tiistai 31. joulukuuta 2013

Ai mitennii meni tiukille?

Vuoden vikana päivänä suoritin vuoden viimeisen työmatkaliikunnan. Aikaa jäi vielä monta tuntia, koska kirmasin kotiin vielä valoisan aikaan. Lumitilanteen ollessa täällä etelässä mitä se on, piti lumikenkäily unohtaa. Siksi lajiksi valikoitui viivasuunnistus. Jos hiuksia halotaan, se ei ole oikea laji vaan suunnistusharjoite, mutta tässä haasteessa niin ei ole ollut tapana tehdä.

Viivasuunnistuksessa kartasta on poistettu suurin osa ja jäljellä on se "viiva", jota pitkin pitää kulkea. Oikeassa viivasuunnistuksessa matkalla on rastejakin, mutta meillä ne jätettiin tällä kertaa viemättä maastoon. Sen sijaan kartanpiirtäjä meni uimaan.

Menomatkan kartta - eikös oo vinkee?


Kun sain kartat käteeni, kauhistuin, että onpas kapoista. Ja toki erehdyin luulemaan työpaikkaani kodiksi. :D Mutta, kun pääsin kartalle, olikin homma helppoa ja hauskaa. Huomasin myös, että kartan lukeminen juostessa on huomattavasti helpompaa, kun on vähemmän luettavaa: katse pysyy kartassa oikeasa kohdassa.

Olin toki niin urpo, että kävin eilen spinnaamassa ja punttaamassa jalkani ihan jumiin. Köpöttely oli niin tukkoista, että morjens. Aamusella mun mieltäni vaivasi myös juokseminen ylipäätään, mutta iltapäivällä pääsin keinoniveltulevaisuusahdistuksestani yli. En tiedä, tekikö mieleni kepposia, mutta minusta tuntui kyllä siltä, että asfaltilla oli ihan erilaista juosta kuin muualla. Pyrinkin juoksemaan mahdollisimman paljon pientareella. Välissä kävelin kun "luin karttaa" eli oikeasti podin tukkoisia koipiani. Aika pitkälti mä kyllä juoksin. Mennessä matkaa tuli noin 5,6 km ja paluumatkalla kilometrin vähemmän.

Piti ottaa kuvia kotimatkalla, mutta tuntui niin pahalta, että unohtui. Siksi saatte vain karttoja.

Kaponen kotimatka

Nyt olisi kyllä sellainen fiilis, että meikä ei ole menossa sittenkään Aktia cupiin juoksemaan, koska kova alusta. Ei siinä nyt kamalan montaa kymppiä hukkaan mene. Mutta jos joku haluaa mennä ilmaisiin kympin kisoihin salanimellä, niin muhun saa ottaa yhteyttä. Olisi kiva tietää, jos joku meinaa lainata henkilöllisyyttäni ihan vaan siltä varalta, että päätänkin joskus mennä. Tai jos kaksi haluaa lainata sitä samalla kertaa. Mutta joka tapauksessa sarjalippu tykkää, jos sitä käytetään.

Ja vuoden saldohan oli tällainen:

  • Tammikuu: juoksu
  • Helmikuu: hiihto
  • Maaliskuu: talvipyöräily
  • Huhtikuu: maastopyöräily
  • Toukokuu: rullaluistelu
  • Kesäkuu: polkupyöräsuunnistus
  • Heinäkuu: höntsäpyöräily hybridillä
  • Elokuu: maantiepyöräily
  • Syyskuu: suunnistus
  • Lokakuu: sauvakävely
  • Marraskuu: semiurbaani patikointi
  • Joulukuu: Viivasuunnistus
Kiitoksia kaikille tsempistä ja lajiehdotuksista ja supersuunnistajalle erityiskiitos kartoista!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Jouluna pyöräiltiin ja ensi vuonna vedetään leukoja

Jouluaaton sali oli vähän kökkö, koska työpaikan sali on kovin pieni. Siellä ei ole sellaisia olennaisuuksia kuten vapaa painonnostotanko, pena, jalkaprässi tai leuanvetotanko. Siksi homma meni pienimuotoiseksi käsipainopuuhasteluksi ja kahvakuulan heilutteluksi. Onneksi alkuverkaksi sai edes ajaa ihan oikeaa spinning-pyörää eikä tarvinnut kärsiä jostain kuntopyörästä.

Sinänsä ymmärrän, että on turvallisempaa hankkia duunisalille kasa laitteita, koska niissä ei saa itseään rikki yhtä tehokkaasti kuin vapailla painoilla, eikä niiden kanssa heilumiseen tarvitse kamalasti tilaakaan. Mutta kun ihminen on käynyt salilla 15-vuotiaasta, niin ei moista oikein arvosta. No, siksi minä käynkin muualla.

Joulupäivänä ja tapanina kävin sitten polkemassa. Hitusen alkoi keljuttaa nastarenkaat, mutta kyllä sen rutinan kesti. Ja eniten ne ärsyttivät vain maantiellä. Lohdutukseksi sain paljon mäkiä. Ensin poljin pari kertaa Klaukkalan Tornimäen huipulle. Koetin ottaa sieltä mäen päältä maisemakuviakin, mutta kännykkä ei ole näemmä osannut. Se valittelikin jotain SD-kortista, mutta luulin bootin auttaneen. No, se mäki on sellainen pikkunyppylä, jossa on jopa pieni laskettelurinne - mutta jolle kaikki Itä-Suomen ja pohjolan ihmiset varmaan nauraisivat räkäisesti. Kuitenkin jouduin polkemaan ihan hiki hatussa, kun huipulle halusin. Tornimäen jälkeen ajelin Lahnuksentietä Serenalle ja poljin siellä hiekkateillä melkein Petikkoon asti. Käännyin takaisin, kun matkassa ollut vesi alkoi olla lopussa. Evääksi ottamistani suklaakonvehdeista söin vain kaksi. Sunnuntaina koetin polkea metsäpoluilla, mutta luovutin, kun kaatuilin koko ajan. Poljin sitten siihen päälle noin kympin maantiellä.

Koska lenkkikuvat epäonnistuivat, kuvituksena
toimii nukkuvan kissan tassu ja joulukuusi

Supersuunnistaja löysi eilen Juoksufoorumilta hauskan leuanvetohaasteen, jonka heti adoptoin omaan käyttööni. Haasteella on myös FB-ryhmä. Idea on vetää leukoja siten, että tammikuun eka päivä vedetään yksi leuka ja jokaisena päivänä yksi leuka enemmän kuin edellisenä päivänä. Kaikkia päivän leukoja ei tarvitse vetää putkeen. Tämä haastehan on kuin luotu minulle, joka haluan saada sen 10 leukaa putkeen. FB-sivulla on muuten linkattu motivaatioksi Rahkiksen jenkkileuatusspektaakkeli. Ehkä se leuatus vihdoin iskee läpi kansan syvissä riveissä... :)

Mulla on muitakin hyviä ideoita ensi vuoden liikuntatavoitteiksi ja uudenvodenlupauksiksi. Mutta taidan postata niistä ihan oman postauksensa.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Syksyinen joulunaluspäivä

Tänään oli vapaapäivä, mikä tarkoitti sitä, että pääsin pyörälenksukalle valoisan aikaan. Polkaisin ensin kiertotietä toimistolle hakemaan päivystyspuhelimen, ja poljeskelin sitten Länärin, Turunväylän ja kehäteiden muodostamassa karsinassa lenksukan, josta suurin osa suoritettiin hiekkateillä, mutta sekaan mahtui myös polkuja ja asvalttia. Hauskin pätkä oli ehkä se, kun poljin Kehä II:n meluvallin päällä. Siellä oli kiva polku. Mäkiäkin oli tarpeeksi. Muutenkin oli poljettavaa, koska asensin nastat fillariini silloin reilu viikko sitten, kun vielä näytti siltä, että tänne eteläänkin tulisi talvi. No, ei tullut, ei. Mutta lenkin aikana tuli kaksi sadekuuroa. Onneksi oli vesitiivis takki päällä, ettei sille päivystyspuhelimelle tullut taskussa märät oltavat.

Vähemmän jouluinen sää.

Koska en ilmeisesti kastunut vielä pyöräillessä tarpeeksi (ja osittain, koska blogissakin uhosin), menin vielä välipalan syötyäni ja sulateltuani uimaan. Ihan yhtä tyhjä ei halli ollut kuin viimeksi, mutta mahduin polskuttelemaan ihan kivasti. Koetin tahdittaa uintiani taloudellisen liukuvaksi ja kauhoa vettä käsivedoilla mahdollisimman paljon. Lättäreillä puljatessani huomasin, että vasen ranteeni pettää käsivedon loppupuoliskolla. Koetin kovasti tehdä tehokkaan vedon loppuun saakka, mutta heti, jos keskityin johonkin muuhun, ranne taittui välittömästi ja loppuvedosta tuli humpuukia. Vaikeaa tämä uiminen.

Aika kivan värikästä vandalismia yhden mäen päällä

Olin suunnitellut meneväni huomenna ennen Lumiukkoa (jälkeen ei voi, koska vollotan kuitenkin silmäni punaisiksi :D) Esportiin, mutta se pirulainen onkin kiinni! Nyt on ikävä Fressiä ja avainkortilla aina auki olevaa salia! Mutta onneksi on toimisto melkein naapurissa ja siellä pieni ja kökkö punttis. Mutta on siellä salilla sentään spinning-pyörä. 20 kilon vapaata tankoa ei ole, vaan ainoastaan smith-häkkyrä, mutta on sentään sali, jonne pääsee!

Huomenna en viitsi pyöräillä ulkona, koska meinaan ottaa fillarin vanhempien luo mukaan. Vaikka minä ja katit matkaammekin vain Klaukkalaan asti, niin en jaksa kyllä lähteä sieltä ennen tapania takaisin pk-seudulle podaamaan. Ja koska lenkkeily tai hiihto eivät ole vaihtoehtoja, lähtee maasturi mukaan jouluttelemaan.

Loppuun vielä kuvia eiliseltä. Koska meidän suvussamme kajahtaa Karjalasta, kuuluvat riisipiirakat olennaisena osana joulupöytäämme. Ja eilen vietimme äitini kanssa piirakkatalkoita. Olen nyt aikuisena autellut äitiä innokkaasti joka vuosi, jotta tatsi pulikkaan säilyisi.

Pohjien ajelua, rypytetyt tuotokset menossa uuniin ja valmiit piirakat

Ja nyt tulee kuuma vinkki kaikille karjisten ystäville: Jos rypyttäminen ei kiinnosta, niin jopa kaupan esipaistetuista pakastepiirakoista voi pienellä tuunauksella saada paljon makoisampia. Ne pitää päästää uimaan! Kun me otamme piirakat uunista, dippaamme ne aina kattilaan, jossa on kuumennettua maitoa ja sulaa voita. Suhde on jotakuinkin 50-50 (ei oo niin justiinsa, kunhan on keltaista). Maito voi olla mitä vaan rasvattomasta täysmaitoon, mutta rasvan pitää olla voita tai oivariinia, koska margariinit maistuvat pahalta (tämä on ihan henkilökohtainen mielipide). Maitoa ei saa päästää kiehumaan, koska silloin siitä jää rumia valkoisia laikkuja piirakoiden päälle (proteiinit hajoaa tai jotain). Eli lämmitetään maitoa vaan sen verran, että voi sulaa, ja sitten hellan voikin sammuttaa. Tämä ei ole missään nimessä mitään fitness-ruokaa, mutta sitäkin herkumman makuista. Kannattaa kokeilla!

Hyvää joulua kaikille!




lauantai 21. joulukuuta 2013

Molskis ja loiskis

Torstaina aamulla en jaksanut mennä aamulla uimaan, kun keskiviikkona meni niin myöhään glögeillä kaverin kanssa. Silti tästä viikosta tuli varsin uintipainotteinen, kun menin eilen töiden jälkeen uiskentelemaan ja tänään oli treenit.

Uinnin huono puoli on, että sen jälkeen ei ole hetkeen ihan
salonkikelpoinen, jos meikkipohja ei ole sattunut mukaan.

Tapiolassa oli eilen minun lisäkseni ehkä juuri se ristin sielu. Sain nopeiden radan ihan itselleni, mitä nyt vikalle sataselle ehti joku muu mukaan. Harmi, kun oloni oli tosi väsynyt, niin en saanut tilan massiivisesta määrästä kaikkea irti, vaan lilluttelin menemään tasaisen tappavaan tahtiini. Mutta menen niin maanantaina taas uimaan! Silloin saan varmaan koko altaan itselleni, koska voin mennä lomapäivän ansiosta uimaan keskellä päivää!

Pala talvea Tapiolassa eli luistelurata uimahallin vieressä.

Tänään ehdin nukkua paremmin, vaikka säntäsimmekin supersuunnistajan kanssa heti aamusta ostamaan viimeisiä joululahjoja, kuusta ja kuusenkoristeita. Tänä vuonna on mun suuri aikuisjouluni, koska a) askartelin joulukortteja b) ostin kuusen. Aamulla ei kuusta saatu, kun myyjä ei ollut paikalla. Emmekä viitsineet kuusta varastaakaan. Ostin kuusen sitten kotimatkalla treeneistä tullessani.

Kuusi ja joulun söpöin paketti

Treeneissä meitä oli vain neljä, minkä takia saimme kaikki lähes henkilökohtaista valmennusta. Yleensä valkun ohjeet ovat tyyliä "teillä on melkein kaikilla x", kun nyt hän pystyi haukkumaan kaikki henkilökohtaisesti ja vuorotellen. Ja se on tehokasta, se! Meikäläinen oppi tänään vähän paremmin tahdistusta ja liukumista käsivetojen välillä. Olen ennen pyöritellyt käsiä kuin pahempikin tuulimylly. Uusi tyyli tuntui aluksi ihan hassulta. Hapen otto joka kolmannella vedolla ei tuntunut enää riittävältä. Joudun ainakin jonkin aikaa hengittelemään joka toisella, koska käsivetoihin menee liu'un kanssa sen verran enemmän aikaa, että happi ei riitä ennen kuin opin uimaan uudella tyylillä vähän taloudellisemmin. Pitänee kokeilla uutta rytmiä myös pullarin kanssa, niin voin keskittyä käsiin paremmin, kun jalat eivät häiritse. Päähän ei mahdu neljää raajaa samaan aikaan. :)

torstai 19. joulukuuta 2013

Hidas netti vai liikaa jäseniä?

MyClub heitti erroria klo 14, kun HelTrin uintivuorojen ilmottautuminen aukesi.

Juttelin viime lauantaina uintitreenien alussa valkun kanssa, että kannattaako mun keväällä lähteä aloittelijaryhmään vai kakkostason ryhmään. Valkku suositteli kakkostasoa, joten sitä sitten kyttäsin.

Mun ykkösvaihtoehtoni oli Pirkkolan maannatain aamu 7 vuoro. Aikainen triathlonisti altaaseen polskahtaa ja sitä rataa. No, meitä aamuvirkkuja on ilmeisesti monia, koska mun kiroillessani ja hakatessani Chromen reloadia oli ryhmä paukahtanut täyteen. Mulle jäi siis ainoaksi vaihtoehdoksi enää Mäkelänrinteen vuoro sunnuntaisin klo 13.

Tuo sunnuntai dossaa vähän korttelirasteja (tai toisinpäin), mutta sainpahan edes jonkin vuoron. Tai sitten mun pitää olla rasteilla tikkana niiden auetessa klo 10, niin puhtaalla suorituksella ehdin ehkä hengähtääkin ennen uintitreenejä. Ja uinti kulkee varmasti... No, mähän meinaan pyöräillä rastit läpi, niin ei se varmaan ole niin paha. Tai sitten en ota sitä pisintä reittiä, koska suunnistusmielessä treeniksi riittää lyhyempikin rata. Peruskuntoa kasvatellaan sitten muina päivinä.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Lopputarkastus sun muuta

Joulu tulla jollottaa. Yksi hauskimmista joulun merkeistä on Tapiolan uimahallin joulu-uinti. Vaikka mä en kuulekaan ikinä hallissa soivia joululauluja, koska mulla on uimalakki päässä ja pää vedessä, on tuikkuvalaistu halli musta tosi tunnelmallinen ja idea kaiken kaikkiaan ihku hyvän mielen juttu. Pitää harkita vakavissaan, että ensi vuonna vesijuoksisi joulu-uintiaamuna. Tänä vuonna se olisi ollut jopa hyödyllistä polvenkuntoutusta, mutta ei vaan voinut mitään: teki mieli uida. Puljasin ensin kilsan, sitten uin lättäreillä ja pullarilla 600m ja loppuun uin vielä vaparia 400m. Keskityin vuorotellen hengitykseen ja käsivetojen tehokkuuteen. Hengitellessä huomasin sellaista, että jos hengittelen pelkästään heikommalta eli oikealta puolelta, vajoan vähän. Kun hengitän joka kolmannella, ei oikea puoli pilaa hyvää plaania. Mutta pelkältä oikealta happea ottaessa ei uima-asento pysy ihan kasassa. Pitää siis treenata sitä puolta lisää.

Kämäinen kännykkäkuva uimahallin jouluvalaistuksesta

Tänään aamulla kävin vähän kolistelemassa painoja ja töiden jälkeen oli polvilekurin lopputarkastus. Käytiin lääkärin kanssa leikkauskuvia läpi, ja se sanoi, että älä pelaa enää. En pelaa. Juoksuakaan ei suositeltu, mutta jos on ihan pakko, niin pururadalla ja pehmeillä tossuilla. Eli siis suomeksi multisporttia. ;) No, kyllä mä ihan vähän meinaan vielä triathloonatakin. Ja ainakin ne kisat, joissa olen ollut tähän asti, on juostu pururadoilla ainakin suurimmaksi osaksi. Mutta kyllä mä rajotan. Lääkäri käski treenata lihaksia ja käyttää aina portaita. No, me asutaan 8. kerroksessa, joten ilmaista reisitreeniä on kyllä tarjolla. Lisäksi selvisi, että ne mun irtokappaleet polvessa eivät olleetkaan alienien implantteja vaan ne ovat luultavasti itsekseen kasvaneita kalkkikertymiä, jotka ovat vaan jossain välissä irronneet. Miksi muhun kasvaa tuollaisia ihme klimppejä? Kasvaisi rustoa!

Lääkäri kertoi myös vanhasta (70 v.) kaveristaan, jonka ohje oli niin hyvä, että jaan sen teillekin: Pitää olla paljon harrastuksia, niin niistä on sitten varaa luopua hiljalleen, kun niin pitää tehdä.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Renkaanvaihtoa ja suunnistusta

Renkaiden kanssa kävi vähän hassusti: hybridiin tuli tilattua väärän kokoiset nastarenkaat. No, pistin ne palautukseen ja kävin ostamassa kotimatkalla uintitreeneistä Kannelmäen Prismasta toiset. Ne sopivat. Ja menivätkin aika vauhdilla paikalleen, kun olin jo treenannut pariin otteeseen: ensin perjantaina vaihdoin maastopyörän renkaat ja lauantaina ennen uintitreenejä irroitin hybridin eturenkaan ennen kuin totesin sen väärän koon. Mutta onpahan taas tatsi siihenkin puuhaan kohdallaan, jos vaikka tulee rengasrikko.

Arktista renkaanvaihtoa

Eilen kävin tosiaan HelTrin treeneissä, missä lopussa uimme 400 metrin testiuinnin. Mun aikani oli 8:20, mikä on muistaakseni vähän huonompi kuin keväällä HelTri cupissa. Mutta lähdin toki perinteisesti liian kovaa liikkeelle ja hyydyin. Kyselin opelta, että kannattaako mun keväällä mennä samaan aloittelijaryhmään vai keskitason ryhmään, kun en itse oikein osaa päättää. Hän suositteli keskitasoa, koska se kuulemma kehittää mua enemmän, kun saan enemmän haastetta. Eli pitää väijyä sitten ensi kevään ilmottautumisesta keskitason vuoroja. Toivottavasti en päädy minnekkään ihan Nevadaan kuten Sipooseen, vaan ehdin ilmottautua johonkin keskeisemmän lokaation ryhmään..

Vaihdoin maasturini renkaat tikkana perjantaina, koska korkkasin ne tänään. Nyt nimittäin alkoivat korttelirastit ja vielä tuossa meidän hoodeilla eli Haukilahdessa. Supersuunnistaja meni sinne juoksemaan, ja meikäläinen suunnisti pyörällä. En uskonutkaan voittavani tuota konkaria, vaikka mulla olikin nopea menopeli alla: ensinnäkin juosten pääsee suorempia reittejä, mutta muutenkin hän osaa paremmin lukea karttaa. Ja mä en ole mitenkään kamalan hyvä lukemaan karttaa vauhdissa. Siksi poljinkin aika hiljaa. Jopa niin hiljaa, että hävisin kaikille juoksijoille, haha! Tosin 12 km eli pisintä reittiä ei valkkaa kukaan (muu) keltanokkasuunnistaja (kuin mä), joten en mä huonoille hävinnyt... Mitä nyt jälkikäteen reittivalintojani analysoin, niin niissä oli varsinaisesti mätää vain yhdellä rastivälillä. Muuten homma kaatui siihen, että poljin hitaasti lukiessani karttaa. Reittiin käytin aikaa 1:52 ja koko lenksukkaan siirtymineen 2.29. Kilsoja kertyi 24 ja rapiat. Ja suihkussa piti seistä aika kauan, kun oli persläskit hiukkasen jäässä - kiitos pirtsakkaan ja tuulisen talvisään. Toivottavasti Joulupukki tuo toivomani pyöräily- ja hiihtolasit, koska tänäänkin sattui ihan sikana silmiin Haukilahden rannassa, kun tuuli puhalsi lunta päin niin kovaa, että teki mieli polkea silmät kiinni.

Ensi viikolla korttelirastit ovat jossain Heurekan lähellä, enkä ehkä jaksa lähteä sinne. Välipäivinä ne ovat Kaisaniemessä, mikä kuulostaa niin hauskalta suunnistusmaastolta, että sinne houkuttaa mennäkin. Ja välimatkakin on ihan poljettavissa. Ja on mun suunnistuksessa ainakin parannettavaa, joten treenata pitäisi.


torstai 12. joulukuuta 2013

Olinpas ovela

Katselin tässä taannoin ihaillen videota kun Rahkamuija mavetteli menemään. Olisi kyllä kivaa oppia mave itsekin. Meikäläinen on sellainen tissiposki, että olen tehnyt ikinä koskaan ainoastaan SJMV:a. Mutta tällä viikolla sain tajunnanräjäyttävän idean: Esportin liittymissoppariin kuuluu yksi kerta PT:n ohjausta. Ja koska minä osaan ja haluan tehdä itse omat saliohjelmani, niin voin ihan hyvin käyttää sen oman kertani maven opetteluun! Tadaa, olen nero! (Eli miksi keksin tämän vasta nyt?)

Kyselin PT-aikaa jo eilen salilla, mutta heillä ei ollut vielä ensi vuoden kalentereita. Minä ajattelin kuntoutella polvea vielä tämän vuoden loppuun, koska mavessa pitää kuitenkin vähän kyykkäillä. Ja ajattelin myös, että jos olen luonnonlahjakkuus mavessa (ja miksen olisi?), niin PT saa samalla tsekata mun etu- ja takakyykyn sekä rinnallevedon tekniikat.

"Onpas nastaa", tuumaa Miisukka.

Juttelimme eilen supersuunnistajan kanssa uimisesta. Herra on kovasti opetellut vaparia, ja meikäläinen veti hänelle viime viikonloppuna ihan tekniikkatreenitkin. Hän kertoi uineensa 1500 m jo alle 40 minuutin, ja minä koetin muistella, paljonko mulla kuluu siihen matkaan altaassa. Muistelin, että joskus meni 36 min, mutta supersuunnistaja epäili, että kyllä mä nykyään menen jo lujempaa. Piti sitten tänään aamu-uinnilla testata.

Päivä oli kyllä mahdollisimman huono: ei kulkenut sitten yhtään. Mutta uin silti sen 1500m. Ja kello näytti siinä vaiheessa 33 min 35 s. Koska homma ei sujunut yhtään, en jatkanut siitä enää 2 km asti, vaan uin loppuun vähän tekniikkatreenejä odotellessani, että supersuunnistaja sai 2000 m kasaan. Hänen 1500 metriään kulki tänään aikaan 37:30, joten ilmeisesti lauantain tekniikkatuokiosta oli jotain hyötyä, vaikka hän ei pysynytkään kylkipotkuissa pinnalla (enkä mä sitten osannut neuvoa, että mitä pitää tehdä, koska olen itse aina pysynyt). Todistettavasti supersuunnistaja katsoi uidessaan tänään myös kiltisti pohjaan, koska hän törmäsi kerran scullailevan Mintun jalkoihin - scullingissa kun ei tule edes kuplia potkuista, niin eihän edellä kelluvaa scullaajaa välttämättä huomaa.

Päivän ilonaihe oli, että posti toi eilen neljä rengasta, jotka sitten hain tänään. Huomenna ja lauantaina on siis meikäläisellä tiedossa renkaanvaihtotalkoot!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Näyttävä paluu urheiluareenoille

Keskiviikkona vihdoin kampesin itseni sohvan pohjalta ja suuntasin kohti Esportia. Jotta joku roti säilyisi, niin menin sinne toki autolla. Pyöräilin 41 min ja sen jälkeen tein reisille hieman jalan nostoja lattialla istuen, vetelin leukoja, tein vatsoja ja seisoskelin lopuksi yhdellä jalalla bosun päällä.

Positiivista oli, että pyöräillessä väsyi persaus eikä polvi - eikä koipi ottanut nokkiinsa muistakaan aktiviteeteista. Tänään, kun olin taas polkemassa, väsyivät hieman myös reidet, mutta edelleen polvi oli ihan ok sen asian kanssa, että se joutuu taas tekemään jotain. Tänään mulla oli jalassa pehmustetut pyöräilytrikoot, mutta arse puutui silti. Taitaa Esportin pyörissä olla mulle harvinaisen epäsopivat satulat. Ennustan kuitenkin, että pylly joko tottuu satulaan tai sitten se kärsii ja tottuu. Siedätystä ainakin on luvassa: seuraavat viikot minä nimittäin poljen uin ja punttaan.

Ja kuvituksena taas kissoja: tällä kertaa
telkkariseuralaiset Miisu ja Tuusanuuska

Punttaukseen voisi ihan panostaakin, koska tammikuussa asettamistani tavoitteista on saavuttamatta enää kaksi:

  1. Nostan penkistä oman painoni. Ainakin kerran.
  2. Teen vähintään 10 leukaa.

Leukoja kokeilin tosiaan keskiviikkona. Sarjaksi tuli 6-3-4-3 eli voi tulla kiire, jos haluan 10 leukaa vielä tässä kuussa vetää. Ennen leikkausta taisin vetää jossain vaiheessa 8 leukaa, mutta saikun aikana on tullut vähän takapakkia.

Tänään pyöräilyn jälkeen kokeilin sitten penaa. Tein ihan vain sarjoja ja lisäsin painoja niin kauan, kunnes jaksoin enää yhden toiston. Sarjat näyttivät tältä: 10 x 20 kg (lämpäksi), 10 x 40 kg, 8 x 50 kg, 5 x 60 kg, 5 x 65 kg, 1 x 70 kg. Kahdessa vikassa sarjassa mua varmisti viereisellä paikalla poikansa kanssa penkannut isimies. Koetin 70 kilolla toistakin nostoa, mutta ei mennyt. Eli voisi olla, että jos en väsyttäisi itseäni ennen kokeilua pidemmillä sarjoilla, niin ykkönen voisi nousta jo ainakin 72,5 kilolla. Kenties jopa 75 kilolla? Kesällä painoin itse asiassa vielä jossain vaiheessa sen verran, mutta tässä on nyt varsinkin saikun aikana päässyt käymään niin hassusti, että olen kerännyt vähän vararengasta, ja elopainoni huitelee nyt 78 kilossa. Eli aika hiljaista, että nostan omaa painoani vielä tämän vuoden aikana. Mutta katellaan. Jos ei mene nyt, niin yritän uudelleen ensi vuonna.

Pena ei ole ainoa motivaattorin painon laskemiseen. Olisi jo tuon polven kanssa juoksentelun kannalta ihan järkevää tiputtaa elopainoa, koska sitten koipiparalla olisi vähemmän lastia kannettavanaan. Olen kuitenkin realisti ja totean nyt heti, että enpä usko nyt joulukuussa nähtävän painokäyrässä mitään laskusuhdannetta. Se olisi jo aika hyvin, jos paino ei joulun aikana enää tästä nousisi. Eli mitä luultavimmin minusta tulee klassiseti yksi tammikuun diettaajista. :) Ja tällä kertaa mä sitten laihdutan nimenomaan vaa'an enkä peilin kanssa. Olisihan se ihan kivaa kyllä säilyttää lihakset, ja pudottaa painoa lähinnä läskistä, mutta tarkoituksena on ihan vaan painaa jotain 70 kilon hujakoilla eikä mahtua joihinkin farkkuihin. Mutta palaan asiaan sitten, kun olen syönyt tarpeeksi konvehteja.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Taas mennään!

Tänään lähti tikit. Poistin ne itse, koska jollain tavalla vierasesineiden kaivaminen ihosta on aika siistiä. Ehkä se tunne on sukua sille mun lapsenomaiselle riemulle niiden polvenpalasten kanssa. Ja koska olen nyt taas uusi, eheä ihminen, olin myös hurja sporttieläin ja kävelin tuon tajunnanräjäyttävän 2,2 km työmatkani sekä töihin että vielä kotiinkin!

Innovatiiviset tikinpoistotyövälineet. Punkkipihtejä
tarvittiin, kun toinen solmu oli  vähän enemmän upoksissa.

Vielä perjantaina portaat olivat hankalia ja pidempi kävely ei houkuttanut, mutta tänään jännitti enää liukastelu. Pitäisi äkkiä lopettaa lorvailu ja ostaa nastoja juttuja mun maastopyörään ja hybridiin. Ekalla meinasin tehdä lenkkejä ja tokalla polkea töihin. Kävelyssä menee aikaa hukkaan. Luntahan ei täällä etelässä ole vielä nähty, mutta jäätä on jo. Siksi haluan vaihtaa ne nastat alle. Tosin oli tuolla liikenteessä vielä kuolemaa uhmaavia fillaristeja kesärenkaineen.

Huomenna rupean urheilemaan oikeasti. Suunnitelmissa olisi singahtaa salille polkemaan spinupyörää niin pitkäksi aikaa kun polvi kestää ja ei tule tylsää. Ja sen jälkeen ajattelin jumppailla muutamia kuntouttavia jalkaliikkeitä. En siis ala heti kyykätä kahjopäisesti, vaan vetkuttelen jalkaa joskus fyssarilta saamieni ohjeiden mukaan. Tasapainolautaakin voisi jalalle näyttää.

Lisää omppujädeä tältä päivältä. Piti tehdä ja syödä pois,
ettei massa vaan pilaannu jääkaappiin.
On ihan kivaa päästä taas liikkumaan - varsinkin kun mun karkkilakkoni loppui sunnuntaina. Sen jälkeen on kitusiin kadonnut niin paljon herkkuja, että heikompaa voisi hirvittää. Aloitin eilen myös uuden uran jäätelömestarina ja testailin kesällä ostettua jäätelökonetta. Lakujätski oli supersuunnistajan lempparia. Itse pidin ehkä enemmän omenakanelijädestä, vaikka oli se lakukin kyllä hyvää. Koska olen selkeästi luonnonlahjakkuus jätskinteossa, niin urheilu on todennäköisesti ainoa keino pelastaa minut morbidilta obesiteetilta: jokainen hetki salilla tai fillaripolulla on aikaa poissa jätskikoneen kimpusta. :)

Juoksu ei vielä huvittaisikaan, vaikka se olisikin sallittua (mitä se ei vielä kahteen viikkoon kylläkään ole). Vielä on sen verran sorkittu olo polvessa, että aloittelen noilla kahdella muulla pyhän kolminaisuuden lajilla. Uimaan olisi tarkoitus mennä torstaina aamulla. Tästä se lähtee!

Mutta ensin mennään leffaan katsomaan Thoria ja syömään ähkyt irkkareista. :)

torstai 28. marraskuuta 2013

Cat Files: Unski

Ja sitten taas hömppää! Eikä mitä tahansa hömppää vaan kissahömppää! Tänään esittelyssä se toinen kissa eli Unski.

Kuka: FI* Dollgarden's Coreopsis eli Unski

Lempinimet: Unskipunski, Unskahdus punskahdus, Isäntä, Nuori Herra

Syntynyt: 8.4.2012

Hymyilevä katti

Miten törmäsimme: Kaverini äiti kasvattaa ragdolleja, ja kun minä kiinnostuin kissanhankinnasta, tutustuin myös tähän rotuun. Ja koska lötkö sylikissa kuulosti just mun jutulta, kyselin mahdollisuutta ostaa häneltä kissa tai kaksi. No, odotus vähän venähti, kun Unskin äidille ei tullut kiimaa, ja minä päädyin hankkimaan Miisun. Mutta koska halusin Miisulle kuitenkin kaverin, niin kävin katsomassa pentuetta, kun sellainen vihdoin 2012 keväällä saatiin aikaiseksi. Ja pienet nokinenät hurmasivat minut täysin! Ja niin Unski muutti meille heinäkuussa 2012. Ensin se meni kuivausrummun taa piiloon sähisevää Miisua eikä suostunut syömään itse. Mutta kun sille tuuttasi ruokaa ruiskulla suuhun, se muisti, että syöminen onkin kivaa. Sen jälkeen siitä on tullut yksi Unskin lempiharrastuksista. Ja Unskista ja Miisustakin tuli kavereita noin viikossa.

Vauveli

Erikoista: Unski on meidän perheen rotuvalio ja väritykseltään se on 04 eli blue mitted. Tosin ihan valioyksilö Unski ei taida olla, vaan hyvää lemmikkitasoa. Unski on kerran ollut näyttelyssä, ja oli tuomarin kahdesta III-kategroian kissasta se tokaksi nätein. :) Se on kuitenkin tarpeeksi sievä poika lisääntymiseen, eikä sitä ole leikattu. Kasvattaja omistaa Unskista vielä hännänpään, jotta sitä voidaan käyttää astutukseen. Unskilla onkin nettitreffi-ilmoitus Ragdoll-yhdistyksen sivuilla. Toivotaan, että Unski saa pian tyttöystävän, niin Miisu-parka saa olla välillä rauhassa Unskin iskuyrityksiltä. Onneksi Unski on vähän nössö ja Miisu ei, niin meillä ei tapahdu raiskauksia - korkeintaan hätävarjelun liioitteluita. Unski on tosiaan luonteeltaan enemmänkin herkkä runopoika kuin hurja leijona. Se on vähän sellainen kirjallisuudestakin tunnettu iso, hyväntahtoinen hölmö kuin vaikka Hessu Hopo tai Antti Tykinvalaja. Ja Jason Stackhouse on ihan True Bloodin Unski!

Hohhoi! Kirjoita paremmin!
Lempparit: Huomio, paijaukset ja rapsutukset. Unski on seurakissa ja on siellä, missä tapahtuu. Jos Unskin ihmisellä on esimerkiksi padi liian kauan kädessä, tulee Unski syliin ja pökkää tabletin pois tieltä päällään. Dataaminen on ihan turhaa, kissan paijaaminen ei. Unski tulee myös aamulla kellon soidessa sänkyyn sanomaan huomenta. Palkinnoksi se haluaa rapsutuksia. Tosin mikään ei ole kyllä niin mukava tapa herätä kuin paijailla kehräävää kissaa samalla, kun alkaa harkita sängystä nousemista. Voittaa torkutuksen ihan 6-0.

Inhokit: Autoilu ja pesulla käynti. Unski taitaa olla pieni hippi, koska se on kova poika kertomaan mielipiteensä yksityisautoilusta. Takapenkiltä kuuluu heti, kun auto käynnistetään. Ragdollien ja varsinkin leikkaamattomien kollipoikien turkkia pitää välillä pestä, koska se rasvoittuu. Unskin mielestä kylpeminen on ihan kamalaa puuhaa. Se ei onneksi ikinä kynsi, vaan tyytyy valittamaan surkeana kohtaloaan.

Unski kylvyssä
Lempiherkku: Lahjanaru, joka on niin ihanaa, ettei sen syömisestä seuraava oksentaminenkaan haittaa. Oikeasta ruoasta lempparia ovat paistetut kanapalat.


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Juoksusta

Lääkärihän suositteli, että en enää juoksisi. Kannattaisi keskittyä pyöräilyyn ja uintiin. Mutta ei se ole yhtään hauskaa! Hän kyllä sanoi ymmärtävänsä, ja kehoitti sitten lopettamaan kaiken pelaamisen ja vahvistamaan reiden lihaksia. Totesin itse myös luopuvani rintauinnista, minkä lääkäri sanoi olevan ihan fiksua, koska rinulin potkussa jalan rentoutuessa siihen tulee kiertoliikettä, joka ei ole mulle hyväksi.

Mun polvessani on siis nivelrikko. Se on sellainen vanhojen mummojen vaiva. Mulla se on tullut jo nyt, koska tuo ristisidesiirrännäiseni on hitusen löysä ja ohentunut. Eli kun olen pelannut korista ja säbää, on polvilumpio ja sääriluu päässeet hankautumaan toisiaan vasten kuin sauva morttelissa, ja muussanneet rustoa kuin pippuria. Kun vielä lisää mortteloisin menemään, niin alkaisi kulua ruston lisäksi jo luukin, ja sitten tarvittaisiin tekoniveltä. Se voipi olla edessä vanhempana joka tapauksessa, mutta toivottavasti ei. Siksi tässä on pitänyt vähän miettiä tekemisiään ja sitä, mitä elämältään haluaa. (Olipas teatraalista.)

"Juoksua" Vantaalla. Ei tää voi pahaksi olla, kun ei ees jalka kovasti nouse :)

Mä haluan urheilla ja mä haluan kisata. Piste. Ei joku kuntoliikunta vaan ole mun juttuni. Mun pitää voida kanavoida mun erittäin kehittynyt kilpailuviettini johonkin. Mähän vaihdoin maratonit triathloniin juuri siksi, kun viimeksikin (sama) lääkäri sanoi, ettei tämä polvi ole enää juoksijan polvi. Mutta mä kuitenkin pystyn polvella kivuitta juoksemaan, niin olen sitten juossut. Mutta pitäisi juosta mahdollisimman vähän. Ja viime aikoina on homma lähtenyt vähän lapasesta.

Kun alotin triathlonin, oli tarkoitus harrastaa vain olympiamatkoja ja sprinttejä. Mutta kaikki ympärilläni puhuivat vain ironmaneista, niin minullekin tuli sellainen olo, että pitäähän sitä nyt puolimatka edes suorittaa - vaikka olinkin jo luvannut itselleni, etten juokse enää yli kympin matkoja. No, tuli sitten syksyllä juostua se puolimara ja ilmottauduttua Tahko Triathloniin. Nyt vähän kelailen, että pitäiskö osallistuminen antaa tai myydä jollekulle muulle. Mutta toisaalta ei kai yksi kerta haittaa? Jos toi olisi mun elämäni eka puolikas ja vika kerta, kun juoksen yli kympin... Onneksi mun ei tarvitse vielä päättää. Aattelin ensin vähän kokeilla juoksentelua ja päättää joskus keväällä.

Toinen urpo ostos oli se Aktia cupin sarjakortti. Ei mulle siitä vielä tappiota tule, vaikka missaankin nyt kaksi ekaa kisaa, mutta maantiellä juoksu nyt ei vaan ole se mun juttu enää. Jos juoksen, niin pitäisi juosta pehmeällä alustalla. No, toivotaan, että ainakin tammi- ja helmikuussa on pehmeää lunta pohjalla. Koska en mä varmaan saa pidettyä itseäni poissa sieltä lenksukalta. Olkoon tämä sitten elämäni vika Aktia cup ja maantiejuoksukisat.

Juttelin lääkärin kanssa myös suunnistuksesta. Oletin, että se olisi tosi no-no, mutta ei ollutkaan. Mä siis itse mietin, että vääntääkö epätasainen maasto polvia. Asia ei kuitenkaan ole niin. Epätasaisella alustalla likkuminen on vähän niin kuin luonnon oma tasapainolauta: se vahvistaa niitä polven ympärillä olevia lihaksia, joita mun pitääkin vahvistaa. Ja pehmeällä alustalla juokseminen oli se paras valinta, jos on pakko juosta. Supersuunnistajakin totesi, ettei ole kuullut ikinä, että ihmisiltä menisi suunnistaessa polvet. Se on sellainen nilkkojentelomislaji. Ja jos mulla onkin susipaskat polvet, niin kompensaatioksi mulla on vahvat nilkat! Mä osaan "pysäyttää" nilkan muljahtamisen, jos nilkka meinaa mennä. Eli mä joko kaadun tai vaan vaihdan painon nopeasti toiselle jalalle, ennen kuin nilkkani menee "kunnolla", ja sitten se kipu menee yleensä ohi pienellä kävelemisellä. Tää on todettu monesti. Lisäksi mä en ole rämäpäinen suunnistaja, joka loikkii kielekkeiltä alas ja rynnistää läpi ryteikön kuin hirvi. Mä en ole kovin hyvä juoksemaan maastossa (TJEU), niin yleensä kävelen hankalammissa paikoissa.

Juoksunäyte Jukolasta (oon toi keltsi)

Onneksi mä olen nyt kiinnostunutkin enenevissä määrin polkujuoksusta. Se voisi olla sellainen sopiva tapa mulle treenata juoksemista. Ja siihen voisi aina yhdistää fillarointiakin, koska niitä polkuja ei täällä urbaanissa Tapiolan sykkeessä ihan liikaa ole. Ja jos tekisin juoksutreenini lähinnä tuollaisina yhdistelmätreeneinä, se voisi tukea mahdollisimman paljon triathloniakin. Aattelin siis suorittaa itselläni ihmiskokeen "kuinka vähällä juoksemisella voi harrastaa menestyksekkäästi triathlonia". Menestys on tässä tapauksessa lähinnä sitä, että oma tulos paranee (enkä ole vika ja mieluiten olen puolenvälin paremmalla puolella). Peruskuntoa voi kasvattaa pyöräillen, hiihtäen ja vaikka rullaluistellen (hui!). Juosta tarvii oikeestaan vaan sen verran, että jalat tottuvat.

Tällä hetkellä aattelin siis sellaista suunnitelmaa, että en siis kisaisi enää pelkkiä juoksukisoja. Eli vain triathlonia, duathlonia ja multisportia. Ja suunnistusta saa käyttää juoksutreeneiksi. Jukolan viesti on ihan ok, mutta rogaining saa kyllä jäädä. Ne olivat aivan liian pitkiä kisoja mun polviparalleni. Harmi. Se oli aika metka laji. Mun insinöörimieleni nautti siitä reittisuunnittelusta ihan kybällä.

Multisport on mun sport.

Tein tuossa offilla jo suuria suunnitelmia tulevista kausista. Niitä suunnitelmia pitänee nyt vähän fiksata. Giro (ja muut pyöräilytapahtumat) alkoikin taas kiinnostaa enemmän, ja Vaarojen maratonin tirriäismatka ei mene enää "ei pelkkiä juoksutapahtumia" -seulasta läpi. Mutta kuntoudutaan nyt ensin ja suunnitellaan sitten. Nyt on oikeasti vielä hyvin vaikeaa kuvitella ylipäätään juoksevansa - tai edes aloittavansa treenaamista viikon päästä. No, koipi tokenee kohisten. Olen varmaan ensi viikon alussa ihan tikkana odottamassa tikkien poistoa. Sitten meen uimaan.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Cat Files: Miisu

Tänään en jaksa kirjoittaa mitään vakavaa, koska olen askarrellut koko päivän joulukalentereita. Siksi toteutan jo jonkin aikaa takaraivossa muhineen idean kissaesittelyistä. Koska pitäähän blogin kestofiittaajat esitellä. Ideahan lähti siitä, kun mun kesäisen kisarapsajutun otsikkoa luettiin väärin. Joten koska ainakin kaksi ihmistä maailmankaikkeudessa (mun lisäkseni) on kiinnostunut mun kissoistani, niin härifån tvättas. Aloitetaan mun vanhemmasta kissasta eli Miisusta

Kuka: Miisu

Lempinimet: Miisukka, Katti Matikainen, Tyttönen, Pupukissa, Ilveskissa, Lohikäärmekissa

Syntynyt: Joskus vuoden 2010 lopulla. Tarkka päivä ei ole tiedossa.

Aito virolainen kissamato

Miten törmäsimme: Vuoden 2012 alussa olin himoinnut kissaa jo pari vuotta ja noin vuoden ihan aktiivisesti lueskellut kissojen pitämisestä, säästänyt rahaa ja odotellut, että kaverini äidin kissa saisi pentuja. Kyseiselle kissalle ei vaan tahtonut tulla kiimaa, joten aloin katsella muita kissoja. Näin tori.fi:ssä ilmoituksen kahdestä "pörröpennusta", ja otin yhteyttä. Ilmoittaja oli yhdistys nimeltä Pelastetaan kissat 24, ja he tarjosivat minulle ensin toista "pennuista" sijoitukseen. Puhun "pennusta", koska Miisu oli tuolloin jo vähintään vuoden ikäinen eli nuori aikuinen. Miisun sisko oli saanut jo kodin. Suostuin sijoituskodiksi, joten helmikuussa 2012 Finlandiahiitoa seuraavana päivänä Miisukka muutti meille. Ostin Miisun omakseni seuraavana kesänä.

Ekaa kertaa ulkona

Erikoista: Miisu on maatiainen, mutta siinä on jonkin verran maine coonia. Kuten jo mainitsin, se on eläinsuojeluyhdistyksestä "pelastettu" kisu. Se ei ole koskaan kai ollut katukissa, mutta se on päätynyt jo pienenä virolaiseen eläinsuojeluyhdistykseen, mistä sen siskoineen Suomeen haki nainen, joka ei sitten kuitenkaan tyttöjä kauaa pitänyt. Eli ensimmäisenä elinvuonnaan Miisu-parka on asunut ainakin neljässä paikassa. Ei siis ihme, että Miisulla kesti noin 9 kuukautta uskoa, että minä olen tullut hänen elämäänsä jäädäkseni. Sen jälkeen Miisu antoikin minulle koko sydämensä. Miisu ei ole heti kaikkien kaveri, vaan sen luottamus pitää ansaita. Mutta kun sen luottanuksen saa, tulee Miisusta mitä parhain seurakissa, joka nukkuu jalkopäässä, vatsan päällä tai vieressä ja tykkää halimisesta. Ja syö kädestä - tosin vain minun.

Nokosilla vaatekaapissa

Lempparit: Laatikot! Kaikki ja kaiken kokoiset laatikot! Kun tilaamme jotain netistä, kyttää neiti laatikkoa silmä kovana, kunnes paketti on avattu. Kun laatikon heittää lattialle, on Miisu siellä ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Kämpässämme onkin laatikoita pitkin lattioita, koska emme raaski heittää niistä yhtään pois. Mutta ne ovatkin kaikki kovalla käytöllä. Kovana kakkosena laatikoiden jälkeen tulee jumppakassit.

Laatikollinen kissaa

Inhokit: Kynsien leikkaaminen ja takkujen harjaaminen. Miisu on tosi kiltti kissa, mutta kauneuden hoidosta tämä tyttönen ei välitä. Kynsiä leikatessa pitää aina murista ja kiemurrella karkuun, vaikka välissä saisikin lahjuksia ja rapsutuksia. Samoin toimitaan, jos turkkiin on päässyt muodostumaan takkuja. Harjaaminenkin on vähän mälsää, niin niitä takkuja pääsee joskus muodostumaan. Muriseva Miisu on niin pelottava, ettei supersuunnistaja uskalla leikata Miisun kynsiä. :) (Olen luvannut viedä hänet Michelin-tähtipaikkaan syömään, jos hän joskus niin tekee.)

Lempiherkku: Whiskasin Temptations raksukarkit. Miisu tekee mitä vaan saadakseen karkkia. Antaa jopa leikata kyntensä (ihan vähän sähisten ja riehuen).

Huomenna sitten varmaan juttua tulevaisuuden juoksusuunnitelmista. Ja myöhemmin Cat Files osa kaksi.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Saikun syvin olemus

Unirytmi on edelleen aika kohdallaan, mutta muuten taisin eilen löytää vihdoin sen oikean saikkuolotilan: katselin koko illan leffoja ja tv-sarjoja. Sitä ennen mulla on ollut kauheasti ylimääräistä energiaa, ja olenkin tehnyt askartelujuttuja. Niitä on kuitenkin ihan helppoa tehdä istuskellen. Tosin kenkälaatikot päällystin pöydän ääressä seisoskellen. Toinen aikaansaannokseni on joulukoriste ulko-oveen.

Tollanen siitä tuli. En oo ihan varma, onko siinä liikaa roinaa.

Seisoskelu ja kotona köpöttely sujuu ihan kivasti. Eilen rupesin vähän keulimaan tämän paranemisprosessin kanssa ja kävelin naapurin kangaskauppaan kyselemään, onko siellä myynnissä sukkapuikkoja. Tarvitsisin nimittäin paksummat, jotta voisin tehdä supersuunnistajalle pipon, jota olen luvannut jo noin vuoden. Kotihoitsu itse karkasi eilen Pohjanmaalle lahtaamaan metsän asukkeja, joten häntäkään ei voinut pyytää käymään kotimatkalla kaupassa. No, kertynyt 400 - 500 m kävelyä oli ihan liikaa, ja polvea kolotti loppuillan. Siksi loppuilta meni jääpussin ja leffojen parissa.

Tänään tekisi mieli mennä ostamaan lisää maitoa, mutta ruokakauppaan on pidempi matka kuin kangaskauppaan. Siksi ajattelinkin pyytää palvelusta säbäkaverilta, joka tulee kai tänään jossain vaiheessa ostamaan vanhan ruokapöytämme pois. Hän saa maksaa osan pöydästä maidolla. Vaihdantatalous kunniaan!

Supersuunnistaja osti mulle kukkia (kun pyysin). Gerberat ovat
parhaita. Ja Luxemburgilaiset kaljapullot ovat ihan hyviä maljakoita. :)

Nyt mietin, että pötköttelenkö tämän päivän suosiolla, vai koetanko maalata ruokapöydän tuoleja. Se vaatisi seisoskelua, jonka pitäisi olla ok. Mutta toisaalta eilinen takapakki tuntuu vielä hitusen, joten ehkä tämän päivän voisi ottaa vielä iisisti, ja koettaa maalailua vasta huomenna valoisan aikaan.

Ilmoitin eilen joukkueelle lopettavani säbän. Se oli lääkärin ehdoton suositus: ei enää mitään pelejä. Lekuri oli sitä mieltä, että mun kannattaisi panostaa nyt pyöräilyyn ja uintiin juoksun sijaan, mutta mä en ole kyllä vielä ihan valmis luopumaan juoksusta kokonaan. Pitää nyt miettiä näitä juoksukuvioita uusiksi. Kirjoittelen niistä myöhemmin ihan oman postauksensa, koska juttua tulee varmaan pienen romaanin verran. Minäkö analyyttinen? En kai...

Kämpän suosituin mesta on tuuletusikkunan luukku.
 Eilen siellä oli ajoittain jopa ruuhkaa.

Joukkueurheilun lopettaminen meni yllättävän iisisti. Silloin, kun jouduin lopettamaan koriksen, aloin itkeä. Enkä ollut edes mikään hyvä tai pelannut korkealla sarjatasolla. Mutta kun jotain on tehnyt niin kauan (23 vuotta kai?), niin onhan luopuminen vaikeaa. Tämä säbä on ollut kai jotain saattohoitoa mun joukkueurheilu-uralleni. Ei tässä kolmessa vuodessa ehtinyt rakastua lajiin samalla tapaa, vaikka opinkin sitä jo paljon ymmärtämään. Ja tietty joukkue on jotain ihan mieletöntä. Mutta kai minä jossain takaraivossa tiesin koko ajan, että elin jatkoaikaa. Ehkä olisi pitänyt säbän sijaan valita uppopallo tai vesipoolo, niin olisin voinut pelata kauemmin eikä tätäkään operaatiota olisi ehkä tarvittu. Mutta tehty mikä tehty. Ei sovi mun luonteelle surkutella mennyttä. Pitää suunnitella tulevaa. Ja mietin niitä uppopalloa ja vesipooloa uudelleen, jos juoksu ei tunnu enää hyvältä.

Pitäiskö sittenkin maalata pari tuolia? Nyt on ihana auringonpaistekin, ja parvekkeella tulee melkein sellainen olo, että olisi ulkoilemassa.

torstai 21. marraskuuta 2013

Väriä elämään

Koska en jaksa vielä miettiä kuntoutusta ja tulevia treenikuvioita, niin selailin vanhoja kuviani ja leikin Paint .Netillä. Jenni oli napannut hauskan kuvahaasteen, ja minä plagioin idean nyt tänne meikänkin blogiin. Kaikki kuvat ovat tältä vuodelta, mikä kai on ollut viime aikoina kuvahaasteen teemana. Ja mä valkkasin tietysti kuvia vain omista liikunta- ja ulkoilutapahtumistani (harkitsin kyllä kissakuviakin, mutta säästin teitä tällä kertaa niiltä). En tiedä, oliko tässä alun perin jotkut tietyt värit - minä toteutin kaikki, mitkä keksin. Ja ne tulevat tässä nyt sekalaisessa järjestyksessä.

Vantaa Triathlonin lähtö

Rokua Geopark Challengen coasteering

Melontakurssilla toukokuussa

Meren jäällä maaliskuussa

Korttelisuunnistusta maaliskuussa

Salpaus Rogainingin hiekkakuoppa

Rantakäärme No Limit Adventuressa

Rasti kuntorasteilla joskus kesällä

Koski Kungsledenin varrella

Villejä lupiineja No Limit Adventuressa

Keltapaitainen suojuoksija isolla suolla

Hyvää torstaita kaikille! Ja suosittelen matkimaan. Tätä oli hauska tehdä.
//EDIT: Suurensin vähän kuvia.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Nyt on siisti polvi

Ällökuvavaroitus herkimmille! Nyt paljastan teille jotain sisimmästäni eli kurkataan mun polveen ihan sisälle!

Eilen siis putsattiin meikäläisen polvi. Löytyi sen verran roinaa, että ei pelkkä tähystysreikä riittänyt, vaan sain jopa pari tikkiä, kun aukkoa piti suurentaa isommalle irtopalalle. Magneetissa radiologi oli bongannut yhden irtopalan, mutta oikeasti niitä olikin kaksi. Tällaiset:

Avain ei ollut polvessa.
Mutta sehän menikin lukkoon. Ehhehe.

Eli enpä ihmettele, että polvi välillä meni lukkoon, kun tuollainen kulmahampaan kokoinen palanen siellä nivelessä seikkaili. Toinen pala on kai irronnut kierukasta, mutta toisesta ei lääkärikään osannut sanoa, että mistä se on irronnut. Kumpikaan ei ole kuitenkaan luuta, vaan jotain vähän pehmeämpää tavaraa. Itse epäilen alienien implanttia. Mulla onkin joskus aamulla ollut vähän sellainen abduktoitu olo, kun yht'äkkiä huomaan kadottaneeni elämästäni vartin tai puoli tuntia.

Isompi irtopala rikospaikalla. Oikealla näkyy ruston kulumat: ne on noi
tummemmat kohdat. Ja lääkärinkin käsialasta saa selvää!

Mutta tehtiin mulle muutakin kuin poistettiin nuo palaset. Lääkäri testasi nukutuksessa, kuinka paljon mun ohentunut ja vähän löysä eturistisidesiirteeni antaa periksi. Hereillä kun mä laitan aina lihaksilla vastaan. No, antaa se periksi. Se on kuitenkin olemassa ja ehjä, joten lääkärikielellä siinä on edelleen "endpointin tunne". Ja sivusuunnassa polviparka on sentään stabiili. Mutta lääkäri suositteli, etten enää vääntele polvea, etteivät rustot enää kulu lisää.

Toinen irtopala in action

Ne ovatkin jo aika ohkaiset. Ei puhuta enää rustovauriosta (joka on siis sellaista, että jostain kohtaa puuttuu tavallaan murunen), vaan ihan nivelrikosta. Jossain kohdassa paistaa jo luu läpi ihan neliösenttien osalta. Eli iskunvaimennus on mun polvessani aika olematon.

Vasemmalla on siivottu rustokieleke ja oikealla pois sheivailtu kierukan lirpake.


Sitten mulla oli vielä vähän epätasaisuuksia rustossa, jotka poistettiin sheiverillä. Sillä samaisella vehkeellä sheivailtiin myös mun kierukan eli menskin takasarvesta pieni repeämä. Eli nyt on sheivattu koipi ihan sisältä ja ulkoa. Lopuksi polvi on hoitokertomuksen mukaan huuhdeltu ja niveleen on laitettu puudute.

Polvessani oli myös hapsuja. Näyttää ihan kissankarvoilta - ja niillä on kyllä tapana
eksyä vaikka minne. Ja vikassa kuvassa voimme ihastella lisää kulunutta rustoa.

Pääsin eilen jo iltapäivällä kotiin, enkä saanut edes keppejä. Illalla polvea jomotteli hitusen, muttei niin paljoa, että olisin jaksanut vedellä nappeja. Tänään kotihoitsu lähti töihin, joten olen joutunut ihan itse nousemaan sohvalta, kun olen halunnut syötävää ja juotavaa. Mutta eipä kotona käppäily ainakaan tuota ongelmia. En kyllä ole menossa ulos vielä ainakaan ennen viikonloppua. Sunnuntaina huvittaisi mennä katsomaan meidän säbäturnausta. Mutta katellaan, millainen on vointi.

Saikkua on kaksi viikkoa ja juoksukieltoa neljä. Ja vähän nämä löydökset vaikuttavat mun tulevaan treenailuunkin. Mutta siitä tarinoin lisää myöhemmin. Nyt on aikaa postailla vaikka joka päivä, kunhan keksin aiheita, niin ei panna kaikkea samaan juttuun.


tiistai 19. marraskuuta 2013

Kiireessä ja vähäisillä resursseilla suoritettu marraskuun työmatkaliikunta

Eilen suoritin marraskuun työmatkaurheilun. Viime kuu meni vähän vähäisellä effortilla, joten tähän kuuhun piti panostaa. Ideana oli polkujuosta. Kävimme eräänä sunnuntaina supersuunnistajan kanssa  jopa suorittamassa maastontiedustelua ja etsimässä mulle polkuja. Kuvat ovat aamulta, kun oli valoisaa.

Patikointia espoolaisittain

Ideana oli lähteä tarpeeksi myöhään töihin ja aikaisin pois, että saisin juosta ainakin hämärässä. Tämä onnistuu yleensä ihan hyvin, koska minä voin tehdä etätöitä. Piti vain valita sellainen päivä, mitä ei asiakaskäynnit tai huonosti ajoitetut palaverit dossaa. No, sitten yllättäen loppuikin aika, kun menin skeduloimaan leikkauksen tälle päivälle, eikä loppukuussa liikuta.

Aurinko nousee Laajalahdella

Eilen ei polvi tuntunut juostavalta viikonlopun turistikävelyjen jälkeen, joten suunnitelmia piti sitten muuttaa lennosta. Päätin sitten ihan vaan kävellä töihin. Mutta koska halusin ehdottomasti edes kerran kulkea polkujuoksulenkin lopun pitkospuita töihin (hei kuinka siistiä on, että töihin voi mennä pitkospuita!), niin kävelin sitten juoksulenksukkani vähän lyhennettynä. Ja koska kävelin pääasiassa polkuja, kutsun tätä nyt patikoinniksi, semiurbaaniksi patikoinniksi.

Pitkospuut

Paluumatkalla en mennyt enää kaikille poluille, koska oli pimeää, enkä ollut ottanut otsalamppua mukaan. Kävelin sitten enemmän hiekkateillä. Mutta niistä ei kaikilla ollut valoja, joten tiettyä jännitystä tällaiseen urbaaniin elämään sekin toi. Vähemmän patikointihenkistä paluu kuitenkin oli. Mutta lähtiessäni kotoa meinasin vielä kävelllä ihan tavallisia teitä. Keksin patikoinnin vasta käveltyäni aamulla parisen sataa metriä.

Lisää pitkospuita. Taustalla häämöttää jo meidän toimisto

Eli marraskuu oli nyt vähän semiurheilullinen suoritus, mutta se on ehkä ihan ymmärrettävää, kun polvi oli mitä oli. Ja nyt loppu kuun se vasta onkin. :) Olisi pitänyt keksiä polkujuoksu jo aiemmin kesällä tai syksyllä.

Tässä taas perinteinen kooste tähän mennessä tehdyistä:

  • Tammikuu: juoksu
  • Helmikuu: hiihto
  • Maaliskuu: talvipyöräily
  • Huhtikuu: maastopyöräily
  • Toukokuu: rullaluistelu
  • Kesäkuu: polkupyöräsuunnistus
  • Heinäkuu: höntsäpyöräily hybridillä
  • Elokuu: maantiepyöräily
  • Syyskuu: suunnistus
  • Lokakuu: sauvakävely
  • Marraskuu: semiurbaani patikointi
Joulukuulle minulla on nyt parikin lajivaihtoehtoa. Jos supersuunnistaja on kiltti ja tekee kartan, niin saatan viivasuunnistaa töihin. Se on siitä hyvä valinta, että voin polven kunnon mukaan kävellä tai juosta. Jos taas tulee yht'äkkiä kauhiasti lunta ja kantava hanki, niin voin lumikenkäillä töihin. Tai sitten voin toteuttaa sen polkujuoksun, mikä kyllä olisi ehkä vähän toistoa tälle kuulle. Tosin voisin suorittaa homman molempiin suuntiin pimeässä ja lampun kanssa. Ja onhan viivasuunnistuskin suunnistusta. Ja olen tainnut fillaroida "muutaman" kerran... :) Noh, katellaan. Mulla on nyt kaksi viikkoa aikaa miettiä vaikka mitä. Sitten saan jo alkaa uida ja treenata lihaksia. Eli sitten en enää ehdi ajatella.

Leikkauksesta bloggailen huomenna tai ylihuomenna. Nyt mä saikutan eli lojun sohvalla ja kattelen telkkaria!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Puukon alle vie tie

Aamulla tuli tuomio. Polvelle siis. Siellä on joku irtonainen pala, joka pitää siivota pois. Eli lääkärinlausunnon mukaan "nivelensisäinen irtokappale". Se on luultavasti syypää siihen polveni lukkiutumiseen. Sitä eivät magneettikuvat kertoneet, että mistä se palanen on irronnut. Kierukoissakin oli lausunnon mukaan jotain rosoisuutta, jonka lääkäri katsastaa sitten tähystämällä tarkemmin ja päättää sitten, pitääkö sekin siistiä pois. Lausunnon antanut radiologian erikoislääkäri oli sitä mieltä, että se lienee meniskokapsulaarinen repeämä. Ettäs tiedätte. :) Lausuntoa lukiessa tulee mieleen, että kuulostaako mun nörttipuheeni tavalliselle kansalle vähän samanlaiselta. Toisaalta me puhutaan finglishiä - lekurit latinaa.

"Näissä polvissa arpikin kaunistus olisi ja ristisiteet voi uusiksi laittaa..."
Tällä kertaa ei taida sentään tulla lisää arpia, kun mennään tähystyksellä.

Leikkaus sovittiin ensi tiistaille. Sitä ennen en juurikaan ehdi enää sportata. Tänään piti mennä spinnaamaan, mutta kaveria juhlakammatessa meni kauemmin kuin luulin, ja erehdyin juomaan siinä sivussa yhden "kiitollisen asiakkaan" tuoman olusen. Huomisesta sunnuntaihin olen Tallinnassa, joten ainoa mahdollinen urheilupäivä on enää maanantai. Pitää tosin katsoa, meneekö töissä pitkään, kun pitää delegoida kahden viikon duunit muille.

Mutta nyt olisi sitten aikaa lukea vaikka sitä jo joskus viime keväänä aloittamaani triathlonkirjaa. Luultavasti kuitenkin katselen HBO:a ja jos jotain luen, se on akkainlehtiä tai vampyyrikirjaa. Mutta sitä sentään luen ruotsiksi. Eli henkinen kehitys ei lakkaa, vaikka sohvalla lojunkin.