Suunnistus, jota Minttukin osaa!

Vaikka väsytin jalkani lauantaina polkujuoksussa, piti sunnuntaina jaksaa juosta lisää - ja vielä kovaa! Vuorossa oli operaation "Mintulle rankipisteitä" toiseksi viimeinen tilaisuus, kun Vihdin Nummelassa kisattiin tuplasprintti. Meinasin aluksi nössöillä ja osallistua vain yhteen sprinttiin, mutta koska edellisen viikonlopun kisa meni niin paskasti, piti hankkia kahdet hyvät rankipisteet. Supersuunnistaja tuli mukaan vain hovikuvaajaksi, koska hänen lauantaina venähtänyt nilkkansa oli vielä kipeä - eikä hän kuulemma ole järin kiinnostunut sprinteistä.

Aamun lähtö tapahtui metsään, mutta onneksi sieltä pääsi heti
K-pisteen jälkeen pois!

Mutta minäpä olen! Korttelirastityyppiset kisat sopivat minulle selkeästi kuin nenä päähän. Kun metsässä teen puolen tunnin pummeja, niin sprintissä pummini ovat enää pahimmillaan puoli minuuttia. Tuo toisen lähdön kötöstely saattoi maksaa minulle yhteistuloksissa yhden sijan, mutta olin silti lähdön kokonaistuloksissa viides. Aamun ekassa lähdössä olin kuudes - en siis hävinnyt kumpaakaan lähtöä, koska meidän sarjassamme oli mukana kaikenkaikkiaan kahdeksan tätiä.

Leimaus

Radat olivat muidenkin kuin minun mielestäni aika helppoja. Reitit tekivät lenkkejä, mikä vaikeutti aavistusen kartan lukemista. Mutta ihan hyvin se silti meni. En olisi tiennyt edes pummanneeni, jos en olisi katsellut rastiväliaikoja. Ekassa lähdössä suoritukseni oli paljon tasaisempi. Tärkeintä oli huomata, että juoksuvauhtini riittää aivan mainiosti sprinttikisoihin. Metsäkisoissa ei tunnu riittävän juoksuvauhti eikä suunnistustaito.

Kisa käytiin teollisuusalueella suurien parkkipaikkojen ja pihojen lomassa.

Täten olen siis päättänyt, että jatkossa panostan suunnistuksen saralla sprintteihin, koska sprintti on minusta ehdottomasti kivoin suunnistuksen kisamuoto. Se on niin kivaa, että vetelee jopa vertoija kaljamailille (joka muuten juostaan taas pe 31.8.).

Päivän tokassa lähdössä alkoi sataa, joten reitiltä ei ole kuvia ja
lähdöstäkin onnistui vain odottelukuva.

Reittihärveleistä kiinnostuneille tarjoamme linkit sekä aamun lähtöön että iltapäivän lähtöön. Minä olen ladannut ratani molempiin.

Henkisiä haasteita

Eilen rykästiin Oittaalla. Rykäsy on HelTrin harjoituskisasarjan triathloni, joka on suunnilleen sprintti (750 m  21,5 km + 5 km). Kyseessä ei ole siis mikään oikea kisa vaan harjoitus, ja ajanotto tapahtuu käsipelillä siten, että vaihtoja ei lasketa erikseen. Tuloksissa T1 on mukana uinnissa ja T2 taitaa olla juoksuajassa. Ajat olivat näköjään muutenkin minulla vähän hassut. En tosiaan juossut viittä kilsaa 16 minuutissa tai viettänyt fillaroidessa tuntia, vaikka kauan siellä menikin. Tuolla vitosen ajalla voisin mennä syksyllä Suomi-Ruotsi-maatotteluun juoksemaan viittä tonnia. :D Loppuaika on kuitenkin oikein eli 1:34:57.

Itse mittasin väliajoiksi seuraavaa:

• Uinti 14:09 
• T1 2:52
• Pyöräily 47:14 (missä on T2 mukana, koska unohdin painaa nappia)
• Juoksu 30:41

Rykäsyn vaihtoalue ja kisaan valmistautuvia seurakavereita

Uintiaikaan olen tyytyväinen. Juoksukin on ihan jees. Pyörässä olisin toivonut meneväni kovempaa (vaikka se T2 hidastaa keskaria kyllä). Maasto oli kyllä mäkinen, mutta silti. Olen tänä keväänä polkenut mielestäni aika paljon ja päivittänyt fillarini. Siksi olen aika pettynyt, että en mene tuon lujempaa. Olisi pitänyt varmaan polkea joskus myös tempoja, eikä vain mättää määrää suht rauhallisesti.

Minulla on tällä hetkellä aika iso motivaatiomonttu triathlonin suhteen. Minusta tuntuu, että olen ihan paska. Olen tässä parin viime vuoden aikana kehittynyt uinnissa mielestäni huomattavasti. Kun 2014 kisoissa nousin vedestä, ohitin yleensä pyörällä ison määrän sakkia. Nyt olen itse se, jonka huonot uimarit ohittavat. Koetan toitottaa itselleni, että ne ohittajat eivät ole samoja tyyppejä, joita minä pari vuotta sitten ohittelin - mutta se on kovin vaikeaa. Asiaa ei helpota yhtään, kun kisaa rykäsyissä, missä mukana ei ole niitä "itsensä voittajia" vaan pelkkiä tavoitteellisia treenaajia. Viiteryhmä, johon itseään vertaa on siis kova. Lisäksi taidan olla siinä vaiheessa "urallani", että alun nopea kehittyminen on nyt tehty, ja seuraavaksi tarvitsisi nähdä vähän vaivaa ja olla jossain määrin systemaattinen treenaaja saavuttaakseen tuloksia. Sekin voisi auttaa, jos keskittyisi vaikka edes ihan vaan kolmeen lajiin.

Kuvituskissa väijyy mökillä viikko sitten

Onneksi sentään ensi viikonloppuna on vuorossa puolimatka, jolla saa mättää rauhassa eikä tarvitse rykiä. Nämä sprintit ovat niin kovin lyhyitä kisoja, että pyöräillessä ei oikein tahdo päästä edes vauhtiin. Ja sprinteissä pitäisi mennä kamalan kovaa. Sehän on asia, jota en osaa - en uiden, pyörällä saati sitten juosten.

Kun elämä häiritsee hyvää harrastustoimintaa

Tämä viikko on mennyt urheilullisesti vähän pienemmällä liekillä, vaikka suunnitelmissa oli viettää PK-kautta täyttä häkää. Elämä tai tarkemmin sanottuna leffafestari nimeltä Rakkautta ja Anarkiaa on sotkenut aikatauluja. Kun melkein joka ilta tulee istuttua leffateatterissa katsomassa enemmän ja vähemmän omintakeisia indiepläjäyksiä, ei ehdi lenkille tai salille ihan haluttuun tahtiin. Lisäksi mulla on ollut tällä viikolla aika paljon töitä, joten olen ihan vaan henkisen rauhan takia mennyt aamuisin mieluummin töihin kuin urheilemaan.

Kaiken tämän päälle minulla on jo jonkin aikaa ollut akuutti "paska mutsi" -syndrooma: koen jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä, etten ole tarpeeksi kotona kissojen kanssa. Oletan, että pienten lasten vanhemmilla on samanlaista kroonista riittämättömyyden tunnetta. Siitä syndroomani nimi siis. Minun omaatuntoani alkoi soimata joskus kesällä, kun viiletimme useamman viikonlopun ties missä, ja kissoilla kävi vain ruokkija ja vessansiivooja pari kertaa päivässä. Tästä syystä en esimerkiksi torstaina mennyt töistä salille, vaan meninkin kotiin korjaamaan kissojen kiipeilypuun narukuorrutetta ja aktivoimaan karvahanureita siitä yli jääneillä narunpätkillä. Olen kuitenkin niin monena iltana tällä viikolla ollut siellä leffassa, etten enää eilen raaskinut mennä töistä suoraan salille ja sieltä melkein suoraan uimaan.

Kotona on parasta seuraa

Koetan kuitenkin taistella "paska urheilija" -syndroomaa vastaan ja hoen itselleni, että tällä tasolla liikkuessa urheilun pitää olla kivaa eikä ahdistusta tuova velvollisuus. Jos voin henkisesti paremmin tehdessäni töitä ja ollessani kissojen kanssa kotona kuin puntatessa, niin en punttaa. Ja tuskin se nyt radikaalisti tuloksiinkaan vaikuttaa. Ei näitä leffafestareita ja työkiireitä nyt ihan joka viikko ole.

Lohduttelin itseäni myös keksimällä, että voisin ilmottautua puolimatkalle tähtäävien triatleettien treeniryhmään. Samalla annoin itselleni luvan olla vähän vähemmän järjestelmällinen treenaaja syys-lokakuun ajan, koska ryhmä starttaa marraskuussa. Itsepetostako? En tiedä, mutta ainakin minun kortisolitasoni pysyvät alhaalla.

Laatikollinen hyviä syitä jäädä kotiin

Loppupeleissä kuitenkin aikatauluihin sopivista treeneistä tulee kuitenkin aina hyvä fiilis ja ne lataavat akkuja. Ja sehän tässä kai kuitenkin on tärkeintä. Olisihan se toki ihan kivaa, jos tuloksetkin joskus paranisivat, ja siksi koetankin treenata edes vähän systemaattisesti. Mutta ihan rehellisesti sanottuna: jos oikeasti haluaisin kehittyä jossain lajissa edes jokseenkin hyväksi, minun pitäisi panostaa siihen, eikä harrastaa triathlonia, suunnistusta, multisportia, kiipelyä ja käydä salilla. Tai minun pitäisi edes kisata vain yhdessä lajissa. Mutta koska en osaa valita, niin ei passaa liikaa jännittääkään.

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike. :)

Hyvää Mintun päivää!

Mulla onkin sellainen kunto, että se kestää paremmin triathlonin puolimatkan kuin konsernin pippalot. Olin siis Tahkon jälkeen sunnuntaina huomattavasti toimintakuntoisempi kuin eilen. Mutta kerrankos sitä. :)

Ei viikonloppu pelkkää gomorran bilettä ollut, vaan lauantaina meillä oli ihan asiaohjelmaa aamu yhdeksästä lähtien: paikalle oli hommattu monenlaisia puhujia sekä firman sisältä että ihan rahalla sen ulkopuolelta. Kuten jo viimeksi mainitsin, minä menin kuuntelemaan ruotsalaista ammattiseikkailijaa Annelie Pompea. Ekalla luennolla Annelie kertoi, kuinka hän onnistui vapaasukelluksen maailmanennätyksessään, ja toisella kuulemallani luennolla aiheena oli "Control your thoughts", eli kyseessä oli eräänlainen mindfulness-luento. Minusta tuli ihan Annelien fani - ja niin tuntui tulevan kaikista muistakin, jotka kuulivat Annelien ekan luennon. Se oli ehkä paras luento ikinä.

Möhkökengät

Juttelin Annelien kanssa luentotauolla, koska minun oli ihan pakko kiittää häntä liikuttavasta luennosta ihan henkilökohtaisesti. Juttelimme siitä, kuinka  saavutukset tuntuvat paremmilta, kun niitä ennen on ollut vähän vastoinkäymisiä.

Toinen Annelien luennoissa minua eniten koskettanut juttu oli se, kun hän kysyi yleisöltä, miksi tyydymme ajattelemaan, että emme osaa jotain tai pysty johonkin. Annelielle itselleen oli sanottu, että ei hänestä tule vapaasukeltajaa, koska hänellä on vain 4 litran keuhkot. No, tulipas ja vielä maailman paras. Tämä sai minut miettimään, että miksi minä tyydyn ajatukseen, että polvet on paskottu, eikä pitäisi enää juosta, kun voisin etsiä keinoja, että pystyisin juoksemaan ilman kipua ja pilaamatta polvia enää lisää. Tätä asiaa ajattelin tässä vähän märehtiä ja sitten ehkä tehdäkin jotain.

Miisukin tuli tutkimaan tossuja

Juoksua tuli harrastettua lauantainakin, koska meidän konsernimme filosofiaan kuuluu hyvin tiukasti urheilu: kaikissa koulutuksissa on aina jonkinlaista fyysistä aktiviteettia, ja nytkin luentojen jälkeen sai valita joogan, crossfitin sekä yhteislenkin väliltä. Koska minun oloni oli perjantai-illan maailmanparannuksen jäljiltä hitusen rouhea, ei ajatus crossfitistä innostanut. Eikä keskittyminen riittänyt joogaan. Mikä siis olisikaan järkevämpää kuin lähteä juoksulenkille Visbyn vanhan kaupungin ympäri? No, eipä ollut enää rouhea olo, kun palasin hotellille. Mutta polvissa vähän tuntui, koska alusta oli puolet lenkistä ihan pikitietä. Myös jalkapohjassa oli rakko lenkin jälkeen taas samassa kohdassa kuin Tahkon puolimaran jälkeen. Tulipa siinä sitten todettua, että pitäisiköhän hankkia uudet lenkkarit.

Meillä taitaa asua ajatustenlukija. Kuten otsikkokin toteaa, niin tänään on Mintun nimipäivä. Ja nyt jo varmaan arvaattekin, mitä minä sain nimipäivälahjaksi: uudet lenkkarit! Hoka One Onet ovat vähän niin kuin five fingersien vastakohta eli maailman ensteks pehmustetuimmat kengät. Ne ovat ihan helvetin rumat lenkkarit: suoranaiset Möhköfantit. Jos ne nyt kuitenkin auttavat mua juoksemisessa, niin kestän niiden kammottavat Moonboots-vibat ihan suosiolla.

Jos muistaisin aina venytellä, niin ehkä minäkin osaisin pestä varpaani
näin - lauantaina en muistanut (jo kolmas unohdus haasteen aikana!)

Minun piti mennä tänään salille, mutta koska olo olikin vielä vähän vetämätön ja teki enemmän mieli olla ulkona, päätinkin vetäistä tuulipuvun housut jalkaan ja mennä harrastamaan espoolaisten kansallisurheilua eli sauvakävelyä. Kokeilin uusia tossujani sitten tunnin lenkuralla. Mulla puutuu aina uusissa lenkkareissa jalkapohjat parilla ekalla lenkillä. Se on aika hassua, koska mulla on niissä kuitenkin aina samat vanhat tukipohjalliset. Mutta aika pian munkin lättäjalat sitten uusiin kenkiin tottuvat. Onko kellään oikean jalkapöydän kaaren omistavalla samaa ongelmaa, vai onkohan tämä nimenomaan minun lättäjalkojeni syytä? Voin tehdä tossuistani syväluotaavaa analyysia vähän myöhemmin, kun olen tutustunut ja tottunut niihin kunnolla. Mutta todetaan nyt sen verran, että olivat ne kyllä tosi pehmoiset.

Kiinnostaa kuin kilo kiviä

Minulle taisi tulla tahkon jälkeen triathlon blues tai joku muu motivaatiomonttu. Siellä nyt sitten käkin jo toista viikkoa, eikä pois ole pääsyä. On ollut ihan helppoa painaa pitkää päivää töissä ja tehdä tuikitärkeitä kotiaskareita, kun ei ole ollut mitään kummoista tunteen paloa fillaroimaan, uimahallille tai muuallekaan.

Tänään onnistuin kuitenkin aamulla raahaamaan hyvin syöneen ruhoni salille ja kurittamaan vähän lihaa. Ihan kamalaa kurmotusta en uskaltanut aloittaa. Edellisestä salikerrasta on kuitenkin melkein kuukausi ja sunnuntaina pitäisi jaksaa polkea TdH.

kuka nyt jumpalle menisi, kun kotona on jotain näin söpöä?

Tuota sunnuntain jaksamista hieman hankaloittaa sekin fakta, että olin ainakin eilen tarpeeksi paljon siinä uskossa, että minua voisi kiinnostaa suunnistaminen - joten ilmottauduin lauantaina rogainingiin. Ei kai pieni 2h rogaus nyt enää sunnuntaina jaloissa paina? Eihän?

Ensi viikolla ajattelin alkaa bodata oikein kunnolla, koska se ei ollut tänään aamulla yhtään kamalaa. Leukojakin meni ekassa sarjassa 6, joten kymppiin pitäisi päästä taas ennen joulua.

Oho, ilmosin eli kisakesäni mun

Tänä kesänä en ajatellut kisailla joka viikko, kuten melkein viime kesänä tein. Lisäksi tänä kesänä panostan triathloniin. Multisport saa jäädä vähemmälle. Ja Rokualle en enää lähde. Mutta moneen muuhun kisaan lähdenkin.

Kisakesä pärähtää käyntiin kuitenkin sillä multisportilla, kun 10.5. kisaillaan Spring Adventure. Tämän vuoden jokkueennimileffa on Tarantinon oivallinen Inglorious Bastards. Ilmottautuminen pärähti eetteriin tänään aamupäivällä.

Olen jotenkin viehättynyt metsässä möyryämiseen. Lauantaina 24.5. on sitä luvassa lisää, kun on maastoduathlonin vuoro. Maastomittelöt kisataan Espoossa, ja saatoin itseni ja Supersuunnistajan lisäksi onnistua yllyttämään mukaan myös pomoni. Meillä on sovittuna myös perheen sisäinen kisa: Supersuunnistaja yrittää juosta kuntosarjan 10 km 65% minun samaan matkaan käyttämästäni ajasta. Ja minä koetan sitten käyttää aikaa alle 154% hänen ajastaan. :) Ilmottautuminen kallistuu ensi kuun puolivälissä, joten minä saitana paskiaisena hoidin sen pois alta hyvissä ajoin eli tänään.

Viime vuonna Vantaalla

Kesän eka oikea triathloni ja sen perusmatka kisataan Nurmijärvellä lauantaina 14.6. Sääksi Triathlonin juoksureitti on kuulemma kiva ja suurimmaksi osaksi ulkoilureittiä. Eli tosi polviystävällinen alusta! Jee! Tännekin ilmottauduin tänään.

Juhannuksena olisi tarkoituksena osallistua Ratareiteen. En tosin aio suhata sitä mitenkään kamalan sata lasissa, koska heti viikon päästä olisi vuorossa maastotriathlon Lahdessa. Triathlon on vain sprintti, mutta olisi lähtölaukauksen kajahtaessa silti kivaa olla iskussa eikä puhkipoikki jo valmiiksi. Mun pitää järjestää kissoille hoitaja juhannukseksi ennen kuin uskallan ilmottautua Ratareiteen. Enkä Lahteenkaan ole vielä ilmonnut. Säästetään jotain vielä myöhemmäksi...

Heinäkuun meinaan idlata ja treenata. Pitää ehkä käydä vähän matkailemassa pitkin kotimaata ja patikoimassa ainakin Evossa. Kisakentille palaan sitten elokuussa, kun vuorossa on kauden päätavoite eli meikäläisen eka (ja varmaan myös vika) triathlonin puolimatka eli Tahko Triathlon. Sinne olen siis tekemässä Supersuunnistajastakin triathlonistia. Keljuttaa jo valmiiksi, että luultavasti häviän hänelle, vaikka hän meinaakin lähteä matkaan maastopyörällä. Hän kuitenkin juoksee niin paljon kovempaa kuin minä, että en usko pystyväni uimaan ja polkemaan karkuun. Tämän hetken aikabudjettini on 5h 50 min, mutta saatan säätää aikaa kesän ja fillarikauden alettua. Mulla ei oikeasti ole hajuakaan, kuinka kovaa pääsen nyt, kun mulla on fillarissa aerobarit. Tahkolle ilmottauduin jo viime syksynä, kun seuran kautta sai alennusta.

Viime vuoden multisportia Vihdissä

Kisakausi viimeistellään vielä syyskuun 27. aamutuimaan, kun starttaamme X-Kaatoon. Tuo pimeä, märkä ja synkkä kisa alkaa olla meidän tiimillemme jo perinne. Suosittelen kisaa kyllä kaikille otsalampun omistajille. On se vaan eri lystiä startata aamuviideltä. :D

Vaikka koetankin olla ahnehtimatta tuon enempää kisoja kesääni, niin vähän tekisi mieli lähteä myös Zombie runille. Lisäksi Supersuunnistaja yrittää houkutella minua Bodom trailin tirriäismatkalle. Myös Giro d'Espoo vähän kutkuttelee, mutta luulen olevani edellisen päivän Maastomittelöistä niin död, että en taida jaksaa tänä vuonna osallistua sinne. Mutta saas nähdä. Olen tunnetusti loistava takinkääntäjä näissä asioissa. :)

Lallalaa!

It's back! Motivaatio siis! Spinning on kivaa! Uinti on tosi kivaa! Sunnuntaina treenattiin vauhtikäännöstä, ja se vasta lystiä olikin! Oli pakko treenata tänään aamulla sitä lisää! Lisäksi heräsin tänään ilman herätyskelloa jo klo 05:18, eikä aamu-urheilu tuntunut yhtään pöllömmältä idealta! Viime kerrasta onkin aikaa! Montako huutomerkkiä voi laittaa samaan postaukseen? No, pannaan varmuuden vuoksi vielä muutama:

Jee!!!!!

Olen yhtä iloinen kuin kissa, jolla on ilmapallo!

Jotta mulla olisi jotain oikeaa asiaakin, niin voisin todeta, että Spring Adventuren kilpailukutsu on tullut. Sitten pitäisi vaan valkata sopiva leffan nimi joukkueelle. First Blood, Nuija ja Tosinuija, Die Hard ja Kill Bill on jo käytetty. Saa ehdotella! 

Leffoista tulikin mieleen, että viikonlopun vilkaisuistani voin suositella Dallas Buyers Clubia, mutta Antichrist oli paaaaaaljon huonompi kuin ensikosketukseni Lars von Trieriin eli Melancholia (jonka taas katsoin pari viikkoa sitten). Machete taas oli melko veikeä, mutta se katsottiin Antichristin jälkeen melkein putkeen "loppukevennykseksi", niin lopussa meinasi keskittyminen herpaantua. Liikaa leffoja tai liian vähän jäätelöä.

Hmm... Sopisiko Machete multisport-joukkueen nimeksi?

Oodi Joukolle

Oi, Jouko, olet ihana! Olet paras, hauskin, parasta musaa soittava ja innostavin spinning-ohjaaja, jonka olen ikinä tavannut. Vaikka minä huitelisin motivaatiomontun pohjalla, saat sinä tunnillasi minullekin hymyn huulille ja sata lasiin.

Oi, Jouko! Vaikka tänään lauloitkin tunnillasi, niin yleensä tyydyt viheltämään tai vaan puhumaan. Ja puhut aina hyviä juttuja, etkä ikinä höpötä liikaa. Vaikka ihmisellä ei olisi mitään muuta syytä maksaa Esportin jäsenyydestä, sinä olet ainoa syy, mitä voin tarvita.

Oi, Jouko! On niin mahottoman hauskaa, että jokaisella spinningilläsi on oma nimi. On niin mahottoman kilttiä, että kyselet aina asiakkaittesi mielipidettä tuntien koostumuksesta tai ohjelman valinnasta. Ja soitat mahottoman hyvää musaa!

Oi, Jouko! Ennen kuin saavuin perjantaispinuusi, luulin, että elämäni oli vallan mainiota näinkin. Mutta vasta satulassa tajusin, mitä olin ollut melkein 36 vuotta vailla! Hesarin juttu ja kaikki heiaheiaajat ovat väärässä: perjantai on paras urheilupäivä, koska silloin pääsee sinun spinningiisi!

Oi, Jouko! Sinun hymysi valaisee koko spinning-salin! On niin ihanaa seurata ihmistä, joka rakastaa työtään ja on hyvä siinä. Sinä saat minut haluamaan polkea kovempaa, voimakkaammin ja paremmin, Sinut on luotu ohjaamaan spinua. Älä ikinä lopeta! Jouko, olet ihana!

Väärä nappula pilasi kaiken!

Olipa taas aamlla vaikeaa saada itsensä motivoitua nousemaan ja lähtemään uimaan. Onneksi supersuunnistaja teki aamulla leuanvetohaasteen sarjat, niin minulla oli taas kerran aikaa lojua sängyssä kissaa rapsutellen ja vaihtoehtoja punniten. Harkitsin nukkumisen jatkamista, töihin lähtemistä, trainerilla polkemista - ja sitä uimistakin. Lopulta ajattelin olla jos nyt en urheilullinen niin edes kiva ja seurallinen ja lähteä supersuunnistajan mukaan uimaan. Ei olisi pitänyt.

Unskikin on mökötystuulella, kun joku häiritsi sen unta

Alku meni ihan kivasti, ja kelailu tuntui vallan mukavalta - mikä on siis vähintään ilotulituksen arvoista nykymenolla. Ajattelin vaan uida naatiskellen ja kellottaa kilsan, puolitoista ja kaksi kilsaa. Se eka kilsa meni aikaan 21:23 ja luulin siinä tonnin kohdalla painavani nappulaa "Lap", joka tallentaa kierrosajan. No, painoinkin sitten urpouspäissäni stoppia ja siinä meni meikän hienot statsit! Ette arvaa, miten keljutti!! Huomasin asian noin 400 m myöhemmin, kun katsoin, että onko 1500 m kohta täynnä. Ja siinä vaiheessa kaikki mukavuus hävisi ja alkoi vituttaa. Insinörtille on kova paikka, kun statsit katoavat. Oikeastaan urheilu on ihan turhaa, jos siitä ei saa käppyröitä, ja yhtä hyvin voi vaikka hypätä ikkunasta. Kun radalle tuli vielä ruuhkaa ja liikaa taukoja pitäviä sarjoja uivia tyyppejä, kasvoi otsakyrpäni holmesmaisiin mittoihin. Niin, että olisi pitänyt jäädä kotiin!

Tää motivaatiomonttu on kyllä tällä kertaa ihan poikkeuksellisen syvä. Mua ei kiinnosta oikein mikään, vaikka yleensä tykkään bodailustakin kuin poro jäkälästä. Jotenkin leuanvetojumit lannistivat mut kokonaisvaltaisesti, enkä ole vielä toipunut. Tosin jalkapuntti on edelleen ihan kivaa. Ei tosin aamulla tehtynä, koska aamu-urheilu ei oikeen lähe. Mä haluaisin vaan kiipeillä ja juosta. Ja koska en saisi juosta, niin mökötän ja valitan.

Mahtaa olla kivaa luettavaa tämäkin blogi nykyään.

Joka motivaatiokuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa

Mulla on nyt sellainen potentiaalikuoppa päällä, että sieltä itsensä yläs saamiseen tarvitaan jos jonkinmoista kankea. Jotain perusrimpuilua on sentään viikolla tullut harrastettua. Uintikin alkaa taas vähän sujua, mikä on mukava valonpilkahdus tässä motivaatiokuopan synkkyydessä. Pakko jakaa teillekin ehkä hauskin keskustelu puuttuvasta motivaatiosta Juoksufoorumilta:

"... Myös motivaatio on kateissa." "Tämä on yksi syy siihen miksi en ole suostunut ottamaan kissoja."

Selvisipä siis syy tähänkin ongelmaan. :D

Syypäät

Tänään treeneissä uitiin märkkärillä. En ole ennen uinutkaan altaassa se päällä. Järvessä ei jotenkin tajua sitä vauhtieroa, koska siellä ei taas tule uitua matkaa ikinä ilman märkkäriä. Mutta voi jestas, kuinka tunsin lentäväni tänään verryyttelyn aikana. Onneksi olkapäät väsähtivät ja puvussa tuli vähän kuumakin, niin lennokas tunne normalisoitui tukevasti tahmean puolelle kesken sarjojen. Muutenhan voisin luulla, että hyvin menee. Mua riivaa semmoinen vika, että tekniikkatreeneissä teen kaiken oikein mainiosti, mutta sitten sarjoissa hyydähdän - ja kaikki saavutettu tekniikkaoppi katoaa. Pitäisi varmaan keksiä joku uintilaji, missä uidaan hiljaa lyhyitä matkoja ja saadaan tyylipisteitä.

Eilen ja tänään ennen uintia kävin Esportissa polkemassa. Siellä oli näet jos ei suurta niin ainakin pitkäkestoista urheilujuhlan tuntua: Oli aika jokavuotisen Endurance 24 h -kisan. Juoksijoita oli hyvä seurata Areenan punttiksen spinning-pyörän päältä. Tosin molemmilla kerroilla juoksijat juoksivat vastapäivään, niin näin lähinnä heidän selkänsä. Kävimme supersuunnistajan kanssa Areenalla myös eilen illalla kavereilta palatessamme, ja silloin näimme sitten vaihteeksi myötäpäivään juoksemista. Juoksijat vaihtoivat suuntaa 6 tunnin välein, ettei käy meno tylsäksi. :)

Soikkeli siellä juoksee napapaidassaan (tässä vaiheessa 23h),
kun meitsi polkee (32 min). 

Kisaa johti aika pitkään pinkkitukkainen virolaisherra, mutta hän alkoi kävellä meidän ollessamme iltavisiitillä joskus kympin jälkeen. Ja ilmeisesti aika pian lähdettyämme hän keskeytti. Paras suomalainen, herra Soikkeli, oli illalla kolmantena, mutta kiri yön aikana ja oli sitten aamulla ihan suvereenisti johdossa voittaen koko karkelot.

Palkintopöytä odottelee maaliintulijoita

Paikalla oli myös monta muuta jännää hahmoa, esimerkiksi maailman ensteks monta maratonia (1800?) juossut (yli 70 v.) saksalaissetä, joka myös lopetti juoksemisen yön aikana, mutta juoksi (tai käveli lähinnä, mutta kuitenkin) melkein kaksi maratonia. Mun omaksi lempparikseni nousi pariskunta, jotka aluksi juoksivat pitkään yhdessä. Silleen mä heidät fillarin selästä bongasinkin, koska numerolapuissa luki myös maa ja nimi. Illalla rouva oli kirinyt jo muutaman kierroksen edelle. Hän pitikin perheen sisäisen piikkipaikan, vaikka aamulla hän enää käveli, ja mies veti loppukiriä. Loppukiri 23 h kohdalla on kyllä aika kunnioitettavaa. Vaikka oma parisuhdeurheilu välillä kuumentaisikin tunteita, niin muiden tekemänä se pelkästään lämmittää mieltä. Ultimate laatuaikaa juosta 400 m lenkuraa ympäri 24 h. Vai mitä? Älkääkä nyt kukaan tulko kertomaan mulle, että he olivatkin siskoksia ja pilatko tätä.

Kesä - ja mitä tuli opittua

Olipahan kisakesä! Mä en oo varmaan ikinä laukannut niin monissa kissanristiäisissä kuin viime kesänä. Ja kun niissä kaikissa tapahtumissa nimenomaan laukattiin (vai ravattiin?), niin meinasi puhti loppua jo elokuussa. Mistäs Mintun kesä sitten koostui?

Henkeäsalpaava hiekkakuoppa

Kesä alkoi heti vapun jälkeen Salpaus rogainingilla, missä mitattiin varsinkin meikäläisen jalkojen kestävyyttä. Kuusi tuntia tuntui varsinkin varpaissa, koska maastolenkkarini olivat mystisesti kutistuneet talven aikana. Tulimme maaliin alle minuutti ennen aikarajaa, ja olimme hienosti kahdeksansia 38 joukkueen joukossa. Tulos oli aivan käsittämätön, kun sitä vertasi edellisen syksyn X-Kaatoon.

Kisakausi jatkui viikon päästä Spring Adventurella ihanassa toukokuisessa auringossa. Vaikka kisa vedettiin pitkissä spandexeissa, vietin kisan jälkeen kesän ekaa sortsipäivääni. Kisa meni tosi kivasti, vaikka lopussa olinkin niin puhki, että kaaduin, koska en jaksanut nostaa jalkaani tarpeeksi hiekkatiellä. Ei siis edes polulla, vaan hiekkatiellä.

Kevätseikkailu on hyvä seikkailu

Sitten sainkin palautella jopa kaksi viikkoa, kunnes oli aika polkea Espoon ympäri Giro d'Espoossa. En lähtenyt polkemaan kieli vyön alla, koska heti seuraavalla viikolla oli vuorossa "päälajini" triathlonin kesän eka kisa. Mutta ihan mukavasti aikaani paransin, kun uskalsin lähteä kovemman vauhtiryhmän mukaan.

Giron maalissa

Kesäkuu alkoi Vantaa Triathlonilla. Vielä toukokuussa pelkäsin yöpakkasia ja Kuusijärven lämpötilaa, mutta pelko oli turhaa: saimme polskia yli 20-asteisessa järvessä ja helle sai melkein urheilujuomatkin kiehumaan. Kuumasta säästä huolimatta kisa meni mainiosti, ja alitin 3 tunnin aikarajan, mikä oli tavoitekin. Tästä kisasta jäi varmaan koko kesän paras fiilis.

Kuuman Kuusiksen jälkeen pitää riisua

Levätä ehtii eläkkeelläkin! Uusi viikko, ja uusi kisa! Tällä kertaa vuorossa oli taas multisportia ja No Limit adventure. Mahtoikohan olla pientä kisaväsymystä jo ilmassa, kun Känkkäränkkä tuli mukaan matkaan? Koska kisa oli minulle ihan kamala, olikin hyvä, että nautimme siitä tunnin yliaikaa. Kaikki mikä ei tapa, kasvattaa. Vai miten se meni?

Ennen Juhannusta oli vielä yksi ihan tyhjä viikonloppu, ja se kului mukavasti Jämsässä Jukolan viestissä. Koska minä en osaa suunnistaa, ei minun tarvinnut edes ihan kamalasti ehtiä palautua No Limitistä: karttaa lukiessa kun ei tullut juostua kamalan lujaa. Pysyin kuitenkin myös muita peesatessani kartalla, mistä olen huisin ylpeä! Kokemus oli kiva, ja aloinkin unelmoida tupla-Jukolasta: päivällä Venlat ja siihen päälle vielä joku lyhyt Jukolan osuus. Mutta tämä ei välttämättä tapahdu vielä ensi vuonna, koska yösuunnistus on vaikeaa.

Minne päin pitää lähteä?

Olin suunnitellut tähän väliin Kisko triathlonia ja sprinttiä, mutta joku järki sisälläni käski levätä Juhannuksen lisäksi myös seuraavan viikonlopun. Koska olihan heti heinäkuun alussa vuorossa Rokua ja 30 tuntia multisporttia putkeen. Vaikka lopussa ei jaksettukaan enää juosta, niin mielestäni tämä kisa vaatii etupäässä henkistä kanttia. Mutta kai sitä kuntoa ja jalkavoimiakin pitää jonkin verran olla. Ikinä en ole nähnyt niin paljon hyttysiä, mutta ihan sairaan kivaa mulla silti oli (ainakin nyt muistelisin niin...)!

Vetoapu on joskus tarpeen

Viikon päästä Rokuasta minulla alkoi kesäloma. Ihan liikkumatta en lomallakaan ollut, vaan juoksentelin vähän suolla ja kiipeilin tuntureille. Mutta en varsinaisesti kisannut mitään. Enpä tosin ehtinyt oikein treenatakaan - ainakaan pyöräilyä - koska loman loppu kului uutta kämppää maalatessa. Juokseminen on aikatehokkainta treeniä, joten jokunen aamulenkki tuli sentään pinkaistua. Ja ainakin kerran menin pyöräilemäänkin, kun supersuunnistajakin oli treenaamassa. Ja muutin minä pyöräni ihan itse polkemalla ne tänne.

Kylmä vesi auttaa palautumaan?

Elokuun lopussa olikin sitten hyvä mennä kisaamaan lähes kylmiltään kesän toinen olympiamatka eli Nastola Triathlon. Voin ihan avoimesti myöntää, että kiinnostus hipoi nollaa, mutta tulipahan kisattua. Kesän pyöräilemättömyys kostautui, mutta ihmeekseni olin oppinut jossain välissä juoksemaan, ja lensin (ainakin omalla mittapuullani) kympin reippaasti alle tuntiin. Silti aika huononi Vantaan ajasta puolisen minuuttia, mutta pysyi sentään alle kolmen tunnin.

Hitainta pyöräilyä miesmuistiin

Kiinnostus jatkui korkeana viikon päästä, kun puolipakotin itseni Senaatintorille ja Midnight Runiin. Nastolan hyvä juoksu valoi kuitenkin uskoa itseen, ja lähdinkin posottamaan kymppiä aivan liian lujaa. Hyydyin kuuden kilsan kohdalla tosi pahasti, mutta tein kuitenkin oman kympin enkkani. 50 min haamuraja jäi vielä odottamaan rikkomistaan, mutta onneksi voitin siskoni. ;)

Jos en olisi mennyt lupailemaan tyhmiä, olisi Midnight Runin jälkeen jo alkanut ylimenokausi. Mutta olin sitten mennyt uhoamaan, että juoksen kesällä puolimaratonin. Mietin kauan, että missä tapahtumassa sen kipitän, että ehdin palautua juoksuun ja taas juoksusta X-Kaatoon (johon oli myös tullut luvattua lähteä). Kisaksi valikoitui osallistujamäärältään kiva Kaisaniemen juoksu. Lähdin hankkimaan jotain tulosta ennemmin kuin hyvää tulosta, mutta kun juoksu kerran kulki, niin iskihän se kilpailuvietti päälle kuin miljoona volttia. Kesän urheilut painoivat kuitenkin pahasti, eikä kahteen tuntiin tullut päästyä, vaikka sainkin synttärisankari supersuunnistajasta loppukiriseuraa vikalle parille kilsalle. Mutta lukuisat polvivammani eivät ottaneet juoksusta nokkiinsa, joten uskalsin alkaa tosissani haaveilla triathlonin puolimatkasta.

Puiseva rastielämys

Sen voin sanoa, että mitään en syyskuussa odottanut niin paljoa, kuin että X-Kaato olisi ohi ja saisin alkaa lojua. Pari viikkoa säästelin jalkojani ja parantelin jumista pakaraani, kunnes oli vihdoin kesän viimeisen multisport-kisan aika. Vaikka minua lähinnä väsytti ja kolotti, oli kisaaminen oikein kivaa. Hyvää fiilistä saattoi auttaa se, että homma tuntui sujuvan paljon paremmin kuin edellisvuonna tai alkukesästä. Siis taktisesti - jaloista voimat olivat aika loppu.

Tästä pienimuotoisesta avautumisesta on ehkä aistittavissa, että saatoin ihan vähän kokea, että kesällä oli pikkasen liikaa kisoja ja muuta puuhaa. Mulla oli vapun jälkeen kaksi viikonloppua, kun mulla ei ollut mitään etukäteen suunniteltua tekemistä (ei mitään eli ei edes kaveriviikonloppua mökillä, kirppismyyntiä tai remppahelvettiä). Vaikka kisaaminen on parasta, olisi kivaa ehtiä joskus treenatakin. Tai vaikka vaan olla.

Mua keljuttaa aika paljon, että ehdin kisata triathlonia - jota kuitenkin edelleen päälajinani pidän - vain kaksi kisaa. Olisin halunnut mukaan myös yhden sprintin, mutta en ehtinyt edes HelTrin rykäsyihin saati mihinkään oikeaan kisaan. Vaikka multisporttikin on tosi hauskaa, se vei tänä kesänä liikaa aikaa. Ja varsinkin Rokua söi mun resurssejani ihan liikaa. Vaikka pelkäänkin, että herrat löytävät mun tilalleni jonkun paremman, niin luulen skippaavani Rokuan ensi vuonna. Kai sitä saa jonkun toisen joukkueen koottua myöhemmin, jos en enää ikinä HiQ Xtremeen mahdu ja vielä sinne mäkäräisten veriuhriksi haluan.

Maaliintulo on parasta!

Kaikkea ei tarvii saada hetijustnyt eikä kaikkia kisoja ehkä tarvitse mahduttaa samaan kesään. Tämän tajunnanräjäyttävän ajatuksen jälkeen olen päättänyt tehdä useamman kesän (ehkä jopa nousujohteisen ?) suunnitelman, mihin ripottelen maltillisesti urheilutapahtumia ja muita aktiviteetteja.

Ensi kesästä tulee kaikkien aikojen triathlonkesä. Se tarkoittaa sitä, että multisportia ja suunnistusta pitää ainakin kisata vähemmän. Treenata voi kyllä. Vaikka Rokua on jo nyt pölkyllä, saattaa paitsioon jäädä joku lyhyempikin multisport-kisa. Tästä saattaa tulla sanomista kotona, mutta sittenpähän tulee. :) Springi ja X-kaato ovat kivasti kisakauden alussa ja lopussa, mutta koko muun kesän elän siten, että ehdin kisata sopivasti triathlonia mikä tarkoittaa (ainakin) yhtä sprinttiä, yhtä perusmatkaa ja yhtä puolimatkaa. Ja ennenkaikkea siten, että ehdin myös treenata enkä pelkästään kisata ja palautua.

Tosi kiva kesä kyllä oli. Minä pidän kisaamisesta, ja siksi sitä tuli ahnehdittuakin niin paljon. Olen vakaasti sitä mieltä, että pitää katua ennemmin tehtyä kuin tekemätöntä, mutta olen myös sitä mieltä, että tekemisen pitää olla mielekästä. Ja ehkä ihan kaikki viime kesänä ei ollut. Melkein, mutta ei ihan. Mutta tulipahan tehtyä.

Eilen oli muuten kamalan rankkaa juosta bussiin, joten päättelin siitä, että voisin jatkaa palautumista vielä ensi viikolla. Jotain kivaa ja kevyttä saatan tehdä, mutta lenkille menen aikaisintaan loppuviikosta.

Ennätystehtailua

Koetin tänään mennä aamulenkille crossfittaaja M:n kanssa. No, kävelyksi meni, kun sattui vielä niin kovaa arseen ja vasempaan jalkapohjaan. Bärssiosasto saattoi jopa hitusen aueta kävelyllä, mutta jalkapohja on edelleen kipeä. Ihan urpo ideahan se oli lähteä tänään jo lenkille, mutta oli sisäinen pakko, kun viime viikolla jäi aamulenkkitreffit välistä sen flunssan takia.

M kysyi, että oliko eilinen aikani uusi enkkani, ja olihan se. Edellisen puolimaran olen kiskaissut Turussa vuonna 2007. Tarkistin äsken aikani, ja se oli näköjään 2:14:57. Tuolloin mun polveni oli leikattu puolisen vuotta aikaisemmin, enkä ollut juossut vielä muutenkaan paljoa. Oikeastaan tuosta mun juoksuinnostukseni lähti. Tosin se lopahti joksikin aikaa seuraavan polvileikkauksen jälkeen, kun luulin, etten enää pystyisi juoksemaan.

Tulipa siinä lenkillä sitten todettua, että tämä kesä oli silkkaa ennätystulitusta. Tuli tehtailtua enkka sekä triathlonin olympiamatkalla, kympillä että puolimaralla. Tosin näillä kisamäärillä se ennätysten rikkominen ei ole vielä järin vaikeaa... Mutta hauskaa se on silti!

Tässäpä vielä kaikille ihailtavaksi eilinen juoksu. Olen aika ylpeä tuosta mun tasaisesta vauhdistani.

Niin, niitä tavotteita

Taisin tämän vuoden kisoja listatessani luvata listata myös jotain punttistavoitteita. Ajattelin samalla vaivalla listata muutenkin urheilullisia tavotteita, koska pitäähän niitä olla.Here goes.

Tällä jälkimmäisellä maksimikaudella en saanut nostettua painoja edes sinne, mihin viimeksi lopetin. En ehtinyt käydä syksyllä salilla ihan yhtä systemaattisesti kuin viime keväänä ja taisin olla vähän nössö a) aloituspainojen kanssa b) painoja lisätessäni. Toisaalta kyykyissä mun ykköset varsinkin olivat kaikkea muuta kuin syviä. Joten ehkä se painon lisääminen tankoon ei ole pelkästään hyvä idea. Ehkä mä myös lannistuin, kun laskin väärin, enkä saanutkaan painoja ylös. Mun salivihkoni on nyt liian kaukana, joten en lunttaa siitä lopetuspainoja tähän postaukseen. Saatan raportoida ne myöhemmin (jos muistan - muistuttakaa, jos kiinnostaa). Kun lopetin aktiivisen leuanvetohaasteen suorittamisen, maksimileukojeni määrä laski dramaattisesti yhdeksästä kuuteen. Tämä on järkyttävää. Pakko siis treenata niitä myös salin ulkopuolella. Näillä esipuheilla asetan itselleni voimailutavotteita tälle vuodelle:

1. Nostan penkistä oman painoni. Ainakin kerran.
2. Teen vähintään 10 leukaa.

Kyykkäilytavoitetta en oikein osaa asettaa, vaikka tykkäänkin kyykkäämisestä kuin fitnesstyttö raejuustosta. Mulla kun nuo pöhköt polvet vaikuttavat ihan sikana päivän kyykkykuntoon. Siksi kyykkäilen mieluummin pidempiä sarjoja kuin maksimeita. Toisaalta voisin kyllä luvata hinkkaavani kyykkyjä jollain minipainoilla vaikka sata. Hmmm... No, en nyt ainakaan aseta mitään tavoitetta. Tätä pitää ensin kokeilla.

Firman viime vuoden Giro-joukkueet - tänä vuonna
yhtä tyylikkäänä sit

 Kisoihin on helppo osallistua, mutta kai niissä pitää koettaa olla hyväkin. Koska en oikeasti ole sitä ainakaan muihin verrattuna, vertaan sitten vain itseeni. Ja siksi tavoittelen seuraavaa:

1. Triathlonin olympiamatka alle 3h. Tämä oli helppo asettaa, mutta saattaa olla myös hellppo saavuttaa, koska Kuopiossa aika oli ärsyttävät 3:03:43. Mennään siis PALJON alle 3h.
2. Giro d'Espoossa koko matka 28 km/h -ryhmän mukana. Viime kesän Giron 26 km/h oli tosi leppoisaa ja Tour de Helsingin 30 km/h ihan liian kovaa. Mennään siis siihen väliin.
3. Juoksen puolimaran. Kuoppasin tämän tavoitteen jo viime syksynä, kun polvet reistailivat, mutta rogaining loi uskoa. Viimeksi (2007) juoksin Paavo Nurmi marathonin puolikkaan aikaan 2h 15 min. Jos nyt kirmaisi vaikka kovempaa.
4. Juoksen kympin ennätykseni. Tällä hetkellä se taitaa olla (ylipitkän) Rantakympin 55:43. Alle 55 min menen ainakin, mutta voisihan sitä koettaa tavoitella 50 minuutinkin haamurajaa.

Mitään kilometritavotteita en halua (ainakaan nyt) asettaa. Viime kesän Kilometrikisan tavoite meinasi viedä ilon koko pyöräilystä. Urheilua ei pidä suorittaa, vaan sen kuuluu olla kivaa. Siksi koetin keksiä tavoitteita, joiden tavoittelu on kivaa. Ja siksi listassa ei ole yhtään notkeustavoitetta. :D

Laiskan naisen joulu-ulinat

Postaustiheys korreloi urheiluinnon kanssa. Toki minä perusjuttuni (jotain urheilua 5-6 päivänä viikossa) suoritan siinä missä muutkin rutiinit, mutta mitään hehkutettavaa ei oikein ole. Tai oli torstaina uimahallissa tosi sööttiä, kun oli taas joulu-uinnin aika. Uimahallissa oli kattovalot pois päältä, tuikkuja altaan reunalla ja hyppytornissa ja joululaulut soivat. Mutta koska nyt olen kitinätuulella, niin löydän tuostakin toki ne negatiiviset puolet: hämärässä ei meinannut millään nähdä sykemittarin näyttöä ja Poolmaten näytöstä ei ollut toivoakaan saada selvää. Ja kun päässä oli (joulu-uinnin kunniaksi punainen) uimalakki, ei joululaulujakaan oikein kuullut. Tapiolaan pitäisi asentaa vedenalaiset kaiuttimet.

Tuikut näkyvät kuvassa. Melkein.

Eivätkä pettymykset jää vain altaaseen: En ole vieläkään saanut aloitettua hiihtokautta, vaikka lumet ovat olleet maassa jo melkein kuukauden. Ja minä oikeasti pidän hiihtämisestä! Eka kerta vain on aina vähän nihkeä, kun on taas kesän jäljiltä tekniikka hakusessa. Tänään sain jo sukset raahattua kellarista, mutta en ole koko päivänä motivoitunut voitelemaan niitä. Aurinko laskee ihan justiinsa ja luultavasti loputkin ulkoilumotivaation rippeet siinä mukana. Mietin tässä juuri, että saisinko raahattua suklaan leventämän ahterini edes juoksulenkille ennen illan salia. Koska kyykkytreenin minä menen tekemään, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Tosin varmaan kannattaisi mennä äkkiä, koska minulla on kinkku uunissa, ja viime vuoden mukaan tässä voivat viimeiset urheiluteot ainakin olla kovin lähellä.

Eilen kävin salilla heti aamusta. Eihän sekään toki mennyt kuin elokuvissa: Oli vähän tukkoinen olo ja painot painoivat paljon. Salin jälkeen olo oli kyllä tosi energinen ja sain paljon aikaan. Tänään taas olen möllötellyt koko päivän. Olisi siis pitänyt mennä sinne salille heti aamusta. Olisin jopa saattanut eksyä sinne ladullekin, kun olisin saanut tarmon puuskan. No, toivon vielä, että eksyn sinne huomenna. Kokeilin muuten eilen salilla treenin päätteeksi pilatesrullaa. Oikea ulkoreisi huusi hoosiannaa, vasen teki sitä yllättävän vähän. Pyysin omaa rullaa joulupukilta. Saas nähdä, heruuko.

Juokseminen on ollut nyt taas ihan kivaa. Tosin en ole vetoja enää vedellyt sen jälkeen, kun polveni ärtyi. Pääsin jopa luomaan uraa ja korkkaamaan tuoreet hanget, korkeat nietokset eräänä aamuna yöllisen lumisateen jälkeen. Tai bongasin minä reitiltä Hesarin jakajan autonrenkaat ja jonkun koiranulkoiluttajan jäljet, mutta pääsin itsekin korkkaamaan pari pätkää.

Korkkaamaton kävelysilta ja uraa uurtavan lenkkeilijän kevyt askellus

Mä en muuten tajua niitä bloggarikuvia, missä lenkkeilevä bloggari hautautui kaameaan huppu- ja kaulaliina-arsenaaliin jo marraskuussa. Tai vastaantulevia kanssalenkkeilijöitä toppatakeissa. Toki mäkin juoksen pipo päässä, mutten laittaisi naamani eteen mistään hinnasta mitään. Hengitys kastelee kaulahuivin tai muun naaman päällä olevan kankaan, ja siitä tulee ikävän kylmä. Tosi kovalla tuiskulla voi laittaa buffin kommandopipoksi poskia ja kaulaa suojaamaan, mutta eipä ole vielä tarvinnut. Ihan hyvin on pärjännyt poolokerrastolla ja pipolla. Ja yläkropassa on riittänyt fleecehuppari ja pitkähihainen aluspaita. Mun mielestä lenkin alussa pitää olla vähän kylmä - muuten hetken päästä on ihan järkyttävän kuuma. Tosin keskiviikon lenkillä oli sen verran vilpakkaa, että wind stopper -spandexeista huolimatta persläskit syväjäätyivät niin hyvin, että ne eivät sulaneet oikein kunnolla edes pitkässä, kuumassa suihkussa. Eli silloin saatoin olla pukeutunut jopa hieman liian kevyesti. Ehkä.

Mietin tässä juuri kuumeisesti, että ilmottaudunko välipäiville uuten kympin juoksukisaan nimeltä Messujuoksu. Idea on sen verran urpo, että se kiinnostaa: juosta nyt kympin lenkki Messukeskuksessa! Tuolla pääsisi ravaamaan jopa portaita ylös ja alas. Mutta koska minua laiskottaa,, en saa itseäni motivoitumaan maksamaan 38 euroa itseni kiduttamisesta. Koska kamalaahan se kympin juokseminen kovaa on. Mutta luultavasti olen kuitenkin menossa GoExpoon, jonka lippu kuuluu Messujuoksun hintaan, joten oikeastihan tuo olisi jo melkein kannattavaa. Mutta mä jotenkin jo tiedän, kuinka pahalta se tuntuu... Harkitsen vielä. Onhan mulla vielä joulun pyhät aikaa.

Hehkutettavaa ei ehkä ollut, mutta valitettavaa tulikin jo ihan kelpopostauksen verran. :)

Hyvää ja oikein ällöpositiivista joulua kaikille!

Lorvikatarri

Sellainen iski tänään. En siis mennyt kuntonyrkkeilemään, koska en jaksanut lähteä jumpalle oltuani kotona vasta vajaan tunnin. Luin ennemmin loppuun Hesarin Kuukautisliitteen jutun homoja käännyttävistä kristityistä. Päätin, että menen vähän myöhemmin salille. Mutta siitä tuli kamalan huono omatunto.

Oikeasti olisin halunnut mennä lenkille, mutta olisihan se vähän kilipäistä lenkkeillä kahdesti päivässä. Olen minä toki joskus niinkin tehnyt: Kosovossa ei ollut oikein muuta tekemistä kuin urheilu ja lajivaihtoehdot olivat vähissä, niin joskus tuli hölköteltyä leiriä ympäri sekä aamulla että illalla. Tänään aamulla tuli juostua 7,5 km Ingan kanssa, niin ei sitten enää iltasella ilennyt mennä juoksemaan. Nyt ollaan kuitenkin Suomessa. Mutta kostoksi alkuverkkasin salilla ensin 17 min crossarilla ja siihen päälle 22 min juoksumatolla. Ja tuo on minulle siis normaalista (10-15 min crossarilla) täysin poikkeava alkuverkka. Siinä juostessa tuli todettua, että juoksumatolla ei osaa juosta niin lujaa kuin ulkona. Tuntui, että vauhti olisi jotenkin hurja, vaikka oikeasti tuli mentyä tissiposkista yli 6 min / km vauhtia. Minun askeleeni on aina juoksumatolla lyhyempi, koska juoksen typerästi liian lähellä sitä ohjaustaulua. Tosin osasin minä kovempaakin juosta, kun kokeilin.

Päätin muuten tälläkin viikolla kuunnella vähän ohjeita ja jaoin kehitystä vaativia lajeja vähän tasaisemmin tälle viikolle: tein ekan sarjan leukoja jo maanantaina ja toisen tänään. Nyt ei tule tehtyä kaikkia kolmea sarjaa peräkkäisinä päivinä kuten joillain viikoilla. Leuanvedoissa olisi kyllä tarvinnut magnesiumia, koska hikoilin juostessani kuin hopunen, ja kädet sitten lipsuivat tangosta, kun hiki ei heti kuivunutkaan. Mutta magnesium oli turvallisesti kotona kaapissa samoin kuin irtohihnat, jotka nekin olisivat voineet auttaa.

Leuanvetotanko oli tänään tosi suosittu laite, ja minun kanssani siinä vuorotteli sellainen pienenpieni nuorimies. On se helppoa, kun on kaikki lasti omasta takaa, ettei tartte käyttää painoliiviä, nilkkapainoja ja lisäpainovyötä niin kuin tuo minua varmaan puolet pienempi ja kevyempi juippi. Paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa!

Alkuverkkaa juostessa alkoi harmittaa lisää, etten mennyt sinne kuntonyrkkeilyyn ja päätin sitten rankaista itseäni oikein kunnolla. Itsekoston ensimmäinen osio oli kyykkyjen edelle lämpäksi lisätty yhden jalan jalkaprässi. Tosin tulihan mulle hullu hiki jo juostessa, että en tiedä tarvitsinko varsinaisesti lisää verryttelyä, mutta tulipahan tehtyä. Sen jälkeen totesin ainakin olevani lämmin ja nivelet vertyneenä, joten uskalsin lastata kyykkyyn vähän enemmän painoja kuin aiemmin. Puuskutin ihan bodariuskottavasti. Ja askelkyykyn (jossa minä en tosin askella vaan seison koko sarjan sama jalka edessä) muutin yhden jalan kyykyksi. Siis semmoiseksi, missä se takajalka on penkillä. Tämmöiseksi:

Mulla on vaan tossa tanko niskassa. Ja en ehkä mennyt ihan noin alas... Tuntui se silti arsessa vallan mukavasti. Tämä on muuten mun voimaliike. Voimaliike on just SE liike salilla, jossa tulee ensteks sporttisin olo. Mitkäs ovat arvon lukijoiden voimaliikkeitä?

Kyykkäilyn jälkeen laiskistuin uudelleen enkä jaksanut enää tehdä vatsoja ja selkiä. Mutta hyvä treeni toi oli silti. Tai ainakin se tuntui. Ja mä olen nyt näillä näkymin (jos en hanki lauantaina tavatonta krapulaa) menossa tällä viikolla kolmesti salille, niin enköhän mä ehdi ne vatsat ja selätkin treenailla. Mutta onneksi huomenna on välipäivä ja hieronta! Jee!

Taannoinhan oli lehdissä juttua, että söpöt eläimet parantavat työtehoa. Toimiskohan se jumppaankin? No, ei se varmaan haittaakaan. Ja nyt mulla on hyvä (teko)syy pakkosyöttää teille taas kissakuvia. Tässä siis kahjussa asennossa levyttävä Miisu. Kasvakoot kyykkypainonne ainakin viidellä kilolla!

Tui tui! Me mennään nyt nukkumaan!

Miten sitä sitten vaan jaksoi?

Koska en ole sitten lauantain jälkeen liikkunut pätkääkään, niin palaanpa vielä Rokuaan ja omiin fiiliksiin. Jos jotain, niin tällä keikalla tuli itselle vakuutettua todeksi vanha sanonta, että matka ei tapa vaan vauhti. Missään vaiheessa ei homma tuntunut olevan kunnosta kiinni vaan päästä.

Jotain kertonee, että pahiten minua hapotti ehkä prologin aikana. Rullaluistelu oli koko matkan ehkä teknisesti haastavin osio (ok, maastopyöräily on vaikeaa, mutta siinä epäonnistuminen aiheuttaa kaatumisen, ei maitohappoja), ja jouduin tekemään siinä enemmän hommia kuin pojat. Lisäksi alussa jätkät olivat vielä itsekin pirteinä ja jaksoivat siksi kipittää coasteeringissa ja juoksussa vielä kovempaa kuin minä. Kun olimme saaressa suunnistamassa ilman energiapatukoita ja vettä 3,5h, pysyin vauhdissa ihan kivasti, koska herratkin olivat puhki.

Ilme kertoo kaiken: nyt juostaan väkisin

Jos prologi otti eniten kunnon päälle, vaati se saari ehkä eniten päätä. Me kävelimme saaressa aika paljon, koska maasto oli soista ja kaikilla oli energiat vähissä. Mutta kun pääsimme lopussa takaisin polulle, pistimme taas juoksuksi. Jalat kun eivät olleet mitenkään väsyneet (siis energiat olivat loppu, mutta lihasrasitus oli vielä ihan lussua) ja kunto ei ollut loppumassa. Loppujen lopuksi koko homma olikin sitten vain päästä kiinni: tossua toisen eteen ja kyllä se siitä.

Kun lupauduin (tai oikeastaan kinusin päästä) mukaan Rokualle, asennoiduin heti siihen, että minä olen se porukan heikoin lenkki ja yritän pysyä noiden kahden 190 cm pitkän uroshirven perässä. Vaikka yleensä vihaan häviämistä enkä ainakaan halua olla huonoin, niin asennoitumisella saa ihmeitä aikaan. Minulle ei ollut mikään iso henkinen asia pyytää juoksuosuudella vetoapua tai kysyä, olisiko ok, jos minä nyt en hyppää tästä pyörän päältä pois hakemaan rastia, vaan joku muu sen tekee. Alussa kävimme kaikki kiltisti koskemassa rastia, mutta koska muissakaan tiimeissä eivät kaikki aina ihan rastilla käyneet, niin mekin aloimme joustaa siitä. Tervahaudalla kävin, koska halusin nähdä sellaisen. Mutta yleensä vain yksi hyppäsi pyörältä pois, jos rastipaikka oli selvä. Jos rastia piti vähän etsiä petäjien seasta, niin kaikki lähtivät scoutaamaan.

Tämä on feikkihymy - mutta jos huomaan kameran, se tulee. Aina.

 Asetin itselleni tavoitteeksi keikalle, että en valita enkä ainakaan ole se, joka ehdottaa keskeytystä. Vähän saatoin valittaa (minun mielestäni se oli raportointia, että mihin sattuu, mutta kai se valittamista oli) ja kerran kilahdin kunnolla: olimme ylittämässä suota fillarien kanssa ja pojat sanoivat, että mene sä jo tonne tielle päin, niin me etsitään rasti. No, eipä se tie ollutkaan siellä, vaan minä päädyin tekemään parin sadan metrin kunniakierroksen suolla, kun herrat etsivät rastia. Onneksi aloin itse epäillä suuntaa enkä painanut pidemmälle, koska vaikka se tie olisi tullut vastaan myös sieltä minun suunnastani, niin olisin saanut vielä muutaman pari sataa metriä lisää kunniakierrosta ja pari ojanylitystä kaupan päälle. Ja ei siinä mitään, jos on vain reppu selässä, mutta sitä fillaria ei ole niin kiva kanniskella...

Olen aina ollut mielestäni hyvä valvomaan. Jos on tekemistä (tai viinaa tai molempia), pysyn ihan hyvin hereillä. Tämä tuli todettua jo intissä: ei yösuunnistus ollut mikään paha, mutta poterossa vartiossa oli välillä vähän liian tylsää. Sama se oli Rokualla: ekan kerran alkoi kunnolla nukuttaa, kun 18 tunnin valvomisen jälkeen meillä oli yksi reippaasti yli 10 km siirtymä lossilta seuraavalle rastille. Maantiellä polkeminen oli siinä vaiheessa niin puuduttavaa, että alkoi vähän nukuttaa. Kai se polkeminenkin on tekemistä, mutta selkeästi vähän liian monotonista. Tässäkään vaiheessa ei muuten kunto pettänyt tai voimat loppuneet, kun muisti koko ajan tankata energiaa.

Eniten minua nukutti itse asiassa vasta vähän myöhemmin, 23 tunnin kohdalla. Silloinkin poljin ihan kiltisti poikain perässä, mutta en jaksanut enää höpöttää koko aikaa. Ja kerran rastinnoutoa odotellessa meinasin nukahtaa seisaalleni. Tunnustan nyt, että sorruin tässä vaiheessa dopingiin ja otin kofeiinitabletin. Tosin en ole ihan varma, menikö doping-raja rikki. Se taitaa olla jotain 5 kupillista kahvia. Ehkä yhdessä tabussa ei ollut niin paljoa kofeiinia. Mene ja tiedä.

Tämä on taas aito hymy - olemme vikalla rastilla

Se sitten auttoikin jaksamaan ihan hyvin loppuun asti. Toki valvominen alkoi tuntua lihaksissa ja reidet menivät ylämäissä helpommin hapoille. Lisäksi väsyneenä ei ollut hienomotoriikka niin hallussa ja aloin kaatuilla sellaisissakin paikoissa, missä muutama tunti aikaisemmin olisin osannut polkea. Mutta ei se kaatuminen satu - ellei satu kaatumaan juuri kannon päälle (kyllä, kylkeni on edelleen kipeä).

Tommi sanoi, ettei tätä saisi sanoa, mutta sanonpa silti: ihan yllättävän helppoa tuo oli. Luulin yön olevan pimeä ja kamala, luulin voimieni tai kuntoni loppuvan, muta ei niin oikeastaan käynyt. Pyöräilyn jälkeen eniten hajalla oli perse, ja olisin minä jaksanut lähteä trekkaamaankin. En minä varmaan ihan kamalasti olisi jaksanut juosta, mutta kyllä sitä välillä olisi varmaan jaksanut hölkötellä. Rasteilla saa kuitenkin aina vähän kävellä ja huilata.

Nyt aion opetella rullaluistelemaan ja juoksemaan (tai nyt eka treenaan Kuopion triathlonille, mutta kisakauden jälkeen opettelen sitä rullaluistelua - juoksuahan tulee treenattua Kuopioonkin) ja lähden mukaan ensi vuonnakin, jos vain kelpaan tiimiin. Ja jos en kelpaa, niin etsin itselleni parin ja alan käydä pienemmissä (siis lyhyemmissä, n. 8 h ) multisport-kisoissa.

Mitäs tästä hommasta jäi sitten käteen:

• Sääret täynnä mustelmia
• Kipeä kylki
• Maastopyörän vääntynyt vanne
• Aivan tajuttoman paljon hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä itseen, kun tuli taas tehtyä jotain, mihin ei vielä muutama vuosi sitten luullut uskovansa
• Ehjät povet - uskomatonta mutta totta, ei teipattuun polveeni sattunut ollenkaan ja toiseenkin aika vähän. Muut valittelivat enemmän leikkaamattomia polviaan kuin minä näitä varaosapolviani.

Nyt vois lähteä salille ottamaan lämpöä ja venyttelemään. Hieronnan sain vasta ensi viikolle.

Stressin vaikutus liikuntaan ja toisinpäin

Piti mennä suihkuun ja nukkumaan, mutta kirjoittelenpa vielä pari sanaa itsestäänselvyyksiä. Minulla oli tänään hyvin paska päivä. Siis todella. Töissä oli kiire, kaikki meni päin sitä itseään. Tein sellaisen miehekkään 10h työpäivän, mistä suurimman osan käytin pään seinään hakkaamiseen. Kotiin tullessa teki sitten vain mieli syödä lohturuokaa ja halata kissaa.

Viisauden tarjoaa weheartit.com

Mutta kun olin angstannut pari tuntia sohvalla, niin huomasin vilkuilevani enemmän ulos ikkunasta kuin telkkaria. Ja koska en ollut enää kilometrikisassa firman top viidessä, tuli minulle vielä pakottavampi tarve mennä vähän polkemaan. Ja 26km sekä muutama tappomäki myöhemmin olenkin taas ihan hyvällä tuuella. Ja olen tasan 500 kilometrillä taas firman viides. Lallatilaa.

Nyt menen katsomaan niitä kauniita unia.

Päätös

Tänään oli vapaapäivä. Viikon ainoa sellainen. Muuten jumppailin viikolla tälleen:

ma: säbätreenit
ti : uinti
ke: pyörälenkki
to: triathlonkoulun uimatreeni
pe: punttis + spinning
la: triathlonkoulun fillarointi- ja juoksutreeni + säbäturnaus

Tänään oli kyllä huisin nätti sää, ja olisi ollut kivaa mennä fillaroimaan, mutta aamulla minulla oli hieman rapsakka olo eilisistä säbäjengin kauden päättäjäisistä ja iltapäivällä kävin kummitytön synttäreillä ja morjenstamassa mutsia.

Mutta mun oli itse asiassa tarkoitus kirjoittaa ihan muusta asiasta kuin viikon treeneistä. Mun personal trainerini Jukka lähti pääsiäisenä thaimaahan thaikkunyrkkeilyleirille. FB:n mukaan hän palasi tällä viikolla, mutta emme ole olleet yhteyksissä. Mä olen tässä Jukan poissaollessa miettinyt, että en oikeastaan tarvitse häntä enää mihinkään. Hän on antanut mulle jo paljon tietoa, enkä enää nyt keväällä ole oppinut kauheasti uutta. Treenit ovat olleet kivoja, mutta 65€ kuukausimaksu on vähän suolainen hinta yksistä treeneistä. Siksi olen tullut siihen päätökseen, etten enää jatka sopimustamme.

Voin kuitenkin suositella personal traineria kenelle tahansa, joka haluaa päästä tavotteisiinsa. Ja sellaiselle, joka tykkää hyvillä lähteillä perustelluista väitteistä ja kovista treeneistä, voin suositella Jukkaa. Jukalla on oma treeni- ja ravintofilosofiansa, mutta hän kyllä modaa niitä asiakkaan mukaan. Jos yksi juttu ei toimi, niin sitten kokeillaan toista. Ja mua ainakin Jukka osasi aina innostaa ja motivoida. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tuolla on Jukan kotisivut, missä on enemmän life coach -juttua, tuolla on Tähtikunnon sivut, mistä itse aikoinaan Jukan bongasin ja tuolla vielä Jukan kehittelemän Natural Bootcampin sivut. Natural Bootcamp on aamujumppaa, jossa on vaikutteita joogasta, pilateksesta ja kamppailulajeista.

Jukka itse harrastaa vapaaottelua, joten hänen erikoisosaamisensa on kamppailulajit. Hän vetikin oikein hyviä nyrkkeilytreenejä. Myös crossfit luonnistui. Jukka ei ehkä ole oikea ihminen valmentamaan maratonille tai muihin nylkkylajeihin, mutta olen minä itse ihan sujuvasti Finlandian hiihtänyt tässä Jukka-treenien ohessa.

Mutta vaikka lopetankin rainerin käytön, niin aion toki jatkaa bloggailua. Pitää vaan vaihtaa tuo alaotsikko johonkin muuhun. Ehkä teen sen seuraavaksi. Haen vain ensin inspistä katsomalla vähän tosi-tv:ta. Vähän tekisi mieli uudistaa blogin ilmettäkin, mutta siihen ei kyllä tänään ole inspistä.

Viikolla vai viikonloppuna

Tulipa tässä taas juteltua joku aika sitten kavereiden kanssa jumppailuista, ja joku mainitsi, että liikkuu vain viikolla, eikä tee viikonloppuna mitään. Itse taas olen ihan toista maata: minusta viikonloppu on parasta urheiluaikaa, koska silloin kerrankin ehtii tehdä monen tunnin aerobisia treenejä ja yhdistelmätreenejä (siis lenkki + sali). Eikä muutenkaan ole väsynyt työpäivän jälkeen ja saa siten keskitettyä energiansa oleelliseen.

Tietty minulle liikunta on enemmänkin elämäntapa ja monille muille se on enemmänkin keino pitää itsensä kunnossa ja kuosissa. Ja silloin onkin ihan ymmärrettävää, että kaikki "pakollinen" kuten työ ja kuntoilu hoidetaan viikolla, ja viikonloppuna tehdään sitten kaikkea kivaa.

Mutta koska minä olen tällainen säälittävä ikisinkku, niin minulla ei juurikaan ole viikonloppuisin muuta tekemistä kuin urheilu. Minäkään en jaksa tuijata telkkaria ja paijata kisaa koko päivää. (Eikä se sitä paitsi antaisikaan paijata itseään niin kauaa) Tietty minäkin voisin hankkia kasan epäurheilullisia harrastuksia viikonlopuille, mutta satun vaan pitämään enemmän niistä urheilullisista. Siksi minä liikun myös viikonloppuna. Tai varsinkin silloin.

Mites muut? Viikolla vai viikonloppuna? Ja miksi niin?

Stufaa

Jonkinlainen liikunta saattaa olla halpaa, mutta tämä välineurheilu ainakin käy kukkarolle. Taas tänään pistin vähän rahaa haisemaan ja tuhlasin toista sataa kivoihin urheiluvarusteisiin. Ostin pyöräilykengät ja -housut.

Ei tarvii ees osata solmia nauhoja!

Kengät ovat samaa merkkiä kuin pyörä eli Spezialized. Näissä klossit on upotettu pohjaan, joten näillä pystyy jopa kävelemään vähän. Sellainen hitusen hc:mpi malli on tosi kovapohjainen ja liukas, ja klossit törröttävät pohjasta ulkona.

Klossi on pohjan tasossa

Pyöräilyhousut ovat aito hengähdys 90-luvulta eli pyöräilysortsit. Eivät mitkään caprit, vaan ihan sortsit. Caprejakin olisi ollut, mutta ajattelin, että näiden päälle voi pukea pidemmät lahkeet ja kesällä lyhyet taas ovat kivat. Ja kyllä, aion näyttäytyä näissä ihan julkisellakin paikalla. Toivottavasti poljen tarpeeksi lujaa, ettei kukaan näe liian tarkasti. :)

Smoking hot!

Kuvasta sen verran, että minulla ei ole (ainakaan noin isoa) vatsamakkaraa vaan alempi paita rytyssä. Laitoin kengätkin kuvaan ihan vaan luomaan tunnelmaa. En ostanut housuja niiden tajunnanräjäyttävän tyylikkyyden takia, vaan pehmusteiden. Näissä pöksyissä on siis kunnon vaipat. Koetin kuvailla persettänikin, mutta vaippailmiö ei tallentunut hyvin kameraan. Paremmin pehmusteet erottuvat, kun housut eivät ole jalassa.

Vaipat on!

Minä voisin käyttää ihan rajattomasti rahaa urheiluvälineisiin. Nyt ostoslistalla on vielä märkäpuku ja triathlontanko pyörään. Lisäksi haluaisin uudet lenkkarit, jumppakengät ja säbäkengät. Tällä hetkellä veskaroin jumppakengissäni, mutta pehmeämpipohjaiset tossut olisivat paremmat. Ja tossujen pinta kuluu, kun kärkiä tulee hinkattua lattiaan.Isoin märkä uneni on kajakki mökille. Möksällä on jo inkkarikanootti, mutta siinä pitää olla polvillaan ja kaksi melojaa, joten se ei ole ihan tällaisen polvioperoidun sinkun lempparivehje.

Mutta se vaan on niin, että tarkoituksenmukaisilla varusteilla on mukavampaa liikkua. Ja minua kyllä motivoi uusi nätti urheilutoppi. Jos laiskottaa ja väsyttää, niin nätti toppi voi riittää raahaamaan persauksen salille. Ja silloin se on ollut hyvä hankinta.

Mites muut? Onko teillä aina markkinoiden siisteimmät gadgetit vai jumppaatteko vanhoissa pieruverkkareissa?