskä. Allaolevassa videossa kerrotaan hyvin, mistä CSS:ssä on kyse. Ja kun vertailin CSS-tulostani (1:58) viime kerran 30 minuutin testiin, niin aika samoissa siitä laskettu satasen aika on. Eli kai tuossa testissä jotain perää on. 30 min tetsi on silti paljon kivempi uida - paitsi tänään.


Huomenna lähdetään Kuusamoon! Viikonlopun WOW on se, että Supersuunnistaja juoksee Karhunkierroksen keskipitkän matkan eli 80 km. Ja viikonlopun LOL on taasen se fakta, että minä olen tapahtuman virallinen valokuvaaja! :D

tiistai 19. toukokuuta 2015

Mouh!

Tänään ei puhutakaan urheilusta, vaan ravinnosta. Eikä silleen fitness-tyyliin "näin höyrytät parsakaalisi", vaan enemmänkin ruoan etiikasta. Tarkoitukseni ei ole saarnata. Satuin nyt ottamaan asioista selvää, niin ajattelin jakaa tietoni - jos vaikka jotakuta muutakin kiinnostaisi. Tänään kirjoittelen siis maidon tuottamisesta.

Ensisysäyksen tähän maitokiinnostukseeni sain, kun luin Elina Lappalaisen kirjan Syötäväksi kasvatetut. Jos sinua kiinnostaa, mistä ruokasi tulee, niin suosittelen lukemaan kyseisen kirjan. Se ei ole mitään kettutyttöpropagandaa, vaan hyvin kiihkottomasti kirjoitettu tietopaketti tuotantoeläinten oloista (vuonna 2012). Kuulin myös vähän aikaa sitten radiosta haastattelun, jossa Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton Essi Wallenius kertoi SEY:n hankkeesta, jossa tehdään Suomeenkin tuotantoeläinten hyvinvoinnin laatumerkintää. Eli vähän vastaavaa systeemiä kuin luomu tai avainlippu, mutta tuotantoeläinten oloista. Kannattaa kuunnella tuo haastattelukin. Se oli hyvä.

Partaäijäjugurtti luomuna

Minä innostuin haastattelusta niin paljon, että menin ja lähetin Essille sähköpostiakin. Sitä ennen olin leikkinyt tiedostavaa kuluttjaa jo siten, että mailailin ja viestittelin Facebookissa eri meijereille ja kyselin, miten heidän lehmänsä elävät. Ja nyt ajattelin kertoa teille saamistani vastauksista. Ja tämä on sitten pitkä juttu, koska asiaa on paljon. Sori.

Maitotuotteet ovat siitä jännä juttu, että niissä ei usein ajatella olevan mitään "ongelmaa": kukaan ei kuole, kun niitä tuotetaan. No, itseasissa kuolee. Vasikat ovat maidontuotannon oheistuote, joiden arvo on heikko ja lypsytilojen keskimääräinen vasikkakuolleisuus huiteleekin jossain 14% tienoilla, enimmillään jopa 40 %:ssa.  Yleisin vasikan kuolinsyy on ripuli, koska vasuja ei osata tai ruokkia oikein. Vain luomuvasikat saavat oikeaa maitoa vierotuksen jälkeenkin, ja muut vasut juovat juottorehua. Ihan vain siksi, kun maidosta saa rahaa, kun sen myy eikä juota vasikalle. Vasikkojen ripuliin on kauheasti syitä juottorehun koostumuksesta vasikan juntiasentoon. En muista niistä nyt kaikkia, eikä niillä kai ole niin hirveästi merkitystäkään, kun lopputulos on kuitenkin kuollut lehmävauva. Eikä lehmänkään elämä ole aina kivaa.

Navettoja on kahdenlaisia: on pihattonavettoja, joissa lehmät saavat hengailla vapaina ja käydä lypsyasemalla, kun siltä tuntuu. Näiden lisäksi on parsinavettoja, joissa lehmät on kytkettyinä parsiin eli ne seisovat tai makaavat rivissä, mutta eivät pääse liikkumaan. Näitä lehmiä lypsetään käsittääkseni lypsyrobotilla, joka liikkuu parsien välissä. Laki vaatii, että parsinavetan lehmät pitää päästää ulos vähintään kesällä 2 kk ajaksi. Siis ULOS - ei suinkaan laitumelle. Eli pahimmillaan parsinavetassa asuvat lehmät tylsistyvät paikallaan 10 kk vuodesta. Ei ihme, että ne ovat ihan villeinä riemusta, kun ne keväällä lasketaan laitumelle (jos pääsevät) - niillä on ollut ihan helvetin tylsää.

Parsinavetoista suurin osa on pieniä ja vanhoja. Vaikka ne eivät ole lain mukaan edelleenkään kiellettyjä, ainakin Valio suosittelee niistä eroon hankkiutumista ja navettojen uudistamista pihatoiksi. Pitää taas muistaa, että tuottajissa on eroja, ja osa päästää lehmiä mahdollisuuksien mukaan jaloittelemaan talvellakin ja tarjoaa niille muutenkin virikkeitä. Pihattonavetoissakin voi olla ongelmallisia lattiarakenteita, jotka helpottavat kyllä puhtaanapitoa, mutta sattuvat lehmiä jalkoihin. Lisäksi laki ei vaadi että pihatoista pitäisi päästä ulos - saati sitten laitumelle. Ja kuulemma 70% Valion pihattonavetoista ei laidunna, mikä siis olisi lehmälle luontaista ja terveellistä. Homma ei ole siis missään määrin mustavalkoista tai yksiselitteistä.

Vapaa kissa ja vapaan lehmän maitotuotteita

Mutta koska minäkin olen vain ihminen ja vielä sellainen ihminen, joka asuu kaupungissa, olen vedellyt vähän mutkia suoriksi ja todennut, että minä haluan nauttia mahdollisimman paljon sellaisia maitotuotteita, jotka on tuotettu pihattonavetoissa asuvien lehmien maidosta. Koska hyvä pihatto on parempi kuin kesäulkoiluparsi, sillä pihatossa lehmä kykenee huoltamaan kehoaan ja liikkumaan.

Olen nauttinut maitotuotteitani jo kauan luomuna, koska luomutuotannossa onihan eläinten hyvinvoinnin kannalta etuja:

  • Poikivaa luomulehmää ei saa pitää kiinni kytkettynä vaan sillä on oltava poikimakarsina.
  • Yli viikon vanhaa vasikkaa ei saa pitää yksittäiskarsinassa (tärkeää, sillä vasikka tarvitsee ikätoverien leikkiseuraa, norm. tuotannossa vasikkaa saa pitää yksin jopa 8 viikkoa).
  • Luomuvasikoiden sarvien alkujen poltossa eli nupouttamisessa on käytettävä puudutusta eli toimenpiteen hoitaa eläinlääkäri.
  • Myös pihattonavetoissa elävien luomulehmien pitää päästä kesällä laitumelle
  • Parressa erikoisluvalla olevat luomunaudat tulee päästää jaloittelemaan myös talvikaudella


Mutta luomutiotteiden valikoima on hyvin suppea. Varsinkin juustoissa valikoima on todella minimaalinen (ja kallis). Ja rahkojen luvatussa maassa Suomessa olen onnistunut löytämään tasan yhden (virolaisen) luomurahkan - ja sekin on Stokkalta jatkuvasti lopussa. Koska halusin helpottaa elämääni maitokaapilla, aktivoiduin tosiaan tuossa aiemmin keväällä ja kyselin eri maidontuottajilta, paljonko heillä on vielä parsinavettoja ja ovatko he aikoneet hankkiutua niistä eroon. Ajattelin, että jos jollain tuottajalla olisi vain vähän parsinavettoja, olisi hyvin suuri todennäköisyys, että minun maitoni tulisi onnellisesta lehmästä, ja minä voisin huoletta mussuttaa kyseisen valmistajan koko tuotevalikoimaa. Kaikki vastasivat, osa hyvin ja osa vähän epämääräisemmin. Mutta tässä tulokset:

Valion asiakaspalvelija vastasi todella nopeasti, että selvittelee asiaa. Ja vielä myöhemmin samana päivänä sain pitkän ja seikkaperäisen vastauksen Valion osuuskuntien lehmien oloista:

Hei! Selvitimme asiaa alkutuotannosta ja saimme seuraavat tiedot:
Tällä hetkellä noin puolet valiolaisten tilojen lehmistä on pihatoissa (siis ei-kytkettyinä) ja puolet parsinavetoissa. Uudet navetat – joita rakennetaan vuosittain valioryhmässä noin sata – ovat käytännössä kaikki pihatoita. Valioryhmän suositus on ollut jo pitkään että uusia parsinavetoita ei rakennettaisi. Joka tapauksessa pihatossa hoidettavien lehmien osuus kasvaa varsin ripeää vauhtia.

Luomulehmien osalta kytkettynä pitäminen on asetuksella säädetty niin, että parsinavetat eivät ole enää mahdollisia siirtymäajan jälkeen, poikkeuksia tähän voidaan antaa pienille yksiköille harkinnanvaraisesti. Luomussa laiduntaminen on pakollista ja tavanomaisten parsinavettatilojen lehmille myöskin. Valioryhmä suosittaa laiduntamista kaikille lehmille ja neuvonnassa  viestimme laiduntamisen puolesta jatkuvasti sekä järjestämme vuosittain laitumellelaskutilaisuuksia eri puolilla maata (http://www.valio.fi/laitumelle/).

Tällä hetkellä on valmisteilla on uusi eläinsuojelulaki ja tässä yhteydessä on pohdinnassa parsinavettojen täyskielto, siirtymäajan jälkeen toki. Kielloilla ei kuitenkaan paranneta lehmien hyvinvointia kovinkaan tehokkaasti. Tämän takia Valio on jo pitkään järjestänyt vuosittain navettaseminaarin (ja järjestää jatkossakin) suunnittelijoille, neuvonnalle ja tuottajille. Päätavoite näissä on se, että miten rakennetaan uusia navetoita (siis pihatoita) jotka tukevat sekä maidontuottajien että eläinten hyvinvointia.
Oheisen linkin kautta löytyvästä artikkelista voit lukea lisää lehmän elämästä:
http://www.valio.fi/yritys/artikkelit/lehman-elamaa/
Terveisin Elisa Kuluttajapalvelusta

Arla taas vastasi näin:

Hei Minttu, kiitos kysymyksestäsi.
Tämä parsinavettajuttu on hitusen kimurantimpi kysymys, joka sai meidät penkomaan sekä tilastojamme että asiantuntujoidemme tietämystä. Ikävä kyllä minulla ei ole antaa sinulle lukua parsinavettaa käyttävistä maidontuottajistamme, emme ole vielä keränneet yhteen tätä dataa.
Kysellessäni asiasta enemmän selvisi myös, että parsinavetta-/pihatto-asumusasia ei ole aivan niin mustavalkoinen, molemmissa on puolensa. Intoonnuin selvittämään tätä parsinavetta-asiaa myös luomutilojen kohdalta ja Eviran sivuilta löytyi tällainen UKK-osio luomulehmistä, joka saattaa sinua kiinnostaa: http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/asiakokonaisuudet/luomu/usein+kysyttya/elaimet/
Ikävä kyllä en ehkä vastannut nyt kysymykseesi täydellisesti, mutta toivottavasti pystyin antamaan jotakin asiaa koskevaa lisätietoa.
Olethan yhteydessä, jos voin vielä jotenkin täsmentää asiaa.
Aurinkoisin terveisin,
Ulla Arlalta

Juustoportti (joka muuten vähän kyselyjeni jälkeen lanseerasi vapaan lehmän maidon - hauska sattuma) vastaili vähän lyehyemmin:

Kiitoksia yhteydenotostasi. Olet ihan oikeassa, että parsinavetoiden määrä vähenee koko ajan.
Emme muista milloin meidän alueella olisi rakennettu uusia parsinavettoja.
Tällä hetkellä maito tulee pääsääntöisesti tiloilta, joissa eläimet voivat liikkua vapaasti pihatoissa.
Tuemme eläinten hyvinvointia, myös parsinavetoissa.
On mukavaa, että olet huomannut myös luomutuotteemme.

Kysyin sitten vielä, mitä tarkoittaa "pääsääntöisesti" ja asiakaspalvelun Jaana vastasi, että Juustoportilla on tällä hetkellä jo yli puolet pihatto-navettoja. Ja maidosta yli 2/3 tulee tiloilta, joissa on käytössä pihatto.

Tähän väliin voinen mainita, että Juustoportti on minun suosikkini. Pihattojen suuren määrän lisäksi heillä on tosiaan se (joskin suppea) vapaan lehmän maidon tuoteperhe, josta minä myös tykkään. Käsittääkseni Juustoportti myös maksaa tuottajille parempaa hintaa maidosta ihan vain siksi, että se ei muuten saa tarpeeksi maitoa. Lisäksi Juustoporttilaiset palaveeraavat Essin mukaan toisinaan porukalla viljelijöiden kanssa, tuntevat toinen toisensa ja heillä on omat eläinlääkärit, homma pysyy hanskassa ja viljelijöiden jaksamis- ja muut ongelmat havaitaan ajoissa.

S-ryhmän vastaus oli kyselykierroksen paskin. Tosin minä kyselin tosiaan S-ryhmältä enkä suoraan Sipoon meijeriltä tai Hämeenlinnan osuusmeijeriltä (katsotaan, jos vaikka joskus jaksan. Pohjahan on jo valmiina). Vastaus kuului näin:

Kiitos yhteydenotostanne sekä mielenkiinnostanne tuotteitamme kohtaan. Kaikki asiakkaiden palautteet ovat meille erittäin tärkeitä ja pyrimme käyttämään niitä mahdollisuuksien mukaan toimintojemme ja tuotteidemme kehittämisessä.
Ikävä kyllä meillä ei ole tilastoa maidon valmistajiemme parsi- tai pihattonavetoiden määrästä.
Helsingin Yliopiston eläinten käyttäytymislääketieteen dosentti Laura Hänninen on Vihreä Lanka -lehden haastattelussa esittänyt, että parsinavetat eivät ole huonompia kuin pihatot, mikäli parsinavetassa naudalle annetaan mahdollisuudet jaloitteluun ympäri vuoden.
Nautojen hyvinvointi riippuu myös voimakkaasti valon määrästä, navetan rakenteista ja (lattia)materiaaleista sekä tietysti annettavan rehun laadusta.
Olemme jatkolähettäneet ehdotuksenne tiedoksi kyseisestä tuoteryhmästä vastaavalle henkilölle yrityksessämme.

(Tuo viimeinen koski ehdotusta vapaan lehmän maitotuotteista).

Eli mitä tästä voinee päätellä? Jos lemmun olot kiinnostaa, osta Juustoportin maitotuotteita. Jos et osta, niin osta edes Valiota. Luomu on aina hyvä valinta. Tai sitten älä juo maitoa. Se olisi eettisesti kestävin valinta.

Sain lisäksi Essiltä vinkin, että Saloniemen juustolan tuotteet ovat eettisessä mielessä ihan jees. Essi on itse käynyt tilalla ja siellä oli kuulemma hyviä ratkaisuja. Toki vasikka- ja kiliongelma sielläkin on, mutta eläimillä on tilaa temmeltää! Saloniemen tuotteita myydään ainankin Maatilatoreilla, Ruohonjuuressa ja Anton&Antonissa. Minä ajattelin kokeilla, kunhan joskus saan raahattua itseni Helsingin puolelle kauppojen aukioloaikaan. Koska vaikka tieto lisää tuskaa, niin minäkään en ole vielä valmis elämään ilman juustoa. Mutta ehkä se vielä joskus tapahtuu. Ainakin Essi kirjoitteli, että hänkin roikkui aika kauan viimeisesä juustokimpaleessaan ennen kuin luopui maitotuotteista kokonaan.

Jos aihe kiinnostaa lisää, niin luettavaakin löytyy:

  • Essin blogissa on juttua maidontuotannosta täällä ja täällä.
  • Merkintä- ja hyvinvointiasioista on tarjolla video SEY:n yleisötilaisuudesta
  • Eviran sivuilla on myös tietoa eläinsuojelusta ja eläinten pidosta
Ja jos teitä kiinnostaa, niin voin "jatkaa juttusarjaa" kertoilla mysö kaiken tietämäni sekä kananmunista että lihantuotannosta ja antaa vinkkejä siitä, mistä saa kohtalaisen vaivattomasti hankittua eettisesti tuotettua lihaa ja munia. Jos ei kiinnosta, niin kertokaa sekin, niin en turhaan juttuja nakuttele.

Ja jos haluatte tämän kamalan faktakasan vastapainoksi söpäjä kuvia hyvin pidetyistä tuotantoeläimistä, niin kannattaa alkaa seurata FB:ssa Avointa kuvapäiväkirjaa maaseudun tuottajilta. Myös Frans, Suomen söpöin sonni ja Mikko-sika ovat syötävän söpöjä.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Lepoa ja vammaisurheilua

Alaselkä on edelleen niin jumissa, että koko viikonloppu on mennyt lähinnä levon merkeissä. Viime tekstin lopussa oli muuten virhe: piriformis ei ole hermo, vaan lihas ahterissa. Ja kun se on jumissa, niin se painaa iskias-hermoa. No, joka tapauksessa mulla on alaselkä ihan jumissa ja välillä kipu säteilee vasempaan takareiteen.

Perjantai meni lähinnä nukkuessa (kahdet päikkärit) ja eilen koetin rullailla ja venytellä lantionseutuani auki. Löysin myös joskus nodannuoleen saamiani lihasrelaksantteja, joita aloin popsia. Ne ovat saattaneet jopa vähän auttaa. Ne kyllä myös väsyttävät.

Tänään päätin kuitenkin, että jotain tarttis liikkua. Ajattelin, että vesijuoksu voisi olla mukavan selkäystävällistä ja palauttavaa puuhaa. Uimahallilla kävi kuitenkin pieni hupsista: nopeiden uimarien rata oli paljon tyhjempi kuin vesijuoksurata, joten huomasinkin suuntaavani sitä kohti. Uinti sujui yllättävän hyvin. Vauhdit ja tehot eivät olleet päätä huimaavia, mutta selässä tuntui vain päädyistä ponnistaessa. Olen muuten nyt selkävivojen aikaan huomannut, että minulla on vähän huono pito vatsassa, kun uin vaparia: joskus on ollut vaikeaa nousta altaasta, kun selkä on ollut koko uinnin ajan vähän liian notkolla. Samaa vikaa havaitsin tänään, mutta en osannut korjata asiaa yhtä hyvin kuin yleensä.

Tonnin uituani totesin, että kyllä se vesijuoksu sittenkin voisi olla kivempaa ja kipaisin hakemaan juoksuvyön. Vesijuoksu on mielestäni hemmetin tylsää puuhaa, joten laitoin ekaksi tavoitteekseni, että juoksisin vartin. Aikaraja täyttyi kuitenkin altaan väärässä päässä, joten päätin sitten uida 20 min. Taas matalaan päähän osuessani oli aikaa mennyt yli 20 min, joten päätin juosta vielä ainakin 25 min täyteen. 20 minuutin jälkeen myös rata tyhjeni merkittävästi, eikä ketään tarvinnut enää ohitella - joten päädyinkin sitten nauttimaan vapaasta kaistasta ja juoksemaan täydet 30 min. Stinttiajattelu toimii siis myös lyhyemmillä matkoilla. :)

Oon kyllä vähän eri mieltä. :D


Löysin muuten HeiaHeiasta bugin. Jostain syystä HeiaHeia on sitä mieltä, että olen urheillut tällä viikolla vain tunnin eikä Tour de Härkätietä voi laskea mukaan tilastoihin. Olen koettanut monta kertaa poistaa merkinnästä "poista tilastoista" -täppää (jota en alunalkujakaan kyllä klikannut päälle), mutta ei tuo samperin softa suostu siihen. Toki aktiivisena kansalaisena raportoin bugin FB:n kautta HeiaHeialle. Minua vähän kiinnostaa, missä menee hyväksyttävän jumpan raja. Ja onkohan olemassa myös lian lyhyitä treenejä? :) Tuo "poista tilastoista" -nappi oli minulle ihan uusi tuttavuus. Ajattelin ottaa sen heti käyttöön venyttelyjen ja hierontojen kanssa: minusta on kivaa pitää kirjaa niistäkin, mutta eivät ne kyllä ole mitään liikuntaa vaan ennemminkin huoltoa.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Tulin pitkin Turun tietä, hämäläisten härkätietä

Helatorstaina kello helähti soimaan klo 3:30, ja minä pomppasin ylös sängystä noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Pakkaaminen meni edellisenä iltana tietysti vähän myöhään, mutta ehdin kuitenkin nukkuakin. Supersuunnistaja väitti joskus, että edellisellä yöllä ennen urheilusuoritusta ei ole niinkään väliä, kunhan sitä edellisenä yönä on tullut nukuttua hyvin. Uskon mielelläni, eikä kokemuskaan riitele tätä teoriaa vastaan.

Pakkailu meni tosiaan vähän myöhään, mutta aamulla kaikki olikin sitten sopivan valmista, ja pääsimme liikkeelle tunnin kuluttua herätyksestä. Me tosiaan: Supersuunnistaja heitti minut lähtöpaikalle ja suuntasi sitten takaisin Espooseen lenkille ja asioilleen. Hämeenlinnassa olimme noin 10 vaille kuusi, koska matkalla piti pysähtyä kerran vessaan ja täyttämään juomapullot. FB:ssä oli tapahtumaan ilmottautuneita yli 20, mutta vain 12 saapui paikalle Hämeen linnalle. Sokerista tehdyt nössöt olivat ilmeisesti jäänet nukkumaan. Ennen lähtöä täytin taskut geeleillä, heitin repun huoltoautoon ja pousailin muiden kanssa muutamassa ryhmäkuvassa. Ja sitten päästiin matkaan! Olen käynnistänyt Garminini näemmä klo 6:13.

Se virallinen before-kuva.

Automatkalla oli vähän tihutellut, mutta sade yltyi sopivasti heti, kun lähdimme liikeelle. Lämpöasteita oli siinä vaiheessa noin kolme. Juttelin vieressäni polkeneen herran kanssa siitä, kuinka sää toi väistämättä mieleen viime juhannuksen - ja kävi ilmi, että hänkin oli ollut Ratareidessä. Mutta ei kai se ihme ole, kun molemmissa tapahtumissa oli teemana pitkän matkan pyöräily.

Sadetta ja kuivat sukat

Alkumatkassa oli hyvin energiaa ja muutenkin meno letkeää, joten sade ei kamalasti haitannut. Toisin kuin viime juhannuksena, olin nyt osannut ottaa mukaan fillarikenkiin myös tuulensuojat, joten varpaitakaan ei palellut kamalasti. Pahiten jäässä olivat sormet, kun hanskat kastuivat kokonaan. Aina, jos pidimme kusitaukoja, aloin kyllä hytistä, mutta uudelleen liikkeelle lähteminen auttoi nopeasti.

Sataa ja noin 3 astetta lämmintä

Eka pidempi ja virallinen tauko oli noin 70 km matkan jälkeen Portaassa. Huoltoautokin saapui paikalle, ja minä vaihdoin päälleni kuivan aluspaidan, hanskat ja sukat, koska sade oli jo lakannut. Laitoin kenkiin myös vesitiiviit sukat, koska kengät olivat aivan litimärät. Pysyivätpähän sukat kuivana. Olo oli kuin uudella ihmisellä, kun palelu loppui kuivien varusteiden myötä.

Tie alkoi kuivua matkan jatkuessa, joten naamalle roiskuvan ravankin määrä väheni huomattavasti. Kun aurinkokin vielä pilkisti pilvien raosta, oli meininki mitä mainiointa.

Munkkikahvit

Portaasta ei ollut Somerolle eli noin puoleen väliin matkalla Turkuun kuin 20-30 km, mitkä hujahtivat todella vaivattomasti. Koska minä olin jo vaihtanut kuivaa päälle, saatoin keskittyä Somerolla tankkaamiseen, juomapullojen täyttöön ja lepäilyyn. Pesin myös kuraisen nassuni. ABC:n munkkirinkilät olivat vielä lämpimiä, ja makunautinto oli aivan taivaallinen.

Tämä munkki on ansaittu!

Se on oikeasti ihan totta, että matka ei tapa vaan vauhti: olimme tähän mennessä polkeneet jo triathlonin puolimatkan fillariosuuden, mutta väittäisin olleeni viime kesänä Tahkolla huomattavasti phemmin naatti kuin Somerolla. Mutta tosiaan meidän matkavauhtimme oli torstaina  Somerolle mentäessä alle 25 km/h, kun Tahkolla olin polkenut melkein kolmeakymppiä. Matka jatkui siis iloisesti.

Tie on jo kuivunut ja taivaalla on outo valoilmiö

Elämäni hirveimmät 16 km ja elämäni pahin keksi

Olin ottanut fillarin tankolaukkuun mukaan banaanilastuja ja suklaapäällysteisiä cashew-pähkinöitä, joita pyrin napostelemaan jatkuvalla syötöllä. Taskussa minulla oli geelejä. Jossain vaiheessa pähkinät ja banskut alkoivat vähän tökkiä, enkä tajunnut imeä geelejäkään tarpeeksi usein, koska niitä oli kuitenkin vähän työlästä kaivaa selkätaskusta. Tämä oli iso virhe: energiani loppuivat totaalisesti jossain Tarvasjoen jälkeen ennen seuraavaa taukopaikkaa eli Auranlaakson ABC:a. Jouduin pyytämään pariin otteeseen, että ajaisimme hiljempaa, koska olin aivan lopussa viimeiset 16 km ennen Absia. Tiedän kilometrimäärän tarkkaan, koska tuijotin koko ajan Garminini näyttöä. Muistin taukopaikan koittavan noin 170 km kohdalla, ja minä odotin taukoa kuin kuuta nousevaa, Oli muuten helvetin pitkiä kilomtreja!

Härkiä härkätiellä. Ja yksi härkäpää.

Supersuunnistaja oli uhannut tulevansa Turkuun kysymään, haluanko vielä jatkaa, ja hän olikin jo Auranlaaksossa odottelemassa, kun saavuimme tauolle. Sain oikein henkilökohtaista huoltoa, mikä oli ihan iloinen asia, koska olin todella surkeassa jamassa. Vieläkään ei tehnyt mieli syödä mitään, mutta pakotin itseni puputtamaan yhden sämpylän ja ison suklaakeksin. Varsinkin keksi tökki todella pahasti, koska se oli liian samanhenkinen niiden kamalien cashew-pähkinöiden kanssa. Mutta niin se olo vaan helpotti, kun sain energiaa, ja matka Turun linnalle sujuikin taas ihan kivasti.

Linna

Turun linnalla pidimme taas taukoa: olimmehan sentään puolivälissä reissua ja linnalla piti ottaa vähän fotoja. Lisäksi yksi seurueesta jäi tässä vaiheessa pois kyydistä ja jatkoi matkaa itsekseen kohti Tammisaaressa sijaitsevaa kesämökkiään ja toinen idean isistä hyppäsi huoltoauton kyytiin, koska hänen jalkansa kramppasivat pahasti. Kaksi muuta sankaria oli jättäytynyt pois kyydistä jo aiemmin.

jee! Täällä ollaan!

Supersuunnistaja toi linnalle minulle sipsiä, koska en ollut ehtinyt ABC:lla tankata vielä ihan riittävästi. Ahmin varmaan puoli purkillista Pringlesejä yhdeltä seisomalta, eikä suola kamalasti maistunut. ;) Auranlaaksossa olin pahasti aikeissa luovuttaa Turkuun, mutta sipsit saivat tsempattua minut kuitenkin jatkamaan. Päätin polkea etapin kerrallaan ja jaksaa ainakin takaisin Tarvasjoen Seolle. Sitä paitsi 188 km ei vaan ollut vielä tarpeeksi vastaamaan kaikkea sitä leuhutusta, mitä olin ennen torstaita harrastanut.

Tarvasjoelle saavuimme kuusi minuuttia Seon sulkemisen jälkeen. Onneksi Supersuunnistaja ajeli nyt samaa reittiä takaisin Hämeenlinnaan kuin mekin, joten minä sain henkilökohtaisen huoltoauton paikalle. Muut saattoivat käydä Tarvasjoella vain puskapissalla, mutta minä tankkasin naamariin sipsiä, minkä kerkesin. Olo oli ihan ok, joten päätin tehdä uuden henkilökohtaisen matkaennätykseni ja jatkaa Somerolle. siellä kilsoja olisi mittarissa yli 270, mikä olisi enemmän kuin viime kesän Ratareiden 252 km.

Virallinen ryhmäkuva Turussa.

Tästä lähtien kaikki olikin sitten kotiin päin

Meillä oli mennessä vastatuulta, ja pääsimme onneksi ajamaan paluumatkalla myötätuuleen. Ei, kuulkaas, haitannut yhtään! Mennessä matkavauhtimme oli 23,5 km/h ja paluumatkalla 28,5 km/h, vaikka matka alkoikin jo painaa. Mutta pääsimmepä nopeammin aina seuraavalle tauollekin! Ihanaa!

Turusta lähdettäessä tuli havaittua sellainen nykyään niin trendikäs kuplajuttu: muut pyöräilijät olivat huomattavasti pienemmiltä paikkakunnilta kuin minä ja tottuneet polkemaan maanteillä eivätkä kaupungissa. Osa oli aivan kauhuissaan Aurajoen rannan kävelykadulla, mutta minusta kävelijöiden seassa polkeminen oli ihan normaalia. Kävimme myös keskustelua siitä, että ajammeko vilkkaasti liikennöidyn nelikaistaisen tien reunassa vai vieressä kulkevalla pyörätiellä. Minä kannatin pyörätietä ihan jo siksi, etten meinannut kehdata polkea autojen seassa - minulla kun on ihan tarpeeksi kokemusta autoilijoiden pyhästä vihasta maantiepyöräilijöitä kohtaan. Se on kai osa sitä espoolaista kuplaa. Pääsimme kuitenkin suunnilleen kaikkia tyydyttävään kompromissiratkaisuun ja poljimme pyörätiellä aina, kun se kulki oikealla puolella tietä. Oli kyllä ihan kivaa päästä pois kaupungista, kun ei tarvinnut enää irroitella kenkää klossista 100 metrin välein liikennevaloissa.

Elämäni toiseksi synkimmät 15 km

Olin lisännyt tankolaukkuuni Seolla banaanilastuja ja vähentänyt sieltä niitä kamalia cashew-pähkinöitä. Lisäksi otin tietoisen riskin ja otin mukaan Power Barin geelikarkkeja, jotka olivat kyllä mukavan kirpsakan makuisia, mutta aiheuttavat minulle joskus vähän vatsavaivoja. Olin ottanut opikseni edellisestä energiavajeesta ja napsin nameja ja geelejä viiden minuutin välein. Tämä ei kuitenkaan paljoa lohduttanut, koska energia ei tainnut imeytyä tässä vaiheessa enää ihan optimaalisesti. Ja taas ennen ABC-huoltamoa uitiin syvissä vesissä. Absin kirous tai jotain... Kun keltainen torni jo näkyi, nousi minulla jopa oksennus suuhun. Nielaisin.

Meikäläisen torstain teema taisi olla pelastava peruna: ostin ABC:lla kokiksen ja ranut, jotka upposivat yllättävän hyvin. Ja vaikka olin ennen taukoa ollut ihan varma, että keskeytän, huomasin kuitenkin täyttäväni ABC.lla juomapullojani, tunkevani taskuni täyteen geelejä ja vaihtavani ne kamalat pähkinät ja banaanilastut salmiakkikarkkeihin. Mutta hei! Jäljellä oli enää alle 90 km!

Pimeä laskeutuu

Pidimme vielä yhden pidemmän tauon, kun virallinen huoltoauto ehti meitä vastaan. Tällä tauolla lisättiin vaatetta päälle ja viriteltiin fillareihin valoja. Minäkin virittelin omat valoni paikalleen, mutten laittanut niitä vielä päälle. Olisi ehkä kannattanut, koska seuraavalla kusitauolla huomasin, että otsalampustani oli paristo loppu ja takavalon pidikkeen onnistuin katkaisemaan, kun yritin kytkeä sitä päälle. Onneksi tuli otettua ne kantoon. Mukavahan se on turhaa tavaraa kannella.

Kaikilla meistä ei ollut valoja, mutta onneksi liikenne oli iltasella minimaalista. Edes kymppitiellä ei mennyt kovin montaa autoa ohitsemme. Tämä oli ihan jees, koska siinä vaiheessa oli jo todella pimeää. Useimmin meidän ohitsemme taisi ajaa Supersuunnistaja, joka odotteli meitä aina välillä tien varressa.

Aurinko alkaa laskea

Energiamielessä oloni oli loppureissun ihan hyvä, mutta auringon laskettua fiilikset alkoivat muuten vaan laskea. Onneksi matkaa oli siinä vaiheessa enää noin 50 km, joten sen pystyi psyykkaamaan itselleen kohtalaisen helposti. Tunnelmat eivät olleet mitenkään hilpeät, mutta eivät ne nyt aivan kamalatkaan olleet. Lähinnä alkoi kyllästyttää. Pelkäsin koko ajan uutta energiavajetta ja seinää, ja tuuppasin geeliä ja karkkia naamariin minkä kerkisin, vaikka ei tehnyt kumpaakaan yhtään mieli. Ja jos en ollut hiljaa, käyttäydyin kuin kakara auton takapenkillä ja kyselin, että onko vielä pitkä matka. Suurimman aikaa olin kyllä hiljaa ja keskityin vain pysymään peesissä.

Maali

Katuvalot! Mikä ihana näky! Toinen yhtä ihana näky oli Hämeenlinnan kyltti. Viimeiset urbaanit kilometrit tuntuivat kyllä hiton pitkille, ja jokaisen käännöksen jälkeen toivoin näkeväni jo Hämeen linnan. En tiedä, millaisen kunniakierroksen me Hämeenlinnassa oikein teimme, mutta matka ei tuntunut loppuvan koskaan! Ja Garminkin alkoi valittaa loppuvaa akkua.

Mutta niin se linna sieltä viimein tuli, ja minä saatoin vihdoin lopettaa polkemisen. Ihan emme ehtineet saman vuorokauden puolella takaisin, koska kaarsimme Hämeen linnan parkkikselle klo 00:14. Minun Garminini nauhoittti smart recording -moodissa ja veteli vähän mutkia suoriksi. Sen mukaan poljimme "vain" 355 km. Matkatovereiden renkaasta matkaa mittaavat Sigmat näyttivät matkaa kertyneen 361-362 km. Se lienee lähempänä totuutta.

Vaatteiden vaihtaminen autossa oli hankalaa, koska meinasin kramppailla koko ajan. Mutta halusin heti kuivaa päälle, ettei kylmä pääsisi yllättämään. No, yllätti se silti, koska olin kuitenkin pahassa energiavajeessa ja hyvin väsynyt. Otimme vielä finisher-kuvan, pakkasimme nopeasti kimpsut ja kampsut autoon ja suuntasimme kotia kohti.

Se virallinen after-kuva. Mä ehdin jo vaihtaa vaatteet.

Kuten jossain Someron tiemoilla sanoinkin, niin ymmärrän nyt vähän paremmin tuota elämäni ultrajuoksijaa. Olenhan minäkin ollut aiemmin parissa pitkässä multisportissa, mutta saman lajin tahkoaminen pitkään on kuitenkin hyvin erilaista kuin multisport. Fiilisten vuoristorata on aivan uskomatonta. Tällaisessa suorituksessa on tärkeintä, että vatsa ja pää toimivat - jalkojen toimivuus tulee tärkeysjärjestyksessä vasta kolmantena. Jos energia ei imeydy tai pää ei kestä ei voi mitenkään päästä maaliin asti.

Kiitos järkkäreille ihastuttavan pöhköstä ideasta! Minusta on aina ihanaa, kun joku saa hölmön idean ja lähtee vielä toteuttamaan sitä. Tämä 8-12 hengen ryhmä oli kooltaan mitä sopivin tällaiseen retkeen: sai tarpeeksi peesiä, mutta jojoliike ei ollut ihan madoton edes letkan perällä. Myös tsemppi oli hyvää siinä vaiheessa kun fiilikset olivat pakkasen puolella. Kiitos myös siitä.

Loppustatsit

FB:sta luetun perusteella seuraavan vuoden reissua suunnitellaan jo. Minulla menivät perjantain vastaisena yönä lihasten jäähdyttyä selkä ja perse jumiin. Tällä hetkellä piriformishermoni on vielä sen verran jankissa, että en vielä pysty kuvittelemaan osallistuvani mihinkään pyöräilytapahtumaan. Mutta kyllä se aika vielä muistot kultaa - niin se on aina tehnyt. En ole varma, lähdenkö uudelleen Härkätielle, mutta jonnekin kauas poljen vielä varmasti. Onneksi ensi viikonloppuna minä saan olla se, joka ajaa autoa, kun Ääsääs menee juoksemaan Karhunkierroksen ultraa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Huomenna poljetaan

Moni menee huomenna Bodom trail runiin, mutta minä en. Minä menen autolla Hämeenlinnaan, sieltä pyörällä Turkuun ja sieltä vielä toivottavasti pyörällä takaisin lähtöpisteeseen. Eli huomenna on vihdoin vuorossa kauan odottamani Tour de Härkätie.

Hoidan tässä juuri viimeistä hiilaritankkaustani hampparilla ja ranuilla, tutkailen huomisen säätä (aamulla sataa, mutta onneksi se loppuu ennen puolta päivää), latailen gizmojani ja vähän fiilistelen menoa tänne blogiinkin. Kohta pitäisi pakata.

Minua jännitti vielä pari päivää sitten yllättävän vähän, mutta jännitys alkoi, kun luin valmisteluvinkkejä. Lista oli niin pitkä, että aloin huolestua, lähdenkö hommaan vähän liian löysin rantein. En nimittäin meinannut hieroa kummempia tai rasvata persettäni. Kunhan nyt pakkaan huoltoautoon infernaalisen määrän energiapatukoita ja fillarin satula- ja tankolaukut täyteen naposteltavaa ja vaihtokumeja. Mietin, että olisiko pitänyt vaihtaa reissulle pränikät kumit ja ottaa kepeämmät kiekot, mutta taidan kuitenkin reteesti lähteä painavammilla treenikiekoillani ja niissä olevilla vanhoilla mutta pistosuojatuilla kumeilla. Hyvin ne ovat tähänkin asti kestäneet. Ja kun poljemme kuitenkin lallatteluretkivauhtia, niin  ei kiekoilla ole varmaan kamalan suurta merkitystä. Kisakynsiäkään en ole jaksanut tehdä, kun ei kyseessä ole mikään kisa, vaan retki.

Kuvitukseksi kissojen ennuste perjantain pääpuuhasta

Ja jos nyt vaikka sattuisikin käymään niin, että kaikki menee päin mäntyä, enkä jaksa takaisin Hämeenlinnaan, niin Supersuunnistaja on kilttinä ja kannustavana luvannut ajaa myös Turkuun moikkaamaan meitä ja ajella sitten meidän taukopaikkojemme kautta takaisin Hämeenlinnaan. Eli voin luovuttaa melkein koska vaan, jos siltä tuntuu. :D

Tänään oli muuten taas viikon virallinen punnituspäivä. Painoin tasan 73 kg eli tienasin melkein jo kylpylälomankin. Huomisen jälkeen se on varmaan plakkarissa, koska en jotenkin usko pystyväni syömään yhtä paljon energiaa, kuin polkiessa kärähtää. Eka yritys eli hamppari loppui juuri, joten taidan mennä pakkailemaan ja pumppaamaan kumeja. Pitäkää mulle peukkuja! :)

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Reittihärveli

Suunnistajilla on sellainen hauska härveli, mihin voi ladata omia gps-seurantoja kaikista kisoistaan. Opettelin eilen käyttämään Reittihärveliä ja latasin sinne reittini sekä Finnspringiltä että eilisestä Sikasuunnistuksesta. Nyt kaikki voivat käydä katsomassa, kuinka täti pummaa!

Finnspring: valitse sarjaksi D35 ja sitten listan lopusta * GPS Minttu Mustonen
Sikasuunnistus: valiste sarjaksi D21L ja listan lopusta ainoa ladattu GPS eli meitsi.

Maaliintuloa eiliseltä


Saman datan saa myös hienona animaationa, missä pieni pallo kirmaa pitkin karttaa. Jos jaksatte katsoa, niin meikäläisen leffat Finnspringistä ja Sikasuunnistuksesta ovat myös nähtävissä. Toivottavasti leffat toimivat. Ainakin Finnspringin reittiä jouduin asettelemaan kohdilleen aika paljon. Sikasuunnistusta en osannut tuunata, kun latasin sen ekana, mutta se meni heittämällä aika hyvin paikoilleen.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Olin viimeinen possu, kun ei noussut tossu

Sikasuunnistus on sellainen hassunhauska suunnistuskisa, että sen on tarkoitus tuottaa suunnistajalle epänormaaleja suunnistuselämyksiä. Jonain vuonna teemana on ollut juoksuttaa suunnistuskansaa ylös-alas ja jonain toisena vuonna kaikki rastit ovat olleet isossa suossa.

Tänä vuonna teema oli ylläri ja se selvisi vasta kartat saataessa. Teemana oli, että kaikilla oli vain kolme rastia: ensin juostiin jonnekin hurjan kauas piitkä rastiväli ja sitten tultiin takaisin. Supersuunnistajan sarjassa H21 eka ja toka rasti olivat vielä todella lähekkäin, joten hänellä oli kaksi todella pitkää ja yksi lyhyt rastiväli. Minulla (D21L) kakkosrasti oli suunnilleen paluumatkan puolivälissä, joten reitti ei ollut ihan yhtä pöhkö.

Todistus siitä, että mulla oli ihan hauskaa. Tässä tulen juuri loppusuoralle.

Mites se suunnistus sitten sujui? No, vähän ennustetusti. Sinänsä rata oli minulle oivallinen, koska tarjolla oli vain kolme rastia pummattavaksi. Kakkosta pummasin muuten aika vähän! Kahta muuta pummasinkin sitten niin sanotusti ihan tarpeeksi, että saatoin tehdä sarjan tokavikan suunnistajan onnelliseksi.

Loppukiri oli niin hurja, että kuvastakin tuli epätarkka. Meikäläisen kolmannen
rastin ja maalin rastiväli oli muuten sarjan toiseksi nopein!

Maasto oli paljon kivempi kuin viimeksi Somerolla  käydessäni, koska tällä kertaa oli tarjolla myös muita maamerkkejä kuin pelkkää korkeuskäyrää. Siksi hävisinkin 4,4 km radalla voittajalle vain 35 minuuttia ja tokavikalle 24 minuuttia. :D

ja näin routa on ajanut viimeisenkin porsaan kotiin.

Epäilin kyllä jossain vaiheessa teemaksi "suomalaisen metsäteollisuuden merkit luonnossamme kaikissa eri muodoissaan". Reitille osui nimittäin niin avohakkuualueita kuin juuri harvennettuja metsiä, missä risuja ja nuoria kuusia lojui joka puolella. Sellaisissa maastoissa on mukava edetä. Not.

Kaikki saivat possuaiheisia palkintoja. Palkintopossu juoksee kohti kakkosrastia.

Hommasta jäi joka tapauksessa parempi (eli piparin) maku suuhun kuin viimeksi. Supersuunistajakin totesi, että tällä kertaa tulin sentään hymyillen maaliin. Nyt sitten enää jännitetään, pääsenkö myös D21-rankingin viimeiselle sijalle. Sinne on kuulemma paljon vaikeampi päästä kuin D35-sarjassa. Pääsarjasta löytyy muitakin susipaskoja suunnistajia.

Terkkujen lähettäjä itse

Ja loppuun vielä Miisun ihan itse kirjoittamat Eurooppa-päivän toivotukset kaikille blogin lukijoille: r4555tµ€$€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€

Hyvää Eurooppa-päivää., äitienpäivää ja viikonloppua minunkin puolestani!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Tilastofaktoja

Huomenna pitäisi taas mennä suunnistuskisoihin! Mulla on vähän sellainen olo, että tästä tulee eeppinen keikka. Sen kunniaksi vähän insinööripornoa eli kolme päivänpolttavaa tilastotietoa:

Huomisen kisakynnet. Taustalle piti laittaa viime kerran kartta,
mutta sinne tulikin kuvausassistentin tassut.

  1. Viime kisan ansiosta olen nyt virallisesti Suomen huonoin suunnistaja. Mutta olenpa sentään suunnistuksen ranking-listalla. Esimerkiksi sellainen nevöhööd kuin Minna Kauppi ei ole.
  2. Vedin viime viikolla myötäotteella 9 leukaa. Tavoite eli täysi kymppi on siis ihan kulman takana. Tällä viikolla en ole jaksanutkaan treenata leukoja ollenkaan. Mutta seän onkin lahjattomien hommaa. Minna Kauppi on varmaan treenannut, kun ei ole vielä ehtinyt kisata.
  3. Painoin tämän viikon keskiviikkona 73,3 kg eli tienasin melontaretken, ellen nyt harrasta lihomista. Tosin tänään oli töissä tarjolla porkkanakakkua ja minä söin kaksi palaa. Hupsista. Tykkääköhän Minna Kauppi porkkanakakusta? No, kukapa ei tykkäisi?
Me suunnittelimme menevämme huomenna suunnistuksen jälkeen katsomaan voimistelukisoja, kun sellaiset järkätään täällä Espoossa. Mutta jos vaan ehdin ja jaksan, niin kerron heti tuoreeltaan, miten kisa meni!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Oho, ilmosin!

Tämä oli kyllä varmaan todellinen oho. Tiedättekö, mitä sanotaan fiksuista ja tyhmistä ihmisistä ja virheistä oppimisesta? No, minusta varmaan kertoo jotain, että ilmottauduin juuri ihan vapaaehtoisesti Somerolle suunnistamaan. Paikka ja kisakin ovat sentään vaihtuneet. Mutta ei se suoranaisesti lohduta: kisan nimi on Sikasuunnistus, ja tapahtuman ideana on, että ratamestari on ilkeä paskiainen ja tekee mahdollisimman vittumaisen radan.

Rasti eiliseltä. Varmaan vähän helpommin lähestyttävä kuin ensi viikolla.

Supersuunnistajakin alusti ehdotuksen sanomalla, että sä et varmaan halua lähteä. No, enpä! Kelatkaa, mikä ironian mahdollisuus tässä on tarjolla! Naurattaa jo (tai vielä?) nyt. Eli piinaavia pummaustarinoita tarjolla taas ensi lauantaina! Stay tuned!

Huonosti suunniteltu on puoliksi pummattu

Join perjantaina Ulliksen vappubrunssilla vain yhden pullon samppanjaa, koska Supersuunnistaja kiristi, lahjoi ja uhkaili minut lähtemään mukaan lauantaina Asikkalaan Salpaus rogainingiin. Hän meni itse juoksemaan 6 tunnin sarjaa siskonsa kanssa, ja houkutteli minut lähtemään 4 tunnin pyöräilysarjaan käyttämällä maanittelevia lauseita kuten "Pitäähän ne Ulliksen kalorit polttaa".

Valmiina lähtöön!

Perjantaina luvattiin vielä sadetta koko lauantaiksi, ja mietin vakavissani taksissa koti Ullista, että onkohan siinä rogaamisessa mitään järkeä. Tosin minulla oli vain se yksi pullo samppanjaa mukana ja olin jo mainostanut kavereille lähteväni - ei siis ollut mitään syytä jäädä poiskaan. Onneksi säätiedotus muuttui (ja piti paikkansa) ja minä kastuin vasta viimeisen puolen tunnin aikana. Mitä nyt sitä ennen vähän kahlailin soissa - mikä on toki ihan normaalia toimintaa maastopyörälenkillä. :)

En lähtenyt kisaan mitenkään kauhean vakavissani kilpailufiiliksellä. Kunhan nyt vähän ulkoilisin Supersuunnistajaa maalin odotellessani. Kuvittelin, että olisin varmaan perus retkeilysuorituksella jossain puolivälin tienoilla. Kuvittelin itsestäni vähän liikoja - siis lähinnä, että osaisin tehdä sellaisen perushyvän retkeilysuorituksen. :)

Olisi reissu muuten mennyt ihan kivasti, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen minulla oli kasassa vasta 50 pistettä. Muutama karttaan merkitty polku oli niin pieniä, että minä en niitä maastossa nähnyt. Ja jos ne siellä olivat, niin ei niillä ainkaan polkemaan pystynyt. Uskalsin toivoa ihan kivoja traktoriuria, koska kyseessä oli kuitenkin maastokartta eikä suunnistuskartta. Pummasin sitten ekan rastini aika pahasti ja pääsin sen löytymisenkin jälkeen kyntämään fillarin kanssa keskellä suota.

Hyvä pyörätie - sukua pohjalaiselle polulle.

Kompensaatioksi puuttuvista poluista metsään oli rakennettu kartan teon jälkeen yksi tie lisää. Se toki sotki minua sen verran, että kävin melkein seuraavalla rastillani asti kääntymässä ja palasin sitten pummaamaan. Onneksi Supersuunnistajan MM-rogaining-pari sattui sopivasti kohdalle ja saatoin kysyä, että missäköhän helvetissä mahdamme olla. Päätin sitten hakea yhden 80 pisteen rastin, jota en ollut suunnitellut hakevani, koska olimme jo melkein sen vieressä. Jotain lohtua kaiken sen pummaamisen keskelle.

Tämän jälkeen homma onneksi alkoi jo sujua ja tietkin vähitellen parantua. Muutamassa irtohiekkaisessa ja järveksi muuttuneessa kohdassa jouduin vielä taluttamaan, mutta pääsin kuitenkin polkemaan melkein koko ajan. Aikaa oli kuitenkin tuhraantunut niin paljon, että jouduin luopumaan osasta reittiäni.

Todiste siitä, että välillä myös löysin rasteja

Kahden tunnin kohdalla tuntui vielä siltä, että aikaa oli jäjellä vaikka kuinka, ja hain yhden 30 pisteen rastin, joka nyt jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut jättää hakematta - olisin silloin ehkä ehtinyt hakea toisen 60 pisteen rastin, jolle en nyt sitten kerinnyt. Tosin 30 pisteen parannuksella ei tainnut olla vaikutusta sijoitukseeni.

Supersuunnistaja saapuu maaliin 25 s ennen aikarajaa. Siksi vähän irvistyttää.

Rogaining on kyllä jännä laji. Suunnitelmia ei voi ikinä miettiä liikaa, ja aina kisan jälkeen tulee jossiteltua. Toteismme eilen Supersuunnistajan kanssa, että ekassa Salpaus rogainingissamme meille taisi käydä ihan uskomaton aloittelijoiden tuuri ja teimme ihan vahingossa optimireitin, koska olimme niin hyviä - emmekä todellakaan suunnitelleet reittiä mitenkään kauaa ja pieteetillä. Nyt, kun olen palannut takaisin maan pinnalle, tekee mieli yrittää uudelleen ja uudelleen ja toistaa tuo 2013 lähes täydellinen suoritus - joko juosten tai fillarilla.

Nyt ulkona on ihana sää ja mietin tässä, että mahdankohan jaksaa liikauttaa evääni jotenkin urheilullisesti ennen puolilta päivin alkavia synttäreitä, missä taitaa joutua juomaan taas lisää samppanjaa. Kuten vappuna pariin otteeseen totesin: "Elän kuplassa - siksi myös juon niitä." Vähän huonolta näyttää sen liikunnan suhteen. Mutta ehkä tämä julkituumailu vähän motivoisi yrittämään.